Semioottinen antropologia

Semioottinen ant­ro­po­lo­gia tar­kas­te­lee merkkejä ja mer­ki­tyk­siä. Siinä esitetään monen­lai­sia kysy­myk­siä: Miksi pukeu­dum­me eri tavoin eri tilan­teis­sa? Miten erilaiset merk­ki­jär­jes­tel­mät, kuten kieli tai nuot­ti­kir­joi­tus, raken­tu­vat? Ja mikä eri merk­ki­jär­jes­tel­mien kes­ki­näi­nen suhde on? Esimerkiksi punainen voi olla joulun väri, merkki tuleh­duk­ses­ta tai käsky pysähtyä.

Merkitys ja tulkinta nousivat 1960-luvulla ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen keskiöön. Tämä niin kutsuttu tul­kin­nal­li­nen käänne tapahtui myös muissa yhteis­kun­ta- ja huma­nis­ti­sis­sa tieteissä. Siinä tut­ki­joi­den huomio kiin­nit­tyi vahvemmin itse merk­kei­hin ja merk­ki­jär­jes­tel­miin, siihen miten merkitys tarkkaan ottaen välittyy.

Merkitys’ on varsin epä­mää­räi­nen ja abstrakti käsite, mutta merkit ja merk­ki­jär­jes­tel­mät tarjoavat jossain määrin kon­kreet­tis­ta aineistoa. Merkitystä käsit­te­le­vän teorian ja tut­ki­mus­me­to­dien kehit­tyes­sä syntyi lopulta semioot­ti­nen ant­ro­po­lo­gia. Termiä käytti ensi kerran Milton Singer vuonna 1978.

Jossain määrin voidaan sanoa, että kaikki tul­kin­nal­li­sen käänteen jälkeen tehty ant­ro­po­lo­gia liittyy tavalla tai toisella asioiden mer­ki­tyk­sel­li­syy­teen, niiden tar­joa­miin eri­lai­siin tul­kin­ta­mah­dol­li­suuk­siin. Merkityksiä oli toki tutkittu aiem­min­kin. Tosin ant­ro­po­lo­gian alkuai­ko­jen evo­lu­tio­nis­ti­nen ja funk­tio­na­lis­ti­nen lähes­ty­mis­ta­pa tar­kas­te­li­vat ilmiöiden vai­ku­tuk­sia irrallaan ihmisten omista käsi­tyk­sis­tä. Koska nämä teoriat eivät riit­tä­neet selit­tä­mään ihmisten toimintaa, huomio kään­net­tiin mer­ki­tyk­seen ja painotus siirtyi selit­tä­mi­ses­tä ymmär­tä­mi­seen.

Kulttuurin tutkimus on merkitysten tulkintaa

Semioottisen ant­ro­po­lo­gian läh­tö­koh­ta on, että mer­ki­tyk­sel­li­syys välittää kaikkea havait­se­mis­ta. Tämän takia ei voida tehdä selkeää jaottelua ‘itsestään selvien tosi­asioi­den’ ja ‘tul­kit­ta­vien kult­tuu­ris­ten symbolien’ välille. Toisin sanoen silmiesi edessä huoneen keskellä seisova pöytä ei ole ero­tet­ta­vis­sa pöydästä kult­tuu­ri­se­na käsit­tee­nä tai kielemme sanasta ‘pöytä’ vaan merkitys, merkki, fyysinen ympäristö ja tulkinta kie­tou­tu­vat toisiinsa.

Antropologi Clifford Geertz lainaa tunnettua yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jä Max Weberiä todeten, että ihminen on eläin, jota kan­nat­te­lee hänen itsensä luomien mer­ki­tys­ten verkko. Geertzille kulttuuri on tuo verkko, eikä kult­tuu­rin tai yhteis­kun­nan tutkimus ole silloin yleis­pä­te­vien lakien etsimistä vaan mer­ki­tys­ten tulkintaa.

Antropologi Marshall Sahlins kir­joit­taa, että kaikki havait­se­mi­nen on oikeas­taan asioiden tun­nis­ta­mis­ta joksikin. Uudet asiat otetaan haltuun tuttujen kautta, vaikka uudet asiat Sahlinsin teo­riois­sa voivat myös vaikuttaa mer­ki­tys­jär­jes­tel­miin.

Suhde maailman, havait­se­mi­sen ja merk­ki­jär­jes­tel­mien välillä on moni­mut­kai­nen ja kiistelty asia. Esimerkiksi niin kutsuttu Sapir-Whorf hypoteesi esittää, että kieli ja sen tarjoamat kate­go­riat ohjaavat ihmisen ajattelua: Koska maailma havaitaan opittujen mer­ki­tys­ten kautta, maailma rakentuu näiden mer­ki­tys­ten mukaan eikä päin­vas­toin.

Huoneen keskellä seisova pöytä ei ole ero­tet­ta­vis­sa pöydästä kult­tuu­ri­se­na käsit­tee­nä tai kielemme sanasta ‘pöytä’.

Metaforien tutkimus tuo esiin, kuinka asiat ymmär­re­tään suhteessa toisiinsa, vertailun kautta. Metaforat eivät kuulu vain ruo­nou­teen, vaan niitä löytyy myös arki­kie­les­tä. Sanonnan mukaan ‘aika on rahaa’ ja voimme siis tuhlata tai säästää aikaa.

Ihmisen kyky käyttää sym­bo­lei­ta, eri­tyi­ses­ti kieltä, mah­dol­lis­taa myös ei-läs­nä­ole­vien asioiden käsit­te­lyn. Voimme suun­ni­tel­la tule­vai­suut­ta, valeh­del­la tai ana­ly­soi­da historiaa. Antropologi Rupert Staschin mukaan ihmiselle jonkun asian läsnäolo viittaa aina myös ei-läs­nä­ole­viin asioihin, jotka osaltaan mää­rit­tä­vät sitä mitä tapahtuu tässä ja nyt.

Mikä sitten erottaa semioot­ti­sen ant­ro­po­lo­gian muuten mer­ki­tyk­siä tar­kas­te­le­vas­ta ant­ro­po­lo­gias­ta? Semioottinen ant­ro­po­lo­gia ei muodosta yhte­näis­tä kou­lu­kun­taa, mutta sitä luon­neh­tii kes­kit­ty­mi­nen itse merk­kei­hin ja merk­ki­jär­jes­tel­miin.

Semiotiikka ja kielentutkimus

Semioottisen ant­ro­po­lo­gian juuret ovat osaltaan symboleja käsit­te­le­väs­sä ant­ro­po­lo­gias­sa, mutta lähes­ty­mis­ta­pa on saanut vai­kut­tei­ta myös semio­tii­kas­ta ja kie­li­tie­tees­tä. Semiotiikka on filosofi Charles Sanders Peircen (1839−1914) kehittämä lähes­ty­mis­ta­pa.

Peirce analysoi mer­ki­tyk­sen muo­dos­tu­mis­ta luo­kit­te­le­mal­la erilaisia suhteita merkkien, viit­tauk­sen koh­teit­ten ja tulkinnan välillä. Näin muodostuu kuva mer­ki­tyk­ses­tä loogisena kenttänä, jossa yhte­näi­se­nä koettu mer­ki­tyk­sel­li­syys koostuu monista yhteen­kie­tou­tu­neis­ta piir­teis­tä.

Peirce teki jaottelun ikoniin, indeksiin ja symboliin kuva­tak­seen merkkien suhdetta koh­tee­seen. Ikoni muis­tut­taa koh­det­taan saman­kal­tai­suu­den perus­teel­la. Esimerkiksi tupa­koin­ti kielletty ‑merkki viittaa iko­ni­ses­ti savuk­kee­seen ja merkin sijainti indeksoi sitä, millä alueella kielto vaikuttaa. Indeksi on merkki, joka ilmenee yhdessä objektin kanssa (savu on tulen indeksi) tai on osa-koko­nai­suus suhteessa koh­tee­seen (kruunu viittaa kunin­kaa­seen).

Tupakointi kielletty ‑merkki viittaa iko­ni­ses­ti savuk­kee­seen.

Symbolin suhde viit­tauk­sen koh­tee­seen taas on arbit­raa­ri­nen, eli merkin ja mer­ki­tyk­sen suhde perustuu ainoas­taan kult­tuu­ri­seen käy­tän­töön. Esimerkiksi sanat ovat usein sym­bo­lei­ta: “päivää”, “hello” ja “buenos dias” tar­koit­ta­vat jok­seen­kin samaa, ja käy­te­tyl­lä ään­ne­jou­kol­la ei ole muuta yhteyttä sanojen mer­ki­tyk­seen kuin kult­tuu­ri­nen käytäntö. Kielessäkin on kuitenkin iko­ni­suut­ta, esi­merk­ki­nä tästä ovat ono­ma­to­poeet­ti­set sanat, kuten lirinä tai lorina, joissa äänneasu ja merkitys kohtaavat.

Peircen merk­ki­teo­ria on äärim­mäi­sen moni­mut­kai­nen. Ikoni, indeksi ja symboli ‑kolmijako on vain alkua jaot­te­lul­le, jossa eri­lais­ten piir­tei­den kautta nimetään erilaisia merkkejä ja tar­kas­tel­laan mer­ki­tyk­sen muo­dos­tu­mi­sen moniu­lot­tei­sia pro­ses­se­ja. Peircen tausta on kemiassa ja hänen teoriansa muis­tut­ta­vat­kin ajoittain kemian tai fysiikan kaavoja. Peircen teorioita ovat ant­ro­po­lo­gias­sa sovel­ta­neet esi­mer­kik­si Milton Singer, Richard Parmentier, Nancy Munn, Rupert Stasch ja Eduardo Kuhn.

Erityisesti indeksejä on käsitelty kie­li­tie­teel­li­ses­sä ant­ro­po­lo­gias­sa paljon. Indekseissä korostuu toiminnan suhde kon­teks­tiin. Esimerkiksi sanat kuten minä, sinä tai hän, saavat täs­mäl­li­sen mer­ki­tyk­sen kon­teks­tin kautta. Myös se, vali­taan­ko sinuttelu vai tei­tit­te­ly on indeksi tilanteen tai sosi­aa­li­sen suhteen luon­tees­ta. Indeksejä on tar­kas­tel­lut eri­tyi­ses­ti Michael Silverstein.

Lika on ainetta väärässä paikassa”

Kielitieteessä Ferdinand Saussure, joka Claude Lévi-Straussin ohella nimetään struk­tu­ra­lis­min isäksi, käytti merkitsijä/​merkitty jakoa. Merkissä yhdistyy sekä havait­ta­va muoto, kuten se miltä sana kuulostaa, että abstrakti käsite. Toisin kuin Peirce, Saussure teki eron merkkien ja niiden reaa­li­maa­il­man kohteiden välillä. Merkkijärjestelmiä voitiin tar­kas­tel­la omina koko­nai­suuk­si­naan. Saussure kutsui tätä semio­lo­giak­si.

Lévi-Straussin mukaan ihmiselle ominaista on tar­kas­tel­la maailmaa eri­lais­ten vas­ta­koh­ta­pa­rien kautta, kuten vasen/​oikea, mies/​nainen tai luonto/​kulttuuri. Näin havaitut erot jär­jes­tä­vät maailman kat­kea­mat­to­man virran mer­ki­tyk­sel­li­sik­si kate­go­rioik­si.

Myös ant­ro­po­lo­gi Mary Douglas ammentaa struk­tu­ra­lis­mis­ta. Hänen kuuluisa teoksensa Puhtaus ja vaara esittää, että ”lika on ainetta väärässä paikassa”. Paljain jaloin kul­ke­mi­nen kaupungin kadulla voidaan kokea likai­sek­si, samoin kuin kenkien aset­ta­mi­nen keskelle ruo­ka­pöy­tää. “Lian” havait­se­mi­nen paljastaa luo­kit­te­lusys­tee­min ole­mas­sao­lon ja puh­taus­kä­si­tys­ten tut­ki­mi­nen voi tarjota mah­dol­li­suu­den ymmärtää näitä taustalla olevia mer­ki­tyk­siä.

Douglas käsitteli myös sitä, kuinka ihmisten luomat luo­kit­te­lut eivät koskaan ole täy­del­li­siä, vaan tuottavat aina myös ano­ma­lioi­ta, asioita, jotka eivät sovi luo­kit­te­luun. Kiinnostavaa ano­ma­liois­sa on se, että ne ovat usein eri tavoin voi­mal­li­sia, mah­dol­li­ses­ti pelot­ta­via, saas­tut­ta­via tai pyhiä. Jumalhahmot ja hirviöt ovat usein sekoi­tuk­sia tai väli­muo­to­ja: vampyyri on elävä kuollut ja kris­ti­nus­kos­sa Jeesus on sekä ihminen että jumala.

Paljain jaloin liik­ku­mi­nen rannalla tai nur­mi­kol­la on normaalia, mutta kau­pun­gis­sa se koetaan likai­sek­si.

Kukkotappelun symboliikka

Symboliantropologiassa symboli on mikä tahansa mer­ki­tyk­sel­li­nen asia, se ei tarkoita tie­tyn­lais­ta merkkiä kuten Peircellä. Symboli voi olla vaikkapa tietty väri, tai miten talot raken­ne­taan ja ase­tel­laan kyläksi. Eräs Clifford Geertzin kuuluisa sym­bo­liant­ro­po­lo­gi­nen esimerkki käsit­te­lee bali­lais­ta kuk­ko­tap­pe­lua. Sekä kukot että moni­mut­kai­nen vedon­lyön­ti­jär­jes­tel­mä kertovat muun muassa kukkojen omis­ta­jis­ta, mas­ku­lii­ni­suu­des­ta sekä sosi­aa­li­sis­ta suhteista ja hie­rar­kiois­ta.

Victor Turner on Geertzin ohella tärkeä henkilö sym­bo­liant­ro­po­lo­gias­sa. Siinä missä Geertz painotti tulkintaa ja rinnasti kult­tuu­rit teks­tei­hin, joita ant­ro­po­lo­gi ikään kuin lukee infor­man­tin olan yli, Turner painotti sym­bo­lei­ta osana toimintaa, joka saattoi olla myös ris­ti­rii­das­sa pai­kal­lis­ten kult­tuu­ris­ten tul­kin­to­jen kanssa. Moderni esimerkki voisi olla häät, jossa morsiamen isä saattaa tämän alt­ta­ril­le. Onko kyseessä pat­riar­kaa­li­nen ilmentymä naisen alis­tu­mi­ses­ta miesten valtaan vai kiva perinne, joka ilmentää hyviä per­he­suh­tei­ta ja tarjoaa isälle roolin sere­mo­nias­sa?

Turner kehitti symbolien tar­kas­te­lun teoriaa ja meto­do­lo­gi­aa eri­tyi­ses­ti Sambian Ndembujen ritu­aa­le­ja tut­ki­mal­la. Turnerin mukaan symboli oli pienin mah­dol­li­nen mer­ki­tyk­sel­li­nen elementti, joita yhdis­te­le­mäl­lä luotiin suurempia koko­nai­suuk­sia. Symbolit olivat ikään kuin nuotteja ja rituaali oli sävellys. ‘Hallitsevat symbolit’ olivat kult­tuu­ri­ses­ti keskeisiä, ja niiden mer­ki­tyk­set säilyivät eri kon­teks­teis­sa. ‘Välineelliset symbolit’ taas olivat ymmär­ret­tä­vis­sä suhteessa muihin sym­bo­lei­hin.

Symbolien moniäänisyys

Turnerille tärkeää oli myös symbolien moni­ää­ni­syys ja se, että tärkeät symbolit pystyivät tii­vis­tä­mään tärkeitä mutta ris­ti­rii­tai­sia mer­ki­tyk­siä. ‘Yhdistävät symbolit’, kuten Ndembujen siir­ty­mä­rii­teis­sä keskeinen, tiettyyn suku­lais­ryh­mään yhdis­tet­ty maitopuu, myös erottavat. Samalla tavalla valtion lippu voi yhdistää ryhmää samalla kun se jättää toiset ulko­puo­lel­le.

Myöhemmin ant­ro­po­lo­gi Sherry Ortner on kir­joit­ta­nut ‘avain­sym­bo­leis­ta’, jotka ovat tietyn kult­tuu­rin keskeisiä sym­bo­lei­ta ja auttavat ant­ro­po­lo­gia ymmär­tä­mään kult­tuu­ria. Esimerkiksi risti on kris­ti­tyil­le avain­sym­bo­li.

Uudempia suun­tauk­sia edustaa esi­mer­kik­si ant­ro­po­lo­gi Webb Keane, joka on kir­joit­ta­nut semioot­ti­sis­ta ideo­lo­giois­ta ja ‘trans­duk­tios­ta’, jossa viesti ikään kuin kään­ne­tään eri merk­ki­jär­jes­tel­mäs­tä toiseen. Voimme esittää sanal­li­sen kysy­myk­sen ja etsiä vas­tauk­sia teen­leh­dis­tä.

Semioottinen ideologia tar­koit­taa niitä kult­tuu­ri­sia käsi­tyk­siä, jotka mää­rit­tä­vät sitä millaisia merkkejä missäkin tilan­tees­sa käytetään ja mihin niillä pyritään. Missä tilan­teis­sa teen­leh­det voivat välittää viestejä ja keneltä?

Sana ideologia yhdis­te­tään usein poli­tiik­kaan. Vaikka semioot­ti­nen ideologia tar­koit­taa sinänsä neut­raa­lis­ti ideoiden jär­jes­tel­mää, semioot­ti­set ideo­lo­giat liittyvät myös val­tai­deo­lo­gioi­hin, käsi­tyk­siin siitä miten yhteis­kun­nan tulisi järjestyä. Esimerkiksi Suomen itse­näi­syys­päi­vään kuuluvien lin­nan­juh­lien kät­te­ly­jo­no puku­lois­toi­neen hienossa ympä­ris­tös­sä, ja sen kat­so­mi­nen tele­vi­sios­ta, ilmen­tä­vät yhtäältä hie­rar­ki­aa ja toisaalta tasa-arvoa. Presidentin kos­ket­ta­mi­nen ja tämän jakaminen tele­vi­sion kautta koko kansalle välittää saman­ai­kai­ses­ti molempia.

Clifford Geertz analysoi bali­lai­sia kuk­ko­tap­pe­lui­ta.

Stand-up komiikka analyysin kohteena

Stand-up komiikka on hyvä esimerkki moni­mut­kai­ses­ta mer­ki­tys­ti­lan­tees­ta. Komiikan onnis­tu­mi­nen vaatii sopivan tilan ja tekniikan. Esimerkiksi äänen­tois­to ja valaistus sekä se, miten yleisö ja esi­tys­la­va on sijoi­tet­tu, vai­kut­ta­vat tilan­tee­seen.

Tyypillisessä kome­diail­las­sa lavalle nousee vuo­ro­tel­len koo­mi­koi­ta. Yleensä 5 – 15 minuutin pitui­sil­la esi­tyk­sis­sä he yrittävät, eri­tyi­ses­ti puheen kautta, ja muilla keinoilla, kuten ruu­miin­kie­len tai äänen­sä­vy­jen ja taukojen kautta, saada yleisön rea­goi­maan omilla ais­tit­ta­vil­la mer­keil­lään – mieluiten tietysti naurulla ja tapu­tuk­sil­la. Komiikka osoittaa myös, kuinka nopeasti tulkinnat tapah­tu­vat: vitsiin rea­goi­daan nopeasti ja mer­ki­tys­ten tietoinen tar­kas­te­lu tapahtuu, jos tapahtuu, yleensä vasta myöhemmin.

Siinä missä monet mer­ki­tys­teo­riat käsit­te­le­vät sitä, miten merkit viit­taa­vat aina johonkin muuhun kuin itseensä, mer­ki­tys­teo­ri­aa kehit­tä­nyt Roy Wagner lisää tähän “itseensä viit­taa­vat symbolit”. Stand-up koomikko on sekä merkki, jota tulkitaan viit­taus­suh­tei­den kautta, että mer­ki­tys­ten tuottaja ja tässä mielessä itse­näi­nen iden­ti­teet­ti, itseensä viittaava symboli.

Stand-up esitys tiloineen, ympä­ris­töi­neen, koomikko sekä hänen mate­ri­aa­lin­sa, voidaan pilkkoa eri­lai­sik­si tul­kin­nal­li­sik­si osiksi. Ne muo­dos­ta­vat toisaalta koko­nai­suu­den, joka tuottaa erilaisia mer­ki­tyk­siä, mutta eri osat myös asettuvat kes­ki­näi­siin suh­tei­siin.

Koomikon olemus on tärkeä osa esitystä. Hän voi rakentaa sosi­aa­li­sen iden­ti­teet­tin­sä (esi­mer­kik­si suku­puo­len, iän, etnisen taustan jne) varaan erilaisia vitsejä, mutta hän voi myös kertoa jutun, joka kysee­na­lais­taa jonkin näistä ja herättää kuulijan pohtimaan iden­ti­teet­te­jä tarkemmin. Vetoamalla yleisölle tuttuihin asioihin, ja tuomalla niihin jonkin yllät­tä­vän näkö­kul­man, koomikko hakee reaktiota.

Wagnerin ajatukset inven­tios­ta ja kon­ven­tios­ta tarjoavat työkaluja, joilla ana­ly­soi­da tätä tuttujen asioiden yllät­tä­vää käsit­te­lyä. Konventio tar­koit­taa jaettuja kult­tuu­ri­sia malleja siitä, miten asiat ovat, ja inventio on näiden kon­ven­tioi­den kek­se­liäs­tä ja mah­dol­li­ses­ti uutta luovaa sovel­ta­mis­ta ja muok­kaa­mis­ta. Nämä ovat mukana kaikessa mer­ki­tyk­sel­li­ses­sä toi­min­nas­sa, mutta riippuu tilan­tees­ta ja tar­koi­tuk­sis­ta kumpaan kes­ki­ty­tään. Esimerkiksi muusikko voi soittaa kappaleen mah­dol­li­sim­man uskol­li­ses­ti alku­pe­räi­sel­le sovi­tuk­sel­le tai säveltää uuden.

Stand-up komiikka itsessään on luonut tietyt kon­ven­tiot, jotka tekevät lajin tun­nis­tet­ta­vak­si. Tiettyjen koo­mi­koi­den inven­tioi­den kautta laji – ja sen merkitys laajemmin yhteis­kun­nas­sa ja kult­tuu­ris­sa – myös muuttuu ja uudistuu.

Merkitys ja symbolit ovat olen­nai­nen osa ihmi­syyt­tä. Kyky käyttää sym­bo­lei­ta ja irrot­tau­tua välit­tö­mäs­tä nyky­het­kes­tä mah­dol­lis­taa ihmisten kes­kuu­des­sa esi­mer­kik­si taiteen, poli­tii­kan ja huu­mo­rin­ta­jun. Semioottinen ant­ro­po­lo­gia on haastavaa mutta kiehtovaa kaikessa laa­juu­des­saan. Se pyrkii ottamaan haltuun tul­kit­se­vat toimijat, merkit ja merk­ki­jär­jes­tel­mät, niitä koskevat kult­tuu­ri­set ideo­lo­giat sekä toiminnan vaih­te­le­vat kon­teks­tit.

  • Kirjoittaja: Marianna Keisalo
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto
  • Artikkelikuva: Pixabay​.com
  • Marianna Keisalo 2015. Koomisen mahdin kos­mo­lo­giat: ant­ro­po­lo­gi­nen näkökulma komiikan semio­tiik­kaan. teoksessa Huumorin skaalat. Esitys, tyyli, tarkoitus. Kalevalaseuran vuo­si­kir­ja (94). Toim. Seppo Knuuttila, Pekka Hakamies and Elina Lampela.
  • Elisabeth Mertz 2007. “Semiotic Anthropology”. Annual Review of Anthropology. 36 (1): 337 – 353. doi:10.1146/annurev.anthro.36.081406.094417.
  • Milton Singer 1980. Signs of the Self: An Exploration in Semiotic Anthropology. American Anthropological Association
  • Richard Parmentier. 1994.Signs in Society: Studies in Semiotic Anthropology. Indiana University Press
  • Richard Parmentier. 2016 Signs and Society: Further Studies in Semiotic Anthropology. Indiana University Press.
  • Online-kurssi symbolien tut­ki­muk­ses­ta ant­ro­po­lo­gias­sa: http://​anth​ro​po​lo​gy​of​sym​bols​.blogspot​.com/​2​0​1​7​/​06/

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopistosta 2011 väitellyt antropologi, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja erilaisten performanssien semioottiseen antropologiaan, ja sitä myötä ajautunut openmic -koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Syyskuussa 2016 hän siirtyi Århusin yliopistoon post doc -tutkijaksi “Digressions: A cross-disciplinary study of the indirectness of the human imagination” -projektiin. Lue lisää Mariannan tutkimusblogista: https://humoranthropology.wordpress.com/

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mitä teknologia sinulle tarkoittaa? Onko se arkielämää helpottavia innovaatioita, viihdettä tai teollisuutta - vai jotain aivan muuta? Nykypäivänä voi olla helppoa unohtaa, että sanaan liittyvät assosiaatiot ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Teknologian antropologinen tutkimus sulkee sisäänsä erittäin laajan kokonaisuuden kiehtovia tutkimuskohteita myös ajalta kauan ennen tietoteknologiaa.

Positiivista asennetta korostaessa elämän varjopuolet jäävät vähemmälle huomiolle. Filosofi Sami Pihlströmin mukaan tämä on virhe. Kypsän ihmisen tulisi kyetä myös negatiiviseen ajatteluun, sillä maailman puutteiden myöntäminen on edellytys moraaliselle kypsyydelle. Onko negatiivisella ajattelulla jotain annettavaa myös antropologialle?

Kuşköy on eristäytynyt vuoristokylä Mustanmeren rannikolla Turkissa. Sen tuhatkunta asukasta ovat satojen vuosien ajan kommunikoineet viheltämällä, kielellä jota kutsutaan “lintukieleksi”. Kylän nimi merkitsee lintujen kylää.

Viime aikoina valtamediassa on nähty yhä enemmän sanaa “rodullistettu”. HS uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan poliisikoulutukseen tulisi sisällyttää mm. keskusteluja siitä, miten kohdata rodullistettuja vähemmistöjä. Rodullistaminen viittaa kansakunnan sisäisiin ja ulkoisiin valtasuhteisiin. Se viittaa prosesseihin, joiden kautta ihmisen ominaisuuksia aletaan pitää luonnollisina tai muuttumattomina.