Valkoinen hetero moninaisuuden äänenä

Nelonen media ilmoitti, että vuo­den­vaih­teen jälkeen Radio Aalto ‑kanavan tilalle tulee uusi Me Naiset ‑radio­ka­na­va. Me Naisten pää­toi­mit­ta­jan mukaan brändi on nyt ”moni­nai­sem­pi kuin koskaan”, kun suositun aika­kaus­leh­den lisäksi myös radioon saadaan ”suoraa ja rohkeaa puhetta naisten kesken”.

Moni kuitenkin pettyi konsernin käsi­tyk­seen ”moni­nai­suu­des­ta”, kun uuden radio­ka­na­van juon­ta­jik­si valittiin pel­käs­tään hoikkia ja kau­neusi­han­tei­den mukaisia, valkoisia cis-heteronaisia.

Sekä Me Naiset, että jotkut sosi­aa­li­sen median vai­kut­ta­jat vas­ta­si­vat kri­tiik­kiin totea­mal­la, ettei ulkonäön perus­teel­la voi tehdä joh­to­pää­tök­siä juon­ta­jien moni­ää­ni­syy­des­tä. Muiden muassa bloggaaja Karoliina Pentikäisen mukaan juon­ta­ja­kaar­tin kri­ti­soi­mi­nen sortui syr­jin­tään ja jopa kiusaamiseen.

Sosiologi Robin DiAngelo puhuu kir­jas­saan White Fragility siitä, miten val­kois­ten ihmisten on vaikea hyväksyä, että heidän etuoi­keuk­sian­sa haas­te­taan. Hänen mukaansa valkoiset ihmiset eivät ole joutuneet kehit­tä­mään ”rodul­lis­ta sie­to­ky­kyä” kes­tääk­seen epä­miel­lyt­tä­viä vaaleaan ihon­vä­riin tai muihin etuoi­keuk­siin liittyviä kes­kus­te­lui­ta. Tällöin kritiikki voi tuntua koh­tuut­to­man yksi­löi­dyl­tä, vaikka kritiikin tarkoitus olisikin tukea posi­tii­vis­ta yhteis­kun­nal­lis­ta muutosta.

DiAngelon mukaan varsinkin progres­sii­vi­sik­si iden­ti­fioi­tu­vien val­kois­ten toi­mi­joi­den kanssa on usein vaikea kes­kus­tel­la syr­jin­näs­tä, sillä heidän on vaikea havaita arki­päi­vän syrjintää omassa toi­min­nas­saan. Myös kir­jai­li­ja ja media­tut­ki­ja Ruby Hamad on puhunut val­kois­ten naisten ”stra­te­gi­sis­ta kyy­ne­leis­tä” kritiikin edessä: hänen mukaansa valkoiset kyyneleet ovat vallan väline, jolla osoi­te­taan, ettei rasis­mis­ta kes­kus­te­lu hyvää tar­koit­ta­van valkoisen toimijan kanssa ole suvaittavaa.

Me Naiset vastasi Instagramissa kri­tiik­kiin todeten pitävänsä ikävänä sitä, että huomio kiin­nit­tyy syr­ji­väs­ti juon­ta­jien ulko­nä­köön. Täten suuri media­vai­kut­ta­ja näen­näi­ses­ti käänsi valta-asetelman niin, että valkoinen hete­ro­nai­nen onkin stra­te­gi­si­ne kyy­ne­lei­neen syrjinnän kohteena.

On kuitenkin yhteis­kun­nal­li­ses­ti tärkeää tar­kas­tel­la Suomen suurimman media­kon­ser­nin valtaa määrittää, ketkä suo­ma­lais­ta naiseutta edustavat. Me Naiset on toki his­to­rial­li­ses­ti val­koi­sil­le, aja­tus­maa­il­mal­taan suh­teel­li­sen kon­ser­va­tii­vi­sil­le ja kes­ki­luok­kai­sil­le cis-hete­ro­nai­sil­le suunnattu lehti. Sen uudel­leenbrän­däys “moni­nai­sem­mak­si kuin koskaan” olisi kuitenkin oiva tilaisuus päivittää demo­gra­fi­aa vas­taa­maan suo­ma­lais­ten naisten todel­lis­ta moninaisuutta.

Me Naiset ja monet sen seu­raa­jis­ta luul­ta­vas­ti aidosti kokevat nykyisen juon­ta­ja­kaar­tin edustavan moni­ää­nis­tä suo­ma­lais­ta naiseutta. Nelonen mediakaan tuskin tie­toi­ses­ti pyrki syrjimään ei-valkoisia, seksuaali- ja suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jä tai perin­teis­ten kau­neusi­han­tei­den ulko­puo­lel­la olevia suo­ma­lais­nai­sia. Valinta kuitenkin heijastaa laajempia yhteis­kun­nal­li­sia val­ta­ra­ken­tei­ta, jotka mää­rit­tä­vät, min­kä­lai­nen on suo­ma­lai­sen naiseuden moni­nai­suu­den skaala. Mediarepresentaatiolla on täl­lai­sis­sa mää­ri­tel­mis­sä suuri yhteis­kun­nal­li­nen valta ja vastuu.

Robin DiAngelo (2018). White Fragility: Why it’s so hard for white people to talk about racism

Ruby Hamad (2020). White tears /​Brown scars: How White Feminism Betrays Women of Colour.

Layla F. Saad (2020). Me and White Supremacy: Combat Racism, Change the World, and Become a Good Ancestor

Kirjoittaja

Martta Kaskinen on valtiotieteiden maisteri, ja perehtynyt pro gradussaan kehitysyhteistyön varainhankintaviestinnän sukupuolittuneihin narratiiveihin. Parhaillaan hän työstää väitöskirjaansa Helsingin Yliopistolla feministisen aktivismin muodoista Keniassa. Häntä kiinnostavat mm. humanitarismin valta-asetelmat ja post-kolonialistinen feminismi.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • AntroBlogi 19.12.2020 klo 18:04

    Facebookissa uutis­kom­ment­ti aiheutti hyvin aiheel­lis­ta ja raken­ta­vaa kes­kus­te­lua valkoisen tutkijan, Robin DiAngelon, ‘White Fragility’-teoksen käyt­tä­mi­ses­tä lähteenä rasismiin liit­ty­väs­sä kes­kus­te­lus­sa. DiAngelon tut­ki­muk­sen kritiikki on koh­dis­tu­nut val­kois­ten tie­teen­te­ki­jöi­den etuoi­keuk­siin, eri­tyi­ses­ti yhteis­kun­nal­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den tut­ki­muk­sen parissa. Kritiikki on koh­dis­tu­nut siihen, että valkoinen tutkija saa helpommin rahaa, kus­tan­nus­so­pi­muk­sia ja yhteis­kun­nal­lis­ta näky­vyyt­tä kuin bipoc-tutkijat, jotka ovat alan pio­nee­re­ja ja joiden kuuluisi saada työstään yhteis­kun­nal­li­ses­ti, aka­tee­mi­ses­ti ja rahal­li­ses­ti mer­kit­tä­väm­pää kompensaatiota.

    Kävimme aiheesta kes­kus­te­lua toi­mi­tuk­sem­me sisällä ennen tekstin julkaisua. Kommentin teema liittyy vahvasti val­koi­seen sub­jek­tii­vi­suu­teen ja val­koi­suu­den reflek­tioon, joten koimme, että tässä kohtaa on perus­tel­tua nostaa myös valkoinen tie­teen­te­ki­jä esiin. 

    Toinen sitee­rat­tu tutkija Ruby Hamad reflektoi omaa posi­tio­taan rasismia kokevana syy­ria­lais­taus­tai­se­na australialaisena. 

    Yhdessä Hamadin ja DiAngelon analyysit tarjoavat raamin etuoi­keuk­sien reflek­toin­nin han­ka­luu­den tarkastelulle. 

    Toimituksemme pohtii viit­taus­käy­tän­tö­jä ja siihen liittyvää repre­sen­taa­tio­kes­kus­te­lua jokaisen jul­kais­ta­van tekstin kohdalla.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen käsitys miessukupuolen paremmuudesta on vaikuttanut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kyseenalaistetaan ja Jeesuksen hahmo puretaan miehisistä kahleistaan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.

Biseksuaalisuus on käsitteenä vakiintunut, mutta panseksuaalisuus on monille vieras ilmiö. Millaisia kokemuksia nämä toisiinsa limittyneet käsitteet kuvaavat? Yksi keskeinen erottava tekijä on se, miten pan- ja biseksuaalit painottavat sukupuolen merkitystä itselleen.

Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asuttamiaan zapoteekkialueita on mediassa kuvattu jopa muxejen paratiisiksi. Sukupuoli, seksuaalisuus ja muxejen rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia.