Mediassa on vilahtanut hahmo, joka antaa antropologian nimissä lausuntoja ihmisryhmien sisäsyntyisinä nähdyistä ominaisuuksista. Oulun yliopiston dosentti Edward Duttonin puheilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä nyky-antropologisen tutkimustiedon kanssa.
Duttonin mediassa mainittu kirja on omakustanne. Myös dosentti voi kirjoittaa omissa nimissään poliittisesti motivoituneita mielipiteitä ja esittää ne tutkimuksena. Ilman tiedeyhteisön vertaisarviointia ja hyväksyntää käytetyistä tutkimusmenetelmistä ja -asetelmista se ei kuitenkaan täytä tieteen kriteereitä.
Edward Dutton keskittyy suomalaisten älykkyyden evoluutiopsykologiseen arviointiin. Hänen mukaansa korkea älykkyys tekee suomalaisista liian kilttejä vastustamaan turmiollisena esitettyä “monikulttuurisuutta”. Duttonin tutkimusasetelmat ja johtopäätökset perustuvat tiedeyhteisössä hylätylle hierarkiselle luokittelulle, joka jakaa ihmiskunnan syntyperään pohjaaviin ryhmiin. Tällaiset tutkimukset kuuluivat varhaisen evoluutioantropologian repertuaariin, jonka lähtökohdat on sittemmin todettu epätieteellisiksi. Niissäkin silti nähtiin kaikilla ihmisryhmillä olevan samanlaiset henkiset edellytykset. Niin ikään hylätty on ajatus siitä, että näin määritellyistä ryhmistä voitaisiin tehdä luonteenpiirteitä ja muita vaikeasti määriteltävissä olevia ominaisuuksia, kuten älykkyyttä, koskevia yleistyksiä.
On olemassa näkemyseroja siitä, mitä antropologia sisältää. Nykyperinteen mukaisessa antropologiassa ei kuitenkaan tutkita ihmisten luonteenpiirteitä annettuina ominaisuuksina, joita voidaan eri kulttuurien välillä mitata ja uskottavasti vertailla. Erilaiset ihmisiin liitetyt ominaisuudet, ja näille annetut arvot, rakentuvat monimutkaisesti ja suhteessa erilaisiin konteksteihin. Käsitys kansanluonteesta on aina ideologinen, sidoksissa historialliseen hetkeen, ja pikemminkin ihanne kuin todennettavissa oleva fakta. Lähtökohta selvärajaisista “kulttuureista” tai homogeenisista kansakunnista, kuten “suomalaisista”, on tieteellisen tarkastelun kannalta kestämätön.
Käsityksillä suomalaisuudesta on poliittisia seurauksia, mutta suomalaisuus on sekin ideologinen fiktio, eikä selvärajaisen ja homogeenisen ihmisryhmän sisäsyntyinen ominaisuus. Tiettyjen alueiden väestöillä on jaettuja geenejä, mutta geeniperimän vaihtelun ollessa suurta ei ole mielekästä puhua myöskään biologisesti yhtenäisestä, muista ryhmistä erillisestä kansasta. Ihmiskunnan historiassa eristäytyneet ryhmät ovat poikkeuksellisia ilmiöitä.
Antropologien tehtävä ei tieteenalan yhteisymmärryksen mukaan ole ottaa vallitsevia stereotypioita vakavasti tai voimistaa niitä, vaan tarkastella kriittisesti näitä käsityksiä ja niiden yhteyksiä valtarakenteisiin. Duttonin edustama päättely ei ole tämän hetkiseen antropologiseen tutkimukseen pohjaavaa, ja sen sellaisena esittäminen tekee hallaa paitsi koko tieteenalalle, myös käsityksille ihmisyydestä.
Puhe monikulttuurisuudesta uhkana demonisoi osaa ihmisistä. Se on toiseuttamisen keino, joka normalisoi rasistisia ja syrjiviä rakenteita ja perustuu historiallisille valtahierarkioille. Johtavan antropologisen tutkimuksen tavoin uskomme, että antropologian tulee pureutua syvälle siihen, mistä esitetyn kaltaiset stereotypiat ja rasistiset näkemykset kumpuavat ja siihen, millaisia taloudellisia, historiallisia ja sosiaalisia tekijöitä niiden taustalla on.
