Valkopesty ilmastoaktivismi

Tammikuussa län­si­mai­ses­sa mediassa levisi kuva neljästä val­koi­hoi­ses­ta ilmas­toak­ti­vis­ti­nuo­res­ta Maailman talous­foo­ru­mis­sa. Ugandalainen ilmas­toak­ti­vis­ti Vanessa Nakate oli rajattu pois kuvasta ”ase­tel­mal­li­sis­ta syistä”. Myöhemmin kuva vaih­det­tiin alku­pe­räi­seen, ilman uutis­toi­mis­to AP:n anteek­si­pyyn­töä. Oli rajaa­mi­nen sitten tahatonta tai tahal­lis­ta, toisti se vuo­si­kym­me­niä jat­ku­nut­ta ilmas­toak­ti­vis­min val­ko­pe­sua. 

Median har­joit­ta­ma val­koi­suu­den nor­ma­li­soin­ti ja ei-val­kois­ten toi­mi­juu­den sivuut­ta­mi­nen nousee esille, kun Greta Thunberg nostetaan san­ka­ria­se­maan, mutta samaan aikaan monia uraa­uur­ta­via, ei-valkoisia nuoria akti­vis­te­ja jää mediassa huomiotta. Esimerkiksi Autumn Peltier (15) ja Mari Copeny (12) ovat tais­tel­leet vuosia Pohjois-Amerikassa puhtaan juo­ma­ve­den ja vesis­tö­jen hyvin­voin­nin puolesta. Alkuperäisväestöjen maiden sekä kult­tuu­rien sys­te­maat­ti­sel­la tuhoa­mi­sel­la ja ilmas­ton­muu­tok­sel­la on vahva yhteys. 

Toimittaja-aktivisti Julian Brave NoiseCat kir­joit­taa, kuinka USA:ssa kan­sal­li­sel­la tasolla tapahtuva ympä­ris­tön­suo­je­lu on pitkään ollut val­kois­ten johtamaa toimintaa oman yhtei­sön­sä eduksi. Ympäristöä on suojeltu siellä, missä siitä on ollut eniten hyötyä uudi­sa­suk­kail­le — alku­pe­räis­väes­tö­jen ja ei-val­kois­ten vähem­mis­tö­jen kus­tan­nuk­sel­la.

Ilmastonmuutoksen his­to­rial­li­set juuret juontuvat kolo­nia­lis­ti­sen ja riis­to­ka­pi­ta­lis­ti­sen jär­jes­tel­män syntyyn. Esimerkiksi Australiassa rie­hu­nei­den tuhoisien maas­to­pa­lo­jen kohdalla on pohdittu euroop­pa­lais­ten uudi­sa­suk­kai­den roolia maaston eko­sys­tee­mien muu­tok­ses­sa. Aboriginaalit hoitivat maastoa vuo­si­tu­han­sia kulot­ta­mal­la, joka esti palojen leviä­mis­tä. Kun abo­ri­gi­naa­lit siir­ret­tiin pois mailtaan, paloille alt­tiim­mat tulo­kas­la­jik­keet val­ta­si­vat maaperän.

Antropologia on pitkään tuottanut tietoa alku­pe­räis­väes­tö­jen kos­mo­lo­giois­ta ja elämisen tavoista, joista koko maailma voisi ottaa oppia tasa-arvoi­sem­man luon­to­suh­teen muo­dos­ta­mi­seen. Toisaalta myös ant­ro­po­lo­gis­ta tietoa tulee tar­kas­tel­la kriit­ti­sin silmin. Tutkija Zoe Todd muis­tut­taa tie­tee­na­lan val­koi­suu­des­ta, val­ta­ra­ken­teis­ta sekä his­to­rial­li­ses­ta tavasta toi­seut­taa ja ekso­ti­soi­da alku­pe­räis­väes­tö­jä.

Rakenteellinen epätasa-arvo on läsnä glo­baa­lis­sa tuo­tan­to­ta­lou­des­sa, jätteiden kierrossa ja varal­li­suu­den jakau­tu­mi­ses­sa. Saastuttavimmat tehtaat ja edullisin työvoima sijait­se­vat köy­hem­mil­lä alueilla. Rikkaammat maat sitä vastoin kuskaavat elekt­ro­niik­ka- ja teks­tii­li­jä­tet­tä läntiseen Afrikkaan ja muo­vi­jä­tet­tä Aasian maihin. Samalla ilmas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tuk­set näkyvät syvimmin glo­baa­lis­sa etelässä.

Ilmastonmuutoskeskustelun aisa­pa­ri­na kulkee käsite kes­tä­vyy­des­tä. Antropologi Anna Tsing kir­joit­taa käsitteen ris­ti­rii­tai­suu­des­ta; yhtäältä ”kestävyys” sisältää unelman pla­neet­tam­me hyvin­voin­nis­ta ja jat­ku­vuu­des­ta, toisaalta sen taakse piiloutuu viher­pe­sua ja ikuisen talous­kas­vun havit­te­lua. Ongelmia rat­ko­vis­sa inno­vaa­tiois­sa ei ole mitään pahaa. On kuitenkin hyvä pohtia, kenen etua ilmas­to­kes­kus­te­luis­sa ajetaan. 

Ilmastonmuutos ei välitä maailman val­ta­suh­teis­ta, mutta jos sitä katsotaan oikeu­den­mu­kai­suu­den linssin läpi, on sen epätasa-arvoiset läh­tö­ase­tel­mat ja vai­ku­tuk­set otettava huomioon. Jotta kes­kus­te­lu kes­tä­vyy­des­tä todella kattaisi pla­neet­tam­me moni­muo­toi­suu­den, tulisi kaikilla olla mah­dol­li­suus saada äänensä kuuluviin. Tässä niin medialla kuin tie­teel­lä­kin on äärim­mäi­sen tärkeä rooli.

Kirjoittaja

Emmi Holm on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee vastuullisen muodin tuottamista Suomessa ja Ghanassa, sekä siihen liittyviä narratiiveja sosiaalisessa mediassa. Aikaisemmin Emmi on työskennellyt muun muassa tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maailmanloppu ei ehkä tunnu modernille ajalle keskeiseltä kertomukselta.  Moderni herättää mielikuvia jatkuvasta kasvusta ja edistyksestä – maailmanjärjestyksestä, jota ei voi paeta. Moderni mielikuvitus kuitenkin villiintyy ajatuksesta, että vallitseva järjestelmä voisi myös loppua. Maailmanlopusta kertovat myyttimme ovat moniäänisempiä kuin koskaan.

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.

Keskustelu cancel-kulttuurista keskittyy usein sen negatiivisiin vaikutuksiin kritisoitua osapuolta kohtaan. Cancel-kulttuurista onkin tullut demonisoiva termi, joka niputtaa yhteen henkilöiden ja yritysten vastuullisuutta peräänkuuluttavan somessa tapahtuvan aktivismin. Ilmiötä kritisoivat kokevat, että cancel-kulttuuri uhkaa sananvapautta, eikä “mitään voi enää sanoa”. Monelle vastuunkanto tuntuu vapauden rajoittamiselta.

Vaatetusalan yritykset ovat tänäkin syksynä käyttäneet mainoskampanjoissaan mielenterveyden häiriöitä kuvaavia termejä, kuten “mania” ja “hullu”. Mediassa on useana vuonna keskusteltu siitä, miksi tällaisten termien käyttö mainonnassa on ongelmallista ja loukkaavaa mielenterveyden häiriötä sairastavia kohtaan. Miten ongelmallisuus muodostuu kielellisen viestinnän kautta?