Teknologian antropologia

Mitä tek­no­lo­gia sinulle tar­koit­taa? Onko se arkie­lä­mää hel­pot­ta­via inno­vaa­tioi­ta, viihdettä tai teol­li­suut­ta — vai jotain aivan muuta? Nykypäivänä voi olla helppoa unohtaa, että sanaan liittyvät asso­si­aa­tiot ovat muut­tu­neet vuo­si­kym­men­ten saatossa.

Nykyään aiheeseen lii­te­tyis­sä kes­kus­te­luis­sa esiin­ty­vät tiuhaan tule­vai­suu­den tek­no­lo­giat sosi­aa­li­sis­ta robo­teis­ta ja tekoälyn mah­dol­li­suuk­sis­ta, uhista ja eet­ti­syy­des­tä aina vuo­ro­vai­ku­tuk­sen digi­ta­li­soi­tu­nei­siin muotoihin, kuten sosi­aa­li­seen mediaan saakka.

Teknologian ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus sulkee kuitenkin sisäänsä erittäin laajan koko­nai­suu­den kiehtovia tut­ki­mus­koh­tei­ta myös ajalta kauan ennen tie­to­tek­no­lo­gi­aa. Työkalut, kodin­ko­neet, kul­ku­vä­li­neet — kaikkien näiden käyt­tö­ta­vat ja mer­ki­tyk­set vaih­te­le­vat käyt­tä­jäs­tä riippuen.

Yksinkertaistettuna tut­ki­musa­la voidaan tiivistää muutamaan, toisiinsa vahvasti limit­ty­nee­seen kysy­myk­seen: Mitä on tek­no­lo­gia? Miten ihmiset käyttävät tek­no­lo­gi­sia inno­vaa­tioi­ta? Ja millä tavalla ne ja muut kult­tuu­rin osa-alueet vai­kut­ta­vat toisiinsa?

Teknologian tutkimuksen historiaa

Teknologian tut­ki­muk­sen voi katsoa ulottuvan aina ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen alku­juu­ril­le saakka. Tällöin tut­kit­ta­viin aiheisiin kuului eri­tyi­ses­ti mate­ri­aa­li­sen kult­tuu­rin, eli esi­mer­kik­si esineiden tutkimus ja se, mitä niiden luominen tai käyttö kertoo ympä­röi­väs­tä kult­tuu­ris­ta.

Varhaisempaa näkemystä tek­no­lo­gian tut­ki­muk­ses­ta edustivat esi­mer­kik­si marxi­lai­nen his­to­rial­li­nen mate­ria­lis­mi sekä ant­ro­po­lo­gi Leslie Whiten ant­ro­po­lo­gi­nen mate­ria­lis­mi. Näistä jäl­kim­mäi­sen mukaan tek­no­lo­gia on pää­asial­li­ses­ti vastuussa kult­tuu­rien kehit­ty­mi­ses­tä. White mää­rit­te­lee kult­tuu­rin edistyvän silloin, kun sen val­jas­ta­man energian määrä henkilöä kohden kasvaa.

Käytännössä siis tek­no­lo­gian merkitys olisi varmistaa ihmis­kun­nan sel­viy­ty­mi­nen energian hyö­dyn­tä­mi­sen myötä, ja mitä edis­ty­neem­pää energiaa pystytään käyt­tä­mään, sitä kehit­ty­neem­pi yhteisö on. Esimerkiksi lihas­voi­mak­si­kin kut­sut­tuun energiaan tur­vau­tu­vat olisivat aut­ta­mat­ta öljyä hyö­dyn­tä­viä jäljessä.

Teknologiseksi deter­mi­nis­mik­si kutsutaan ajan saatossa kiis­ta­na­lai­sek­si muut­tu­nut­ta väitettä siitä, että tek­no­lo­gian käyttö on tie edis­tyk­seen. Tämän myötä ne, joilta tek­no­lo­gi­aa puuttuu, eivät pystyisi kehit­ty­mään ilman sen myö­tä­vai­ku­tus­ta. On ongel­mal­lis­ta ajatella, että tek­no­lo­gia olisi jokin kult­tuu­rim­me ulko­puo­lel­ta tuleva voima, joka hyökkää maa­il­maam­me ja mullistaa sen ker­ta­hei­tol­la.

Teknologiat eivät synny tyhjästä, vaan ne on suun­ni­tel­tu vas­taa­maan tiettyjen ryhmien tarpeita. Ne eivät myöskään ole staat­ti­sia, vaan muo­vau­tu­vat mer­ki­tyk­sil­tään jat­ku­vas­ti sekä ajan, kon­teks­tien että eri ihmis­ryh­mien käytössä. Toisen tarve ei vält­tä­mät­tä ole toisen vält­tä­mät­tö­myys.

Tyyli ennen tarkoitusta?

Teknologioiden tai esineiden ulkomuoto, eli tyyli, ja niiden tarkoitus eivät ole yksi­se­lit­tei­ses­ti ero­tet­ta­vis­sa toi­sis­taan. Niiden merkitys ei riipu pel­käs­tään niiden funk­tiois­ta, vaan sekä tyyli että funktio pal­ve­le­vat erilaisia tar­koi­tuk­sia ja herät­tä­vät erilaisia miel­leyh­ty­miä sekä mer­ki­tyk­siä ihmis­ryh­mäs­tä riippuen.

Tieteen ja tek­no­lo­gian tutkija Bryan Pfaffenberger on havain­nol­lis­ta­nut tätä esi­mer­kil­lä vik­to­ri­aa­ni­sis­ta huo­ne­ka­luis­ta. Tuohon aikaan eteis­hal­lis­sa olevat huo­ne­ka­lut olivat ainoita, jotka olivat sekä alempien että kor­keam­pien yhteis­kun­ta­luok­kien käytössä. Niiden tuli miel­lyt­tää aate­lis­ten silmää, mutta olla myös tyy­lil­tään tarpeeksi karuja, jotta niillä odottavat myyn­ti­mie­het muis­tai­si­vat niillä odot­taes­saan oman sta­tuk­sen­sa. Tällöin tuolien tyylistä tuli myös niiden tarkoitus.

Nykypäivänä Pfaffenbergerin 1990-luvun alussa tekemä analyysi saattaa kuulostaa hyvinkin tutulta: eri tek­no­lo­giat, eli tässä tapauk­ses­sa huo­ne­ka­lut, puetaan usein hyvin eri­lai­siin asuihin, jotta ne ilmen­täi­si­vät paremmin käyt­tä­jän­sä iden­ti­teet­tiä ja tämän koettua paikkaa maa­il­mas­sa. Vaikka eri mat­ka­pu­he­lin­mal­lit eroavat toi­sis­taan myös toi­min­to­jen­sa puolesta, on niiden merkitys usein myös niiden tyylissä: etenkin tun­ne­tu­jen brändien kohdalla se, mikä puhelin sinulla on ja miten se näkyy muille, saattaa olla var­si­nai­sia teknisten yksi­tyis­koh­tien eroa­vai­suuk­sia mer­ki­tyk­sel­li­sem­pää.

Toimijaverkkoteorian kaikuja

Luonnon ja kult­tuu­rin sekä sosi­aa­li­sen ja ei-sosi­aa­li­sen erottelu ovat kes­kei­ses­sä roolissa paitsi tek­no­lo­gian ant­ro­po­lo­gian, myös koko tie­tee­na­lan esit­tä­mis­sä kysy­myk­sis­sä. Kulttuuri on nähty pitkään ihmisen tapana sopeutua luontoon ja hyödyntää sitä, jolloin kult­tuu­ria edustava ihminen on tässä yhtälössä aktii­vi­nen toimija.

Antropologi Bruno Latourilla ja hänen toi­mi­ja­verk­ko­teo­rial­laan on kuitenkin vii­meis­ten vuo­si­kym­me­nien aikana ollut suuri vaikutus siihen, miten eri toi­mi­joi­den välisiä suhteita tar­kas­tel­laan. Toimijaverkkoteoriassa kaikkia toi­mi­joi­ta käsi­tel­lään yhden­ver­tai­si­na.

Latourille poten­ti­aa­li­nen toimija on mikä tahansa taho, joka tekee toisia tahoja tai ele­ment­te­jä itsestään riip­pu­vai­sek­si — oli se sitten elollinen tai ei. Toimijuus siis edel­lyt­tää vain kaikkea yhdis­tä­viin ver­kos­toi­hin kuu­lu­mis­ta. Latourin mukaan län­si­mai­sen kult­tuu­rin tapa erotella luonto ja kulttuuri ei siis ole todel­li­nen. Myös jako ei-sosi­aa­li­seen ja sosi­aa­li­seen on hänelle kei­no­te­koi­nen.

Latour jopa haastoi ant­ro­po­lo­gian sylei­le­män holismin käsitteen eli sen, että asioiden ja ilmiöiden nähdään olevan olemassa vain osana suurempaa koko­nai­suut­ta. Holismissa tätä koko­nai­suut­ta ei voi ymmärtää yksit­täi­siä osia tar­kas­te­le­mal­la, kun taas toi­mi­ja­verk­ko­teo­rian mukaan tämä lähes­ty­mis­ta­pa määrittää toimijat etukäteen kon­teks­tin­sa perus­teel­la ja on siksi ongel­mal­li­nen.

Toimijaverkkoteoriaa on vaikeaa tiivistää muutamaan lausee­seen, eikä se suinkaan ole vailla arvos­te­li­joi­ta. Tunnustusta kuitenkin annetaan yleensä sille, että Latourin tapa tuoda tie­teel­li­nen tutkimus sekä sen tekijät ja välineet tut­ki­muk­sel­li­sen linssin alle on avannut uusia uria myös ant­ro­po­lo­gias­sa.

Nykyään tut­ki­mus­ky­sy­myk­set kes­kit­ty­vät­kin laajemmin ihmis­kun­nan ja tek­no­lo­gioi­den jatkuvaan vuo­ro­vai­ku­tuk­seen, jossa tek­no­lo­giat itsessään eivät ole vain pas­sii­vi­sia esineitä, vaan aktii­vi­sia osal­lis­tu­jia näiden suhteiden ja sosi­aa­lis­ten käy­tän­tö­jen kes­ki­näi­ses­sä muo­vau­tu­mi­ses­sa. Kiinnostavaa luettavaa löytyy esi­mer­kik­si bio­hak­ke­roin­nin maailmaa käsit­te­le­väs­tä artik­ke­lis­tam­me.

Muuttuva maailma

Alati laa­jen­tu­va käsitys siitä, mitä tek­no­lo­gia pitää sisällään ja mitä se mah­dol­lis­taa, on laa­jen­ta­nut ja muuttanut myös sen tut­ki­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia: ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta tehdään nykyään paitsi mat­ka­pu­he­lin­ten ja tie­to­ko­nei­den, myös vir­tu­aa­li­maa­il­mo­jen, algo­rit­mien, sosi­aa­li­sen robo­tii­kan ja tekoälyn parissa.

Teknologian ant­ro­po­lo­gian alle aset­tu­vak­si tut­ki­musa­lak­si voi­daan­kin laskea myös digi­taa­li­nen ant­ro­po­lo­gia, joka keskittyy eri­tyi­ses­ti digi­taa­lia­jan ilmiöihin ja vuo­ro­vai­ku­tuk­seen ihmisten ja tätä aikaa edus­ta­vien tek­no­lo­gioi­den välillä. Teemat ovat usein osittain samoja kuin poik­ki­tie­tei­ses­sä media-ant­ro­po­lo­gias­sa.

Esimerkiksi Tom Boelstorff on tutkinut elämää vir­tu­aa­li­maa­il­ma Second Lifessa. Kuten fyy­si­ses­sä maa­il­mas­sa, myös vir­tu­aa­li­maa­il­mois­sa luodut iden­ti­tee­tit ovat ihmisille todel­li­sia ja mer­ki­tyk­sel­li­siä. Hänen tut­ki­mus­taan käsit­te­lee myös YouTubessa vapaasti kat­sot­ta­vis­sa oleva doku­ment­ti Our Digital Selves — My Avatar is Me, jossa paneu­du­taan fyysisen maailman kyvyk­kyyk­sil­tään poik­kea­vien hen­ki­löi­den iden­ti­tee­tin muo­dos­tuk­seen vir­tu­aa­li­maa­il­man keinoin.

Virtuaalisten maa­il­mo­jen ja mas­sii­vis­ten monen pelaajan verk­ko­pe­lien kautta muo­dos­tu­vat yhteisöt ja ystä­vyy­det ylittävät fyysisen todel­li­suu­den rajat. Tästä hyvä esimerkki on suo­ma­lai­sen Anna Haverisen tutkimus suremisen ritu­aa­leis­ta verkossa.

Antropologeja työl­lis­tä­vät yhä useammin myös esi­mer­kik­si peliy­ri­tyk­set, joiden pyrkimys on luoda mah­dol­li­sim­man toden­tun­tui­sia yhteisöjä ja ympä­ris­tö­jä. AntroBlogi on aiemmin jul­kais­sut esi­mer­kik­si peli­suun­nit­te­li­jan ja ant­ro­po­lo­gin Ari-Matti Piipon haas­tat­te­lun.

Pelejä voidaan kuitenkin käyttää muuhunkin kuin yhtei­söl­li­syy­den luomiseen ja täysin toiseen todel­li­suu­teen uppou­tu­mi­seen. Robertson Allen on tehnyt etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta Yhdysvaltojen armeijan kehit­tä­män America’s Army -pelin parissa. Tutkimalla pelin­ke­hit­tä­jiä, mark­ki­noi­jia ja sota­stra­te­gis­te­ja Allen toteaa, että America’s Armyn ja sodan­käyn­nin pelil­lis­tä­mi­sen väli­tyk­sel­lä värvätään erään­lais­ta sivii­leis­tä koostuvaa, puo­lus­tus­voi­mien toimille myö­tä­mie­lis­tä reserviä, jonka luo­mis­pro­ses­sis­sa virtuaali- ja fyysisen todel­li­suu­den väliset raja-aidat hämär­ty­vät.

Synkempiä nyky­tek­no­lo­gian aiheita tutkivat ant­ro­po­lo­git voivat keskittyä myös esi­mer­kik­si sodan­käyn­nin väli­nei­siin, kuten len­nok­kei­hin, yönä­kö­la­sei­hin tai muihin tek­no­lo­gioi­hin, jotka muuttavat väki­val­lan ja jopa tap­pa­mi­sen koke­muk­sia etään­nyt­tä­mäl­lä tai epäin­hi­mil­lis­tä­mäl­lä väki­val­lan kohteita. Toisaalta tutkimus voi keskittyä myös niiden pai­kal­li­syh­tei­sö­jen koke­muk­siin, joihin nämä tek­no­lo­giat vahvimmin vai­kut­ta­vat.

Kokemukset kau­ko­so­dan­käyn­nis­tä uusin­ta­vat koke­muk­sia magiasta, ritu­aa­leis­ta ja noi­tuu­des­ta. Kuten len­nok­ke­ja ohjai­le­vien soti­lai­den, myös sotas­ha­maa­nien uskotaan usein olevan kyke­ne­väi­siä tappamaan vihol­li­sen­sa pitkien etäi­syyk­sien päästä. Nämä kaksi, magia ja vir­tu­aa­li­nen sodan­käyn­ti, eivät ole vain ver­ran­nol­li­sia toisiinsa — sub­jek­tii­vi­ses­ti koettuna ne ovat yksi ja sama asia. Aiheesta voi lukea esi­mer­kik­si ant­ro­po­lo­gien Neil L. Whitehead ja Sverker Finnström kokoa­mas­ta teoksesta Virtual War and Magical Death (2013).

Kuvakaappaus Second Life ‑vir­tu­aa­li­maa­il­mas­ta. Kuva: Hyacinthe Luynes (CC BY-SA 3.0)

Vuorovaikutuksen murrokset

1990-luvulla ihmisen ja tek­no­lo­gian vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tut­ki­mi­nen käsitteli vahvasti muun muassa sitä, miten tie­to­ko­neet ja niiden käyttö sopeu­tu­vat ihmisten koteihin. Margrethe Aune käytti ana­lyy­sis­saan tek­no­lo­gian domes­ti­kaa­tio­teo­ri­aa, jonka mukaan ihmisten tapa käyttää tek­no­lo­gi­aa vaihtelee paitsi kult­tuu­reit­tain, myös kodeit­tain ja roo­leit­tain.

Tämän tut­ki­muk­sen tuloksia ja niiden tulkintaa on nykyi­sel­lään kri­ti­soi­tu turhan suku­puo­lit­tu­neik­si. Aunen havain­noi­mas­sa 90-luvun talou­des­sa tie­to­ko­neen käyttö kuitenkin erosi huo­mat­ta­vas­ti taloutta asuttavan naisen ja hänen avio­mie­hen­sä välillä — tulos, joka nyky­päi­vän suo­ma­lai­ses­sa talou­des­sa saattaisi jo näyt­täy­tyä toi­sen­lai­se­na.

Robottien kehit­ty­mi­sen myötä myös kysymys siitä, mikä on aitoa vuo­ro­vai­ku­tus­ta, on noussut tek­no­lo­gian ant­ro­po­lo­gian keskiöön. Väheneekö tai muuttuuko ihmisten väliselle vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­le annettu arvo, jos kos­ke­tuk­siin ja ääniin reagoivat robotit yleis­ty­vät esi­mer­kik­si hoi­va­ko­deis­sa tai lasten seu­ra­lai­si­na?

Oppivatko lapset aitoa empatiaa, jos he ovat teke­mi­sis­sä koneiden kanssa, jotka eivät aidosti koe tunteita, kipua tai nautintoa? Näihin kysy­myk­siin on pureu­tu­nut Sherry Turkle, jonka tut­ki­muk­set kes­kit­ty­vät sekä robo­tiik­kaan että digi­ta­li­soi­tu­nee­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen.

Suomessa tek­no­lo­gian ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen parissa työs­ken­te­le­vät muun muassa Sirpa Tenhunen ja Minna Ruckenstein. Tenhunen on tehnyt pitkään tut­ki­mus­ta mat­ka­pu­he­li­mien käyt­töö­no­tos­ta Länsi-Bengalissa, missä ne ovat yleis­ty­mi­sen­sä kautta vai­kut­ta­neet omalta osaltaan sosi­aa­lis­ten, talou­del­lis­ten ja poliit­tis­ten suhteiden väliseen pai­kal­li­seen val­ta­dy­na­miik­kaan.

Ruckenstein on puo­les­taan Kuluttajatutkimuskeskuksessa ja tieteen- ja tek­no­lo­gian­tut­ki­muk­sen kentällä työs­ken­te­le­vä tutkija. Hänen tut­ki­musai­hei­siin­sa kuuluvat muun muassa algo­rit­mit ja arjen data­fi­kaa­tio, eli ihmisen toiminnan muun­ta­mi­nen tie­to­ko­neen käsi­tel­tä­vis­sä olevaksi dataksi.

Tulevaisuuden visioita

Teknologian ja ihmisen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tut­ki­mi­nen saa nyky­het­ke­nä paljon huomiota tule­vai­suu­den tek­no­lo­gioi­den, kuten itsea­ja­vien autojen ja sosi­aa­li­sen robo­tii­kan parissa.

Nissanin tut­ki­mus­kes­kuk­ses­sa työs­ken­te­le­vä ant­ro­po­lo­gi Melissa Cefkin tutkii muun muassa sitä, millä tavalla itsea­ja­vien autojen suun­nit­te­lus­sa voidaan tuoda mukaan myös inhi­mil­lis­tä näkö­kul­maa. Miten autot voidaan suun­ni­tel­la sel­lai­sik­si, että ne osaavat toimia myös inhi­mil­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen, reak­tioi­den ja tul­kin­to­jen vii­te­ke­hyk­ses­sä, ja miten ne vuo­ros­taan vai­kut­ta­vat kehit­ty­viin kaupunki- ja ajo­ym­pä­ris­töi­hin? Se, että ne osaavat toimia lii­ken­ne­sään­tö­jen puit­teis­sa, ei vielä tarkoita niiden voivan navigoida tehok­kaas­ti muut­tu­vis­sa ja elävissä ver­kos­tois­sa, jotka muo­dos­tu­vat paitsi sään­nöis­tä, myös inhi­mil­li­ses­tä tul­kin­nas­ta.

Soveltavasta ant­ro­po­lo­gias­ta on jo oma eri­koi­sa­la-artik­ke­lin­sa, mutta tek­no­lo­gian ant­ro­po­lo­gi­ses­ta tut­ki­muk­ses­ta puhut­taes­sa on hyvä mainita myös design-ant­ro­po­lo­gian sijoit­tu­mi­nen tut­ki­musa­lan sisälle. Antropologeja löytyy nykyään myös IT-alan yri­tyk­sis­tä: Microsoft, Intel ja Google työl­lis­tä­vät kaikki lukuisia ant­ro­po­lo­ge­ja, ja myös Suomessa toimivat suo­ma­lai­set ja kan­sain­vä­li­set yritykset ovat heränneet ihmis­läh­töi­sen suun­nit­te­lun tar­peel­li­suu­teen tek­no­lo­gis­ten rat­kai­su­jen saralla.

Antropologinen ajat­te­lu­mal­li ja siihen lii­tet­tä­vät meto­do­lo­giat sopivat hyvin paitsi tut­ki­muk­seen, myös uusien pal­ve­lui­den, käyt­tö­liit­ty­mien ja sovel­luk­sien kehit­tä­mi­seen. Tieteenalan sisällä käydään suh­teel­li­sen paljon kes­kus­te­lua siitä, onko eettistä valjastaa sen edustama osaaminen lii­key­ri­tys­ten käyttöön. Yhden näke­myk­sen mukaan tämä kaventaa, typistää ja tuot­teis­taa ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta, toisen mukaan se taas nähdään mah­dol­li­suu­te­na tuoda aitoa ihmis­läh­töi­syyt­tä uusien pal­ve­lui­den saralle.

Mitä teknologian antropologialla on tarjottavaa?

Kehittyvän tek­no­lo­gian tarjoamat mah­dol­li­suu­det herät­tä­vät paitsi innos­tus­ta, myös huolta ja pelkoa. Edellä mai­nit­tu­jen itsea­ja­vien autojen lisäksi esi­mer­kik­si pal­ve­lu­ro­bo­tiik­ka vaatii taus­tal­leen muutakin kuin vain teknistä osaamista: onnis­tu­neen suun­nit­te­lun taustalla täytyy olla myös ymmär­rys­tä etiikasta, vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta ja inhi­mil­lis­ten tarpeiden moni­nai­suu­des­ta.

Kuka on vastuussa, jos auto ajaa ihmisten ylitse? Entä silloin, jos hoi­va­ro­bot­ti tekee koh­ta­lok­kaan virheen potilaan hoidossa? Antropologia voi auttaa vas­taa­maan näihin kysy­myk­siin. Jotta voisimme saada aikaan aidosti mer­ki­tyk­sel­li­siä tek­no­lo­gioi­ta, tulee meidän tiedostaa niiden ja ihmisten välisen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen moni­muo­toi­suus sekä panostaa sen tut­ki­muk­seen.

Kyse ei kui­ten­kaan ole pel­käs­tään uusien, ihmeel­lis­ten kek­sin­tö­jen kehit­tä­mi­ses­tä. Yhtä tärkeää ja mie­len­kiin­tois­ta on tar­kas­tel­la sitä, millä tavalla jo olemassa olevat tek­no­lo­giat omak­su­taan osaksi eri­lais­ten ihmisten elämää ja mitä se paljastaa meille paitsi näiden tek­no­lo­gioi­den mah­dol­li­suuk­sis­ta, myös niiden käyt­tä­jien maa­il­man­ku­vis­ta — ja meistä itses­täm­me.

Artikkeli ammentaa vahvasti Sirpa Tenhusen kurs­si­ma­te­ri­aa­lis­ta “Teknologian ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus.”

Bruno Latour, 1992: Aramis, or the Love of Technology

Bruno Latour, 2005: Reassembling the Social

Neil Whitehead, 2013: Virtual War and Magical Death: Technologies and Imageries for Terror and Killing

Robertson Allen, 2017: America’s Digital Army: Games at Work and War

Sanna Rauhala, 2019: “Se on jotenki niin kylmän olonen se koneel­li­nen” — luot­ta­muk­sen ja vastuun kysy­myk­siä pal­ve­lu­ro­bo­tii­kas­sa ja vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa

Sirpa Tenhunen, 2018: A Village Goes Mobile

Sherry Turkle, 2011: Alone Together: Why We Expect More from Technology and Less from Each other

Tom Boellstorff, 2008: Coming of Age in Second Life

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Sanna Rauhala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteri Helsingin yliopistosta. Työkseen hän kehittää ihmislähtöisiä ratkaisuja antropologista osaamistaan hyödyntäen CGI Nextin palkkalistoilla. AntroBlogissa Sanna toimii AV-tuotantopäällikkönä, ideoi monimediaista sisältöä, esiintyy videokasvona YouTuben puolella ja on jonkinlainen toimituksen yleishärvääjä. Hän kirjoitti pro gradunsa hoivarobotiikasta vanhainkotiympäristöissä, ja hänen muita tutkimusmielenkiintojaan ovat tekoäly, ihmislähtöinen suunnittelu, pelit ja peliyhteisöt sekä koko laaja maailmankaikkeus - aina kaukaisia galakseja myöten.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Z 7.6.2019 klo 15:14

    Olipa kiva artikkeli! Olen itse kog­ni­tio­tie­teen puolelta ja pyörin hyvin saman­kal­tais­ten asioiden äärellä, mutta ehkä vähän enemmän IT:n ja vuo­ro­vai­ku­tus­suun­nit­te­lun näkö­kul­mas­ta. Olen monesti miettinyt, antai­si­ko­han ant­ro­po­lo­gian opinnot hirmuisen paljon lisää syvyyttä näihin poh­din­toi­hin tai kuinka pääsisi tutus­tu­maan tarkemmin “teidän tontille” :) Suurin ero lienee tie­tee­na­lan suh­tau­tu­mi­nen kau­pal­li­seen toi­min­taan.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Semioottinen antropologia tarkastelee merkkejä ja merkityksiä. Siinä esitetään monenlaisia kysymyksiä: Miksi pukeudumme eri tavoin eri tilanteissa? Miten erilaiset merkkijärjestelmät, kuten kieli tai nuottikirjoitus, rakentuvat? Ja mikä eri merkkijärjestelmien keskinäinen suhde on? Esimerkiksi punainen voi olla joulun väri, merkki tulehduksesta tai käsky pysähtyä.

Kuka on vastuussa, jos tekoäly tekee virheen? Voiko kone oppia moraalia, jos moraali saattaa vaatia myös inhimillisiä uhrauksia? AlterNATIIVIn seitsemännessä jaksossa keskustellaan väitöstutkija ja tekoälyasiantuntija Juho Vaisteen kanssa tekoälyn eettisistä haasteista.

Maailmassa lennetään lukematon määrä työn takia. Erilaisten virtuaalisten kokoussovellusten ja videopuhelujen yleistyminen ei ole vähentänyt matkustamisen tarvetta. Kansainvälistyminen ja työelämän nopeatempoisuus ovat kasvattaneet työperusteista lentomatkustamista. Tutkijat muodostavat yhden kokouksesta toiseen matkustavista ammattikunnista.