Libanonin vallankumous muuttaa politiikan perusteita

Lopettaako Libanonin “lokakuun val­lan­ku­mous” sisäl­lis­so­dan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua kor­rup­tiol­le, sosi­aa­lis­ta oikeu­den­mu­kai­suut­ta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea val­lan­ku­mouk­sel­li­set vaativat maan uskon­kun­tien väliselle val­lan­jaol­le perus­tu­van jär­jes­tel­män kaa­ta­mis­ta.

Libanonin poliit­ti­nen jär­jes­tel­mä perustuu sek­ta­ria­nis­miin, eli val­lan­ja­koon eri uskon­kun­tien välillä. Tämän jär­jes­tel­män on nähty luisuvan tehot­to­muu­teen ja kor­rup­tioon samalla, kun maata vaivaa perus­in­fra­struk­tuu­rin puute ja uhkaava talous­krii­si. Koska sek­ta­ri­aa­ni­nen jär­jes­tel­mä ja siitä hyötyvät johtavat polii­ti­kot ymmär­re­tään Libanonissa osaksi samaa koko­nai­suut­ta, on pinnalle noussut vanha ajatus siitä, onko poliit­ti­sen jär­jes­tel­män syytä asettaa kan­sa­lai­set toisiaan vastaan uskon­to­kun­nan perus­teel­la. 

Libanonilaisia koetteli vuosina 1975 – 1990 pitkä ja verinen sisäl­lis­so­ta. Sota on usein muistettu nime­no­maan sek­ta­ri­aa­ni­se­na, vaikka sen alkusyyt todel­li­suu­des­sa olivat moni­mut­kai­set. Sota kuitenkin voimisti ihmisten uskon­ryh­mään perus­tu­vaa iden­ti­teet­tiä ja poliit­ti­sen vallan perustaa uskon­ryh­mis­sä. 

Sisällissodan aave kum­mit­te­lee vuoden 1990 jäl­keen­kin maan poliit­ti­sen todel­li­suu­den taustalla monella tapaa — esi­mer­kik­si siinä, kuinka puolueita johtavat edelleen sisäl­lis­so­dan aikaiset sota­her­rat tai näiden peril­li­set. Sotarikollisia ei koskaan laajalti tuomittu, eikä sodan jäl­ki­pyyk­kiä pesty. 

Antropologi Sami Hermez on todennut, kuinka sisäl­lis­so­dan muisto ja uuden sodan pelko mää­rit­tä­vät sosi­aa­lis­ta todel­li­suut­ta sisäl­lis­so­dan jäl­kei­ses­sä Libanonissa. Hänen mukaansa pienetkin kahakat tai väki­val­lan­teot tulkitaan tulevan sodan vii­te­ke­hyk­ses­sä, merkkeinä sisäl­lis­so­dan mah­dol­li­ses­ta uudel­leen­syt­ty­mi­ses­tä. Kaupunkitutkija Heba Bou-Akar taas on kuvannut, kuinka sisäl­lis­so­dan lop­pu­mi­sen jälkeen kau­pun­ki­suun­nit­te­lu on joutunut toimimaan tämän tulevan sodan ja sek­ta­ria­nis­min ehdoilla. Libanonin sisäl­lis­so­ta ei siis loppunut vuonna 1990, vaan tais­te­lui­den laan­nut­tua jatkoi eloaan sekä sek­ta­ria­nis­min muodossa että sen jako­lin­joi­hin perus­tu­vas­sa tulevan sodan pelossa.

Lokakuun val­lan­ku­mouk­ses­sa tiivistyy hitaampi kehi­tys­kul­ku, jossa uskon­ryh­mät ovat menet­tä­neet mer­ki­tys­tään poliit­ti­sen toiminnan läh­tö­koh­ti­na. Libanonin kan­san­nousu on ollut kansan nousu, kuten suo­ma­lai­nen Lähi-idän tutkija Taavi Sundell kir­joit­taa. Koska kansa on Libanonissa noussut uskon­to­kun­nan rinnalle tai sen ohi mer­kit­tä­vä­nä poliit­ti­sen toi­mi­juu­den muotona, tar­koit­taa se samalla sisäl­lis­so­dan jälkeisen poliit­ti­sen jär­jes­tel­män kriisiä. Nykyiset puolueet ja vaa­li­jär­jes­tel­mä kun perus­tu­vat uskon­to­kun­tien kes­kei­sel­le roolille. 

Vaikka sisäl­lis­so­dan loppu 30 vuotta sen lopun jälkeen kuulostaa häm­men­tä­väl­tä, on havain­to­je­ni mukaan niin Libanonin sosi­aa­li­ses­sa mediassa kuin maan kaduilla näkynyt tul­kin­to­ja, joissa val­lan­ku­mous sek­ta­ria­nis­min lopet­ta­mi­sek­si nähdään sisäl­lis­so­dan logiikan ja siihen liittyvän tulevan sodan pelon lopuksi.

Esimerkiksi tämän tekstin kuvi­tuk­se­na olevassa kuvassa sisäl­lis­so­dan alka­mis­vuo­si 1975 roikkuu hirressä sek­ta­ria­nis­min vieressä Beirutin kes­kusau­kiol­la. Näissä tul­kin­nois­sa lokakuun 18. päivä vuonna 2019 on merkitty päi­vä­mää­räk­si, jolloin Libanonin sisäl­lis­so­ta (1975−1990) vihdoin todella loppui. 

Kirjoittaja

Samuli Lähteenaho on valtiotieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Samulia kiinnostavat muun muassa tilaan, paikkaan ja sijaintiin liittyvät kysymykset Lähi-idässä, erityisesti Levantin alueella.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen oppeja viedään myös maailmalle. Mukana demokratiaa tukemassa on Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, joka Työkentällä-haastattelussa kertoo urastaan järjestömaailmassa.