Survivalisti varautuu katastrofiin

Survivalismi on erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttava alakulttuuri. Sen harjoittajat varautuvat erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat toteutuessaan hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon.

Käytän tässä artik­ke­lis­sa sanoja sur­vi­va­lis­ti ja varautuja toistensa syno­nyy­mei­nä. Artikkeli perustuu etno­gra­fi­seen kent­tä­työ­hön, jonka tein sur­vi­va­lis­tien parissa osana sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian pro gradu ‑tut­kiel­maa­ni syksyllä 2014. Tapasin sur­vi­va­lis­te­ja Yhdysvalloissa Nevadan, Idahon ja Arizonan osa­val­tiois­sa. Haastattelin 18 sur­vi­va­lis­tik­si itseään kutsuvaa ihmistä ja osal­lis­tuin varau­tu­jayh­tei­sö­jen jär­jes­tä­miin tapah­tu­miin. Viisi haas­ta­tel­ta­vaa­ni majoitti minua matkani aikana.

Olin erityisen kiin­nos­tu­nut tutkimaan haas­ta­tel­ta­vie­ni hyö­dy­ke­va­ras­to­ja sekä kes­kus­te­le­maan siitä, millaisia asioita ja tar­vik­kei­ta he pitivät välttämättöminä mah­dol­lis­ten kata­stro­fien varalta. Suurin osa haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni aloitti tava­roi­den lis­taa­mi­sen määrittelemällä ihmisen perus­tar­peet. Kuulin kent­tä­mat­ka­ni aikana useita kertoja mai­nit­ta­van niin kutsutun kolmen kolmosen säännön. Sillä viitataan ihmisen perus­tar­pei­siin ja aikaan, minkä ihminen säilyy elossa ilman, että saa perus­tar­peen­sa tyy­dy­tet­tyä. Kolmen kolmosen säännön mukai­ses­ti ihminen selviää kolme minuuttia ilman happea, kolme päivää ilman vettä ja kolme viikkoa ilman ruokaa. Näitä fysio­lo­gi­sia rajoja kun­nioit­ta­maan moni haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni on varau­tu­mi­sen­sa perus­ta­nut.

Mitä ihminen tarvitsee?

Ihmisen akuu­teim­mat perus­tar­peet ovat kolmen kolmosen säännön mukaan vesi ja ilma. Puhdasta ilmaa on mahdoton säilöä, joten vaa­ral­li­seen hen­gi­ty­sil­maan varus­tau­du­taan säiliöilman sijaan hap­pi­naa­ma­reil­la sekä raken­ta­mal­la väes­tön­suo­jia. Vettä monet ovat säilöneet suurin kanis­te­rei­hin piha­maal­le, par­vek­keel­le sekä maa­na­lai­siin tun­ne­lei­hin. Suoria vesi­va­ran­to­ja taval­li­sem­pia ovat kuitenkin veden­puh­dis­ta­jat ja filtterit, joilla käsitellä saas­tu­nees­ta vedestä juo­ma­kel­pois­ta eri­tyi­so­lo­suh­teis­sa.

Ehdottomasti suurin ja huomiotaherättävin varas­toi­tu tuote on ruoka eri muo­dois­saan. Jokaisella tapaa­mal­la­ni varau­tu­jal­la on kätköissään aktii­vi­ses­ti huollettu ruo­ka­va­ras­to, joka vaihtelee asuin­huo­neis­toon sul­lo­tus­ta kolmen kuukauden varamuonasäilöstä erämaatontille pys­ty­tet­tyyn, viideksi vuodeksi kestämään tar­koi­tet­tuun elin­tar­vi­ke­kont­tiin, joka mah­dol­lis­tai­si omis­ta­jan­sa sel­viy­ty­mi­sen täysimittaisesta yhteis­kun­nal­li­ses­ta kata­stro­fis­ta. 

Perusruuat, joista varau­tu­mi­nen on useassa tapauk­ses­sa lähtenyt liik­keel­le, ovat riisi, kui­va­pa­vut, kui­va­lins­sit sekä kui­va­vil­jat ja jauhot. Myös säilykkeet, säilötyt hedelmät, liha, kana ja pal­ko­kas­vit ovat ruo­ka­va­ras­ton aloit­ta­via hyödykkeitä. Jotkut haas­ta­tel­ta­va­ni olivat joutuneet tur­vau­tu­maan varas­toi­hin­sa hen­ki­lö­koh­tais­ten kata­stro­fien vuoksi. Näihin lukeutuu mil­le­niu­miin varau­tu­nut, työpaikan mene­tyk­sen vuoksi talou­del­li­siin vai­keuk­siin aja­tu­tu­nut ida­ho­lais­per­he. He koros­ta­vat, ettei sur­vi­va­lis­tien tulisi säilöä sellaista ruokaa, mitä eivät nor­maa­lio­lo­suh­teis­sa haluaisi syödä. Erään toisen haas­ta­tel­ta­va­ni mukaan ravinto on avai­na­se­mas­sa silloin, kun ihminen pyrkii kont­rol­loi­maan stressinsietokykyään ja toi­pu­mis­taan trau­maat­ti­sis­ta tilan­teis­ta. 

Muutamien tapaa­mie­ni varau­tu­jien päivittäiset ateriat koos­tui­vat jo tapaa­mis­het­kel­läm­me varautuja-ate­riois­ta, pitkään säilyvästä kui­va­ruu­as­ta, säilykkeistä sekä lisää vain vesi ‑tyyp­pi­sis­tä val­mis­muo­nis­ta. Se, että nämä varau­tu­jat elävät ate­rioi­den tasolla jokapäiväistä elämäänsä kuin käynnissä jo olisi yhteis­kun­nal­li­nen krii­si­ti­la, johtuu heidän mukaansa joko jokapäiväisestä sel­viy­ty­mis­har­joit­te­lus­ta tai henkilökohtaisista kuli­na­ris­ti­sis­ta miel­ty­myk­sis­tä. 

Kaikilla varau­tu­jien säi­lo­mil­lä ruuilla ja esineillä ei kui­ten­kaan ole mitään tekemistä ihmisen bio­lo­gi­sen sel­viy­ty­mi­sen kanssa. Näitä hyö­dyk­kei­tä säilötään talteen ensi­si­jai­ses­ti tun­ne­syis­tä, ja ne pal­jas­ta­vat erityisen tarkasti sur­vi­va­lis­tien sosi­aa­li­ses­ti arvok­kai­na pitämiä asioita. Hyvä esimerkki tästä on kahvi, jolle neva­da­lai­sen varautujayhteisön ylläpitämä amatööriradio omisti koko­nai­sen lähetyksen keväällä 2014. Lähetyksessä käytiin läpi tapoja säilöä mah­dol­li­sim­man suuria määriä kahvia laadun kärsimättä. Ohjelma ei kes­kit­ty­nyt sanal­la­kaan siihen, miten selviytyä krii­siai­koi­na ilman kahvia.

Lähetyksen tekijä, Rob, kertoo liittävänsä kahviin adjek­tii­ve­ja kuten vireys, kirkkaus, selkeys ja kyvykkyys. Varastoimalla kahvia tuhon jälkeiseen aikaan Rob pyrkii viemään sen sym­bo­loi­mia arvoja ja omi­nai­suuk­sia tun­te­mat­to­maan, uuteen aikaan.

Bob asuu Arizonan erämaassa sähkö- ja vesi­ver­kon ulot­tu­mat­to­mis­sa. Kuva: Laura Rantanen.

Survivalisti hallitsee pelkoa materialla

Varautujat koros­ta­vat puheen­vuo­rois­saan lähes yhden­mu­kai­ses­ti sitä, miten varau­tu­mi­nen on lisännyt heidän tur­val­li­suu­den tun­net­taan, itse­luot­ta­mus­taan sekä onnel­li­suut­taan. Poikkeusena ida­ho­lai­nen infor­mant­ti­ni Dave, 32, joka kertoo ammen­ta­neen­sa voimaa kata­stro­fi­va­rau­tu­mi­sel­leen ennen kaikkea pelosta, jota hän pitää yhtenä suu­rim­mis­ta varau­tu­mi­seen moti­voi­vis­ta tunteista. Dave varautui yhteis­kun­nan romah­ta­mi­seen neljän vuoden ajan.

Dave aloitti varau­tu­mi­sen vuonna 2008 silloisen tyttöystävänsä kanssa. Pariskunta alkoi rakentaa yhteistä ruo­ka­va­ras­toa kat­sot­tu­aan lukuisia talousjärjestelmän heik­kou­des­ta kertovia doku­ment­te­ja sekä luettuaan varau­tu­mi­sai­hei­sia blogeja ja vaih­toeh­toi­sia uutis­si­vus­to­ja. Myös fik­tii­vi­sil­lä teoksilla oli osuutensa paris­kun­nan varau­tu­mi­si­han­tei­den synnyssä: Dave ja hänen tyt­töys­tä­vän­sä samais­tui­vat mielellään voi­mak­kai­siin ja itsenäisiin hahmoihin.

Dave kertoo, että varau­tu­mi­nen oli aluksi vain hauskaa. Se oli paris­kun­nan yhteinen harrastus. Dave ei raken­ta­nut ruo­ka­va­ras­to­ja vain tyttöystävänsä asuntoon, vaan pian hän täytti myös van­hem­pien­sa kodin sekä veljensä mökin vara­muo­nal­la. Pariskunnan muutettua Idahon pääkaupungissa Boisessa sijait­se­vaan kom­muu­niin, oli oman puutarhan pitäminen ja kotieläinten kasvatus mah­dol­lis­ta. Tämä sai Daven tavoit­te­le­maan yhä kas­va­vas­sa määrin ruo­kao­ma­va­rai­suut­ta.

Daven infor­moi­des­sa itseään yhä uusista yhteis­kun­nal­li­sis­ta uhkista, kom­muu­nia­su­mi­nen Boisessa ei tuntunut enää riittävän tur­val­li­sel­ta ympäristöltä, jos yhteis­kun­nal­li­nen romahdus tapah­tui­si. Dave alkoi etsimään maa-aluetta osa­val­tion syrjäisimmistä kolkista ja lopulta osti maapalan Pohjois-Idahosta yhdessä tyttöystävänsä ja asuin­kump­pa­nien­sa kanssa. Maa-alueelle oli haas­tat­te­lu­het­kel­lä sijoi­tet­tu­na asun­to­vau­nu sekä muonaa viideksi vuodeksi. Talon ja puutarhan raken­ta­mi­nen oli aloitettu, mutta projekti joutui jäihin Daven pari­suh­teen päätyttyä ja Daven kysee­na­lais­tet­tua varau­tu­mis­kes­kei­sen elämäntapansa.

Uhkat, joihin Dave aktii­vi­si­na varau­tu­mis­vuo­si­naan val­mis­tau­tui, olivat suuria maa­il­man­luo­kan mul­lis­tuk­sia. Finanssikriisi, ympäristöongelmat sekä Yhdysvaltain muut­tu­mi­nen fasis­ti­sek­si polii­si­val­tiok­si olivat Daven suurimmat huo­le­nai­heet.

Varautumisensa vii­mei­se­nä vuotena Dave kuvailee olleensa äärimmäisen masen­tu­nut. Hänen käsi­tyk­sen­sä maa­il­mas­ta ja muista ihmisistä oli todella synkkä. Viimeisinä varau­tu­mis­kuu­kausi­naan hän tunsi itsensä usein pelok­kaak­si, toisinaan jopa vai­no­har­hai­sek­si. Syyskuun yhden­nen­tois­ta päivän iskujen jälkeiset uudet lait mah­dol­lis­ta­vat kan­sa­lais­ten pidätykset ilman var­si­nai­sia syytteitä. Dave, joka uskoi Yhdysvaltain muuttuvan fasis­ti­sek­si polii­si­val­tiok­si lähi­tu­le­vai­suu­des­sa, katsoi olevansa uhka uudelle yhä kes­kus­val­tai­sem­mal­le järjestelmälle, josta systeemi pääsisi halu­tes­saan eroon esi­mer­kik­si patriot actin turvin.

Millainen kon­kreet­ti­nen uhka sitten olisi toteu­tues­saan ajanut Daven Pohjois-Idahon tilalle? Varautuja-Daven maailma oli täynnä vaaroja. Mikä tahansa kuvi­tel­ta­vis­sa oleva uhka voisi olla viimeinen tikki, joka saisi maailman romah­ta­maan. Koko maailmaa har­teil­laan kantaneen Daven mieli oli varau­tu­mi­ses­ta rauhaton ja pirs­ta­lei­nen. Hän yritti varau­tu­mi­ses­saan huomioida kaiken, mutta yhtä maailman ongel­ma­vyyh­tiä selvittäessään hänen tie­toi­suu­teen­sa aukesi koko­nai­nen epävarmuustekijöiden rihmasto, jota hänen oli mah­do­ton­ta ottaa haltuun. Tähän uhkatekijöiden moni­nai­suu­teen ja maailman hal­lit­se­mat­to­muu­teen Dave reagoi pelolla ja ahdis­tu­nei­suu­del­la.

Yksi keino pelon ja ahdis­tuk­sen hal­lit­se­mi­seen on pro­ji­soi­da tunteet johonkin kon­kreet­ti­seen. Moni varautuja pyrkii hal­lit­se­maan kaoot­tis­ta maailmaa, epävarmoja tule­vai­suu­den näkymiä sekä omia tun­ne­ti­lo­jaan materian kautta. Ostamalla erilaisia varau­tu­mis­tar­vik­kei­ta sur­vi­va­lis­tit voivatkin kokea raken­ta­van­sa maa­il­man­sa kon­kreet­ti­sem­paan muotoon. Ruokavarastot, asekätköt, val­von­ta­ka­me­rat ja muut käsin kos­ke­tel­ta­vat mate­ri­aa­li­set objektit saattavat antaa tunteen kon­kreet­ti­sis­ta työkaluista, joilla käsittää maailmaa ja saattaa se hallinnan alai­suu­teen.

Jokaisella haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni on erityisiä mate­ri­aa­li­va­ras­to­ja, jotka heidän on tarkoitus ottaa käyttöönsä kata­stro­fin jälkeisessä maa­il­mas­sa. Dave kertoi kulut­ta­neen­sa kymmeniä tuhansia dol­la­rei­ta neljän vuoden aktii­vi­sen varau­tu­mi­sen­sa aikana. Tontin lisäksi hän hankki suun­nat­to­mia määriä muonaa, aseita ja työkaluja. Dave näkee kulut­ta­mi­sen ja tava­roi­den keräämisen siirtymävaiheena, jonka jokaisen sur­vi­va­lis­tin on käytävä läpi. Kuluttamalla sur­vi­va­lis­ti ostaa lisäaikaa. Omavaraisuuteen vaa­dit­ta­vat taidot eivät kerry viikossa, mutta kata­stro­fi voi tapahtua yhdessä yössä. Materiaalia ympärilleen kerännyt sur­vi­va­lis­ti parantaa mah­dol­li­suuk­si­aan selviytyä epävarmuuden ajasta, johon hänellä ei olo­suh­tei­den arvaa­mat­to­muu­den vuoksi voi olla vedenpitävää toi­min­ta­suun­ni­tel­maa. Daven mukaan sur­vi­va­lis­mis­ta kiin­nos­tu­neen henkilön tulee aloittaa varau­tu­mi­sen­sa jostain. Kuluttaminen ja tava­roi­den kerryttäminen on looginen, kon­kreet­ti­nen ja helppo tapa saada hommat käyntiin. Dave ei uskonut, että materia pelas­tai­si hänet yhteis­kun­nan tuholta, mutta tieto sen ole­mas­sao­los­ta rauhoitti häntä. Dave kuvailee mate­ri­aa­li­va­ras­to­jaan virs­ta­paa­luik­si, joiden avulla pystyi mit­taa­maan varau­tu­mi­sen­sa astetta.

Tähän konttiin on säilötty muonaa kahdeksi vuodeksi seit­sen­hen­ki­sen perheen tar­pei­siin. Kuva: Laura Rantanen

Käsitys tuhoisasta ihmisluonnosta varautumisajattelun taustalla

Niin kauan kuin on ruokaa ja ihmiset saavat perus­tar­peen­sa tyy­dy­tet­tyä, yhteis­kun­ta pysyy sel­lai­se­na kuin se on. Jos ei saa ruokaa, eikä perus­tar­pei­taan tyy­dy­tet­tyä, ihmiset muuttuvat. Meissä on eläi­mel­li­nen ydin, meille on vain kehit­ty­nyt aivot ja tunteet (eläi­mel­li­sen ytimen päälle)… Mutta jos mikään ei toimi, uskon, että ihmiset käyvät väki­val­tai­sik­si.. He tekevät kaikkensa sel­viy­tyäk­seen.” (Dave)

Haastateltavani kuvai­le­vat poik­keus­ti­laan jou­tu­nut­ta modernia yhteis­kun­taa hyvin saman­kal­tai­sin sanan­kään­tein. He puhuvat mel­la­kois­ta, ryös­te­lyis­tä ja kaa­ok­ses­ta, johon kaupungit ajautuvat infra­struk­tuu­rin romah­det­tua. Daven mukaan aikoina, jolloin sivi­li­saa­tion rakenteet eivät ole voimassa, ihminen kult­tuu­ri­se­na olentona katoaa. Ihmisellä on varaa moraaliin, myö­tä­tun­toon, empatiaan ja muihin inhi­mil­li­sik­si kut­sut­tui­hin tun­tei­siin vasta saatuaan perus­tar­peet tyy­dy­tet­tyä. Perustarpeitaan lai­min­lyö­neet ihmiset ovat Daven ja monen muun sur­vi­va­lis­tin mukaan vain omasta sel­viy­ty­mi­ses­tään välit­tä­viä ihmis­pe­to­ja, joita eteenpäin työntävä voima on halu elää.

Survivalistien voikin katsoa varau­tu­mi­sel­laan pitävän ihmi­syyt­tään yllä. Luonto ja eläi­mel­li­syys ovat ihmisen sisällä uhkaavia voimia, joita varau­tu­mi­sel­la voi pitää kurissa. Survivalistit säilövät kotinsa täyteen hyö­dyk­kei­tä, jottei heidän tar­vit­si­si kriisin hetkellä piitata vain oman ole­mas­sao­lon­sa jat­ku­vuu­des­ta. Perustarpeensa tur­van­neet sur­vi­va­lis­tit voivat pitää kriisin keskellä kiinni moraa­lis­taan ja toimia tavalla, jonka ymmär­tä­vät hyveel­li­sek­si tai oikeaksi. Arizonalainen Ernest jakaa näke­myk­sen­sä seu­raa­vas­ti:

Minä varaudun, koska haluan pystyä säi­lyt­tä­mään ihmi­syy­te­ni. Lapseni ja lap­sen­lap­se­ni, ihmiset, joita rakastan, vaimoni, minä itse, koirani, tiedäthän, en halua syödä omaa koiraani. — —- Minä haluan säilyttää ihmi­syy­te­ni. Minä olen todella halaileva ihminen, ihminen, joka tykkää halata ja minä rakastan lap­sen­lap­sia­ni. Minä haluan pystyä halaamaan heitä ja syleillä heitä ja hymyi­le­mään heille ja opettaa heille asioita ja rakastaa heitä. Ja tehdä sen kaiken puhtaalla sielulla. Säilyttää ihmi­syy­te­ni. Se tulee olemaan vaikeaa, jos, kyllä sinä tiedät, jos joudun tais­te­luun tai konflik­tiin. — — Minä en halua joutua tilan­tee­seen, jossa minun tulee valita, tapa tai tule tapetuksi.”

Monet varau­tu­jat opis­ke­le­vat sel­viy­ty­mis­tai­to­ja kirjoista sekä hakevat samais­tu­mi­sen kohteita fik­tii­vi­si­tä teoksista ja popu­laa­ri­kult­tuu­ris­ta. Kuva: Laura Rantanen.

Ernest ja Dave varau­tu­vat hädän hetkellä sul­keu­tu­maan kotei­hin­sa, jotta he voisivat pysyä erossa väki­val­tai­suuk­sis­ta ja suojella lähei­si­ään kohtaan tun­te­maan­sa rakkautta. Survivalistien tulkinta inhi­mil­lis­ten tunteiden hau­rau­des­ta voi kuulostaa lii­oi­tel­lul­ta. Jos uhkakuvia ihmisten krii­siai­kai­ses­ta käyt­täy­ty­mi­ses­tä vertaa rans­ka­lai­sen sosio­lo­gin Émil Durkheimin aja­tuk­siin moraa­lis­ta yhtei­söl­li­sis­sä ritu­aa­leis­sa tuo­tet­tui­na käsit­tei­nä, eivät Daven ajatukset kaduilla vael­ta­vis­ta moraa­lit­to­mis­ta ihmi­se­läi­mis­tä kuulosta enää niin tie­teis­kir­jal­li­suu­del­ta.

Durkheimin ajat­te­lus­sa moraali ei ole itse­näi­ses­ti olemassa oleva asia, vaan sitä tuotetaan yhteisöä koossa pitävissä ritu­aa­leis­sa. Ryhmä itse luo hyvän ja pahan käsitteet, joiden mää­ri­tel­mät ovat alttiita muu­tok­sil­le. Durkheimin mukaan yhteisö pysyy kasassa vain niin kauan kuin sitä koos­sa­pi­tä­vät rituaalit ovat elin­voi­mai­sia. Kun vanhat rituaalit korvataan uusilla, yhteisön rakenne ja moraali muuttuvat, sillä ne syntyvät uudelleen vas­taa­maan uusia ritu­aa­li­sia raken­tei­ta.

Daven mukaan ihminen lakkaa olemasta moraa­li­nen olento, jos hänen tarpeensa eivät tyydyty. Durkheimin mukaan ihminen lakkaa olemasta moraa­li­nen olento, jos hän ei ota osaa sosi­aa­li­siin ritu­aa­lei­hin. Jos USA lakkaisi olemasta olemassa, menet­täi­si­vät sen entiset kan­sa­lai­set mah­dol­li­suu­ten­sa tyydyttää tarpeensa, sillä perus­tar­pei­den tyy­dyt­tä­mi­seen tarvitaan moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa toimiva infra­struk­tuu­ria. Samalla he menet­täi­si­vät kol­lek­tii­vi­set ritu­aa­lin­sa, joiden avulla vakiin­tu­nut­ta moraalia uusin­ne­taan. Yhteiskunnan romah­taes­sa romah­tai­si­vat siis myös kult­tuu­ri­set hyvä-paha ‑vas­tak­kai­na­set­te­lut.

Daven, Ernestin ja Durkheimin ajatukset johtavat pää­tel­mään, jonka mukaan ihmisen moraali on yhtey­des­sä sekä tarpeiden tyy­dyt­ty­mi­seen että ritu­aa­lis­ten käy­tän­tö­jen toteu­tu­mi­seen. Hyvä esimerkki, jonka perus­teel­la edellisen päätelmän voi todeta kuvaavan haas­tat­te­le­mie­ni sur­vi­va­lis­tien ajattelua, ovat wc-käytännöt. Vessassa käyminen on sekä kult­tuu­ri­nen että bio­lo­gi­nen toiminto. Se on eräänlainen luonto-kulttuuri ‑hybridi, jonka voi katsoa olevan tehokas kult­tuu­rin ja moraalijärjestelmien tuo­tan­to­ta­pa, kuten seuraava esimerkki osoittaa.

Nevadalainen Jerry listasi eräässä kes­kus­te­lus­sam­me varau­tu­mi­sen­sa kul­ma­ki­vet ja mainitsi sani­teet­ti­asioi­hin val­mis­tau­tu­mi­sen olevan hänelle tärkeä asia. Harkitsemattomat wc-ratkaisut eivät ole Jerry mukaan vain uhka ter­vey­del­le, vaan myös ihmisten moraali- ja siveyskäsityksille.

Monet pitävät sani­teet­ti­asioi­hin varau­tu­mis­ta tois­si­jai­se­na, mutta minulle se on ensi­si­jais­ta. Se on valtava moraa­li­nen tekijä. Jos sinun on val­lat­ta­va vain joku nurkka jostakin, jossa voit tehdä tarpeesi, sen sijaan, että menisit wc:seen, se on, … moraalia alentava asia, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun. Mutta jos sinulla on kemi­kaa­li­nen vessa ja ves­sa­pa­pe­ria, kuten minulla, se (wc:ssä käynti) ei ole iso juttu.”

Saniteettikäytäntöjen pitäminen kult­tuu­ri­ses­ti kor­rek­tei­na, länsimaalaisina, on Jerryn mukaan ihmisten oikeu­den­ta­juun vai­kut­ta­va tekijä. Kemikaalisen wc:n avulla Jerry pyrkii pitämään ulos­ta­mi­sen kult­tuu­ri­se­na ilmiönä eläimellisen tarpeen sijaan. Sekä Jerry että lukuisat muut tapaamani wc-paperia kotei­hin­sa varas­toi­vat varau­tu­jat pitävät moraalia ja ihmi­syyt­tä yllä tiettyjen hyödykkeiden sekä kult­tuu­ris­ten tot­tu­mus­ten avulla. Heidän ajat­te­lus­saan ihmi­syy­den voi tulkita olevan sidok­sis­sa kult­tuu­ri­siin käytäntöihin, jotka erottavat meidät eläimistä.

Survivalismi länsimaalaisen ihmiskuvan tiivistymänä ja turvan tuojana

Antropologi Marshall Sahlins on kir­joit­ta­nut, että antiikin Kreikasta asti län­si­maa­lais­ten kes­kuu­des­sa on ollut vallalla käsitys tuhoi­sas­ta ihmis­luon­nos­ta, joka ei kult­tuu­ri­ses­ta kont­rol­lis­ta vapaassa luon­non­ti­las­sa voi olla muuta kuin peto. Sisällämme vai­kut­ta­vat oman edun tavoit­te­luun ja heikomman tuhoa­mi­seen kan­nus­ta­vat voimat ovat län­si­maa­lai­sen ajattelun mukaan luon­nol­li­sia, ihmisen sisään kir­jat­tu­ja bio­lo­gi­sia tosi­asioi­ta, joita emme voi vastustaa ilman tietoista hallintaa. Tällainen ihmis­kä­si­tys on län­si­maa­lai­sen kult­tuu­ria­lu­een tuottama eri­tyis­piir­re, mutta ei suinkaan uni­ver­saa­lis­ti tun­nus­tet­tu ajatus siitä, mitä on olla ihminen.

Survivalistin pyr­ki­myk­sen kont­rol­loi­da sekä itseään että ympä­ris­töään voi selittää yhtäältä sur­vi­va­lis­tien tun­nis­ta­mal­la ihmis­ku­val­la, toisaalta tien­tyn­lai­sel­la tur­vat­to­muu­den koke­muk­sel­la, jota tunne maailman hal­lit­se­mat­to­muu­des­ta aiheuttaa. Materian ker­ryt­tä­mi­nen auttaa varau­tu­jaa kon­kre­ti­soi­maan pelkojaan sekä käsit­te­le­mään tule­vai­suu­den odo­tuk­si­aan. Kuluttamalla ja hyö­dyk­kei­tä varas­toi­mal­la sur­vi­va­lis­tin on mah­dol­lis­ta hakea turvaa ja tuttuuden tunnetta epä­var­mois­sa olo­suh­teis­sa.

Aseet sym­bo­loi­vat monelle varau­tu­jal­le voimaa ja itse­näi­syyt­tä. Kuva: Laura Rantanen

  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Satu Myllymäki
  1. Appadurai, Arjun 1986. Introduction: com­mo­di­ties, and the system of the politics of value. Teoksessa The Social Life of Things: Commodities in cultural pers­pec­ti­ve (toim.) A. Appadurai. 
  2. Douglass, Mary 1982. In the Active Voice.
    Durkheim, Émile 1980 [1912] Uskontoelämän alkeis­muo­dot. Austraalialainen totee­mi­jär­jes­tel­mä
  3. Graeber, David 2001. Toward Anthropological Theory of Value: The False Coin of Our Own Dreams. 
  4. Lamy, Philp 1996. Millenium Rage: Survivalists, White Supermacists and the Doomsday Prophecy. 
  5. Robbins, Thomas, Palmer, Susan J. (toim.) Millenium Messiahs and Mayhem: Contemporary Apocalyptic Movements. 
  6. Sahlins, Marshall 2008. The Western Illusion of Human Nature: With Reflections on the Long History of Hierarchy, Equality, and the Sublimation of Anarchy in the West, and Comparative Notes on Other Conceptions of the Human Condition.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Laura Rantanen on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta ja taiteen kandidaatti Aalto-yliopistosta. Hän on sosiaali- ja kulttuuriantropologi sekä dokumentaarisen elokuvan ohjauksen opiskelija. Töissään Rantanen on kiinnostunut tutkimaan valtarakenteita sekä inhimillisten ja ei-inhimillisten olentojen välisiä suhteita.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.