Eurooppalaisen rantaloman synty

Rantaloma on vapaa-ajan ikoninen symboli, mutta ilmiönä varsin nuori. Merenrannan nykyinen imago alkoi muodostua, kun euroop­pa­lai­nen eliitti kiin­nos­tui omasta ter­vey­des­tään. 

Rantaviiva oli pitkään vaa­ral­lis­ta aluetta. Meri antoi antimiaan, mutta siihen liittyi uhkia myrs­kyis­tä meri­hir­viöi­hin. Merenkäynnin kehit­tyes­sä rannat alkoivat edustaa kalas­tuk­sen ohella kau­pan­käyn­tiä, mat­kus­ta­mis­ta sekä sotaa, ja vaarojen listalle lisättiin haak­si­ri­kot, työ­ta­pa­tur­mat, meri­ros­vot ja val­loit­ta­jat.

1700-luvun puo­li­vä­lis­sä rannan asema muuttui. Teollistuvat kaupungit olivat saas­tai­sia ja ahtaita, ja sairaudet levisivät niissä kuhisten. Työväestön aja­tel­tiin väke­vöi­ty­vän raskaan aher­ruk­sen­sa seu­rauk­se­na, mutta toimeton yläluokka alkoi nähdä itsensä yhä hau­raam­pa­na ja sai­raal­loi­sem­pa­na. Porttia ter­vey­teen läh­det­tiin etsimään kau­pun­kien ulko­puo­lel­ta. 

Englannissa syntyneen trendin myötä meren­ran­nas­ta tuli terveyden tyyssija. Rannoille nousi paran­to­loi­ta, joissa vie­tet­tiin viikkoja tai kuukausia raik­kaas­ta ilmasta nauttien ja hori­sont­tia tähyillen. Kylmät meri­ve­si­kyl­vyt ja meriveden juominen olivat aikansa hit­ti­hoi­to­ja moniin vaivoihin, aina hys­te­rias­ta impo­tens­siin ja tuber­ku­loo­siin. Romantiikan ajan kir­jal­li­suu­den meren­ran­ta­ku­vauk­set, jotka koros­ti­vat luonnon herät­tä­mää ihmetystä, olivat tärkeässä roolissa rannan uudel­leenbrän­däyk­ses­sä. 

1800-luvun puo­li­vä­liin mennessä rannasta oli tullut paikka, jonne kasvava kes­ki­luok­ka pakeni kau­pun­kie­lä­män ankeutta. 1920-luvulle saakka aurin­gol­ta suo­jau­dut­tiin ran­nal­la­kin vaattein ja päi­vän­var­join, sillä vaalea hipiä viesti ylä­luok­kai­suu­des­ta. Ensimmäisen maa­il­man­so­dan jälkeen sak­sa­lai­nen natu­ris­mi­lii­ke lan­see­ra­si nudis­ti­ran­nat, ja rusketus, joka oli ollut ulkotöitä tekevän rahvaan tun­nus­merk­ki, alkoi kertoa sätei­le­väs­tä elin­voi­mas­ta ja ter­vey­des­tä. Auringonpalvonnasta tuli terveyttä edistävän ran­tae­lä­myk­sen keskeinen osa. Ihosyöpien yleis­ty­mi­nen muutti suhdetta aurin­gon­ot­toon, mutta rannan ter­veys­vai­ku­tuk­set jatkuvat vesi- ja ran­taur­hei­lun muodossa. 

  1. Lena Lencek ja Gideon Bosker, 1999. The Beach: The History of Paradise on Earth.
  2. Michael Pye, 2014. The Edge of the World. How the North Sea Made Us Who We Are. 
  3. Daniela Blei, 2016. Inventing the Beach: The Unnatural History of a Natural Place. Smithsonian Magazine. 

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Koronapandemian viimeisimpiä käänteitä on koronaskeptisyyden näkyvyyden kasvu. Keskustelu aiheen tiimoilta ulottuu rajoitustoimenpiteiden kritisoinnista viruksen olemassaolon kyseenalaistamiseen. Lyhyen ajan sisällä myös Suomessa on kirjoitettu useita juttuja hyvinvointialan piirissä ilmenevästä koronaskeptisyydestä. Näissä koronatoimenpiteitä ja maskien käyttöä kritisoivissa keskusteluissa eräs keskeinen, toistuva käsite on pelko.

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita, jotka luovat pohjaa ääriajattelulle. Kirja on tiivis johdatus aihepiiriin. Mistä vastakkainasettelu ja ääriajattelu kumpuavat?

Pohjoiseurooppalaiset ovat maailman vastahankaisimpia käyttämään kasvosuojuksia silloinkin, kun syytä maskin pitämiselle olisi. Monissa Aasian maissa tilanne on päinvastainen. Ihmiset haluavat pitää kasvosuojusta, ja ilman suojusta julkisesti näyttäytymistä pidetään moraalittomana. Mistä tämä ero johtuu?