Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat antropologisen tutkimuksen ytimessä, sillä aihe koskettaa meitä kaikkia. Työkentällä-haastattelussa keskustelemme antropologi Laura Menardin kanssa hänen työstään kansanterveystieteen lehtorina Sussexin yliopistossa Iso-Britanniassa.
Soitan videopuhelua Iso-Britanniaan, mutta tietotekniikka pettää heti alkuunsa. Puhetta ei kuulu, eikä kuvaa näy. Tavoittelen Lontoossa asuvaa antropologi Laura Menardia, jonka kanssa olen sopinut haastattelun keskustellaksemme hänen työstään kansanterveystieteen lehtorina Sussexin yliopistossa.
Lopulta puhelu saadaan läpi, ja Menardin kasvot ilmestyvät ruutuun. Hän vastaa työpaikaltaan University Centre Croydonista, jossa toimii Sussexin yliopiston Lontoon toimipiste. Siellä Menard opettaa kansanterveystieteen opintokokonaisuutta kanditason ohjelmassa.
Kansanterveystiede on keskittynyt tutkimaan terveyttä monialaisesti. Sitä voi pitää eräänlaisena terveystieteiden yleistutkintona, joka ei suoranaisesti valmista tiettyyn ammattiin. Monialaisuudestaan johtuen kansanterveystiedettä tarkastellaan myös antropologisesta näkökulmasta.
Menardin opetuksessa antropologinen ote on hänen taustansa vuoksi vahvasti läsnä. Hänen ohjaamiensa kurssien yhteys antropologiaan ei ole aina ilmeinen, sillä niiden aiheet vaihtelevat epidemiologiasta terveyspalveluiden hallintojohtamiseen ja lainsäädäntöön. Olen kiinnostunut kuulemaan, minkälaisen polun Menard on kulkenut nykyiseen tehtäväänsä, sekä miten antropologin tausta vaikuttaa hänen tapaansa käsitellä terveyskysymyksiä lähtökohtaisesti ei-antropologisesti suuntautuneella tieteenalalla.
Akateeminen moniottelija
Menardin kiinnostus antropologiaa kohtaan heräsi jo varhain. Hän päätyi opiskelemaan alaa ensin Sussexin yliopistoon kandin tutkinnon verran 2000-luvun puolivälissä, ja myöhemmin Helsingin yliopistoon, josta hän valmistui maisteriksi 2015. Gradussaan Menard käsitteli queer-aktivismia, homonationalismia sekä Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia.
Opintojensa ohessa ja niiden jälkeen Menard on ehtinyt tehdä paljon ennen asettumistaan Iso-Britanniaan. Hän on toiminut IT-alalla ja julkishallinnossa, sekä luovan kirjoittamisen opettajana ja gradusparrauskonsulttina oman yrityksensä kautta. Lisäksi hän opiskelee parhaillaan toista maisterintutkintoa Lähi-idän tutkimuksen oppiaineessa Helsingin yliopistolla.
”Lähdin alun perin opiskelemaan antropologiaa luovan kirjoittamisen innoittamana, sillä antropologian tarinallisuus kiehtoi. Se, että saadaan isoista, abstrakteista ilmiöistä yksilötason tarinoita ja toisinpäin. Koen, että yksilön ja yhteisön jännite on hyvin samantapainen antropologiassa ja fiktiota kirjoittaessa.”
Pari vuotta Menardilla vierähti myös vankilateatterin parissa. Hän oli mukana Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksella hankkeessa, jossa tarkasteltiin vankilateatterin vaikutusta vankien kuntouttamisen välineenä. Antropologian menetelmistä ja ainutlaatuisesta näkökulmasta oli hyötyä pääasiassa haastattelututkimukseen nojaavassa työssä.
”Lähestyin haastatteluja etnografisina keskusteluina pikemminkin kuin tarkkaan rajattuina teemahaastatteluina. Se sopi tässä kontekstissa hirveän hyvin, koska kyseessä oli hyvinkin ei-akateeminen ympäristö, jossa akateemisella tutkimuksella ei välttämättä pitkälle pääsisi. Tuntuu, että onnistuin tarkastelemaan aihetta ilmiöpohjaisesti ja saavuttamaan kokonaisvaltaisen näkemyksen vankilateatterin vaikutuksiin.”
Iso-Britannia kutsuu
Nykyiseen työhönsä Menard luonnehtii päätyneensä sattuman ja rohkeuden kautta. Ensin hänen puolisonsa sai työtarjouksen Iso-Britanniasta, minkä perässä koko perhe muutti saarivaltioon. Uuteen kotimaahansa asetuttuaan Menard päätti hakea vastaan tullutta lehtorin virkaa, vaikkei hänellä ollut aiempaa taustaa kansanterveystieteessä. Antropologian opinnot ja kiinnostus aihepiiriä kohtaan kantoivat kuitenkin pitkälle, ja Menard tuli valituksi tehtävään.
Täysi noviisi Menard ei terveystieteen kentällä ollut. Hänen kiinnostuksensa lääketieteellistä antropologiaa kohtaan alkoi jo opintojen alkuvaiheessa, ja se on kulkenut rinnalla läpi hänen uransa.
”Kiinnostuin medikaaliantropologiasta jo kandiopiskeluaikoina. Se ajatusmaailma tuntui niin mullistavalta. Ensin kiinnostuin noituuden tutkimuksesta, joka hyvin nopeasti johti terveyteen liittyviin uskomuksiin ja kollektiivisiin käsityksiin elämästä ja kuolemasta. Olen pitänyt sitä mukana koko opiskelun ajan. Lähi-idän tutkimus on ollut sitten toinen vahva kiinnostuksen kohteeni. Odotan aikaa, kun saan yhdistettyä näppärään pakettiin medikaaliantropologian, Lähi-idän tutkimuksen ja opettamisen.”
Antropologian hän katsoo soveltuvan kansanterveystieteen opetukseen hyvin, sillä antropologien esiin nostamia kysymyksiä voi punoa osaksi laajempaa terveyttä ja hyvinvointia käsittelevää keskustelua. Niiden avulla opiskelijoita voi herätellä ajattelemaan kriittisesti esimerkiksi vallitsevaa terveyspolitiikkaa ja yhteiskunnallisia valtasuhteita.
”Kun ajatellaan terveyttä, sairautta, kuolemaa ja elämää, niin nehän ovat hirvittävän antropologisia teemoja, mistä käsin yritän niitä myös opettaa. Lähestyn kansanterveystiedettä kysymällä, missä menevät yksilön valinnan rajat, mikä on kulttuurin tai sosiaalisen kontekstin merkitys, mitkä ovat terveyteen liittyvät sosiaalisesti määräävät tekijät. Lisäksi minulla kulkee punaisena lankana taustalla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajatus, kun lähestytään terveyteen ja sairauteen liittyviä kysymyksiä.”
Luentosali – maailma pienoiskoossa
Kysymys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta on jatkuvasti pinnalla Menardin kursseilla, joiden opiskelijoita hän kuvailee kulttuuritaustoiltaan vaihteleviksi. Valtaosa opiskelijoista on ensimmäisen tai useamman polven maahanmuuttajia, erityisesti afrokaribialais- ja afrikkalaistaustaisia, kun taas toiset opiskelijat ovat valkoisia englantilaisia, jotka tulevat työväenluokkaisesta taustasta. Konflikteilta on mahdoton välttyä, kun esimerkiksi Iso-Britanniassa pinnalla oleva keskustelu brexitistä paljastaa yhteiskuntaa repiviä jakolinjoja myös luentosalissa.
Menard huomauttaa, että brexit itsessään on mitä suurimmassa määrin myös terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttava ilmiö, jolla on käsinkosketeltavia ja kokonaisvaltaisia vaikutuksia ihmisten elämään. Esimerkiksi jotkut hänen opiskelijoistaan kannattavat brexitiä, kun taas toisilla saattaa olla oleskelulupa vaarassa sen toteutumisen vuoksi.
”Syvällisemmällä tasolla kyse on siitä kenellä on oikeus elämään, tai kenellä on oikeus terveyteen. Sulkemalla ihmisryhmiä oman etuoikeutetun aseman ulkopuolelle, eli konkreettisesti pois Britanniasta ja takaisin sinne jonnekin, päästään juuri niihin kysymyksiin, kenellä on oikeus olla täällä ja voida hyvin. Siinä puhutaan biopolitiikasta hyvin vahvasti.”
Opetustilanteen vastavuoroisuus on selvästi Menardille tärkeää. Hän kertoo oppivansa työssään opiskelijoiltaan paljon. Menard sanoo huomanneensa, ettei mitään tule ottaa itsestäänselvyytenä. Terveyskysymykset herättävät aina paljon keskustelua, ja luennoilla mielipiteitä esitetään laidasta laitaan.
”Siinä mielessä tämä kansanterveystiede on kiitollinen aihe opettaa, että kaiken pystyy aina loppujen lopuksi palauttamaan takaisin näihin medikaaliantropologian kysymyksiin.”
Antropologista itsereflektiota
Itsensä asemoiminen suhteessa opiskelijoihin ja opetettaviin asioihin on keskeinen teema, joka toistuu haastattelun aikana. Menard kertoo olevansa toisinaan hyvin tietoinen oman asemansa rajallisuudesta. Tietyissä asioissa hän kokee opiskelijoillaan olevan huomattavasti enemmän asiantuntijuutta kuin itsellään. Hänestä tiedontuotannon valtarakenteiden kyseenalaistaminen ja niiden julkituominen ovat tarpeellisia taitoja myös luennoitsijalle.
”Reflektoin omaa rooliani antropologina paitsi sen kautta mitä opetan, myös luentotilanteiden ja tiedontuotannon kautta. Kun opetan vaikka rasismista valkoisena hyvinvointivaltiosta tulevana naisihmisenä, niin se on aika hankala positio. Olen hyvin tietoinen siitä, etten ole asiantuntija siinä samassa merkityksessä missä suurin osa opiskelijoistani esimerkiksi on. Pidän tätä itseni asemoimista myös hyvin antropologisena juonteena.”
Luennointi vaatii myös kykyä tunnistaa omia asenteitaan ja esittää argumenttinsa neutraalisti ketään loukkaamatta. Kansanterveyskysymyksiä käsiteltäessä liikutaan hyvin henkilökohtaisella elämän osa-alueella, sillä terveyteen liittyvät valinnat koskettavat meitä kaikkia. Sen tiedostaminen vaatii lehtorilta jälleen oman asemansa tunnistamista.
”Kun puhutaan vaikkapa tyttöjen sukuelinten silpomisesta, niin en voi ottaa ylhäältä alas tulevaa näkökulmaa, että näin meidän kuuluu tätä aihetta käsitellä. Luentosali saattaa olla täynnä ihmisiä, jotka ovat kokeneet sen. Luennolla saattaa myös olla ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että se on hyvä juttu, kuten on käynyt ilmi. Herkkyys kaikelle on se läpileikkaava elementti tässä työssä, ja myös yksi haasteista.”
Antropologian suurimpia vahvuuksia onkin sen relativistinen näkökulma, joka mahdollistaa kansanterveystieteen olettamien tarkastelemisen samanaikaisesti usealta eri kantilta. Se tarjoaa tarpeellista vastapainoa positivistisesti suuntautuneille lääketieteellisille aloille, joilla käytännöt ovat usein jäykemmät ja käsitys terveysvalinnoista on pitkälti euroamerikkalaisten kulttuurien muovaama.
”Terveyteen liittyvät kysymykset ovat mielestäni liian tärkeitä jätettäväksi pelkästään lääketieteen harjoittajien varaan, jos voi sanoa näin kärjistetysti”, Menard toteaa haastattelun päätteeksi – ja nauraa hyväntuulisesti päälle.
Toimitus
- Podcast-lukija: Suvi Lensu
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Adhy Savala/Unsplash (CC0)
