Runebergintortun kulttuurihistoriaa

Eurooppalaisessa kan­sa­nus­kos­sa leipä on enemmän maaginen kuin maallinen asia. Leivän ritu­aa­li­sel­la käsit­te­lyl­lä on siirretty voimaa ihmisten, eläinten, kas­vu­kausien ja juma­lal­li­sen välillä. Esimerkiksi talon varak­kuut­ta sym­bo­loi­va kyl­vö­kak­ku syö­tet­tiin karjalle kevään ensim­mäi­se­nä lai­dun­päi­vä­nä hyvän sadon eli leivän saannin jat­ku­mi­sek­si. Kristillisessä perin­tees­sä ehtool­lis­lei­vän nauttijat voivat kokea olevansa yhtä Kristuksessa.

1600-luvulla syntyi sokeroitu leipä eli leivos. Tämän makean luk­sus­lei­vän tarkoitus ei ollut vatsan täyt­tä­mi­nen, vaan erityisen tärkeää oli sen kauneus. 1700-luvulla leivos sai tai­de­teok­sen omi­nai­suuk­sia pienenä minia­tyy­ri­nä, jossa yhdis­tyi­vät eksoot­ti­set maut ja kos­mo­po­liit­ti­nen eetos. Leivoksen ylellinen ulkomuoto ja erilaiset tyylit nostivat sen muodin ilmiöksi vaa­te­tuk­sen rinnalle.

1800-luvulla muotiin tuli leivoksen nimeä­mi­nen merk­ki­hen­ki­lön mukaan. Oman nimik­ko­lei­vok­sen saajalla oli tyy­pil­li­ses­ti jon­kin­lai­nen hen­ki­lö­kult­ti, johon liittyvät rituaalit hui­pen­tui­vat nimik­ko­päi­vän juh­lin­taan. Ruotsin kunin­kai­den ja Venäjän keisarien syntymä‑, nimi- ja kuo­lin­päi­vien juh­lin­nal­la on pitkä perinne, ja esi­mer­kik­si alek­san­te­rin­lei­vok­sia nau­tit­tiin Helsingissä jo 1818. Samoihin aikoihin syntyi uuden­lai­nen julkinen kau­pun­ki­kult­tuu­ri, jossa yksi­tyis­ten ihmisten mie­li­pi­teil­lä alkoi olla mer­ki­tys­tä poliit­ti­ses­ti. Uusiin tapoihin kuului ajan­viet­to kah­vi­lois­sa kes­kus­tel­len ja maailman tapah­tu­mis­ta kertovia lehtiä lukien.

Kansallisrunoilijamme Runeberg nautti suo­sik­ki­lei­vok­si­aan aamiai­sel­la snapsin kera. Hän oli jo elin­ai­ka­naan kuuluisa yhteis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­ja, joten leivoksia alettiin nimit­tä­mään rune­ber­gin­tor­tuik­si. Nimikkoherkku nousi suureen suosioon, jota kasvatti enti­ses­tään runoi­li­jan päivän valit­se­mi­nen juh­la­päi­väk­si.

Kansallisesti tärkeän hahmon nimi antaa lei­vok­sel­le muis­to­mer­kin kaltaista pai­noar­voa. Leivoksesta nau­tis­ke­li­ja voi aistiensa kautta ottaa haltuun osan juhlitun henkilön valtaa ja muistoa syömällä hänet kahvin kanssa.

  1. Bo Lönnqvist 1997: Leivos. Tutkielma ylel­li­syy­den muo­to­kie­les­tä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Antropologiaa on alettu hyödyntää autenttisuuden lähteenä luovilla aloilla elokuvateollisuudesta gastronomiaan. Työkentällä-haastattelussa tutustutaan turkkilaiseen ruoka-antropologi Tangör Taniin ja siihen, mitä hän tekee istanbulilaisen huippuravintola Miklan taustajoukoissa.

Rahaa ei keksitty vaihtokaupan helpottamiseksi. Antropologit, historiantutkijat ja taloustieteilijät ovat tienneet tämän jo ainakin sadan vuoden ajan. Silti monelle on yhä itsestäänselvyys, että raha täytyi keksiä, koska tavaroiden vaihtokauppa kävi liian vaivalloiseksi. Miksi virheellinen käsitys rahan alkuperästä elää niin sitkeästi?

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita, jotka luovat pohjaa ääriajattelulle. Kirja on tiivis johdatus aihepiiriin. Mistä vastakkainasettelu ja ääriajattelu kumpuavat?