Eurooppalaisen yön historiaa

Auringonlaskua pidetään esi­merk­ki­nä pysäyt­tä­väs­tä, ihmetystä syn­nyt­tä­väs­tä kau­neu­des­ta. Sen voisi kuvitella olevan ilmiö, jota ihminen on kaikkina aikoina ihaillut. Euroopassa aurin­gon­las­ku oli kuitenkin pitkään varoitus yön siivillä saa­pu­vis­ta vaaroista. 

Ennen säh­kö­va­lo­jen yleis­ty­mis­tä yön pimeys oli paljon ehdot­to­mam­paa kuin mitä nykyajan kau­pun­ki­lai­nen voi kuvitella. Teollistumista edel­tä­vien vuo­si­sa­to­jen euroop­pa­lai­ses­sa kir­jal­li­suu­des­sa ylis­te­tään aamun saras­tus­ta, aurin­gon­nousun kauneutta ja uuden päivän lupausta. Auringonlaskusta taas puhutaan valon puutteen kautta: pimeän las­keu­tu­mi­se­na ja päivän kuolemana. 

Esiteollisella ajalla oli illan hämär­täes­sä kii­ruh­det­ta­va sul­keu­tu­maan sisä­ti­loi­hin. Paikasta toiseen liik­ku­mis­ta väl­tet­tiin, sillä yön pimey­des­sä ihminen oli ryö­vä­rei­den, vil­lie­läin­ten ja hir­viöi­den armoilla, ja olipa hänen helpompaa kompastua ja satuttaa itsensä. Väkivallanteot, ryöstöt, murrot ja hen­ki­ri­kok­set lisään­tyi­vät pimeän turvin. Kodeissa poltetut kynttilät ja päreet kas­vat­ti­vat tuhoisien tuli­pa­lo­jen vaaraa, ja jopa ilman uskottiin yöllä olevan vaaraksi. Pimeyden mukana yötai­vaal­ta laskeutui myr­kyl­li­siä usvia, ja Kuu saastutti ilman sai­ras­tut­ta­vak­si. Ikkunat sul­jet­tiin tiukasti yön moni­nai­sia vaaroja vastaan. 

Yö oli pitkään metafora juma­lat­to­mal­le toi­min­nal­le. Yön ja päivän, pimeyden ja valon, ero kuvasti kris­til­li­syy­des­sä keskeistä hyvän ja pahan rajan­ve­toa. Yön synkkään piiriin kuuluivat avio­rik­ko­muk­set ja sek­su­aa­li­nen poik­kea­vuus, hirviöt, aaveet ja pedot, rikol­li­suus ja murhat, okkul­tis­mi, demo­ni­suus ja juo­pot­te­lu sekä kaiken sortin päi­vän­va­loa kes­tä­mä­tön toiminta. Samalla yö oli kuitenkin myös rukouksen ja hen­ki­syy­den aikaa. 

Sähkövalaistuksen yleis­ty­mi­nen rajoitti pimeyden valtaa, ajaen sen kodeista ja kau­pun­geis­ta. Vaikka nyky­päi­vän urbaani ja globaalin ver­kot­tu­nut elämä häivyttää yön ja päivän rajaa, ovat yöhön liitetyt mie­li­ku­vat yhä voi­mis­saan. Yö on normeja ja sääntöjä väis­te­le­vää aikaa, jolloin eris­kum­mal­li­sia asioita voi tapahtua. 

  1. Roger Ekirch, 2005. At Day’s Close: A History of Nighttime

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Iiris Mattila 27.4.2020 klo 10:40

    Olipa mie­len­kiin­tois­ta luettavaa! Teen tällä hetkellä omaa pro-graduani otsikolla: “Aktiivinen paho­lai­nen ihmisten keskellä – IV Lateraanikonsiilin, Dialogus Miraculorumin ja Malleus Maleficarumin paho­lais­kä­si­tyk­set” eli siis tutkin miten kris­ti­nus­kon paho­lai­nen hiipi vai­ku­tus­val­tai­sem­paan sekä fyysiseen asemaan ihmisten käsi­tyk­sis­sä 1200 – 1300 ‑lukujen vaih­tees­sa. Lukiessani poh­ja­kir­jal­li­suut­ta tut­ki­muk­sel­le­ni olen myös törmännyt yön ja pimeyden teemoihin, jotka usein liitetään “paho­lai­sen ajaksi”. Lensiväthän kes­kiai­kai­sien usko­mus­ten noidatkin sapattiin yöllä, jolloin pahuus oli val­loil­laan. Tutkimuskirjallisuudessa yö, pahuus ja pimeys liitetään kes­kei­ses­ti paholaiseen.

    Vastaa
    • Ninnu Koskenalho 27.4.2020 klo 11:47

      Moi Iiris, kiitos kom­men­tis­ta! Graduaiheesi on kiin­nos­ta­va, toi­vot­ta­vas­ti suodatat siitä aikanaan jotakin kan­san­ta­juis­tet­tua popu­laa­ria luettavaa alan julkaisuihin :)

      Vastaa

Lue myös nämä:

Tieto Kamloops Indian Residential Schoolin alueelta Brittiläisessä Kolumbiassa löytyneistä 215 lapsen jäänteistä on järkyttänyt ympäri maailmaa. Lasten henkilöllisyydestä, kuolinsyistä tai ‑ajankohdista ei ole vielä tietoa, mutta heidän oletetaan menehtyneen vuonna 1969 sulkeutuneessa koulussa.

Hilma Granqvist on yksi antropologisen kenttätyön uranuurtajista, mutta hänen tutkimuksensa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruotsalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen Lähi-Idän instituutin järjestämässä tapahtumassa sukellettiin Granqvistin äskettäin digitalisoituun kenttätyöarkistoon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansaitsemaan arvoon.