Pehmeää kansanterveystiedettä

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat antropologisen tutkimuksen ytimessä, sillä aihe koskettaa meitä kaikkia. Työkentällä-haastattelussa keskustelemme antropologi Laura Menardin kanssa hänen työstään kansanterveystieteen lehtorina Sussexin yliopistossa Iso-Britanniassa.

Soitan video­pu­he­lua Iso-Britanniaan, mutta tie­to­tek­niik­ka pettää heti alkuunsa. Puhetta ei kuulu, eikä kuvaa näy. Tavoittelen Lontoossa asuvaa ant­ro­po­lo­gi Laura Menardia, jonka kanssa olen sopinut haas­tat­te­lun kes­kus­tel­lak­sem­me hänen työstään kan­san­ter­veys­tie­teen lehtorina Sussexin yli­opis­tos­sa.


Lopulta puhelu saadaan läpi, ja Menardin kasvot ilmes­ty­vät ruutuun. Hän vastaa työ­pai­kal­taan University Centre Croydonista, jossa toimii Sussexin yli­opis­ton Lontoon toi­mi­pis­te. Siellä Menard opettaa kan­san­ter­veys­tie­teen opin­to­ko­ko­nai­suut­ta kan­di­ta­son ohjel­mas­sa.


Kansan­ter­veys­tie­de on kes­kit­ty­nyt tutkimaan terveyttä monia­lai­ses­ti. Sitä voi pitää erään­lai­se­na ter­veys­tie­tei­den yleis­tut­kin­to­na, joka ei suo­ra­nai­ses­ti valmista tiettyyn ammattiin. Monialaisuudestaan johtuen kan­san­ter­veys­tie­det­tä tar­kas­tel­laan myös ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta.


Menardin ope­tuk­ses­sa ant­ro­po­lo­gi­nen ote on hänen taustansa vuoksi vahvasti läsnä. Hänen ohjaa­mien­sa kurssien yhteys ant­ro­po­lo­gi­aan ei ole aina ilmeinen, sillä niiden aiheet vaih­te­le­vat epi­de­mio­lo­gias­ta ter­veys­pal­ve­lui­den hal­lin­to­joh­ta­mi­seen ja lain­sää­dän­töön. Olen kiin­nos­tu­nut kuulemaan, min­kä­lai­sen polun Menard on kulkenut nykyiseen teh­tä­vään­sä, sekä miten ant­ro­po­lo­gin tausta vaikuttaa hänen tapaansa käsitellä ter­veys­ky­sy­myk­siä läh­tö­koh­tai­ses­ti ei-ant­ro­po­lo­gi­ses­ti suun­tau­tu­neel­la tie­tee­na­lal­la.

Kuva: Laura Menard ©

Akateeminen moniottelija

Menardin kiin­nos­tus ant­ro­po­lo­gi­aa kohtaan heräsi jo varhain. Hän päätyi opis­ke­le­maan alaa ensin Sussexin yli­opis­toon kandin tutkinnon verran 2000-luvun puo­li­vä­lis­sä, ja myöhemmin Helsingin yli­opis­toon, josta hän valmistui mais­te­rik­si 2015. Gradussaan Menard käsitteli queer-akti­vis­mia, homo­na­tio­na­lis­mia sekä Israelin ja Palestiinan välistä konflik­tia.


Opin­to­jen­sa ohessa ja niiden jälkeen Menard on ehtinyt tehdä paljon ennen aset­tu­mis­taan Iso-Britanniaan. Hän on toiminut IT-alalla ja jul­kis­hal­lin­nos­sa, sekä luovan kir­joit­ta­mi­sen opet­ta­ja­na ja gra­dus­par­raus­kon­sult­ti­na oman yri­tyk­sen­sä kautta. Lisäksi hän opiskelee par­hail­laan toista mais­te­rin­tut­kin­toa Lähi-idän tut­ki­muk­sen oppiai­nees­sa Helsingin yli­opis­tol­la.


Lähdin alun perin opis­ke­le­maan ant­ro­po­lo­gi­aa luovan kir­joit­ta­mi­sen innoit­ta­ma­na, sillä ant­ro­po­lo­gian tari­nal­li­suus kiehtoi. Se, että saadaan isoista, abstrak­teis­ta ilmiöistä yksi­lö­ta­son tarinoita ja toi­sin­päin. Koen, että yksilön ja yhteisön jännite on hyvin saman­ta­pai­nen ant­ro­po­lo­gias­sa ja fiktiota kir­joit­taes­sa.”


Pari vuotta Menardilla vierähti myös van­ki­la­teat­te­rin parissa. Hän oli mukana Helsingin yli­opis­ton sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian lai­tok­sel­la hank­kees­sa, jossa tar­kas­tel­tiin van­ki­la­teat­te­rin vai­ku­tus­ta vankien kun­tout­ta­mi­sen välineenä. Antropologian mene­tel­mis­tä ja ainut­laa­tui­ses­ta näkö­kul­mas­ta oli hyötyä pää­asias­sa haas­tat­te­lu­tut­ki­muk­seen nojaa­vas­sa työssä.


Lähestyin haas­tat­te­lu­ja etno­gra­fi­si­na kes­kus­te­lui­na pikem­min­kin kuin tarkkaan rajat­tui­na tee­ma­haas­tat­te­lui­na. Se sopi tässä kon­teks­tis­sa hirveän hyvin, koska kyseessä oli hyvinkin ei-aka­tee­mi­nen ympäristö, jossa aka­tee­mi­sel­la tut­ki­muk­sel­la ei vält­tä­mät­tä pitkälle pääsisi. Tuntuu, että onnistuin tar­kas­te­le­maan aihetta ilmiö­poh­jai­ses­ti ja saa­vut­ta­maan koko­nais­val­tai­sen näke­myk­sen van­ki­la­teat­te­rin vai­ku­tuk­siin.”

Kuva: Matthew Ansley/​Unsplash (CC0)

Iso-Britannia kutsuu

Nykyiseen työhönsä Menard luon­neh­tii pää­ty­neen­sä sattuman ja rohkeuden kautta. Ensin hänen puo­li­son­sa sai työ­tar­jouk­sen Iso-Britanniasta, minkä perässä koko perhe muutti saa­ri­val­tioon. Uuteen koti­maa­han­sa ase­tut­tu­aan Menard päätti hakea vastaan tullutta lehtorin virkaa, vaikkei hänellä ollut aiempaa taustaa kan­san­ter­veys­tie­tees­sä. Antropologian opinnot ja kiin­nos­tus aihe­pii­riä kohtaan kantoivat kuitenkin pitkälle, ja Menard tuli valituksi tehtävään.


Täysi noviisi Menard ei ter­veys­tie­teen kentällä ollut. Hänen kiin­nos­tuk­sen­sa lää­ke­tie­teel­lis­tä ant­ro­po­lo­gi­aa kohtaan alkoi jo opintojen alku­vai­hees­sa, ja se on kulkenut rinnalla läpi hänen uransa.


Kiinnostuin medi­kaa­liant­ro­po­lo­gias­ta jo kan­dio­pis­ke­luai­koi­na. Se aja­tus­maa­il­ma tuntui niin mul­lis­ta­val­ta. Ensin kiin­nos­tuin noituuden tut­ki­muk­ses­ta, joka hyvin nopeasti johti ter­vey­teen liit­ty­viin usko­muk­siin ja kol­lek­tii­vi­siin käsi­tyk­siin elämästä ja kuo­le­mas­ta. Olen pitänyt sitä mukana koko opiskelun ajan. Lähi-idän tutkimus on ollut sitten toinen vahva kiin­nos­tuk­sen kohteeni. Odotan aikaa, kun saan yhdis­tet­tyä näppärään pakettiin medi­kaa­liant­ro­po­lo­gian, Lähi-idän tut­ki­muk­sen ja opet­ta­mi­sen.”


Antro­po­lo­gian hän katsoo sovel­tu­van kan­san­ter­veys­tie­teen ope­tuk­seen hyvin, sillä ant­ro­po­lo­gien esiin nostamia kysy­myk­siä voi punoa osaksi laajempaa terveyttä ja hyvin­voin­tia käsit­te­le­vää kes­kus­te­lua. Niiden avulla opis­ke­li­joi­ta voi herätellä ajat­te­le­maan kriit­ti­ses­ti esi­mer­kik­si val­lit­se­vaa ter­veys­po­li­tiik­kaa ja yhteis­kun­nal­li­sia val­ta­suh­tei­ta.


Kun aja­tel­laan terveyttä, sairautta, kuolemaa ja elämää, niin nehän ovat hir­vit­tä­vän ant­ro­po­lo­gi­sia teemoja, mistä käsin yritän niitä myös opettaa. Lähestyn kan­san­ter­veys­tie­det­tä kysymällä, missä menevät yksilön valinnan rajat, mikä on kult­tuu­rin tai sosi­aa­li­sen kon­teks­tin merkitys, mitkä ovat ter­vey­teen liittyvät sosi­aa­li­ses­ti määräävät tekijät. Lisäksi minulla kulkee punaisena lankana taustalla sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den ajatus, kun lähes­ty­tään ter­vey­teen ja sai­rau­teen liittyviä kysy­myk­siä.”

Kuva: Tomas Anton Escobar/​Unsplash (CC0)

Luentosali – maailma pienoiskoossa

Kysymys sosi­aa­li­ses­ta oikeu­den­mu­kai­suu­des­ta on jat­ku­vas­ti pinnalla Menardin kurs­seil­la, joiden opis­ke­li­joi­ta hän kuvailee kult­tuu­ri­taus­toil­taan vaih­te­le­vik­si. Valtaosa opis­ke­li­jois­ta on ensim­mäi­sen tai useamman polven maa­han­muut­ta­jia, eri­tyi­ses­ti afro­ka­ri­bia­lais- ja afrik­ka­lais­taus­tai­sia, kun taas toiset opis­ke­li­jat ovat valkoisia englan­ti­lai­sia, jotka tulevat työ­väen­luok­kai­ses­ta taustasta. Konflikteilta on mahdoton välttyä, kun esi­mer­kik­si Iso-Britanniassa pinnalla oleva kes­kus­te­lu brexi­tis­tä paljastaa yhteis­kun­taa repiviä jako­lin­jo­ja myös luen­to­sa­lis­sa.


Menard huo­maut­taa, että brexit itsessään on mitä suu­rim­mas­sa määrin myös ter­vey­teen ja hyvin­voin­tiin vai­kut­ta­va ilmiö, jolla on käsin­kos­ke­tel­ta­via ja koko­nais­val­tai­sia vai­ku­tuk­sia ihmisten elämään. Esimerkiksi jotkut hänen opis­ke­li­jois­taan kan­nat­ta­vat brexitiä, kun taas toisilla saattaa olla oles­ke­lu­lu­pa vaarassa sen toteu­tu­mi­sen vuoksi.


Syvällisemmällä tasolla kyse on siitä kenellä on oikeus elämään, tai kenellä on oikeus ter­vey­teen. Sulkemalla ihmis­ryh­miä oman etuoi­keu­te­tun aseman ulko­puo­lel­le, eli kon­kreet­ti­ses­ti pois Britanniasta ja takaisin sinne jonnekin, päästään juuri niihin kysy­myk­siin, kenellä on oikeus olla täällä ja voida hyvin. Siinä puhutaan bio­po­li­tii­kas­ta hyvin vahvasti.”


Opetus­ti­lan­teen vas­ta­vuo­roi­suus on selvästi Menardille tärkeää. Hän kertoo oppivansa työssään opis­ke­li­joil­taan paljon. Menard sanoo huo­man­neen­sa, ettei mitään tule ottaa itses­tään­sel­vyy­te­nä. Terveyskysymykset herät­tä­vät aina paljon kes­kus­te­lua, ja luen­noil­la mie­li­pi­tei­tä esitetään laidasta laitaan.


Siinä mielessä tämä kan­san­ter­veys­tie­de on kii­tol­li­nen aihe opettaa, että kaiken pystyy aina loppujen lopuksi palaut­ta­maan takaisin näihin medi­kaa­liant­ro­po­lo­gian kysy­myk­siin.”

Kuva: Sam Balye/​Unsplash (CC0)

Antropologista itsereflektiota

Itsensä ase­moi­mi­nen suhteessa opis­ke­li­joi­hin ja ope­tet­ta­viin asioihin on keskeinen teema, joka toistuu haas­tat­te­lun aikana. Menard kertoo olevansa toisinaan hyvin tietoinen oman asemansa rajal­li­suu­des­ta. Tietyissä asioissa hän kokee opis­ke­li­joil­laan olevan huo­mat­ta­vas­ti enemmän asian­tun­ti­juut­ta kuin itsellään. Hänestä tie­don­tuo­tan­non val­ta­ra­ken­tei­den kysee­na­lais­ta­mi­nen ja niiden jul­ki­tuo­mi­nen ovat tar­peel­li­sia taitoja myös luen­noit­si­jal­le.


Reflektoin omaa rooliani ant­ro­po­lo­gi­na paitsi sen kautta mitä opetan, myös luen­to­ti­lan­tei­den ja tie­don­tuo­tan­non kautta. Kun opetan vaikka rasis­mis­ta val­koi­se­na hyvin­voin­ti­val­tios­ta tulevana nai­sih­mi­se­nä, niin se on aika hankala positio. Olen hyvin tietoinen siitä, etten ole asian­tun­ti­ja siinä samassa mer­ki­tyk­ses­sä missä suurin osa opis­ke­li­jois­ta­ni esi­mer­kik­si on. Pidän tätä itseni ase­moi­mis­ta myös hyvin ant­ro­po­lo­gi­se­na juonteena.”


Luennointi vaatii myös kykyä tunnistaa omia asen­tei­taan ja esittää argu­ment­tin­sa neut­raa­lis­ti ketään louk­kaa­mat­ta. Kansanterveyskysymyksiä käsi­tel­täes­sä liikutaan hyvin hen­ki­lö­koh­tai­sel­la elämän osa-alueella, sillä ter­vey­teen liittyvät valinnat kos­ket­ta­vat meitä kaikkia. Sen tie­dos­ta­mi­nen vaatii leh­to­ril­ta jälleen oman asemansa tun­nis­ta­mis­ta.


Kun puhutaan vaikkapa tyttöjen sukue­lin­ten sil­po­mi­ses­ta, niin en voi ottaa ylhäältä alas tulevaa näkö­kul­maa, että näin meidän kuuluu tätä aihetta käsitellä. Luentosali saattaa olla täynnä ihmisiä, jotka ovat kokeneet sen. Luennolla saattaa myös olla ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että se on hyvä juttu, kuten on käynyt ilmi. Herkkyys kaikelle on se läpi­leik­kaa­va elementti tässä työssä, ja myös yksi haas­teis­ta.”


Antro­po­lo­gian suurimpia vah­vuuk­sia onkin sen rela­ti­vis­ti­nen näkökulma, joka mah­dol­lis­taa kan­san­ter­veys­tie­teen olet­ta­mien tar­kas­te­le­mi­sen saman­ai­kai­ses­ti usealta eri kantilta. Se tarjoaa tar­peel­lis­ta vas­ta­pai­noa posi­ti­vis­ti­ses­ti suun­tau­tu­neil­le lää­ke­tie­teel­li­sil­le aloille, joilla käytännöt ovat usein jäykemmät ja käsitys ter­veys­va­lin­nois­ta on pitkälti euroa­me­rik­ka­lais­ten kult­tuu­rien muovaama.


Terveyteen liittyvät kysy­myk­set ovat mie­les­tä­ni liian tärkeitä jätet­tä­väk­si pel­käs­tään lää­ke­tie­teen har­joit­ta­jien varaan, jos voi sanoa näin kär­jis­te­tys­ti”, Menard toteaa haas­tat­te­lun päät­teek­si – ja nauraa hyvän­tuu­li­ses­ti päälle.

Kuva: Caleb Stokes/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostavat erityisesti psykologian ja lääketieteen rajapinnassa tapahtuva antropologinen tutkimus sekä Itä-Afrikka. Gradussaan hän tarkasteli sotatraumaa Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suuret tapahtumat synnyttävät huumoria, eikä korona ole poikkeus. Huumorilla on monia merkityksiä ja vaikutuksia. Sen kautta voi rakentaa yhteisöllisyyttä tai hyökätä. Vitsi voi välittää piiloviestejä tai kuvata tilannetta, jolle on vaikea löytää järkevää selitystä tai edes sanoja.

Wc-paperin historia on yllättävän lyhyt ottaen huomioon, että tarpeiden tekeminen on yhteistä kaikille ihmisille. Suuressa osassa maailmaa suositaan vedellä puhdistautumista vessakäynnin jälkeen. Paperin käyttö on kuitenkin kasvussa vaurastuvissa maissa, joiden keskiluokka kasvaa. Vessapaperin kulutuksen kasvu heijastelee globaalien markkinavoimien ja kulutuskulttuurin leviämistä.