Runebergintortun kulttuurihistoriaa

Eurooppalaisessa kan­sa­nus­kos­sa leipä on enemmän maaginen kuin maallinen asia. Leivän ritu­aa­li­sel­la käsit­te­lyl­lä on siirretty voimaa ihmisten, eläinten, kas­vu­kausien ja juma­lal­li­sen välillä. Esimerkiksi talon varak­kuut­ta sym­bo­loi­va kyl­vö­kak­ku syö­tet­tiin karjalle kevään ensim­mäi­se­nä lai­dun­päi­vä­nä hyvän sadon eli leivän saannin jat­ku­mi­sek­si. Kristillisessä perin­tees­sä ehtool­lis­lei­vän nauttijat voivat kokea olevansa yhtä Kristuksessa.

1600-luvulla syntyi sokeroitu leipä eli leivos. Tämän makean luk­sus­lei­vän tarkoitus ei ollut vatsan täyt­tä­mi­nen, vaan erityisen tärkeää oli sen kauneus. 1700-luvulla leivos sai tai­de­teok­sen omi­nai­suuk­sia pienenä minia­tyy­ri­nä, jossa yhdis­tyi­vät eksoot­ti­set maut ja kos­mo­po­liit­ti­nen eetos. Leivoksen ylellinen ulkomuoto ja erilaiset tyylit nostivat sen muodin ilmiöksi vaa­te­tuk­sen rinnalle.

1800-luvulla muotiin tuli leivoksen nimeä­mi­nen merk­ki­hen­ki­lön mukaan. Oman nimik­ko­lei­vok­sen saajalla oli tyy­pil­li­ses­ti jon­kin­lai­nen hen­ki­lö­kult­ti, johon liittyvät rituaalit hui­pen­tui­vat nimik­ko­päi­vän juh­lin­taan. Ruotsin kunin­kai­den ja Venäjän keisarien syntymä‑, nimi- ja kuo­lin­päi­vien juh­lin­nal­la on pitkä perinne, ja esi­mer­kik­si alek­san­te­rin­lei­vok­sia nau­tit­tiin Helsingissä jo 1818. Samoihin aikoihin syntyi uuden­lai­nen julkinen kau­pun­ki­kult­tuu­ri, jossa yksi­tyis­ten ihmisten mie­li­pi­teil­lä alkoi olla mer­ki­tys­tä poliit­ti­ses­ti. Uusiin tapoihin kuului ajan­viet­to kah­vi­lois­sa kes­kus­tel­len ja maailman tapah­tu­mis­ta kertovia lehtiä lukien.

Kansallisrunoilijamme Runeberg nautti suo­sik­ki­lei­vok­si­aan aamiai­sel­la snapsin kera. Hän oli jo elin­ai­ka­naan kuuluisa yhteis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­ja, joten leivoksia alettiin nimit­tä­mään rune­ber­gin­tor­tuik­si. Nimikkoherkku nousi suureen suosioon, jota kasvatti enti­ses­tään runoi­li­jan päivän valit­se­mi­nen juh­la­päi­väk­si.

Kansallisesti tärkeän hahmon nimi antaa lei­vok­sel­le muis­to­mer­kin kaltaista pai­noar­voa. Leivoksesta nau­tis­ke­li­ja voi aistiensa kautta ottaa haltuun osan juhlitun henkilön valtaa ja muistoa syömällä hänet kahvin kanssa.

  1. Bo Lönnqvist 1997: Leivos. Tutkielma ylel­li­syy­den muo­to­kie­les­tä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jättiläiskalmarit esitetään tänä päivänä “merten viimeisinä mysteereinä”. Näköhavainnot niistä ovat antaneet esikuvan muun muassa skandinaavisesta tarinaperinteestä tutulle merihirviö Krakenille. Jättiläiskalmareita ei kuitenkaan ole pidetty hirviöinä kautta aikojen, vaan ne hirviöllistettiin vasta 1800-luvun lopulla.

Tuhansia vuosia vanhoja ihmisen ja eläinten jäänteitä ja esineitä tutkimalla saadaan tietoa siitä, millä tavoin merkityksellisimmät eläimet muokkasivat ihmisyhteisöjä. Monilajisessa maailmassa ihminen ei nähnyt itseään olemassaolon keskipisteenä, vaan eli vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa. Mitä eläimissä kunnioitettiin? Miten hirvenpyytäjä toimi varmistaakseen onnistuneen pyynnin?

Metron ovessa Bangkokissa on rivi tuttuja kieltomerkkejä. Ei tupakointia, ei ruokaa tai juomaa… ja mikäs tämä on? Kiellettyjen asioiden listalla on jotain pyöreää ja piikikästä. Se on durian-hedelmä, kaakkois-Aasian ristiriitaisia tunteita herättävä herkku, joka tunnetaan hajustaan.