Ympäristöaktivismi buddhalaiseen malliin

Ympäristökriisin syvetessä aktivismi löytää uusia väyliä. Eräs kekseliäs ympä­ris­tö­ak­ti­vis­min muoto on puiden vih­ki­mi­nen budd­ha­lai­sik­si munkeiksi metsien suojelun nimissä. Tapa nojaa Buddhan ope­tuk­siin kär­si­myk­sen vähen­tä­mi­ses­tä. 

Puu otetaan osaksi munkkien eli bhikk­hu­jen vel­jes­kun­taa buat ton mai ‑sere­mo­nias­sa. Valittu puu on suuri, maisemaa hal­lit­se­va yksilö. Alkuperäistä sere­mo­ni­aa vas­taa­vas­sa tapah­tu­mas­sa puu merkitään eri­tyi­sek­si kie­to­mal­la sen ympärille oranssi, munkin kaavun värinen kangas. 

Thaimaalaisista 90 % on budd­ha­lai­sia. Maallikoilla ja bhikk­huil­la on tiiviit yhteydet, ja myös buat ton maihin osal­lis­tuu maal­li­koi­ta. Perinteisessä bhikk­hu­jen vih­ki­se­re­mo­nias­sa maallikot lah­joit­ta­vat heille erilaisia tykö­tar­pei­ta. Ekomunkkien versiossa lah­joi­te­taan ja istu­te­taan puun siemeniä. Valistavissa tem­pauk­sis­sa pyhiä tekstejä luetaan ja tulkitaan tavalla, jossa henkisyys kohtaa ympä­ris­tön­suo­je­lun.

Bhikkhuihin suh­tau­du­taan hyvin kun­nioit­ta­vas­ti, ja heidän vahin­goit­ta­mi­sen­sa on paitsi laitonta, myös tabu. Puun sym­bo­li­nen munkkeus ulottaa suo­je­luk­sen puu­yk­si­löön ja koko metsään. Munkkipuut herät­tä­vät vahvoja miel­leyh­ty­miä budd­ha­lai­suu­des­sa kes­kei­seen kaikkien olentojen kär­si­myk­sen vähen­tä­mi­seen, ja monet metsurit kiel­täy­ty­vät kos­ke­mas­ta mer­kit­tyi­hin puihin.

Ekomunkeilla on ollut mer­kit­tä­vä vaikutus Thaimaan ympä­ris­tö­tie­toi­suu­teen. Bhikkhut nauttivat usein val­tion­hal­lin­toa suurempaa luot­ta­mus­ta, ja ovat hyvässä asemassa levit­tä­mään tietoa. Samalla aktivismi herättää kes­kus­te­lua siitä, onko bhikk­hu­jen poliit­ti­nen aktii­vi­suus sopivaa. Kysymys liittyy luos­ta­ri­lai­tok­sen asemaan yhteis­kun­nas­sa. Viimeisen vuo­si­sa­dan aikana valtio on omaksunut monia luos­ta­rei­den perin­tei­siä tehtäviä, pakottaen ne etsimään uusia väyliä mer­ki­tyk­sel­li­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen maal­li­koi­den kanssa. 2010-luvulla puuse­re­mo­nioi­den suosio oli jo sitä luokkaa, että niitä nähtiin osana mis­si­ki­so­ja. Vaikka niiden vaikutus on tämän myötä hieman lai­men­tu­nut, ne ovat levinneet ainakin naa­pu­ri­maa Kambodžaan.

  1. Susan M. Darlington. 1998. The ordi­na­tion of a tree: The Buddhist ecology movement in Thailand
  2. BBC: Buddhist monk ordains trees to help the envi­ron­ment

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mielenterveyden ongelmat mielletään nykyään ainakin länsimaissa kansantaudiksi. Länsimaiseen sielunhoitoon, psykologiaan ja psykiatriaan perustuva diagnosointi, lääkitseminen ja terapiamenetelmät ovat integroituneet osaksi terveydenhuoltoa. Yksilön ja yhteisöjen eheytymistä ja hyvinvointia tarkastellaan yhä enemmän myös vaihtoehtoisista näkökulmista, paikallisiin ja alueellisiin perinteisiin nojaten.

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Maailmanloppu ei ehkä tunnu modernille ajalle keskeiseltä kertomukselta.  Moderni herättää mielikuvia jatkuvasta kasvusta ja edistyksestä – maailmanjärjestyksestä, jota ei voi paeta. Moderni mielikuvitus kuitenkin villiintyy ajatuksesta, että vallitseva järjestelmä voisi myös loppua. Maailmanlopusta kertovat myyttimme ovat moniäänisempiä kuin koskaan.

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.