Työajan lyhentäminen voisi auttaa päästövähennysten toteutumisessa. Antropologit voivat kertoa, miksi aikaa soisi haaskattavan ja miten sitä voi tehdä.
Huh huh, ilmaston kuumeneminen painaa päälle, ja kiirettä pitää muutoksen kanssa. Jotta Pariisin sopimuksen keskilämpötilan nousun rajoittamiseen 1,5 asteeseen päästäisiin, pitäisi länsimaiden tiputtaa elintapojensa päästöjä. Kansainvälisen Ympäristöstrategioiden Instituutin (IGES) keväisen raportin mukaan päästövähennyksiä olisi saatava jopa 30-80 % 30 vuodessa, eli melkoinen määrä. Mutta missä välissä sitä ehtisi hiilijalanjälkeä tiputella, kun on niin kauhea kiire töissä!?! Anna antropologin auttaa.
Yksi vähemmän puhuttu tapa saada päästöjä alas on hyvinkin intuitiivinen, mutta silti ylenkatsottu: työajan lyhentäminen. Tutkimusten mukaan valtiot, joissa työskennellään vähemmän, tuottavat vähemmän päästöjä. Tämän lisäksi eniten varaa pudottaa kulutustaan olisi keski- ja suurituloisilla, joiden elämäntavat ovat enemmän ympäristöä kuormittavia, mutta joita tulojen pudotus ei ajaisi vararikkoon. Siitä vaan Suomen ahkera keskiluokka ja hyvin toimeentulevat, ilmastotalkoisiin!
Kestävää kehitystä vetämällä lonkkaa? Upeaa! Mutta viheliäisillä ongelmilla, jollaiseksi ilmastokriisiä on syystä kuvailtu, on pahana tapana tuottaa uusia ongelmina vanhojen ratketessa. Työajan vähentäminen tuo lisää vapaa-aikaa. Niin absurdilta kuin se kuulostaa, monella menee sormi suuhun kun kellokortti on leimattu ja on lupa tehdä mitä vaan. Ei hätää, sillä tähänkin ongelmaan voi palkata antropologin: antropologi on mitä parhain vapaa-aikavalmentaja!
Lähdetään perusasioista: esimerkiksi antropologi Garry Chick on todennut, että vapaa-aika on universaali ilmiö. Nykykäsityksen mukaan ihmiset kaikkialla ja kaikkina aikoina ovat siis möllöttäneet, kellineet tai lorvineet kukin tavallaan. Vapaa-ajan vietto elää kuitenkin kulttuurin vallalla olevien arvojen mukaan, muuttuen kulttuurin arvojen vaihtuessa: esimerkiksi orjuuden ollessa yleisesti hyväksyttyä, ei kaikille suotu tasapuolisesti taukoja. Modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa vapaa-aikaa ja työ nähdään toisensa poissulkevia asioita – töissä ja vapaalla ei voi olla samaan aikaan. Suomessa työtä on totuttu paiskimaan, sillä luterilaiselle arvopohjalle rakentuvassa yhteiskunnassa pyyteetöntä työntekoa pidetään hyveellisenä ja vapaa-aikaa, no, ongelmallisena.
Avuksi voisi olla pieni suhteellisuudentaju. Työn ja vapaa-ajan suhdetta on pohdittu jo muutama vuosituhat, ja lakisääteistä työaikaa on viilattu monta kertaa alaspäin jo Suomen valtion lyhyen historian aikana. Aristoteleen mielestä täyden kansalaisuuden, joka kuului ainoastaan vapaiden miesten oikeuksiin, edellytyksenä tuli olla rikkoutumaton vapaa-aika, sillä työväki ja orjat olivat töitä varten. Karl Marxin mukaan työn ja vapaa-ajan, ja sitä kautta tarpeen ja vapauden, väliset ”ristiiridat” kumottaisiin täydellisessä maailmassa. Suomessa kahdeksantuntinen työpäivä otettiin käyttöön itsenäistymisen aikoihin, ja viisipäiväiseen työviikkoon siirryttiin 1960-luvulla. Jokaisen lyhennyksen kohdalla ovat lakimuutokset saaneet hyvin samanlaista kritiikkiä kuin Sanna Marinin visiointi elokuussa 2019 nelipäiväisestä työviikosta: uhkakuvia valtion talouden kaatumisesta ja moraalipohjan horjumisesta.
Kuva: rawpixel (CC0)
Lukuisiin etnografioihin on tallentunut antropologian historian aikana lukemattomia tapoja haaskata aikaa. Musiikki, runous, näytelmät, erilaiset pelit ja leikit, nikkarointi, haaveilu – ihmismieli osaa olla luova ajankäytössä. Vapaa-ajan täyttötavoista voi käydä lukemassa esimerkiksi Yalen yliopiston perustaman Human Relations Area Files -organisaation etnografiakatalogista.
Ja jos työtä jää ikävä, voi sitä tehdä vapaa-ajallakin! Esimerkiksi kodin hoivatyö, vapaaehtoistoiminta tai vaikka rakentelu järjestää elämää samalla tavalla kuin palkkatyö. Työn ja muun elämän yhdistämistä tutkinut etnografi Abigail Schoneboom huomasi puutarhapalstoilla puuhaavia ihmisiä tutkiessaan, että näiden oli raivattava aikaa palstan hoitamiselle. Palsta-aika antoi viljelijöille nurinkurisen tavan estää työelämää levittäytymästä muille elämän osa-alueille: työnteon.
Jos siis työviikosta vapautuu yksi päivä muuhun käyttöön ja et tiedä mitä sillä tekisi, ota yhteyttä antropologiin. Yhdessä löydätte varmasti hyvän tavan ottaa iisisti!
Toimitus
- Verkkotaitto: Taina Cooke
- Artikkelikuva: Zdeněk Macháček (CC0)
