Runebergintortun kulttuurihistoriaa

Eurooppalaisessa kan­sa­nus­kos­sa leipä on enemmän maaginen kuin maallinen asia. Leivän ritu­aa­li­sel­la käsit­te­lyl­lä on siirretty voimaa ihmisten, eläinten, kas­vu­kausien ja juma­lal­li­sen välillä. Esimerkiksi talon varak­kuut­ta sym­bo­loi­va kyl­vö­kak­ku syö­tet­tiin karjalle kevään ensim­mäi­se­nä lai­dun­päi­vä­nä hyvän sadon eli leivän saannin jat­ku­mi­sek­si. Kristillisessä perin­tees­sä ehtool­lis­lei­vän nauttijat voivat kokea olevansa yhtä Kristuksessa.

1600-luvulla syntyi sokeroitu leipä eli leivos. Tämän makean luk­sus­lei­vän tarkoitus ei ollut vatsan täyt­tä­mi­nen, vaan erityisen tärkeää oli sen kauneus. 1700-luvulla leivos sai tai­de­teok­sen omi­nai­suuk­sia pienenä minia­tyy­ri­nä, jossa yhdis­tyi­vät eksoot­ti­set maut ja kos­mo­po­liit­ti­nen eetos. Leivoksen ylellinen ulkomuoto ja erilaiset tyylit nostivat sen muodin ilmiöksi vaa­te­tuk­sen rinnalle.

1800-luvulla muotiin tuli leivoksen nimeä­mi­nen merk­ki­hen­ki­lön mukaan. Oman nimik­ko­lei­vok­sen saajalla oli tyy­pil­li­ses­ti jon­kin­lai­nen hen­ki­lö­kult­ti, johon liittyvät rituaalit hui­pen­tui­vat nimik­ko­päi­vän juh­lin­taan. Ruotsin kunin­kai­den ja Venäjän keisarien syntymä‑, nimi- ja kuo­lin­päi­vien juh­lin­nal­la on pitkä perinne, ja esi­mer­kik­si alek­san­te­rin­lei­vok­sia nau­tit­tiin Helsingissä jo 1818. Samoihin aikoihin syntyi uuden­lai­nen julkinen kau­pun­ki­kult­tuu­ri, jossa yksi­tyis­ten ihmisten mie­li­pi­teil­lä alkoi olla mer­ki­tys­tä poliit­ti­ses­ti. Uusiin tapoihin kuului ajan­viet­to kah­vi­lois­sa kes­kus­tel­len ja maailman tapah­tu­mis­ta kertovia lehtiä lukien.

Kansallisrunoilijamme Runeberg nautti suo­sik­ki­lei­vok­si­aan aamiai­sel­la snapsin kera. Hän oli jo elin­ai­ka­naan kuuluisa yhteis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­ja, joten leivoksia alettiin nimit­tä­mään rune­ber­gin­tor­tuik­si. Nimikkoherkku nousi suureen suosioon, jota kasvatti enti­ses­tään runoi­li­jan päivän valit­se­mi­nen juh­la­päi­väk­si.

Kansallisesti tärkeän hahmon nimi antaa lei­vok­sel­le muis­to­mer­kin kaltaista pai­noar­voa. Leivoksesta nau­tis­ke­li­ja voi aistiensa kautta ottaa haltuun osan juhlitun henkilön valtaa ja muistoa syömällä hänet kahvin kanssa.

  1. Bo Lönnqvist 1997: Leivos. Tutkielma ylel­li­syy­den muo­to­kie­les­tä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Saksassa kuohuu. “Tabu on rikkoutunut”. Talousliberalistisen FDP:n ehdokas Thomas Kemmerich voitti 5.2. Thüringenin osavaltion pääministeriäänestyksen äärioikeistolaisen AfD:n ja kansleripuolue CDU:n tuella. Voitto oli AfD:n äänistä kiinni ja yllätys, sillä voittajaksi povattiin istuvaa pääministeriä, vasemmistolaisen die Linken ehdokasta Bodo Ramelow’ta. Yhteistyö äärioikeiston kanssa on tähän asti ollut saksalaisille puolueille tabu, ja maan politiikkaa on ohjannut vuodesta 1945 antifasistinen linja.

’Kiina, lakkaa syömästä kaikkea, mikä liikkuu!' Kuva plakaattia pitelevästä valkoihoisesta aktivistista levisi somessa vain muutama viikko sen jälkeen, kun kansainväliset uutistoimistot alkoivat julkaista artikkeleita uudenlaisesta viruksesta, potentiaalisesta massatappajasta. Plakaatin teksti viittaa teorioihin, joiden mukaan korona-virus olisi siirtynyt ihmisiin lepakoista.

Viktoriaanisen ajan tyylinen, puhvihihainen pitkä mekko monine alushameineen on Namibian herero-kansan naisten asu. Se on noussut myös maan muotiteollisuuden tietoisuuteen. Ohorokova-asu on identiteetin ja selviytymisen symboli, josta hererot ovat ylpeitä.