Nimittelyn loukkaavuus ei ole asennekysymys

Kunnallisalan kehit­tä­mis­sää­tiö julkaisi hiljan tut­ki­muk­sen, jossa kar­toi­tet­tiin suo­ma­lais­ten asenteita eri ihmis­ryh­miin koh­dis­tu­vien nimi­tys­ten sopi­vuu­des­ta julkiseen kes­kus­te­luun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vai­kut­ta­vat suo­ra­vii­vai­sil­ta. Asenteet vaih­te­li­vat hieman vas­taa­jien iän, suku­puo­len ja poliit­ti­sen kannan mukaan, mutta enemmistö tut­ki­muk­seen vas­tan­neis­ta piti etni­syy­teen viit­taa­via hal­ven­ta­via nimi­tyk­siä sopi­mat­to­mi­na. Sukupuoleen, ikään ja poliit­ti­seen kantaan koh­dis­tu­viin nimi­tyk­siin vuo­ros­taan suh­tau­dut­tiin suo­peam­min. Tutkimuksen tulosten näen­näi­nen yksi­se­lit­tei­syys kuitenkin kätkee taakseen nimit­te­lyn sal­lit­ta­vuu­des­ta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan kes­kus­te­lun.

Voiko nimit­te­lyä käsit­te­le­vä tutkimus olla ottamatta kantaa tähän kes­kus­te­luun? Helsingin Sanomien tut­ki­muk­ses­ta kertoneen uutisen kom­ment­ti­pals­tal­la käyty vilkas kes­kus­te­lu vai­kut­tai­si antavan tähän kysy­myk­seen kiel­tei­sen vas­tauk­sen. Yleisesti kom­men­toi­jien suh­tau­tu­mi­nen tut­ki­muk­seen oli vähät­te­le­vä. Yksi kom­men­toi­jis­ta piti kyselyä ”tur­han­ai­kai­se­na”. Toinen kertoi vähät välit­tä­vän­sä muiden näke­myk­sis­tä nimi­tys­ten sopi­vuu­des­ta. Kolmas ehdotti, että viime kädessä nimittely iski pahiten nimit­te­li­jän nilkkaan. Täten nimit­te­lys­tä oli turha louk­kaan­tua. Neljäs vuo­ros­taan argu­men­toi, että kyse oli hyvistä käy­tös­ta­vois­ta. Nimittely oli epä­koh­te­lias­ta. Yksikään kom­men­toi­ja ei katsonut nimit­te­lyn louk­kaa­van koh­tei­taan vaka­vam­min. Sen sijaan uutinen tut­ki­muk­ses­ta näytti vah­vis­ta­neen heidän käsi­tyk­si­ään nimit­te­lyyn koh­dis­tu­van huolen tur­huu­des­ta.

Kommenttipalstalla käyty kes­kus­te­lu kertoo siitä, kuinka nimit­te­lyn puo­lus­ta­jat perus­te­le­vat kantaansa puheen mer­ki­tyk­seen ja puhujan sanan­va­pau­teen poh­jaa­vil­la käsi­tyk­sil­lä. Uutisen kom­men­teis­sa keskiöön nousee käsitys puhujasta ja puheen kohteesta yksilöinä, joilla on vapaus valita, kuinka käy­tet­ty­jä sanoja tulisi tulkita. Yhteisöllisistä puheeseen koh­dis­tu­vis­ta normeista kes­kus­tel­laan käy­tös­ta­poi­hin rin­nas­tet­ta­vi­na sääntöinä. Tässä vii­te­ke­hyk­ses­sä hal­ven­ta­vik­si kat­sot­tu­ja nimi­tyk­siä käyttävä näyt­täy­tyy omaa tietään kulkevana, yhteisön pai­nos­tuk­ses­ta piit­taa­mat­to­ma­na sankarina tai pik­ku­mai­se­na kiusaa­ja­na. Keskustelun ulko­puo­lel­le jää täysin kysymys siitä, mikä tekee nimit­te­lys­tä louk­kaa­vaa tai hal­ven­ta­vaa.

Nimittelyn louk­kaa­vuus ei kui­ten­kaan ole asen­ne­ky­sy­mys. Kaikkien sanojen, myös nimi­tys­ten, merkitys muodostuu aina suhteessa niiden laa­jem­paan käyt­tö­his­to­ri­aan ja ‑kon­teks­tiin. Nimitysten louk­kaa­vuus ei täten pohjaudu vain niiden käyt­tä­jien tar­koi­tus­pe­riin, vaan myös siihen miten, kenen toimesta ja missä yhteyk­sis­sä kyseistä nimitystä on käytetty aiemmin ja käytetään nyt.

Helsingin Sanomien kom­ment­ti­pals­tal­la puhuva äänekäs vähem­mis­tö osoittaa, että kaikki suo­ma­lai­set eivät ymmärrä tätä sanojen haa­voit­ta­vuu­den perustaa. Kysyä sopiikin, kuinka nimit­te­lyyn koh­dis­tu­via asenteita tar­kas­te­le­va tutkimus suhteutuu näihin näke­myk­siin. Sen tulokset enem­mis­tön kriit­ti­ses­tä suh­tau­tu­mi­ses­ta nimit­te­lyyn tuskin tarjoavat riittävää vas­ta­pai­noa nimit­te­lyn puol­ta­jien kiivaalle kom­men­toin­nil­le, kun tut­ki­mus­a­se­tel­ma lähestyy nimit­te­lyä asen­ne­ky­sy­myk­se­nä. Maassa, jossa rasismin koke­muk­set ovat Euroopan kor­keim­pia, nimit­te­lyn esit­tä­mi­nen näin on vas­tuu­ton­ta.

  1. European Union Agency for Fundamental Human Rights. 2018. Second European Union Minorities and Discrimination Survey: Being Black in the EU.
  2. Flores, N. & J. Rosa. 2017. Political Correctness is not the Problem, Systemic Racism Is. Anthropology News website, 16.8.2017.
  3. Rastas, A. 2007. Neutraalisti rasis­ti­nen? Erään sanan poli­tiik­kaa.
  4. Kuortti, J., Lehtonen, M. & Löytty, O. Kolonialismin jäljet.
  5. Saara Toukolehto: Kieli on valtaa. AntroBlogi.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Elina I. Hartikainen on University of Chicagosta väitellyt kulttuuri- ja lingvistinen antropologi. Tällä hetkellä hän työskentelee Helsingin yliopistossa akatemiatutkijana. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt tarkastelemaan monikulttuurisen valtionpolitiikan ja afrobrasilialaisten uskontojen harjoittajien poliittisen aktivismin välistä suhdetta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Survivalismi on erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttava alakulttuuri. Sen harjoittajat varautuvat erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat toteutuessaan hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon.

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.