Eurooppalaisen rantaloman synty

Rantaloma on vapaa-ajan ikoninen symboli, mutta ilmiönä varsin nuori. Merenrannan nykyinen imago alkoi muodostua, kun euroop­pa­lai­nen eliitti kiin­nos­tui omasta ter­vey­des­tään. 

Rantaviiva oli pitkään vaa­ral­lis­ta aluetta. Meri antoi antimiaan, mutta siihen liittyi uhkia myrs­kyis­tä meri­hir­viöi­hin. Merenkäynnin kehit­tyes­sä rannat alkoivat edustaa kalas­tuk­sen ohella kau­pan­käyn­tiä, mat­kus­ta­mis­ta sekä sotaa, ja vaarojen listalle lisättiin haak­si­ri­kot, työ­ta­pa­tur­mat, meri­ros­vot ja val­loit­ta­jat.

1700-luvun puo­li­vä­lis­sä rannan asema muuttui. Teollistuvat kaupungit olivat saas­tai­sia ja ahtaita, ja sairaudet levisivät niissä kuhisten. Työväestön aja­tel­tiin väke­vöi­ty­vän raskaan aher­ruk­sen­sa seu­rauk­se­na, mutta toimeton yläluokka alkoi nähdä itsensä yhä hau­raam­pa­na ja sai­raal­loi­sem­pa­na. Porttia ter­vey­teen läh­det­tiin etsimään kau­pun­kien ulko­puo­lel­ta. 

Englannissa syntyneen trendin myötä meren­ran­nas­ta tuli terveyden tyyssija. Rannoille nousi paran­to­loi­ta, joissa vie­tet­tiin viikkoja tai kuukausia raik­kaas­ta ilmasta nauttien ja hori­sont­tia tähyillen. Kylmät meri­ve­si­kyl­vyt ja meriveden juominen olivat aikansa hit­ti­hoi­to­ja moniin vaivoihin, aina hys­te­rias­ta impo­tens­siin ja tuber­ku­loo­siin. Romantiikan ajan kir­jal­li­suu­den meren­ran­ta­ku­vauk­set, jotka koros­ti­vat luonnon herät­tä­mää ihmetystä, olivat tärkeässä roolissa rannan uudel­leenbrän­däyk­ses­sä. 

1800-luvun puo­li­vä­liin mennessä rannasta oli tullut paikka, jonne kasvava kes­ki­luok­ka pakeni kau­pun­kie­lä­män ankeutta. 1920-luvulle saakka aurin­gol­ta suo­jau­dut­tiin ran­nal­la­kin vaattein ja päi­vän­var­join, sillä vaalea hipiä viesti ylä­luok­kai­suu­des­ta. Ensimmäisen maa­il­man­so­dan jälkeen sak­sa­lai­nen natu­ris­mi­lii­ke lan­see­ra­si nudis­ti­ran­nat, ja rusketus, joka oli ollut ulkotöitä tekevän rahvaan tun­nus­merk­ki, alkoi kertoa sätei­le­väs­tä elin­voi­mas­ta ja ter­vey­des­tä. Auringonpalvonnasta tuli terveyttä edistävän ran­tae­lä­myk­sen keskeinen osa. Ihosyöpien yleis­ty­mi­nen muutti suhdetta aurin­gon­ot­toon, mutta rannan ter­veys­vai­ku­tuk­set jatkuvat vesi- ja ran­taur­hei­lun muodossa. 

  1. Lena Lencek ja Gideon Bosker, 1999. The Beach: The History of Paradise on Earth.
  2. Michael Pye, 2014. The Edge of the World. How the North Sea Made Us Who We Are. 
  3. Daniela Blei, 2016. Inventing the Beach: The Unnatural History of a Natural Place. Smithsonian Magazine. 

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hilma Granqvist on yksi antropologisen kenttätyön uranuurtajista, mutta hänen tutkimuksensa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruotsalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen Lähi-Idän instituutin järjestämässä tapahtumassa sukellettiin Granqvistin äskettäin digitalisoituun kenttätyöarkistoon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansaitsemaan arvoon.

Miten keravalainen nuoruus 1970- ja 1980-luvuilla liittyy 50-luvun rock ‘n’ rolliin ja Yhdysvaltojen etelävaltioiden lippuun? Lippuun yhdistyy paljon ristiriitaisia merkityksiä, joita joudutaan pohtimaan, kun lipun historiaa ja erilaisia käyttöyhteyksiä esitellään suomalaisen museon kontekstissa 2020-luvulla.

Body suspensionissa haastetaan koukuissa roikkumalla sekä itseä että kehoon ja kipuun liitettyjä kulttuurisia käytäntöjä. Vapaaehtoisesti valittuna kipu näyttäytyy negatiivisen ja sairauteen liitettävän aistimuksen sijaan positiivisena välineenä arkielämästä poikkeavaan keholliseen olemassaoloon. Kivun ja kehollisen leikin välisessä vuorovaikutuksessa itsestäänselvänä pidetty kyseenalaistuu ja tulee näkyväksi muodostaen näin body suspensionin haastavan hauskuuden.