Pohjoiseurooppalaiset ovat maailman vastahankaisimpia käyttämään kasvosuojuksia silloinkin, kun syytä maskin pitämiselle olisi. Monissa Aasian maissa tilanne on päinvastainen. Ihmiset haluavat pitää kasvosuojusta, ja ilman suojusta julkisesti näyttäytymistä pidetään moraalittomana. Mistä tämä ero johtuu?
Antropologisen tutkimuksen perusteella kyse on siitä, että esimerkiksi Indonesiassa kasvojen merkitys on erilainen kuin suomalaisessa kulttuurissa. Antropologiassa “kasvoilla” tarkoitetaan erilaisia uskomuksia siitä, mitä ihmisten kasvot ilmaisevat, mitä niiden kuuluisi ilmaista, ja miten niiden avulla vältetään häpeää ja osoitetaan kunnioitusta. “Kasvojen säilyttämisen” ajatuksena on varjella itseä ja muita nöyryytyksiltä.
Hildred Geertz ja Ward Keeler ovat tutkineet lasten sosialisaatiota ja minuuden kehitystä Indonesiassa. Heidän mukaansa Jaavan saarella lapset kasvavat ymmärtämään minuuden niin, että siinä keskeisessä roolissa on sosiaalinen arvoasema eli status, joka puolestaan määräytyy kohtaamisissa toisten kanssa. Vaikka ajatus ymmärretään myös pohjoismaisissa kulttuureissa, Jaavalla tätä pidetään erityisen tärkeänä ihmisen moraalin kehityksen kannalta.
Keskeinen ero jaavalaisen minäkäsityksen ja suomalaisen sosiaalisuuden normien välillä paljastuu tilanteessa, jossa henkilö tekee sosiaalisen kömmähdyksen. Jos Jaavalla puhuttelee jotakuta epäkohteliaasti, tekoa ei ensisijaisesti tulkita johtuvan huonoista luonteenpiirteistä, kuten huolimattomuudesta. Kömmähdys kyseenalaistaa puhujan koko persoonan: hän ei pysty ottamaan huomioon omaa eikä muiden sosiaalista statusta, ja toimii vuorovaikutustilanteessa lapsen tavoin.
Tämä tarkoittaa Keelerin mukaan sitä, että Jaavalla – toisin kuin Suomessa – ihmisillä ei yleensä ole esiintymiskammoa, vaan “statuskammo”. Ihmiset pelkäävät, että he epäonnistuvat ilmaisemaan statustaan käytöksellään. Oma status on uhattuna etenkin silloin, jos toisten käytös itseä kohtaan ei ole kunnioittavaa.
Jaavalla – ja jossain määrin Kaakkois- ja Itä-Aasiassa yleisemminkin – ei ajatella, että kasvojen kuuluisi ilmaista ihmisten vilpitöntä luonnetta, vaan ne ilmaisevat vastavuoroista arvonantoa. Epidemiatilanteessa kasvonaamion pitäminen osoittaa arvonantoa toisia kohtaan.
Suomessa tunteiden ilmaisut kasvoilla tulkitaan heijastuksiksi henkilön sisäisestä elämästä. Peitetyt kasvot peittävät henkilön tunteet ja viittaavat siihen, että toisella voi olla jotain salattavaa. Suomalaisessa vuorovaikutuskulttuurissa kohteliaasti toimiminen tarkoittaa usein sitä, että henkilö toimii ikään kuin muita ihmisiä ei olisi läsnä lainkaan. Näin vältetään henkilöiden välisestä kontaktista seuraava vilpittömän tunnistamisen ja tunneilmaisun vaatimus. Kasvonaamion käyttö taas on merkki siitä, että ottaa toisen aktiivisesti huomioon, jolloin tämä kulttuurinen teeskentely toisen näkymättömyydestä on mahdotonta.
Nämä kulttuuriset taipumukset vilpittömälle “kasvojen näyttämiselle” ja toisaalta kohteliaaksi tulkitulle toisen henkilön “ohi katsomiselle” selittävät sen, miksi neljä viidestä HSL:n matkustajista pitää tärkeänä kasvosuojusten käyttöä, mutta vain kolmannes pitää niitä. Kasvojen suojaaminen on sosiaalinen teko, jossa myönnetään oman arvon – ja tässä tapauksessa myös terveyden – olevan riippuvainen toisesta. Kun suojaa kasvonsa, ei voi enää teeskennellä olevansa yksin julkisessa tilassa.
Lukemista
- Geertz, Hildred. 1961. The Javanese Family: A Study of Kinship and Socialization.
- Goffman, Erving. 2005. Interaction Ritual: Essays in Face to Face Behavior.
- Keeler, Ward. 1983. “Shame and Stage Fright in Java.” Ethos 11 (3): 152–165.
