Siirry suoraan sisältöön

Punahilkan kulttuurihistoriaa

Voiko tarinaa ymmärtää tuntematta sosiaalista kontekstia, jossa se on syntynyt? Tuntemamme versio Punahilkasta pohjautuu Grimmin veljesten 1800-luvun alussa laatimaan satukokoelmaan.

Tarinasta tunnetaan kuitenkin versioita jo esimerkiksi 1500-luvun Ranskasta. Näissä vanhemmissa versioissa sekä susi että tyttö syövät isoäidin ruumiinosia Punahilkka syö tietämättään keittoa joka on tehty verestä, isoäidin lihaa ja jopa tämän sukuelimet. Suden ja tytön keskustelu on flirttailevaa, mutta suden rooli ei ole kovin tärkeä. Tarinassa ei myöskään ole puunhakkaajaa, vaan Punahilkka pelastuu oman oveluutensa ja lähistöllä olevien pyykkärinaisten avulla.

Oleellista on ymmärtää kertomisen konteksti ja yleisö, jolle tarina on tarkoitettu. Alkuperäinen Punahilkka ei ole pikkulapsi, vaan puberteettia lähestyvä tyttö, jonka on opittava naiseksi kasvamisesta. Monien veristen vanhojen tarinoiden taustalla ovat naisen roolit ja elämänvaiheet, joihin liittyy vapaa seksi ja ehkäisystä huolehtiminen, avioituminen, äitiys ja lopulta isoäidiksi tulo. Tarinoiden todelliset merkitykset liittyvät olemisen fyysisyyteen ja naisen elämään osana luonnon syklejä.

Tarinat ovat peräisin pikkukylistä, joissa elämä on jaettu miesten ja naisten alueisiin. Tarinat kertovat naisista, ja ovat tarkoitettu naisille. Miehillä on omat hurjat ja veriset juttunsa, joiden kautta pojat oppivat miesten rooleista.

Alunperin monet Punahilkan kaltaiset tarinat olivat sanontoja, leikkejä, laulunpätkiä, vitsikkäitä moraalisia opetuksia ilman varsinaista alkua ja loppua. Ne kommentoivat naisen paikan määrittymistä sosiaalisessa järjestyksessä. Merkitys on sanallisen sisällön ulkopuolella, ja tarinat ovat eräänlaisia sanallisia riittejä. Niiden mahdollinen viihdearvo tulee siitä, että ne liittyvät tunnettuihin rituaaleihin ja statuksiin. Myöhemmin tätä vanhaa materiaalia on muokattu uudenlaisen narratiivisen kerronnan muotoon, vaikka tarinan tapahtumat saattavat vaikuttaa absurdeilta irrallaan alkuperäisestä kontekstista.

Lukemista

  1. Mary Douglas, 1995. Red Riding Hood: An Interpretation from Anthropology.

Lisää Kulttuurishokkeja

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Emmi Huhtaniemi

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *