Survivalisti varautuu katastrofiin

Survivalismi on erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttava alakulttuuri. Sen harjoittajat varautuvat erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat toteutuessaan hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon.

Käytän tässä artik­ke­lis­sa sanoja sur­vi­va­lis­ti ja varautuja toistensa syno­nyy­mei­nä. Artikkeli perustuu etno­gra­fi­seen kent­tä­työ­hön, jonka tein sur­vi­va­lis­tien parissa osana sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian pro gradu ‑tut­kiel­maa­ni syksyllä 2014. Tapasin sur­vi­va­lis­te­ja Yhdysvalloissa Nevadan, Idahon ja Arizonan osa­val­tiois­sa. Haastattelin 18 sur­vi­va­lis­tik­si itseään kutsuvaa ihmistä ja osal­lis­tuin varau­tu­jayh­tei­sö­jen jär­jes­tä­miin tapah­tu­miin. Viisi haas­ta­tel­ta­vaa­ni majoitti minua matkani aikana.

Olin erityisen kiin­nos­tu­nut tutkimaan haas­ta­tel­ta­vie­ni hyö­dy­ke­va­ras­to­ja sekä kes­kus­te­le­maan siitä, millaisia asioita ja tar­vik­kei­ta he pitivät välttämättöminä mah­dol­lis­ten kata­stro­fien varalta. Suurin osa haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni aloitti tava­roi­den lis­taa­mi­sen määrittelemällä ihmisen perus­tar­peet. Kuulin kent­tä­mat­ka­ni aikana useita kertoja mai­nit­ta­van niin kutsutun kolmen kolmosen säännön. Sillä viitataan ihmisen perus­tar­pei­siin ja aikaan, minkä ihminen säilyy elossa ilman, että saa perus­tar­peen­sa tyy­dy­tet­tyä. Kolmen kolmosen säännön mukai­ses­ti ihminen selviää kolme minuuttia ilman happea, kolme päivää ilman vettä ja kolme viikkoa ilman ruokaa. Näitä fysio­lo­gi­sia rajoja kun­nioit­ta­maan moni haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni on varau­tu­mi­sen­sa perus­ta­nut.

Mitä ihminen tarvitsee?

Ihmisen akuu­teim­mat perus­tar­peet ovat kolmen kolmosen säännön mukaan vesi ja ilma. Puhdasta ilmaa on mahdoton säilöä, joten vaa­ral­li­seen hen­gi­ty­sil­maan varus­tau­du­taan säiliöilman sijaan hap­pi­naa­ma­reil­la sekä raken­ta­mal­la väes­tön­suo­jia. Vettä monet ovat säilöneet suurin kanis­te­rei­hin piha­maal­le, par­vek­keel­le sekä maa­na­lai­siin tun­ne­lei­hin. Suoria vesi­va­ran­to­ja taval­li­sem­pia ovat kuitenkin veden­puh­dis­ta­jat ja filtterit, joilla käsitellä saas­tu­nees­ta vedestä juo­ma­kel­pois­ta eri­tyi­so­lo­suh­teis­sa.

Ehdottomasti suurin ja huomiotaherättävin varas­toi­tu tuote on ruoka eri muo­dois­saan. Jokaisella tapaa­mal­la­ni varau­tu­jal­la on kätköissään aktii­vi­ses­ti huollettu ruo­ka­va­ras­to, joka vaihtelee asuin­huo­neis­toon sul­lo­tus­ta kolmen kuukauden varamuonasäilöstä erämaatontille pys­ty­tet­tyyn, viideksi vuodeksi kestämään tar­koi­tet­tuun elin­tar­vi­ke­kont­tiin, joka mah­dol­lis­tai­si omis­ta­jan­sa sel­viy­ty­mi­sen täysimittaisesta yhteis­kun­nal­li­ses­ta kata­stro­fis­ta. 

Perusruuat, joista varau­tu­mi­nen on useassa tapauk­ses­sa lähtenyt liik­keel­le, ovat riisi, kui­va­pa­vut, kui­va­lins­sit sekä kui­va­vil­jat ja jauhot. Myös säilykkeet, säilötyt hedelmät, liha, kana ja pal­ko­kas­vit ovat ruo­ka­va­ras­ton aloit­ta­via hyödykkeitä. Jotkut haas­ta­tel­ta­va­ni olivat joutuneet tur­vau­tu­maan varas­toi­hin­sa hen­ki­lö­koh­tais­ten kata­stro­fien vuoksi. Näihin lukeutuu mil­le­niu­miin varau­tu­nut, työpaikan mene­tyk­sen vuoksi talou­del­li­siin vai­keuk­siin aja­tu­tu­nut ida­ho­lais­per­he. He koros­ta­vat, ettei sur­vi­va­lis­tien tulisi säilöä sellaista ruokaa, mitä eivät nor­maa­lio­lo­suh­teis­sa haluaisi syödä. Erään toisen haas­ta­tel­ta­va­ni mukaan ravinto on avai­na­se­mas­sa silloin, kun ihminen pyrkii kont­rol­loi­maan stressinsietokykyään ja toi­pu­mis­taan trau­maat­ti­sis­ta tilan­teis­ta. 

Muutamien tapaa­mie­ni varau­tu­jien päivittäiset ateriat koos­tui­vat jo tapaa­mis­het­kel­läm­me varautuja-ate­riois­ta, pitkään säilyvästä kui­va­ruu­as­ta, säilykkeistä sekä lisää vain vesi ‑tyyp­pi­sis­tä val­mis­muo­nis­ta. Se, että nämä varau­tu­jat elävät ate­rioi­den tasolla jokapäiväistä elämäänsä kuin käynnissä jo olisi yhteis­kun­nal­li­nen krii­si­ti­la, johtuu heidän mukaansa joko jokapäiväisestä sel­viy­ty­mis­har­joit­te­lus­ta tai henkilökohtaisista kuli­na­ris­ti­sis­ta miel­ty­myk­sis­tä. 

Kaikilla varau­tu­jien säi­lo­mil­lä ruuilla ja esineillä ei kui­ten­kaan ole mitään tekemistä ihmisen bio­lo­gi­sen sel­viy­ty­mi­sen kanssa. Näitä hyö­dyk­kei­tä säilötään talteen ensi­si­jai­ses­ti tun­ne­syis­tä, ja ne pal­jas­ta­vat erityisen tarkasti sur­vi­va­lis­tien sosi­aa­li­ses­ti arvok­kai­na pitämiä asioita. Hyvä esimerkki tästä on kahvi, jolle neva­da­lai­sen varautujayhteisön ylläpitämä amatööriradio omisti koko­nai­sen lähetyksen keväällä 2014. Lähetyksessä käytiin läpi tapoja säilöä mah­dol­li­sim­man suuria määriä kahvia laadun kärsimättä. Ohjelma ei kes­kit­ty­nyt sanal­la­kaan siihen, miten selviytyä krii­siai­koi­na ilman kahvia.

Lähetyksen tekijä, Rob, kertoo liittävänsä kahviin adjek­tii­ve­ja kuten vireys, kirkkaus, selkeys ja kyvykkyys. Varastoimalla kahvia tuhon jälkeiseen aikaan Rob pyrkii viemään sen sym­bo­loi­mia arvoja ja omi­nai­suuk­sia tun­te­mat­to­maan, uuteen aikaan.

Bob asuu Arizonan erämaassa sähkö- ja vesi­ver­kon ulot­tu­mat­to­mis­sa. Kuva: Laura Rantanen.

Survivalisti hallitsee pelkoa materialla

Varautujat koros­ta­vat puheen­vuo­rois­saan lähes yhden­mu­kai­ses­ti sitä, miten varau­tu­mi­nen on lisännyt heidän tur­val­li­suu­den tun­net­taan, itse­luot­ta­mus­taan sekä onnel­li­suut­taan. Poikkeusena ida­ho­lai­nen infor­mant­ti­ni Dave, 32, joka kertoo ammen­ta­neen­sa voimaa kata­stro­fi­va­rau­tu­mi­sel­leen ennen kaikkea pelosta, jota hän pitää yhtenä suu­rim­mis­ta varau­tu­mi­seen moti­voi­vis­ta tunteista. Dave varautui yhteis­kun­nan romah­ta­mi­seen neljän vuoden ajan.

Dave aloitti varau­tu­mi­sen vuonna 2008 silloisen tyttöystävänsä kanssa. Pariskunta alkoi rakentaa yhteistä ruo­ka­va­ras­toa kat­sot­tu­aan lukuisia talousjärjestelmän heik­kou­des­ta kertovia doku­ment­te­ja sekä luettuaan varau­tu­mi­sai­hei­sia blogeja ja vaih­toeh­toi­sia uutis­si­vus­to­ja. Myös fik­tii­vi­sil­lä teoksilla oli osuutensa paris­kun­nan varau­tu­mi­si­han­tei­den synnyssä: Dave ja hänen tyt­töys­tä­vän­sä samais­tui­vat mielellään voi­mak­kai­siin ja itsenäisiin hahmoihin.

Dave kertoo, että varau­tu­mi­nen oli aluksi vain hauskaa. Se oli paris­kun­nan yhteinen harrastus. Dave ei raken­ta­nut ruo­ka­va­ras­to­ja vain tyttöystävänsä asuntoon, vaan pian hän täytti myös van­hem­pien­sa kodin sekä veljensä mökin vara­muo­nal­la. Pariskunnan muutettua Idahon pääkaupungissa Boisessa sijait­se­vaan kom­muu­niin, oli oman puutarhan pitäminen ja kotieläinten kasvatus mah­dol­lis­ta. Tämä sai Daven tavoit­te­le­maan yhä kas­va­vas­sa määrin ruo­kao­ma­va­rai­suut­ta.

Daven infor­moi­des­sa itseään yhä uusista yhteis­kun­nal­li­sis­ta uhkista, kom­muu­nia­su­mi­nen Boisessa ei tuntunut enää riittävän tur­val­li­sel­ta ympäristöltä, jos yhteis­kun­nal­li­nen romahdus tapah­tui­si. Dave alkoi etsimään maa-aluetta osa­val­tion syrjäisimmistä kolkista ja lopulta osti maapalan Pohjois-Idahosta yhdessä tyttöystävänsä ja asuin­kump­pa­nien­sa kanssa. Maa-alueelle oli haas­tat­te­lu­het­kel­lä sijoi­tet­tu­na asun­to­vau­nu sekä muonaa viideksi vuodeksi. Talon ja puutarhan raken­ta­mi­nen oli aloitettu, mutta projekti joutui jäihin Daven pari­suh­teen päätyttyä ja Daven kysee­na­lais­tet­tua varau­tu­mis­kes­kei­sen elämäntapansa.

Uhkat, joihin Dave aktii­vi­si­na varau­tu­mis­vuo­si­naan val­mis­tau­tui, olivat suuria maa­il­man­luo­kan mul­lis­tuk­sia. Finanssikriisi, ympäristöongelmat sekä Yhdysvaltain muut­tu­mi­nen fasis­ti­sek­si polii­si­val­tiok­si olivat Daven suurimmat huo­le­nai­heet.

Varautumisensa vii­mei­se­nä vuotena Dave kuvailee olleensa äärimmäisen masen­tu­nut. Hänen käsi­tyk­sen­sä maa­il­mas­ta ja muista ihmisistä oli todella synkkä. Viimeisinä varau­tu­mis­kuu­kausi­naan hän tunsi itsensä usein pelok­kaak­si, toisinaan jopa vai­no­har­hai­sek­si. Syyskuun yhden­nen­tois­ta päivän iskujen jälkeiset uudet lait mah­dol­lis­ta­vat kan­sa­lais­ten pidätykset ilman var­si­nai­sia syytteitä. Dave, joka uskoi Yhdysvaltain muuttuvan fasis­ti­sek­si polii­si­val­tiok­si lähi­tu­le­vai­suu­des­sa, katsoi olevansa uhka uudelle yhä kes­kus­val­tai­sem­mal­le järjestelmälle, josta systeemi pääsisi halu­tes­saan eroon esi­mer­kik­si patriot actin turvin.

Millainen kon­kreet­ti­nen uhka sitten olisi toteu­tues­saan ajanut Daven Pohjois-Idahon tilalle? Varautuja-Daven maailma oli täynnä vaaroja. Mikä tahansa kuvi­tel­ta­vis­sa oleva uhka voisi olla viimeinen tikki, joka saisi maailman romah­ta­maan. Koko maailmaa har­teil­laan kantaneen Daven mieli oli varau­tu­mi­ses­ta rauhaton ja pirs­ta­lei­nen. Hän yritti varau­tu­mi­ses­saan huomioida kaiken, mutta yhtä maailman ongel­ma­vyyh­tiä selvittäessään hänen tie­toi­suu­teen­sa aukesi koko­nai­nen epävarmuustekijöiden rihmasto, jota hänen oli mah­do­ton­ta ottaa haltuun. Tähän uhkatekijöiden moni­nai­suu­teen ja maailman hal­lit­se­mat­to­muu­teen Dave reagoi pelolla ja ahdis­tu­nei­suu­del­la.

Yksi keino pelon ja ahdis­tuk­sen hal­lit­se­mi­seen on pro­ji­soi­da tunteet johonkin kon­kreet­ti­seen. Moni varautuja pyrkii hal­lit­se­maan kaoot­tis­ta maailmaa, epävarmoja tule­vai­suu­den näkymiä sekä omia tun­ne­ti­lo­jaan materian kautta. Ostamalla erilaisia varau­tu­mis­tar­vik­kei­ta sur­vi­va­lis­tit voivatkin kokea raken­ta­van­sa maa­il­man­sa kon­kreet­ti­sem­paan muotoon. Ruokavarastot, asekätköt, val­von­ta­ka­me­rat ja muut käsin kos­ke­tel­ta­vat mate­ri­aa­li­set objektit saattavat antaa tunteen kon­kreet­ti­sis­ta työkaluista, joilla käsittää maailmaa ja saattaa se hallinnan alai­suu­teen.

Jokaisella haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni on erityisiä mate­ri­aa­li­va­ras­to­ja, jotka heidän on tarkoitus ottaa käyttöönsä kata­stro­fin jälkeisessä maa­il­mas­sa. Dave kertoi kulut­ta­neen­sa kymmeniä tuhansia dol­la­rei­ta neljän vuoden aktii­vi­sen varau­tu­mi­sen­sa aikana. Tontin lisäksi hän hankki suun­nat­to­mia määriä muonaa, aseita ja työkaluja. Dave näkee kulut­ta­mi­sen ja tava­roi­den keräämisen siirtymävaiheena, jonka jokaisen sur­vi­va­lis­tin on käytävä läpi. Kuluttamalla sur­vi­va­lis­ti ostaa lisäaikaa. Omavaraisuuteen vaa­dit­ta­vat taidot eivät kerry viikossa, mutta kata­stro­fi voi tapahtua yhdessä yössä. Materiaalia ympärilleen kerännyt sur­vi­va­lis­ti parantaa mah­dol­li­suuk­si­aan selviytyä epävarmuuden ajasta, johon hänellä ei olo­suh­tei­den arvaa­mat­to­muu­den vuoksi voi olla vedenpitävää toi­min­ta­suun­ni­tel­maa. Daven mukaan sur­vi­va­lis­mis­ta kiin­nos­tu­neen henkilön tulee aloittaa varau­tu­mi­sen­sa jostain. Kuluttaminen ja tava­roi­den kerryttäminen on looginen, kon­kreet­ti­nen ja helppo tapa saada hommat käyntiin. Dave ei uskonut, että materia pelas­tai­si hänet yhteis­kun­nan tuholta, mutta tieto sen ole­mas­sao­los­ta rauhoitti häntä. Dave kuvailee mate­ri­aa­li­va­ras­to­jaan virs­ta­paa­luik­si, joiden avulla pystyi mit­taa­maan varau­tu­mi­sen­sa astetta.

Tähän konttiin on säilötty muonaa kahdeksi vuodeksi seit­sen­hen­ki­sen perheen tar­pei­siin. Kuva: Laura Rantanen

Käsitys tuhoisasta ihmisluonnosta varautumisajattelun taustalla

Niin kauan kuin on ruokaa ja ihmiset saavat perus­tar­peen­sa tyy­dy­tet­tyä, yhteis­kun­ta pysyy sel­lai­se­na kuin se on. Jos ei saa ruokaa, eikä perus­tar­pei­taan tyy­dy­tet­tyä, ihmiset muuttuvat. Meissä on eläi­mel­li­nen ydin, meille on vain kehit­ty­nyt aivot ja tunteet (eläi­mel­li­sen ytimen päälle)… Mutta jos mikään ei toimi, uskon, että ihmiset käyvät väki­val­tai­sik­si.. He tekevät kaikkensa sel­viy­tyäk­seen.” (Dave)

Haastateltavani kuvai­le­vat poik­keus­ti­laan jou­tu­nut­ta modernia yhteis­kun­taa hyvin saman­kal­tai­sin sanan­kään­tein. He puhuvat mel­la­kois­ta, ryös­te­lyis­tä ja kaa­ok­ses­ta, johon kaupungit ajautuvat infra­struk­tuu­rin romah­det­tua. Daven mukaan aikoina, jolloin sivi­li­saa­tion rakenteet eivät ole voimassa, ihminen kult­tuu­ri­se­na olentona katoaa. Ihmisellä on varaa moraaliin, myö­tä­tun­toon, empatiaan ja muihin inhi­mil­li­sik­si kut­sut­tui­hin tun­tei­siin vasta saatuaan perus­tar­peet tyy­dy­tet­tyä. Perustarpeitaan lai­min­lyö­neet ihmiset ovat Daven ja monen muun sur­vi­va­lis­tin mukaan vain omasta sel­viy­ty­mi­ses­tään välit­tä­viä ihmis­pe­to­ja, joita eteenpäin työntävä voima on halu elää.

Survivalistien voikin katsoa varau­tu­mi­sel­laan pitävän ihmi­syyt­tään yllä. Luonto ja eläi­mel­li­syys ovat ihmisen sisällä uhkaavia voimia, joita varau­tu­mi­sel­la voi pitää kurissa. Survivalistit säilövät kotinsa täyteen hyö­dyk­kei­tä, jottei heidän tar­vit­si­si kriisin hetkellä piitata vain oman ole­mas­sao­lon­sa jat­ku­vuu­des­ta. Perustarpeensa tur­van­neet sur­vi­va­lis­tit voivat pitää kriisin keskellä kiinni moraa­lis­taan ja toimia tavalla, jonka ymmär­tä­vät hyveel­li­sek­si tai oikeaksi. Arizonalainen Ernest jakaa näke­myk­sen­sä seu­raa­vas­ti:

Minä varaudun, koska haluan pystyä säi­lyt­tä­mään ihmi­syy­te­ni. Lapseni ja lap­sen­lap­se­ni, ihmiset, joita rakastan, vaimoni, minä itse, koirani, tiedäthän, en halua syödä omaa koiraani. — —- Minä haluan säilyttää ihmi­syy­te­ni. Minä olen todella halaileva ihminen, ihminen, joka tykkää halata ja minä rakastan lap­sen­lap­sia­ni. Minä haluan pystyä halaamaan heitä ja syleillä heitä ja hymyi­le­mään heille ja opettaa heille asioita ja rakastaa heitä. Ja tehdä sen kaiken puhtaalla sielulla. Säilyttää ihmi­syy­te­ni. Se tulee olemaan vaikeaa, jos, kyllä sinä tiedät, jos joudun tais­te­luun tai konflik­tiin. — — Minä en halua joutua tilan­tee­seen, jossa minun tulee valita, tapa tai tule tapetuksi.”

Monet varau­tu­jat opis­ke­le­vat sel­viy­ty­mis­tai­to­ja kirjoista sekä hakevat samais­tu­mi­sen kohteita fik­tii­vi­si­tä teoksista ja popu­laa­ri­kult­tuu­ris­ta. Kuva: Laura Rantanen.

Ernest ja Dave varau­tu­vat hädän hetkellä sul­keu­tu­maan kotei­hin­sa, jotta he voisivat pysyä erossa väki­val­tai­suuk­sis­ta ja suojella lähei­si­ään kohtaan tun­te­maan­sa rakkautta. Survivalistien tulkinta inhi­mil­lis­ten tunteiden hau­rau­des­ta voi kuulostaa lii­oi­tel­lul­ta. Jos uhkakuvia ihmisten krii­siai­kai­ses­ta käyt­täy­ty­mi­ses­tä vertaa rans­ka­lai­sen sosio­lo­gin Émil Durkheimin aja­tuk­siin moraa­lis­ta yhtei­söl­li­sis­sä ritu­aa­leis­sa tuo­tet­tui­na käsit­tei­nä, eivät Daven ajatukset kaduilla vael­ta­vis­ta moraa­lit­to­mis­ta ihmi­se­läi­mis­tä kuulosta enää niin tie­teis­kir­jal­li­suu­del­ta.

Durkheimin ajat­te­lus­sa moraali ei ole itse­näi­ses­ti olemassa oleva asia, vaan sitä tuotetaan yhteisöä koossa pitävissä ritu­aa­leis­sa. Ryhmä itse luo hyvän ja pahan käsitteet, joiden mää­ri­tel­mät ovat alttiita muu­tok­sil­le. Durkheimin mukaan yhteisö pysyy kasassa vain niin kauan kuin sitä koos­sa­pi­tä­vät rituaalit ovat elin­voi­mai­sia. Kun vanhat rituaalit korvataan uusilla, yhteisön rakenne ja moraali muuttuvat, sillä ne syntyvät uudelleen vas­taa­maan uusia ritu­aa­li­sia raken­tei­ta.

Daven mukaan ihminen lakkaa olemasta moraa­li­nen olento, jos hänen tarpeensa eivät tyydyty. Durkheimin mukaan ihminen lakkaa olemasta moraa­li­nen olento, jos hän ei ota osaa sosi­aa­li­siin ritu­aa­lei­hin. Jos USA lakkaisi olemasta olemassa, menet­täi­si­vät sen entiset kan­sa­lai­set mah­dol­li­suu­ten­sa tyydyttää tarpeensa, sillä perus­tar­pei­den tyy­dyt­tä­mi­seen tarvitaan moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa toimiva infra­struk­tuu­ria. Samalla he menet­täi­si­vät kol­lek­tii­vi­set ritu­aa­lin­sa, joiden avulla vakiin­tu­nut­ta moraalia uusin­ne­taan. Yhteiskunnan romah­taes­sa romah­tai­si­vat siis myös kult­tuu­ri­set hyvä-paha ‑vas­tak­kai­na­set­te­lut.

Daven, Ernestin ja Durkheimin ajatukset johtavat pää­tel­mään, jonka mukaan ihmisen moraali on yhtey­des­sä sekä tarpeiden tyy­dyt­ty­mi­seen että ritu­aa­lis­ten käy­tän­tö­jen toteu­tu­mi­seen. Hyvä esimerkki, jonka perus­teel­la edellisen päätelmän voi todeta kuvaavan haas­tat­te­le­mie­ni sur­vi­va­lis­tien ajattelua, ovat wc-käytännöt. Vessassa käyminen on sekä kult­tuu­ri­nen että bio­lo­gi­nen toiminto. Se on eräänlainen luonto-kulttuuri ‑hybridi, jonka voi katsoa olevan tehokas kult­tuu­rin ja moraalijärjestelmien tuo­tan­to­ta­pa, kuten seuraava esimerkki osoittaa.

Nevadalainen Jerry listasi eräässä kes­kus­te­lus­sam­me varau­tu­mi­sen­sa kul­ma­ki­vet ja mainitsi sani­teet­ti­asioi­hin val­mis­tau­tu­mi­sen olevan hänelle tärkeä asia. Harkitsemattomat wc-ratkaisut eivät ole Jerry mukaan vain uhka ter­vey­del­le, vaan myös ihmisten moraali- ja siveyskäsityksille.

Monet pitävät sani­teet­ti­asioi­hin varau­tu­mis­ta tois­si­jai­se­na, mutta minulle se on ensi­si­jais­ta. Se on valtava moraa­li­nen tekijä. Jos sinun on val­lat­ta­va vain joku nurkka jostakin, jossa voit tehdä tarpeesi, sen sijaan, että menisit wc:seen, se on, … moraalia alentava asia, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun. Mutta jos sinulla on kemi­kaa­li­nen vessa ja ves­sa­pa­pe­ria, kuten minulla, se (wc:ssä käynti) ei ole iso juttu.”

Saniteettikäytäntöjen pitäminen kult­tuu­ri­ses­ti kor­rek­tei­na, länsimaalaisina, on Jerryn mukaan ihmisten oikeu­den­ta­juun vai­kut­ta­va tekijä. Kemikaalisen wc:n avulla Jerry pyrkii pitämään ulos­ta­mi­sen kult­tuu­ri­se­na ilmiönä eläimellisen tarpeen sijaan. Sekä Jerry että lukuisat muut tapaamani wc-paperia kotei­hin­sa varas­toi­vat varau­tu­jat pitävät moraalia ja ihmi­syyt­tä yllä tiettyjen hyödykkeiden sekä kult­tuu­ris­ten tot­tu­mus­ten avulla. Heidän ajat­te­lus­saan ihmi­syy­den voi tulkita olevan sidok­sis­sa kult­tuu­ri­siin käytäntöihin, jotka erottavat meidät eläimistä.

Survivalismi länsimaalaisen ihmiskuvan tiivistymänä ja turvan tuojana

Antropologi Marshall Sahlins on kir­joit­ta­nut, että antiikin Kreikasta asti län­si­maa­lais­ten kes­kuu­des­sa on ollut vallalla käsitys tuhoi­sas­ta ihmis­luon­nos­ta, joka ei kult­tuu­ri­ses­ta kont­rol­lis­ta vapaassa luon­non­ti­las­sa voi olla muuta kuin peto. Sisällämme vai­kut­ta­vat oman edun tavoit­te­luun ja heikomman tuhoa­mi­seen kan­nus­ta­vat voimat ovat län­si­maa­lai­sen ajattelun mukaan luon­nol­li­sia, ihmisen sisään kir­jat­tu­ja bio­lo­gi­sia tosi­asioi­ta, joita emme voi vastustaa ilman tietoista hallintaa. Tällainen ihmis­kä­si­tys on län­si­maa­lai­sen kult­tuu­ria­lu­een tuottama eri­tyis­piir­re, mutta ei suinkaan uni­ver­saa­lis­ti tun­nus­tet­tu ajatus siitä, mitä on olla ihminen.

Survivalistin pyr­ki­myk­sen kont­rol­loi­da sekä itseään että ympä­ris­töään voi selittää yhtäältä sur­vi­va­lis­tien tun­nis­ta­mal­la ihmis­ku­val­la, toisaalta tien­tyn­lai­sel­la tur­vat­to­muu­den koke­muk­sel­la, jota tunne maailman hal­lit­se­mat­to­muu­des­ta aiheuttaa. Materian ker­ryt­tä­mi­nen auttaa varau­tu­jaa kon­kre­ti­soi­maan pelkojaan sekä käsit­te­le­mään tule­vai­suu­den odo­tuk­si­aan. Kuluttamalla ja hyö­dyk­kei­tä varas­toi­mal­la sur­vi­va­lis­tin on mah­dol­lis­ta hakea turvaa ja tuttuuden tunnetta epä­var­mois­sa olo­suh­teis­sa.

Aseet sym­bo­loi­vat monelle varau­tu­jal­le voimaa ja itse­näi­syyt­tä. Kuva: Laura Rantanen

  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Satu Myllymäki
  1. Appadurai, Arjun 1986. Introduction: com­mo­di­ties, and the system of the politics of value. Teoksessa The Social Life of Things: Commodities in cultural pers­pec­ti­ve (toim.) A. Appadurai. 
  2. Douglass, Mary 1982. In the Active Voice.
    Durkheim, Émile 1980 [1912] Uskontoelämän alkeis­muo­dot. Austraalialainen totee­mi­jär­jes­tel­mä
  3. Graeber, David 2001. Toward Anthropological Theory of Value: The False Coin of Our Own Dreams. 
  4. Lamy, Philp 1996. Millenium Rage: Survivalists, White Supermacists and the Doomsday Prophecy. 
  5. Robbins, Thomas, Palmer, Susan J. (toim.) Millenium Messiahs and Mayhem: Contemporary Apocalyptic Movements. 
  6. Sahlins, Marshall 2008. The Western Illusion of Human Nature: With Reflections on the Long History of Hierarchy, Equality, and the Sublimation of Anarchy in the West, and Comparative Notes on Other Conceptions of the Human Condition.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Laura Rantanen on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta ja taiteen kandidaatti Aalto-yliopistosta. Hän on sosiaali- ja kulttuuriantropologi sekä dokumentaarisen elokuvan ohjauksen opiskelija. Töissään Rantanen on kiinnostunut tutkimaan valtarakenteita sekä inhimillisten ja ei-inhimillisten olentojen välisiä suhteita.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuonna 2014 pieni joukko virolaisia päättää perustaa maaseudulle ekoutopistisen yhteisön. Docpointin ohjelmistoon kuuluva The Circle kertoo tämän yhteisön tarinan. Dokumentin keskiössä ovat yhteisön ihmissuhteet ja niiden aikaansaamat konfliktit.