Thaimaan tutkijasta rauhanrakentajaksi

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

Ulkoministeriön aulassa tapaan talossa jo 20 vuoden ajan työs­ken­nel­leen Olli Ruohomäen. Hän on Suomea monessa maailman kolkassa edustanut virkamies, joka on viettänyt pidempiä pätkiä sota- ja konflik­tia­lueil­la. Hän on kohdannut ihmisiä, jotka elävät hyvin vaikeissa olo­suh­teis­sa. Laajat jäl­leen­ra­ken­nus­pro­jek­tit ja aikaa vievät rau­han­pro­ses­sit ovat tulleet Ruohomäelle vuosien varrella tutuiksi.

Haastattelua varten Ruohomäki on varannut Silta-nimisen neu­vot­te­lu­huo­neen. Jotain sym­bo­lis­ta lienee tässäkin, sillä luvassa on jut­tu­tuo­kio sodan ja rauhan ant­ro­po­lo­gin, erään­lai­sen siltojen raken­ta­jan kanssa.

Tie Thaimaan tutkijaksi

Vaikka Ruohomäki kertoo kiin­nos­tuk­ses­taan ei-euroop­pa­lai­sia yhteis­kun­tia kohtaan, ei hän yli­opis­tos­sa opis­kel­les­saan osannut suun­ni­tel­la uraa ulko­mi­nis­te­riös­sä. Itse asiassa hän kertoo aina halun­neen­sa tut­ki­jak­si.

Helsingin yli­opis­ton sosi­aa­liant­ro­po­lo­gian opis­ke­li­ja­na 1980-luvulla Ruohomäki oli erityisen kiin­nos­tu­nut yhdys­val­ta­lai­sen sosio­lo­gin Immanuel Wallersteinin maa­il­man­jär­jes­tel­mä­teo­rias­ta. Kyseessä on sosio­lo­gi­nen lähes­ty­mis­ta­pa, jossa tar­kas­tel­laan mil­lais­ten tuo­tan­to­ket­ju­jen kautta ihmiset ovat yhtey­des­sä keskenään kapi­ta­lis­ti­ses­sa talous­jär­jes­tel­mäs­sä. 

Gradussaan Ruohomäki käsitteli pai­kal­lis­ta riisitaloutta Thaimaassa 1800 – 1900-lukujen tait­tees­sa, poliittis-talou­del­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Poliittis-talou­del­li­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa on tapana tar­kas­tel­la poliit­ti­siin tavoit­tei­siin kyt­key­ty­nei­tä talou­del­li­sia menet­te­ly­ta­po­ja. Ruohomäki tutki eri­tyi­ses­ti eri rii­sin­tuo­tan­to­muo­do­jen niveltymistä osaksi maa­il­man­ta­lou­den tuo­tan­to­ket­jua.

Riisinviljelyä Thaimaassa. Kuva: Eduardo Prim/​Unsplash (CC0)

Graduaan varten Ruohomäki kävi SOAS:n (School of Oriental and African Studies) arkis­tois­sa Lontoossa. Sattumaa tai ei, kyseinen reissu viitoitti myös tietä tulevaan. Graduohjaajansa Jukka Siikalan roh­kai­se­ma­na Ruohomäki nimittäin päätyi Lontooseen väi­tös­tut­ki­jak­si Suomen Akatemian tut­ki­mus­a­pu­ra­ho­jen kan­nat­te­le­ma­na. 

Väitöskirjaansa varten nuori tutkija vietti vuoden kent­tä­töis­sä Etelä-Thaimaassa. Tutkimuksessaan hän jatkoi poliittis-talou­del­li­sen ant­ro­po­lo­gian parissa ja tar­kas­te­li tuo­tan­to­muo­to­jen muutosta pienissä kalas­ta­ja­ky­lis­sä. Ruohomäen kent­tä­työ­tä helpotti kie­li­tai­to, jonka salaisuus oli pääosin Thaimaassa vietetty lapsuus.

Minulla oli helppo lähtö kentälle, kun puhuin hyvin thaita. Murre toki oli vähän erilaista, mutta infor­mant­ti­ni ymmär­si­vät minua ja pääsin nopeasti itse kärryille heidän puhees­taan. Opin aika paljon kalas­tuk­seen ja meren­käyn­tiin liittyvää hyvin pai­kal­lis­ta sanastoa.”

Kielitaito valttikorttina

Kielitaidon Ruohomäki arvelee olleen avai­na­se­mas­sa moneen työ­teh­tä­vään valituksi tule­mi­ses­sa. Vaikka tutkijan ura oli aina ollut Ruohomäen ykkös­haa­ve, tuore tohtori päätyi pro­jek­ti­pääl­li­kök­si YK:n jäl­leen­ra­ken­nus­pro­jek­tiin Kambodžaan. Sanomattakin on selvää, että työssä sekä kie­li­tai­dos­ta että Kaakkois-Aasian tun­te­muk­ses­ta oli hyötyä.

Kun Ruohomäki aloitti YK:n leivissä 1990-luvun puo­li­vä­lis­sä, Kambodžassa oli juuri saatu pää­tök­seen suuri rau­han­tur­vao­pe­raa­tio. Vuonna 1975 punakh­me­rien val­taan­nousun jälkeen Kambodžan ja Vietnamin välit tuleh­tui­vat. Sota näiden kahden valtion välillä puhkesi vuonna 1979, ja rauha saa­vu­tet­tiin vasta kah­den­tois­ta vuoden perästä. Pitkittyneet epä­va­kau­det ajoivat 360 000 kambodžalaista maan­pa­koon Thaimaaseen, joten jäl­leen­ra­ken­nus­pro­jek­til­le oli tarvetta.

Tehtävänä oli pako­lais­ten uuden alun avit­ta­mis­ta thai­maa­lai­sil­ta pako­lais­lei­reil­tä takaisin Kambodžaan sekä sisäisten pako­lais­ten asut­ta­mis­ta. Oli joukko ohjelmia, jotka liit­tyi­vät muun muassa teiden raken­ta­mi­seen, mii­nan­rai­vauk­seen, ammat­ti­kou­lu­tuk­seen, mik­ro­ra­hoi­tuk­seen sekä vesi- ja sani­taa­tio­huol­lon perus­in­fraan.”

Tässä laa­ja­mit­tai­ses­sa YK:n koor­di­noi­mas­sa jäl­leen­ra­ken­nuso­pe­raa­tios­sa Ruohomäen tehtävänä oli valvoa ja seurata pro­jek­tien edis­ty­mis­tä sekä toi­meen­pa­noa. Kun pesti YK:lla oli tulossa pää­tök­seen­sä, Ruohomäki kuuli pus­ka­ra­dion kautta World Vision International ‑järjestön hakevan pro­jek­ti­pääl­lik­köä Laosin maaseudun kehit­tä­mis­hank­kee­seen. Elämä Kaakkois-Aasiassa sai uuden käänteen, kun Ruohomäki sai paikan.

Antropologin tausta eduksi virkamiestehtävissä

Laosista Ruohomäki palasi Suomeen. Töitä haettuaan hänelle tar­jot­tiin sekä kolmen vuoden pätkää Suomen akatemian tut­ki­ja­toh­to­ri­na että asian­tun­ti­jan paikkaa ulko­mi­nis­te­riös­sä. Vaikka Ruohomäki oli alkanut jo ikävöidä aka­tee­mis­ta maailmaa, ulko­mi­nis­te­riön varma leipä veti pidemmän korren.

Tylsäksi työ ei ole missään vaiheessa käynyt. Ulkoministeriössä toi­mies­saan Ruohomäki on ollut mukana esi­mer­kik­si Kosovon jäl­leen­ra­ken­nuso­pe­raa­tios­sa sekä toiminut Suomen apu­lai­se­dus­ta­ja­na Ramallahin pales­tii­na­lai­sa­lu­eel­la. Lisäksi hän on hoitanut lukuisia eri­tyis­teh­tä­viä Afganistanissa ja toiminut tii­min­ve­tä­jä­nä Etelä-Aasian osastolla, jossa kes­ki­tyt­tiin eri­tyi­ses­ti Afganistanin ja Nepalin kehi­tys­ky­sy­myk­siin sekä Intian ja Pakistanin poliit­ti­siin suh­tei­siin.

Nykyään hän vastaa kehi­tys­po­li­tii­kan asian­tun­ti­ja­na konflikti- ja yhteis­kun­ta­ke­hi­tys­ky­sy­myk­sis­tä. Tehtävässä on pitkälti ollut kyse Suomen osal­lis­tu­mi­ses­ta eri­lai­siin rauhan- ja jäl­leen­ra­ken­nuso­pe­raa­tioi­hin. 

Ruohomäki on työssään kohdannut radikaali-isla­mis­tis­ten ryhmien edustajia Palestiinassa ja Afganistanissa sekä vie­rail­lut maoistien leireillä Nepalin sisäl­lis­so­dan jäl­ki­mai­nin­geis­sa. Tärkeänä taitona työssään hän on kokenut kyvyn asettua toisen asemaan ja pyr­ki­myk­sen ymmärtää itselleen vierasta.

Olli Ruohomäki ja afga­nis­ta­ni­lai­sen Hizb-e-Islami ‑puolueen johtaja Gulbuddin Hekmatyar Kabulissa elokuussa 2017. Kuva: Olli Ruohomäen albumi.

Antropologien, jotka tekevät kent­tä­työ­tä ja joutuvat eläy­ty­mään ja näkemään erilaisia tilan­tei­ta, tulee kyetä asettua tut­kit­ta­van mie­len­maa­il­maan. Olen tavannut ihmisiä aina sis­si­tais­te­li­jois­ta minis­te­ri­ta­sol­le. Tärkeää on kyetä sopeutua eri­lai­siin tilan­tei­siin, kuunnella ja hahmottaa tarina siellä taustalla.”

Ruohomäen mieleen on jäänyt opis­ke­lua­joil­ta eri­tyi­ses­ti ant­ro­po­lo­gi Clifford Geertzin näkemys siitä, kuinka ant­ro­po­lo­gin tulisi tar­kas­tel­la ilmiöitä sekä läheltä että osana laajempaa koko­nai­suut­ta.

Maailmanpolitiikkaa tulee välillä katsoa isona kuvana, mutta saman­ai­kai­ses­ti on tärkeää pyrkiä ymmär­tä­mään niitä mik­ro­kos­mok­sia, joista se suurempi kuva rakentuu. Tärkeää on havaita vuo­ro­vai­ku­tus pai­kal­li­sen ja globaalin välillä.”

Kädet täynnä monenlaista hommaa

Laaja-alaista, moni­puo­lis­ta ja mosaiik­ki­mais­ta” – näin Ruohomäki kuvaa työtään ulko­mi­nis­te­riös­sä, jossa työtä tehdään teh­tä­väs­tä riippuen niin tiimeissä kuin itse­näi­ses­ti. 

Parhaillaan Ruohomäen työ­pöy­däl­lä odottaa esitelmän val­mis­te­lu Turun puu­ko­tuk­ses­ta ter­ro­ris­min­vas­tai­sen toiminnan ryhmään, johon osal­lis­tuu EU:n edustajia eri maista. Syksyllä 2017 Ruohomäki osal­lis­tui kes­kus­ri­kos­po­lii­sin pyynnöstä Turun terrori-iskun tut­kin­taan, minkä johdosta hän edelleen antaa asian­tun­ti­ja­pu­heen­vuo­ro­ja aiheeseen liittyen.

Lisäksi tekeillä on tulos­ra­por­tin koos­ta­mi­nen, jota tehdään suuremman työryhmän voimin. Tarkoituksena on tehdä yhteen­ve­to siitä, mitä Suomen kehi­tys­a­pu­mää­rä­ra­hoil­la on saatu aikai­ses­ti. Toisessa tiimissä vuo­ros­taan työs­te­tään poli­tiik­ka­pa­pe­ria siitä, miten voi­tai­siin paremmin yhteen­so­vit­taa huma­ni­taa­ri­nen apu, pit­kä­jän­tei­nen kehi­ty­syh­teis­työ ja rau­han­ra­ken­nus omine pro­ses­sei­neen. Haastattelupäivää edel­tä­vä­nä iltana Ruohomäelle soi­tet­tiin STT:ltä ja pyy­det­tiin puhe­lin­haas­tat­te­lua Afganistanin rau­han­pro­ses­sis­ta, joka on krii­siy­ty­mäs­sä.

Asiantuntijana saa olla näkö­ala­pai­kal­la ja tiiviisti monessa mukana, mutta milloin kaiken työn keskellä saattaa kokea onnis­tu­mi­sen riemua? 

Silloin kun jossakin maassa saa­vu­te­taan pysyvästi rauha. Kambodžassa sain tämän todistaa. Vaikka olinkin vain pieni osa isoa koneistoa, niin kyllä se tuotti iloa. Ja vaikka esi­mer­kik­si Afganistanissa rauha näyttää vielä olevan ulot­tu­mat­to­mis­sa, niin on ollut hienoa nähdä, kuinka Suomi on tukenut taval­lis­ten kan­sa­lais­ten sel­viy­ty­mis­tä arjessa ja kulkenut rinnalla.”

Syksymmällä Ruohomäki tekee paluun Kaakkois-Aasiaan. Tällä kertaa hän matkaa Myanmariin, jossa on par­hail­laan käynnissä laaja rau­han­ra­ken­nus­oh­jel­ma. Myanmarissa Ruohomäen on määrä tavata niin kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen edustajia, kapi­nal­lis­ryh­mit­ty­mien joh­to­hah­mo­ja kuin viran­omais­toi­mi­joi­ta. Tarkoituksena on muodostaa mah­dol­li­sim­man moni­puo­li­nen kuva maan nyky­ti­lan­tees­ta. Siinä siltojen raken­ta­jal­le riittää työtä ker­rak­seen.

Kuva: Rita Chou/​Unsplash (CC0)
  • Podcast-lukija: Petra Niskanen
  • Verkkotaitto: Aino Pohjola
  • Artikkelikuva ja kuvitus: Olli Ruohomäen arkisto

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Jenna Honkanen on antropologian maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin toimituksessa digitaalisen sisällöntuottajan ominaisuudessa. Antropologian lisäksi Jennaa inspiroi ajatusten historia, kielet ja vuoret.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat antropologisen tutkimuksen ytimessä, sillä aihe koskettaa meitä kaikkia. Työkentällä-haastattelussa keskustelemme antropologi Laura Menardin kanssa hänen työstään kansanterveystieteen lehtorina Sussexin yliopistossa Iso-Britanniassa.