Vessapaperin kulttuurihistoriaa

Wc-paperin historia on yllät­tä­vän lyhyt ottaen huomioon, että tarpeiden tekeminen on yhteistä kaikille ihmisille. Suuressa osassa maailmaa suositaan vedellä puh­dis­tau­tu­mis­ta ves­sa­käyn­nin jälkeen. Paperin käyttö on kuitenkin kasvussa vau­ras­tu­vis­sa maissa, joiden kes­ki­luok­ka kasvaa. Vessapaperin kulu­tuk­sen kasvu hei­jas­te­lee glo­baa­lien mark­ki­na­voi­mien ja kulu­tus­kult­tuu­rin leviä­mis­tä.

Pyyhkimiskäytäntöjen his­to­rias­sa ihmiset ovat käyt­tä­neet kaikkea käsillä olevaa lehdistä ja tikuista kiviin, ruu­kun­pa­la­siin ja mais­sin­täh­kiin. Mainintoja paperista ves­sa­käyn­nin yhtey­des­sä löytyy Kiinasta jo 500-luvulta, mutta ensim­mäi­nen kau­pal­li­nen, nime­no­maan taka­puo­len pyyh­ki­mi­seen val­mis­tet­tu paperi syntyi USA:ssa 1857.

Se oli aloe veralla käsi­tel­tyä, yksit­täi­si­nä hamp­pu­pa­pe­ri­lius­koi­na paketissa myytävää “lää­kin­näl­lis­tä paperia”, jota mark­ki­noi­tiin perä­pu­ka­mia ehkäi­se­vä­nä ter­veys­tuot­tee­na. Myyntimenestystä siitä ei tullut, sillä kansa valitsi halvemman vaih­toeh­don: joka kodista löytyvän almanakan tai pos­ti­myyn­ti­luet­te­lon sivut. Almanakan käyttö pyyh­ki­mi­seen oli niin yleistä, että sitä alettiin painamaan valmiiksi rei’itettynä, jolloin se oli helppo ripustaa käden ulot­tu­vil­le huussiin.

Vesivessojen yleis­ty­mi­sen myötä 1800-luvun lopulla tar­vit­tiin pyyh­ki­mis­tuo­te, joka ei vahin­goit­tai­si putkia aiemmin käytetyt jalos­ta­mat­to­mat luon­non­tuot­teet eivät sovel­tu­neet pönttöön hei­tet­tä­väk­si. Vessapaperia suo­sit­te­li­vat mai­nok­sis­sa lää­kä­rei­den lisäksi myös put­ki­mie­het. 1890 lan­see­rat­tiin rullalla oleva paperi, jota oli myös vaikea myydä kulut­ta­jil­le. Konservatiivisten arvojen val­li­tes­sa ruu­miin­toi­min­to­ja hävettiin, eikä ves­sa­pa­pe­ria kehdattu myy­mä­läs­sä pyytää sen nimellä.

Muutos mark­ki­noin­nis­sa tapahtui vuoden 1930 tienoilla, kun wc-paperia kek­sit­tiin mainostaa lää­kin­näl­li­sen tuotteen sijaan pehmeänä ja nai­sel­li­se­na, mai­nit­se­mat­ta sen var­si­nais­ta käyt­tö­tar­koi­tus­ta. Vuosikymmenien varrella pakettien kylkeen onkin vakiin­tu­nut pehmeyttä edustavaa kuvastoa vauvoista ja kar­hun­pen­nuis­ta lam­pai­siin ja oraviin.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: