Suomen Saksan-instituutti on Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden foorumi saksankielisessä Euroopassa. Instituutin johtaja Laura Hirvi on taustaltaan antropologi. Työkentällä-haastattelussa selvitimme, kuinka vähemmistökulttuureista ja maahanmuutosta kiinnostunut tutkija päätyi kulttuuri- ja tiedeinstituutin johtajaksi Berliiniin.
Kun Suomen Saksan-instituutin johtajan pesti tuli avoimeen hakuun, antropologi Laura Hirvelle oli selvää, että hän hakisi paikkaa. Johtajan työssä yhdistyi monta häntä kiinnostavaa asiaa, kuten kansainvälisyys, tiede ja taide.
Päätös lähteä ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen, sillä Hirven lapset olivat vielä pieniä. Suurkaupunkiin muutto rauhallisesta Suomesta tulisi väistämättä olemaan suuri muutos koko perheelle. Puoliso kuitenkin kannusti Hirveä tavoittelemaan unelmiaan ja hakemaan paikkaa. Hänet valittiin tehtävään, joten koko perhe muutti Berliiniin Hirven aloittaessa työnsä instituutin johtajana vuonna 2015.
Haastattelen pian Hirveä hänen urapolustaan Skypen välityksellä. Asettelen tietokonetta ja nauhuria paremmin työpöytäni kulmalle. Ulkona paistaa aurinko. Pian Hirvi soittaa ja pahoittelee ensi töikseen parin minuutin myöhästymistä. Perjantaiaamupäivä on kulunut palaverissa mutkikkaita tekijänoikeuskysymyksiä ratkoessa.
Ennen kuin pureudumme tarkemmin instituutin johtajan työhön, palataan ajassa taaksepäin. Mistä Hirven kiinnostus antropologiaan sai alkunsa?
Saksan ja Intian kautta Suomeen
Hirvi varttui Etelä-Saksassa saksalais-suomalaisessa perheessä. Perhe lomaili Suomessa lähes joka kesä, joten molemmat maat ja niiden kulttuurit tulivat tutuiksi. Hirven tausta herätti hänet pohtimaan jo varhain erilaisia kulttuureita ja niiden merkitystä.
Kiinnostus siihen, mitä maailmassa tapahtuu ja miksi ihmiset toimivat ja ajattelevat tietyllä tavalla, heräsi Hirvessä toden teolla Chicagossa vietetyn lukion vaihto-oppilasvuoden aikana. Tällöin alkoi muotoutua myös ajatus halusta työskennellä tulevaisuudessa kansainvälisessä työympäristössä. Mahdollisia opiskelupaikkoja selaillessaan Hirvi löysi kulttuuriantropologian opintokokonaisuuden Berliinin Freie Universität -yliopistosta.
Laura Hirvi. Kuva: Finnland-Institut / Bernhard Ludewig ©
Antropologian opintojen alussa Hirvi sai myös ensikosketuksensa Intiaan. Opintoihin kuului pakollisena sivuaineena jokin ei-eurooppalainen kieli. Hänen professorinsa ehdotti hindin kieltä, koska piti sitä suhteellisen helppona oppia, ja koska hindin opettajaa pidettiin mukavana.
Tämä johti myöhemmin Hirven päätökseen lähteä kymmenen kuukauden työ- ja opiskelijavaihtoon Intiaan opettamaan englantia. Vaihdon aikana hän työskenteli Shimlassa, Pohjois-Intiassa sekä pienessä kylässä Itä-Intiassa sijaitsevassa Odishan osavaltiossa. Kokemus oli hänestä vaikuttava, mutta myös hektinen.
”Jo Berliinin-aikana, mutta varsinkin siellä Intiassa vahvistui ajatus, että olisi taas kivaa olla hetki Suomessa ja rauhoittaa vähän tätä meininkiä.”
Berliiniin palattuaan Hirvi haki vaihto-opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon. Alun perin ajatuksena oli viettää Suomessa vuosi, mutta toisin kävi. ”Sitten tapasin mieheni, ja sille tielle jäin”, Hirvi nauraa. Berliini vaihtui Keski-Suomeen, kun Hirvi aloitti etnologian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa. Suomessa hän vietti lopulta kymmenen vuotta.
Tutkimuskohteina vähemmistökulttuurit ja muuttoliikkeet
Intian ja Berliinin jälkeen Suomi näyttäytyi Hirvelle eksoottisena ja mielenkiintoisena. Erityisesti häntä kiinnostivat mustiin pukeutuvat goottialakulttuurin edustajat, jotka erottautuivat selkeästi Jyväskylän katukuvasta. Ajatus kenttätöistä toisella puolella maailmaa ei myöskään tässä vaiheessa elämää tuntunut Hirvestä houkuttelevalta, joten tutkimuksen teko Suomessa tuntui oikealta ratkaisulta.
Hirvi päätti tutkia pro gradu -työssään goottikulttuuria. Hän toteaa olleensa aina kiinnostunut erilaisista vähemmistökulttuureista, niiden normeista sekä siitä, mikä heitä yhdistää ja kuinka he erottautuvat muista esimerkiksi vaatetuksen avulla. Samat teemat jatkuivat myös myöhemmissä tutkimuksissa, vaikka aiheet vaihtuivat.
Maisteriksi valmistumisen jälkeen Hirvi aloitti jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa. Väitöstyössään hän tutki intialaisen sikhiläisyyden harjoittajia Suomessa sekä Yhdysvaltain Kaliforniassa. Aihevalinnan hän kertoo olleen monen asian summa.
”Mielestäni on aina mielenkiintoista katsoa jälkeenpäin, miksi teki ne ratkaisut jotka teki. Siinäkin on aina yhdistelmä kiinnostusta ja pragmaattisia olosuhteita, ja jopa sattumaa on aina jonkin verran mukana kuvassa.”
Hirvi halusi tutkijaksi. Aiheina häntä kiinnostivat identiteettiin ja maahanmuuttajan elämään liittyvät kysymykset. Lisäksi Intia, jossa hän oli aiemmin asunut, alkoi kiehtoa häntä uudelleen tutkimusalueena. Hirvestä oli kuitenkin vastikään tullut äiti, eikä lähtö kauas Intiaan pienen lapsen kanssa tuntunut hänestä mielekkäältä vaihtoehdolta.
Väitöskirjan aihe valikoitui lopulta Hirven professorin ehdotuksesta. Tämä oli kotoisin Kaliforniasta, jossa elää suuri, 250–350 000 hengen sikhiyhteisö. Suomen sikhien lukumäärä on tähän verrattuna pieni, noin 700 henkeä. Myös sikhien maahanmuutolla on Yhdysvalloissa yli kaksisataavuotiset perinteet verrattuna Suomeen, jonne ensimmäiset sikhit tulivat vasta 1980-luvulla. Tämän vuoksi Hirvi arveli vertailevan tutkimuksen näiden kahden ryhmän välillä voivan tuoda esiin kiinnostavia näkökulmia. Haastateltavien etsiminen Suomessa ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista. ”En edes alussa tiennyt elääkö Suomessa sikhejä. Mutta kyllä se sitten selvisi”, hän muistelee huvittuneena.
Tohtoriksi valmistumisen jälkeen Hirvi työskenteli tutkijana Helsingin yliopistossa, jossa hän tutki Berliinissä asuvia suomalaisia taiteilijoita. Hirven tarkastelemien aiheiden keskinäisestä erilaisuudesta huolimatta niistä on löydettävissä samoja teemoja: vähemmistökulttuurit, identiteettikysymykset ja muuttoliikkeet toistuvat läpi tutkimusten.
Tutkijasta Suomen Saksan-instituutin johtajaksi
Kysyttäessä kuinka Hirvi päätti hakea instituutin johtajaksi, hän pohtii hetken ja vastaa sitten miettineensä työllistymistään jo opintojensa alussa. Hirvi muistaa yhä selkeästi professorinsa kyynisen toteamuksen, jonka mukaan luultavasti puolet heistä keskeyttäisi opintonsa ja puolet päätyisi taksikuskeiksi Berliiniin. Hirvi päätti, ettei hän tulisi kuulumaan kumpaankaan joukkoon.
Suomen Saksan-instituutin Hirvi löysi kartoittaessaan mahdollisia tulevaisuuden työpaikkoja ja niiden osaamisvaatimuksia. Hän huomasi, että instituutin johtajan paikka on vaihtuva, eli se tulee avoimeen hakuun viiden vuoden välein. Suomen Saksan-instituutti on sekä kulttuuri- että tiedeinstituutti, joten johtajalta vaaditaan tohtorin tutkinto. Hän kehottaakin antropologian opiskelijoita katselemaan sivusilmällä työpaikkojen vaatimuksia jo etukäteen.
”Sitähän me osaamme antropologeina: reflektoida miten asiat menevät ja missä asemassa olen itse suhteessa työmarkkinoihin!”
Osaamista kannattaa täydentää itselle mielenkiintoisia aiheita opiskelemalla tai käytännön taitoja hankkimalla. Myös työharjoitteluiden kautta voi käydä kokeilemassa erilaisia töitä käytännössä. Hirvi painottaa tämän olevan erityisen tärkeää niille antropologian opiskelijoille, jotka haluavat työllistyä tiedemaailman ulkopuolelle. Mutta yhtä lailla tutkijaksi haluaville olisi hyötyä englannin opiskelusta, esiintymiskoulutuksesta ja apurahaviidakon tuntemuksesta.
Hirvi kertoo, että hän huomasi täyttävänsä monet instituutin johtajan vaatimukset, mutta havaitsi myös aukon omassa osaamisessaan:
”Minulla on Suomi–Saksa-tuntemusta ja post doc -tutkimusaiheenani olivat suomalaiset taiteilijat Berliinissä, eli siinäkin mielessä minulta löytyi jo jotain substanssia ja kontakteja. Se, mitä minulta puuttui oli johtajan kokemus.”
Paikatakseen tätä puutetta Hirvi suoritti avoimessa yliopistossa johtamiseen keskittyvän kurssin, minkä lisäksi hän edelleen lisäkouluttaa itseään säännöllisesti aihepiirin parissa. Kun instituutin johtajan paikka seuraavan kerran tuli avoimeen hakuun, oli selvää, että Hirvi koittaisi onneaan.
Niina Lehtonen Braun, Laura Hirvi ja Mika Minetti. Kuva: Finnland-Institut / Rebecca Suoranta ©
Ei kahta samanlaista työpäivää
Hirvi kuvailee työtään unelmaduuniksi. Instituutin johtajan pesti on ennen kaikkea monipuolinen. Työhön kuuluu paljon erilaisia Skypen välityksellä tai kasvokkain pidettyjä palavereja, joissa pohditaan muun muassa mahdollisia yhteistyökuvioita. Kontaktien luominen ja verkostoituminen sekä Saksassa että Suomessa onkin Hirven mukaan yksi työn tärkeä osa-alue. Esiintyminen erilaisissa tilaisuuksissa ja instituutin edustaminen vie myös aikansa. Kaikki tilaisuudet eivät suinkaan sijoitu toimistoaikoihin, vaan myös iltamenot ovat instituutin johtajalle arkipäivää.
Lisäksi Hirven tiimissä työskentelee kuusi työntekijää ja kolme harjoittelijaa. Heidän kanssaan käydyt yhteiset palaverit ja kehityskeskustelut ovat myös osa johtajan työtä. Johtajana Hirvi on myös perillä instituutin budjetista, jonka lisäksi tehtäviin kuuluu sisältöjen laatimista. Tällä hetkellä iso osa Hirven ajasta menee instituutin ensi vuoden teeman pohtimiseen, ja sen ympärille koottavan ohjelman suunnitteluun yhdessä muun tiimin kanssa.
Tänä vuonna instituutin alueellisena painopisteenä on Itävalta. Suurin työn alla oleva projekti on syyskuussa Wienin designviikoilla avautuva Wild at Heart -näyttely, joka nostaa esiin rohkeaa suomalaista nykymuotoilua. Suunnittelun tiimoilta Hirven voikin syksyn mittaan löytää moneen otteeseen Saksan naapurimaan puolelta. Työhön liittyy paljon matkustelua erityisesti saksankielisen Euroopan sisällä.
Suurimpana inspiraationa Hirvelle toimii ennen kaikkea työn sisältö ja tunne työn merkityksellisyydestä. Toinen suuri inspiraation lähde ovat ihmiset, joiden kanssa Hirvi työskentelee. Hän nauttii yhteistyöstä tieteentekijöiden, taiteilijoiden ja oman tiiminsä kanssa.
”Oli kyseessä sitten tutkijan työ tai instituutin johtaja, jonka tarkoitus on lisätä yhteistyötä ja dialogia, niin molemmat tähtäävät siihen, että tästä maailmasta tulee parempi paikka.”
Mostly Happy -taidenäyttelyn avajaiset 6.6.2019. Kuva: Finnland-Institut / Bernhard Ludewig ©
Suomi-kuvaa ravistelemassa
Antropologin tausta näkyy Hirven työssä kahdella tasolla. Ensinnäkin se heijastuu vahvasti siihen, millaista ohjelmaa ja sisältöjä instituutti tuottaa.
”Olen oppinut, kuinka tärkeää on miettiä miten asioista kirjoittaa. Myös se, millaiset visuaaliset kuvat valitaan viestittää jo paljon siitä millainen maa Suomi on.”
Hirvi toteaa, että antropologian avulla pystyy myös kyseenalaistamaan Suomeen tai suomalaisuuteen liitettyjä yleisiä käsityksiä. Sillä kuinka ”suomalaisuus” määritellään on hänen mukaansa merkitystä: ”Suomalaisuus ei ole kiinni passista”, hän huomauttaa. Instituutti pyrkiikin tuomaan esiin suomalaisuuden monia kasvoja.
Toisekseen Hirvi kertoo tutkijan taustan opettaneen reflektointia, analyyttista ajattelua sekä esiintymistaitoja, joista on paljon hyötyä myös instituutin johtajan työssä. Tutkijan työn kautta saatua tietotaitoa ei hänen mukaansa arvosteta tarpeeksi, vaikka siitä on apua myös akatemian ulkopuolisessa työelämässä.
Instituutin johtajan paikka on määräaikainen ja Hirven pesti päättyy vuoden 2020 lopussa. Tällöin on mietittävä taas uran seuraavaa askelta. Työ kansainvälisessä ympäristössä kiinnostaa myös jatkossa.
Uusi unelmaduuni saattaa lopulta löytyä sattumalta. Joku mainitsee avoimesta paikasta, jossa oma osaaminen ja kiinnostuksen kohteet yhdistyvät, ja sitten on vaan pakko hakea. Berliiniläistä taksikuskia hänestä tuskin koskaan tulee – saksalaisen antropologian professorin ennustuksesta huolimatta.
Suomen Saksan-instituutin erkkerihuone. Kuva: Finnland-Institut / Bernhard Ludewig ©
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Niina Paasovaara
- Artikkelikuva: Anthony Reungere/Unsplash (CCO)
Lukemista
- Reference 1
- Reference 2
- Reference 3
- …
