Hipsterit, aikamme uudisraivaajat

Massakulttuurin aikana hipsteri on yksi­löl­li­nen edel­lä­kä­vi­jä, joka tietää ennen muita mikä on cool. Kukaan ei kui­ten­kaan halua tulla kut­su­tuk­si hips­te­rik­si. Jos kukaan ei tunnusta kuu­lu­van­sa ryhmään, onko heitä ole­mas­sa­kaan?

Hipsteriyden mää­rit­te­ly on haastavaa, sillä se vaikuttaa olevan ennem­min­kin toi­min­ta­ta­pa kuin iden­ti­teet­ti. Tarkkailijan näkö­kul­mas­ta hipsterin tunnistaa tyylistä: parrat ja viikset ovat huo­li­tel­tu­ja, hiukset ja vaatteet usein ret­ro­tyy­li­siä, kul­ku­vä­li­ne vaih­tee­ton ret­ro­pyö­rä. Muodikkaiden lii­ke­ti­lo­jen hipsteri-sisus­tuk­sen tunnistaa niiden his­to­ri­aan viit­taa­vas­ta tyylistä, johon kuuluvat karkeat puupöydät, suuret ikkunat ja teolliset valai­si­met. Suurkaupunkien vanhat tehdas- ja työ­läi­sa­lu­eet ovat nykyään hips­te­ri­kes­kit­ty­miä, joilta löytyy kah­vi­loi­ta, pien­pa­ni­moi­ta sekä tatuointi- ja käsi­työ­liik­kei­tä, ja joiden sisustus näyttää samalta Berliinistä Bangkokiin.

Ulospäin hips­te­riys näyt­täy­tyy tyy­li­asia­na. Cooliu­des­ta kil­pail­taes­sa hips­te­rei­den kesken termistä kuitenkin tulee hauk­ku­ma­sa­na. Haukuttu omaksuu haukkujan mielestä asioita vääristä syistä. Henkilön yrit­täes­sä nostaa omaa sosi­aa­lis­ta sta­tus­taan tyy­li­va­lin­noil­laan, paljastuu hän tees­ken­te­li­jäk­si joka vain seuraa muotia, samalla kun kri­ti­soi­va kokee oman makunsa aidoksi ja yksi­löl­li­sek­si.

Hipsteriys on kulttuuri-ilmiö, jonka juuret ovat USA:n vas­ta­kult­tuu­reis­sa 1940-luvun lopulla. Nykyaikaisella hips­te­ril­lä on monta ilmiasua aina kala­puik­ko­viik­si­ses­tä “val­koi­ses­ta” hips­te­ris­tä uudis­rai­vaa­ja­hips­te­riin, jonka tyyli on saanut vai­kut­tei­ta 1800-luvun lopulta.

Hipsteriys ammentaa “kapi­nal­li­ses­ta kulut­ta­juu­des­ta”, joka ottaa omakseen vas­ta­kult­tuu­rin reto­rii­kan, mutta ei sen poli­tiik­kaa. Hipsteri vakuuttaa itselleen, että oikean­lais­ten mas­sa­tuot­tei­den ostaminen tekee hänestä yksi­löl­li­sen ja rajoja rikkovan. Siinä missä esi­mer­kik­si punk- ja hip­pi­kult­tuu­rei­hin kuuluu auk­to­ri­teet­tien vas­tus­ta­mi­nen, niiden kuvastoa käyttävä hips­te­ri­kult­tuu­ri perustuu sta­tuk­seen, joka syntyy etukäteen tie­tä­mi­ses­tä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Pekka Mannermaa 28.10.2019 klo 12:11

    Uniikki hips­te­riys on noussut main­strea­mik­si, ainakin ala­kult­tuu­ri-ilmiöiden kentällä. Sen “yksi­löl­li­set” merkit, asusteet, pol­ku­pyö­rät ja tyylin tiukkuus ovat niin uni­ver­saa­le­ja, että hipsterit havait­se­vat toisensa ja alueensa erin­omai­sen helposti. Nuo merkit ovat yhtä selkeitä kuin esi­mer­kik­si 70-luvun fif­ta­reil­la. Mobiilin tie­don­vä­li­tyk­sen kautta tyylin ylläpito on myös mut­ka­ton­ta, mutta samalla tosiaan näyttää siltä, että tyyli on vain jotain visu­aa­lis­ta kuvastoa, ilman vas­ta­kult­tuu­rin poli­tiik­kaa, kuten toteat. Pohdin kuitenkin, että liittyykö ilmiöön mitään arvoja… vai onko se pelkkää pääl­le­lii­mat­tua tyyliä?

    Kyllä liittyy, hips­te­riy­den kautta olemme saaneet monen­lai­sia craft-ilmiöitä, kahvista olueen ja miesten par­tu­rei­hin. Vaikka nekin vai­kut­ta­vat toistensa kopioilta, on mas­sa­kult­tuu­ria kri­ti­soi­va asenne tuonut osaamisen ja tekemisen uudelleen muotiin. Se voi olla vaikka vas­ta­pai­noa digi­taa­li­sen maailman vir­tu­aa­li­suu­del­le. Moni hipsteri on jättänyt tur­val­li­sen työn ja ryhtynyt pie­ny­rit­tä­jäk­si, toteut­ta­maan omaa osaa­mis­taan. Tämä sivuaa osaltaan kus­tom­kult­tuu­ri-ilmiötä jossa ret­ro­hen­ki­ses­ti tehdään käsi­työ­tuot­tei­ta, tiettyyn maa­il­man­ku­vaan liittyen. Mielestäni molemmat ovat tar­peel­li­sia!

    Vastaa

Lue myös nämä:

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.

Venäjän uuskonservatiivisessa ja poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä LHBTIQ+-aktivistit etsivät ja hyödyntävät erilaisia taktiikoita, joilla he pyrkivät kiertämään aktivismille asetettuja rajoituksia. Ideoita näihin aktivistit soveltavat useista lähteistä – myös Venäjän kulttuurihistoriasta, jonka sateenkaarevat värit ovat jääneet virallisen historiankirjoituksen varjoon. Moniääniselle LHBTIQ+-liikkeelle ne kaikki ovat tärkeitä.

Ihmisten syväjäädyttäminen eli kryoniikka on nykyään melko pitkälti epätieteeksi ja toiveajatteluksi leimattua. Kryoniikan kannattajat luottavat tulevaisuuden teknologiaan, jonka avulla jäädytetyt ihmiset voitaisiin herättää henkiin ja antaa heille uusi elämä. Heräävät kuolleet aikanaan henkiin säilytystankeistaan tai eivät, aihe yhdistää kysymyksiä aikakäsityksistä, taloudesta ja suhtautumisestamme kuolemaan.