Nimittelyn loukkaavuus ei ole asennekysymys

Kunnallisalan kehit­tä­mis­sää­tiö julkaisi hiljan tut­ki­muk­sen, jossa kar­toi­tet­tiin suo­ma­lais­ten asenteita eri ihmis­ryh­miin koh­dis­tu­vien nimi­tys­ten sopi­vuu­des­ta julkiseen kes­kus­te­luun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vai­kut­ta­vat suo­ra­vii­vai­sil­ta. Asenteet vaih­te­li­vat hieman vas­taa­jien iän, suku­puo­len ja poliit­ti­sen kannan mukaan, mutta enemmistö tut­ki­muk­seen vas­tan­neis­ta piti etni­syy­teen viit­taa­via hal­ven­ta­via nimi­tyk­siä sopi­mat­to­mi­na. Sukupuoleen, ikään ja poliit­ti­seen kantaan koh­dis­tu­viin nimi­tyk­siin vuo­ros­taan suh­tau­dut­tiin suo­peam­min. Tutkimuksen tulosten näen­näi­nen yksi­se­lit­tei­syys kuitenkin kätkee taakseen nimit­te­lyn sal­lit­ta­vuu­des­ta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan kes­kus­te­lun.

Voiko nimit­te­lyä käsit­te­le­vä tutkimus olla ottamatta kantaa tähän kes­kus­te­luun? Helsingin Sanomien tut­ki­muk­ses­ta kertoneen uutisen kom­ment­ti­pals­tal­la käyty vilkas kes­kus­te­lu vai­kut­tai­si antavan tähän kysy­myk­seen kiel­tei­sen vas­tauk­sen. Yleisesti kom­men­toi­jien suh­tau­tu­mi­nen tut­ki­muk­seen oli vähät­te­le­vä. Yksi kom­men­toi­jis­ta piti kyselyä ”tur­han­ai­kai­se­na”. Toinen kertoi vähät välit­tä­vän­sä muiden näke­myk­sis­tä nimi­tys­ten sopi­vuu­des­ta. Kolmas ehdotti, että viime kädessä nimittely iski pahiten nimit­te­li­jän nilkkaan. Täten nimit­te­lys­tä oli turha louk­kaan­tua. Neljäs vuo­ros­taan argu­men­toi, että kyse oli hyvistä käy­tös­ta­vois­ta. Nimittely oli epä­koh­te­lias­ta. Yksikään kom­men­toi­ja ei katsonut nimit­te­lyn louk­kaa­van koh­tei­taan vaka­vam­min. Sen sijaan uutinen tut­ki­muk­ses­ta näytti vah­vis­ta­neen heidän käsi­tyk­si­ään nimit­te­lyyn koh­dis­tu­van huolen tur­huu­des­ta.

Kommenttipalstalla käyty kes­kus­te­lu kertoo siitä, kuinka nimit­te­lyn puo­lus­ta­jat perus­te­le­vat kantaansa puheen mer­ki­tyk­seen ja puhujan sanan­va­pau­teen poh­jaa­vil­la käsi­tyk­sil­lä. Uutisen kom­men­teis­sa keskiöön nousee käsitys puhujasta ja puheen kohteesta yksilöinä, joilla on vapaus valita, kuinka käy­tet­ty­jä sanoja tulisi tulkita. Yhteisöllisistä puheeseen koh­dis­tu­vis­ta normeista kes­kus­tel­laan käy­tös­ta­poi­hin rin­nas­tet­ta­vi­na sääntöinä. Tässä vii­te­ke­hyk­ses­sä hal­ven­ta­vik­si kat­sot­tu­ja nimi­tyk­siä käyttävä näyt­täy­tyy omaa tietään kulkevana, yhteisön pai­nos­tuk­ses­ta piit­taa­mat­to­ma­na sankarina tai pik­ku­mai­se­na kiusaa­ja­na. Keskustelun ulko­puo­lel­le jää täysin kysymys siitä, mikä tekee nimit­te­lys­tä louk­kaa­vaa tai hal­ven­ta­vaa.

Nimittelyn louk­kaa­vuus ei kui­ten­kaan ole asen­ne­ky­sy­mys. Kaikkien sanojen, myös nimi­tys­ten, merkitys muodostuu aina suhteessa niiden laa­jem­paan käyt­tö­his­to­ri­aan ja ‑kon­teks­tiin. Nimitysten louk­kaa­vuus ei täten pohjaudu vain niiden käyt­tä­jien tar­koi­tus­pe­riin, vaan myös siihen miten, kenen toimesta ja missä yhteyk­sis­sä kyseistä nimitystä on käytetty aiemmin ja käytetään nyt.

Helsingin Sanomien kom­ment­ti­pals­tal­la puhuva äänekäs vähem­mis­tö osoittaa, että kaikki suo­ma­lai­set eivät ymmärrä tätä sanojen haa­voit­ta­vuu­den perustaa. Kysyä sopiikin, kuinka nimit­te­lyyn koh­dis­tu­via asenteita tar­kas­te­le­va tutkimus suhteutuu näihin näke­myk­siin. Sen tulokset enem­mis­tön kriit­ti­ses­tä suh­tau­tu­mi­ses­ta nimit­te­lyyn tuskin tarjoavat riittävää vas­ta­pai­noa nimit­te­lyn puol­ta­jien kiivaalle kom­men­toin­nil­le, kun tut­ki­mus­a­se­tel­ma lähestyy nimit­te­lyä asen­ne­ky­sy­myk­se­nä. Maassa, jossa rasismin koke­muk­set ovat Euroopan kor­keim­pia, nimit­te­lyn esit­tä­mi­nen näin on vas­tuu­ton­ta.

  1. European Union Agency for Fundamental Human Rights. 2018. Second European Union Minorities and Discrimination Survey: Being Black in the EU.
  2. Flores, N. & J. Rosa. 2017. Political Correctness is not the Problem, Systemic Racism Is. Anthropology News website, 16.8.2017.
  3. Rastas, A. 2007. Neutraalisti rasis­ti­nen? Erään sanan poli­tiik­kaa.
  4. Kuortti, J., Lehtonen, M. & Löytty, O. Kolonialismin jäljet.
  5. Saara Toukolehto: Kieli on valtaa. AntroBlogi.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Elina I. Hartikainen on University of Chicagosta väitellyt kulttuuri- ja lingvistinen antropologi. Tällä hetkellä hän työskentelee Helsingin yliopistossa akatemiatutkijana. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt tarkastelemaan monikulttuurisen valtionpolitiikan ja afrobrasilialaisten uskontojen harjoittajien poliittisen aktivismin välistä suhdetta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajentunut puhekieleen, jossa se on saanut uusia merkityksiä. Samalla käsitteen merkitys on hämärtynyt tavalla, joka kääntyy toisinaan itseään vastaan.