Jäsenkorjausta vai uskomushoitoa?

Täydentäviä hoitomuotoja koskeva julkinen keskustelu on kamppailua tiedosta ja vallasta. Kenellä on oikeus hoitaa ihmisiä? Millaisten kriteerien pohjalta esimerkiksi kalevalainen jäsenkorjaus tai muu perinnehoito voidaan hyväksyä osaksi terveydenhuoltoa? Mitä vaikutusta on sillä, millaisin käsittein aiheesta keskustellaan?

Kalevalaista jäsen­kor­jaus­ta pyritään ajamaan perin­ne­hoi­to­na osaksi julkista ter­vey­den­huol­toa Suomessa. Yhtä selkeästi mää­ri­tel­tyä polkua viral­li­sek­si toi­mi­jak­si ei kui­ten­kaan ole olemassa. Joulukuussa 2019 val­mis­tu­nut ant­ro­po­lo­gian pro gradu ‑tut­kiel­ma­ni käsit­te­lee jäsen­kor­jaus­ta ja alan kou­lu­tus­ta hoitajien koke­muk­sis­ta käsin.


Tarkoi­tuk­se­ni oli päästä täy­den­tä­viä ja vaih­toeh­toi­sia hoi­to­muo­to­ja koskevan pola­ri­soi­tu­neen yhteis­kun­nal­li­sen kes­kus­te­lun ulko­puo­lel­le, tut­ki­mal­la amma­tin­har­joit­ta­jien sub­jek­tii­vi­sia koke­muk­sia ja tun­te­muk­sia hoi­to­muo­dos­taan. Julkisessa kes­kus­te­lus­sa käsi­tel­lään usein sitä, miten ihmiset saa­tai­siin pois vaih­toeh­tois­ten hoitojen piiristä, ja miten ilmiötä voisi torjua. Kesäkuussa 2019 jul­kais­tus­sa hal­li­tus­oh­jel­mas­sa on lyhyt ja selkeä muotoilu: “Selvitetään vaih­toeh­to- ja usko­mus­hoi­to­jen eri sään­te­ly­mah­dol­li­suu­det”.


Niin täy­den­tä­vien ja perin­teis­ten hoi­to­muo­to­jen tar­joa­jis­ta kuin yksit­täi­sis­tä hoi­to­muo­dois­ta on olemassa tie­teel­lis­tä tietoa varsin niukasti lukuu­not­ta­mat­ta muutamaa poik­keus­ta, kuten aku­punk­tio­ta. Tiedon puute vaikuttaa osaltaan julkisen kes­kus­te­lun tasoon ja hoi­to­muo­to­jen yhteis­kun­nal­li­seen asemaan. Myös tietoa täy­den­tä­vien ja vaih­toeh­tois­ten hoi­to­muo­to­jen käyt­tä­jis­tä kai­vat­tai­siin lisää.


Jäsen­kor­jaa­jiin rin­nas­tu­vien bone­set­te­rien ja muiden perin­teis­ten manu­aa­lis­ten hoi­to­muo­to­jen taitajia on tutkittu kan­sain­vä­li­ses­ti myös ant­ro­po­lo­gias­sa paljon vähemmän kuin vaikkapa sha­maa­ne­ja tai yrteillä paran­ta­jia. Suomessa hyvin­voin­ti­val­tion kehit­ty­mi­sen myötä valtion tasolla hyväk­syt­tiin viral­li­sek­si opiksi luon­non­tie­tee­seen sitou­tu­nut lää­ke­tie­de eli bio­lää­ke­tie­de. Muut hoi­to­muo­dot jäivät jär­jes­tel­män ulko­puo­li­si­na julkisen tuen, sään­nös­te­lyn ja sitä kautta myös tut­ki­muk­sen ulot­tu­mat­to­miin.

Kuva: Harlie Raethel/​Unsplash (CC0)

Kokemukseen pohjaava perinnetaito

Keski-Pohjanmaalla sijait­se­va pieni Kaustisen kunta tunnetaan kor­kea­ta­soi­sen kan­san­musiik­ki­fes­ti­vaa­lin lisäksi käsin suo­ri­tet­ta­vas­ta kan­san­pa­ran­nus­me­to­dis­ta, jäsen­kor­jauk­ses­ta. Olemassa on ainakin kolme aktii­vis­ta Kaustisen seudun perin­tees­tä ammen­ta­vaa jäsen­kor­jaus­suun­taus­ta: perin­tei­nen, kaus­tis­lai­nen ja kale­va­lai­nen jäsen­kor­jaus. Eri suun­tauk­sil­la on hieman toi­sis­taan poik­kea­via pai­no­tuk­sia.


Jäsenkorjaus on käsillä suo­ri­tet­ta­va manu­aa­li­sen terapian muoto, jossa ihmistä hoidetaan kehon vir­hea­sen­to­ja kor­jaa­mal­la. Käsittelyn avulla pyritään vai­kut­ta­maan muun muassa tasa­pai­no­te­ki­jöi­den häi­riöi­hin sekä tuki- ja lii­kun­tae­lin­ten toi­min­nal­li­sen ketjun epä­ta­sa­pai­noon, jonka kautta aineen­vaih­dun­taa ja hermoston toimintaa pyritään paran­ta­maan.


Koke­muk­se­ni mukaan kale­va­lai­nen jäsen­kor­jaus on perus­tek­nii­koil­taan varsin hie­no­va­rai­nen ja inte­rak­tii­vi­nen hoi­to­muo­to, jonka har­joit­ta­jien tyylit ja kou­lu­tus­taus­tat vaih­te­le­vat. Nimensä hoi­to­muo­to on saanut Kalevalan kohdasta, jossa Lemminkäisen äiti kursii poikaansa kokoon. Nimen antoi jäsen­kor­jauk­sen grand old man Olavi Mäkelä, jonka kerrotaan opis­kel­leen Kalevalaa ja anatomian kirjoja rinta rinnan.


Viime vuo­si­kym­me­ni­nä jäsen­kor­jaus­kou­lu­tuk­ses­sa on tapah­tu­nut huo­mat­ta­vaa murrosta. Perinteisesti perheiden ja sukujen sisällä mestari-kisäl­li­pe­ri­aat­teel­la opetettua manu­aa­li­sen terapian muotoa kou­lu­te­taan nyt kaikille mak­sa­vil­le asiak­kail­le. 1980-luvulta asti muotoaan hakenut jäsen­kor­jaus­kou­lu­tus tapahtuu usein kurs­si­muo­toi­si­na kou­lu­tus­vii­kon­lop­pui­na eri puolilla Suomea. Neljän vuo­sit­tai­sen inten­sii­vi­jak­son välissä tulee suorittaa tietty määrä itse­näi­siä har­joi­tus­hoi­to­ja. Koulutuksen kesto on noin kolme vuotta.


Tein tut­kiel­maan kuuluvan etno­gra­fi­sen kent­tä­työ­ni kale­va­lais­ten jäsen­kor­jaa­jien kou­lu­tus­vii­kon­lo­puil­la Helsingissä. Tein seitsemän haas­tat­te­lua pää­kau­pun­ki­seu­dul­la vai­kut­ta­vil­le, eri puolilta Suomea tulleille jäsen­kor­jaa­jil­le. Heidän jou­kos­saan oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Osa haas­ta­tel­ta­vis­ta oli vasta alalle hakeu­tu­nei­ta, toiset pitkään amma­tis­saan vai­kut­ta­nei­ta. Harjoittelin hoidon perusteet osal­lis­tu­van havain­noin­nin hengessä. Kävin kolmella eri jäsen­kor­jaa­jal­la hoidoissa, ja tein itse har­joi­tus­hoi­to­ja lähi­pii­ri­ni ihmisille.

Kuva: Akseli Gallen-Kallela, Lemminkäisen äiti (CC0)

Yhteiskunnan ja tutkimuksen marginaalissa

Mikään viral­li­nen taho ei rekis­te­röi jäsen­kor­jaa­jien tai muiden täy­den­tä­vien hoi­to­muo­to­jen har­joit­ta­jien määrää eikä annet­tu­jen hoitojen luku­mää­rää, hoi­to­muo­to­jen epä­vi­ral­li­suu­den vuoksi. Perustietojen puut­tu­mi­nen han­ka­loit­taa aiheesta tehtävää tut­ki­mus­ta ja estää tietoon pohjaavaa julkista kes­kus­te­lua.


Olisi kiin­nos­ta­vaa saada tietoa esi­mer­kik­si siitä, kuinka paljon eri hoi­to­muo­to­jen har­joit­ta­jia on, tai paljonko eri hoitoja annetaan vuo­si­ta­sol­la. Täydentävien hoi­to­muo­to­jen kysee­na­lai­sen maineen voi katsoa seuraavan ainakin osittain siitä, että monis­ta­kaan ole olemassa tut­ki­mus­tie­toa.


Täyden­tä­viä hoitoja kos­ke­vas­sa kes­kus­te­lus­sa on tavan­omais­ta niputtaa kymmenet erilaiset täy­den­tä­vät ja vaih­toeh­toi­set hoi­to­muo­dot yhteen. Uskomushoidon tai usko­mus­lää­kin­nän kaltaisia vähät­te­le­viä nimi­tyk­siä käytetään varsin kir­ja­vas­ta toi­mi­joi­den joukosta. Uskomuslääkintä on Suomen kie­li­toi­mis­ton­kin suo­sit­te­le­ma termi. Merkillepantavaa on, että termi viittaa hoitojen alkuperän ja vai­ku­tus­me­ka­nis­min perus­tu­van ainoas­taan usko­muk­siin. Potilaan usko­muk­sil­la on kuitenkin osit­tais­ta mer­ki­tys­tä myös lää­ke­tie­teel­li­sis­sä hoidoissa, esi­mer­kik­si lume­vai­ku­tuk­sen kautta.


Jopa hal­vek­su­vas­ta suh­tau­tu­mi­ses­ta kertoo puo­les­taan pitkään vireillä ollut, puos­ka­ri­laik­si nimetty lakia­loi­te. Lain arvos­tet­ta­va­na pyr­ki­myk­se­nä on turvata kaikkein hei­koim­mas­sa asemissa olevien hoi­to­tur­val­li­suus. Sanan puoskari voi katsoa viit­taa­van vale­lää­kä­riin tai lääkäriä tees­ken­te­le­vään henkilöön. Kolmas käytössä oleva termi, hum­puu­ki­hoi­to, viittaa tahal­li­ses­ti har­haut­ta­vaan toi­min­taan. 

Kuva: Christina Hume/​Unsplash (CC0)

Haastattelemani jäsen­kor­jaa­jat ovat tietoisia siitä, etteivät he ole lää­kä­rei­tä, eivätkä yritä esiintyä sel­lai­si­na. Ennakkoluulot viral­li­sen ter­vey­den­huol­lon ulko­puo­lel­la toimivia tahoja kohtaan ovat usein vahvoja.


Humpuuki- ja usko­mus­hoi­dok­si nimeä­mi­sel­lä voi olla myös talou­del­lis-poliit­tis­ta mer­ki­tys­tä. Kyseessä voi olla ins­ti­tu­tio­naa­li­nen kilpailu niitä vastaan, jotka hoitavat kehoa kos­ket­ta­mal­la. On myös esitetty, että bio­lo­gi­sia syy-seu­raus­suh­tei­ta koros­ta­vat näkö­kul­mat vähät­te­le­vät sai­rauk­sien poliit­ti­sia, talou­del­li­sia ja sosi­aa­li­sia ele­ment­te­jä kes­kit­ty­mäl­lä ainoas­taan bio­lo­gi­siin teki­jöi­hin.


Keskustelu täy­den­tä­vis­tä ja vaih­toeh­toi­sis­ta hoi­to­muo­dois­ta on siis samalla kamp­pai­lua tiedon luon­tees­ta sekä siitä, kenellä on oikeus hoitaa ihmisiä. Uskomushoidoksi, puos­ka­roin­nik­si tai hum­puu­ki­hoi­dok­si lei­maa­mi­seen ei pitäisi riittää se, ettei tie­teel­lis­tä tietoa ole tuotettu.


Nimitys täy­den­tä­vät hoi­to­muo­dot viittaa siihen tut­kit­tuun tosia­si­aan, että kyseisiä hoi­to­muo­to­ja käytetään lää­ke­tie­teel­li­sen hoitojen rinnalla, ei niiden sijaan. Yhdistävä eli inte­gra­tii­vi­nen lää­ke­tie­de taas pyrkii raken­ta­maan siltaa lää­ke­tie­teel­lis­ten ja vähemmän tut­kit­tu­jen hoi­to­muo­to­jen hal­lit­tuun yhtei­se­loon.

Kamppailua vallasta ja tiedon luonteesta

Jäsenkorjaajalla voi olla vai­keuk­sia sanoittaa hoitonsa aikaisia koke­muk­sia ilman, että “kuu­los­tai­si hörhöltä”. Eräs jäsen­kor­jauk­ses­ta viral­lis­ta hoi­to­muo­toa ajava henkilö ilmaisi haas­tat­te­lus­sa huolensa siitä, että hän ”ei haluaisi tut­ki­muk­sen vaa­ran­ta­van mitään, minkä eteen on tehty työtä”. Sanoilla ja käsit­teil­lä on todel­lis­ta mer­ki­tys­tä. Myös tätä artik­ke­lia kir­joit­taes­sa on haastavaa asettaa sanoja oikein, pola­ri­soi­tu­nees­sa kes­kus­te­luil­ma­pii­ris­sä.


Nähdäkseni asioista tulisi kuitenkin voida kes­kus­tel­la ilman vaaraa hörhöksi tai puos­ka­rik­si lei­maa­mi­ses­ta. Tämä koskee kes­kus­te­lun kaikkia osapuolia, sillä myös työ jäsen­kor­jauk­sen viral­lis­ta­mi­sek­si on saanut omituisia piirteitä. Vastavalmistunut tut­kiel­ma­ni pois­tet­tiin tunneissa ja seli­tyk­siä antamatta eräästä alan Facebook-ryhmästä. Levitin tut­kiel­maa­ni jäsen­kor­jaa­jil­le säh­kö­pos­tit­se, sillä halusin kuulla mitä mieltä he olivat sekä työstä että ryhmästä pois­ta­mi­sen syistä.


Useat jäsen­kor­jaa­jat arvelivat ryhmästä pois­ta­mi­sen syyksi tut­kiel­mas­sa ollutta kri­tiik­kiä nykyistä jäsen­kor­jaus­kou­lu­tus­ta kohtaan. Eräs vastaaja myös spekuloi jäsen­kor­jaus­hoi­ta­jien koke­muk­sis­sa esiin­ty­vien, ener­gioi­hin viit­taa­vien sana­va­lin­to­jen olleen liian rajuja jäsen­kor­jauk­sen vai­kut­ta­vuu­den lää­ke­tie­teel­lis­tä uskot­ta­vuut­ta rum­mut­ta­vil­le tahoille.


Palaut­tees­ta kävi myös ilmi, että voi olla hankala tuoda esille kri­tiik­kiä omaa kou­lu­tus­taan kohtaan. Onhan kyseessä jo valmiiksi yhteis­kun­nal­li­sen alta­vas­taa­jan asemassa toimiva koh­ta­lai­sen pieni ryhmä, jonka tulisi toimia yhtenä rintamana. Jäsenkorjaajat yrittävät lail­lis­taa ja levittää hoitoa, jota näyttää olevan hyväk­syt­tyä halveksua vil­je­le­mäl­lä puos­ka­roin­nin kaltaisia nimi­tyk­siä. Tutkielma tar­jo­si­kin tar­peel­li­sen väylän ano­nyy­mil­le kri­tii­kil­le.

Kuva: Kristina Flour/​Unsplash (CC0)

Jäsenkorjausperinne on kirjoittamatonta kulttuuria

Uudenlainen jäsen­kor­jaus­kou­lu­tus perustuu pitkälti koke­muk­sel­li­seen oppi­mi­seen, eli hoitojen oma­koh­tai­seen teke­mi­seen. Kouluttajilta ja muilta saman kou­lu­tusas­teen toi­mi­joil­ta saatava ver­tais­tu­ki ovat mer­kit­tä­väs­sä osassa. Keholliseen oppi­mi­seen poh­jau­tu­va jäsen­kor­jaus on haas­ta­vas­sa asemassa, kun siitä pyritään tekemään osa viral­lis­ta ter­vey­den­huol­lon sektoria.


Kenttätyön, haas­tat­te­lui­den ja saamani palaut­teen perus­teel­la voi sanoa, että anatomia ja fysio­lo­gia ovat kou­lu­tuk­sel­li­ses­ti suh­teel­li­sen mar­gi­naa­li­ses­sa tai vaih­te­le­vas­sa roolissa. Myös jäsen­kor­jaa­jien taus­ta­kou­lu­tus ja ‑tietämys vaih­te­le­vat laajasti. Merkittävä määrä kale­va­lai­sia jäsen­kor­jaa­jia on kou­lut­tau­tu­nut jonkin toisen ammat­ti­ni­mik­keen alle, ylei­sim­min urhei­lu­hie­ro­jak­si tai fysio­te­ra­peu­tik­si.


Omat haas­teen­sa viral­lis­ta­mi­sen pro­ses­siin tuo se, ettei jäsen­kor­jauk­sel­la ole kir­joi­tet­tua historiaa. Keskeisiä ote­ku­vauk­sia on alettu laittaa paperille vasta pari vuo­si­kym­men­tä sitten Leila Kattilakosken toimesta. Haastatteluissa selvisi, ettei muis­tiin­mer­kit­si­jä aina vält­tä­mät­tä edes tiennyt, mitä vähä­pu­hei­nen jäsen­kor­jaa­ja pyrki tietyllä liik­keel­lä saa­vut­ta­maan. Jäsenkorjauksen tie­to­tai­to ei ole ollut lää­ke­tie­teel­li­sen tiedon tavoin stan­dar­doi­tua ja kerään­ty­vää, vaan pikem­min­kin kehol­lis­ta ja sub­jek­tii­vis­ta.


Jäsen­kor­jauk­sen vai­kut­ta­vuut­ta on tutkittu viime vuo­si­kym­me­ni­nä eri­tyi­ses­ti kroonisen ala­sel­kä­ki­vun ja pit­kit­ty­neen sel­kä­ki­vun hoitoon liittyen. Lääketieteellistä tut­ki­mus­ta on tehty sekä kaus­tis­lai­ses­ta että kale­va­lai­ses­ta jäsen­kor­jauk­ses­ta. Tutkimusasetelmien kannalta huo­mio­nar­vois­ta on, että täy­den­tä­vien hoi­to­muo­to­jen eri­tyis­piir­tei­tä paremmin huo­mioi­vat tut­ki­mus­a­se­tel­mat ovat olleet Suomessa har­vi­nai­sia.

Kuva: Sam Burriss/​Unsplash (CC0)

Pyrkimykset jäsenkorjauksen virallistamiseksi

Lainsäädännöllisesti katsoen juuri hoidon lää­ke­tie­teel­li­seen vai­kut­ta­vuu­teen kes­kit­ty­vä tutkimus on mer­ki­tyk­sel­lis­tä hoi­to­muo­don viral­lis­ta­mi­sek­si. Tämä on haastavaa kir­joit­ta­mat­to­mas­ta perin­tees­tä pol­veu­tu­val­le jäsen­kor­jauk­sel­le. Tilannetta ei paranna selkeästi mää­ri­tel­ty­jen viral­lis­ta­mi­sen kri­tee­rien puut­tu­mi­nen, eikä jäsen­kor­jauk­sen suun­taus­ten kes­ki­näi­nen vas­tak­kai­na­set­te­lu.


Jäsen­kor­jauk­sen tule­vai­suu­den haasteena onkin säilyttää perin­teel­le ominainen kehokuva ja hoi­to­fi­lo­so­fia, pyrkien silti mahtumaan viral­li­siin raameihin. Esimerkkinä jäsen­kor­jauk­sel­le omi­nai­ses­ta keho­kä­si­tyk­sis­tä mai­nit­ta­koon näkemys siitä, että kehoa tulisi aina hoitaa koko­nais­val­tai­ses­ti. Kivun aiheut­ta­ja ei vält­tä­mät­tä piile siellä, minne sattuu. Keho nähdä toi­min­nal­li­se­na koko­nai­suu­te­na, jossa asen­to­vir­he jaloissa tai nilkassa voi kertautua ylemmäs, aiheut­taen selkä- tai nis­ka­ki­pu­ja. Haastatteluissa tähän koko­nais­val­tai­suu­teen vii­tat­tiin maan­lä­hei­sin sanonnoin: ”Turha korjata kattoa, jos talon perusta ei ole kunnossa”, tai ”Mitä järkeä on maalata pyörää, jos runko on vino?”.


Myös jäsen­kor­jaa­jien käsialat voivat poiketa toi­sis­taan huo­mat­ta­vas­ti. Jäsenkorjaaja voi suosia toisia otteita ylitse muiden, tai kehittää uusia tarpeen ilmaan­tues­sa. Pyrkimys ammat­ti­sa­nas­tos­ta vapaaseen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen, ja hoi­det­ta­van aktii­vi­nen osal­lis­tu­mi­nen hoitoon, tekevät hoi­to­ti­lan­tees­ta tasa-arvoisen ja inte­rak­tii­vi­sen. Kosketuksella on vahva rooli luot­ta­muk­sen syn­nyt­tä­mi­ses­sä.

Kuva: Christian Newman/​Unsplash (CC0)

Kokonaisvaltainen kehokuva tar­koit­taa WHO:n mukaan fyysistä, henkistä ja sosi­aa­lis­ta hyvin­voin­tia koko­nai­suu­te­na — ei siis pel­käs­tään sairauden tai heik­kou­den puut­tu­mis­ta. Kokonaisvaltainen kehokuva on hyvin tyy­pil­lis­tä perin­tei­sil­le hoi­to­muo­doil­le.


Jäsen­kor­jauk­sen koko­nais­val­tai­nen keho­kä­si­tys tiivistyy mie­les­tä­ni jaloille kehoa kan­nat­te­le­vi­na raken­tei­na annet­ta­vaan arvos­tuk­seen. Inspiraationa tut­kiel­mal­le­ni toimikin muun muassa ant­ro­po­lo­gi Tim Ingoldin jaloille annettuja kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä ruotiva artikkeli Culture on the Ground. Artikkelissa ehdo­te­taan liik­kee­seen perus­tu­van havain­noin­nin nos­ta­mis­ta mm. havain­top­sy­ko­lo­gian ja ihmis­ke­hon evo­lu­tii­vi­sen kehi­tyk­sen tut­ki­muk­sel­li­seen keskiöön. Jäsenkorjauksessa kehoa hoidetaan niin kuin sen aja­tel­laan liik­kees­sä toimivan: toi­min­nal­li­se­na koko­nai­suu­te­na, jonka perustana ovat liikkeen mah­dol­lis­ta­vat jalat.


Viral­lis­ta­mis­nä­ky­mien paran­ta­mi­sek­si eri jäsen­kor­jaus­kou­lu­tuk­sia voisi yhdistää ja stan­dar­di­soi­da tavalla, joka var­mis­tai­si jokaisen jäsen­kor­jaa­jan ter­vey­den­huol­lol­li­sen ammat­ti­tai­don. Samalla se tarjoaisi riittävät tiedot ana­to­mias­ta, fysio­lo­gias­ta ja toi­min­ta­mal­leis­ta vas­taa­no­toil­la. Jäsenkorjaus voisi silti säilyä perin­tei­se­nä ja hoitoihin nojaavana hoi­to­muo­to­na, jolla on myös perin­tee­seen pohjaavia, yksin­ker­tai­sim­mis­ta lää­ke­tie­teen tut­ki­mus­a­se­tel­mis­ta karkaavia hoi­to­kä­si­tyk­siä.

Jäsenkorjaus: Uhka vai mahdollisuus?

Täydentävät hoi­to­muo­dot ovat kan­san­ter­vey­del­li­ses­ti ja talou­del­li­ses­ti vai­kut­ta­vaa toimintaa. Eduskuntaan 2018 jätetyn lakia­loit­teen mukaan kale­va­lai­sia jäsen­kor­jaus­hoi­to­ja tehdään vuo­sit­tain jopa 350 000 kap­pa­let­ta. Lukumäärä on ilmei­ses­ti arvio, sillä kou­lut­ta­van tahon tarjoamia julkisia tietoja löysin — mainosta muis­tut­ta­van fakta­laa­ti­kon ohella — vain jäsen­kor­jaa­jien luku­mää­räs­tä, joka on noin 600 jäsen­kor­jaa­jaa ja sata kisälliä. Totetuneiden jäsen­kor­jaus­hoi­to­jen koko­nais­lu­ku­mää­rä kasvaa, kun otetaan lukuun muiden suun­taus­ten edustajat.


Suurin käytännön merkitys viral­lis­ta­mi­sel­la olisi, että Valviran hyväk­syn­tä takaisi pienemmän arvon­li­sä­ve­ron elin­kei­non­har­joit­ta­jil­le. Asiakkaille tulisi mah­dol­li­suus hakea hoi­dos­taan Kelan sai­ras­ku­lu­kor­vauk­sia. Kalevalaisen jäsen­kor­jauk­sen viral­lis­ta­mis­ta vaa­ti­vas­sa lakia­loit­tees­sa vedotaan mm. siihen, että WHO on antanut stra­te­gi­sia suo­si­tuk­sia perin­teis­ten hoi­to­muo­to­jen integroi­mi­sek­si julkisen ter­vey­den­huol­lon sektoriin sovel­tu­vin osin. Järjestön mukaan tällä voi­tai­siin saavuttaa posi­tii­vi­sia kan­san­ter­vey­del­li­siä ja ‑talou­del­li­sia vai­ku­tuk­sia. Täydentävät hoidot kaikille ‑kan­sa­lais­aloi­te vetoaa pitkälti samoihin seik­koi­hin.


WHO:n suo­sit­te­le­man, perin­teis­ten hoi­to­muo­to­jen integroi­mi­sen jul­ki­sel­le sek­to­ril­le voisi aloittaa rahoit­ta­mal­la runsaasti uutta ja ennak­ko­luu­lo­ton­ta tut­ki­mus­ta aiheesta. Näin vas­tak­kai­na­set­te­lu voisi väistyä tietoon poh­jau­tu­van kes­kus­te­lun tieltä.

Kuva: Matheus Ferrero/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Timo Tahkola on koulutuksesta ja viestinnästä kiinnostunut VTM Helsingin yliopistosta. Tahkolan sosiaali- ja kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielma pohtii jäsenkorjauksen kaltaisen perinnehoidon tutkimuksen, virallistamisen sekä kouluttamisen haasteita ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alkoholi toimii sukupuoliroolien peilinä. Se heijastaa naisia ja miehiä koskevia erilaisia odotuksia, ja osoittaa äidin ja isän roolien erilaisen asemoitumisen vanhemmuudessa. Kahden eri sukupolven edustajat näkevät äitiyden ja alkoholin suhteen eri tavoin.