Ruanda ei ole keltanokka terveyskriisin keskellä

Ruanda on onnistunut pitämään koronatartuntojen määrän alhaisena tehokkaan tiedotuksen ja autoritäärisen hallinnon avuin. Pienellä Keski-Afrikan valtiolla on aiempaa kokemusta epidemioiden, kuten ebolan, taltuttamisessa.

Ruanda on Etelä-Afrikan ohella nostettu otsi­koi­hin esi­mer­kil­li­se­nä Afrikan valtiona koro­na­vi­ruk­sen tal­tut­ta­mi­ses­sa. Ruanda oli ensim­mäi­nen afrik­ka­lai­nen maa, joka julisti kan­sal­li­sen ulko­na­liik­ku­mis­kiel­lon. Tämä tapahtui jo maa­lis­kuun 22. päivä, vain viikko Ruandan ensim­mäi­sen covid-19 ‑tar­tun­ta­ta­pauk­sen jälkeen. Tehokkaat ehkäi­sy­me­ne­tel­mät ovat pitäneet tiheään asutun Keski-Afrikan maan tar­tun­ta­lu­vut alhaisina. Yhtäkään koro­na­kuo­le­maa ei maassa ole tois­tai­sek­si rapor­toi­tu. 

Ruandan ohella koko mantereen suh­teel­li­sen alhaisia koro­na­vi­rus­tar­tun­ta­mää­riä ja kuolemia on ihmetelty laajalti mediassa. Yhtenä seli­tyk­se­nä pienelle kuol­lei­suu­del­le on pidetty Afrikan nuorta väes­tön­ra­ken­net­ta. Koronan on tähän mennessä osoitettu olevan koh­ta­lok­kain iäkkäälle väestölle. Toiseksi syyksi on ehdotettu Afrikan ver­rat­tais­ta eris­täy­ty­nei­syyt­tä muista maa­no­sis­ta, minkä vuoksi Afrikan ulko­puo­lel­ta tulevat mat­kai­li­jat eivät ehtineet levittää virusta laajemmin. Myös joidenkin maiden vaja­vai­sen tes­taus­ka­pa­si­tee­tin on epäilty pal­jas­ta­van vain osan viruksen todel­li­sis­ta tar­tun­ta­mää­ris­tä.

Edellämainitittujen päät­te­lyi­den lisäksi on tärkeää muistaa, että useat Saharan ete­lä­puo­li­sen Afrikan maat kamp­pai­le­vat lähes jat­ku­vas­ti erilaisia epi­de­mioi­ta vastaan ja ter­veys­krii­sien parissa. Näin on tehnyt myös Ruanda, jonne ebo­lae­pi­de­mia uhkasi rantautua rajan yli Kongon demo­kraat­ti­ses­ta tasa­val­las­ta kesällä 2019. Epidemian ehkäisy saa­vu­tet­tiin aktii­vi­sen ter­veys­vies­tin­nän, tehos­te­tun julkisen käsi­hy­gie­nian ja tiukan raja­kont­rol­lin ansioista. 

Vaikka pandemian pahimmat päivät voivat olla vielä edessä, Ruanda on monen afrik­ka­lai­sen valtion tavoin osoit­ta­nut lujan krii­si­val­miu­den koronan edessä. Toivoa saattaa, että yhtenä covid-19 ‑pandemian hopea­reu­nuk­se­na syntyisi maa­il­man­laa­jui­nen dialogi, jossa tule­vai­suu­den ter­veys­krii­se­jä pohtiessa Ruandan kaltaiset etelän valtiot näh­täi­siin autet­ta­vien kehi­tys­mai­den sijasta rat­kai­su­jen ja tehok­kai­den ehkäi­sy­kei­no­jen edel­lä­kä­vi­jöi­nä. 

Kagamen kunnianhimoiset kriisitoimet

Jo 20 vuotta Ruandan pre­si­dent­ti­nä toiminut Paul Kagame on tunnettu auto­ri­tää­ri­ses­tä joh­ta­mis­tyy­lis­tään. Siksi hal­li­tuk­sen pikainen päätös ulko­na­liik­ku­mis­kiel­los­ta, julkisten tilojen ja lii­ken­teen sekä kan­sain­vä­lis­ten rajojen sul­ke­mi­ses­ta ei tullut suurena yllä­tyk­se­nä. Ohjeiden toteu­tu­mis­ta valvoo armeija, joka pysäyttää jalan­kul­ki­jat tar­kis­taen heidän pää­mää­rän­sä. Vain kauppa- ja apteek­ki­reis­sut sallitaan. 

Pandemian tal­tut­ta­mi­sek­si Kagamen hallitus on hakenut mallia Etelä-Korean tehok­kaas­ta tes­taa­mi­ses­ta. Jo nyt, epidemian alku­vai­hees­sa, kun tar­tun­to­ja on todettu Ruandassa vasta alle 200, maan kun­nian­hi­moi­nen tavoite on testata ainakin 700 henkeä vuo­ro­kau­des­sa. Myös toisen asteen kontaktit testataan. 

Kuva: Ruandan pre­si­dent­ti Paul Kagame (oik.) ja Etelä-Afrikan pre­si­dent­ti Cyril Ramaphosa. GovernmentZA (CC BY-ND 2.0)

Esimerkin hallinnon otteesta antoi pai­kal­li­nen ystäväni, joka kertoi jou­tu­neen­sa karan­tee­niin pandemian alku­päi­vi­nä. Kaveripiirin gril­li­juh­lis­sa oli tuolloin käynyt vieras, jolla oli korona. Tapahtuneen seu­rauk­se­na ystä­vä­pii­rin lisäksi myös heidän per­heen­jä­se­nen­sä ja kol­le­gan­sa joutuivat koro­na­tes­tiin. Ystäväni kuvailee tapausta: 

Valtion bussi haki meidät kotoa. Istuimme vähintään metrin päästä toi­sis­tam­me ja meille annettiin kas­vo­mas­kit. Testien val­mis­tu­mi­seen saakka ter­veys­mi­nis­te­riö soitti minulle joka päivä kysyäk­seen vointiani ja mah­dol­lis­ten oireiden kehit­ty­mi­ses­tä.”

Ruandassa toimii koko maan kattava progres­sii­vi­nen eli tuloihin perustuva julkinen ter­vey­den­huol­to. Kaikkein köy­him­mil­le ter­vey­den­huol­to on ilmaista. Sen ylläpidon mah­dol­lis­ta­vat varak­kaim­pien kan­sa­lais­ten ter­vey­den­huol­to­mak­sut. Perussairauksia hoidetaan maassa suh­teel­li­sen tehok­kaas­ti, mutta esi­mer­kik­si syö­pä­hoi­don kal­tai­seen eri­kois­sai­raan­hoi­toon voi joutua mat­kus­ta­maan jopa toiselle puolelle maata. Vaikka Ruanda on pinta-alaltaan yksi Afrikan pienimpiä, vuo­ris­toi­nen maasto tekee mat­kus­ta­mi­ses­ta paikoin hankalaa. 

Koronan tor­ju­mi­ses­sa valmiudet ovat koh­tuul­li­set, ainakin valtion viral­lis­ten tie­dot­tei­den mukaan. Toisaalta huonojen uutisten ker­to­mis­ta väl­tel­lään ruan­da­lai­ses­sa mediassa usein vii­mei­seen asti. Hyvänä uutisena voidaan kuitenkin pitää koro­na­vi­ruk­sen kes­kit­ty­mis­tä maan pää­kau­pun­kiin Kigaliin, jossa ter­vey­den­huol­to on hyvä­ta­sois­ta. Paikallisten kli­ni­koi­den ja sai­raa­loi­den lisäksi Ruandassa toimii useita kii­na­lai­sia ter­veys­kes­kuk­sia ja eri­kois­sai­raan­hoi­toa tarjoavia intia­lai­sia kli­ni­koi­ta.

Ebolan opit

Ruanda ei ole kel­ta­nok­ka epi­de­mioi­den ehkäi­se­mi­ses­sä. Vuonna 2019 ebola levisi naa­pu­ri­val­tio Kongon demo­kraat­ti­ses­sa tasa­val­las­sa ripeää tahtia. Ebolan ran­tau­tues­sa Ruandan raja­pin­nas­sa sijait­se­vaan Goman mil­joo­na­kau­pun­kiin, Maailman ter­veys­jär­jes­tö julisti ebo­lae­pi­de­mian kan­sain­vä­li­sek­si kan­san­ter­vey­su­hak­si. Ruanda val­mis­tau­tui jo silloin raken­ta­mal­la kent­tä­sai­raa­loi­ta, ebolan tes­taus­pis­tei­tä ja julkisia käsien­pe­sual­tai­ta. Ebolaa ehkäisevä infra­struk­tuu­ri on hyödyksi myös koronan tal­tut­ta­mi­ses­sa.

Maan krii­si­val­miu­den lisäksi Ruandan vahvuus viruksen tor­jun­nas­sa piilee tehok­kaas­sa tie­dot­ta­mi­ses­sa. Jo ebolan aikana katuja, bus­si­py­säk­ke­jä ja rajan yli­tys­pis­tei­tä koris­ti­vat viruk­ses­ta varoit­ta­vat info­tau­lut. Nyt koronan aikana pre­si­dent­ti Kagame on twii­tan­nut ope­tus­vi­deon käsien­pe­su­tek­nii­kas­ta haastaen myös Tansanian, Kongon demo­kraat­ti­sen tasa­val­lan ja Kenian pre­si­den­tit Maailman ter­veys­jär­jes­tön #SafeHands-kam­pan­jaan.

Ruandan ter­veys­mi­nis­te­riö ja poliisi lähet­tä­vät kan­sa­lai­sil­le vii­kot­tai­sia koro­na­päi­vi­tyk­siä teks­ti­vies­tien väli­tyk­sel­lä, ja radio­ase­mat ja TV-kanavat muis­tut­ta­vat yleisöä hyvästä käsi­hy­gie­nias­ta. Aasialaista mallia mukaillen poliisien droneihin kiin­ni­te­tyt kova­ää­ni­set lentävät kylien yllä varoit­tai­en ihmisiä ulko­na­liik­ku­mis­kiel­lon rik­ko­mi­ses­ta ja siitä koi­tu­vis­ta ran­gais­tuk­sis­ta. 

Länsi-Afrikan ja Kongon ebo­la­krii­seis­sä työs­ken­nel­lyt ant­ro­po­lo­gi Julianne Anoko korostaa kom­mu­ni­koin­nin tärkeyttä epi­de­mioi­den ehkäi­sy­työs­sä. Avainasemassa on luottamus ja yhteistyö kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan ja valtion sekä kan­sain­vä­lis­ten auk­to­ri­teet­tien välillä. Esimerkiksi Kongossa ebolan tor­ju­mi­nen on ollut haastavaa kan­sa­lais­ten luot­ta­muk­sen ja tiedon puutteen vuoksi. Vastaavasti koro­na­pan­de­mia on aiheut­ta­nut epä­luot­ta­mus­ta kon­go­lais­ten kes­kuu­des­sa. Mzungu-taudiksi eli valkoisen miehen taudiksi kutsuttua virusta epäillään kan­sain­vä­lis­ten jär­jes­tö­jen ja valtion uudeksi keinoksi kont­rol­loi­da kan­sa­lais­ten elämää.

Ruandassa tilanne on päin­vas­tai­nen kuin sen naa­pu­ri­maas­sa, sillä valtio nauttii kansan luot­ta­mus­ta. Toisaalta ruan­da­lai­sil­la ei juurikaan ole vaih­toeh­toa auto­ri­taa­ri­sen hallinnon ja armeijan valvovan silmän alla. Silti ruan­da­lais­ten usko myös kan­sain­vä­li­siin ohjeis­tuk­siin ter­veys­krii­sin aikana oli ilmeistä jo ebolan aikana. Ihmiset nou­dat­ti­vat sosi­aa­lis­ta etäi­syyt­tä, ja esi­mer­kik­si ravin­to­loi­den ja kauppojen sisään­käyn­neil­lä asiak­kai­den käsien­pe­sua val­vot­tiin tarkasti. Kongossa ebolan ole­mas­sao­los­ta taas muis­tut­ti­vat lähinnä vain katujen varsiin pys­ty­te­tyt viruk­ses­ta varoit­ta­vat info­tau­lut. Tuttavien syleily ja halailu jatkuivat samaan malliin kuin ennenkin.

Koronan taloudelliset vaikutukset

Sosiaalisen etäi­syy­den ja tarkkojen koro­na­kiel­to­jen nou­dat­ta­mi­nen on kulttuuri- ja varal­li­suus­ky­sy­mys, kuten Henni Alava kir­joit­taa Ruandan naa­pu­ri­maas­ta Ugandasta. Ruandan väestöstä suuri osa elää köy­hyys­ra­jan tun­tu­mas­sa. Vain pienellä, Kigalin eliittiin kuu­lu­val­la kes­ki­luo­kal­la on mah­dol­li­suus tehdä etätöitä kotoa käsin. Maataloussektorilla työs­ken­te­le­vil­le on annettu eri­kois­lu­pa käydä töissä koronan aikana, mutta esi­mer­kik­si koti­ta­lous­a­pu­lai­set, katu­kaup­pi­aat ja moot­to­ri­pyö­rä-tak­si­kus­kit ovat jääneet ilman min­kään­lais­ta sosi­aa­li­tur­vaa tai säästöjä. 

Myös Ruandan suurin turis­ti­ve­to­nau­la, sumuisten vuorten goril­lo­jen asuttama kan­sal­lis­puis­to, on suljettu. Gorillat sai­ras­ta­vat joitakin samoja hen­gi­tys­tiein­fek­tioi­ta kuin ihmiset, ja siksi korona voisi koitua koh­ta­lok­si jo suku­puu­tos­sa olevalle lajille. Turismi on tärkeä työl­lis­tä­jä kan­sal­lis­puis­to­jen alueen ihmisille, ja talouden tila näillä alueilla on epäi­le­mät­tä huono. 

Lisäksi Ruandan tärkein talous­kump­pa­ni Kongo sulki tois­tai­sek­si rajansa, koro­na­vi­ruk­sen levitessä Ruandassa. Maiden välisen rajan ylittää yli 50 000 ihmistä päi­vit­täin. Nyt vain isommat kul­je­tus­neu­vot ja passin omistavat kauppiaat saavat ylittää rajan. Kuitenkin suuri osa alueen vaih­to­kau­pas­ta käydään yksit­täis­ten katu­kaup­piai­den välillä. Siksi raja­kau­pan­käyn­nin pysäyt­tä­mi­nen huo­les­tut­taa monia: ei pel­käs­tään talouden vaan myös ruo­ka­tur­val­li­suu­den näkö­kul­mas­ta. Kummankaan valtion raja-alue ei kykene täysin oma­va­rai­seen maa­ta­lou­teen. 

Kuva: Eva Blue /​Unsplash

Jo viikko ulko­na­liik­ku­mis­kiel­lon voimaan astumisen jälkeen saan viestin ruan­da­lai­sel­ta kol­le­gal­ta­ni: 

Kukaan ei saa käydä töissä tai mennä ulos. Kylässämme nähdään jo nälkää! Sotilaat var­tioi­vat meitä kadulla. Jaamme huoneen jo monen hengen kanssa, ja lähi­päi­vi­nä suku­lai­sia saapuu lisää saman katon alle.”

Taloudellinen ahdinko näkyy kan­sa­lais­ten arjessa jo nyt, ja tulee varmasti pahe­ne­maan pandemian jatkuessa pidempään. Ensiapuun hallitus on kuitenkin aloit­ta­nut hätäruoka-avun jakamisen. Kotitalouskohtaisen apu­pak­kauk­sen sisältä löytyy mais­si­jau­ho­ja, papuja, öljyä, riisiä, suolaa, sokeria ja saippuaa. 

Ensimmäinen poikkeustila sitten kansanmurhan

Vuosi sitten huh­ti­kuus­sa 2019 Ruandan kan­san­mur­has­ta tutseja vastaan tuli kulu­neek­si 25 vuotta. Kirjoitin silloin AntroBlogissa, että joka­vuo­ti­nen muis­to­kä­ve­ly ja kym­me­niä­tu­han­sia vetävän stadionin kynt­ti­lä­se­re­mo­nia saattaisi olla yksi vii­meis­ten joukossa. Ajattelin uuden, nuoren suku­pol­ven haluavan kääntää katseensa men­nei­syy­den tragedian sijasta tulevaan. En osannut arvata, että ennus­tuk­se­ni saattaisi käydä toteen jo seu­raa­va­na vuonna — ainakin tois­tai­sek­si koro­na­ra­joi­tus­ten vuoksi. 

Tänä vuonna kan­san­mur­han uhreja on muistettu pre­si­den­tin puheella suorassa tele­vi­sio­lä­he­tyk­ses­sä, radiossa ja sosi­aa­li­ses­sa mediassa. Häshtägit ja live­strea­mit eivät kui­ten­kaan korvaa ruan­da­lai­seen kult­tuu­riin syvälle uurrettua muis­ta­mi­sen riittejä. Lähes jokainen ruan­da­lai­nen menetti sodassa ystävän, kollegan tai per­heen­jä­se­nen. Kansanmurhan läpi­käy­neil­le halaukset, haudalla käynti, lau­la­mi­nen ja yhdessä itkeminen ovat tärkeä osa koko elämän jatkuvaa suru­pro­ses­sia. 

Nyt samainen stadion, jonne joka­vuo­ti­nen muis­to­kä­ve­ly yleensä päättyy, toimii koro­na­tar­tun­nan tes­taus­a­se­ma­na. YK pystytti vuonna 1994 sta­dio­nil­le pako­lais­lei­rin, joka tarjosi suojaa yli 12 000 vai­no­tul­le tutsille. 26 vuotta myöhemmin sta­dio­nil­le kyy­di­te­tyil­lä ruan­da­lai­sil­la on yhteinen vihol­li­nen: korona.

Kuva: Ruandan kan­san­mur­han muis­to­ti­lai­suus vuonna 2014. Kwibuka Rwanda (CC BY-ND 2.0)

Tänä vuonna ruan­da­lai­set ovat ensim­mäis­tä kertaa ulko­na­liik­ku­mis­kiel­los­sa sitten vuoden 1994 kan­san­mur­han. Poikkeustila tuo väki­sin­kin mieleen 26 vuoden takaiset tapah­tu­mat; sil­loin­kaan kukaan ei saanut liikkua ulkona ilman armeijan antamaa lupaa. Lähes miljoonan hengen vienyt jouk­ko­mur­ha on jättänyt jälkensä maan tiukkaan tur­val­li­suus­stra­te­gi­aan ja kadulla kivääriä kantavat sotilaat ovat olleet arki­päi­vää aina rauhan raken­ta­mi­ses­ta alkaen. Silti poik­keus­ti­lan aikana armeijan läsnäolo on entis­tä­kin vakuut­ta­vam­paa, ja livis­tä­mi­nen lenkille tai töihin käy­tän­nös­sä mah­do­ton­ta. 

Pahinta on kuitenkin pelko, jota armeija kylvää kan­sa­lai­sis­sa. Ruandan armeijan soti­lai­den on syytetty rais­kan­neen naisia ja pahoin­pi­del­leen miehiä poik­keus­ti­lan avit­ta­ma­na. Vaikka hallitus sanoo tut­ki­van­sa asiaa, auto­ri­tää­ri­sen vallan hyväk­si­käyt­tö pandemian aikana on tule­vai­suu­des­sa vai­kut­ta­va kansan ja valtion jo valmiiksi hie­rar­ki­seen val­ta­suh­tee­seen. Human Rights Watch on tark­kai­lut soti­lai­den brutaalia val­lan­käyt­töä Ruandan lisäksi monessa muussa maassa, ja esittänyt huolensa soti­lai­den ja siviilien kans­sa­käy­mi­ses­tä pandemian aikana. “Sotilaat ovat kou­lu­tet­tu tais­te­le­maan sodissa, heillä ei ole työkaluja yhteis­työ­hön siviilien kanssa”, sanoo järjestön Afrikan osaston johtaja Mausi Segun

Ruandan ripeät ja tehokkaat ehkäi­sy­toi­met pandemian leviä­mis­tä vastaan eivät ole moit­teet­to­mia. Armeijan val­lan­käyt­tö ja talou­del­li­ses­ta ahdin­gos­ta kärsivä köyhä luokka ovat todel­li­sia ongelmia, joihin Ruandan valtio on kertonut puut­tu­van­sa. On har­mil­lis­ta, jos edel­lä­mai­ni­tut ongelmat var­jos­ta­vat maan esi­mer­kil­lis­tä krii­si­val­miut­ta tule­vai­suu­des­sa.

Ruanda kriisiasiantuntijana

Olemme tottuneet lukemaan hurjia uutisia HIV- ja ebo­lae­pi­de­miois­ta, mala­rias­ta ja muista Afrikan mannerta vai­vaa­vis­ta taudeista. Rasistinen näkemys Afrikasta nosti päätään myös koro­na­krii­sin aikana rans­ka­lais­ten lääkärien ehdot­taes­sa suorassa tele­vi­sio­lä­he­tyk­ses­sä, että Afrikkaa voi­tai­siin käyttää maailman koro­na­la­bo­ra­to­rio­na. Lääkärit väittivät, ettei afrik­ka­lai­sil­la ole hen­gi­tys­suo­jia, teho­hoi­toa tai muutakaan suojaa, joten he voisivat olla virusta vastaan kehit­teil­lä olevan rokotteen koe­ka­nii­ne­ja. Kommentit rai­vos­tut­ti­vat ymmär­ret­tä­väs­ti afrik­ka­lai­sia sivii­leis­tä useiden maiden päät­tä­jiin.

Onkin mie­len­kiin­tois­ta tar­kas­tel­la, kuinka osa niin kut­su­tuis­ta globaalin etelän maista on osoit­ta­nut koke­muk­sen kautta kart­tu­nut­ta sin­nik­kyyt­tä koro­na­krii­sin keskellä. Ruandan krii­si­val­mius ei nojaa koko maata kattavaan huip­pu­ter­vey­den­huol­toon, vaan laajoihin tes­taus­toi­men­pi­tei­siin, tiuk­koi­hin rajoi­tuk­siin ja tehok­kaa­seen tie­do­tuk­seen. Maalla on kokemusta krii­seis­tä sel­viy­ty­mi­ses­tä, ja sisäl­lis­so­das­ta ja epi­de­miois­ta sel­vin­neil­lä kan­sa­lai­sil­la on nopea sopeu­tu­mis­ky­ky poik­keus­ti­lan­tei­siin. Solidaarisuus ja avunanto ovat olleet arki­päi­vää ennen koronaa, ja ne ovat sitä myös sen aikana. 

Ruandan kal­tais­ten “kehit­ty­vien maiden” pär­jää­mi­nen kriisin edessä voisi johtaa uuden­lai­seen epi­de­mia­nar­ra­tii­viin, jossa myös nämä valtiot voisivat esiintyä ter­veys­krii­si­asian­tun­ti­joi­na. Maailman ter­veys­jär­jes­tön ohjeis­tuk­sia ei pystytä sovel­ta­maan sel­lai­se­naan kaik­kial­la maa­il­mas­sa. Tarvitaan uusia kult­tuu­ri­si­don­nai­sia ja pai­kal­li­sia näke­myk­siä siitä, miten ter­veys­krii­sien keskellä toimitaan — niin maiden sisällä kuin niiden välillä. 

Antropologi James Fairhead on tutkinut ebo­la­krii­sin vai­ku­tuk­sia yhteis­kun­nan raken­tei­siin Guineassa, Länsi-Afrikassa. Fairhead näkee epidemian eriar­vois­ta­via raken­tei­ta hajot­ta­va­na tekijänä, jonka ansioista ennen hyvin eriar­voi­set maailmat joutuvat koh­taa­maan viruksen ja sen aiheut­ta­man kaaoksen yhdessä. Ymmärrystä kurottiin Guineassa län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen sekä perin­tei­sen paran­nuk­sen välille. 

Samaa eriar­voi­suut­ta hajot­ta­vaa, globaalia ja lokaalia kiinni kurovaa ymmär­rys­tä voisi nähdä myös koro­na­krii­sis­sä. Silloin toimivia malleja ja esi­merk­ke­jä voi­tai­siin hakea myös glo­baa­lis­ta etelästä. Perinteisen auttaja-autettava ‑asettelun sijaan valtiot kes­kus­te­li­si­vat tehok­kais­ta rat­kai­sus­ta yhtä­läi­si­nä kump­pa­nei­na.

Ruandalainen ystäväni lähettää Whatsapp-viestin ja kysyy, montako tartuntaa ja koronaan kuollutta meillä Suomessa on. Vertailemme lukuja ja sitä, miten pandemia on vai­kut­ta­nut kunkin työhön, talouteen ja sosi­aa­li­seen elämään. Vaikka olenkin etuoi­keu­te­tus­sa asemassa ja Suomen sosi­aa­li­tur­van piirissä, en voi olla miet­ti­mät­tä kuinka tämä on ensim­mäi­nen kerta, kun puhumme ilmiöstä, joka mer­kit­tä­väs­ti vaikuttaa elämäämme niin Suomessa kuin Ruandassa. Malaria tai ebola ovat saat­ta­neet tuntua joskus kau­kai­sil­ta huolilta, mutta korona yhdistää maa­il­mam­me aivan uudella tavalla.

  • Podcast-lukija: Suvi Lensu
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Kigalin mes­su­kes­kus. Radisson (CC BY-SA 4.0)

Kirjoittaja

Suvi Lensu on tohtorikoulutettava Edinburghin yliopistossa ja tutkijana ANTHUSIA-nimisessä antropologisessa tutkimusprojektissa. Hänen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erityisesti sukupuolentutkimus Etelä-Amerikassa ja Itä-Afrikassa sekä siihen liittyvä seksuaali- ja identiteettipolitiikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Globaalin pandemian edessä Chilen hallitus on julistanut nopeasti jyrkkeneviä rajoituksia liikkumiseen ja kokoontumisvapauteen. Koronaviruksen pelko on käytännössä keskeyttänyt lokakuussa 2019 alkaneet valtavat mielenosoitukset, jotka nostivat pinnalle kansalaisten valtavan eriarvoisuuden ja tyytymättömyyden politiikan ammattilaisiin. Tämä artikkeli tarkastelee pandemian vaikutusta sosiaaliseen kriisiin julkisten tilojen hallinnan ja ulkomuodon kautta.