Paperittomuus ja turvallisuuspolitiikan jännitteet

Paperittomista siirtolaisista ja ulkomaalaisvalvonnasta on tullut keskeinen poliittinen kysymys Euroopassa ja Suomessa. Paperittomuus tarjoaa peilin tarkastella turvallisuuspolitiikassa olevia ristiriitaisuuksia ja jännitteitä, jotka koskevat niin paperittomien kuin Suomen kansalaisten asemaa Suomessa.

”Yksikään ihminen ei ole laiton.” Näin monet akti­vis­tit toteavat termistä laiton maa­han­muut­ta­ja. Se on Suomessa käytetty hal­lin­nol­li­nen käsite kuvaamaan ihmisiä, jotka oles­ke­le­vat tai pyrkivät Suomen alueelle ilman voimassa olevaa oles­ke­lu­lu­paa. Vaihtoehtoinen termi kuvaamaan näitä ihmisiä on paperiton. Se viittaa val­tioi­den raja­po­li­tii­kan tuot­ta­maan tilan­tee­seen, jossa ihmisille ei myönnetä oles­ke­lu­lu­pia ja heidän liik­ku­vuut­taan val­tioi­den rajojen ylitse pyritään sään­te­le­mään. 

Paperittomat eivät muodosta yhtä yhte­näis­tä joukkoa. Ennen vuotta 2015 suurin osa EU-alueen pape­rit­to­mis­ta oli ihmisiä, joiden vii­su­mi­lu­pa oli päättynyt ja jotka olivat jääneet Euroopan unionin sisälle. Vuodesta 2015 eteenpäin uuden pape­rit­to­mien joukon muo­dos­ti­vat kiel­tei­sen tur­va­paik­ka­pää­tök­sen saaneet tur­va­pai­kan­ha­ki­jat sekä itsessään tur­va­pai­kan­ha­ki­jat; pako­lai­sel­le on myönnetty oles­ke­lu­lu­pa, kun taas tur­va­pai­kan­ha­ki­ja on mat­kus­ta­nut sitä hakemaan tul­lak­seen pako­lai­sek­si. 

Kumpaakin näistä ryhmistä yhdistää se, että niihin kuulujat oles­ke­le­vat valtion alueella ilman voimassa olevaa oles­ke­lu­lu­paa. Suomessa valtion käyttämä termi “laiton maa­han­muut­ta­ja” myös eroaa selkeästi kon­no­taa­tiol­taan esi­mer­kik­si englan­nin­kie­len irregular migration tai ranskan termistä sans-papiers, vaikka Euroopan unionin maita yhdis­tä­vät EU-tason lin­jauk­set liik­ku­vuu­des­ta.

Euroopassa pape­rit­to­muu­den taustalla on 1990-luvulla laadittu Schengen-sopimus. Se mah­dol­lis­ti vapaan liik­ku­vuu­den Schengen-alueen sisällä, mutta sitä laa­dit­taes­sa eri­tyi­ses­ti Euroopan unionin pohjoiset jäsenmaat vaativat tiukempaa Euroopan ulko­puo­lis­ten rajojen valvontaa. Tästä on seurannut raja­kont­rol­lin ja vii­su­mi­lu­pien myön­tä­mi­sen asteit­tais­ta tiu­ken­tu­mis­ta. 

Tällaista tilan­net­ta voidaan kuvata tur­val­lis­ta­mi­sen käsit­teel­lä. Jostain ilmiöstä aletaan tuottaa käsitystä tur­val­li­suusuh­ka­na, minkä seu­rauk­se­na pyritään luomaan keinoja hallita sitä. Antropologi Nicholas de Genova onkin esittänyt Euroopan unionin syn­nyt­tä­neen pape­rit­to­muu­den ilmiönä ja tehneen siitä itselleen ongelman.

Paperittomuuden käsit­te­le­mi­sel­lä tur­val­li­suu­den kautta on ollut laajoja seu­rauk­sia EU:lle sen ulko- ja sisä­po­li­tii­kas­sa. Paperittomuus ja siihen kie­tou­tu­va muu muut­to­lii­ke ovat esi­mer­kik­si vai­kut­ta­neet Euroopan unionin ja muiden Välimeren val­tioi­den välisiin suh­tei­siin. EU on solminut Turkin, Marokon ja Libyan kanssa kah­den­vä­li­siä sopi­muk­sia, joita maiden hal­li­tuk­set voivat käyttää kiris­tääk­seen EU:ta ja edis­tääk­seen sisä­po­liit­tis­ta asemaansa. Nykyisen tilanteen taustalla on myös kolo­nia­lis­ti­nen historia, joka vaikuttaa edel­leen­kin entisten siir­to­mai­den yhteis­kun­nal­li­seen jär­jes­tyk­seen ja kan­sain­vä­li­siin suh­tei­siin. Lisäksi vuodesta 2015 lähtien myös Euroopan sisäisten rajojen valvonta on jälleen palannut toi­men­pi­teek­si, kun pape­rit­to­muu­den tor­jun­nas­ta on tullut sisäisen liik­ku­vuu­den mah­dol­lis­ta­mis­ta tärkeämpi päämäärä.

Tätä taustaa vasten tar­kas­te­lin pro gra­dus­sa­ni pape­rit­to­muut­ta tur­val­li­suus­po­liit­ti­se­na kysy­myk­se­nä Suomessa. Antropologinen katseeni kiin­nit­tyi polii­tik­ko­jen val­lan­käyt­töön ja poliisien asian­tun­ti­ja­val­taan, minkä vuoksi analysoin gra­dus­sa­ni polii­si­hal­li­tuk­sen laatimia laittoman maa­han­tu­lon vastaisia toi­min­taoh­jel­mia, niiden arvioin­ti­ra­port­te­ja sekä pape­rit­to­mien lasten säi­löön­ot­toa ja etnisen pro­fi­loin­nin kri­mi­na­li­soin­tia koskevia edus­kun­ta­kes­kus­te­lui­ta ja hal­li­tuk­sen esityksiä. 

Tässä kir­joi­tuk­ses­sa nostan esiin, mitä ongelmia tur­val­li­suus­po­liit­ti­sel­la jär­kei­lyl­lä on ollut sen suhteen, miten pape­rit­to­muut­ta on kehys­tet­ty syr­jäy­ty­mi­sen kautta ja miten tur­val­li­suus­po­li­tiik­ka ja yhden­ver­tai­suus on esitetty toi­sil­leen vas­tak­kai­sik­si etnistä pro­fi­loin­tia kri­mi­na­li­soi­taes­sa.

Paperittomuuden ymmärtäminen syrjäytymisen kautta

”Syrjäytyminen on sisäisen tur­val­li­suu­den kes­kei­sim­piä uhkia. Laittomasti maassa oles­ke­le­vil­la on erityisen suuri riski syrjäytyä.” (Poliisihallitus 2012, Laittoman maa­han­tu­lon vastainen toi­min­taoh­jel­ma 2012 – 2015)

Kataisen hal­li­tuk­sen aikana syr­jäy­ty­mi­nen mää­ri­tel­tiin kes­kei­sim­mäk­si tur­val­li­suus­ris­kik­si Suomessa. Tämä näkyy myös polii­si­hal­li­tuk­sen Laittoman maa­han­muu­ton toi­min­taoh­jel­mis­sa. Näissä doku­men­teis­sa pape­rit­to­mien syr­jäy­ty­mi­nen tuodaan esille kes­kei­se­nä riskinä. Suurimpana pelkona on pape­rit­to­mien var­jo­yh­tei­sö­jen muo­dos­tu­mi­nen Suomeen. 

Kuitenkin pape­rit­to­muu­den kehys­tä­mi­nen juuri syr­jäy­ty­mi­sen kautta nostaa esiin kysy­myk­sen siitä, eikö kyseessä ole pikem­min­kin pape­rit­to­mien syr­jäyt­tä­mi­nen. Mikäli pape­rit­to­mil­ta evätään mah­dol­li­suu­det perus­pal­ve­lui­hin ja ainoaksi viran­omai­syh­tey­dek­si heillä tarjoutuu läh­tö­maa­han palaut­ta­mi­nen, pape­rit­to­mil­la on valit­ta­va­naan ainoas­taan heille hai­tal­li­sia vaih­toeh­to­ja.

Poliisihallituksen tapa käsitellä pape­rit­to­mia syr­jäy­ty­nei­nä luo itsessään myös kiin­nos­ta­van dyna­mii­kan sen suhteen, että puhumalla pape­rit­to­mis­ta syr­jäy­ty­nei­nä viran­omais­ten esitetään auttavan heitä vält­ty­mään syr­jäy­ty­mi­sel­tä. Kuitenkin viran­omai­set tarjoavat pape­rit­to­mil­le vain epä­suo­tui­sia vaih­toeh­to­ja.

Antropologi Gregory Bateson on kuvannut tällaista tilan­net­ta toi­min­nal­li­sek­si loukuksi. Yhteiskuntapoliittisesti käsitettä on mah­dol­lis­ta käyttää sen tar­kas­te­luun, miten toi­min­nal­li­sia loukkuja olisi mah­dol­lis­ta purkaa. Syrjäytymisen tar­kas­te­lu syr­jäyt­tä­mi­sen aiheut­ta­ma­na raken­teel­li­se­na toi­min­nal­li­se­na loukkuna ohjaa eri­lai­seen pää­tök­sen­te­koon kuin syr­jäy­ty­mi­sen tar­kas­te­lu yksilön itse­ai­heut­ta­ma­na tilan­tee­na, jol­lai­se­na polii­si­hal­li­tuk­sen toi­men­pi­de­suun­ni­tel­mat tar­kas­te­le­vat pape­rit­to­mien tilan­net­ta. 

Tämän kaltainen ymmärrys hämär­ryt­tää siitä, miten rakenteet ovat tuot­ta­neet pape­rit­to­muu­den ilmiönä. Vaikkei polii­si­hal­li­tus itsessään päätä siitä, miten pape­rit­to­muus yhteis­kun­nal­li­se­na ongelmana tulisi ratkaista, sen tuottamat tekstit ovat asian­tun­ti­joi­den laatimaa tietoa pape­rit­to­muu­des­ta. Tällaiset tekstit ja niiden mukainen toiminta myös itsessään tuottavat pape­rit­to­muut­ta ilmiönä.

Nykyisen Marinin hal­li­tuk­sen sisä­mi­nis­te­ri Maria Ohisalo on kom­men­toi­nut syr­jäy­ty­mi­sen ehkäi­se­mi­sen tulevan tur­val­li­suus­po­li­tii­kan keskiöön. Vaikka syr­jäy­ty­mi­nen on ollut jo pidempään suo­ma­lai­ses­sa tur­val­li­suus­po­li­tii­kas­sa keskeinen käsite, on nyt oleel­lis­ta tar­kas­tel­la, millaisia kon­kreet­ti­sia rat­kai­su­ja syr­jäy­ty­mi­sen ja syr­jäyt­tä­mi­sen rat­kai­se­mi­ses­sa tapahtuu lähi­vuo­si­na. 

Vastaavasti on hyvä pitää mielessä, että syr­jäy­ty­mi­nen on käsit­tee­nä liikkuva. Sosiaalipoliitikko Otso Sandberg on väi­tös­kir­jas­saan tutkinut, miten sitä voidaan käyttää kuvaamaan keskenään hyvin erilaisia ilmiöitä, joille käsitteen käytön myötä pyritään esit­tä­mään saman­kal­tai­sia meka­nis­me­ja. Tämä voi vuo­ros­taan hämärtää ymmär­rys­tä huono-osai­suu­den kon­kreet­tis­ten muotojen eroista ja luon­tees­ta, kuten pape­rit­to­muu­den suhteen käy, jos sitä tar­kas­tel­laan yksi­löi­den syr­jäy­ty­mi­sen kautta.

Etnistä profilointia kriminalisoimassa

Etninen pro­fi­loin­ti tar­koit­taa sellaista valvontaa, jossa ihmisiä pysäy­te­tään ja epäillään rikol­li­sik­si ihonvärin ja oletetun etni­syy­den perus­teel­la. Se on toi­men­pi­tee­nä kri­mi­na­li­soi­tu Suomessa ja Euroopan unionissa, sillä se loukkaa kan­sa­lais­ten yhden­ver­tai­suut­ta. Yksilön kan­sa­lai­suu­den kysee­na­lais­ta­mi­nen esi­mer­kik­si ihonvärin perus­teel­la viran­omais­ten toimesta asettaa rodul­lis­te­tut kan­sa­lai­set eriar­voi­seen asemaan muiden kan­sa­lais­ten kanssa. 

Etninen pro­fi­loin­ti perustuu hyvin vahvasti etnisen natio­na­lis­min mukaiseen ajat­te­luun kan­sa­lai­suu­des­ta, joka sulkee etnisiä vähem­mis­tö­jä ulos kan­sa­lai­suu­den piiristä. Sitä on myös pyritty käyt­tä­mään pape­rit­to­mien ihmisten tun­nis­ta­mi­seen, vaikka siihen toi­men­pi­de ei ole ollut kovin tehokas.

Vaikka etninen pro­fi­loin­ti kri­mi­na­li­soi­tiin vuonna 2015 Stubbin hal­li­tuk­sen toimesta, käyttää huo­mat­ta­va osa polii­seis­ta sitä edelleen ulko­maa­lais­val­von­nas­sa ja muissa yhteyk­sis­sä siinä määrin, että voidaan puhua raken­teel­li­ses­ta ongel­mas­ta ja rasis­mis­ta. Tämä poliisien toiminta on myönnetty ongel­ma­koh­dak­si polii­si­hal­li­tuk­sen vuonna 2017 laa­ti­mas­sa Laittoman maa­han­tu­lon ja maassa oleskelun vas­tai­ses­sa toi­min­taoh­jel­mas­sa. Silti poliisien yhä har­joit­ta­ma etninen pro­fi­loin­ti on nostettu esiin esi­mer­kik­si Long Playn uutis­ju­tun ja sosio­lo­gian pro­fes­so­ri Suvi Keskisen johtaman Pysäytetyt-tut­ki­mus­hank­keen kautta.

Pro gra­dus­sa­ni tar­kas­te­lin etnisen pro­fi­loin­nin kri­mi­na­li­soin­tia koskevaa hal­li­tuk­sen esitystä sel­vit­tääk­se­ni tur­val­lis­ta­mi­sel­le vas­tak­kais­ta ilmiötä, joka linkittyy kes­kei­ses­ti pape­rit­to­muu­teen ja kan­sa­lais­ten yhden­ver­tai­suu­teen. Olin yllät­ty­nyt siitä, miten hal­li­tuk­sen esi­tyk­ses­sä yhden­ver­tai­suus ja tur­val­li­suus­toi­men­pi­teet esitetään keskenään jän­nit­tei­si­nä peri­aat­tei­na. Seuraava lainaus hal­li­tuk­sen esi­tyk­ses­tä kiteyttää tämän jän­nit­teen erityisen hyvin: 

”Toisaalta voi kysyä, aiheut­taa­ko varo­vai­suus sen, että ulko­maa­lais­val­von­nan tehokkuus laskee, jos valvontaa ei tehdä yhden­ver­tai­suu­den louk­kaus­ten pelossa.”

Tulkintani mukaan läpi hal­li­tuk­sen esityksen, sekä siitä käydyn lähe­te­kes­kus­te­lun tasolla, korostuu näkemys yhden­ver­tai­suu­des­ta hai­tal­li­se­na näkö­kul­ma­na tur­val­li­suu­del­le. Näin silloinen Suomen hallitus käsitteli asiaa lähinnä yksi­lö­ta­son kautta eikä raken­teel­li­se­na ongelmana, jolloin raken­teel­li­nen rasismi on ongelmana sivuu­tet­tu. 

Jos yhden­ver­tai­suu­den kehit­tä­mi­nen nähdään tur­val­li­suus­po­liit­ti­se­na ongelmana, eikä asiaa käsitellä hal­li­tuk­sen toimesta raken­teel­li­se­na ongelmana, on mah­dol­lis­ta jäsentää, miksi etnistä pro­fi­loin­tia on ollut vaikea kitkeä irti polii­si­toi­min­nas­ta. Arvioni mukaan etnisen pro­fi­loin­nin mukaista ajat­te­lu­ta­paa ei ole haastettu ja purettu tarpeeksi hal­lin­nol­li­sel­la tasolla.

Järkeilytapana etnistä pro­fi­loin­tia kuvaa erityisen hyvin ant­ro­po­lo­gi Liisa Malkin käsite asioiden kan­sal­li­nen järjestys. Käsitteellään Malkki kuvaa sitä, miten maailmaa jäsen­ne­tään kan­sa­lai­suu­den ja kan­sal­lis­ten rajojen kautta, sekä miten ihmis­ryh­mien aja­tel­laan olevan ole­muk­sel­li­ses­ti sidok­sis­sa johonkin alueeseen. Muuttoliikkeen erilaiset muodot haastavat tällaista syvään juur­tu­nut­ta ja sisäis­tet­tyä kult­tuu­ril­lis­ta ymmär­rys­tä todel­li­suu­des­ta. Malkki kehitti käsitteen pur­kaak­seen tätä ajat­te­lu­ta­paa. Olisiko Malkin ajatusten hyö­dyn­tä­mi­nen esi­mer­kik­si poliisien kou­lut­ta­mi­ses­sa mah­dol­li­suus kehittää nor­mi­kriit­tis­tä ja yhden­ver­tai­suut­ta tukevaa viran­omais­työ­tä kan­sa­lai­suu­teen ja ei-kan­sa­lai­suu­teen liit­ty­vis­sä kysy­myk­sis­sä?

Ulkomaalaisvalvonnassa käytetyn etnisen pro­fi­loin­nin kri­mi­na­li­soin­ti tarjoaa näin peilin kan­sa­lai­suu­del­le. Kun kan­sa­lai­suut­ta aja­tuk­sel­li­ses­ti lähes­ty­tään ensi­si­jai­ses­ti etni­syy­den ja ihonvärin kautta, se aja­tus­kul­ku­na sulkee ulos Suomen kan­sa­lai­sia ja mää­rit­te­lee kan­sa­lai­suu­den hyvin kapealla tavalla. Se on myös osoitus siitä, miten tur­val­li­suus­toi­men­pi­teet voivat olla hai­tal­li­sia.

Turvallisuuden jännitteet

Paperittomuuteen ja siihen lin­kit­ty­vään ulko­maa­lais­val­von­taan liittyy monen­lai­sia jän­nit­tei­tä ja ongel­ma­koh­tia. Tässä kir­joi­tuk­ses­sa käsit­te­lin jän­ni­tet­tä siitä, miten tur­val­li­suus­po­li­tiik­ka asettuu vas­tak­kain yhden­ver­tai­suut­ta ja sosi­aa­li­po­liit­tis­ta ymmär­rys­tä pape­rit­to­muu­des­ta. Yhdenvertainen kohtelu ja tur­val­li­suus­po­li­tiik­ka nähdään helposti toi­sil­leen vas­tak­kai­si­na peri­aat­tei­na. 

Samalla käsit­te­le­mis­sä­ni esi­mer­keis­sä korostuu, millaisia aja­tuk­sel­li­sia ja toi­min­nal­li­sia umpikujia muodostuu, kun raken­teel­li­sia ongelmia tar­kas­tel­laan yksi­lö­ta­son kautta. Poliisihallitus esittää pape­rit­to­mien syr­jäy­ty­mi­sen tur­val­li­suuson­gel­ma­na Suomelle, minkä tehtävän eri Suomen hal­li­tuk­set ovat polii­si­hal­li­tuk­sel­le antaneet Kataisen hal­li­tuk­ses­ta alkaen. Tapa esittää pape­rit­to­muus ja syrjintä lähinnä yksi­lö­ta­son ongelmana johtaa syrjinnän vähät­te­lyyn ja miel­tä­mään yhden­ver­tai­suus tur­val­li­suu­del­le vas­tak­kai­se­na peri­aat­tee­na.

Tällaisten vas­tak­kai­na­set­te­lui­den sijaan olisi edettävä kohti sitä ymmär­rys­tä, että tur­val­li­suus ja yhden­ver­tai­suus ovat toisiaan tukevia ja täy­den­tä­viä peri­aat­tei­ta – ja että ilman yhden­ver­tais­ta kohtelua ei voi olla olemassa oikeus­val­tiol­lis­ta oikeus­suo­jaa. Kumpaakin näkö­kul­maa olisi hyö­dyn­net­tä­vä, jotta ajattelu ei rajaudu vain luotuihin uhka­ku­viin. Lisäksi pape­rit­to­muut­ta ja sen kaltaisia ilmiöitä ei tulisi käsitellä yksistään tur­val­li­suus­po­liit­ti­si­na kysy­myk­si­nä, vaan niitä tulisi ajatella glo­baa­lei­na sosi­aa­li­po­liit­ti­si­na kysy­myk­si­nä.

Antropologinen ymmärrys maa­il­mas­ta ja niistä lokaa­leis­ta ja glo­baa­leis­ta raken­teis­ta, jotka vai­kut­ta­vat ihmisten elämään, on yksi keino ymmärtää tur­val­li­suus­po­li­tii­kas­sa olevia jän­nit­tei­tä laa­jem­mal­la pers­pek­tii­vil­lä.

  1. Khosravi, S. (2013) “Laiton” matkaaja. Helsinki: Gaudeamus.
  2. Leppäkorpi, M. (2011) Asiaton Oleskelu Kielletty. Helsinki: Into Kustannus.
  3. Antropologi Ruben Andersson julkaisut
  4. Saarinen, M. (2018) Paperittomuus, kan­sa­lai­suus ja tur­val­li­suus­di­lem­mat.
  5. Paperittomat-hanke
  6. Keskinen, S. & Aminkeng Atabong, A. & Himanen, M. & Kivijärvi, A. & Osazee, U. & Pöyhölä, N. & Rousku, V. (2018) Pysäytetyt. Etninen pro­fi­loin­ti Suomessa. Helsinki: University of Helsinki, Swedish School of Social Science.
  7. Todorov, E. (8.3.2018) Luvattoman siir­to­lai­suu­den hallinta on illuusio. Paperittomat ovat osa yhteis­kun­tia. Alusta! 

Kirjoittaja

Mikko Saarinen on yhdenvertaisuudesta ja institutionaalisista käytänteistä kiinnostunut antropologi.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Sanna-Leena Häkkinen 14.3.2020 klo 13:55

    Kiitos. Opin jälleen uutta. Itseäni on jäänyt Stubbin hal­li­tuk­sen ajoilta vai­vaa­maan tuo“laiton maa­han­muut­ta­ja” ‑käsite. Seuraan jat­kos­sa­kin blogiasi.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen oppeja viedään myös maailmalle. Mukana demokratiaa tukemassa on Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, joka Työkentällä-haastattelussa kertoo urastaan järjestömaailmassa.

Hiphop-kulttuuri luotiin lähes 50 vuotta sitten New Yorkin ghetoissa, josta se yllättäen levisi kaikkialle maailmaan. Kaupallisesta menestyksestä huolimatta hiphopin ytimessä on säilynyt kyky yhdistää erilaisia ihmisiä ja penseys ansaitsemattomia etuoikeuksia kohtaan.