Valtasuhteet piiloutuvat Designmuseon näyttelyyn

Designmuseo esittelee kevään päänäyttelyssään “Secret Universe – Maailmojen salat” muotoilijakaksikko Aamu Songin ja Johan Olinin tuotantoa yli kymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä pyritään nostamaan esiin käsityöläisiä ja kulutuskriittisyyttä. Valtasuhteet kuitenkin piiloutuvat kolonialististen jaotteluiden taakse, ja näyttelyn sankari on muotoilija, joka haluaa pelastaa uhanalaisiksi nimetyt käsityötaidot. 

Venäläinen kuk­ka­ku­vioi­nen maatuska on muuttunut pel­kis­te­tyk­si karhuksi, mek­si­ko­lai­nen elämänpuu mus­ta­val­ko­rai­dal­li­sek­si ihmis­hah­mok­si. Muotoilijakaksikko Aamu Song ja Johan Olin ovat jo vuosien ajan mat­kus­ta­neet ympäri maailmaa etsien pai­kal­li­sia käsi­työ­läi­siä tai pien­teh­tai­ta, joissa tuotetaan mie­len­kiin­toi­sia esineitä. Kiinnostavan tuotteen löy­det­ty­ään he ovat piir­tä­neet tai maa­lan­neet siitä oman versionsa, ja sen jälkeen pyytäneet pai­kal­li­sia tuottajia ja käsi­työ­läi­siä toteut­ta­maan heidän suun­ni­tel­man­sa.

Tämän yhteis­työn myötä syn­ty­nei­tä esineitä myydään Songin ja Olinin COMPANY-yrityksen pyö­rit­tä­mäs­sä Salakauppa-myy­mä­läs­sä Kiasman vieressä Helsingissä. Nyt esineet on koottu kat­ta­vak­si näyt­te­lyk­si Designmuseoon. Näyttelytekstissä kerrotaan, että tar­koi­tuk­se­na on ohjata huomio käsi­työ­tai­to­jen uha­na­lai­suu­teen ja herättää kävijät kysymään, miten ja missä ympä­ril­läm­me olevia esineitä val­mis­te­taan. “Kuinka voimme suojella käsi­työ­me­ne­tel­miä ja val­mis­tus­tai­to­ja, jotka ovat vaarassa kuolla suku­puut­toon?”, tekstissä kysytään.

Eräs keino käsi­työ­me­ne­tel­mien niin sanottuun suo­je­le­mi­seen on muotoilla esineet uudestaan siten, että ne myyvät. Song ja Olin ovat ammat­ti­muo­toi­li­joi­ta, jotka osaavat tehdä kau­pal­li­ses­ti menes­ty­viä tuotteita. Näyttely herättää kuitenkin kysymään, miksi maa­il­mal­ta löytyneet ja sittemmin muo­don­muu­tok­sen kokeneet esineet oikeas­taan nimetään salai­suuk­sik­si. Ovatko käsi­työ­tai­dot oikeasti uha­na­lai­sia, tai miksi ne halutaan nimetä uha­na­lai­sik­si? Tarvitsevatko käsi­työ­läi­set suo­je­luam­me? Ovatko he pyytäneet sitä?

Tässä tekstissä kom­men­toin näyttelyn har­mit­to­mil­ta ja tavan­omai­sil­ta vai­kut­ta­via kah­tia­ja­ko­ja – perin­tei­nen ja moderni, uha­na­lai­nen ja nyky­ai­kai­nen, tek­ni­ses­ti taitava ja luova, käsi­työ­läi­nen ja muo­toi­li­ja. Väitän, että nämä jaottelut roman­ti­soi­vat ja toi­sin­ta­vat val­ta­suh­tei­ta.

Käsityöläinen vai käsityömestari?

Kymmenen video­ruu­tua näyttää käsi­työ­läi­siä työssään, mykkänä ja teke­mi­seen kes­kit­tyen. Meksikolainen iäkäs keraa­mik­ko työstää savesta pieniä hevosia, joiden selkään hän asettaa kaksi ihmis­hah­moa. Työnsä lopuksi käsi­työ­läi­set katsovat suoraan kameraan, hieman kai­nos­tel­len.

Designmuseon näyt­te­lys­tä ei tosin löydy sanaa “käsi­työ­läi­nen”. Näyttelyteksteissä käytetään useim­mi­ten sanoja käsi­työ­mes­ta­ri, mestari tai käsityö-osaaja. Työhön ja työ­läi­syy­teen viit­taa­via sanoja on siis haluttu välttää. Tämä siitä huo­li­mat­ta, että näyttelyn huipennus on suuri keskisali, johon on raken­net­tu ja maalattu neu­vos­to­hen­ki­nen tehdas. Tehtaassa käsi­työ­läi­set suo­rit­ta­vat kukin omaa työtään – joku muovaa savea, toinen puhaltaa lasia, kolmas veistää puuta.

Keskihallin tehdas. Kuva: Paavo Lehtonen /​Designmuseo

Käsityöläiset on nimetty mes­ta­reik­si mitä ilmei­sem­min siksi, että käsityön tekemisen arvoa halutaan korostaa. Hyvästä tar­koi­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta nimeä­mi­nen nostaa esiin muo­toi­li­joi­den ja teki­jöi­den välisen valta-asetelman ja saa kysymään, kuka saa nimetä kenet? Käsityömestarit ovat nimestään huo­li­mat­ta työläisiä, jotka työs­ken­te­le­vät Songin ja Olinin yri­tyk­sel­le. Jos näyttelyn tar­koi­tuk­se­na on nostaa esiin käsi­työ­läi­siä, miksi heidän nimensä eivät ole Aamu Songin ja Johan Olinin nimien vieressä Designmuseon näyt­te­ly­ju­lis­tees­sa?

Timo Valjakan Helsingin Sanomissa jul­kais­tus­sa kri­tii­kis­sä kehutaan, että Songin ja Olinin työs­ken­te­lys­sä “koko prosessi on avoin ja läpi­nä­ky­vä”. Näin siitä huo­li­mat­ta, ettei käsi­työ­läis­ten nimiä aina edes löydy esineiden vierestä. Joskus esineen on esi­mer­kik­si tehnyt “Artek valmistus /​Portugali”. Tämä huomio saattaa näyttelyn julis­ta­man läpi­nä­ky­vyy­den kysee­na­lai­sek­si.

Läpinäkyvyydellä viitataan tietoon siitä, kuka esineet on val­mis­ta­nut. Itse haluaisin kuitenkin myös tietää, miten esineistä ja näyt­te­lys­tä saadut tulot jakau­tu­vat muo­toi­li­joi­den ja teki­jöi­den välillä. Vaikuttaako näyt­te­lys­tä saatava posi­tii­vi­nen huomio myös käsi­työ­mes­ta­rei­den toi­meen­tu­loon jollain tavalla, vai hyö­ty­vät­kö näyttelyn saamasta huomiosta oikeas­taan ainoas­taan muo­toi­li­jat, joiden nimeä näyttely kantaa?

Idean ja toteutuksen välinen hierarkia

Näyttely nostaa esiin muo­toi­li­joi­den ja käsi­työ­läis­ten välisen hie­rar­kian. Antropologi Tim Ingold kutsuu kyseistä asetelmaa nykyi­sel­le län­si­mai­sel­le teol­lis­tu­mi­sen jäl­kei­sel­le maa­il­mal­le omi­nai­sek­si meka­nis­ti­sek­si kos­mo­lo­giak­si. Siinä suun­nit­te­lu on erotettu teke­mi­ses­tä, ja tekeminen näyt­täy­tyy vain valmiin idean teknisenä toteut­ta­mi­se­na. Tämä näkyy Ingoldin mukaan esi­mer­kik­si ark­ki­teh­tuu­ris­sa, jossa suun­nit­te­li­jan ja toteut­ta­jan osat ovat eriy­ty­neet ja ark­ki­teh­din rooli on raken­ta­jaa arvos­te­tum­pi.

Designmuseossa meka­nis­ti­nen kos­mo­lo­gia ilmenee jo näyttelyn perus­ta­van­laa­tui­ses­sa ase­tel­mas­sa, jossa muo­toi­li­jat ovat pääosassa. Näyttelytekstissä todetaan muo­toi­li­joi­den saaneen innoi­tus­ta käsi­työ­mes­ta­rei­den taidoista ja työstä. Mestareiden puo­les­taan toivotaan ins­pi­roi­tu­neen muo­toi­li­joi­den ideoista. Käsityöläiset esitetään perin­tei­tä tois­ta­vi­na, kenties hieman ideat­to­mi­na työ­läi­si­nä, jotka ovat yhteis­työn myötä saaneet pienen näytteen luo­vuu­des­ta – tuosta miltei myyt­ti­ses­tä voi­ma­va­ras­ta, jota yksi­löil­lä uskotaan län­si­mai­sen käsi­tyk­sen mukaan olevan.

Toisaalta näyt­te­lys­sä koros­te­taan esineiden syn­ty­pro­ses­sin dia­lo­gi­suut­ta ja haus­kuut­ta. Näyttelyssä ei kui­ten­kaan kysytä, milloin käsityön tekeminen on käsi­työ­läis­mes­ta­reil­le mie­le­käs­tä. Kenties muo­toi­li­jat ja käsi­työ­läi­set ovat kes­kus­tel­leet asiasta keskenään, mutta itse näyt­te­lys­sä mes­ta­rei­den näke­myk­set eivät pääse esiin. Mitä he ovat aja­tel­leet muo­toi­li­joi­den ideoiden toteut­ta­mi­ses­ta? Siis sel­lais­ten ideoiden, joita he eivät kenties ole “ymmär­tä­neet”, kuten näyt­te­lys­sä nostetaan esiin. Esimerkiksi erään japa­ni­lai­sen käsi­työ­mes­ta­rin kanssa vaih­det­tiin lähes sata säh­kö­pos­ti­vies­tiä, ennen kuin muo­toi­li­joi­den suun­nit­te­le­man kuosin idea avautui kankaan kutojalle. Mikä on ajanut käsi­työ­läi­siä näin pitkiin ja vaativiin pro­ses­sei­hin?

Kuva: Paavo Lehtonen /​Designmuseo

Käsityöläisten asemaa ja toi­mi­juut­ta tutkinut ant­ro­po­lo­gi Myriem Naji vertailee tut­ki­muk­ses­saan marok­ko­lai­sia kutojia ja rans­ka­lai­sia luo­mu­vil­je­li­jöi­tä. Naji huomaa, että rans­ka­lai­sil­la vil­je­li­jöil­lä on paremmat mah­dol­li­suu­det mää­ri­tel­lä arvot, joille oma työ perustuu. Marokkolaisten kutojien tapauk­ses­sa käsityön tekeminen on pakon sanelema tarve, kun rans­ka­lais­ten vil­je­li­jöi­den kohdalla se on valittu strategia. Najin mukaan rans­ka­lai­nen yhteis­kun­ta tarjoaa vil­je­li­jöil­le puitteet, jossa he voivat myydä tuot­teen­sa suoraan kulut­ta­jil­le ja hin­noi­tel­la työnsä itse. Siten heillä on parempi mah­dol­li­suus toi­mi­juu­teen kuin kutojilla.

Käsityön tekeminen voi tar­koit­taa yksilön valintaa, joka perustuu tämän mah­dol­li­suu­teen valita käsi­työ­hön kuuluva hitaus, tai kyseessä voi olla talou­del­li­nen pakko. Oli näyttelyn käsi­työ­läis­ten tapauk­ses­sa kyse kummasta tahansa, yhteis­työn taustalla vai­kut­ta­vat val­ta­suh­teet eivät katoa. Näyttely jatkaa muotoilun saralla nykyään paljon käytettyä tapaa, jossa esine suun­ni­tel­laan design-tuotteita kulut­ta­van luokan makuun sopivaksi esi­mer­kik­si Suomessa, ja tuotetaan halvemman työvoiman maissa. Vaikka käsi­työ­läi­sil­le mak­set­tai­siin työstä toi­meen­tu­lon mah­dol­lis­ta­va korvaus, on kyse silti valta-ase­tel­mas­ta, jossa rikkaampi taho suun­nit­te­lee ja mää­rit­te­lee tuotteen ja köyhemmän teh­tä­väk­si jää sen tuot­ta­mi­nen.

Hedelmämaatuskanukkeja. Kuva: Aamu Song

Käsityöläisen ja käsityön fetisointi

Song ja Olin työs­ken­te­le­vät kuin tut­ki­mus­mat­kai­li­jat. He etsivät perin­tei­siä käsi­työ­me­ne­tel­miä ja val­mis­tus­ta­po­ja eri puolilta maailmaa ja pohtivat tapoja tuoda ne osaksi tämän päivän esi­ne­kult­tuu­ria ja yhteis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua.”

Nimeämällä käsi­työ­läi­set ja käsi­työ­esi­neet salai­suuk­sik­si, jotka muo­toi­li­jat ovat löytäneet mitä syr­jäi­sim­mis­tä paikoista ympäri maailmaa, näyt­te­lys­sä raken­ne­taan ja esitetään autent­ti­suu­den ja perin­tei­sen käsi­työ­läi­syy­den ideaa. Teksteissä koros­te­taan matkojen pituutta ja vaikeutta: mek­si­ko­lai­nen käsi­työ­mes­ta­ri­kin löytyi vain nimi­vih­jeen perus­teel­la syr­jäi­ses­tä kylästä. Käsityöläisten perin­teik­kyys asetetaan vas­tak­kain muo­toi­li­joi­den kanssa, jotka osaavat tuoda perinteet “osaksi tämän päivän esi­ne­kult­tuu­ria”.

Jako perin­tei­seen ja moderniin on vaa­ral­li­nen. Se johtaa helposti hie­rark­ki­seen ja kolo­nia­lis­ti­seen ase­tel­maan, jossa perinteet nähdään pysäh­ty­nei­nä ja nyky­ajas­ta irral­li­si­na, kun taas modernius edustaa nyky­maa­il­maa. Antropologisessa tut­ki­muk­ses­sa perin­teik­kyy­den ja autent­ti­suu­den onkin nähty olevan täysin riip­pu­vai­sia moder­niu­den ja ei-autent­ti­suu­den ideoista.

Myös itse käsityön voi tulkita olevan mas­sa­tuo­tan­non ja teol­lis­tu­mi­sen syn­nyt­tä­mä idea, jota ei olisi olemassa ilman kyseisiä tuotannon muotoja. Käsityö symboloi mennyttä maailmaa, mutta on itsessään modernin maailman tuote. Turkkilaisia mattoja tutkinut ant­ro­po­lo­gi Brian Spooner on huomannut, että ennen mattojen teollista mas­sa­tuo­tan­toa “itä­mais­ten” mattojen myynnissä koros­tet­tiin niiden eksoot­ti­sen kuvioin­nin arvoa. Teollistumisen jälkeen mattoja alettiin kaupata vedoten siihen, että ne ovat käsityötä. Käsityö on siis määre, jonka avulla voi vastata kulut­ta­jien muut­tu­viin tar­pei­siin.

Ranskalaisia suklaa-arte­saa­ne­ja tutkinut ant­ro­po­lo­gi Susan Terrio taas esittää käsi­työ­läis­ten edustavan rans­ka­lai­sil­le kulut­ta­jil­le jotain, mitä nämä haluavat kertoa itselleen itsestään liittyen perin­tei­seen työ­mo­raa­liin, per­hear­voi­hin, yhteen­kuu­lu­vuu­teen ja pienten yritysten voittoa tavoit­te­le­mat­to­maan toi­min­taan. Samaan aikaan käsi­työ­läi­set edustavat manu­aa­li­sen työn maailmaa, joka on tässä kult­tuu­ri­ses­sa ympä­ris­tös­sä vähemmän arvos­tet­tua kuin tietotyö. Arvostus heijastuu mataliin palk­koi­hin ja muihin työstä saataviin rahal­li­siin kor­vauk­siin.

Perinteiden ja autent­ti­suu­den etsintä suun­tau­tuu­kin yleensä talou­del­li­ses­ti riip­pu­vai­siin tahoihin tai yhteis­kun­tiin. Tutkimusmatkailu, käsi­työ­läis­ten “löy­tä­mi­nen” ja esineiden “päi­vit­tä­mi­nen” nyky­ai­kaan ovat ilmaisuja, joiden avulla val­ta­suh­teet voidaan roman­ti­soi­da. Designmuseon näyttelyn esineet val­mis­ta­neet, käsi­työ­mes­ta­reik­si nimetyt ihmiset ovat moni­muo­toi­nen joukko. Yhteisen nimit­tä­jän alle luo­ki­tel­laan muun muassa suo­ma­lai­sia pien­tuot­ta­jia ja yhdys­val­ta­lai­sia amisseja. Myös muo­toi­li­jat itse samais­tu­vat kyseiseen ryhmään ja toteavat eräässä tekstissä olevansa mes­ta­rei­den “suku­lais­sie­lu­ja”, jotka jakavat näiden maa­il­man­kat­so­muk­sen. Näyttely huipentuu Universaalinukeksi nimettyyn esi­nee­seen, joka koostuu eri käsi­työ­mes­ta­rei­den val­mis­ta­mis­ta ja muo­toi­li­joi­den suun­nit­te­le­mis­ta osista.

Universaalinuken suunnitelma, Designmuseo

Universaalinuken suun­ni­tel­ma. Kuva: Mari Vaara

Yhteinen maa­il­man­kat­so­mus ja sitä sym­bo­loi­va Universaalinukke ovat tietenkin fantasiaa. Ongelmalliseksi tämän tekee muo­toi­li­joi­den ja käsi­työ­läis­ten välinen asetelma. Käsityömestareiksi nimetyt ihmiset ovat aineistoa, eivät toi­mi­joi­ta. He edustavat näyt­te­lys­sä joitain ulko­puo­lel­ta mää­ri­tel­ty­jä arvoja, kuten käsi­työ­tai­to­ja ja perin­tei­tä, mutta ovat samaan aikaan yhteis­kun­nal­li­sen asemansa puolesta alis­tei­ses­sa suhteessa heihin, joiden arvoja he edustavat. Olisinkin toivonut tältä näyt­te­lyl­tä edes jon­kin­lais­ta yritystä tiedostaa ne val­ta­suh­teet, jotka näyttelyn taustalla vai­kut­ta­vat ja joita näyttely väis­tä­mät­tä myös itsessään vahvistaa.

Näyttely “Secret Universe – Maailmojen salat” Designmuseossa 22.9.2019 asti.

  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Aamu Song ja Johan Olin. Kuva: Paavo Lehtonen /​Designmuseo

Tim Ingold 2013: Making: Anthropology, Archaeology, Art and Architecture. Routledge, London.

Myriem Naji 2016: Creativity and Tradition: Keeping Craft Alive among Moroccan Carpet Weavers and French Organic Farmers. Teoksessa Wilkinson-Weber, Clare M.; DeNicola, Alicia Ory (toim.) 2016: Critical craft: tech­no­lo­gy, glo­ba­liza­tion, and capi­ta­lism. Bloomsbury Academic, London.

Brian Spooner 1986: Weavers and dealers: the aut­hen­tici­ty of an oriental carpet. Teoksessa Appadurai, Arjun (toim.) 1986: The social life of things: Commodities in cultural pers­pec­ti­ve. Cambridge University Press, Cambridge.

Susan Terrio 2000: Crafting the culture and history of French chocolate. University of California Press, Berkeley.

Mari Vaara 2019: Teon muotoinen esine. Tutkielma nyky­kä­si­työn teke­mi­seen ja käsi­työ­esi­nee­seen lii­tet­tä­vis­tä arvoista. Valtiotieteellinen tie­de­kun­ta, Helsingin yliopisto.

Kirjoittaja

Mari Vaara on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Gradussaan hän tarkasteli nykykäsityön tekemiseen ja käsityöesineisiin liitettäviä arvoja. Maria kiinnostaa muun muassa arvo, työ, taide ja kulutuskriittinen kuluttaminen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan julkisuuskohun, sillä hänen kerrottiin menneen vanhan hinduseremonian mukaisesti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteeksipyyntöä. Syynä ei ollut avioliittoinstituution halventaminen, vaan jotakin monikerroksisempaa.

Elokuussa 2019 USA:ssa tapahtuneiden joukkoampumisten jälkeen valkoista ylivaltaa ja äärioikeistoa on pohdittu mediassa myös Suomessa. Valtamediat käsittelevät valkoista ylivaltaa usein yhteiskunnallisten rakenteiden ulkopuolella toimivana äärioikeistolaisena ideologiana, joka uhkaa länsimaisen sivistysvaltion periaatteita. Ongelman ulkoistamisen sijaan sitä tulisi tarkastella historiallisesti rakentuneiden etnosentristen hierarkioiden ja vaaleaihoisten nauttimien etuoikeuksien kautta.

Mökkeilyssä ei vaikuta olevan kyse mukavasta lomailusta. Ihmiset suuntaavat keskelle ei mitään paikkoihin, joissa on paljon hyttysiä ja ulkohuussi, mutta ei juoksevaa vettä eikä aina sähköäkään. Vaikka tuottavuutta ihannoidaan, kaupungit tyhjenevät mökkikauden huipun aikaan. Elämän perusasiat ovat vaivalloisempia mökillä: jopa lämmitys ja ruoanlaitto vaativat ruumiillista työtä.

Taikauskon olemassaolo hämmentää vuosikymmenestä toiseen. Miksi enteisiin ja amuletteihin turvaudutaan edelleen, tutkimustiedosta ja koulutuksesta huolimatta? Perinteiset uskomukset, onnen varmistelu ja maagiset yhteydet saavat voimansa intuitiosta, sosiaalisuudesta ja tunteista. Kaikkia toimiamme ei ensisijaisesti ohjaa tieto.