Aboriginaalien pyhä paikka suojellaan turisteilta

Lokakuussa 2019 Australian abo­ri­gi­naa­lien pyhä paikka Uluru, joka tunnetaan myös englan­nin­kie­li­sel­lä nimellä Ayers Rock, sul­jet­tiin turis­teil­ta vuo­si­kym­men­ten käytön jälkeen.

Uluru on valtava hiek­ka­ki­vi­muo­dos­tel­ma, joka sijaitsee aavik­koi­ses­sa kan­sal­lis­puis­tos­sa Keski-Australiassa. Aboriginaalit ovat asuneet alueella kymmenien tuhansien vuosien ajan. Heidän maa­il­man­ku­vas­saan maa on enemmän kuin paikka: kaikki elollinen on muo­dos­tu­nut samasta aineesta esi-isien kanssa, jotka jatkavat elämäänsä luonnossa ja sen ele­men­teis­sä. Aboriginaalien elä­män­ta­pa punoutuu oleel­li­ses­ti maahan ja siinä elämiseen ja liik­ku­mi­seen. Uluru on ollut tärkeiden sere­mo­nioi­den ja siir­ty­mä­riit­tien paikka ainakin 10 000 vuoden ajan. Sen aja­tel­laan muo­dos­tu­neen uniaikana, jolloin myyttiset esi­van­hem­mat kulkivat pitkin maata luoden maisemat ja sen muo­dos­tel­mat. Nämä esi-isien jalan­jäl­jis­sä kulkevat reitit ovat edelleen tärkeitä alku­pe­räis­väes­töil­le. 

Turistien käyttämä reitti Ulurun laelle risteää yhden tärkeän esi-isien reitin kanssa. Aboriginaalit ovat kam­pan­joi­neet kii­peä­mis­kiel­lon puolesta useiden kymmenien vuosien ajan, ja turisteja on kehotettu pidät­täy­ty­mään kii­peä­mi­ses­tä. Vuosia paikalla on ollut merkintä, “Tämä on kotimme, ole hyvä äläkä kiipeä”, ja toive että kiin­nos­tu­neet kävijät kier­täi­si­vät kohteen ympäri.

Turismi Ulurulla alkoi 1930-luvulla, ja 1966 rin­tee­seen asen­net­tiin kaide kii­peä­mis­tä hel­pot­ta­maan. Kiipeäjien määrä on tasai­ses­ti laskenut 1990-luvulta lähtien, ja yhä useampi kävijä on valinnut abo­ri­gi­naa­lien toiveen kun­nioit­ta­mi­sen. Siitä huo­li­mat­ta vielä vii­mei­se­nä sal­lit­tu­na päivänä sadat kävijät jonot­ti­vat ehtiäk­seen kii­peä­mään.

Turistien vuo­si­kym­me­niä käyttämä kii­peä­mis­reit­ti tulee erot­tu­maan kivestä vielä pitkään, ja kävi­jä­mää­rä on jättänyt jälkiä luontoon ja sen vesistöön myös wc-käytön ja ros­kaa­mi­sen takia. 

Ulurun tapauksen myötä myös Suomessa on jatkettu kes­kus­te­lua ina­rin­saa­me­lai­sil­le pyhästä Ukonsaaresta, joka on ollut ehdolla UNESCO:n maa­il­man­pe­rin­tö­koh­teek­si.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mielenterveyden ongelmat mielletään nykyään ainakin länsimaissa kansantaudiksi. Länsimaiseen sielunhoitoon, psykologiaan ja psykiatriaan perustuva diagnosointi, lääkitseminen ja terapiamenetelmät ovat integroituneet osaksi terveydenhuoltoa. Yksilön ja yhteisöjen eheytymistä ja hyvinvointia tarkastellaan yhä enemmän myös vaihtoehtoisista näkökulmista, paikallisiin ja alueellisiin perinteisiin nojaten.

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Maailmanloppu ei ehkä tunnu modernille ajalle keskeiseltä kertomukselta.  Moderni herättää mielikuvia jatkuvasta kasvusta ja edistyksestä – maailmanjärjestyksestä, jota ei voi paeta. Moderni mielikuvitus kuitenkin villiintyy ajatuksesta, että vallitseva järjestelmä voisi myös loppua. Maailmanlopusta kertovat myyttimme ovat moniäänisempiä kuin koskaan.

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.