Siirry suoraan sisältöön

Ruanda ei ole keltanokka terveyskriisin keskellä

Ruanda on onnistunut pitämään koronatartuntojen määrän alhaisena tehokkaan tiedotuksen ja autoritäärisen hallinnon avuin. Pienellä Keski-Afrikan valtiolla on aiempaa kokemusta epidemioiden, kuten ebolan, taltuttamisessa.

Ruanda on Etelä-Afrikan ohella nostettu otsikoihin esimerkillisenä Afrikan valtiona koronaviruksen taltuttamisessa. Ruanda oli ensimmäinen afrikkalainen maa, joka julisti kansallisen ulkonaliikkumiskiellon. Tämä tapahtui jo maaliskuun 22. päivä, vain viikko Ruandan ensimmäisen covid-19 -tartuntatapauksen jälkeen. Tehokkaat ehkäisymenetelmät ovat pitäneet tiheään asutun Keski-Afrikan maan tartuntaluvut alhaisina. Yhtäkään koronakuolemaa ei maassa ole toistaiseksi raportoitu. 

 

Ruandan ohella koko mantereen suhteellisen alhaisia koronavirustartuntamääriä ja kuolemia on ihmetelty laajalti mediassa. Yhtenä selityksenä pienelle kuolleisuudelle on pidetty Afrikan nuorta väestönrakennetta. Koronan on tähän mennessä osoitettu olevan kohtalokkain iäkkäälle väestölle. Toiseksi syyksi on ehdotettu Afrikan verrattaista eristäytyneisyyttä muista maanosista, minkä vuoksi Afrikan ulkopuolelta tulevat matkailijat eivät ehtineet levittää virusta laajemmin. Myös joidenkin maiden vajavaisen testauskapasiteetin on epäilty paljastavan vain osan viruksen todellisista tartuntamääristä.

 

Edellämainitittujen päättelyiden lisäksi on tärkeää muistaa, että useat Saharan eteläpuolisen Afrikan maat kamppailevat lähes jatkuvasti erilaisia epidemioita vastaan ja terveyskriisien parissa. Näin on tehnyt myös Ruanda, jonne ebolaepidemia uhkasi rantautua rajan yli Kongon demokraattisesta tasavallasta kesällä 2019. Epidemian ehkäisy saavutettiin aktiivisen terveysviestinnän, tehostetun julkisen käsihygienian ja tiukan rajakontrollin ansioista. 

 

Vaikka pandemian pahimmat päivät voivat olla vielä edessä, Ruanda on monen afrikkalaisen valtion tavoin osoittanut lujan kriisivalmiuden koronan edessä. Toivoa saattaa, että yhtenä covid-19 -pandemian hopeareunuksena syntyisi maailmanlaajuinen dialogi, jossa tulevaisuuden terveyskriisejä pohtiessa Ruandan kaltaiset etelän valtiot nähtäisiin autettavien kehitysmaiden sijasta ratkaisujen ja tehokkaiden ehkäisykeinojen edelläkävijöinä. 

Kagamen kunnianhimoiset kriisitoimet

Jo 20 vuotta Ruandan presidenttinä toiminut Paul Kagame on tunnettu autoritäärisestä johtamistyylistään. Siksi hallituksen pikainen päätös ulkonaliikkumiskiellosta, julkisten tilojen ja liikenteen sekä kansainvälisten rajojen sulkemisesta ei tullut suurena yllätyksenä. Ohjeiden toteutumista valvoo armeija, joka pysäyttää jalankulkijat tarkistaen heidän päämääränsä. Vain kauppa- ja apteekkireissut sallitaan. 

 

Pandemian taltuttamiseksi Kagamen hallitus on hakenut mallia Etelä-Korean tehokkaasta testaamisesta. Jo nyt, epidemian alkuvaiheessa, kun tartuntoja on todettu Ruandassa vasta alle 200, maan kunnianhimoinen tavoite on testata ainakin 700 henkeä vuorokaudessa. Myös toisen asteen kontaktit testataan. 

Kuva: Ruandan presidentti Paul Kagame (oik.) ja Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa. GovernmentZA (CC BY-ND 2.0)

Esimerkin hallinnon otteesta antoi paikallinen ystäväni, joka kertoi joutuneensa karanteeniin pandemian alkupäivinä. Kaveripiirin grillijuhlissa oli tuolloin käynyt vieras, jolla oli korona. Tapahtuneen seurauksena ystäväpiirin lisäksi myös heidän perheenjäsenensä ja kollegansa joutuivat koronatestiin. Ystäväni kuvailee tapausta: 

 

“Valtion bussi haki meidät kotoa. Istuimme vähintään metrin päästä toisistamme ja meille annettiin kasvomaskit. Testien valmistumiseen saakka terveysministeriö soitti minulle joka päivä kysyäkseen vointiani ja mahdollisten oireiden kehittymisestä.”

 

Ruandassa toimii koko maan kattava progressiivinen eli tuloihin perustuva julkinen terveydenhuolto. Kaikkein köyhimmille terveydenhuolto on ilmaista. Sen ylläpidon mahdollistavat varakkaimpien kansalaisten terveydenhuoltomaksut. Perussairauksia hoidetaan maassa suhteellisen tehokkaasti, mutta esimerkiksi syöpähoidon kaltaiseen erikoissairaanhoitoon voi joutua matkustamaan jopa toiselle puolelle maata. Vaikka Ruanda on pinta-alaltaan yksi Afrikan pienimpiä, vuoristoinen maasto tekee matkustamisesta paikoin hankalaa. 

 

Koronan torjumisessa valmiudet ovat kohtuulliset, ainakin valtion virallisten tiedotteiden mukaan. Toisaalta huonojen uutisten kertomista vältellään ruandalaisessa mediassa usein viimeiseen asti. Hyvänä uutisena voidaan kuitenkin pitää koronaviruksen keskittymistä maan pääkaupunkiin Kigaliin, jossa terveydenhuolto on hyvätasoista. Paikallisten klinikoiden ja sairaaloiden lisäksi Ruandassa toimii useita kiinalaisia terveyskeskuksia ja erikoissairaanhoitoa tarjoavia intialaisia klinikoita.

Ebolan opit

Ruanda ei ole keltanokka epidemioiden ehkäisemisessä. Vuonna 2019 ebola levisi naapurivaltio Kongon demokraattisessa tasavallassa ripeää tahtia. Ebolan rantautuessa Ruandan rajapinnassa sijaitsevaan Goman miljoonakaupunkiin, Maailman terveysjärjestö julisti ebolaepidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Ruanda valmistautui jo silloin rakentamalla kenttäsairaaloita, ebolan testauspisteitä ja julkisia käsienpesualtaita. Ebolaa ehkäisevä infrastruktuuri on hyödyksi myös koronan taltuttamisessa.

Maan kriisivalmiuden lisäksi Ruandan vahvuus viruksen torjunnassa piilee tehokkaassa tiedottamisessa. Jo ebolan aikana katuja, bussipysäkkejä ja rajan ylityspisteitä koristivat viruksesta varoittavat infotaulut. Nyt koronan aikana presidentti Kagame on twiitannut opetusvideon käsienpesutekniikasta haastaen myös Tansanian, Kongon demokraattisen tasavallan ja Kenian presidentit Maailman terveysjärjestön #SafeHands-kampanjaan. Ruandan terveysministeriö ja poliisi lähettävät kansalaisille viikottaisia koronapäivityksiä tekstiviestien välityksellä, ja radioasemat ja TV-kanavat muistuttavat yleisöä hyvästä käsihygieniasta. Aasialaista mallia mukaillen poliisien droneihin kiinnitetyt kovaääniset lentävät kylien yllä varoittaien ihmisiä ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta ja siitä koituvista rangaistuksista. 

 

Länsi-Afrikan ja Kongon ebolakriiseissä työskennellyt antropologi Julianne Anoko korostaa kommunikoinnin tärkeyttä epidemioiden ehkäisytyössä. Avainasemassa on luottamus ja yhteistyö kansalaisyhteiskunnan ja valtion sekä kansainvälisten auktoriteettien välillä. Esimerkiksi Kongossa ebolan torjuminen on ollut haastavaa kansalaisten luottamuksen ja tiedon puutteen vuoksi. Vastaavasti koronapandemia on aiheuttanut epäluottamusta kongolaisten keskuudessa. Mzungu-taudiksi eli valkoisen miehen taudiksi kutsuttua virusta epäillään kansainvälisten järjestöjen ja valtion uudeksi keinoksi kontrolloida kansalaisten elämää.

 

Ruandassa tilanne on päinvastainen kuin sen naapurimaassa, sillä valtio nauttii kansan luottamusta. Toisaalta ruandalaisilla ei juurikaan ole vaihtoehtoa autoritaarisen hallinnon ja armeijan valvovan silmän alla. Silti ruandalaisten usko myös kansainvälisiin ohjeistuksiin terveyskriisin aikana oli ilmeistä jo ebolan aikana. Ihmiset noudattivat sosiaalista etäisyyttä, ja esimerkiksi ravintoloiden ja kauppojen sisäänkäynneillä asiakkaiden käsienpesua valvottiin tarkasti. Kongossa ebolan olemassaolosta taas muistuttivat lähinnä vain katujen varsiin pystytetyt viruksesta varoittavat infotaulut. Tuttavien syleily ja halailu jatkuivat samaan malliin kuin ennenkin.

Koronan taloudelliset vaikutukset

Sosiaalisen etäisyyden ja tarkkojen koronakieltojen noudattaminen on kulttuuri- ja varallisuuskysymys, kuten Henni Alava kirjoittaa Ruandan naapurimaasta Ugandasta. Ruandan väestöstä suuri osa elää köyhyysrajan tuntumassa. Vain pienellä, Kigalin eliittiin kuuluvalla keskiluokalla on mahdollisuus tehdä etätöitä kotoa käsin. Maataloussektorilla työskenteleville on annettu erikoislupa käydä töissä koronan aikana, mutta esimerkiksi kotitalousapulaiset, katukauppiaat ja moottoripyörä-taksikuskit ovat jääneet ilman minkäänlaista sosiaaliturvaa tai säästöjä. 

 

Myös Ruandan suurin turistivetonaula, sumuisten vuorten gorillojen asuttama kansallispuisto, on suljettu. Gorillat sairastavat joitakin samoja hengitystieinfektioita kuin ihmiset, ja siksi korona voisi koitua kohtaloksi jo sukupuutossa olevalle lajille. Turismi on tärkeä työllistäjä kansallispuistojen alueen ihmisille, ja talouden tila näillä alueilla on epäilemättä huono. 

 

Lisäksi Ruandan tärkein talouskumppani Kongo sulki toistaiseksi rajansa, koronaviruksen levitessä Ruandassa. Maiden välisen rajan ylittää yli 50 000 ihmistä päivittäin. Nyt vain isommat kuljetusneuvot ja passin omistavat kauppiaat saavat ylittää rajan. Kuitenkin suuri osa alueen vaihtokaupasta käydään yksittäisten katukauppiaiden välillä. Siksi rajakaupankäynnin pysäyttäminen huolestuttaa monia: ei pelkästään talouden vaan myös ruokaturvallisuuden näkökulmasta. Kummankaan valtion raja-alue ei kykene täysin omavaraiseen maatalouteen. 

Kuva: Eva Blue /Unsplash

Jo viikko ulkonaliikkumiskiellon voimaan astumisen jälkeen saan viestin ruandalaiselta kollegaltani: 

 

“Kukaan ei saa käydä töissä tai mennä ulos. Kylässämme nähdään jo nälkää! Sotilaat vartioivat meitä kadulla. Jaamme huoneen jo monen hengen kanssa, ja lähipäivinä sukulaisia saapuu lisää saman katon alle.”

 

Taloudellinen ahdinko näkyy kansalaisten arjessa jo nyt, ja tulee varmasti pahenemaan pandemian jatkuessa pidempään. Ensiapuun hallitus on kuitenkin aloittanut hätäruoka-avun jakamisen. Kotitalouskohtaisen apupakkauksen sisältä löytyy maissijauhoja, papuja, öljyä, riisiä, suolaa, sokeria ja saippuaa. 

Ensimmäinen poikkeustila sitten kansanmurhan

Vuosi sitten huhtikuussa 2019  Ruandan kansanmurhasta tutseja vastaan tuli kuluneeksi 25 vuotta. Kirjoitin silloin AntroBlogissa, että jokavuotinen muistokävely ja kymmeniätuhansia vetävän stadionin kynttiläseremonia saattaisi olla yksi viimeisten joukossa. Ajattelin uuden, nuoren sukupolven haluavan kääntää katseensa menneisyyden tragedian sijasta tulevaan. En osannut arvata, että ennustukseni saattaisi käydä toteen jo seuraavana vuonna – ainakin toistaiseksi koronarajoitusten vuoksi. 

 

Tänä vuonna kansanmurhan uhreja on muistettu presidentin puheella suorassa televisiolähetyksessä, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Häshtägit ja livestreamit eivät kuitenkaan korvaa ruandalaiseen kulttuuriin syvälle uurrettua muistamisen riittejä. Lähes jokainen ruandalainen menetti sodassa ystävän, kollegan tai perheenjäsenen. Kansanmurhan läpikäyneille halaukset, haudalla käynti, laulaminen ja yhdessä itkeminen ovat tärkeä osa koko elämän jatkuvaa suruprosessia. 

 

Nyt samainen stadion, jonne jokavuotinen muistokävely yleensä päättyy, toimii koronatartunnan testausasemana. YK pystytti vuonna 1994 stadionille pakolaisleirin, joka tarjosi suojaa yli 12 000 vainotulle tutsille. 26 vuotta myöhemmin stadionille kyyditetyillä ruandalaisilla on yhteinen vihollinen: korona.

Kuva: Ruandan kansanmurhan muistotilaisuus vuonna 2014. Kwibuka Rwanda (CC BY-ND 2.0)

Tänä vuonna ruandalaiset ovat ensimmäistä kertaa ulkonaliikkumiskiellossa sitten vuoden 1994 kansanmurhan. Poikkeustila tuo väkisinkin mieleen 26 vuoden takaiset tapahtumat; silloinkaan kukaan ei saanut liikkua ulkona ilman armeijan antamaa lupaa. Lähes miljoonan hengen vienyt joukkomurha on jättänyt jälkensä maan tiukkaan turvallisuusstrategiaan ja kadulla kivääriä kantavat sotilaat ovat olleet arkipäivää aina rauhan rakentamisesta alkaen. Silti poikkeustilan aikana armeijan läsnäolo on entistäkin vakuuttavampaa, ja livistäminen lenkille tai töihin käytännössä mahdotonta. 

 

Pahinta on kuitenkin pelko, jota armeija kylvää kansalaisissa. Ruandan armeijan sotilaiden on syytetty raiskanneen naisia ja pahoinpidelleen miehiä poikkeustilan avittamana. Vaikka hallitus sanoo tutkivansa asiaa, autoritäärisen vallan hyväksikäyttö pandemian aikana on tulevaisuudessa vaikuttava kansan ja valtion jo valmiiksi hierarkiseen valtasuhteeseen. Human Rights Watch on tarkkailut sotilaiden brutaalia vallankäyttöä Ruandan lisäksi monessa muussa maassa, ja esittänyt huolensa sotilaiden ja siviilien kanssakäymisestä pandemian aikana.  “Sotilaat ovat koulutettu taistelemaan sodissa, heillä ei ole työkaluja yhteistyöhön siviilien kanssa”, sanoo järjestön Afrikan osaston johtaja Mausi Segun

 

Ruandan ripeät ja tehokkaat ehkäisytoimet pandemian leviämistä vastaan eivät ole moitteettomia. Armeijan vallankäyttö ja taloudellisesta ahdingosta kärsivä köyhä luokka ovat todellisia ongelmia, joihin Ruandan valtio on kertonut puuttuvansa. On harmillista, jos edellämainitut ongelmat varjostavat maan esimerkillistä kriisivalmiutta tulevaisuudessa.

Ruanda kriisiasiantuntijana

Olemme tottuneet lukemaan hurjia uutisia HIV- ja ebolaepidemioista, malariasta ja muista Afrikan mannerta vaivaavista taudeista. Rasistinen näkemys Afrikasta nosti päätään myös koronakriisin aikana ranskalaisten lääkärien ehdottaessa suorassa televisiolähetyksessä, että Afrikkaa voitaisiin käyttää maailman koronalaboratoriona. Lääkärit väittivät, ettei afrikkalaisilla ole hengityssuojia, tehohoitoa tai muutakaan suojaa, joten he voisivat olla virusta vastaan kehitteillä olevan rokotteen koekaniineja. Kommentit raivostuttivat ymmärrettävästi afrikkalaisia siviileistä useiden maiden päättäjiin.

 

Onkin mielenkiintoista tarkastella, kuinka osa niin kutsutuista globaalin etelän maista on osoittanut kokemuksen kautta karttunutta sinnikkyyttä koronakriisin keskellä. Ruandan kriisivalmius ei nojaa koko maata kattavaan huipputerveydenhuoltoon, vaan laajoihin testaustoimenpiteisiin, tiukkoihin rajoituksiin ja tehokkaaseen tiedotukseen. Maalla on kokemusta kriiseistä selviytymisestä, ja sisällissodasta ja epidemioista selvinneillä kansalaisilla on nopea sopeutumiskyky poikkeustilanteisiin. Solidaarisuus ja avunanto ovat olleet arkipäivää ennen koronaa, ja ne ovat sitä myös sen aikana. 

 

Ruandan kaltaisten “kehittyvien maiden” pärjääminen kriisin edessä voisi johtaa uudenlaiseen epidemianarratiiviin, jossa myös nämä valtiot voisivat esiintyä terveyskriisiasiantuntijoina. Maailman terveysjärjestön ohjeistuksia ei pystytä soveltamaan sellaisenaan kaikkialla maailmassa. Tarvitaan uusia kulttuurisidonnaisia ja paikallisia näkemyksiä siitä, miten terveyskriisien keskellä toimitaan – niin maiden sisällä kuin niiden välillä. 

 

Antropologi James Fairhead on tutkinut ebolakriisin vaikutuksia yhteiskunnan rakenteisiin Guineassa, Länsi-Afrikassa. Fairhead näkee epidemian eriarvoistavia rakenteita hajottavana tekijänä, jonka ansioista ennen hyvin eriarvoiset maailmat joutuvat kohtaamaan viruksen ja sen aiheuttaman kaaoksen yhdessä. Ymmärrystä kurottiin Guineassa länsimaisen lääketieteen sekä perinteisen parannuksen välille. 

 

Samaa eriarvoisuutta hajottavaa, globaalia ja lokaalia kiinni kurovaa ymmärrystä voisi nähdä myös koronakriisissä. Silloin toimivia malleja ja esimerkkejä voitaisiin hakea myös globaalista etelästä. Perinteisen auttaja-autettava -asettelun sijaan valtiot keskustelisivat tehokkaista ratkaisusta yhtäläisinä kumppaneina.

 

Ruandalainen ystäväni lähettää Whatsapp-viestin ja kysyy, montako tartuntaa ja koronaan kuollutta meillä Suomessa on. Vertailemme lukuja ja sitä, miten pandemia on vaikuttanut kunkin työhön, talouteen ja sosiaaliseen elämään. Vaikka olenkin etuoikeutetussa asemassa ja Suomen sosiaaliturvan piirissä, en voi olla miettimättä kuinka tämä on ensimmäinen kerta, kun puhumme ilmiöstä, joka merkittävästi vaikuttaa elämäämme niin Suomessa kuin Ruandassa. Malaria tai ebola ovat saattaneet tuntua joskus kaukaisilta huolilta, mutta korona yhdistää maailmamme aivan uudella tavalla.

Toimitus

  • Podcast-lukija: Suvi Lensu
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Kigalin messukeskus. Radisson (CC BY-SA 4.0)
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Suvi Lensu

Suvi Lensu on tohtorikoulutettava Edinburghin yliopistossa ja tutkijana ANTHUSIA-nimisessä antropologisessa tutkimusprojektissa. Hänen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erityisesti sukupuolentutkimus Etelä-Amerikassa ja Itä-Afrikassa sekä siihen liittyvä seksuaali- ja identiteettipolitiikka.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *