Maski peittää kasvot ja paljastaa kulttuurin

Pohjoiseurooppalaiset ovat maailman vas­ta­han­kai­sim­pia käyt­tä­mään kas­vo­suo­juk­sia sil­loin­kin, kun syytä maskin pitä­mi­sel­le olisi. Monissa Aasian maissa tilanne on päin­vas­tai­nen. Ihmiset haluavat pitää kas­vo­suo­jus­ta, ja ilman suojusta jul­ki­ses­ti näyt­täy­ty­mis­tä pidetään moraa­lit­to­ma­na. Mistä tämä ero johtuu?

Antropologisen tut­ki­muk­sen perus­teel­la kyse on siitä, että esi­mer­kik­si Indonesiassa kasvojen merkitys on erilainen kuin suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa. Antropologiassa “kasvoilla” tar­koi­te­taan erilaisia usko­muk­sia siitä, mitä ihmisten kasvot ilmai­se­vat, mitä niiden kuuluisi ilmaista, ja miten niiden avulla vältetään häpeää ja osoi­te­taan kun­nioi­tus­ta. “Kasvojen säi­lyt­tä­mi­sen” aja­tuk­se­na on varjella itseä ja muita nöy­ryy­tyk­sil­tä.

Hildred Geertz ja Ward Keeler ovat tutkineet lasten sosia­li­saa­tio­ta ja minuuden kehitystä Indonesiassa. Heidän mukaansa Jaavan saarella lapset kasvavat ymmär­tä­mään minuuden niin, että siinä kes­kei­ses­sä roolissa on sosi­aa­li­nen arvoasema eli status, joka puo­les­taan määräytyy koh­taa­mi­sis­sa toisten kanssa. Vaikka ajatus ymmär­re­tään myös poh­jois­mai­sis­sa kult­tuu­reis­sa, Jaavalla tätä pidetään erityisen tärkeänä ihmisen moraalin kehi­tyk­sen kannalta.

Keskeinen ero jaa­va­lai­sen minä­kä­si­tyk­sen ja suo­ma­lai­sen sosi­aa­li­suu­den normien välillä paljastuu tilan­tees­sa, jossa henkilö tekee sosi­aa­li­sen köm­mäh­dyk­sen. Jos Jaavalla puhut­te­lee jotakuta epä­koh­te­li­aas­ti, tekoa ei ensi­si­jai­ses­ti tulkita johtuvan huonoista luon­teen­piir­teis­tä, kuten huo­li­mat­to­muu­des­ta. Kömmähdys kysee­na­lais­taa puhujan koko persoonan: hän ei pysty ottamaan huomioon omaa eikä muiden sosi­aa­lis­ta statusta, ja toimii vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa lapsen tavoin.

Tämä tar­koit­taa Keelerin mukaan sitä, että Jaavalla – toisin kuin Suomessa – ihmisillä ei yleensä ole esiin­ty­mis­kam­moa, vaan “sta­tus­kam­mo”. Ihmiset pelkäävät, että he epä­on­nis­tu­vat ilmai­se­maan sta­tus­taan käy­tök­sel­lään. Oma status on uhattuna etenkin silloin, jos toisten käytös itseä kohtaan ei ole kun­nioit­ta­vaa.

Jaavalla – ja jossain määrin Kaakkois- ja Itä-Aasiassa ylei­sem­min­kin – ei ajatella, että kasvojen kuuluisi ilmaista ihmisten vil­pi­tön­tä luonnetta, vaan ne ilmai­se­vat vas­ta­vuo­rois­ta arvon­an­toa. Epidemiatilanteessa kas­vo­naa­mion pitäminen osoittaa arvon­an­toa toisia kohtaan.

Suomessa tunteiden ilmaisut kasvoilla tulkitaan hei­jas­tuk­sik­si henkilön sisäi­ses­tä elämästä. Peitetyt kasvot peittävät henkilön tunteet ja viit­taa­vat siihen, että toisella voi olla jotain salat­ta­vaa. Suomalaisessa vuo­ro­vai­ku­tus­kult­tuu­ris­sa koh­te­li­aas­ti toi­mi­mi­nen tar­koit­taa usein sitä, että henkilö toimii ikään kuin muita ihmisiä ei olisi läsnä lainkaan. Näin vältetään hen­ki­löi­den välisestä kon­tak­tis­ta seuraava vil­pit­tö­män tun­nis­ta­mi­sen ja tun­neil­mai­sun vaatimus. Kasvonaamion käyttö taas on merkki siitä, että ottaa toisen aktii­vi­ses­ti huomioon, jolloin tämä kult­tuu­ri­nen tees­ken­te­ly toisen näky­mät­tö­myy­des­tä on mah­do­ton­ta. 

Nämä kult­tuu­ri­set tai­pu­muk­set vil­pit­tö­mäl­le “kasvojen näyt­tä­mi­sel­le” ja toisaalta koh­te­li­aak­si tul­ki­tul­le toisen henkilön “ohi kat­so­mi­sel­le” selit­tä­vät sen, miksi neljä viidestä HSL:n mat­kus­ta­jis­ta pitää tärkeänä kas­vo­suo­jus­ten käyttöä, mutta vain kolmannes pitää niitä. Kasvojen suo­jaa­mi­nen on sosi­aa­li­nen teko, jossa myön­ne­tään oman arvon – ja tässä tapauk­ses­sa myös terveyden – olevan riip­pu­vai­nen toisesta. Kun suojaa kasvonsa, ei voi enää tees­ken­nel­lä olevansa yksin jul­ki­ses­sa tilassa.

  1. Geertz, Hildred. 1961. The Javanese Family: A Study of Kinship and Socialization. 
  2. Goffman, Erving. 2005. Interaction Ritual: Essays in Face to Face Behavior. 
  3. Keeler, Ward. 1983. “Shame and Stage Fright in Java.” Ethos 11 (3): 152 – 165.

Kirjoittajat

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu AntroBlogin toimituskuntaan. Hänen väitöskirjansa käsitteli jaavalaista paikallispolitiikkaa. Tällä hetkellä hän tekee postdoc-tutkimusta valtionmuodostuksesta ja luonnonvarojen käytöstä Kalimantanin saarella Indonesiassa.


Anni Sams on antropologi ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Hän on tehnyt perus- ja ihmisoikeustutkimusta järjestösektorilla ja työskentelee tällä hetkellä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden asiantuntijana Helsingin yliopistolla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Oikea-aikaisen ja luotettavan viestinnän merkitys korostuu nopeaa reagointia vaativissa kriisitilanteissa, joita Punaisen Ristin viestintäpäällikkö, antropologi Siru Aura kohtaa työssään. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, millaista on työskennellä viestinnän parissa globaalia auttamistyötä tekevässä järjestössä.

Suomen Antropologinen Seura järjesti joulukuussa 2020 virtuaalitapahtuman, jossa keskusteltiin covid-19-pandemian vaikutuksista antropologiseen kenttätyöhön. Mitä tapahtuu, kun kentällä ei voi fyysisesti oleilla? Entä miten tutkittavien kanssa voidaan luoda luottamuksellinen suhde, kun vuorovaikutus ottaa uusia muotoja? 

Antropologiaa on alettu hyödyntää autenttisuuden lähteenä luovilla aloilla elokuvateollisuudesta gastronomiaan. Työkentällä-haastattelussa tutustutaan turkkilaiseen ruoka-antropologi Tangör Taniin ja siihen, mitä hän tekee istanbulilaisen huippuravintola Miklan taustajoukoissa.

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?