Mikä koronassa naurattaa?

Suuret tapah­tu­mat syn­nyt­tä­vät huumoria, eikä korona ole poikkeus. Somessa leviää erilaisia koro­na­mee­me­jä, ja vies­ti­ket­juis­sa etä­työ­läi­set huvit­te­le­vat ker­to­mal­la kotona mel­las­ta­vien lasten tai lem­mik­kien teke­mi­sis­tä niin, että tekijäksi on vaihdettu ”kollega”. Koomikko Jukka Lindströmin uuden sanoi­tuk­sen myötä Maija Vilkkumaan laulu Ei kertoo nyt kapi­noi­van tei­ni­tyt­tä­ren sijaan kurit­to­mas­ta äidistä, jonka aikuinen tytär komentaa eris­tyk­siin.

Huumorilla on monia mer­ki­tyk­siä ja vai­ku­tuk­sia. Sen kautta voi rakentaa yhtei­söl­li­syyt­tä tai hyökätä. Vitsi voi välittää pii­lo­vies­te­jä tai kuvata tilan­net­ta, jolle on vaikea löytää järkevää selitystä, tai edes sanoja. Koronahuumorissa wc-paperista on tullut rahaakin arvok­kaam­paa, tai pet­tä­mä­tön keino hou­ku­tel­la itselleen kumppani.

Pandemia on luonut uuden ja äärim­mäi­sen tilanteen, joka vaatii sopeu­tu­mis­ta. Huumori on monille tärkeä sel­viy­ty­mis­kei­no. Pelkoja voi tuulettaa jakamalla meemin, jossa vit­sail­laan sillä, että maa­il­man­lo­pun asu onkin verkkarit Mad Max –henkisen tais­te­lu­va­rus­tuk­sen sijaan. Uudenmaan rajan sul­ke­mi­nen tuotti ver­tauk­sia Pako New Yorkista ‑elokuvaan sekä Stephen Kingin Kuvun alla ‑tarinaan. Nämä ver­tauk­set tuovat esiin käsillä olevan tilanteen outouden, mutta ne myös koros­ta­vat sen tuttua ja tur­val­lis­ta luonnetta. Uusimaa ei ole oikeasti mystisen kuvun eristämä tai sää­li­mä­tön vankila, vaikka kyse onkin poik­keuk­sel­li­sis­ta liik­ku­vuu­den rajoi­tuk­sis­ta, ja ver­tauk­sis­sa on myös kaikuja oikeuk­sien kaven­tu­mi­ses­ta. Koronahuumorissa on myös yhteis­kun­ta­kri­tiik­kiä. Kysyessään kumpi on tärkeämpi, rahat vai ihmis­hen­ki, meemi viittaa kriisin pal­jas­ta­miin raken­tei­siin.

Osa koro­na­huu­mo­ris­ta pyrkii keven­tä­mään tunnelmaa koh­dis­ta­mal­la huomion tilanteen arki­sem­piin puoliin. Eristyksen myötä arkea ryt­mit­tä­vät rutiinit on luotava uudestaan, kun koulu, työ ja har­ras­tuk­set onkin hoi­det­ta­va kotona. Koronahuumorissa näkyvät vii­kon­päi­vien hämär­ty­mi­nen ja ris­ti­rii­dat hyvien aikeiden ja toteu­tuk­sen välillä.

Koronahuumori tuo esiin jaetut koke­muk­set. Et ole ainoa, jonka tuot­ta­vuus ja ahkeruus karan­tee­nis­sa ollessa ei yllä ihan­tei­den tasolle. Muutkin joutuvat inttämään iäkkäiden suku­lais­ten kanssa eris­tyk­sen mie­lek­kyy­des­tä. Välittämällä koke­muk­sia vitsit voivat ilmaista tai jopa tuottaa soli­daa­ri­suut­ta kriisin keskellä. Some-huumorin yhtei­söl­li­syys näkyy myös siinä, miten nopeasti meemeistä syntyy uusia versioita. Esimerkiksi epidemian leviä­mis­tä kuvaavaa kaaviota on sovel­let­tu ves­sa­pa­pe­ri­vit­sien leviä­mi­seen ja vat­sa­kum­mun kas­va­mi­seen. Viimeisin näkemäni versio kuvasi eks­po­nen­ti­aa­li­sen käyrän avulla sitä, miten kaa­vioi­den katselu on lisään­ty­nyt viime viikkojen aikana.

Kaikkia koro­na­huu­mo­ri ei kui­ten­kaan naurata. Tietyt vitsit – tai yli­pää­tään vitsailu vakavassa tilan­tees­sa – voidaan kokea louk­kaa­vi­na. Huumorintaju on paitsi kult­tuu­ri­si­don­nai­nen, myös yksi­löl­li­nen asia. Vitsissä yleensä tiivistyy jokin näkökulma, ja vitsin hauskuus riippuu myös kuulijan suhteesta tähän näkö­kul­maan. Vitsit karan­tee­nin vai­ku­tuk­ses­ta ruo­ka­va­lioon, ulko­nä­köön ja kehoon voivat olla ahdis­ta­via niiden taustalla olevien ankarien asen­tei­den takia. Vitsit lepa­koi­den syö­mi­ses­tä taas kuvaavat ant­ro­po­lo­gil­le tuttua kult­tuu­ris­ta näkö­kul­maa, jonka mukaan omassa piirissä syö­tä­väk­si luo­ki­tel­tu on normaalia ruokaa ja sen ulko­puo­lel­le jäävä ravinto koetaan oudoksi, ällöt­tä­väk­si tai vaa­ral­li­sek­si.

Huumori yhdistää, mutta se voi myös korostaa rajoja meidän ja muiden välillä: sulkea ulko­puo­lel­le ne, joille ”me” piirin sisällä nauramme.

Pako Uudeltamaalta. Kuva lainattu Kasper Strömmanilta (kas​per​strom​man​.com).

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopistosta 2011 väitellyt antropologi, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja erilaisten performanssien semioottiseen antropologiaan, ja sitä myötä ajautunut itse stand-up koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa, tuntiopettajana avoimessa yliopistossa ja Århusin yliopistossa post doc -tutkijana “Digressions: A cross-disciplinary study of the indirectness of the human imagination” -projektissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: