Eurooppalaisen rantaloman synty

Rantaloma on vapaa-ajan ikoninen symboli, mutta ilmiönä varsin nuori. Merenrannan nykyinen imago alkoi muodostua, kun euroop­pa­lai­nen eliitti kiin­nos­tui omasta terveydestään. 

Rantaviiva oli pitkään vaa­ral­lis­ta aluetta. Meri antoi antimiaan, mutta siihen liittyi uhkia myrs­kyis­tä meri­hir­viöi­hin. Merenkäynnin kehit­tyes­sä rannat alkoivat edustaa kalas­tuk­sen ohella kau­pan­käyn­tiä, mat­kus­ta­mis­ta sekä sotaa, ja vaarojen listalle lisättiin haak­si­ri­kot, työ­ta­pa­tur­mat, meri­ros­vot ja valloittajat.

1700-luvun puo­li­vä­lis­sä rannan asema muuttui. Teollistuvat kaupungit olivat saas­tai­sia ja ahtaita, ja sairaudet levisivät niissä kuhisten. Työväestön aja­tel­tiin väke­vöi­ty­vän raskaan aher­ruk­sen­sa seu­rauk­se­na, mutta toimeton yläluokka alkoi nähdä itsensä yhä hau­raam­pa­na ja sai­raal­loi­sem­pa­na. Porttia ter­vey­teen läh­det­tiin etsimään kau­pun­kien ulkopuolelta. 

Englannissa syntyneen trendin myötä meren­ran­nas­ta tuli terveyden tyyssija. Rannoille nousi paran­to­loi­ta, joissa vie­tet­tiin viikkoja tai kuukausia raik­kaas­ta ilmasta nauttien ja hori­sont­tia tähyillen. Kylmät meri­ve­si­kyl­vyt ja meriveden juominen olivat aikansa hit­ti­hoi­to­ja moniin vaivoihin, aina hys­te­rias­ta impo­tens­siin ja tuber­ku­loo­siin. Romantiikan ajan kir­jal­li­suu­den meren­ran­ta­ku­vauk­set, jotka koros­ti­vat luonnon herät­tä­mää ihmetystä, olivat tärkeässä roolissa rannan uudelleenbrändäyksessä. 

1800-luvun puo­li­vä­liin mennessä rannasta oli tullut paikka, jonne kasvava kes­ki­luok­ka pakeni kau­pun­kie­lä­män ankeutta. 1920-luvulle saakka aurin­gol­ta suo­jau­dut­tiin ran­nal­la­kin vaattein ja päi­vän­var­join, sillä vaalea hipiä viesti ylä­luok­kai­suu­des­ta. Ensimmäisen maa­il­man­so­dan jälkeen sak­sa­lai­nen natu­ris­mi­lii­ke lan­see­ra­si nudis­ti­ran­nat, ja rusketus, joka oli ollut ulkotöitä tekevän rahvaan tun­nus­merk­ki, alkoi kertoa sätei­le­väs­tä elin­voi­mas­ta ja ter­vey­des­tä. Auringonpalvonnasta tuli terveyttä edistävän ran­tae­lä­myk­sen keskeinen osa. Ihosyöpien yleis­ty­mi­nen muutti suhdetta aurin­gon­ot­toon, mutta rannan ter­veys­vai­ku­tuk­set jatkuvat vesi- ja ran­taur­hei­lun muodossa. 

  1. Lena Lencek ja Gideon Bosker, 1999. The Beach: The History of Paradise on Earth.
  2. Michael Pye, 2014. The Edge of the World. How the North Sea Made Us Who We Are. 
  3. Daniela Blei, 2016. Inventing the Beach: The Unnatural History of a Natural Place. Smithsonian Magazine. 

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja tiedeviestijä. Ottaa mielellään vastaan kirjoittamiseen, tekstien toimittamiseen ja tutkimuspohjaisen tiedon yleistajuistamiseen liittyviä tehtäviä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mitä merkitystä hauskanpidolla, aistillisuudella ja nautinnolla on etnografisessa kenttätyössä? Antropologi Siru Auran esikoisromaani Myötäjäiset haastaa kaikkivoipaisen sankaritutkijan myyttiä ja ohjaa lukijaa näkemään nautinnon poliittisuuden. 

Hotelli Tornin heinäkuinen, mysteeriksi jäänyt myrkytysepäily näyttää antropologien silmin noituudelta. Pohjoismaissa ajatus tuntuu vieraalta, vaikka noituus on arkipäivää suuressa osassa maailmaa.