Siirry suoraan sisältöön

Vaatekaapin historia on täynnä näkymätöntä työtä

Vaatteiden valmistaminen, hankkiminen, pesu ja huolto ovat konkreettisia ehtoja sille, että kaapissa olisi jotain päälle puettavaa. Monet tavallisimmista ja vähiten arvostetuista kotitöistä liittyvät pukeutumiseen. Millaisia piirteitä näiden kotitöiden historiaan on Suomessa kuulunut? 

Pukeutuminen on arkista toimintaa, jota säätelevät sääolojen kaltaisten arkisten tosiasioiden ohella kulttuuriset arvot, normit ja tapakulttuuri. Tässä artikkelissa kiinnitämme huomiota vaatteisiin ja pukeutumiseen sekä konkreettisina esineinä että tekemisenä. Teksti pohjaa toimittamaamme Säädyllistä ja säädytöntä -artikkelikokoelmaan, joka käsittelee pukeutumisen historiaa 1500-luvulta 2000-luvulle, pääosin suomalaisessa kontekstissa. Teos keskittyy arkisten pukeutumistapojen ja -ihanteiden muutoksiin. Monet kirjan artikkeleista käsittelevät myös sitä, miten vaatteita on valmistettu, hankittu ja huollettu eri aikoina. 

Pukeutumisen tutkijoina meitä kiinnostaa erityisesti se, miten monet tavallisimmista ja vähiten arvostetuista kotitöistä liittyvät suoraan pukeutumiseen ja ulkoasuun. Käsittelemme tässä artikkelissa sitä, millaisia piirteitä ja vaiheita näiden kotitöiden historiaan on Suomessa kuulunut viimeisen sadan vuoden aikana. 

Menneisyyden ihmisiin verrattuna nykyihminen omistaa valtavasti erilaisia vaatekappaleita. Hankimme vaatteita koko ajan lisää, ja vaihdamme niitä usein eri tilanteiden mukaan. Kun vaatteita käytetään, ne tarvitsevat jatkuvaa huoltoa. Ompelukoneella ja pesukoneella on ollut keskeinen rooli pukeutumisen historiassa ja varsinkin naisten tekemissä kotitöissä. Vaatteiden valmistus ja huolto ovat usein jääneet pimentoon, kun tutkimuksessa on puhuttu työnteosta ja eri työtehtävien jakautumisesta perheiden sisällä.

Kotikutoinen vai tehdasvalmisteinen?

Kuten jokainen ompelua harrastanut tietää, vaatteiden valmistaminen on aikaavievää puuhaa. Se vaatii tietyt aineelliset puitteet. Ompelija tarvitsee materiaalit kuten kankaat, langat, napit ja vetoketjut; sekä kaavat ja työvälineet, kuten sakset ja neulat. Tämän lisäksi ompelijalla täytyy olla tietoa siitä, miten vaate rakentuu – missä järjestyksessä osat ommellaan ja miten vaate saadaan istuvaksi. Ompeluun kuluu yllättävän paljon aikaa, vaikka varsinaisen työn tekisikin ompelukone. Käsinompelu on työlästä ja hyvin hidasta.

Ompelukoneella on pitkä historia. Britanniasta 1700-luvun lopulla alkanut teollinen vallankumous löi itsensä nopeasti läpi tekstiiliteollisuudessa. Koneistuminen mahdollisti vaatteiden valmistamisen sarjatuotantona. Tekniset innovaatiot tukivat toisiaan: kutomakoneilla lanka voitiin työstää kankaaksi nopeasti. Aiemmin saman kangasmäärän valmistaminen vaati useamman päivän työpanoksen. 

Tämän kehityksen myötä tekstiiliteollisuus ei enää ollut riippuvainen yksittäisten ihmisten kudonta- ja ompelutaidoista tai -nopeudesta. Kutoma- ja ompelukoneiden keksimisellä oli valtava vaikutus niin pukeutumiseen kuin yhteiskuntiin yleisemminkin. Kun yhä useampi sai elantonsa rahapalkan muodossa, kankaiden ja vaatteiden hinnat laskivat. Tavaraa alkoi olla yleisemmin saatavilla, ja myös tekstiiliteollisuuden tuotteiden kuluttamisesta tuli mahdollista yhä useammalle.

Valmisvaatetuotannon yleistyessä yhä harvemman vaatteet olivat itse tehtyjä. Kautta historian vain varakkailla on ollut mahdollisuus hankkia kaikki vaatteensa valmiina. Esimerkiksi vielä 1900-luvun alussa suomalaisperheissä valmiina hankittiin vain takit ja miesten puvut. Muut vaatteet perheen naisväki teki itse, oman käsityötaitonsa varassa. 

Valmiina hankitut vaatteet olivat arvokkaampia, ja merkki perheen kulutuskyvystä. Esimerkiksi räätälin tekemä miehen päällystakki saattoi maksaa lehmän verran. Itse tehdyt vaatteet olivat alempiarvoisia: ‘kotikutoinen’ viittaa väheksyvässä mielessä siihen, että asia tai tuote on yksinkertainen, ei täysin käyttökelpoinen tai pätevä.

Kun pyykit on pesty, ne täytyy ripustaa kuivumaan tai laittaa kuivaimeen, ja viikata lopuksi kaappiin. Kuva: Eeva Rista, Helsingin Kaupunginmuseo.

Vaikka ompelukone alkoi yleistyä 1800- ja 1900-lukujen aikana myös suomalaisissa kotitalouksissa, kotiompelu alkoi menettää merkitystään 1960-1970 -luvuilla valmisvaatetuotannon kasvaessa. Kehityksen seurauksena perinteisten käsitöiden arvostus laski. Varsinkin neulomista pidettiin leimallisesti naisten käsityönä. Viime vuosikymmeninä käsitöiden tekeminen on muodostunut arvostetuksi taidoksi, ja käsityötuotteista ollaan myös valmiita maksamaan.

Naisten työ – näkymätöntä työtä?

Vaatteita ei vain hankita, niitä täytyy myös huoltaa. Esimerkiksi pyykinpesu ei koskaan ole ollut yhtä helppoa kuin se on nyt. Oikeastaan nykypyykkärin täytyy vain painaa nappia ja pesukone hoitaa kaikki työvaiheet – vedenlämmityksen, pesun, huuhtelun ja linkouksen. Arkisen kotityön äärellä ei aina tule ajatelleeksi, että ilman koneistumista pyykkääminen on fyysisesti raskasta ja aikaa vievää työtä. Pesuvedet täytyy kantaa ja lämmittää, pyykit keittää, huuhdella ja kuivata. Saippuakin oli aikaisemmin itsetehtyä. Se valmistettiin vedestä, rasvasta ja lipeästä. Talvisin pyykki huuhdeltiin avannossa. 

Toisen maailmansodan jälkeen myös Suomessa yleistynyt pesukone on muuttanut pyykinpesun käytänteet kokonaan. Juokseva vesi saatiin tosin osaan kotitalouksista vasta 1970-luvulla. Tämän kehityksen seurauksena vaatteita pestään nyt enemmän kuin koskaan. Kuivausrummut, silitysraudat ja mankelit helpottavat arkea ja säästävät aikaa.

Koneistuminen on helpottanut vaatehuoltoa huomattavasti. Pesukone alkoi yleistyä Suomessa 1950-luvun lopulta lähtien. Kuva: Tekniikan museon kuvakokoelmat. Kuvaaja: Valokuvaamo Kuvakiila.

Pyykkääminen on kotitalouksissa niin sanottua metatyötä. Tällä tarkoitetaan kotitöistä kertyvää organisointia ja aikatauluttamista, jota tehdään arjessa paljon, mutta jota ei nähdä tai tunnusteta työksi. Pyykkien lajittelu, pesu, kuivaaminen, silitys ja viikkaus ovat suomalaissa kotitalouksissa naisten työtä. Tilastojen mukaan naiset käyttävät siihen viikossa moninkertaisesti enemmän aikaa kuin miehet: naiset keskimäärin reilut puolitoista tuntia, miehet noin vartin. Lisäksi naiset kantavat vastuun sen suunnittelusta, mitä vaatteita ja välineitä perheenjäsenet tarvitsevat työpaikalle, kouluun tai harrastuksiinsa.

Pyykinpesun rooli leimallisesti naisten työnä näkyy siinä, että se on esimerkiksi kansatieteellisissä tutkimuksissa usein sivuutettu kokonaan, vaikka kansatiede muutoin on pyrkinyt tarkasti dokumentoimaan työn eri muotoja agraarikulttuurissa. Tämä johtuu epäilemättä siitä, että tutkimusta ovat tehneet koulutetut ylä- ja keskiluokan miehet, jotka eivät välttämättä ole osanneet tai halunneet kiinnittää huomiota palvelijoiden ja alempien luokkien naisten työnä pidettyyn pyykinpesuun. 

Naisten tekemää työtä on yritetty tehdä myös näkyväksi. Kodinhoitoon liittyvien tehtävien merkitystä koko yhteiskunnalle on nostanut esiin erityisesti naisliike. 1900-luvun alkupuolen naisjärjestöt, kuten martat, pyrkivät ammattimaistamaan kotitöiden teon vaatimalla naisille kotitalouskoulutusta ja modernien välineiden ja menetelmien käyttöönottoa. Samalla naisjärjestöt tekivät kodin- ja lastenhoidosta naisten kokopäivätyön, joka tosin oli palkatonta. Ideaaleissa naiset suorittivat nämä tehtävät perheenemäntinä, puolison elättäessä perheen. Toisaalta naisliike vaati naisten tekemälle kotityölle arvostusta painottamalla sen kansantaloudellista merkitystä. 

1960-1970 -luvuilla kotitöiden merkityksen problematisoi ensin niin sanottu sukupuolirooliliike ja sen jälkeen feministinen liike. Tasa-arvoa ajaneiden liikkeiden mukaan naisten tekemät kotityöt olivat emansipaation esteenä. Niin kauan, kun naiset joutuivat käyttämään ison osan ajastaan palkattomien kotitöiden tekoon, heillä ei ollut mahdollisuutta käydä ainakaan kokopäiväisesti töissä, eikä edetä urallaan. Jos naiset taas kävivät töissä, he joutuivat täyden työpäivän jälkeen tekemään vielä toisen työpäivän kotona. Oma vapaa-aika jäi vähäiseksi. Ratkaisuksi esitettiin kollektiivipalveluita sekä kotitöiden jakamista puolisoiden kesken. Kollektiivipalveluilla tarkoitettiin esimerkiksi korttelikohtaisia ruokaloita ja pesuloita. Niissä perheet voisivat ruokailla ja pesettää pyykkinsä edullisesti, oman kotityön määrää vähentäen. 

Käytännössä tilannetta paransi pyykinpesukoneiden läpimurto ja helppohoitoisemmista materiaaleista valmistettujen vaatteiden tulo markkinoille. Kotitöiden sukupuolittuneisuutta koneet eivät ratkaisseet.

Vaatteet ympäristöongelmana

Pyykinpesun helpottuminen ei ole vähentänyt siihen käytettyä aikaa. Vaatteita nimittäin pestään nykyään useammin kuin aikaisemmin. 1900-luvun kuluessa tapahtuneen modernisaation, keskiluokkaistumisen ja kulutuskulttuurin kasvun myötä ihmisten edellytetään omistavan yhä useampia vaatekertoja ja hankkivan eri tarkoituksia varten erilaisia vaatteita. Samoihin vaatteisiin pukeutuminen päivä toisensa jälkeen on alkanut merkitä köyhyyttä, paikalleen jämähtämistä ja mielikuvituksen puutetta, paitsi jos kyse on tietoisesta tyylistä tai valinnasta. Ainakin alusvaatteet tulisi vaihtaa päivittäin. 

Tämän ajattelun juuret ovat 1800-luvun lopulla tapahtuneessa lääketieteen kehityksessä ja hygienialiikkeen nousussa. Muuttunut ymmärrys bakteerien ja sairauksien ja toisaalta puhtauden ja terveyden yhteydestä sai kiinnittämään huomiota vaatteiden säännölliseen puhdistamiseen osana terveydenhoitoa. Puhtauden tavoittelu ei päättynyt tähän. Siisti ja puhdas ulkoasu nähtiin kunniallisen ja itsestään huolehtivan ihmisen merkkinä. 

Sairaanhoitajien, elintarvikeliikkeiden myyjättärien ja kotitaloustöiden tekijöiden asuksi vakiintui länsimaissa 1800-luvulla valkoinen puku, jonka ajateltiin symboloivan puhtautta. Se myös pakotti asujen käyttäjän jatkuvasti tarkkailemaan ulkoasuaan ja puhdistamaan vaatteitaan heti tarvittaessa, koska valkoisessa lika näkyy helposti. 

Lottien pukuun kuuluneet valkoiset kalvosimet ja hihat symboloivat lotan puhtautta ja valkoisuutta, mutta sota-aikana niitä oli rintamaolosuhteissa vaikea pitää puhtaana saippuan puutteen takia. Kuva: Tauno Norjavirta, SA-kuva, Sotamuseon kuva-arkisto.

Keskeinen ongelma vaatteiden huollossa ovat materiaalit, jotka nykyisellään eivät kestä käytössä. Huonolaatuinen vaate menettää muotonsa jo ensimmäisen pesun jälkeen: pinta alkaa nyppyyntyä ja värit haalistua. Sukkien ja sukkahousujen ei ole edes tarkoitus kestää. Tavoitteena on luoda kysynnän ja tarjonnan loppumaton kierto, jossa kuluttaja ostaa uuden tuotteen kuluneen tai hajonneen tilalle. 

Uuden ostamisesta on tehty helppoa. Kun kaupat pursuavat uutuuksia – halpaan hintaan ja helposti kotiin kuljetettuna – ei ole mikään ihme, että mahdollisuuteen myös tartutaan. Vaatteita on siellä missä ihmisiäkin: niitä on muotiketjujen myymälöissä ja marketeissa, niitä mainostetaan lehdissä ja televisiossa, ja internet on pullollaan verkkokauppoja. 

Muoti nojaa jatkuvaan muutokseen. Sen olemuksessa on ajatus lisätystä arvosta, joka muuttuu kaiken aikaa. Kestävän kulutuksen, vaatteiden huollon ja muotiteollisuuden välillä onkin koko ajan kasvava ristiriita. Ongelma johtuu siitä, että muodin sykli on viime vuosikymmeninä nopeutunut jatkuvalla tahdilla. Halpatuotannon jatkuva kasvu on pahentanut asiaa, sillä tuotannon kestämättömänä lähtökohtana on ainoastaan hinnan halpuus ja vaatteiden lyhyt käyttöikä. Tällaisessa tuotannossa huolto on toissijaista, tai se voidaan nähdä suoranaisena haittana.

Elintason nousun sekä muodikkuuden ja hygienialiikkeen vaatimusten myötä yksi tai kaksi arki- ja pyhävaatekertaa, mikä oli todellisuutta vielä 1900-luvun alussa, ei ole enää riittänyt. Tarvittaisiin ajattelutavan muutos. Pyykinpesu ja muu vaatehuoltoon liittyvä työ tulisi nähdä arvokkaana työnä. Vaatteet tulisi nähdä arvokkaana hankintana, joiden säännölliseen huoltoon ja käyttöiän jatkamiseen kiinnitetään huomiota samalla tavoin kuin esimerkiksi kiinteistöjen tai autojen kohdalla. 

Toimitus

  • Podcast-lukija: Petra Niskanen
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Pekka Halosen maalaus Avannolla, 1900. Valtion taidemuseo.

Lukemista

  1. Lehtinen, Jenny 2015. Metatyö räjäyttää äidin pään! Yle, Merja Hintikka Live, 29.10.2015.
  2.  Mickwitz, Margaretha, Agneta von Essen & Nordgren, Elisabeth (toim.) 2008. Roolien Murtajat. Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle.
  3.  Ollila, Anne 1993. Suomen kotien päivä valkenee. Marttajärjestö suomalaisessa yhteiskunnassa vuoteen 1939.
  4.  Rahikainen, Marjatta & Räisenen, Tarja (toim.) 2001. “Työllä ei oo kukkaan rikastunna.” Naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800-1900-luvulla.
  5.  Toupin, Louise 2018. Wages for Housework. The History of an International Feminist Movement (1972-1977).
  6.  Turunen, Arja 2019. Nykyaikaista naista luomassa. Kotilieden, Emäntälehden ja Toverittaren pukeutumisohjeet kansalaiskasvatuksena 1920–1930-luvuilla. Kasvatus ja Aika 13:4, 4–25. https://doi.org/10.33350/ka.83055.
  7.  Turunen, Arja & Niiranen, Anna (toim.) 2019. Säädyllistä ja säädytöntä. Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle.
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Arja Turunen

Arja Turunen on sukupuolihistorian ja pukeutumisen historian tutkimukseen erikoistunut etnologi. Hän on kansatieteen dosentti, ja toimii tutkijana Jyväskylän yliopistossa. Tutkimuksissaan hän on käsitellyt muun muassa naisten housujen käytön sekä feministisen liikkeen historiaa Suomessa, pääosin muistitieto- ja media-aineistojen kautta.Katso kirjoittajan artikkelit

nv-author-image

Anna Niiranen

Anna Niiranen on pukeutumisen kulttuurihistoriaan ja terveyden ja lääketieteen historioihin erikoistunut tutkija. Niiranen väittelee syksyllä 2020 yleisen historian oppiaineesta. Väitöskirja käsittelee synnyttämisen kulttuurihistoriaa 1800-luvun Britanniassa, mukaan lukien pukeutumisen merkitystä osana ajan lääketieteellistä keskustelua.Katso kirjoittajan artikkelit

1 kommentti artikkeliin “Vaatekaapin historia on täynnä näkymätöntä työtä”

  1. Olipa kiinnostava artikkeli, kiitos! Minun elinaikanani eli reilun puolen vuosisadan mittaan on tapahtunut aivan valtava murros. Vielä teini-iässä yhdenkin uuden vaatekappaleen saaminen oli iso juttu – sitä on vaikea selittää henkkamaukka-kauden ihmisille.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *