Arkipäiväistynyt trauma

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajentunut puhekieleen, jossa se on saanut uusia merkityksiä. Samalla käsitteen merkitys on hämärtynyt tavalla, joka kääntyy toisinaan itseään vastaan.

Ylen Havaintoja ihmisestä ‑radio­sar­jan 5.12.2019 jul­kais­tus­sa jaksossa on vieraana psy­koa­na­lyy­tik­ko Harri Virtanen ja aiheena trauma. Psykologiassa trau­maat­tis­ta stressiä pidetään yleisesti mielen taistele tai pakene ‑reaktion tois­tu­va­na akti­voi­tu­mi­se­na har­mit­to­mis­sa tilan­teis­sa, jotka muis­tut­ta­vat aiemmasta syvästi jär­kyt­tä­väs­tä koke­muk­ses­ta sekä mielen sär­ky­mi­se­nä tavalla, joka saa pato­lo­gi­sia piirteitä.


Antro­po­lo­gian piirissä traumaa on tutkittu paljon 1980-luvulta lähtien, jolloin trau­ma­pe­räi­nen stres­si­häi­riö (post-traumatic stress disorder, PTSD) tuli Yhdysvalloissa osaksi psy­kiat­ris­ta tau­ti­luo­ki­tus­ta. Psykologiseen traumaan pereh­ty­nei­den ant­ro­po­lo­gien kritiikki on koh­dis­tu­nut eri­tyi­ses­ti erillisen trau­ma­diag­noo­sin tar­peel­li­suu­teen. Näissä tut­ki­muk­sis­sa traumaa pidetään yhtenä euroa­me­rik­ka­lais­ten yhteis­kun­tien medi­ka­li­saa­tion jatkumona pitkälti samoin argu­men­tein, joilla myös masen­nus­diag­noo­si on tut­ki­joi­den toimesta kysee­na­lais­tet­tu.


Lisäksi ant­ro­po­lo­git ovat useissa tut­ki­muk­sis­sa kysee­na­lais­ta­neet psy­kiat­ri­sen trau­ma­diag­noo­sin sovel­tu­vuu­den euroa­me­rik­ka­lai­sen, yksi­lö­kes­kei­sen kult­tuu­ri­pii­rin ulko­puo­lel­le. Euroamerikkalaisessa kon­teks­tis­sa mielen sisäi­sik­si häi­riö­ti­loik­si tulkitut trau­ma­oi­reet koetaan monissa muissa kult­tuu­reis­sa enem­min­kin jonkin ulkoisen tekijän, kuten sai­rauk­sien tai henkien, aiheut­ta­mik­si.


Molemmat ant­ro­po­lo­gi­set näkö­kul­mat ovat perus­tel­tu­ja ja ansait­se­vat laajempaa huomiota. Tässä kolum­nis­sa en kui­ten­kaan koe tarvetta kysee­na­lais­taa trau­ma­diag­noo­sin tar­peel­li­suut­ta suo­ma­lai­ses­sa kon­teks­tis­sa, sillä sen ole­mas­sao­lo on laajalti hyväk­syt­ty sekä ammat­ti­lais­ten että laajemman yleisön kes­kuu­des­sa. Niin eivät tee myöskään Havaintoja ihmisestä ‑jakson kes­kus­te­li­jat. Sen sijaan keskityn ensi­si­jai­ses­ti niihin moni­nai­siin, muut­tu­viin ja ehkä lukijalle yllät­tä­viin mer­ki­tyk­siin, joita traumaan yhteis­kun­nas­sam­me tänä päivänä liitetään.

Kuva: JR Korpa/​Unsplash (CC0)

Psykologisia oireita ja kipeitä muistoja

Havaintoja ihmisestä ‑jaksossa trauma jaetaan kahteen eri pää­tyyp­piin. Ykköstyypin traumaksi luo­ki­tel­laan lyhyt­kes­toi­nen, esi­mer­kik­si onnet­to­muu­den tai muun äkillisen, jär­kyt­tä­vän tapah­tu­man seu­rauk­se­na syntynyt pelkotila. Kakkostyypin trauma taas on pit­kä­kes­tois­ta, toistuvan stres­saa­van tilanteen kuten per­he­vä­ki­val­lan tai kiusaa­mi­sen seu­rauk­se­na kasau­tu­nut­ta ahdis­tus­ta, jolla on vai­ku­tuk­sia trauman kokijan kehi­tyk­seen, iden­ti­teet­tiin ja maa­il­man­ku­van muo­dos­tu­mi­seen.


Huomiotta jaksossa jää nyky­muo­toi­sen trau­ma­kä­si­tyk­sen mer­ki­tyk­sen muutos ajan saatossa, jonka väitän muo­kan­neen käsi­tys­täm­me siitä, min­kä­lai­set tapah­tu­mat tänä päivänä ylipäänsä luo­ki­tel­laan traumaksi. Antropologit Didier Fassin ja Richard Rechtman käsit­te­le­vät teok­ses­saan The Empire of Trauma trauman kolmea mer­ki­tyk­sen tasoa, jotka hei­jas­te­le­vat termin lää­ke­tie­teel­li­siä juuria ja semant­tis­ta kehitystä.


He huo­maut­ta­vat, kuinka alunperin traumalla tar­koi­tet­tiin lää­ke­tie­teel­li­ses­sä kie­len­käy­tös­sä fyysistä vammaa, kuten päähän koh­dis­tu­nut­ta iskua. Psykiatrian kehi­tyk­sen myötä trauma vuo­ros­taan val­jas­tet­tiin kuvaamaan äkillistä mielen järk­ky­mis­tä väki­val­tai­sen tapah­tu­man seu­rauk­se­na, jolla on pit­kä­kes­toi­sia vai­ku­tuk­sia kokijansa psyykeen. Kolmannen, nykyään yleisesti hyväk­sy­tyn mer­ki­tyk­sen­sä trauma sai, kun termin käyttö laajeni puhe­kie­leen. Tällöin trauma alkoi tar­koit­taa syno­nyy­mia kaikille kivu­liail­le muis­toil­le riip­pu­mat­ta siitä, onko trau­maat­ti­se­na pidet­tä­väl­lä tapah­tu­mal­la kytköksiä trau­ma­oi­rei­den ilme­ne­mi­seen vai ei.

Kuva: JR Korpa/​Unsplash (CC0)

Fassin ja Rechtman pitävät trauman mer­ki­tyk­sen irtau­tu­mis­ta lää­ke­tie­teel­li­sil­tä juu­ril­taan ja sen uudel­leen­mää­rit­te­lyä kivu­li­aak­si muistoksi ant­ro­po­lo­gi­ses­ti mer­kit­tä­vä­nä tapah­tu­ma­na, joka on muokannut perus­ta­van­laa­tui­ses­ti tie­don­tuo­tan­toam­me ja kääntänyt arvo­maa­il­mam­me pää­lael­leen. Aiemmin nimittäin trauma nähtiin yksilön omana syynä, erään­lai­se­na mielen heik­kou­te­na kohdata äärim­mäis­tä stressiä ja palautua siitä.


Trau­ma­diag­noo­sin ja eri­tyi­ses­ti sen vii­mei­sim­män mer­ki­tyk­sen muutoksen seu­rauk­se­na trau­ma­ti­soi­tu­mis­ta alettiin sen sijaan pitää taval­li­se­na mielen omi­nai­suu­te­na, jonka uhriksi saattoi joutua kuka tahansa vaikeaan tilan­tee­seen joutuva. Tällöin myös yleistyi ajatus ulko­puo­li­sen avun vält­tä­mät­tö­myy­des­tä traumasta yli pää­se­mi­ses­sä, joka siirsi toi­mi­juut­ta pois trauman kokijalta selvitä jär­ky­tyk­ses­tä omin avuin.


Samalla hämärtyi käsitys siitä, mitä traumalla oikeas­taan tar­koi­te­taan. Yhtäältä se on psy­kiat­ri­nen neuroosi trau­ma­pe­räi­sen stres­si­häi­riön muodossa, jolla on tarkka tau­din­mää­ri­tys. Toisaalta trau­maat­tis­ta stressiä käytetään kuvas­ta­maan pit­kä­ai­kais­ta altis­tu­mis­ta trau­ma­ti­soi­vil­le tilan­teil­le, jotka eivät täytä PTSD:n mää­ri­tys­tä. Kolmanneksi trauma kattaa laajan skaalan kipeitä muistoja, jotka aiheut­ta­vat koki­jas­saan syvää surua tai ahdis­tus­ta ja joiden tun­nis­ta­mi­seen ei tarvita ammat­ti­lais­ta tai erillistä diag­noo­sia.


Kaikkia kolmea mää­ri­tel­mää käytetään jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa saman­ai­kai­ses­ti tar­ken­ta­mat­ta, mistä näkö­kul­mas­ta aihetta tar­kas­tel­laan. Tämän seu­rauk­se­na traumasta on tullut ant­ro­po­lo­gi Claude Lévi-Straussin teorioita mukaillen kelluva mer­kit­si­jä. Sillä tar­koi­te­taan termiä, joka on ladattu niin täyteen erilaisia mer­ki­tyk­siä, että se muuttuu itsessään mer­ki­tyk­set­tö­mäk­si.

Kuva: JR Korpa/​Unsplash (CC0)

Media välittää uudenlaista kuvaa traumasta

Trauman mer­ki­tyk­sen vii­mei­sim­pään kehi­tyk­seen on Fassinin ja Rechtmanin mukaan vai­kut­ta­nut eri­tyi­ses­ti trau­main­ter­ven­tioi­den yleis­ty­mi­nen tau­ti­luo­ki­tuk­sen vakiin­tu­mi­sen myötä 1990- ja 2000-lukujen tait­tees­sa. Suurimpana yksit­täi­se­nä vai­kut­ti­me­na he pitävät New Yorkin syyskuun 11. päivän terrori-iskuja vuonna 2001, jolloin kan­sain­vä­li­nen media ensim­mäi­sen kerran uutisoi näyt­tä­väs­ti uhreille tar­jo­tus­ta trau­ma­te­ra­pias­ta.


Samalla yleistyi käsitys siitä, että hädän hetkellä ammat­ti­lais­ten on toi­mit­ta­va psy­ko­lo­gi­sen eheyden säi­lyt­tä­mi­sek­si, jottei uhrien oletettu henkinen haava jää pysyväksi. Lukuisat psy­ko­lo­gi­set tut­ki­muk­set kuitenkin osoit­ta­vat, että läheskään kaikki saman jär­kyt­tä­vän koke­muk­sen läpi­käy­neet eivät trau­ma­ti­soi­du tai kanna mukanaan sen jättämiä pysyviä jälkiä.


Suomessa krii­si­te­ra­pia ja trau­ma­pu­he ovat tulleet laajalle yleisölle tutuiksi vuo­ros­taan Konginkankaan linja-auto­tur­man, Myyrmannin pommi-iskun sekä Aasian tsunamin kal­tais­ten, laajalti uuti­soi­tu­jen ja jär­kyt­tä­vien tapausten seu­rauk­se­na. Kaikissa näissä tapauk­sis­sa trau­main­ter­ven­tiot ovat olleet käytössä osana uhrien jäl­ki­hoi­toa, ja niistä on myös uutisoitu mediassa.


Trauma-termin yleis­ty­mi­sen myötä sen mer­ki­tyk­sen muutos on tihkunut myös suo­ma­lai­seen kie­len­käyt­töön Fassinin ja Rechtmanin esit­tä­mäl­lä tavalla. Yhden suo­sik­kie­si­mer­keis­tä­ni trauman arki­päi­väis­ty­mi­ses­tä kuulin tut­ta­val­ta­ni. Hän mainitsi alle kou­lui­käi­sen lapsensa todenneen päi­vä­ko­dis­ta tultuaan tar­ha­ka­ve­rin­sa trau­ma­ti­soi­tu­neen ampiaisen pistosta.


Nähdäkseni tämä osoittaa, että trauma-sana on sulau­tu­nut sau­mat­to­mas­ti osaksi suo­ma­lais­ta arki­kie­len­käyt­töä – onhan sen merkitys jo lap­sel­le­kin ilmeinen. Mutta samalla termin rajat hämär­ty­vät tavalla, joka toisinaan kääntyy itseään vastaan.

Kuva: JR Korpa/​Unsplash (CC0)

Onko kyse traumasta vai ‘traumasta’?

Radio-ohjel­mas­sa toi­mit­ta­ja Satu Kivelällä ja psy­koa­na­lyy­tik­ko Virtasella trauma-termin käytön eri tasot limit­ty­vät toisiinsa, kuten on nykyään puhe­kie­les­sä ja media­kes­kus­te­luis­sa tyy­pil­lis­tä. Kivelän ja Virtasen puhe polveilee yli­su­ku­pol­vi­ses­ta sotat­rau­mas­ta lap­suu­des­sa koettuun van­hem­pien alko­ho­lis­miin, mutta myös esi­mer­kik­si avioeroon ja läheisen kuolemaan.


Mutta onko kaikissa vaikeissa koke­muk­sis­sa, kuten useim­mis­sa avio­erois­sa tai läheisten kuo­le­mis­sa, kyse traumasta? Molemmissa tilan­teis­sa syvä suru, äärim­mäi­nen stressi, musertava ahdistus tai lamaan­nut­ta­va pelko voivat olla läsnä. Itsessään ne eivät vielä riitä täyt­tä­mään psy­ko­lo­gi­sen trauman tun­nus­piir­tei­tä.


Psykiat­ri­sen mää­ri­tel­män mukaan siihen kuuluvat esi­mer­kik­si toistuvat pak­koa­ja­tuk­set, fyysiset oireet, trau­ma­ko­ke­muk­sen tah­don­vas­tai­nen uudelleen eläminen tai kivuliaan koke­muk­sen käsit­te­lyn vält­te­le­mi­nen. Nämä piirteet han­ka­loit­ta­vat yleensä kokijansa arkea perus­ta­van­laa­tui­ses­ti.


Kivelä ja Virtanen koros­ta­vat ihmisen oman koke­muk­sen mer­ki­tys­tä trau­ma­ti­soi­tu­mi­sen­sa mää­rit­te­lys­sä. Tämä pitää tietysti paikkansa, mutta samalla kriisin koh­dan­neen henkilön on vaikea vetää raja tavan­omai­sen ja trau­ma­ti­soi­van surun tai ahdis­tuk­sen välille. Psykologinen trauma ei nimittäin läheskään aina muodostu heti, vaan se voi akti­voi­tua ajan kuluessa jonkin ulkoisen ärsykkeen lau­kais­tes­sa trau­ma­reak­tion.


Olisi kuitenkin hyvä tunnistaa, etteivät kaikki vas­toin­käy­mi­set tai nega­tii­vi­set tunteet suinkaan nyky-yhteis­kun­nas­sa johdu traumasta. Ne ovat elämään olen­nai­ses­ti kuuluvia koke­muk­sia, jotka ottavat aikansa parantua. Muuten saatetaan päätyä turhaan diag­no­soi­maan ihmisiä trau­ma­po­ti­laik­si ja ulkoisen avun kohteiksi tilan­teis­sa, joissa aika itsessään paran­tai­si haavat.


Ilman selkeää rajan­ve­toa trauman ja ‘trauman’ välillä vaarana myös on, että tavan­omais­ta epä­mu­ka­vuut­ta aiheut­ta­vat tun­ne­ti­lat sekä trau­ma­ti­soi­vat koke­muk­set nipu­te­taan yhteen tavalla, jotka eivät edesauta niiden kokijan para­ne­mis­pro­ses­sia. Traumaattisen koke­muk­sen läpi­käy­neel­le ja siitä sel­viä­mään pyr­ki­väl­le hen­ki­löl­le hänen koke­muk­sen­sa rin­nas­ta­mi­nen avioeroon tai ampiaisen pistoon kuulostaa helposti mitä­töi­väl­tä. Trauman kokeneita kun­nioit­taak­seen termiä tulisi käyttää sekä mediassa että puhe­kie­les­sä aiempaa tarkemmin harkiten.

Kuva: JR Korpa/​Unsplash (CC0)
  1. Allan Young 1995: The Harmony of Illusion: Inventing Post-Traumatic Stress Disorder. Princeton University Press.
  2. Didier Fassin & Richard Rechtman 2009: The Empire of Trauma: An Inquiry into the Condition of Victimhood. Princeton University Press.

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostaa terveydenhoitoon liittyvät salaliittoteoriat ja epävarmuuden tutkimus itäisessä ja eteläisessä Afrikassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mikroaggressiot ovat osa laajempaa sosiaalista ilmiötä, jossa pienet arkipäiväiset eleet, kuten huomautukset ja katseet, heijastavat vallitsevia valtasuhteita. Ne osoittavat, kuka koetaan ‘vieraaksi’ ja ulkopuoliseksi, ja kenellä on valta määritellä sisä- ja ulkopuolisuutta. Mikroaggressio viestittää sen kohteelle, että hän on erilainen. 

Antropologia on yhteiskuntatiede, jolle on ominaista etnografisen tutkimusmenetelmän hyödyntäminen. Uraansa aloitteleville antropologeille oman erityisosaamisen sanoittaminen saattaa kuitenkin olla hankalaa. Toimituksemme laati opiskelijoille ja vastavalmistuneille suunnatun työelämäpaketin helpottamaan työnhakua.

Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen: sekä poliittiset että uskonnolliset johtajat pyytävät kansalaisia pysymään kotona.

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen oppeja viedään myös maailmalle. Mukana demokratiaa tukemassa on Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, joka Työkentällä-haastattelussa kertoo urastaan järjestömaailmassa.