Runebergintortun kulttuurihistoriaa

Eurooppalaisessa kan­sa­nus­kos­sa leipä on enemmän maaginen kuin maallinen asia. Leivän ritu­aa­li­sel­la käsit­te­lyl­lä on siirretty voimaa ihmisten, eläinten, kas­vu­kausien ja juma­lal­li­sen välillä. Esimerkiksi talon varak­kuut­ta sym­bo­loi­va kyl­vö­kak­ku syö­tet­tiin karjalle kevään ensim­mäi­se­nä lai­dun­päi­vä­nä hyvän sadon eli leivän saannin jat­ku­mi­sek­si. Kristillisessä perin­tees­sä ehtool­lis­lei­vän nauttijat voivat kokea olevansa yhtä Kristuksessa.

1600-luvulla syntyi sokeroitu leipä eli leivos. Tämän makean luk­sus­lei­vän tarkoitus ei ollut vatsan täyt­tä­mi­nen, vaan erityisen tärkeää oli sen kauneus. 1700-luvulla leivos sai tai­de­teok­sen omi­nai­suuk­sia pienenä minia­tyy­ri­nä, jossa yhdis­tyi­vät eksoot­ti­set maut ja kos­mo­po­liit­ti­nen eetos. Leivoksen ylellinen ulkomuoto ja erilaiset tyylit nostivat sen muodin ilmiöksi vaa­te­tuk­sen rinnalle.

1800-luvulla muotiin tuli leivoksen nimeä­mi­nen merk­ki­hen­ki­lön mukaan. Oman nimik­ko­lei­vok­sen saajalla oli tyy­pil­li­ses­ti jon­kin­lai­nen hen­ki­lö­kult­ti, johon liittyvät rituaalit hui­pen­tui­vat nimik­ko­päi­vän juh­lin­taan. Ruotsin kunin­kai­den ja Venäjän keisarien syntymä‑, nimi- ja kuo­lin­päi­vien juh­lin­nal­la on pitkä perinne, ja esi­mer­kik­si alek­san­te­rin­lei­vok­sia nau­tit­tiin Helsingissä jo 1818. Samoihin aikoihin syntyi uuden­lai­nen julkinen kau­pun­ki­kult­tuu­ri, jossa yksi­tyis­ten ihmisten mie­li­pi­teil­lä alkoi olla mer­ki­tys­tä poliit­ti­ses­ti. Uusiin tapoihin kuului ajan­viet­to kah­vi­lois­sa kes­kus­tel­len ja maailman tapah­tu­mis­ta kertovia lehtiä lukien.

Kansallisrunoilijamme Runeberg nautti suo­sik­ki­lei­vok­si­aan aamiai­sel­la snapsin kera. Hän oli jo elin­ai­ka­naan kuuluisa yhteis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­ja, joten leivoksia alettiin nimit­tä­mään rune­ber­gin­tor­tuik­si. Nimikkoherkku nousi suureen suosioon, jota kasvatti enti­ses­tään runoi­li­jan päivän valit­se­mi­nen juh­la­päi­väk­si.

Kansallisesti tärkeän hahmon nimi antaa lei­vok­sel­le muis­to­mer­kin kaltaista pai­noar­voa. Leivoksesta nau­tis­ke­li­ja voi aistiensa kautta ottaa haltuun osan juhlitun henkilön valtaa ja muistoa syömällä hänet kahvin kanssa.

  1. Bo Lönnqvist 1997: Leivos. Tutkielma ylel­li­syy­den muo­to­kie­les­tä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joita tehtiin uuden sadon valmistelemiseksi. Töiden aloituspäivänä toukoleipä jaettiin kylväjien ja toukotöissä käytetyn hevosen kesken. Pellollekin saatettiin murentaa tai kylvää pala leivästä hyvän sadon takaamiseksi. Toukoleipää onkin kutsuttu myös nimillä kylvöleipä, kyntöleipä, eloleipä ja toukokaakku.