Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.
Ulkoministeriön aulassa tapaan talossa jo 20 vuoden ajan työskennelleen Olli Ruohomäen. Hän on Suomea monessa maailman kolkassa edustanut virkamies, joka on viettänyt pidempiä pätkiä sota- ja konfliktialueilla. Hän on kohdannut ihmisiä, jotka elävät hyvin vaikeissa olosuhteissa. Laajat jälleenrakennusprojektit ja aikaa vievät rauhanprosessit ovat tulleet Ruohomäelle vuosien varrella tutuiksi.
Haastattelua varten Ruohomäki on varannut Silta-nimisen neuvotteluhuoneen. Jotain symbolista lienee tässäkin, sillä luvassa on juttutuokio sodan ja rauhan antropologin, eräänlaisen siltojen rakentajan kanssa.
Tie Thaimaan tutkijaksi
Vaikka Ruohomäki kertoo kiinnostuksestaan ei-eurooppalaisia yhteiskuntia kohtaan, ei hän yliopistossa opiskellessaan osannut suunnitella uraa ulkoministeriössä. Itse asiassa hän kertoo aina halunneensa tutkijaksi.
Helsingin yliopiston sosiaaliantropologian opiskelijana 1980-luvulla Ruohomäki oli erityisen kiinnostunut yhdysvaltalaisen sosiologin Immanuel Wallersteinin maailmanjärjestelmäteoriasta. Kyseessä on sosiologinen lähestymistapa, jossa tarkastellaan millaisten tuotantoketjujen kautta ihmiset ovat yhteydessä keskenään kapitalistisessa talousjärjestelmässä.
Gradussaan Ruohomäki käsitteli paikallista riisitaloutta Thaimaassa 1800–1900-lukujen taitteessa, poliittis-taloudellisesta näkökulmasta. Poliittis-taloudellisessa tutkimuksessa on tapana tarkastella poliittisiin tavoitteisiin kytkeytyneitä taloudellisia menettelytapoja. Ruohomäki tutki erityisesti eri riisintuotantomuodojen niveltymistä osaksi maailmantalouden tuotantoketjua.Graduaan varten Ruohomäki kävi SOAS:n (School of Oriental and African Studies) arkistoissa Lontoossa. Sattumaa tai ei, kyseinen reissu viitoitti myös tietä tulevaan. Graduohjaajansa Jukka Siikalan rohkaisemana Ruohomäki nimittäin päätyi Lontooseen väitöstutkijaksi Suomen Akatemian tutkimusapurahojen kannattelemana.
Väitöskirjaansa varten nuori tutkija vietti vuoden kenttätöissä Etelä-Thaimaassa. Tutkimuksessaan hän jatkoi poliittis-taloudellisen antropologian parissa ja tarkasteli tuotantomuotojen muutosta pienissä kalastajakylissä. Ruohomäen kenttätyötä helpotti kielitaito, jonka salaisuus oli pääosin Thaimaassa vietetty lapsuus.
“Minulla oli helppo lähtö kentälle, kun puhuin hyvin thaita. Murre toki oli vähän erilaista, mutta informanttini ymmärsivät minua ja pääsin nopeasti itse kärryille heidän puheestaan. Opin aika paljon kalastukseen ja merenkäyntiin liittyvää hyvin paikallista sanastoa.”
Kielitaito valttikorttina
Kielitaidon Ruohomäki arvelee olleen avainasemassa moneen työtehtävään valituksi tulemisessa. Vaikka tutkijan ura oli aina ollut Ruohomäen ykköshaave, tuore tohtori päätyi projektipäälliköksi YK:n jälleenrakennusprojektiin Kambodžaan. Sanomattakin on selvää, että työssä sekä kielitaidosta että Kaakkois-Aasian tuntemuksesta oli hyötyä.
Kun Ruohomäki aloitti YK:n leivissä 1990-luvun puolivälissä, Kambodžassa oli juuri saatu päätökseen suuri rauhanturvaoperaatio. Vuonna 1975 punakhmerien valtaannousun jälkeen Kambodžan ja Vietnamin välit tulehtuivat. Sota näiden kahden valtion välillä puhkesi vuonna 1979, ja rauha saavutettiin vasta kahdentoista vuoden perästä. Pitkittyneet epävakaudet ajoivat 360 000 kambodžalaista maanpakoon Thaimaaseen, joten jälleenrakennusprojektille oli tarvetta.
“Tehtävänä oli pakolaisten uuden alun avittamista thaimaalaisilta pakolaisleireiltä takaisin Kambodžaan sekä sisäisten pakolaisten asuttamista. Oli joukko ohjelmia, jotka liittyivät muun muassa teiden rakentamiseen, miinanraivaukseen, ammattikoulutukseen, mikrorahoitukseen sekä vesi- ja sanitaatiohuollon perusinfraan.”
Tässä laajamittaisessa YK:n koordinoimassa jälleenrakennusoperaatiossa Ruohomäen tehtävänä oli valvoa ja seurata projektien edistymistä sekä toimeenpanoa. Kun pesti YK:lla oli tulossa päätökseensä, Ruohomäki kuuli puskaradion kautta World Vision International -järjestön hakevan projektipäällikköä Laosin maaseudun kehittämishankkeeseen. Elämä Kaakkois-Aasiassa sai uuden käänteen, kun Ruohomäki sai paikan.
Antropologin tausta eduksi virkamiestehtävissä
Laosista Ruohomäki palasi Suomeen. Töitä haettuaan hänelle tarjottiin sekä kolmen vuoden pätkää Suomen akatemian tutkijatohtorina että asiantuntijan paikkaa ulkoministeriössä. Vaikka Ruohomäki oli alkanut jo ikävöidä akateemista maailmaa, ulkoministeriön varma leipä veti pidemmän korren.
Tylsäksi työ ei ole missään vaiheessa käynyt. Ulkoministeriössä toimiessaan Ruohomäki on ollut mukana esimerkiksi Kosovon jälleenrakennusoperaatiossa sekä toiminut Suomen apulaisedustajana Ramallahin palestiinalaisalueella. Lisäksi hän on hoitanut lukuisia erityistehtäviä Afganistanissa ja toiminut tiiminvetäjänä Etelä-Aasian osastolla, jossa keskityttiin erityisesti Afganistanin ja Nepalin kehityskysymyksiin sekä Intian ja Pakistanin poliittisiin suhteisiin.
Nykyään hän vastaa kehityspolitiikan asiantuntijana konflikti- ja yhteiskuntakehityskysymyksistä. Tehtävässä on pitkälti ollut kyse Suomen osallistumisesta erilaisiin rauhan- ja jälleenrakennusoperaatioihin.
Ruohomäki on työssään kohdannut radikaali-islamististen ryhmien edustajia Palestiinassa ja Afganistanissa sekä vieraillut maoistien leireillä Nepalin sisällissodan jälkimainingeissa. Tärkeänä taitona työssään hän on kokenut kyvyn asettua toisen asemaan ja pyrkimyksen ymmärtää itselleen vierasta.
“Antropologien, jotka tekevät kenttätyötä ja joutuvat eläytymään ja näkemään erilaisia tilanteita, tulee kyetä asettua tutkittavan mielenmaailmaan. Olen tavannut ihmisiä aina sissitaistelijoista ministeritasolle. Tärkeää on kyetä sopeutua erilaisiin tilanteisiin, kuunnella ja hahmottaa tarina siellä taustalla.”
Ruohomäen mieleen on jäänyt opiskeluajoilta erityisesti antropologi Clifford Geertzin näkemys siitä, kuinka antropologin tulisi tarkastella ilmiöitä sekä läheltä että osana laajempaa kokonaisuutta.
“Maailmanpolitiikkaa tulee välillä katsoa isona kuvana, mutta samanaikaisesti on tärkeää pyrkiä ymmärtämään niitä mikrokosmoksia, joista se suurempi kuva rakentuu. Tärkeää on havaita vuorovaikutus paikallisen ja globaalin välillä.”
Kädet täynnä monenlaista hommaa
“Laaja-alaista, monipuolista ja mosaiikkimaista” – näin Ruohomäki kuvaa työtään ulkoministeriössä, jossa työtä tehdään tehtävästä riippuen niin tiimeissä kuin itsenäisesti.
Parhaillaan Ruohomäen työpöydällä odottaa esitelmän valmistelu Turun puukotuksesta terrorisminvastaisen toiminnan ryhmään, johon osallistuu EU:n edustajia eri maista. Syksyllä 2017 Ruohomäki osallistui keskusrikospoliisin pyynnöstä Turun terrori-iskun tutkintaan, minkä johdosta hän edelleen antaa asiantuntijapuheenvuoroja aiheeseen liittyen.
Lisäksi tekeillä on tulosraportin koostaminen, jota tehdään suuremman työryhmän voimin. Tarkoituksena on tehdä yhteenveto siitä, mitä Suomen kehitysapumäärärahoilla on saatu aikaisesti. Toisessa tiimissä vuorostaan työstetään politiikkapaperia siitä, miten voitaisiin paremmin yhteensovittaa humanitaarinen apu, pitkäjänteinen kehitysyhteistyö ja rauhanrakennus omine prosesseineen. Haastattelupäivää edeltävänä iltana Ruohomäelle soitettiin STT:ltä ja pyydettiin puhelinhaastattelua Afganistanin rauhanprosessista, joka on kriisiytymässä.
Asiantuntijana saa olla näköalapaikalla ja tiiviisti monessa mukana, mutta milloin kaiken työn keskellä saattaa kokea onnistumisen riemua?
“Silloin kun jossakin maassa saavutetaan pysyvästi rauha. Kambodžassa sain tämän todistaa. Vaikka olinkin vain pieni osa isoa koneistoa, niin kyllä se tuotti iloa. Ja vaikka esimerkiksi Afganistanissa rauha näyttää vielä olevan ulottumattomissa, niin on ollut hienoa nähdä, kuinka Suomi on tukenut tavallisten kansalaisten selviytymistä arjessa ja kulkenut rinnalla.”
Syksymmällä Ruohomäki tekee paluun Kaakkois-Aasiaan. Tällä kertaa hän matkaa Myanmariin, jossa on parhaillaan käynnissä laaja rauhanrakennusohjelma. Myanmarissa Ruohomäen on määrä tavata niin kansalaisjärjestöjen edustajia, kapinallisryhmittymien johtohahmoja kuin viranomaistoimijoita. Tarkoituksena on muodostaa mahdollisimman monipuolinen kuva maan nykytilanteesta. Siinä siltojen rakentajalle riittää työtä kerrakseen.
Toimitus
- Podcast-lukija: Petra Niskanen
- Verkkotaitto: Aino Pohjola
- Artikkelikuva ja kuvitus: Olli Ruohomäen arkisto
