Kun vedestä tulee myrkkyä ja valtiosta vihollinen

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 2,1 miljardia ihmistä elää ilman puhdasta juomavettä. Arvioiden mukaan vuoteen 2025 mennessä yli puolet maailman ihmisistä tulee elämään heikon veden saatavuuden alueilla. 

Suomessa vähälle uutishuomiolle jäänyt Flintin vesikriisi on nykypäivän esimerkki siitä, kuinka luonnonkatastrofien lisäksi puhtaan juomaveden saatavuutta uhkaavat myös valtion päättäjien ja viranomaisten toimet, aiheuttaen niin kutsuttuja ihmisten aikaansaamia katastrofeja. Flintin kaupunki Michiganissa, Yhdysvalloissa, on ryvettynyt vesikriisin kourissa keväästä 2014 saakka, eivätkä jälkimainingit ole vielä ohi. Vesikriisin keskiössä ovat kysymykset valtion ja kansalaisten välisestä suhteesta, oikeudenmukaisuudesta ja rapistuneen kaupungin taloudellisesta hallinnoinnista. Mitä tapahtuu kun valtio kääntyy kansalaisiaan vastaan, asettaa taloudelliset säästöt ihmisten hyvinvoinnin edelle ja väittää veden olevan juomakelpoista, vaikka se aiheuttaa ihmisille terveysongelmia? 

Tässä artikkelissa käsittelen Flintin vesikriisiä ja avaan siihen johtaneita historiallisia syitä. Kuvaan erityisesti kaupunkilaisten kokemuksia kriisistä ja sen syistä, sekä Flintin historiaa aina autoteollisuuden kultakaivoksesta köyhtyneeksi Yhdysvaltain ruostevyöhykkeen kaupungiksi. Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaani ja talvella 2018 kaupungissa tekemääni kahden kuukauden kenttätyöjaksoon.

Teollisuuden huippuajoista hylkäämiseen

Flintissä asuessani minulle kävi nopeasti selväksi, miten suuri merkitys tämän Keskilännen kaupungin historialla onkaan nykypäivän ja vesikriisin synnyn kannalta. Flint tunnetaan Yhdysvalloissa autoteollisuuden synnyinpaikkana. 1900-luvun alussa kaupungissa sai alkunsa Durant-Dort Carriage Company, joka valmisti hevosten vetämiä kärryjä ja jonka pohjalta myöhemmin perustettiin autonvalmistaja General Motors vuonna 1908. Nykyisin General Motorsin pääkonttori sijaitsee Detroitissa, noin tunnin ajomatkan päässä Flintistä. 

General Motors ja sen useat tehtaat Flintissä elivät kulta-aikaansa 1950-60 -luvuilla, jolloin yritys työllisti jopa 77 000 ihmistä Flintin alueella. Flintin väkiluku ylitti parhaimmillaan 200 000, ja kaupunkiin muutettiin ympäri maata tehdastyön perässä. Vuosituhannen puolivälistä alkaen General Motors ryhtyi hiljalleen ulkoistamaan tuotantoaan muualle, jolloin työvoiman tarve väheni. Tämän niin kutsutun teollisuuden purkamisen aikana yritys vähensi jopa 70 000 työpaikkaa Flintin alueelta. Se johti moniin ongelmiin kuten väestökatoon, työttömyyteen, talouskriiseihin ja rikollisuuden lisääntymiseen. Erityisesti valkoista väestöä muutti paljon pois kaupungista. Tällä hetkellä noin 96 000 asukkaan kaupungista lähes puolet on mustaa väestöä ja 42 % ihmisistä elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella.

Teollisuuden purkaminen ja merkittävän teollisuusjätin lähteminen Flintistä ovat vaurioittaneet näkyvästi kaupunkia, sen palveluita ja asukkaita. Iso osa taloista on raunioituneita, tiet ja jalkakäytävät surkeassa kunnossa ja kaupunki on pahasti velkaantunut. Muun muassa näitä syitä paikalliset toivat esiin kertoessaan, kuinka viranomaiset eivät välittäneet Flintistä eivätkä nähneet kaupunkia tai sen asukkaita tarpeeksi arvokkaina suojelua varten. Monet sanoivat myös, että luultavasti viranomaisten näkemyksiin vaikutti merkittävästi se, että kaupungissa on niin suuri musta väestö. Yhdysvalloissa mustat ja muut vähemmistöt ovat kautta historian kärsineet pahemmin muun muassa ympäristöongelmista ja viranomaisten harjoittamasta väkivallasta.

Myrkyllinen vesi

Vuonna 2014 kaupunki ja sen viranomaiset odottivat uutta Karegnondi-vesiputkea valmistuvaksi, jotta kaupunki voisi siirtyä edullisempaan vaihtoehtoon saatuaan vuosikymmenien ajan vettä Detroitin kautta Huron-järvestä. Talousongelmien koettelemalle Flintille oli määrätty aiemmin poikkeuslailla hätätilapäällikkö (emergency manager), joka nyt teki kaikki kaupunkia koskevat päätökset. Hätätilapäällikkö oli toimistaan vastuussa ainoastaan osavaltion kuvernöörille ja saattoi siten sivuuttaa Flintin kaupunginhallituksen toiveet. Hätätilapäällikkö päätti, että kaupungin tulisi uutta vesiputkea odotellessa siirtyä käyttämään Flint-joen vettä, sillä se olisi edullisempaa kuin jatkaa Detroitille maksamista. Pian, kohtalokkaana huhtikuun päivänä Flintin pormestari painoi suorassa tv-lähetyksessä nappia, jolla vedentulo Detroitista katkaistiin ja siirryttiin paikalliseen jokeen. 

Flint-joki, jonka monet kaupunkilaiset sanoivat olevan läpeensä saastunut, mutta josta kuitenkin näin useiden ihmisten kalastavan.

Melko pian asukkaat alkoivat kuitenkin saada ikäviä oireita: ihottumaa, väsymystä, hiustenlähtöä ja pahoinvointia. Valituksia saatuaan osavaltion viranomaiset vakuuttivat asukkaille että vesi on kunnossa, vaikka se oli silminnähden värjääntynyttä ja haisi metallille ja viemärille. General Motorsin tehtailla autojen osat alkoivat ruostua joen vedestä, joten yritys ilmoitti itse siirtyvänsä takaisin Detroitin veteen. Lopulta Virginia Techin yliopiston teettämät tutkimukset kaupunkilaisten kodeissa varmistivat kohonneet lyijypitoisuudet ja vasta sitten viranomaiset myönsivät, että vedessä on jotain vialla. He kielsivät asukkaita käyttämästä johtovettä ja kehottivat heitä siirtymään käyttämään valtion kustantamaa pullovettä. 

Iso osa asukkaista kärsi (ja kärsii yhä) lyijymyrkytyksen oireista ja veden mukana tarttuvaan legioonalaistautiin on kuollut tähän mennessä 12 ihmistä. Lyijy on raskasmetalli, jolle ei ole turvallista alarajaa. Se vaikuttaa häiritsevästi keskushermostoon ja on siksi erityisesti lapsille hyvin vaarallista. Lyijyä liukeni vesijohtoveteen kaupungin yli sata vuotta vanhoista lyijyputkista, joita Flint-joen korrosiivinen vesi syövytti. Joen vesi olisi pitänyt käsitellä korroosionestoaineilla, mutta viranomaiset päättivät säästösyistä jättää käsittelyn tekemättä. Takaisin Detroitin sopimukseen viranomaiset suostuivat kuitenkin siirtymään vasta kaupunkilaisten pitkällisen painostuksen jälkeen, puolitoista vuotta kriisin alkamisen jälkeen.

Kaupunki, josta ei välitetty

Päätöksenteossa poliittiset ja taloudelliset intressit ovat aina voimakkaasti toisiinsa kietoutuneita, mikä on selkeästi nähtävillä myös Flintin tapauksessa. Vesikriisissä on toistuvasti noussut esiin paikallisten kokemus siitä, että viranomaiset pimittivät heiltä tietoja ja tiesivät vesiongelmista kauan ennen kuin suostuivat julkisesti myöntämään asian. Oikeastaan kaikki haastattelemani ihmiset olivat tätä mieltä. He uskoivat, että Michiganin viranomaiset eivät arvostaneet köyhtynyttä ja talousvaikeuksia kokenutta kaupunkia tarpeeksi, jotta olisivat sitoutuneet suojelemaan sitä. Paikalliset syyttivät osavaltion kuvernööriä, hätätilapäällikköä ja muita valtion viranomaisia vesikriisistä. 

“Hätätilalaki on syy sille, miksi näin tapahtui. Hätätilapäällikkö vei meiltä äänen, vallan ja auktoriteetin. Mitä tahansa hätätilapäällikkö sanoo, asia on niin, laki muovautuu sen mukaan”, kommentoi George. George toimi kenttätyöni aikana vapaaehtoisena jakamassa pullovettä kaupunkilaisille, joilla on vaikeuksia päästä kotoaan valtion ylläpitämille vedenjakopisteille. Kaupungin asukkaat saattoivat hakea pisteiltä itselleen tietyn määrän vesipulloja viikossa. Suurin osa kaupunkilaisista käytti vesikriisin aikana joko pullovettä, vedensuodattimia, tai molempia. Monet tapaamani ihmiset sanoivat, etteivät he luota pelkkään suodattimeen ja että he tuskin koskaan enää tulevat juomaan vesijohtovettä missään.“Flint on köyhä, mustan väestön asuttama kaupunki, joten viranomaisten oli helppo tehdä näin aikana jolloin Flintillä ei ollut omaa edustusta [kun kaupunginhallitus sivuutettiin]. Kun hätätilapäällikkö määrää, yhteisön oikeudet ovat mennyttä, emme voi sanoa että emme halua näin tehtävän. Valtion oli helppo sivuuttaa meidät.” Näin kuvaili tilannetta Robert, joka kertoi minulle 12-vuotiaan poikansa kärsineen erilaisista käytöshäiriöistä ja lyijymyrkytyksestä vesikriisin aikana. Hän jatkoi vielä ja sanoi, että vastaavaa tuskin tapahtuisi rikkaassa, valkoisen väestön kaupungissa, tai silloin viranomaiset eivät kieltäisi asiaa niin ponnekkaasti. Toisin kuin Flintin asukkaat, hyväosaiset valkoihoiset nähdään arvokkaina ja heidän suojelemisensa kannattavana.

Rapistuneita, hylättyjä taloja kaupungissa.

Monien muiden paikallisten tavoin Robert uskoi, että kriisi olisi voitu välttää, jos hätätilapäällikkö ei olisi ollut vallassa. Hänen mukaansa viranomaiset välittivät vain rahan säästämisestä vaihtaessaan veden tarjoajaa, eivätkä ajatelleet asukkaiden hyvinvointia. Samaa mieltä oli myös kahden ystävänsä kanssa uutistoimistoa pyörittävä Cameron. “Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun meillä on hätätilapäällikkö. He ajattelevat vain rahaa, se on heidän juttunsa. Me ihmiset olemme heille vain bisnestä”, hän sanoi. 

Flintin vesikriisi on valtaväestön huomion saanut esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun valtio epäonnistuu kansalaistensa suojelemisessa ja kuinka sen rooli muuttuu prosessin aikana. Flintin tapaus ei suinkaan ole ainoa esimerkki tästä, sillä Yhdysvaltain historiasta löytyy paljon varsinkin vähemmistöjen kokemaa epäoikeudenmukaisuutta. Paikalliset kokivat valtion epäoikeudenmukaisena toimijana, joka systemaattisesti jätti kaupunkilaiset huomioimatta päätöksenteossa, ja jolla on ollut historiallisesti suuri rooli kaupungin köyhyyden ja haavoittuvuuden luomisessa. Flintin asukkaiden puheissa toistuivat näkemykset epäoikeudenmukaisuudesta ja arvottomuudesta, sillä he kokivat että valtio hallinnoi kaupunkia kuin yritystä ja asetti rahalliset tavoitteet kaiken muun edelle.

Luottamus katoaa, sinnikkyys pysyy

Lähtiessäni Flintistä keväällä 2018 valtio oli jo vaihtanut suuren osan kaupungin vesijohtoputkista uusiin, ja veden lyijypitoisuudet olivat laskeneet kansallisesti turvalliseksi määritellylle tasolle. Lähtöni aikaan vedenjakopisteitä oltiin lakkauttamassa, mistä paikalliset oikeutetusti olivat vihaisia. Kriisin jälkiä joudutaan Flintissä korjaamaan vielä pitkän aikaa. Vaikka infrastruktuuri ja veden laatu olisivatkin kunnossa, kaupunkilaisten luottamuksen korjaamisessa kestää kauan. Osa haastateltavistani koki, että luottamus viranomaisiin on kaupungin osalta lopullisesti särkynyt. 

Vastaavanlaisten katastrofien yhteydessä uutisointi ja yleinen puhetapa luisuvat usein säälivään sävyyn, nähden ihmiset voimattomina uhreina. Flintin tapauksessa olennaista on kuitenkin, että nimenomaan kaupunkilaisten sinnikkyyden ja toiminnan ansiosta Michiganin viranomaiset lopulta myönsivät virheensä ja ryhtyivät toimenpiteisiin. Flintiläiset muodostivat useita kaupungin etua ajavia järjestöjä, jakoivat tietoa sosiaalisessa mediassa ja vaativat mediassa huomiota kriisille. Kaoottisesta tilanteesta huolimatta kaupunkilaiset haluavat yhä uskoa valoisampaan tulevaisuuteen ja siihen, että Flintin traagisen esimerkin myötä vastaavat katastrofit voitaisiin muualla välttää.

Flintin keskusta ilta-aikaan.

Toimitus

• Podcast-lukija: Petra Niskanen
• Verkkotaitto: Aino Pohjola
• Kuvitus: Bea Bergholm
• Artikkelikuva: athree23/ Pixabay

Lukemista

1. MTV Uutiset: Juomavesi saastui lyijystä: ”Tämä on todellinen painajainen, uskallan käydä vain jääkylmässä suihkussa”
2. The Guardian: Flint water crisis
3. National Geographic: Five years on, the Flint water crisis is nowhere near over
4. Clark, Anna: The Poisoned City – Flint’s Water and the American Urban Tragedy (2018)