Eurooppalaisen rantaloman synty

Rantaloma on vapaa-ajan ikoninen symboli, mutta ilmiönä varsin nuori. Merenrannan nykyinen imago alkoi muodostua, kun euroop­pa­lai­nen eliitti kiin­nos­tui omasta ter­vey­des­tään. 

Rantaviiva oli pitkään vaa­ral­lis­ta aluetta. Meri antoi antimiaan, mutta siihen liittyi uhkia myrs­kyis­tä meri­hir­viöi­hin. Merenkäynnin kehit­tyes­sä rannat alkoivat edustaa kalas­tuk­sen ohella kau­pan­käyn­tiä, mat­kus­ta­mis­ta sekä sotaa, ja vaarojen listalle lisättiin haak­si­ri­kot, työ­ta­pa­tur­mat, meri­ros­vot ja val­loit­ta­jat.

1700-luvun puo­li­vä­lis­sä rannan asema muuttui. Teollistuvat kaupungit olivat saas­tai­sia ja ahtaita, ja sairaudet levisivät niissä kuhisten. Työväestön aja­tel­tiin väke­vöi­ty­vän raskaan aher­ruk­sen­sa seu­rauk­se­na, mutta toimeton yläluokka alkoi nähdä itsensä yhä hau­raam­pa­na ja sai­raal­loi­sem­pa­na. Porttia ter­vey­teen läh­det­tiin etsimään kau­pun­kien ulko­puo­lel­ta. 

Englannissa syntyneen trendin myötä meren­ran­nas­ta tuli terveyden tyyssija. Rannoille nousi paran­to­loi­ta, joissa vie­tet­tiin viikkoja tai kuukausia raik­kaas­ta ilmasta nauttien ja hori­sont­tia tähyillen. Kylmät meri­ve­si­kyl­vyt ja meriveden juominen olivat aikansa hit­ti­hoi­to­ja moniin vaivoihin, aina hys­te­rias­ta impo­tens­siin ja tuber­ku­loo­siin. Romantiikan ajan kir­jal­li­suu­den meren­ran­ta­ku­vauk­set, jotka koros­ti­vat luonnon herät­tä­mää ihmetystä, olivat tärkeässä roolissa rannan uudel­leenbrän­däyk­ses­sä. 

1800-luvun puo­li­vä­liin mennessä rannasta oli tullut paikka, jonne kasvava kes­ki­luok­ka pakeni kau­pun­kie­lä­män ankeutta. 1920-luvulle saakka aurin­gol­ta suo­jau­dut­tiin ran­nal­la­kin vaattein ja päi­vän­var­join, sillä vaalea hipiä viesti ylä­luok­kai­suu­des­ta. Ensimmäisen maa­il­man­so­dan jälkeen sak­sa­lai­nen natu­ris­mi­lii­ke lan­see­ra­si nudis­ti­ran­nat, ja rusketus, joka oli ollut ulkotöitä tekevän rahvaan tun­nus­merk­ki, alkoi kertoa sätei­le­väs­tä elin­voi­mas­ta ja ter­vey­des­tä. Auringonpalvonnasta tuli terveyttä edistävän ran­tae­lä­myk­sen keskeinen osa. Ihosyöpien yleis­ty­mi­nen muutti suhdetta aurin­gon­ot­toon, mutta rannan ter­veys­vai­ku­tuk­set jatkuvat vesi- ja ran­taur­hei­lun muodossa. 

  1. Lena Lencek ja Gideon Bosker, 1999. The Beach: The History of Paradise on Earth.
  2. Michael Pye, 2014. The Edge of the World. How the North Sea Made Us Who We Are. 
  3. Daniela Blei, 2016. Inventing the Beach: The Unnatural History of a Natural Place. Smithsonian Magazine. 

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joita tehtiin uuden sadon valmistelemiseksi. Töiden aloituspäivänä toukoleipä jaettiin kylväjien ja toukotöissä käytetyn hevosen kesken. Pellollekin saatettiin murentaa tai kylvää pala leivästä hyvän sadon takaamiseksi. Toukoleipää onkin kutsuttu myös nimillä kylvöleipä, kyntöleipä, eloleipä ja toukokaakku.

Maailmanlaajuiset poikkeustilanteet pakottavat meidät pohtimaan vaihtoehtoja matkustamiselle ja kasvokkain tapaamiselle. Yhä useammat tapahtumat on järjestetty kokonaan virtuaalisesti — niin myös monet konferenssit. Toukokuinen antropologian virtuaalikonferenssi tarjosi kiinnostavan sisällön lisäksi ideoita siitä, miltä tapahtumien uudet muodot voivat näyttää tulevaisuudessa.