Suomalaiset elättikäärmeet

Suomessa on pitkä perinne käär­mei­den pitä­mi­ses­tä maa­ta­lo­jen piha­pii­ris­sä. Vanhimmat lähteet ovat peräisin 1600-luvulta, mutta perinne on toden­nä­köi­ses­ti van­hem­pi­kin.

Käärmeillä oli yli­luon­nol­li­nen yhteys talon menes­tyk­seen, eri­tyi­ses­ti karjan hyvin­voin­tiin. Menestyksen takaa­mi­sek­si tar­jot­tiin käär­meel­le “uutiset” eli ensivilja ja karjan ensimaito. Elättikäärmeellä oli oma kuppi, josta vas­ta­lyp­se­tyn lehmän maito tar­jot­tiin. Oli tärkeää, että maitoa annettiin ensim­mäi­se­nä juuri käär­meel­le. Joillain alueilla talon käärme sai jopa ensim­mäi­set tipat ädin­mai­dos­ta.

Elättikäärme, joka oli usein lajiltaan ran­ta­käär­me, asusti tuvassa uunin tai lattian alla, navetassa, tallissa tai saunassa. Päivisin käärme saattoi eräiden tari­noi­den mukaan majailla jopa talonväen sängyllä.

Kun käärmettä koh­del­tiin hyvin, talon lehmät antoivat paljon maitoa. Käärmeen hoidon lai­min­lyön­ti vei talosta maito-onnen, tai aiheutti kotie­läi­men kuoleman.

Tarinoiden mukaan elät­ti­käär­meen yhteys ruok­ki­jaan­sa oli vahva. Sen tap­pa­mi­nen saattoi aiheuttaa emännän tai isännän sai­ras­tu­mi­sen tai jopa kuoleman. Kansantarinat kertovat onnet­to­mis­ta koh­ta­lois­ta, joissa piha­pii­riin saapunut mat­ka­lai­nen tai talon uusi miniä tappaa näkemänsä käärmeen ja tuo tah­to­mat­taan vakavan onnet­to­muu­den taloon.

Elättikäärmeitä saattoi olla useita, ja joskus niillä oli muiden kotie­läin­ten tapaan omat nimensä ja kut­su­ma­huu­ton­sa, joilla ne saatiin tulemaan esiin.

Länsi-Suomessa elät­ti­käär­mei­tä pidettiin maa­ta­lois­sa, Itä-Suomessa ja Karjalassa niitä oli lähinnä tie­tä­jil­lä. Väkevä tietäjä kykeni nos­tat­ta­maan käärmeen ja lähet­tä­mään sen aiheut­ta­maan vahinkoa viha­mie­hil­leen. Ruotsissa on hyvin saman­ta­pai­nen elät­ti­käär­me­pe­rin­ne, ja vastaavia tapoja löytyy myös Venäjältä ja Baltian maista.

Kristinuskon yleis­tyes­sä käärmeen maine alkoi huonontua kansan parissa, onhan sille varattu Raamatussa rooli pahuuden symbolina. Rantakäärmeen toinen nimi tar­ha­käär­me juontuu sen kotie­läi­men kal­tai­ses­ta his­to­rias­ta – käärme on elänyt tarhassa eli piha­pii­ris­sä.

  1. Martti Haavio: Suomalaiset kodin­hal­tiat
  2. Heikki Lehikoinen: Ole siviä sikanen suo­ma­lai­set eläi­nus­ko­muk­set 
  3. Urpo Vento: Dainojen henki. Latvian ja Liettuan kir­jal­li­suu­des­ta ja kult­tuu­ris­ta
  4. YLE Areena. Salatut eläimet: Onko suvullasi ollut kodin­hal­ti­ja­na elät­ti­käär­me?

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joita tehtiin uuden sadon valmistelemiseksi. Töiden aloituspäivänä toukoleipä jaettiin kylväjien ja toukotöissä käytetyn hevosen kesken. Pellollekin saatettiin murentaa tai kylvää pala leivästä hyvän sadon takaamiseksi. Toukoleipää onkin kutsuttu myös nimillä kylvöleipä, kyntöleipä, eloleipä ja toukokaakku.