Koira on kulkenut kanssamme muinaisilta leirinuotioilta vahtimaan modernin yhteiskunnan rajoja, osaksi tarinoitamme ja pitämään seuraa yksin jääneille vanhuksille. Kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassamme koirasta on lisäksi tullut tuote, jolle myös ostetaan tavaroita ja palveluita.
Koira on elänyt ihmisen rinnalla pidempään kuin muut kotieläimet, ainakin viisitoista tuhatta vuotta. Ihmisen kanssa eläessään koira on jo varhain kehittynyt eläimeksi, joka elää paitsi ihmisen kanssa, myös ihmiskulttuurin varassa. Koirien lisääntyminen, ravinnonsaanti ja arkinen elo ylipäänsä ovat pitkälti ihmisen määräämiä.
Kun ihminen on säädellyt koirien lisääntymistä, ovat koirien lajienväliseen yhteiseloon paremmin soveltuvat puolet vahvistuneet. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaalisuus ja koulutettavuus. Vastaavasti yhteiseloa hiertävät puolet, kuten aggressiivisuus ja arkuus, ovat heikentyneet.

Kuva: Ramesh Casper (CC0)
Koirat ovatkin kasvaneet osaksi inhimillistä kulttuuria ja sen moninaisia ilmiöitä. Koirilla on ollut esimerkiksi keskeinen osa ravinnon hankkimisessa metsästyksessä sekä paimena ja laumanvartijana eläintiloilla, mutta koiria käytetään myös ravintona joissain maissa. Koiria myös hyödynnetään identiteettien rakentamisessa, ja niistä on tullut oleellinen osa lemmikkikulttuuria. Lisäksi ne kytkeytyvät vallankäyttöön valvoessaan kansallisvaltioiden rajoja ja toimiessaan poliisien voimankäyttövälineinä.
Yhteisen historian aikana myös me ihmiset olemme kasvaneet elämään paremmin koirien kanssa, ja esimerkiksi koirankoulutus on kehittynyt 1900-luvun aikana selvästi koiraystävällisemmäksi, mitä koirankoulutuskirjallisuutta tutkinut Justyna Wlodarczyk kuvaa teoksessaan Geneology of Obedience. Väkivaltaan, pelkoon ja alistamiseen perustuvat koirankoulutusmenetelmät ovat menettäneet merkitystään, ja positiiviseen vahvistamiseen ja koiran näkökulman huomiointiin perustuvat koulutuskäytänteet ovat lisääntyneet huomattavasti.
Koira ei ole yksi, vaan monta. Se on uskollinen ystävä, mutta myös vaarallinen uhka, joka voi purra tai kantaa rabiesta. Se on Romaniasta Suomeen pelastettu katukoira, metsästäjä, paimen, vahti, agilitymestari, rajavartija, seuralainen ja paljon muuta. Erilaisten kulttuuristen roolien lisäksi myös koiran biologinen moninaisuus on vaihtelevampaa kuin millään muulla eläinlajilla: koirien ulkomuoto ja koko vaihtelevat suuresti, mutta niin myös niiden luonne ja käyttäytyminen.
Ajatus koirasta ihmisen parhaana ystävänä on itseasiassa varsin tuore, vaikka jo Homeros kuvaa Argos-koiran uskollisuutta Odysseiassa. Ensimmäisenä ajatuksen esittäjänä on pidetty Preussin kuningas Fredrik Suurta (1740−1786), joka kutsui yhtä italianvinttikoiristaan parhaaksi ystäväkseen, mutta käsitys koirasta ihmisen parhaana ystävänä alkoi yleistyä lehtikirjoituksissa ja kirjallisuudessa vasta 1800-luvun aikana. Oxford English Dictionaryn historiallisen sanaston mukaan koiria kuvattiin ennen tätä ennemmin esimerkiksi häijyiksi, ahnaiksi ja valppaiksi. On arveltu, että rabiesrokotteen keksiminen vuonna 1885 ja vesikauhun uhan väheneminen vaikuttivat osaltaan koiria koskeviin käsityksiin.
Jalostuksella ja koulutuksella tavoitellaan ihannekoiria ihmisen tarpeisiin
Koiran moninaisuus on seurausta sen yhteyksistä ihmiskulttuurin erilaisiin ilmiöihin ja koiranvirkoihin. Nykyisin erilaisten piirteiden periytymistä määrittävät erityisesti koirien jalostaminen ihmiskeskeisistä näkökulmista käsin ja lajinsisäinen jakautuminen koiraroduiksi, joita voidaan ajatella kulttuurisesti tuotettuina suljettuina populaatioina. Usean koirarodun perimä on hyvin kapea – kaikki rodun yksilöt saattavat polveutua vain muutamasta koirayksilöstä. Tämä on aiheuttanut yhdessä roduille tyypillisten liioiteltujen piirteiden (esimerkiksi hyvin lyhyet kuonot ja suuret ulkonevat silmät) kanssa erilaisia roduille tyypillisiä perinnöllisiä sairauksia, kuten hengitysongelmia ja epämuodostuneita selkärankoja ranskanbulldogeille ja selkäongelmia saksenpaimenkoirille.
Ulkomuoto ja luonne vaihtelevat rotujen välillä suuresti. Esimerkiksi monen seurakoiran saalisvietti on lähes tukahdutettu jalostuksella, kun taas viranomaisten suosiossa olevan belgianpaimenkoira malinoisin saalisvietti on hyvin voimakas ja sen hyödyntäminen keskeistä modernissa koirankoulutuksessa.
Siihen, mitä koirat ovat ja millaista on elää koirana 2000-luvun Suomessa, vaikuttavat suoraan niin niiden lisääntymisen hallinta kuin koulutuskin, jotka molemmat ovat ihmisen asettamiin tavoitteisiin tähtäävää toimintaa. Jalostuksella pyritään kasvattamaan koirayksilöitä, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin kunkin rodun rotumääritelmää, mitä arvioidaan koiranäyttelyissä ja ‑kokeissa. Koirankoulutuksessa voi olla kyse paitsi arjessa vaadituista taidoista, kuten luoksetulosta ja toisten koirien ohittamisesta, myös virkakoirien pitkälle hiotusta ja erikoistuneesta treenaamisesta esimerkiksi huumausaineiden etsintään.

Kuva: Matt Nelson (CC0)
Koirankoulutuksessa tulevat esiin erilaiset ihmisen ja koiran yhteiselon haasteet, koiria koskevat käsitykset, tavoitteet ja vaatimukset sekä yhteiskuntien muutos. Koirankoulutuskirjoja tutkinut Wlodarczyk kuvaa koirankoulutuksen kehitystä 1800-luvun lopulta nykypäivään. Hänen mukaansa erilaiset koirankoulutustavat kertovat paitsi ihmisen suhteesta koiraan, myös laajemmista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ilmiöistä, joiden muutokset vaikuttavat myös koiriin.
Koirankoulutukseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan sotakoirien koulutus, yhteiskunnalliset kysymykset rodusta ja sukupuolesta sekä lastenkasvatuksen kehittyminen väkivallattomaksi. 1900-luvun alkupuolella sotakoirien koulutus alkoi ohjata myös lemmikkien koulutusta erityisesti Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Koirankoulutuksen tavoitteena oli omistajaansa palveleva ja tottelevainen koira, ja koulutus perustui tiukkaan kuriin ja varsinkin aluksi koiran alistamiseen. Voimakas kurin painottaminen koirankoulutuksessa alkoi menettää merkitystään vasta 1900-luvun lopulla.
Rotukeskustelu taas näkyi Wlodarczykin mukaan muun muassa siinä, miten afroamerikkalaisiin liitettyjä koirarotuja on Yhdysvalloissa pidetty virheellisesti koulutuskelvottomina. Tämä on koskettanut sekä orjuuden aikaisia pesukarhukoiria että amerikanpitbullterriereitä, jotka 1970-luvulta alkaen yhdistettiin mustaan väestöön ja ghettoihin.
Koiraharrastuksen sukupuolittuneisuus on kokenut sadassa vuodessa merkittäviä muutoksia. Naisten osuus harrastajista on kasvanut ohi miesten, ja naisten suosiossa olevat koiraharrastusmuodot, kuten agility ja tottelevaisuuskokeet, ovat vallanneet alaa perinteisesti miehekkäältä metsästykseltä. Yhdysvalloissa kaksi koiraharrastajanaista, Helene Whitehouse Walker ja Blanche Saunders, vaikuttivat 1930- ja 40-luvuilla keskeisesti tottelevaisuuskokeiden aloittamiseen. He näkivät jalostuksen vaativan koiranäyttelytulosten lisäksi näyttöjä myös koiran koulutettavuudesta. Kun naisten osuus koiraharrastajista lisääntyi, koirankoulutus menetti maskuliinista luonnettaan ja siihen alettiin liittää naiselliseksi koettuja ominaisuuksia: huolenpitoa, herkkyyttä ja rakkautta.
Wlodarczykin tutkimus avaa sitä, miten koirankoulutuksen mekanismit muuttuivat suorasta väkivallasta hienovaraisemmiksi ja ottamaan paremmin huomioon koiran näkökulman samalla, kun yhteiskunta kehittyi väkivallattomammaksi. Lisäksi koirien käyttäytymisen tutkimus on paljastanut uusia puolia koiran mielestä ja oppimisesta, mikä on myös auttanut kehittämään koulutusmenetelmiä. Ihminen määrittää edelleen olennaisesti sitä, mitä koiralta halutaan ja vaaditaan, mutta koira on saanut viime vuosikymmeninä enemmän tilaa ja huomiota koiran ja ihmisen välisessä suhteessa.

Kuva: Tommy Takacs (CC0)
Yksinäisyydessä ulvova laumaeläin
Jalostuksen ja koulutuksen lisäksi koiriin vaikuttaa suoraan myös ihmisten tapa järjestää elämänsä ajallisesti ja paikallisesti. Useimpien ihmisten päivät kuluvat töissä, jolloin koirat ovat yleensä yksin tai toisten lemmikkien seurassa. Sosiaaliselta laumaeläimeltä tämä vaatii paljon, ja koirien yksinjääminen aiheuttaakin usein erilaisia käytösongelmia ulvomisesta asunnon ja kalusteiden tuhoamiseen.
Suomessa koirien yksinolo ei ole juuri aiheuttanut keskustelua, mutta Ruotsissa on ohjeistettu, että koira saisi olla yksin korkeintaan kuusi tuntia. Ruotsin Kennelliitto pitää tätäkin liian pitkänä aikana, ja suosittelee viittä tuntia yksinolon enimmäisajaksi.
Lisäksi inhimillinen kulttuuri kaikessa moninaisuudessaan ja ilmiöidensä kirjossa vaikuttaa koiraan epäsuorasti. Koirarodut kytkeytyvät muun muassa rotuoppiin (joka on edelleen koirien lisäännyttämistä hallitseva ajatusmalli), sosiaaliseen ryhmäytymiseen, identiteettiin, elinkeinoon, kansallisuusaatteeseen (kansalliset koirarodut ja valtioiden lakien ja rajojen valvonta), elämäntapaan ja vapaa-ajan harrastuksiin. Koirat osallistuvat keskeisesti myös ihmisen ja muiden eläinten vuorovaikutukseen metsästyksessä ja karjan hallinnassa sekä syödessään eläinperäistä ravintoa.
Fiktiiviset koirat
Koirat ovat myös kulkeneet rinnallamme osaksi kertomiamme tarinoita. Kirjallisuus pitää yllä ja muokkaa osaltaan käsityksiämme koirista ja vaikuttaa eläviin koiriin. Usean koirarodun suosio on kasvanut fiktiivisten koirahahmojen, kuten Lassie-collien ja Frasierin Eddie-jackrusselinterrierin, vaikutuksesta.
Useimmissa kirjoissa koira on sivuosassa ihmisistä kertovassa tarinassa. Esimerkiksi Jorma Kurvisen Susikoira Roi -kirjoissa nuorten ihmispäähenkilöiden tarinat ovat keskeisempiä kuin kirjasarjan nimihahmon.
Andrew O’Haganin Maf-koira taas toimii omistajansa Marilyn Monroen tarinan kertojana teoksessa Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Se kulkee Monroen mukana ja pääsee pöydän alta kuulemaan Yhdysvaltain seurapiirien keskusteluja, mutta puhuu myös toisten koirien kanssa muun muassa historiallisista koirista ja koiria koskevasta filosofiasta. Maf on kirjallinen hybridi, jossa elävien koirien piirteitä sekoittuu kirjallisuuden konventioihin ja inhimillisen tarinankerronnan tarpeisiin.
Usein kirjallisuuden koirat esittävät Mafia uskollisemmin eläviä koiria. Jack Londonin Erämaan kutsu (1903) ja Susikoira (1906) ovat koirakirjallisuuden klassikoita. Koirat ovat päähenkilöitä ja keskiössä, ja molemmista teoksista on tehty elokuvaversiointeja. Londonin tarinoita koirista on luettu ja katseltu jo yli sata vuotta, ja ne elävät edelleen: Erämaan Kutsun viimeisin, Harrison Fordin tähdittämä elokuvaversio tuli teattereihin keväällä 2020.

Kuva: Joséphine Menge (CC0)
Londonin teokset ovat peilikuvia toisilleen. Valkohampaassa villinä kasvanut koirasusi kesyyntyy lopulta koiraksi. Erämaan kutsun pohjoiseen varastettu lemmikkikoira löytää lopulta villin eläimen itsestään, jättää ihmisen taakseen ja katoaa erämaahan. Vaikka Londonin koirakuvaus on monessa suhteessa tarkkaa ja aikaansa edellä, teokset ovat myös pitkälti 1800- ja 1900-lukujen vaihteelle tyypillisiä romantisoituja kuvauksia koirista ja luonnosta. Idealisoitu villi ja koskematon luonto asettuu vasten ihmistä, joka tunkeutuu erämaahan valloittajana kullankiilto silmissään tai turmeltuu kaupungeissa viinan ja uhkapelien parissa.
Londonin koirakirjojen ihmiskuva ei kuitenkaan ole yksin negatiivinen, vaikka esimerkiksi Valkohampaan koirasusi joutuu kokemaan ihmisen pahimmillaan, kun sitä muun muassa lyödään kepillä ja taistelutetaan toisia koiria vastaan. Ihmisten toiminta näyttäytyy Londonin koirille pääasiassa itsekkäänä, ahneena ja väkivaltaisena. Silti kummankin koirapäähenkilön tarinaan vaikuttaa olennaisesti ihminen, joka kiinnostuu koirasta sen itsensä takia, haluaa ymmärtää sitä ja tarjota sille paremman elämän. Näin London kuvaa Susikoirassa koirasudelle käänteentekevää kohtaamista ihmisen kanssa:
“Mutta jumala ei tehnyt mitään vihamielistä liikettä, vaan puheli edelleen rauhallisesti. Jonkin aikaa Valkohammas murisi hänen puhellessaan noudattaen puheen poljentoa. Mutta jumala puheli herkeämättä. Hän puheli Valkohampaalle tavalla, joka oli tälle aivan outo. Pehmeästi ja viihdytellen, lempeydellä, joka jollakin tavoin kosketti Valkohampaaseen. Huolimatta luonnostaan ja kaikista vaistonsa varoituksista Valkohammas alkoi luottaa tähän jumalaan. Sen valtasi turvallisuuden tunne, joka soti jyrkästi sen varhaisempia kokemuksia vastaan.“
Koirat muuttuvat kulttuurin mukana

Kuva: birgl (CC0)
Koirien kanssa elävät ihmiset ja koiria ympäröivä kulttuuri vaikuttavat siihen, millaisiksi koira ja koiranelämä käytännössä muotoutuvat. London kuvaa kultaryntäyksen aikaa, jolloin koiria käytettiin vetämään rekeä ja vahtimaan omaisuutta. Aikaan liittyi monenlaista ahneutta ja keinottelua, mistä myös eläimet saivat osansa.
Runsaat sata vuotta Londonin kirjojen jälkeen useimmat koirat elävät länsimaissa varsin toisenlaista elämää. Koirien hyvinvointi ja esimerkiksi koulutusmenetelmät ovat kehittyneet noista ajoista paljon, vaikka myös uudenlaisia ongelmia on syntynyt. Lukuisat koirat kärsivät rotuperustaisen ja ulkomuotokeskeisen jalostuksen ongelmista, ja vielä useammat ovat tuntikausia yksin arkipäivisin.
Modernissa kulutusyhteiskunnassa koirasta on tullut myös tuote, jota myydään ja jolle lisäksi ostetaan erilaisia tuotteita koiranruoasta asusteisiin ja palveluita eläinlääkäristä koirauintiin. Koirassa myydään elävän eläimen lisäksi erilaisia inhimillisiä merkityskerrostumia, kuten uskollisuutta, ystävyyttä, turvallisuutta, lenkkikaveria sekä harrastus- ja työvälinettä. Koiraroduista on lisäksi kehittynyt brändien kaltaisia sosiaalisia ilmiöitä, joiden kautta ihmiset kertovat itsestään ja kuulumisestaan erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin.
Kysynnän ja tarjonnan lait koskettavat myös koiria. Eläinten hyvinvoinnista piittaamattomat pentutehtailijat ovat myyneet Suomessakin runsaasti suosittujen rotujen pentuja, joiden kysyntään vastuulliset kasvattajat eivät ole pystyneet vastaamaan. Lisäksi rekisteröity rotukoira on kallis, mikä voi lisätä pentutehtaiden tuottamien halpojen koirien kysyntää. Oikeustuomioista sekä kennel- ja eläinsuojelujärjestöjen varoittelusta huolimatta pentutehtaiden koirilla on Suomessakin edelleen kysyntää.
Vaikka koira saa yhteiskunnassa esineen ja tuotteen merkityksiä, se on kuitenkin ensisijaisesti elävä ja kokeva eläin, joka kärsii välineellisestä kohtelusta. Koira on myös yksi harvoista eläinlajeista, joiden kanssa me ihmiset muodostamme luontevasti ja yleisesti lajienvälisiä ystävyyssuhteita. Koirasuhteessamme on kuitenkin vielä paljon kehitettävää, ja meistä on paremmiksi ystäviksi koirillemme.

Kuva: Alicia Jones (CC0)
- Podcast-lukija: Suvi Lensu
- Verkkotaitto: Taina Cooke
- Artikkelikuva: staffordgreen0 (CC0)