George Floydin murhavideo ja palava poliisiasema kertovat kahta tarinaa Yhdysvalloista

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.

George Floydin murhan seu­rauk­se­na Black Lives Matter ‑lii­keh­din­tä on kasvanut ennen näke­mät­tö­miin mit­ta­suh­tei­siin. BLM ei ole yhte­näi­nen järjestö, vaan vuodesta 2013 käytetty nimitys raken­teel­lis­ta rasismia ja polii­si­vä­ki­val­taa vas­tus­ta­val­le kan­sa­lais­lii­keh­din­näl­le Yhdysvalloissa. 

Liikkeeseen osal­lis­tu­nei­den ihmisten määrä on esimerkki sen poik­keuk­sel­li­suu­des­ta. Heinäkuussa 2020 arviolta 15 – 26 miljoonaa ihmistä oli osal­lis­tu­nut BLM:n nimissä jär­jes­tet­tyi­hin tapah­tu­miin, mikä tekee siitä ihmis­mää­räs­sä las­ket­tu­na Yhdysvaltojen suurimman pro­tes­ti­liik­keen. Lukuja voi verrata maan 1900-luvun puo­li­vä­lin kan­sa­lai­soi­keus­liik­kee­seen, johon osal­lis­tu­neet lasketaan sadoissa tuhan­sis­sa, ei mil­joo­nis­sa. BLM voidaan myös ymmärtää saman kamp­pai­lun jatkumona.

Poliisiväkivalta ja rasismi eivät ole uusia ilmiöitä Yhdysvalloissa, vaan osa yhteis­kun­nan normaalia toimintaa. Mapping Police Violence on tilas­toi­nut polii­si­vä­ki­val­taa Yhdysvalloissa. Poliisin ampumana kuolee vuo­sit­tain noin tuhat henkeä. Mustilla ame­rik­ka­lai­sil­la on val­koi­siin nähden kol­min­ker­tai­nen toden­nä­köi­syys tulla poliisin ampumaksi. 

Miksi sitten juuri George Floydin murha johti kuukausia jat­ku­nee­seen kan­san­nousuun?

Syitä on monia, ja niiden taustalla vaikuttaa Yhdysvalloissa viime vuosina kasvanut yhteis­kun­nal­li­nen kah­tia­ja­ko. Trumpin hallinnon yritykset rau­hoit­taa mie­le­no­soi­tuk­sia olivat varmasti monelle syy liittyä niihin, ja tapah­tu­mis­ta tulikin osaltaan myös hallinnon vastaisia mie­le­no­soi­tuk­sia. Toinen olen­nai­nen tekijä oli Floydin murhan saama näkyvyys, jota siivitti tapah­tu­mas­ta tuo­reel­taan julkaistu video­ma­te­ri­aa­li. 

Katsaus ensim­mäis­ten päivien mie­le­no­soi­tuk­sis­ta tuo­tet­tuun video­ma­te­ri­aa­liin avaa mie­len­kiin­toi­sen näköalan mel­la­koi­den luon­tee­seen ja niissä val­lin­nee­seen ilma­pii­riin. Kaoottisten media­ku­vien takaa paljastuu jär­jes­täy­ty­neem­pi ja yhtei­söl­li­sem­pi, jopa tur­val­li­nen ilmapiiri, joka tuo mieleen ini­ti­aa­tio­riit­tien yhtey­des­sä kuvatun yhtei­söl­li­syy­den muodon, com­mu­ni­ta­sin. Tämän ilma­pii­rin välit­ty­mi­nen saattoi osaltaan toimia kipinänä ja mallina muualla seu­ran­neel­le lii­keh­din­näl­le.

Videot keinona tuoda poliisiväkivaltaa julkisuuteen

Videoilla on kyky vedota ihmisiin ja synnyttää voi­mak­kai­ta tun­ne­reak­tioi­ta. Ne eivät vält­tä­mät­tä välitä koko­nais­val­tais­ta tai edes totuu­den­mu­kais­ta kuvaa, mutta vetoavat katsojaan tavalla, johon raportit, tilastot tai valokuvat eivät pysty. Videot pysäyt­tä­vät katsojan, josta tulee het­kel­li­ses­ti polii­si­vä­ki­val­lan todistaja. 

Videoiden merkitys polii­si­vä­ki­val­lan esiin­tuo­mi­ses­sa ei ole uusia asia. Los Angelesin vuoden 1992 laajoihin mel­la­koi­hin johtanut Rodney Kingin pahoin­pi­te­ly levisi uutis­lä­he­tyk­sis­sä ame­rik­ka­lai­siin koteihin. Vuonna 2014 poliisin kuris­ta­man Eric Garnerin viimeiset sanat “I can’t breathe” tal­len­tui­vat videolle. Occupy-liik­kees­tä uuti­soi­tiin ympäri maailman poliisin sumu­tet­tua pip­pu­ri­kaa­sul­la pro­tes­toi­jia yli­opis­ton edustalla Kaliforniassa vuonna 2011, ja Suomessa suoraa toimintaa pai­not­ta­va ympä­ris­tö­lii­ke Elokapina nousi jul­ki­suu­teen hyvin saman­kal­tai­sen tapauksen seu­rauk­se­na.

Älypuhelinten myötä käy­tän­nös­sä jokainen kantaa mukanaan kuvaa­mi­seen sovel­tu­vaa laitetta. Childish Gambinon hitiksi nous­seel­la This is America ‑kap­pa­leel­la tähän viitataan sanoi­tus­ten kohdassa ”This is a celly /​that’s a tool.” Videokuvaamisesta on tullut keskeinen keino polii­si­vä­ki­val­lan esille tuo­mi­ses­sa.

Valkoinen ylivalta yhdessä kuvassa

Murhavideolla Floyd anoo armoa polii­seil­ta. Hän sanoo, ettei voi hengittää ja että häneen sattuu. Koko videon ajan valkoinen poliisi Derek Chauvin painaa pol­vel­laan Floydin mustaa kaulaa. Chauvinilla on käsi taskussa ja aurin­ko­la­sit otsalla. Hänen ruu­miin­kiel­tään voi luon­neh­tia rennoksi ja ilmettä rau­hal­li­sek­si samalla, kun hän kohdistaa lisää tappavaa voimaa avuttoman Floydin kaulaan. Muut poliisit tol­jot­ta­vat ympärillä ja ilkkuvat käs­ke­mäl­lä Floydia siir­ty­mään autoon: käsky, jota tämä ei voi pak­ko­kei­no­jen alaisena toteuttaa.

Laajalle levinnyt video herätti epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den kokemusta, vihaa ja surul­li­suut­ta. Toisaalta perus­suo­ma­lais­ten kan­san­edus­ta­jan Ano Turtiaisen jul­kai­se­ma pilk­ka­ku­va Floydin kuo­le­mas­ta on esimerkki siitä, että kuvan tulkinta riippuu kat­so­jas­ta, eikä myö­tä­tun­to tai empatia uhria kohtaan ole ainoa mah­dol­li­nen reaktio.

Video herätti myös kes­kus­te­lua val­kois­ten katsojien ja mustiin koh­dis­tu­vaa polii­si­vä­ki­val­taa kuvaavien videoiden välisen suhteen eet­ti­syy­des­tä. Tämän kes­kus­te­lun sysäsivät liik­keel­le etenkin muutaman valkoisen some­per­soo­nan jul­kai­se­mat reak­tio­vi­deot, joilla he kyy­ne­leh­tien ja kau­his­tel­len näyttivät seu­raa­jil­leen, kuinka empaat­ti­ses­ti reagoivat mustaan Floydiin koh­dis­tu­vaan polii­si­vä­ki­val­taan. 

Keskustelua käytiin myös laajemmin valkoisen todis­ta­juu­den ongel­mal­li­suu­des­ta. Pelkkä todis­ta­mi­nen ei itsessään edesauta muutosta. Jollei se johda toi­min­taan, valkoinen katse ei myöskään ole­tusar­voi­ses­ti ole empaat­ti­nen uhria kohtaan. 1900-luvun alussa Ku Klux Klanin ollessa vah­vim­mil­laan, mustien lynk­kauk­sis­ta otettuja valokuvia myytiin mat­ka­muis­toi­na lynk­kauk­seen osal­lis­tu­neil­le val­koi­sil­le kat­so­jil­le. 

Tuottaako video kovin erilaista todel­li­suut­ta kuin mat­ka­muis­toi­na myytävät kuvat lyn­ka­tuis­ta mustista hymyi­le­vän valkoisen väki­jou­kon keskellä? Video on kuva Amerikasta, jossa valkoinen poliisi voi murhata mustan ihmisen vailla pelkoa seu­raa­muk­sis­ta. Se on kuva val­koi­ses­ta yli­val­las­ta, joka ei jätä mitään epä­sel­väk­si: valkoinen polvi mustalla kaulalla. 

Video ei kui­ten­kaan ainoas­taan kuvaa todel­li­suut­ta, se myös tuottaa sitä. 

Vuosien 2013 ja 2020 välillä vain 1,7 % ampu­ma­ta­pauk­siin yhdis­te­tyis­tä polii­seis­ta on asetettu syyt­tee­seen, ja näistä vain noin kolmannes on johtanut tuomioon. Derek Chauvinin ja muiden poliisien välin­pi­tä­mät­tö­myys ei ole aihee­ton­ta, sillä tilas­tol­li­ses­ti tar­kas­tel­tu­na seu­raa­muk­set ovat hyvin epä­to­den­nä­köi­siä.

Kun pyynnöt olla levit­tä­mät­tä Floydin mur­ha­vi­deo­ta yleis­tyi­vät, se oli jo levinnyt ympäri maailman somessa ja uutis­ku­vis­sa. Varsinaisia Yhdysvaltojen laajuisia mie­le­no­soi­tuk­sia ei nähty vielä muutamaan päivään, mutta Minneapolisissa syttyi pai­kal­li­sia mel­la­koi­ta, jotka tuottivat toi­sen­lais­ta kuvaa.

Videofriikeistä yksisarvismellakkaan

Kun ensim­mäi­set pai­kal­li­set kokoon­tui­vat pro­tes­toi­maan Floydin murhaa, paikalla ei ollut suurten tie­do­tus­vä­li­nei­den tele­vi­sio­ryh­miä. Tiedotus paikan päältä oli suurelta osin yksit­täis­ten live­strii­maa­jien ja radi­kaa­lin ruo­hon­juu­ri­me­dian Unicorn Riotin varassa. 

Paikallisyhteisön kanssa vuo­ro­pu­he­lus­sa toimivat ja näiden puolelle asettuvat radi­kaa­lit ruo­hon­juu­ri­me­diat eivät ole uusi ilmiö Yhdysvalloissa. Vastaavia toi­mi­joi­ta on ollut 1960-luvun lopulta saakka, kun pat­te­reil­la toimivat kamerat yleis­tyi­vät — tun­ne­tuim­pa­na var­hai­se­na esi­merk­ki­nä Videofreex

Unicorn Riotia voidaan ajatella tämän perinteen jatkajana. Sen useiden tuntien mittaiset lähe­tyk­set Minneapolisin mel­la­kois­ta poik­ke­si­vat val­ta­vir­ta­me­dian tie­do­tus­vä­li­nei­den lähe­tyk­sis­tä ainakin kolmessa suhteessa.

Ensinnäkään lähe­tyk­siä eivät ryt­mit­tä­neet poliisin tai kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen tie­do­tus­ti­lai­suu­det tai dra­maat­ti­set heli­kop­te­ri­ku­va­kul­mat, vaan tapah­tu­mia seu­rat­tiin tiukasti ruo­hon­juu­ri­ta­sol­ta. Lähetystä seuraava katsoja näki tilanteet samasta pers­pek­tii­vis­tä kuin mie­le­no­soit­ta­jat. 

Toiseksi, lähe­tyk­sis­sä mikrofoni oli pää­asias­sa mie­le­no­soit­ta­jil­la. He tuottivat tilan­tees­ta moni­ää­nis­tä, vivah­tei­kas­ta ja erilaisia näkö­kul­mia esiin tuovaa analyysia sen sijaan, että tapah­tu­mia olisi tulkittu neut­raa­li­na pysyt­te­le­vän toi­mit­ta­jan näkö­kul­mas­ta. Haastatteluja ei sovittu ennalta, vaan ne koos­tui­vat satun­nais­ten hen­ki­löi­den ja kave­ri­po­ru­koi­den ana­lyy­seis­ta, kri­tii­keis­tä, palo­pu­heis­ta ja näke­myk­sis­tä. Kun katsojan ja mie­le­no­soit­ta­jien välistä puuttui tapah­tu­mia tul­kit­se­va toi­mit­ta­ja, katsoja pääsi lähemmäs. 

Kolmanneksi, lähe­tys­ten nar­ra­tii­vi oli pää­asias­sa mie­le­no­soit­ta­jien puolella, kun taas isompien tie­do­tus­vä­li­nei­den lähe­tyk­sis­sä koros­tet­tiin mie­le­no­soi­tus­ten hait­tail­miöi­tä. Tämä ei tarkoita, että UR:n lähe­tyk­set olisivat olleet kri­tii­kit­tö­miä. Niiden kritiikki koostui kuitenkin mie­le­no­soit­ta­jien itse­kri­tii­kis­tä, eikä sisäl­tä­nyt esi­mer­kik­si pai­kal­lis­po­lii­tik­ko­jen, pai­kal­lis­ten julk­kis­ten tai uskon­nol­lis­ten auk­to­ri­teet­tien haas­tat­te­lu­ja. Näissä usein tuo­mit­tiin polii­si­vä­ki­val­ta, mutta keho­tet­tiin ihmisiä pitäy­ty­mään rau­han­omai­suu­des­sa. Tästä esi­merk­ki­nä räppäri Killer Miken myöhemmin pitämä puhe, jossa tämä vetosi atlan­ta­lai­siin mie­le­no­soit­ta­jiin. Mielenosoittajien puolelle aset­tu­mi­nen näkyy myös siinä, että UR:n toi­mit­ta­jat välttävät kuvaa­mas­ta mate­ri­aa­lia, josta voi koitua mie­le­no­soit­ta­jil­le oikeu­del­li­sia seu­rauk­sia.

Mediatutkimuksen tai val­ta­vir­ta­me­dian näkö­kul­mas­ta ruo­hon­juu­ri­me­diat eivät tämän viimeisen kohdan vuoksi vält­tä­mät­tä täytä jour­na­lis­ti­sia stan­dar­de­ja. Unicorn Riot on vastannut kri­tiik­kiin totea­mal­la, että kor­po­ra­tii­vi­sen median ollessa puo­lu­eel­li­nen poliisin ja val­tiol­lis­ten nar­ra­tii­vien suhteen Unicorn Riot on puo­lu­eel­li­nen pai­kal­li­syh­tei­sö­jen suhteen.

Mellakka statuksen kääntämisen rituaalina

Antropologisesta näkö­kul­mas­ta live­lä­he­tyk­set tarjoavat mie­len­kiin­toi­sen ikkunan pro­tes­tei­hin, sillä ne välit­tä­vät tapah­tu­mis­ta rikkaan ja tiheän kuvauksen. Se yllättää ja rikkoo mel­lak­kaan lii­tet­ty­jä ennak­ko­luu­lo­ja, piirtäen moni­muo­toi­sem­man ja elävämmän kuvan tapah­tu­mis­ta. 

Mellakan ja mie­le­no­soi­tuk­sen raja on usein häilyvä, ja mellakkaa voidaan pitää enem­män­kin yhtenä mie­le­no­soit­ta­mi­sen muotona kuin siitä eril­li­se­nä asiana. Viittaan tässä yhtey­des­sä mel­la­kal­la mie­le­no­soi­tuk­siin, jotka eivät olleet poliisin hal­lit­ta­vis­sa. Niissä mie­le­no­soit­ta­jat itse loivat tilan, jota aktii­vi­ses­ti puo­lus­tet­tiin poliisin hyök­käyk­siä vastaan ja jonka yhtey­des­sä tapahtui myös paljon omai­suus­tu­hoa. 

Mellakkaan liitetään usein omai­suus­tu­ho tai poliisin aktii­vi­nen vas­tus­ta­mi­nen. Aina edes näitä ei tarvita. Esimerkkinä tästä toimii taan­noi­nen Elokapinan kan­sa­lais­tot­te­le­mat­to­muus, jonka tapah­tu­maa arvioinut oikeus­tie­teen tohtori mää­rit­te­li “väki­val­lat­to­mak­si mel­la­kak­si.” Poliisin kie­len­käy­tös­sä mellakan käsitettä käytetään usein oikeut­taes­sa voi­ma­toi­mien käyttöä mie­le­no­soit­ta­jia kohtaan.

Mediassa mel­la­koin­ti kuvataan usein kaaoksena, ja käsitettä saatetaan käyttää mie­le­no­soi­tus­ten mus­ta­maa­laa­mi­seen. Myös Minneapolisissa val­ta­me­dian toi­mit­ta­jien raportit loivat kuvaa tilan­tees­ta, joka muistutti enemmän konflik­tia­luet­ta kuin ame­rik­ka­lai­sen suur­kau­pun­gin lähiötä.

Ruohonjuurimedioiden live­lä­he­tyk­sis­sä tunnelma ei ollut näin uhkaava, vaan pikem­min­kin tur­val­li­nen ja yhtei­söl­li­nen. Haastateltavat kertoivat monissa tapauk­sis­sa kokevansa liik­ku­mi­sen ensim­mäis­tä kertaa tur­val­li­sek­si nyt, kun poliisi oli ajettu kau­em­mak­si. Poliisin vahin­goit­ta­mat mie­le­no­soit­ta­jat saivat myös nopeasti tar­vit­se­maan­sa hoivaa

Myöskään kauppojen ryöstely tai raken­nus­ten polt­ta­mi­nen ei näyttänyt live­lä­he­tyk­sis­sä niin uhkaa­val­ta. Puoliksi palavien lii­ke­ti­lo­jen ulko­puo­lel­la käveli hymyi­le­viä nuoria, siististi pukeu­tu­nei­ta ihmet­te­li­jöi­tä ja maskein varus­tau­tu­nei­ta sän­täi­li­jöi­tä, jonkun toisinaan pysäh­tyes­sä antamaan haas­tat­te­lua

Kaupoista varas­tet­tua ruokaa, juomaa ja tavaraa jaettiin avoimesti mie­le­no­soit­ta­jien kes­kuu­des­sa. Target-kaup­pa­kes­kuk­sen polttoa seu­ran­nee­na päivänä mie­le­no­soit­ta­jien huol­toa­lue koostui teltoista ja varus­teis­ta, joita oli kannettu ulos kaup­pa­kes­kuk­ses­ta ennen sen palamista maan tasalle. 

Paikalliset auto­har­ras­ta­jat olivat paikalla, ja jos tunnelma pääsi laskemaan, he kaa­sut­ti­vat viri­tet­ty­jä autojaan väki­jou­kon riemuksi. Autoissa oli isot äänen­tois­tot joista luu­ku­tet­tiin musiikkia, ja Lil Boosien Fuck the Police -kap­pa­lees­ta muodostui ensim­mäis­ten öiden tun­nus­kap­pa­le. 

Lähetyksissä näkyi ajoittain myös kiivasta sanan­vaih­toa mie­le­no­soit­ta­jien välillä sekä tap­pe­lui­ta. Osa haas­ta­tel­luis­ta mainitsi myös ammus­ke­lus­ta. Silti tunnelma oli päällisin puolin energinen ja voi­maan­tu­nut

Mielenosoitusten tasa-arvoinen, laajalti eri ihmisiä yhteen tuova ilmapiiri tuo mieleen brit­ti­läi­sen ant­ro­po­lo­gi Victor Turnerin tun­ne­tuk­si tekemän käsitteen com­mu­ni­tas. Turner viittasi sillä etenkin ini­ti­aa­tio­ri­tu­aa­lien yhtey­des­sä yleiseen yhtei­söl­li­sen koke­muk­sen ja muut­tu­nei­den sosi­aa­lis­ten suhteiden tilaan. 

Communitasiin liittyy usein hie­rar­kioi­den ja statusten het­kel­li­nen katoa­mi­nen, tasa-arvoisuus ja jakaminen. Rakenteettomuus mah­dol­lis­taa irrot­tau­tu­mi­sen aikai­sem­mis­ta käy­tän­nöis­tä sekä muutokset com­mu­ni­ta­sin jäsenten iden­ti­tee­teis­sä. Se on hyvin inten­sii­vi­nen tila, joka ei voi jatkua loput­to­miin: lopulta com­mu­ni­ta­sin jäsenet liittyvät — tai heidät liitetään — uudelleen osaksi yhteisöä. Communitas liittyy usein hetkiin, joissa yksilön status käy läpi muutoksen, esi­mer­kik­si siirtymän täysi-ikäi­syy­den piiriin. Suomen kult­tuu­ri­pii­ris­sä com­mu­ni­ta­sin kokemus tulee ymmär­ret­tä­väk­si rip­pi­kou­lun tai pro­met­heus-leirin yhtei­söl­li­syy­den koke­muk­sen kautta.

Siirtymäriittien lisäksi com­mu­ni­ta­sia on käytetty myös kuvaamaan statuksen kään­tä­mi­sen ritu­aa­le­ja, joissa yhteis­kun­nal­li­nen järjestys ja hie­rar­kiat kumotaan väliai­kai­ses­ti. Tämä on mie­len­kiin­toi­nen tapa lähestyä Minneapolisin mie­le­no­soi­tus­ten erään­lais­ta klii­mak­sia, kolmannen piirin polii­si­lai­tok­sen polt­ta­mis­ta.

Bastiljihetki palavan poliisilaitoksen edustalla

Kolmanteen yöhön mennessä mel­la­koi­jat olivat polt­ta­neet käy­tän­nös­sä jokaisen lii­ke­ti­lan ja raken­nuk­sen kolmannen piirin polii­si­lai­tok­sen ympäriltä. Itse polii­si­lai­tos oli kuitenkin tähän mennessä kestänyt hyök­käyk­set. George Floydin kuolemaan liit­ty­neet poliisit työs­ken­te­li­vät juuri tällä polii­si­lai­tok­sel­la.

Kolmantena yönä poliisin voi­ma­va­rat olivat palaneet loppuun, ja se joutui pake­ne­maan raken­nuk­ses­ta pillit ulvoen. Väkijoukko ryntäsi polii­si­lai­tok­sel­le ja sytytti sen tuleen. Palava polii­si­ra­ken­nus Floydin nimeä huutavan väki­jou­kon keskellä on videol­ta­kin kat­sot­tu­na poik­keuk­sel­li­sen vai­kut­ta­va näky.

Seuraavina päivinä kuva soljui todel­li­suu­teen ympäri Yhdysvaltoja, kun mie­le­no­soi­tus toisensa jälkeen muuttui mel­la­kak­si ja polii­si­voi­mat menet­ti­vät hallinnan useissa paikoissa. Mielenosoitukset alkoivat saada myös uusia sym­bo­li­sia, valkoisen ylivallan kaa­ta­mi­seen viittavia muotoja, kuten kon­fe­de­ra­lis­ti­pat­sai­den kumoa­mi­set. 

Floydin mur­ha­vi­deo tuotti kuvaa Yhdysvalloista, jossa poliisi voi murhata ihmisen vailla seu­rauk­sia. Se on sym­bo­li­nen kuva val­koi­ses­ta yli­val­las­ta, jossa poliisi on olen­nai­nen rasis­ti­sen yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen yllä­pi­tä­jä. 

Palavan polii­si­lai­tok­sen kuvassa tämä järjestys on het­kel­li­ses­ti kumottu. Se on kuva Yhdysvalloista, jossa eri etnisistä ryhmistä ja yhteis­kun­ta­luo­kis­ta tulleet toimijat ovat het­kel­li­ses­ti laskeneet heitä erottavat sosi­aa­li­set muurit. Palava polii­si­lai­tos symboloi valkoisen ylivallan ja sitä yllä­pi­tä­vien voimien kumoa­mis­ta. 

Tällainen voimakas kuva etään­nyt­tää arjesta ja mah­dol­lis­taa joka­päi­väi­sen elämän tar­kas­te­lun uuden­lai­sis­ta kulmista. Se avaa tilaa kuvitella Yhdysvaltoja, jossa asiat voivat olla toisin. Samalla se tuottaa oman­lais­taan käsitystä niistä edel­ly­tyk­sis­tä, joita muutos vaatii: valkoisen ylivallan rakenteet on reformien sijaan tuhottava tai tässä tapauk­ses­sa kir­jai­mel­li­ses­ti pol­tet­ta­va maan tasalle, jotta päästään aloit­ta­maan puhtaalta pöydältä. 

Osalle live­strii­mien kat­so­jis­ta palava poliis­lai­tos ei edustanut kaaosta tai kostoa, vaan valaisi tietä ulos umpi­ku­jas­ta. Tämänkaltainen voimakas symboli on omiaan tuot­ta­maan vahvaa kol­lek­tii­vi­sen voiman tunnetta. Sitä on myös vaikea vesittää esi­mer­kik­si suun­taa­mal­la sen energiaa pai­kal­li­siin puo­lue­po­liit­ti­siin kamp­pai­lui­hin.

Onnistuvatko George Floydin kuoleman sytyt­tä­mät protestit saamaan aikai­sek­si pysyvää muutosta ame­rik­ka­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa, vai palaako järjestys takaisin vanhoihin uomiinsa kuin het­kel­li­sen kar­ne­vaa­lin jälkeen? Siirtymäriiteissä ja ritu­aa­leis­sa com­mu­ni­ta­sin jäsenet liittyvät takaisin yhtei­söi­hin­sä. Heidän suhteensa yhteisöön tai yhteis­kun­taan ja jopa heidän iden­ti­teet­tin­sä on usein muuttunut. Voiko mellakka ja siinä koettu yhtei­söl­li­syys aiheuttaa vastaavan statuksen tai iden­ti­tee­tin muutoksen? Voiko sellaisen koke­muk­sen jälkeen edes palata yhteis­kun­taan samana yksilönä?

  • Podcast-lukija: Eemi Nordström
  • Verkkotaitto: Niina Paasovaara
  • Kuvitus: Unsplash (CC BY 0.0)
  1. Bahktin, Mihail (1965) Rabelais: keskiajan ja renes­sans­sin nauru
  2. Gennep, Arnold Van (1909) The Rites of Passage
  3. Turner, Victor (1969) Rituaali. Rakenne ja com­mu­ni­tas

Kirjoittaja

Dimitri Ollikainen on sosiaaliantropologi. Hän työskentelee tutkimusapulaisena DiMig -tutkimusprojektissa. Hän kiinnostunut yhteiskunnallisista liikkeistä, kaupunginosatoiminnasta, sekä valtion ja kansalaisuuden antropologiasta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vaatetusalan yritykset ovat tänäkin syksynä käyttäneet mainoskampanjoissaan mielenterveyden häiriöitä kuvaavia termejä, kuten “mania” ja “hullu”. Mediassa on useana vuonna keskusteltu siitä, miksi tällaisten termien käyttö mainonnassa on ongelmallista ja loukkaavaa mielenterveyden häiriötä sairastavia kohtaan. Miten ongelmallisuus muodostuu kielellisen viestinnän kautta?

J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita, jotka luovat pohjaa ääriajattelulle. Kirja on tiivis johdatus aihepiiriin. Mistä vastakkainasettelu ja ääriajattelu kumpuavat?

Mikroaggressiot ovat osa laajempaa sosiaalista ilmiötä, jossa pienet arkipäiväiset eleet, kuten huomautukset ja katseet, heijastavat vallitsevia valtasuhteita. Ne osoittavat, kuka koetaan ‘vieraaksi’ ja ulkopuoliseksi, ja kenellä on valta määritellä sisä- ja ulkopuolisuutta. Mikroaggressio viestittää sen kohteelle, että hän on erilainen. 

Antropologia on yhteiskuntatiede, jolle on ominaista etnografisen tutkimusmenetelmän hyödyntäminen. Uraansa aloitteleville antropologeille oman erityisosaamisen sanoittaminen saattaa kuitenkin olla hankalaa. Toimituksemme laati opiskelijoille ja vastavalmistuneille suunnatun työelämäpaketin helpottamaan työnhakua.