Kesäloma alkaa muuttuneella aikakäsityksellä

Toimituksemme suuntaa kohti kesälomaa epätavallisissa tunnelmissa. Koronapandemia on muiden lieveilmiöiden ohella tuottanut muuntuneen kokemuksen ajan kulumisesta. Antropologinen toteamus, jonka mukaan aika on sosiaalinen konstruktio ja altis muutoksille, tuntuu todemmalta kuin koskaan. 

Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­väes­töi­hin kuuluvan lakota-kansan historia kir­jat­tiin kankaalle tai nahalle piir­ret­tyi­hin pik­to­gram­mei­hin. Nämä “tal­vi­ka­len­te­rit” ovat jopa sata vuotta yhdelle kankaalle kerääviä koko­nai­suuk­sia. Jokaista vuotta edustaa yksit­täi­nen kuva, joka esittää sen vuoden tär­keim­mäk­si katsottua tapah­tu­maa: yhteisöä koh­dan­nut­ta kata­stro­fia tai onnea, tärkeän päällikön kuolemaa, sotaa tai rauhaa. 

Vuosi 2020 ei ole vielä ehtinyt edes puoleen väliin, ja jo nyt näyttäviä ehdok­kai­ta vuoden pik­to­gram­mik­si piisaa. Vahva ennak­ko­suo­sik­ki niiden joukossa on koro­na­vi­rus, joka on vai­kut­ta­nut muun muassa koke­muk­siim­me ajasta monin tavoin. 

Ajan kuluminen vaikuttaa olevan kiistaton tosiasia. Samalla aika on erittäin sub­jek­tii­vis­ta, muok­kau­tu­vaa ja sosi­aa­li­ses­ti sään­nel­tyä. Niin ajan mit­taa­mi­nen, jakaminen kuin mer­kit­se­mi­nen ovat vahvasti sosi­aa­li­sia ja kult­tuu­ri­sia raken­tei­ta, jotka muo­dos­tu­vat vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa. 

Yhteisesti mää­ri­tel­ty ja mitattava aika on mer­kit­tä­vä vallan muoto, joka ohjaa jaettua todel­li­suut­ta ja elämän jär­jes­täy­ty­mis­tä. Eräs koro­na­pan­de­mian mukanaan tuoma muutos on liittynyt työajan, ja sitä kautta vapaa-ajan, eri­lai­seen raken­tu­mi­seen. 

comment_1591446290c2hsQ7m0bit7vCjCNPORBY

Kuva: ThioJoe

Työaika määrittää vapaa-aikaa

Kaikki ei ollut ennen vanhaan paremmin, mutta nyky­tie­tä­myk­sen mukaan met­säs­tä­jä-keräi­li­jöil­lä näyttää olleen runsaasti vapaa-aikaa. Viimeisen sadan vuoden aikana jäljellä olleiden met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­den yhteisöjä tark­kai­le­mal­la on päätelty, että tällä tavoin elävät ihmiset tekivät hyvin vähän mitään tämän päivän mit­ta­reil­la työksi tul­kit­ta­vaa, mutta eivät silti kärsineet puutetta. Muutaman tunnin päi­vit­täi­nen työs­ken­te­ly henkeä kohden riitti tyy­dyt­tä­mään yhteisön kaikki tarpeet — ja loppuaika oli vapaa-aikaa.

Vapaa-aika määrittyy suhteessa työhön ja merkitsee ensi­si­jai­ses­ti sellaista aikaa, joka ei ole työaikaa. Työllä ei tar­koi­te­ta tässä yhtey­des­sä ainoas­taan palk­ka­työ­tä: vaikka kotityöt jäävät monissa yhteyk­sis­sä palk­ka­työl­le annetun arvos­tuk­sen ulko­puo­lel­le, ei niitä yleensä var­si­nai­ses­ti vapaa-aika­na­kaan pidetä. Vapaa-aika on jotain muuta: se on omaa aikaa, haus­kan­pi­don aikaa, vapaasti valit­ta­van tekemisen aikaa. 

Olipa vapaa-aikaa paljon tai vähän, ihminen taval­li­ses­ti tietää, minne se omassa kalen­te­ris­sa sijoittuu. Tänä keväänä asiaan tuli monien kohdalla nopea ja yllättävä muutos. Yhteiskunnan toi­mi­vuu­den kannalta vain mer­kit­tä­vim­mät toiminnot pyörivät enti­sel­lään tai tehos­te­tus­ti, monien muiden jäädessä hitaam­mal­le vaih­teel­le. Tämän seu­rauk­se­na tiettyjen ammat­ti­kun­tien ja yhteis­kun­ta­luok­kien luppoaika kasvoi, toisten katosi. Lomautukset ja irti­sa­no­mi­set yhdessä ääri­pääs­sä, ja töiden kasau­tu­mi­nen toisessa, jär­jes­ti­vät työajan ja vapaa-ajan piirejä monen elämässä uuteen uskoon. 

Joku huomasi työs­ken­te­le­vän­sä enemmän kuin koskaan, sillä työntekoa koti­toi­mis­tol­la on vaikea lopettaa. Toinen ei päässyt duuneihin kiinni lainkaan, sillä kes­kit­ty­mi­nen ja pit­kä­jän­tei­syys katosivat kotiym­pä­ris­tös­sä tyystin. Osalta vapaa-aika katosi kun lapset, työt ja kotityöt täyttivät kodin nyt suljetun piirin ympäri vuo­ro­kau­den. Näiden koke­mus­ten myötä yhä useampi voi eläytyä siihen, miltä pit­kä­ai­kais­työt­tö­män tai lukuisia pro­jek­te­jaan kotoa käsin hal­lin­noi­van free­lance­rin suhde vapaa-aikaan voi tuntua. 

Kriisi sulki suuren osan pal­ve­luis­ta, rajoit­taen vapaa-ajan vieton tapoja ulkoi­lus­ta sosi­aa­li­seen kans­sa­käy­mi­seen. Tämä on huo­mat­ta­vas­ti voi­mis­ta­nut tek­no­lo­gian roolia vapaa-ajan viihteenä. Vapaa-aikaa tutkinut ant­ro­po­lo­gi Vujačić Lidija huo­maut­taa vapaa-ajan olevan voi­mak­kaas­ti mediassa leviävän kulu­tus­kult­tuu­rin vai­ku­tuk­sen alaista. Se on myös suurelta osin median tuottama käsite, ainakin Euroopan val­ta­kult­tuu­rien kon­teks­tis­sa. 

Korona uudel­leen­jär­jes­ti suhdetta vapaa-aikaan ajal­li­ses­ti, tilal­li­ses­ti ja sosi­aa­li­ses­ti. Arkipäiväiset, vapaa-aikaan kuu­lu­vik­si mielletyt kulut­ta­mi­sen muodot kuten shoppailu, elo­ku­vis­sa käynti tai ravin­to­lois­sa vietetty aika, eivät yllättäen olleet­kaan mah­dol­li­sia. Kuluttamiselle löytyi nopeasti uusia, tek­no­lo­gia­vä­lit­tei­siä keinoja. Silti osa kotiin suljettua väkeä tylsistyi, ja joutui käyt­tä­mään uuden­lais­ta luovuutta ajan­viet­teen löy­tä­mi­sek­si. 

Luppoaikaa jokaiselle

Yllä kuvailtu, varsin kes­ki­luok­kai­nen kokemus sulkee ulko­puo­lel­leen monet ammat­ti­kun­nat, kuten hoitajat ja kaupan alan työläiset. Korona alle­vii­vaa maa­il­mas­sa val­lit­se­vaa eriar­voi­suut­ta ja mata­la­palk­kais­ten alojen yhteis­kun­nal­lis­ta mer­kit­tä­vyyt­tä. Se on myös osoit­ta­nut, kuinka paljon hau­raam­mas­sa asemassa vähem­mis­töt ja työ­väen­luok­ka ovat suuren mit­ta­luo­kan kriisin iskiessä. Kaikilla ei ole mah­dol­li­suut­ta jäädä kotiin ja eris­täy­tyä mureh­ti­maan tyl­sis­ty­mis­tä. 

Filosofi Bertrand Russell kirjoitti teol­lis­tu­mi­sen kon­teks­tis­sa modernin tek­no­lo­gian mah­dol­lis­ta­van vapaa-ajan yleis­ty­mi­sen kaikkien yhteis­kun­ta­luok­kien jaetuksi oikeu­dek­si, kun se ennen oli ollut pienen eliitin etuoikeus. 

The morality of work is the morality of slaves, and the modern world has no need of slavery”, Russell summasi. Toisin kävi: vapaa-ajasta ei tul­lut­kaan kaikille tas­a­puo­li­ses­ti saa­ta­vil­la olevaa ‘oikeutta’. 

Vauraassa yhteis­kun­nas­sa luppoajan tulisi olla aivan jokaisen perus­oi­keus — eri­tyi­ses­ti niiden, jotka tekevät kir­jai­mel­li­ses­ti elin­tär­ke­ää työtä meidän kaikkien hyväksi. Kriisissä on aina mah­dol­li­suus yhteis­kun­nal­li­sel­le muu­tok­sel­le.

AntroBlogi jää kesätauolle

Tämän tekstin myötä jäämme kesän jul­kai­su­tauol­le, jolta palaamme syyskuun alussa. Sosiaalisen median kanavamme pysyvät aktii­vi­si­na läpi kesän, ja luettavaa on eri kanavissa tarjolla neljänä päivänä viikossa — kannattaa siis pistää meidät seu­ran­taan niin Instagramissa, Twitterissä kuin Facebookissa

Syksyllä viisi vuotta täyttävä jul­kai­sum­me kaipaa luki­joi­den tukea toiminnan jat­ku­mi­sen takaa­mi­sek­si. Helpoin tapa tukea meitä on liittyä kan­na­tus­jä­se­nek­si

Toivotamme kaikille luki­joil­le iloista ja tur­val­lis­ta kesää!

  • Podcast-lukija: Petra Niskanen

Kirjoittaja

AntroBlogin toimitus kirjoittaa lyhyempiä kommentteja toisinaan yhteisöllisen nimimerkin takaa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Auringonlaskua pidetään esimerkkinä pysäyttävästä, ihmetystä synnyttävästä kauneudesta. Sen voisi kuvitella olevan ilmiö, jota ihminen on kaikkina aikoina ihaillut. Euroopassa auringonlasku oli kuitenkin pitkään varoitus yön siivillä saapuvista vaaroista.

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lavatanssikulttuurista. Muisteluissa nuorten tanssijoiden kokemuksista kerrotaan läheltä liikettä, aisteja ja tunteita.