Unelmatyö maiden välistä dialogia edistämässä

Suomen Saksan-instituutti on Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden foorumi saksankielisessä Euroopassa. Instituutin johtaja Laura Hirvi on taustaltaan antropologi. Työkentällä-haastattelussa selvitimme, kuinka vähemmistökulttuureista ja maahanmuutosta kiinnostunut tutkija päätyi kulttuuri- ja tiedeinstituutin johtajaksi Berliiniin.

Kun Suomen Saksan-ins­ti­tuu­tin johtajan pesti tuli avoimeen hakuun, ant­ro­po­lo­gi Laura Hirvelle oli selvää, että hän hakisi paikkaa. Johtajan työssä yhdistyi monta häntä kiin­nos­ta­vaa asiaa, kuten kan­sain­vä­li­syys, tiede ja taide.


Päätös lähteä ei kui­ten­kaan ollut aivan yksin­ker­tai­nen, sillä Hirven lapset olivat vielä pieniä. Suurkaupunkiin muutto rau­hal­li­ses­ta Suomesta tulisi väis­tä­mät­tä olemaan suuri muutos koko perheelle. Puoliso kuitenkin kannusti Hirveä tavoit­te­le­maan unelmiaan ja hakemaan paikkaa. Hänet valittiin tehtävään, joten koko perhe muutti Berliiniin Hirven aloit­taes­sa työnsä ins­ti­tuu­tin johtajana vuonna 2015.


Haastattelen pian Hirveä hänen ura­po­lus­taan Skypen väli­tyk­sel­lä. Asettelen tie­to­ko­net­ta ja nauhuria paremmin työ­pöy­tä­ni kulmalle. Ulkona paistaa aurinko. Pian Hirvi soittaa ja pahoit­te­lee ensi töikseen parin minuutin myö­häs­ty­mis­tä. Perjantaiaamupäivä on kulunut pala­ve­ris­sa mut­kik­kai­ta teki­jä­noi­keus­ky­sy­myk­siä ratkoessa.


Ennen kuin pureu­dum­me tarkemmin ins­ti­tuu­tin johtajan työhön, palataan ajassa taak­se­päin. Mistä Hirven kiin­nos­tus ant­ro­po­lo­gi­aan sai alkunsa?

Saksan ja Intian kautta Suomeen

Hirvi varttui Etelä-Saksassa saksalais-suo­ma­lai­ses­sa perheessä. Perhe lomaili Suomessa lähes joka kesä, joten molemmat maat ja niiden kult­tuu­rit tulivat tutuiksi. Hirven tausta herätti hänet pohtimaan jo varhain erilaisia kult­tuu­rei­ta ja niiden mer­ki­tys­tä.


Kiinnostus siihen, mitä maa­il­mas­sa tapahtuu ja miksi ihmiset toimivat ja ajat­te­le­vat tietyllä tavalla, heräsi Hirvessä toden teolla Chicagossa vietetyn lukion vaihto-oppi­las­vuo­den aikana. Tällöin alkoi muotoutua myös ajatus halusta työs­ken­nel­lä tule­vai­suu­des­sa kan­sain­vä­li­ses­sä työym­pä­ris­tös­sä. Mahdollisia opis­ke­lu­paik­ko­ja selail­les­saan Hirvi löysi kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian opin­to­ko­ko­nai­suu­den Berliinin Freie Universität ‑yli­opis­tos­ta.

Laura Hirvi. Kuva: Finnland-Institut /​Bernhard Ludewig ©

Antropologian opintojen alussa Hirvi sai myös ensi­kos­ke­tuk­sen­sa Intiaan. Opintoihin kuului pakol­li­se­na sivuai­nee­na jokin ei-euroop­pa­lai­nen kieli. Hänen pro­fes­so­rin­sa ehdotti hindin kieltä, koska piti sitä suh­teel­li­sen helppona oppia, ja koska hindin opettajaa pidettiin mukavana. 


Tämä johti myöhemmin Hirven pää­tök­seen lähteä kymmenen kuukauden työ- ja opis­ke­li­ja­vaih­toon Intiaan opet­ta­maan englantia. Vaihdon aikana hän työs­ken­te­li Shimlassa, Pohjois-Intiassa sekä pienessä kylässä Itä-Intiassa sijait­se­vas­sa Odishan osa­val­tios­sa. Kokemus oli hänestä vai­kut­ta­va, mutta myös hektinen.

”Jo Berliinin-aikana, mutta varsinkin siellä Intiassa vahvistui ajatus, että olisi taas kivaa olla hetki Suomessa ja rau­hoit­taa vähän tätä meininkiä.”


Berliiniin palat­tu­aan Hirvi haki vaihto-opis­ke­li­jak­si Jyväskylän yli­opis­toon. Alun perin aja­tuk­se­na oli viettää Suomessa vuosi, mutta toisin kävi. ”Sitten tapasin mieheni, ja sille tielle jäin”, Hirvi nauraa. Berliini vaihtui Keski-Suomeen, kun Hirvi aloitti etno­lo­gian mais­te­rio­pin­not Jyväskylän yli­opis­tos­sa. Suomessa hän vietti lopulta kymmenen vuotta.

Tutkimuskohteina vähemmistökulttuurit ja muuttoliikkeet

Intian ja Berliinin jälkeen Suomi näyt­täy­tyi Hirvelle eksoot­ti­se­na ja mie­len­kiin­toi­se­na. Erityisesti häntä kiin­nos­ti­vat mustiin pukeu­tu­vat goot­tia­la­kult­tuu­rin edustajat, jotka erot­tau­tui­vat selkeästi Jyväskylän katu­ku­vas­ta. Ajatus kent­tä­töis­tä toisella puolella maailmaa ei myöskään tässä vaiheessa elämää tuntunut Hirvestä hou­kut­te­le­val­ta, joten tut­ki­muk­sen teko Suomessa tuntui oikealta rat­kai­sul­ta.


Hirvi päätti tutkia pro gradu ‑työssään goot­ti­kult­tuu­ria. Hän toteaa olleensa aina kiin­nos­tu­nut eri­lai­sis­ta vähem­mis­tö­kult­tuu­reis­ta, niiden normeista sekä siitä, mikä heitä yhdistää ja kuinka he erot­tau­tu­vat muista esi­mer­kik­si vaa­te­tuk­sen avulla. Samat teemat jatkuivat myös myö­hem­mis­sä tut­ki­muk­sis­sa, vaikka aiheet vaih­tui­vat.


Maisteriksi val­mis­tu­mi­sen jälkeen Hirvi aloitti jatko-opinnot Jyväskylän yli­opis­tos­sa. Väitöstyössään hän tutki intia­lai­sen sik­hi­läi­syy­den har­joit­ta­jia Suomessa sekä Yhdysvaltain Kaliforniassa. Aihevalinnan hän kertoo olleen monen asian summa.

”Mielestäni on aina mie­len­kiin­tois­ta katsoa jäl­keen­päin, miksi teki ne ratkaisut jotka teki. Siinäkin on aina yhdis­tel­mä kiin­nos­tus­ta ja prag­maat­ti­sia olo­suh­tei­ta, ja jopa sattumaa on aina jonkin verran mukana kuvassa.”


Hirvi halusi tut­ki­jak­si. Aiheina häntä kiin­nos­ti­vat iden­ti­teet­tiin ja maa­han­muut­ta­jan elämään liittyvät kysy­myk­set. Lisäksi Intia, jossa hän oli aiemmin asunut, alkoi kiehtoa häntä uudelleen tut­ki­musa­lu­ee­na. Hirvestä oli kuitenkin vastikään tullut äiti, eikä lähtö kauas Intiaan pienen lapsen kanssa tuntunut hänestä mie­lek­kääl­tä vaih­toeh­dol­ta.


Väitöskirjan aihe vali­koi­tui lopulta Hirven pro­fes­so­rin ehdo­tuk­ses­ta. Tämä oli kotoisin Kaliforniasta, jossa elää suuri, 250 – 350 000 hengen sik­hiyh­tei­sö. Suomen sikhien lukumäärä on tähän ver­rat­tu­na pieni, noin 700 henkeä. Myös sikhien maa­han­muu­tol­la on Yhdysvalloissa yli kak­si­sa­taa­vuo­ti­set perinteet ver­rat­tu­na Suomeen, jonne ensim­mäi­set sikhit tulivat vasta 1980-luvulla. Tämän vuoksi Hirvi arveli ver­tai­le­van tut­ki­muk­sen näiden kahden ryhmän välillä voivan tuoda esiin kiin­nos­ta­via näkö­kul­mia. Haastateltavien etsiminen Suomessa ei kui­ten­kaan ollut aivan yksin­ker­tais­ta. ”En edes alussa tiennyt elääkö Suomessa sikhejä. Mutta kyllä se sitten selvisi”, hän muistelee huvit­tu­nee­na.


Tohtoriksi val­mis­tu­mi­sen jälkeen Hirvi työs­ken­te­li tutkijana Helsingin yli­opis­tos­sa, jossa hän tutki Berliinissä asuvia suo­ma­lai­sia tai­tei­li­joi­ta. Hirven tar­kas­te­le­mien aiheiden kes­ki­näi­ses­tä eri­lai­suu­des­ta huo­li­mat­ta niistä on löy­det­tä­vis­sä samoja teemoja: vähem­mis­tö­kult­tuu­rit, iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­set ja muut­to­liik­keet toistuvat läpi tut­ki­mus­ten.

Tutkijasta Suomen Saksan-instituutin johtajaksi

Kysyttäessä kuinka Hirvi päätti hakea ins­ti­tuu­tin joh­ta­jak­si, hän pohtii hetken ja vastaa sitten miet­ti­neen­sä työl­lis­ty­mis­tään jo opin­to­jen­sa alussa. Hirvi muistaa yhä selkeästi pro­fes­so­rin­sa kyynisen totea­muk­sen, jonka mukaan luul­ta­vas­ti puolet heistä kes­keyt­täi­si opintonsa ja puolet päätyisi tak­si­kus­keik­si Berliiniin. Hirvi päätti, ettei hän tulisi kuulumaan kum­paan­kaan joukkoon.


Suomen Saksan-ins­ti­tuu­tin Hirvi löysi kar­toit­taes­saan mah­dol­li­sia tule­vai­suu­den työ­paik­ko­ja ja niiden osaa­mis­vaa­ti­muk­sia. Hän huomasi, että ins­ti­tuu­tin johtajan paikka on vaihtuva, eli se tulee avoimeen hakuun viiden vuoden välein. Suomen Saksan-ins­ti­tuut­ti on sekä kulttuuri- että tie­deins­ti­tuut­ti, joten joh­ta­jal­ta vaaditaan tohtorin tutkinto. Hän kehot­taa­kin ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­joi­ta kat­se­le­maan sivusil­mäl­lä työ­paik­ko­jen vaa­ti­muk­sia jo etukäteen.

”Sitähän me osaamme ant­ro­po­lo­gei­na: reflek­toi­da miten asiat menevät ja missä asemassa olen itse suhteessa työ­mark­ki­noi­hin!”


Osaamista kannattaa täydentää itselle mie­len­kiin­toi­sia aiheita opis­ke­le­mal­la tai käytännön taitoja hank­ki­mal­la. Myös työ­har­joit­te­lui­den kautta voi käydä kokei­le­mas­sa erilaisia töitä käy­tän­nös­sä. Hirvi painottaa tämän olevan erityisen tärkeää niille ant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­joil­le, jotka haluavat työl­lis­tyä tie­de­maa­il­man ulko­puo­lel­le. Mutta yhtä lailla tut­ki­jak­si halua­vil­le olisi hyötyä englannin opis­ke­lus­ta, esiin­ty­mis­kou­lu­tuk­ses­ta ja apu­ra­ha­vii­da­kon tun­te­muk­ses­ta.


Hirvi kertoo, että hän huomasi täyt­tä­vän­sä monet ins­ti­tuu­tin johtajan vaa­ti­muk­set, mutta havaitsi myös aukon omassa osaa­mi­ses­saan:

”Minulla on Suomi – Saksa-tun­te­mus­ta ja post doc ‑tut­ki­musai­hee­na­ni olivat suo­ma­lai­set tai­tei­li­jat Berliinissä, eli siinäkin mielessä minulta löytyi jo jotain subs­tans­sia ja kon­tak­te­ja. Se, mitä minulta puuttui oli johtajan kokemus.”


Paikatakseen tätä puutetta Hirvi suoritti avoimessa yli­opis­tos­sa joh­ta­mi­seen kes­kit­ty­vän kurssin, minkä lisäksi hän edelleen lisä­kou­lut­taa itseään sään­nöl­li­ses­ti aihe­pii­rin parissa. Kun ins­ti­tuu­tin johtajan paikka seuraavan kerran tuli avoimeen hakuun, oli selvää, että Hirvi koittaisi onneaan.

Niina Lehtonen Braun, Laura Hirvi ja Mika Minetti. Kuva: Finnland-Institut /​Rebecca Suoranta ©

Ei kahta samanlaista työpäivää

Hirvi kuvailee työtään unel­ma­duu­nik­si. Instituutin johtajan pesti on ennen kaikkea moni­puo­li­nen. Työhön kuuluu paljon erilaisia Skypen väli­tyk­sel­lä tai kas­vok­kain pidettyjä pala­ve­re­ja, joissa pohditaan muun muassa mah­dol­li­sia yhteis­työ­ku­vioi­ta. Kontaktien luominen ja ver­kos­toi­tu­mi­nen sekä Saksassa että Suomessa onkin Hirven mukaan yksi työn tärkeä osa-alue. Esiintyminen eri­lai­sis­sa tilai­suuk­sis­sa ja ins­ti­tuu­tin edus­ta­mi­nen vie myös aikansa. Kaikki tilai­suu­det eivät suinkaan sijoitu toi­mis­toai­koi­hin, vaan myös iltamenot ovat ins­ti­tuu­tin joh­ta­jal­le arki­päi­vää.


Lisäksi Hirven tiimissä työs­ken­te­lee kuusi työn­te­ki­jää ja kolme har­joit­te­li­jaa. Heidän kanssaan käydyt yhteiset palaverit ja kehi­tys­kes­kus­te­lut ovat myös osa johtajan työtä. Johtajana Hirvi on myös perillä ins­ti­tuu­tin bud­je­tis­ta, jonka lisäksi tehtäviin kuuluu sisäl­tö­jen laa­ti­mis­ta. Tällä hetkellä iso osa Hirven ajasta menee ins­ti­tuu­tin ensi vuoden teeman poh­ti­mi­seen, ja sen ympärille koottavan ohjelman suun­nit­te­luun yhdessä muun tiimin kanssa.


Tänä vuonna ins­ti­tuu­tin alu­eel­li­se­na pain­opis­tee­nä on Itävalta. Suurin työn alla oleva projekti on syys­kuus­sa Wienin design­vii­koil­la avautuva Wild at Heart ‑näyttely, joka nostaa esiin rohkeaa suo­ma­lais­ta nyky­muo­toi­lua. Suunnittelun tiimoilta Hirven voikin syksyn mittaan löytää moneen otteeseen Saksan naa­pu­ri­maan puolelta. Työhön liittyy paljon mat­kus­te­lua eri­tyi­ses­ti sak­san­kie­li­sen Euroopan sisällä.


Suurimpana ins­pi­raa­tio­na Hirvelle toimii ennen kaikkea työn sisältö ja tunne työn mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä. Toinen suuri ins­pi­raa­tion lähde ovat ihmiset, joiden kanssa Hirvi työs­ken­te­lee. Hän nauttii yhteis­työs­tä tie­teen­te­ki­jöi­den, tai­tei­li­joi­den ja oman tiiminsä kanssa.

”Oli kyseessä sitten tutkijan työ tai ins­ti­tuu­tin johtaja, jonka tarkoitus on lisätä yhteis­työ­tä ja dialogia, niin molemmat tähtäävät siihen, että tästä maa­il­mas­ta tulee parempi paikka.”

Mostly Happy ‑tai­de­näyt­te­lyn avajaiset 6.6.2019. Kuva: Finnland-Institut /​Bernhard Ludewig ©

Suomi-kuvaa ravistelemassa

Antropologin tausta näkyy Hirven työssä kahdella tasolla. Ensinnäkin se heijastuu vahvasti siihen, millaista ohjelmaa ja sisältöjä ins­ti­tuut­ti tuottaa.

”Olen oppinut, kuinka tärkeää on miettiä miten asioista kir­joit­taa. Myös se, millaiset visu­aa­li­set kuvat valitaan vies­tit­tää jo paljon siitä millainen maa Suomi on.”


Hirvi toteaa, että ant­ro­po­lo­gian avulla pystyy myös kysee­na­lais­ta­maan Suomeen tai suo­ma­lai­suu­teen lii­tet­ty­jä yleisiä käsi­tyk­siä. Sillä kuinka ”suo­ma­lai­suus” mää­ri­tel­lään on hänen mukaansa mer­ki­tys­tä: ”Suomalaisuus ei ole kiinni passista”, hän huo­maut­taa. Instituutti pyrkiikin tuomaan esiin suo­ma­lai­suu­den monia kasvoja. 


Toisekseen Hirvi kertoo tutkijan taustan opet­ta­neen reflek­toin­tia, ana­lyyt­tis­ta ajattelua sekä esiin­ty­mis­tai­to­ja, joista on paljon hyötyä myös ins­ti­tuu­tin johtajan työssä. Tutkijan työn kautta saatua tie­to­tai­toa ei hänen mukaansa arvosteta tarpeeksi, vaikka siitä on apua myös akatemian ulko­puo­li­ses­sa työ­elä­mäs­sä.


Instituutin johtajan paikka on mää­rä­ai­kai­nen ja Hirven pesti päättyy vuoden 2020 lopussa. Tällöin on mie­tit­tä­vä taas uran seuraavaa askelta. Työ kan­sain­vä­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä kiin­nos­taa myös jatkossa.


Uusi unel­ma­duu­ni saattaa lopulta löytyä sat­tu­mal­ta. Joku mainitsee avoimesta paikasta, jossa oma osaaminen ja kiin­nos­tuk­sen kohteet yhdis­ty­vät, ja sitten on vaan pakko hakea. Berliiniläistä tak­si­kus­kia hänestä tuskin koskaan tulee – sak­sa­lai­sen ant­ro­po­lo­gian pro­fes­so­rin ennus­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta.

Suomen Saksan-ins­ti­tuu­tin erk­ke­ri­huo­ne. Kuva: Finnland-Institut /​Bernhard Ludewig ©

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Sara Kettunen viimeistelee parhaillaan antropologian maisteriopintojaan Helsingin yliopistossa. Saraa kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti terveyteen liittyvät teemat, ihmislähtöinen suunnittelu sekä soveltava antropologia. Gradussaan hän tarkasteli doulailmiötä Suomessa, keskittyen erityisesti doulan eli koulutetun tukihenkilön kanssa synnyttäneiden naisten kokemuksiin.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.