Rituaalinen kipu sattuu oikealla tavalla

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa käve­le­mäs­tä tulisilla hiilillä ja roik­ku­mas­ta sel­kä­nah­kaan työn­net­ty­jen liha­kouk­ku­jen varassa köysistä — omasta tah­dos­taan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiin­nos­ta­via tapoja.

Kivun tahal­li­nen aiheut­ta­mi­nen itselle tapahtuu yleensä hyvin tarkasti ennalta mää­rä­tyis­sä olo­suh­teis­sa. Sillä ei tähdätä “pelkkään kipuun”, vaan kivun ritu­aa­leil­la on monia, usein yleviä tar­koi­tuk­sia, jotka eivät aukea ulko­puo­li­sel­le ilman selitystä. Kussakin kult­tuu­ri­ses­sa ympä­ris­tös­sä käytössä olevat kivun tuot­ta­mi­sen tavat ja niiden mer­ki­tyk­set sitou­tu­vat val­lit­se­viin kos­mo­lo­gioi­hin ja ihmis­ku­viin. 

Esimerkiksi osa Intian pyhistä miehistä kierittää penik­sen­sä tiiviisti kepin ympärille. Kivulias käytäntö liittyy hin­du­lai­siin käsi­tyk­siin sek­su­aa­lie­ner­gian luon­tees­ta ja sen hallinnan yhtey­des­tä henkiseen kehi­tyk­seen. Kristittyjen joukoissa puo­les­taan kir­jai­mel­li­sel­la itsensä ruos­ki­mi­sel­la on pitkät perinteet. Ruoskinnan on eri aikoina nähty niin ohjaavan mielen tehok­kaas­ti kohti Jumalaa kuin torjuvan Mustaa surmaa eli pai­se­rut­toa. 

Mauritiuksen saaren hindujen kavadi-kul­ku­ees­sa osal­lis­tu­jat kantavat har­teil­laan raskaita pyhättöjä. Kehoissaan he kantavat jopa satoja teräviä esineitä, pienistä ihoon pis­te­tyis­tä neuloista luu­dan­var­ren pak­sui­siin, posket lävis­tä­viin sauvoihin. Ilmiötä seu­ran­neet tutkijat havait­si­vat, että mitä enemmän yksilö kärsi sai­rauk­sis­ta ja yhteisön mar­gi­naa­liin jou­tu­mi­ses­ta, sitä enemmän kipua hän kavadissa itselleen aiheutti. Mitä enemmän koettua kär­si­mys­tä, sitä kor­keam­mal­le oma hyvin­voin­ti jäl­ki­kä­teen arvioi­tiin.

Uskonnollisten menojen lisäksi ritu­aa­li­nen kipu voi liittyä vaikkapa sek­su­aa­li­seen mie­li­hy­vään. Missään näistä tapauk­sis­ta ei ole kysymys mistä tahansa kivusta, kenen tahansa aiheut­ta­ma­na, missä tahansa olo­suh­teis­sa. Rituaalinen kipu on tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti ja raja­tuil­la tavoilla tuotettua kipua, jonka nähdään tuottavan tiettyjä, toi­vot­tu­ja tuloksia.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Mielenterveyden ongelmat mielletään nykyään ainakin länsimaissa kansantaudiksi. Länsimaiseen sielunhoitoon, psykologiaan ja psykiatriaan perustuva diagnosointi, lääkitseminen ja terapiamenetelmät ovat integroituneet osaksi terveydenhuoltoa. Yksilön ja yhteisöjen eheytymistä ja hyvinvointia tarkastellaan yhä enemmän myös vaihtoehtoisista näkökulmista, paikallisiin ja alueellisiin perinteisiin nojaten.

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Jalkoihin voidaan kiinnittää monenlaista teknologiaa eri ympäristöjä varten, ja niitä voidaan käyttää luovasti apuna niin arkisissa askareissa kuin urheilusuorituksissa. Jalkojen roolin ymmärtäminen pelkkinä ihmistä liikuttavina mekaanisina laitteina voi paitsi muokata jalkojen toimintaa ja fyysistä rakennetta, myös vaikuttaa taustaoletuksina tieteellisissä teorioissa.