Punahilkan kulttuurihistoriaa

Voiko tarinaa ymmärtää tun­te­mat­ta sosi­aa­lis­ta kon­teks­tia, jossa se on syntynyt? Tuntemamme versio Punahilkasta pohjautuu Grimmin veljesten 1800-luvun alussa laatimaan satu­ko­koel­maan.

Tarinasta tunnetaan kuitenkin versioita jo esi­mer­kik­si 1500-luvun Ranskasta. Näissä van­hem­mis­sa ver­siois­sa sekä susi että tyttö syövät isoäidin ruu­mii­no­sia Punahilkka syö tie­tä­mät­tään keittoa joka on tehty verestä, isoäidin lihaa ja jopa tämän sukue­li­met. Suden ja tytön kes­kus­te­lu on flirt­tai­le­vaa, mutta suden rooli ei ole kovin tärkeä. Tarinassa ei myöskään ole puun­hak­kaa­jaa, vaan Punahilkka pelastuu oman ove­luu­ten­sa ja lähis­töl­lä olevien pyyk­kä­ri­nais­ten avulla.

Oleellista on ymmärtää ker­to­mi­sen konteksti ja yleisö, jolle tarina on tar­koi­tet­tu. Alkuperäinen Punahilkka ei ole pik­ku­lap­si, vaan puber­teet­tia lähestyvä tyttö, jonka on opittava naiseksi kas­va­mi­ses­ta. Monien veristen vanhojen tari­noi­den taustalla ovat naisen roolit ja elä­män­vai­heet, joihin liittyy vapaa seksi ja ehkäi­sys­tä huo­leh­ti­mi­nen, avioi­tu­mi­nen, äitiys ja lopulta iso­äi­dik­si tulo. Tarinoiden todel­li­set mer­ki­tyk­set liittyvät olemisen fyy­si­syy­teen ja naisen elämään osana luonnon syklejä.

Tarinat ovat peräisin pik­ku­ky­lis­tä, joissa elämä on jaettu miesten ja naisten alueisiin. Tarinat kertovat naisista, ja ovat tar­koi­tet­tu naisille. Miehillä on omat hurjat ja veriset juttunsa, joiden kautta pojat oppivat miesten rooleista.

Alunperin monet Punahilkan kaltaiset tarinat olivat sanontoja, leikkejä, lau­lun­pät­kiä, vit­sik­käi­tä moraa­li­sia opetuksia ilman var­si­nais­ta alkua ja loppua. Ne kom­men­toi­vat naisen paikan mää­rit­ty­mis­tä sosi­aa­li­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä. Merkitys on sanal­li­sen sisällön ulko­puo­lel­la, ja tarinat ovat erään­lai­sia sanal­li­sia riittejä. Niiden mah­dol­li­nen viih­dear­vo tulee siitä, että ne liittyvät tun­net­tui­hin ritu­aa­lei­hin ja sta­tuk­siin. Myöhemmin tätä vanhaa mate­ri­aa­lia on muokattu uuden­lai­sen nar­ra­tii­vi­sen kerronnan muotoon, vaikka tarinan tapah­tu­mat saattavat vaikuttaa absur­deil­ta irrallaan alku­pe­räi­ses­tä kon­teks­tis­ta.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alkoholi toimii sukupuoliroolien peilinä. Se heijastaa naisia ja miehiä koskevia erilaisia odotuksia, ja osoittaa äidin ja isän roolien erilaisen asemoitumisen vanhemmuudessa. Kahden eri sukupolven edustajat näkevät äitiyden ja alkoholin suhteen eri tavoin.

Koira on kulkenut kanssamme muinaisilta leirinuotioilta vahtimaan modernin yhteiskunnan rajoja, osaksi tarinoitamme ja pitämään seuraa yksin jääneille vanhuksille. Kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassamme koirasta on lisäksi tullut tuote, jolle myös ostetaan tavaroita ja palveluita.