Saarnaava vegaani ja tyhmä sekasyöjä

Keskustelu vegaaniudesta muuttuu usein väittelyksi oikeasta tavasta valita ruoka. Mikä vegaanisessa ruokavaliossa ärsyttää? Millaisia rooleja ja arvoja vegaaneille, kasvissyöjille ja lihansyöjille annetaan ruokaa koskevissa keskusteluissa?

llta-Sanomien net­ti­si­vuil­la jul­kais­tiin jou­lu­kuus­sa 2019 juttu, jossa for­mu­la­kus­ki Lewis Hamilton kertoi nou­dat­ta­van­sa vegaa­nis­ta ruo­ka­va­lio­ta. Sen alle tuli kom­ment­te­ja, joissa heh­ku­tet­tiin Hamiltonin päätöstä tai hau­kut­tiin sitä. Kommenteissa ker­rot­tiin miten Hamiltonin tulisi oikeas­taan syödä — ja ennen kaikkea ker­rot­tiin, miten kom­men­toi­ja itse valitsi ruokansa. Tämä ei liene yllätys, jos olet kes­kus­tel­lut vegaa­niu­des­ta jonkun kanssa tai seurannut kes­kus­te­lua sivusta. Jokaisella vaikuttaa olevan mielipide vegaa­niu­des­ta.


Erilaiset kas­vi­poh­jai­set ruo­ka­va­liot ovat kas­vat­ta­neet suo­sio­taan, ja nousevat jul­ki­ses­sa puheessa esille tasaisin väliajoin. Netistä löytyy ohjeita kas­vis­ruo­ka­va­lion ter­veel­li­seen raken­ta­mi­seen, tai sitten voi lukea julk­kis­ten ede­sot­ta­muk­sis­ta tammikuun Vegaanihasteessa, jonka järjestää Oikeutta eläimille ‑yhdistys. Joulun alla netti oli pul­lol­laan juttuja siitä, kuinka vähentää lihan määrää juh­la­pöy­däs­sä.


Julkisessa kes­kus­te­lus­sa vegaa­niu­den ja lihan vähen­tä­mi­sen syinä näyt­täy­ty­vät pää­asias­sa eko­lo­gi­suus ja ruoan vai­ku­tuk­set ter­vey­teen. Ruokaan, ja eri­tyi­ses­ti tietyllä tavalla ruokansa valit­se­viin ihmisiin, liittyy myös mie­li­ku­via, jotka eivät tule suoraan jul­ki­ses­ta kes­kus­te­lus­ta. Ne syntyvät vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, kult­tuu­ris­ta kum­pua­vien puhe­ta­po­jen pyör­tees­sä. Annamme näiden mie­li­ku­vien perus­teel­la rooleja sekä muille että itsel­lem­me.


Tässä artik­ke­lis­sa käsit­te­len pro gradu ‑tut­kiel­ma­ni kautta sitä, millaisia puhe­ta­po­ja ja rooleja vegaa­niu­teen, seka­syön­tiin tai kas­vi­poh­jai­seen syömiseen voi liittyä. Tutkielmassani tar­kas­te­lin Vauva​.fi ‑kes­kus­te­lu­pals­tan tapoja kes­kus­tel­la ruo­ka­va­lin­nois­ta, kun aiheena oli vegaanius. Tästä puheesta muodostui laajempi puhetapa tie­tyn­lais­ten ruo­ka­va­lin­to­jen sosi­aa­li­sis­ta ja kult­tuu­ri­sis­ta mer­ki­tyk­sis­tä.

Anonyymiä puhetta ruoasta

Tutkielmani aineis­tok­si vali­koi­tui­vat vuoden 2017 tammi-hel­mi­kuus­sa Vauva​.fi ‑kes­kus­te­lu­pals­tan Aihe vapaa ‑alueella käydyt vega­nis­mia, vegaa­nis­ta ruokaa ja vegaa­niut­ta koskeneet kes­kus­te­lut. Valitsin Vauva.fi:n aineis­to­ni keruu­pai­kak­si, koska siitä on muo­dos­tu­nut erään­lai­nen koko kansan kes­kus­te­lu­foo­ru­mi, jossa käydään läpi kaikki mah­dol­li­set puhee­nai­heet. Aihe vapaa ‑alueella kes­kus­tel­lak­seen ei tarvitse rekis­te­röi­tyä, joten kynnys osal­lis­tua on matala.


Anonyymistä kes­kus­te­lus­ta on vaikea vetää mut­kat­to­mia joh­to­pää­tök­siä siitä, miten asioista kes­kus­tel­laan esi­mer­kik­si kas­vo­tus­ten. Internetin kautta tapahtuva kes­kus­te­lu on dyna­mii­kal­taan erilaista. Anonyymit kom­men­toi­jat eivät ole täysin luo­tet­ta­via lähteitä: tutkija ei voi tietää, puhuvatko he totta. Tämä on toki mah­dol­lis­ta myös haas­tat­te­luai­neis­tois­sa, vaikka ei vält­tä­mät­tä yhtä toden­nä­köis­tä. 


Tutkielmassani tar­kas­te­lin kes­kus­te­luis­sa muo­dos­tu­via toistuvia puhe­ta­po­ja: mistä asioista puhutaan, kun aiheina ovat vegaanius ja vegaa­ni­nen ruo­ka­va­lio. Tämän vuoksi en näe ongel­mal­li­se­na sitä, etten voi tietää olivatko kaikki kommentit täysin tosissaan vai eivät. Jo esi­mer­kik­si tietyn vitsin tai aiheen jatkuva tois­tu­mi­nen kes­kus­te­luis­sa kertoi, millaisia asioita kes­kus­te­li­jat liittivät vegaa­niu­teen. 

Kommenttien aiheet saivat vai­kut­tei­ta kom­men­toi­jaa ympä­röi­väs­tä kult­tuu­ris­ta. Täten aineis­tos­ta pystyy myös tekemään päätelmiä siitä, millaisia asioita vegaa­niu­teen liitetään kes­kus­te­lu­pals­tan ulko­puo­lel­la. Haluan korostaa, että puhues­sa­ni vegaa­neis­ta, seka­syö­jis­tä tai lihan­syö­jis­tä viittaan nime­no­maan aineis­to­ni kes­kus­te­li­joi­hin.

Kuva: Rustic Vegan (CC0)

Kulttuurissa kypsyvä ruoka

Keskusteluissa nousivat vahvasti esille ruo­ka­va­lin­to­jen luomat roolit. Kommenteissa tois­tui­vat ajatukset siitä, että vegaani on raivokas aktivisti ja lihan­syö­jä taas välin­pi­tä­mä­tön laiskuri, joka syö lähinnä eläin­pe­räi­siä tuotteita. Löytyi kuitenkin myös kolmas rooli, joka oli näiden kahden välimuoto: har­kit­se­va sekasyöjä, joka valikoi ruokansa vaih­toeh­to­jen ja roolien keskellä navi­goi­den. 


Hahmottelin tut­kiel­mas­sa­ni näiden eri kes­kus­te­li­joi­den näkö­kul­mia pohjaten 1900-luvulla vai­kut­ta­neen rans­ka­lai­sen ant­ro­po­lo­gin ja struk­tu­ra­lis­tin Claude Lévi-Straussin teoriaan kuli­naa­ri­ses­ta kolmiosta. Se tarjoaa yhden tavan tulkita ruokaan liittyviä mer­ki­tys­jär­jes­tel­miä. 


Kulinaarinen kolmio muodostuu kolmesta kate­go­rias­ta: raaka, kypsä ja mätä. Kolmion kautta ovat näh­tä­vis­sä vas­ta­pa­rit käsitelty/​käsittelemätön ja kulttuuri/​luonto. Ruoka muuttuu raa’asta tai mädästä syö­tä­väk­si, kun se on jollain tapaa käsi­tel­tyä. Tämä voi tar­koit­taa kon­kreet­ti­sia kyp­sen­tä­mis­ta­po­ja, mutta myös sääntöjä. Esimerkiksi uskon­nois­sa, joissa nou­da­te­taan paastoa tiettyyn aikaan vuodesta, on sääntöjä siitä mitä ruokaa saa syödä ja mihin aikaan. Suomalaisessa kult­tuu­ris­sa raaka kala on syötävää, kun se on tietyllä tavalla käsi­tel­tyä.


Lévi-Straussin teoriassa kyp­sen­tä­mis­ta­vat edustavat kult­tuu­ria, joka tekee ruoasta syö­mis­kel­pois­ta. Ruoka siis niin sanotusti kypsenee kult­tuu­ris­sa, joka koostuu sään­nöis­tä ja tavoista. Lévi-Straussin teoriaa on käytetty ja muunneltu eri tavoin koskemaan muutakin kuin ruokaa. Kolmion eri kulmat kuvas­ta­vat sitä, milloin ja minkä vuoksi joku asia on sallittua ja milloin ei. Sitä on käytetty esi­mer­kik­si dopingiin liit­ty­vien vakiin­tu­nei­den ajat­te­lu­mal­lien jäsen­te­lyyn.


Laadin aineis­to­ni pohjalta kaksi kolmiota, jotka kuvaavat kahta kes­kus­te­luis­sa esille tullutta näkö­kul­maa: vegaanien näkö­kul­maa ja muiden kes­kus­te­li­joi­den näkö­kul­maa. Sovellan kuli­naa­ris­ta kolmiota tul­kin­ta­ni apu­vä­li­nee­nä, jonka kautta erilaiset näkö­kul­mat hah­mot­tu­vat suhteessa toisiinsa.

kuvio 1 (1)

Kuvio 1. Vegaanien näkö­kul­maa edustava kuli­naa­ri­nen kolmio.

Ensimmäinen kolmio (kuvio 1) kuvaa vegaanien näkö­kul­maa. Siinä ruo­ka­va­lin­nat muuttuvat eläinten kär­si­myk­sen, ympä­ris­tön saas­tut­ta­mi­sen ja sai­rauk­sien kyp­sen­tä­mi­nä ja työs­tä­mi­nä raa’asta kohti mätää lihan­syön­tiä. Vegaanien kolmiossa kyp­sen­tä­vä tekijä kuvastaa muuta kult­tuu­ria, joka asettuu heidän arvojaan vastaan. Vauva​.fi ‑kes­kus­te­lu­pals­tan vegaanien pyr­ki­myk­se­nä oli toimia vastoin ympä­röi­viä normeja, jotka olivat heidän arvojensa vastaisia. Nämä normit vah­vis­ti­vat vegaanien näke­myk­sen mukaan epäeet­tis­tä, epäe­ko­lo­gis­ta ja epä­ter­veel­lis­tä yhteis­kun­taa.

kuvio 2 (1)

Kuvio 2. Muiden kuin vegaanien näkö­kul­maa edustava kuli­naa­ri­nen kolmio.

Toisessa kolmiossa (kuvio 2) ruo­ka­va­lin­to­ja kypsentää tie­toi­suus ruoan omi­nai­suuk­sis­ta. Näitä ovat paitsi ter­vey­teen vai­kut­ta­vat omi­nai­suu­det, myös ruoan sosi­aa­li­set omi­nai­suu­det. Niitä ovat esi­mer­kik­si ruo­ka­va­lin­to­jen vaikutus sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin tai ruokaan liitetyt hyveel­li­set omi­nai­suu­det. Tässä näkö­kul­mas­sa lihan­syön­ti edustaa raakaa, tie­dos­ta­ma­ton­ta syömistä. Vegaanius puo­les­taan edustaa mätää, koska valin­to­jen tie­dos­ta­mi­nen on mennyt niin sanotusti liian pitkälle. Vegaaniuteen ja vegaa­nei­hin lii­tet­tiin kes­kus­te­luis­sa myös sellaisia sosi­aa­li­sia omi­nai­suuk­sia, jotka tekivät tästä ruoan valit­se­mi­sen tavasta epä­ha­lut­ta­van.


Kummassakin kolmiossa kas­vis­ruo­ka­va­lio edustaa kypsää, koska se oli kum­mas­ta­kin näkö­kul­mas­ta sopivasti kyp­sen­net­tyä. Kummallakin oli myös omat syynsä sille, miksi kas­vis­ruo­ka­va­lio oli hou­kut­te­le­va.

Tiedostava syöjä

Julkisesta kes­kus­te­lus­ta saatujen viestien mukaan meidän tulisi syödä ter­veel­li­ses­ti ja eko­lo­gi­ses­ti, ja punnita ruo­ka­va­lin­to­ja arvojamme vasten. Vegaaniuden ympärillä pyö­ri­nei­siin kes­kus­te­lui­hin osal­lis­tu­neet kom­men­toi­jat pyrkivät vakuut­ta­maan sekä muita että itseään omista tie­toi­sis­ta ruo­ka­va­lin­nois­taan.


Pyrkimys tie­dos­ta­vuu­teen ja tiedon arvos­tuk­seen näkyi esi­mer­kik­si omaa ruo­ka­tie­tä­mys­tä koros­ta­vil­la ker­to­muk­sil­la. Kommenteissa vilisi viit­tauk­sia vita­mii­nei­hin, omega 3 ‑rasvoihin ja ami­no­hap­poi­hin. Myös ruoan alku­pe­räs­tä, tuo­tan­to­ta­vois­ta ja eko­lo­gi­suu­des­ta puhuttiin tietoon vedoten, usein vas­ta­väit­tä­jän puut­teel­lis­ta tietoa pilkaten. Vegaanit olivat saaneet tietonsa ”vegaa­ni­lii­ton pup­pu­ge­ne­raat­to­ris­ta” ja seka­syö­jien kom­men­teis­ta näkyi ”mikä taka­pa­ju­la-junttila Suomi todella on”.


Monesti seka­syö­jik­si tun­nis­tau­tu­neet kes­kus­te­li­jat ymmär­si­vät vegaa­niu­den syyt, ja niistä oltiin jopa samaa mieltä. Keskusteluissa muodostui puhetapa, jossa sekä oikeaksi että halutuksi ruoaksi ymmär­ret­tiin eko­lo­gi­nen, ter­veel­li­nen ja eettinen ruoka. “Väärä ruoka” oli tämän vas­ta­koh­ta: ympä­ris­töä kulut­ta­vaa, sai­ras­tut­ta­vaa ja eläinten epäeet­tis­tä kohtelua vah­vis­ta­vaa. 

Monet kes­kus­te­li­jat — eivät vain vegaanit — kokivat, että juuri vegaanius sopisi täyt­tä­mään oikean ruo­ka­va­lion kriteerit. Ruokavaliona se ei kui­ten­kaan hou­ku­tel­lut kaikkia. “Oikea ruoka” oli myös mielikuva, jota haluttiin tavoi­tel­la, mutta josta moni myönsi lip­su­van­sa. Osa kom­men­toi­jis­ta nau­res­ke­li sille, kuinka ruoan valin­nas­ta on tullut niin vaikeaa. Jotkut taas huo­kai­li­vat, kuinka tänään taas tuli mäs­säil­tyä, vaikka yleensä söivät ter­veel­li­sem­min.


Keskusteluissa kas­vis­ruo­ka­va­lio oli tie­dos­tet­tua syömistä, jossa valintoja tehtiin tiedon pohjalta. Kasvissyönti edustaa kult­tuu­ria toisessa kuli­naa­ri­ses­sa kolmiossa (kuvio 2), koska se vetosi useilla tavoilla niin lihaa syöviin kuin vegaa­nei­hin­kin. Jotkut lihan­syö­jät saat­toi­vat tavoi­tel­la kas­vis­ruo­ka­va­lio­ta tai jopa vegaa­nis­ta ruo­ka­va­lio­ta, mutta eivät esi­mer­kik­si ter­veys­syis­tä pystyneet sitou­tu­maan kum­paa­kaan. Jotkut taas olivat eri mieltä siitä, milloin ruoka oli tarpeeksi eet­ti­ses­ti tai eko­lo­gi­ses­ti tuotettua. Tiedostavuutta saa­tet­tiin lisätä ruo­ka­va­lioon myös valit­se­mal­la luo­mu­tuot­tei­ta, lähi­ruo­kaa ja riistaa.

Kuva: Ella Olsson (CC0)

Kulinaarinen pääoma ja yhdessä syöminen

Yllätyin siitä, kuinka posi­tii­vi­ses­ti moni ei-vegaa­nik­si tun­nis­tau­tu­va kom­men­toi­ja suhtautui vegaa­niu­teen, sen arvoihin ja ide­aa­lei­hin. Ruokavalinnoilla voidaan ilmaista kuu­lu­mis­ta tiettyyn ihmis­ryh­mään tai erot­tau­tua muista ryhmän jäsenistä. Yksi syy lihan kulu­tuk­sen vähen­tä­mi­sel­le ja kas­vis­ruo­an suosiolle voi löytyä pyr­ki­myk­ses­tä kerryttää kuli­naa­ris­ta pääomaa. 

Kulinaarinen pääoma on sym­bo­lis­ta pääomaa, jonka avulla yksilö korostaa omaa sosio­eko­no­mis­ta luok­kaan­sa. Sitä ker­ryt­tä­mäl­lä voi pyrkiä osoit­ta­maan kuu­lu­van­sa niin sanotusti kor­keam­paan luokkaan kuin mihin todel­li­suu­des­sa kuuluu: pus­si­nuu­de­lei­den ja Michelin-ravin­to­lan aterian syöjiin liitetään varsin erilaisia mie­li­ku­via. Kulinaarista pääomaa voi kerryttää myös koros­ta­mal­la ruo­ka­tie­tä­mys­tään. 


Kasvisten hyödyt ter­vey­del­le tiedetään hyvin, kuten myös punaisen lihan ter­veys­hai­tat. Kasvisten käyttöä lisää­mäl­lä ja lihaa vähen­tä­mäl­lä voi osoittaa tie­dos­ta­vaa kulut­ta­juut­ta. Ruoan eko­lo­gi­suut­ta, eet­ti­syyt­tä ja ter­veel­li­syyt­tä pai­not­ta­mal­la kom­men­toi­jat kar­tut­ti­vat kuli­naa­ris­ta pää­omaan­sa, osoit­ta­mal­la kuu­lu­van­sa ter­vey­des­tään ja ympä­ris­tös­tä huo­leh­ti­vaan, tie­dos­ta­vaan kes­ki­luok­kaan. Vaikka vegaanit nou­dat­ti­vat näitä arvoja, heihin lii­tet­tiin sosi­aa­li­ses­ti han­ka­lik­si koettuja piirteitä, jotka saivat monet vie­ras­ta­maan tätä ruo­ka­va­lio­ta.

Tämän vuoksi vegaanius asettuu toisessa kolmiossa (kuvio 2) mätään kulmaan. Samasta syystä ensim­mäi­ses­sä kolmiossa (kuvio 1) kas­vis­ruo­ka edustaa “kypsää kult­tuu­ria”, jonka seu­raa­mi­seen vegaanit kokivat sosi­aa­lis­ta painetta heille annetun “hankalan vegaanin“ roolin takia. Kasvissyöjinä heille ei annet­tai­si saman­lais­ta ikävää roolia. 


Yhteinen ruoka voi olla vegaa­nil­le haas­teel­li­ses­ta esi­mer­kik­si juhlissa, joissa suurin osa muista vieraista on seka­syö­jiä. Tarjotusta ruoasta kiel­täy­ty­mi­sen pakko käy toden­nä­köi­sem­mäk­si. Kaikki val­ta­vir­ras­ta eroavat ruo­ka­va­liot luovat mah­dol­li­suuk­sia yhteisen ruokailun ja ruoan jakamisen eli kom­men­saa­li­suu­den esty­mi­sel­le. Näin esi­mer­kik­si vegaa­nis­ta ruo­ka­va­lio­ta nou­dat­ta­va saattaa tulla aset­ta­neek­si itsensä yhteisön ulko­puo­lel­le. Tämän vuoksi tilanteet, joissa vegaanin ruo­ka­va­lio­ta ei ole otettu huomioon, voivat tuntua erityisen ikäviltä. 

Ruoalla ilmais­taan myös hoivaa, jonka kes­key­ty­mi­nen voidaan tulkita nega­tii­vi­ses­ti. Ystävän luona kyläil­les­sä tuntuu vaikealta kiel­täy­tyä napos­tel­ta­vas­ta, vaikka ei oikeas­taan tee mieli mitään — tai jos ei vegaa­niu­den vuoksi halua syödä tarjottua ruokaa. Tarjoajalle voi herätä kysymys siitä, miksi tarjottua hoivaa ei oteta vastaan, tai miksi kiel­täy­ty­jä ei halua olla osa ryhmää. Kommentoijien kes­kuu­des­sa vegaa­niut­ta ei aina nähty riit­tä­väk­si syyksi tar­jo­tus­ta ruoasta kiel­täy­ty­mi­sel­le.

Hankalan, täydellisen vegaanin rooli

Kommentoijien mukaan vegaanit paa­sa­si­vat ruo­ka­va­lios­taan ja olivat kaiken lisäksi tekopyhiä. Keskusteluissa toistui mielikuva saar­naa­vis­ta vegaa­neis­ta, jotka olivat aina kään­nyt­tä­mäs­sä muita. Tämä tuli erityisen selvästi esille kes­kus­te­lus­sa, jossa kysyttiin, voi­si­vat­ko vastaajat seu­rus­tel­la vegaanin kanssa. 

”Periaatteessa voisin seu­rus­tel­la, jos tämä vegaani ei ala tyr­kyt­tä­mään omaa tapaansa minulle”, eräs kom­men­toi­ja kertoi. Keskustelussa oli lukuisia tällaisia kom­ment­te­ja. Sosiaaliset paineet sekä vegaa­niu­den oletettu äärim­mäi­syys ja hankaluus tekivät siitä mädän (kuvio 2), epä­ha­lut­ta­van muille paitsi vegaa­neil­le.


Vegaani erot­tau­tuu ryhmästä myös ker­toes­saan ruo­ka­va­lion­sa syistä. Muut saat­toi­vat kokea vegaanien tuovan esille sitä kuinka ”oikein” he söivät, koska heidän ruo­ka­va­lion­sa oli eko­lo­gi­nen, eettinen ja ter­veel­li­nen. Tämä vaikuttaa täyttävän kaikki ne ruo­kai­de­aa­lit, jotka koetaan merkeiksi kes­ki­luok­kai­suu­des­ta. Koska lihan nega­tii­vi­set puolet ovat hyvin tiedossa, lihan­syö­jät tietävät, ettei heidän ruo­ka­va­lion­sa vält­tä­mät­tä istu tähän ideaaliin. Tämä saa aikaan ärtymistä, oman oikeassa olon koros­ta­mis­ta ja oman iden­ti­tee­tin varjelua. 


Yksi tapa varjella iden­ti­teet­tiä oli kysee­na­lais­taa vegaanien logiikka. Vegaanilta odo­tet­tiin täy­del­li­syyt­tä, muuten tämä oli tekopyhä kak­si­nais­mo­ra­lis­ti. Jos halusi syödä eko­lo­gi­ses­ti, täytyi pyrkiä eko­lo­gi­suu­teen myös kaikilla muilla tavoilla. Välillä vegaanien arvot ja etenkin heidän tapansa ylläpitää niitä kysee­na­lais­tet­tiin poh­ti­mal­la, eikö maa­il­mas­ta löydy parempaa tapaa vaikuttaa asioihin. Näin osa kom­men­toi­jis­ta osoitti itselleen ja muille, että oli hyväk­syt­tä­vää vaikkapa syödä teho­tuo­tet­tua lihaa: eiväthän vegaa­nit­kaan yllä kaikkiin moraa­li­siin tavoit­tei­siin­sa.

Vegaanin dilemma

Jos “oikea”, tavoi­tel­ta­va ruo­ka­va­lio muo­dos­tui­si mah­dol­li­sim­man eko­lo­gi­sis­ta, eet­ti­sis­tä ja ter­veel­li­sis­tä ruoista, olisi vegaa­ni­nen ruo­ka­va­lio ainakin aineis­to­ni kom­ment­tien perus­teel­la hyvin korkealla. Se on äärim­mäi­sen oikea — ehkä liiankin äärim­mäi­nen. 

Tämä on vegaanin dilemma. Samaan aikaan, kun kas­vis­ruo­an hyötyjä heh­ku­te­taan mediassa ja vegaa­niut­ta yhtäällä ihan­noi­daan, toisaalla vegaaneja pilkataan paa­saa­vik­si ja teko­py­hik­si itu­hi­peik­si. Äärimmäisyydeltä odotetaan täy­del­lis­tä arvojen ja ideaalien mukaan toi­mi­mis­ta, mutta samalla myös jous­ta­vuut­ta valin­nois­sa.


Päätös syödä jotain on valinta. Punnitsemme niin ruoan ter­veel­li­syyt­tä, edul­li­suut­ta, makua kuin muita tekijöitä. Ruoalta vaaditaan kuitenkin yhä enemmän, sillä tie­toi­suus siihen liit­ty­vis­tä valin­nois­ta ja niiden seu­rauk­sis­ta on kasvanut. Vegaaninen ruoka voi vastata näihin vaa­ti­muk­siin, mutta tiukkaa sitou­tu­mis­ta siihen vie­ras­te­taan.

Kuva: Esther Wechsler (CC0)

Oikaisu 14.1. klo 14:05: Tekstissä luki aiemmin, että Vegaanihaasteen jär­jes­tä­jä on Vegaaniliitto. Vegaaniliitto oli toinen jär­jes­tä­jä vuoteen 2017 saakka, jonka jälkeen haas­tees­ta on vastannut Oikeutta eläimille ‑järjestö. Tieto on korjattu.

  • Podcast-lukija: Eemi Nordström
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Tengy Art (CC0)
  1. Pelho, Tuuli 2019. ”En ole vegaani, mutta…” Ruokavalintoja koskevat dis­kurs­sit Vauva​.fi ‑vegaa­ni­kes­kus­te­lu­jen kon­teks­tis­sa. Kulttuurintutkimuksen pro gradu ‑tutkielma, Filosofinen tie­de­kun­ta, Itä-Suomen yliopisto. 
  2. Raippalinna, Liia-Maria 2013. Ruoka, ruumis, yhteisö: Pyhät rajat hyvän ja oikean ruoan dis­kurs­seis­sa. Uskontotieteen pro gradu ‑tutkielma, Humanistinen tie­de­kun­ta, Helsingin yliopisto.
  3. Saali, Antti 2019. Lihan ja mas­ku­lii­ni­suu­den arti­ku­laa­tio ja anta­go­nis­mi. Diskurssianalyysi lihan mas­ku­lii­ni­suut­ta haas­ta­vis­ta puhe­ta­vois­ta. Sosiologian pro gradu ‑tutkielma. Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto.

Kirjoittaja

Tuuli Pelho on kulttuuriantropologian opiskelija Itä-Suomen yliopistosta, josta hän valmistuu hetkenä minä hyvänsä filosofian maisteriksi. Erityisen lähellä Tuulin sydäntä ovat erilaiset ruokaan liittyvät aiheet, digitaaliset yhteisöt ja etnografisen näkökulman hyödyntäminen työelämän tarpeisiin. Myös erilaisten ympäristöjen tarkastelu antropologian työkaluilla kutkuttaa Tuulin mieltä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suuret tapahtumat synnyttävät huumoria, eikä korona ole poikkeus. Huumorilla on monia merkityksiä ja vaikutuksia. Sen kautta voi rakentaa yhteisöllisyyttä tai hyökätä. Vitsi voi välittää piiloviestejä tai kuvata tilannetta, jolle on vaikea löytää järkevää selitystä tai edes sanoja.

Wc-paperin historia on yllättävän lyhyt ottaen huomioon, että tarpeiden tekeminen on yhteistä kaikille ihmisille. Suuressa osassa maailmaa suositaan vedellä puhdistautumista vessakäynnin jälkeen. Paperin käyttö on kuitenkin kasvussa vaurastuvissa maissa, joiden keskiluokka kasvaa. Vessapaperin kulutuksen kasvu heijastelee globaalien markkinavoimien ja kulutuskulttuurin leviämistä.

Voiko pandemiasta seurata mitään hyvää? Tähän mennessä on merkillepantavaa, että kaiken perustellun huolen lisäksi koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on tuonut myös toivoa. Kuten monet kriisit, myös COVID-19 on tuonut esiin ihmisten halun auttaa toisiaan ja voimakkaan solidaarisuuden tunteen.