Heittoja: Ilmastotekoja köllöttelemällä

Työajan lyhentäminen voisi auttaa päästövähennysten toteutumisessa. Antropologit voivat kertoa, miksi aikaa soisi haaskattavan ja miten sitä voi tehdä.

Huh huh, ilmaston kuu­me­ne­mi­nen painaa päälle, ja kiirettä pitää muutoksen kanssa. Jotta Pariisin sopi­muk­sen kes­ki­läm­pö­ti­lan nousun rajoit­ta­mi­seen 1,5 asteeseen pääs­täi­siin, pitäisi län­si­mai­den tiputtaa elin­ta­po­jen­sa päästöjä. Kansainvälisen Ympäristöstrategioiden Instituutin (IGES) keväisen raportin mukaan pääs­tö­vä­hen­nyk­siä olisi saatava jopa 30 – 80 % 30 vuodessa, eli melkoinen määrä. Mutta missä välissä sitä ehtisi hii­li­ja­lan­jäl­keä tiputella, kun on niin kauhea kiire töissä!?! Anna ant­ro­po­lo­gin auttaa.

Yksi vähemmän puhuttu tapa saada päästöjä alas on hyvinkin intui­tii­vi­nen, mutta silti ylen­kat­sot­tu: työajan lyhen­tä­mi­nen. Tutkimusten mukaan valtiot, joissa työs­ken­nel­lään vähemmän, tuottavat vähemmän päästöjä. Tämän lisäksi eniten varaa pudottaa kulu­tus­taan olisi keski- ja suu­ri­tu­loi­sil­la, joiden elä­män­ta­vat ovat enemmän ympä­ris­töä kuor­mit­ta­via, mutta joita tulojen pudotus ei ajaisi vara­rik­koon. Siitä vaan Suomen ahkera kes­ki­luok­ka ja hyvin toi­meen­tu­le­vat, ilmas­to­tal­koi­siin! 

Kestävää kehitystä vetämällä lonkkaa? Upeaa! Mutta vihe­liäi­sil­lä ongel­mil­la, jol­lai­sek­si ilmas­to­krii­siä on syystä kuvailtu, on pahana tapana tuottaa uusia ongelmina vanhojen rat­ke­tes­sa. Työajan vähen­tä­mi­nen tuo lisää vapaa-aikaa. Niin absur­dil­ta kuin se kuulostaa, monella menee sormi suuhun kun kel­lo­kort­ti on leimattu ja on lupa tehdä mitä vaan. Ei hätää, sillä tähänkin ongelmaan voi palkata ant­ro­po­lo­gin: ant­ro­po­lo­gi on mitä parhain vapaa-aika­val­men­ta­ja!

Lähdetään perus­asiois­ta: esi­mer­kik­si ant­ro­po­lo­gi Garry Chick on todennut, että vapaa-aika on uni­ver­saa­li ilmiö. Nykykäsityksen mukaan ihmiset kaik­kial­la ja kaikkina aikoina ovat siis möl­löt­tä­neet, kellineet tai lorvineet kukin tavallaan. Vapaa-ajan vietto elää kuitenkin kult­tuu­rin vallalla olevien arvojen mukaan, muuttuen kult­tuu­rin arvojen vaih­tues­sa: esi­mer­kik­si orjuuden ollessa yleisesti hyväk­syt­tyä, ei kaikille suotu tas­a­puo­li­ses­ti taukoja. Modernissa län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa vapaa-aikaa ja työ nähdään toisensa pois­sul­ke­via asioita – töissä ja vapaalla ei voi olla samaan aikaan. Suomessa työtä on totuttu pais­ki­maan, sillä lute­ri­lai­sel­le arvo­poh­jal­le raken­tu­vas­sa yhteis­kun­nas­sa pyy­tee­tön­tä työntekoa pidetään hyveel­li­se­nä ja vapaa-aikaa, no, ongel­mal­li­se­na.

Avuksi voisi olla pieni suh­teel­li­suu­den­ta­ju. Työn ja vapaa-ajan suhdetta on pohdittu jo muutama vuo­si­tu­hat, ja laki­sää­teis­tä työaikaa on viilattu monta kertaa alaspäin jo Suomen valtion lyhyen historian aikana. Aristoteleen mielestä täyden kan­sa­lai­suu­den, joka kuului ainoas­taan vapaiden miesten oikeuk­siin, edel­ly­tyk­se­nä tuli olla rik­kou­tu­ma­ton vapaa-aika, sillä työväki ja orjat olivat töitä varten. Karl Marxin mukaan työn ja vapaa-ajan, ja sitä kautta tarpeen ja vapauden, väliset ”ris­tii­ri­dat” kumot­tai­siin täy­del­li­ses­sä maa­il­mas­sa. Suomessa kah­dek­san­tun­ti­nen työpäivä otettiin käyttöön itse­näis­ty­mi­sen aikoihin, ja vii­si­päi­väi­seen työ­viik­koon siir­ryt­tiin 1960-luvulla. Jokaisen lyhen­nyk­sen kohdalla ovat laki­muu­tok­set saaneet hyvin saman­lais­ta kri­tiik­kiä kuin Sanna Marinin visiointi elokuussa 2019 neli­päi­väi­ses­tä työ­vii­kos­ta: uhkakuvia valtion talouden kaa­tu­mi­ses­ta ja moraa­li­poh­jan hor­ju­mi­ses­ta.

Kuva: rawpixel (CC0)

Lukuisiin etno­gra­fioi­hin on tal­len­tu­nut ant­ro­po­lo­gian historian aikana luke­mat­to­mia tapoja haaskata aikaa. Musiikki, runous, näytelmät, erilaiset pelit ja leikit, nik­ka­roin­ti, haaveilu – ihmis­mie­li osaa olla luova ajan­käy­tös­sä. Vapaa-ajan täyt­tö­ta­vois­ta voi käydä lukemassa esi­mer­kik­si Yalen yli­opis­ton perus­ta­man Human Relations Area Files ‑orga­ni­saa­tion etno­gra­fia­ka­ta­lo­gis­ta

Ja jos työtä jää ikävä, voi sitä tehdä vapaa-ajallakin! Esimerkiksi kodin hoivatyö, vapaa­eh­tois­toi­min­ta tai vaikka rakentelu järjestää elämää samalla tavalla kuin palkkatyö. Työn ja muun elämän yhdis­tä­mis­tä tutkinut etnografi Abigail Schoneboom huomasi puu­tar­ha­pals­toil­la puuhaavia ihmisiä tut­kies­saan, että näiden oli rai­vat­ta­va aikaa palstan hoi­ta­mi­sel­le. Palsta-aika antoi vil­je­li­jöil­le nurin­ku­ri­sen tavan estää työelämää levit­täy­ty­mäs­tä muille elämän osa-alueille: työnteon.

Jos siis työ­vii­kos­ta vapautuu yksi päivä muuhun käyttöön ja et tiedä mitä sillä tekisi, ota yhteyttä ant­ro­po­lo­giin. Yhdessä löydätte varmasti hyvän tavan ottaa iisisti!

Kirjoittaja

Tapio Kumpula on valtiotieteiden kandidaatti sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin työelämätoimituksen toinen toimituspäällikkö. Mm. sovittelu, ympäristö, maisema ja sen arvot ovat Tapion pro gradu -tutkimuksen keskiössä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.