Siirry suoraan sisältöön

Self-care kannustaa huolehtimaan itsestä ensin

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Vuoden pimeimpänä aikana ja koronan rajoittamassa arjessa monella on tilaa levätä ja keskittyä omaan hyvinvointiin. Hyvinvoinnin ylläpitämisestä puhutaan paljon ja se näyttäytyy tärkeänä osana elämää. Viime vuosina etenkin englanninkielisessä sosiaalisessa mediassa keskittymistä henkilökohtaiseen hyvinvointiin on ilmaistu usein käsitteellä self-care, itsestä huolehtiminen.


Sosiaalisessa mediassa jaetaan muistuksia levätä, rakastaa itseään ja hyväksyä vaikeatkin tunteet. Äitejä kehotetaan pitämään huolta myös itsestään ja muistutetaan, ettei huolenpito itsestä ole itsekästä. Itseä kehotetaan arvostamaan silloinkin, kun sängystä ylös pääseminen on vaikeaa. Erityisesti naiset jakavat somessa self-care -aiheista sisältöä, jossa huolenpito itsestä nostetaan parhaaksi tavaksi toimia yhteiskunnassa ja ihmissuhteissa.


Tämä teksti pohjaa pro gradu -tutkielmaani, jossa tarkastelen sitä miten sosiaalisessa mediassa puhutaan hyvinvoinnista ja siitä huolehtimisesta sekä sitä, millaista minuutta näissä keskusteluissa luodaan. Miksi meitä täytyy muistuttaa pysähtymään, kuuntelemaan itseämme ja huolehtimaan itsestämme? Hyvinvointi tuntuu yksinkertaiselta asialta. Hyvinvoinnissa puhumme kuitenkin samalla siitä, miten ymmärrämme itsemme ja millaisena näemme hyvän, tavoittelemisen arvoisen elämän.

Instagram-etnografia hyvinvoinnista

Havahduin self-care -ilmiön suosioon muutama vuosi sitten selatessani omaa Instagramiani. Termi self-care oli pyörinyt syötteessäni jo jonkin aikaa seuraamieni hyvinvointivaikuttajien sometileillä. Yhtäkkiä aloin huomata yhä eritaustaisempien ihmisten julistavan itsestä huolehtimisen sanomaa. Aloin pohtia, mitä paljon puhuttu self-care tarkoittaa ja mitä kaikkea siihen liittyy.


Tutkimukseni perustuu keväällä ja kesällä 2019 tehtyihin havaintoihin self-care -aiheisista Instagram-postauksista ja niiden kommenttiketjuista sekä kahdeksan sisällöntuottajan kanssa tehtyihin haastatteluihin.


Instagram on antropologin tutkimuskenttänä mielenkiintoinen, mutta haastava. Sosiaalisessa mediassa ei ole maantieteellisiä rajoja, joiden avulla määrittää tutkittava kulttuurinen kenttä. Samalla tämä ylikansallinen elementti on myös se, mikä somediskursseissa kiehtoo – miten tietynlainen tapa keskustella hyvinvoinnista kiertää erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa.


Internet-etnografia on laaja käsite, jonka piiriin mahtuu erilaisia tutkimusmenetelmiä. Omassa “Instagram-etnografiassani” käytin hashtageja kiinnostavien julkaisujen ja tilien etsimiseen ja tallensin postauksia ja keskusteluja keskittyen erityisesti self-care -käsitteen määritelmiin, lainauksiin ja neuvoihin. Instagramin kautta löysin myös haastateltavani, jotka kaikki jakavat somessa hyvinvointiin liittyvää sisältöä. Kaikki haastateltavani ovat naisia. Miesten ylläpitämiä self-care -tilejä ei tullut tutkimuksen aikana montaa vastaan. Haastateltavat ovat kotoisin USA:sta, Kanadasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta, iältään noin 20-45-vuotiaita.Instagramissa hyvinvointiin liittyvää sisältöä jakaviin kuuluu niin ammattilaisia kuin yksityishenkilöitä. Self-care -viestejä jakavat taiteilijat, yksityisihmiset, terapeutit, joogaopettajat tai -studiot, henkilökohtaiset valmentajat, kirjailijat ja hyvinvointibloggarit. Myös haastateltavilla oli erilaisia motivaatioita ja taustoja hyvinvointivaikuttamiseen. Yksi haastateltavista oli parhaillaan kehittämässä self-care -puhelinapplikaatiota. Toinen on päätoimiselta ammatiltaan terapeutti ja jakaa somessa ja sivustollaan erityisesti mielenterveyteen liittyvää sisältöä. Osa haastateltavista oli aloittanut sisällön jakamisen omaksi ilokseen, mutta toivoi sen somessa piristävän ja auttavan myös muita.


Tämä moninainen self-care -sisällöntuottajien joukko jakaa rohkaisua, neuvoja ja muistutuksia. Kommenttikentissä julkaisujen ajatuksista keskustellaan ja kiitetään. Neuvoja jaetaan arkisista self-care -rutiineista, kuten siitä miten aloittaa aamu hyvin. Neuvot voivat liittyä myös ihmissuhteisiin tai minäsuhteeseen. Erityisesti mielenterveydestä puhutaan paljon.


Muistutukset alkavat usein lausahduksilla ”Friendly reminder that…” tai ”It’s okay to…”. Myös lainaukset ovat suosittuja. Yksi haastateltavista arveli lainausten suosion syyksi niiden sovellettavuuden erilaisiin elämäntilanteisiin. Kuvitusten ja tekstien yhdistelmiä käytetään paljon, ja niiden tekijät ovat usein ammattilaisia. Parhaat kuvat ja tekstit kiertävät monien ihmisten ja organisaatioiden tileillä.


Self-care -ilmiö on laaja, eikä sen määrittely ole yksioikoista. Instagram-keskusteluista voi kuitenkin hahmottaa toistuvia määritelmiä ja piirteitä. Kehotuksilla “ladata omat akkusi ensin” luodaan käsitystä yksilön suhteesta muihin, ja siitä millaista on ideaali minuus tässä keskustelussa.

Terapeuttinen kulttuuri

Self-care -diskurssi asettuu osaksi laajempaa niin kutsuttua terapeuttista kulttuuria, jossa erilaisia ilmiöitä ymmärretään ja selitetään psykologisin termein. Psykologiset tieteet ovat olleet suuressa osassa siinä, miten länsimaiset ihmiset ymmärtävät itsensä. Tämä psykologinen katsontakanta on kuitenkin verrattain uusi ja vain yksi tapa ymmärtää minuus.


Antropologiassa minuus ymmärretään vaihtelevana käsitteenä, joka syntyy kulttuurisesti värittyneessä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Yleistäen “länsimaissa” minuus hahmotetaan individuaalina. ”Itse” on jakamaton yksikkö, jolla on jonkinlainen sisin, ydin tai sielu, ja joka on itsenäinen ja atomistinen toimija.


Sosiologi Anthony Giddensin mukaan nyky-yhteiskunnassa, jossa yksilöllisyyttä arvostetaan ja perinteet menettävät merkitystään, minuuden rakentaminen on henkilökohtainen ja pohdiskelua sisältävä projekti. Rakennamme jatkuvasti muuttuvaa tarinaa omasta elämästämme. Tarjolla on yhä enemmän valintoja siitä, miten elää. Samalla elämä näyttäytyy epävarmana; media tuo kaukaisetkin tapahtumat ja konfliktit lähelle, ja ilmastonmuutoksen kaltaiset suuret kysymykset koskettavat kaikkia.


Giddensin mukaan merkityksellisyyden puute on merkittävä psyykkinen haaste nykyelämässä. Hän näkee terapeuttisessa kulttuurissa jopa vapautumisen mahdollisuuden: esimerkiksi self-help -kirjan lukeminen voi antaa tilaisuuden oman identiteetin pohdiskeluun ja luoda kokemuksen toimijuudesta omassa elämässä.


Toinen näkökulma terapeuttiseen kulttuuriin on hallinnan tematiikka. Terapeuttisilla tekniikoilla muokataan minäsuhdetta, mutta esimerkiksi self-help kirjallisuudessa toistuva ideaalin minuuden malli on usein kapea. Siihen kuuluu yksilökeskeisyys, oman tuottavuuden parantaminen ja ongelmien ratkaisu itseen keskittymisen avulla, ei kollektiivisesti.


Tällaisten arvojen korostamisen voi nähdä palvelevan kapitalistia yhteiskuntia, joissa jokainen huolehtii itse itsestään ja käyttää energiansa työntekoon ja itsensä kehittämiseen. Yksilön esitetään olevan yksin vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan, vaikka rakenteellisten ongelmien ratkaisu esimerkiksi työpaikoilla vaatisi yhdessä toimimista.Yksilön vapautta ja vastuuta korostava diskurssi asettuu etenkin yhdysvaltalaiseen mentaliteettiin, josta myös self-help -genre on lähtöisin. Ensimmäisiä varsinaisia self-help -kirjoja on Norman Vincent Pealen 1950-luvulla kirjoittama The Power of Positive Thinking. Nykyäänkin vallalla olevassa positiivisessa ajattelussa nähdään, että ajatukset tuottavat todellisuuden. Positiivisesta ajattelusta seuraa hyviä asioita, kuten vaurautta ja terveyttä. Negatiiviset ajatukset taas luovat negatiivisen todellisuuden. Tämä ajatus on myös Suomessa tuttu etenkin australialaisen Rhonda Byrnen self-help -kirjasta Salaisuus. Sen mukaan haluamansa asiat saavuttaa, kun kuvittelee niiden olevan jo olemassa.


Self-help -genre on saavuttanut maailmanlaajuista suosiota. Miten USA:sta lähtöisin olevat ajatukset soveltuvat erilaisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin konteksteihin? Self-help -kirjallisuutta ja genren lukijoita on tutkittu erityisesti USA:ssa, mutta viime vuosina on julkaistu tutkimuksia myös esimerkiksi venäläisistä self-help lukijoista. Kuten arvata saattaa, neuvostoaikaisen kollektiivisen ajattelun muistavat venäläiset eivät allekirjoita kritiikittä ajatuksia rahallisesta menestyksestä tienä onneen tai muita vahvasti yksilökeskeisiä teesejä.


Paikallisessa kontekstissa kirjoitetut self-help -kirjat ottavat yleensä maailmanlaajuisesti myytyjä teoksia paremmin huomioon yhteiskunnalliset ja kulttuuriset rakenteet. Esimerkiksi pohjoismaisten kirjoittajien teoksissa hyvinvointivaltio ja sosiaaliset siteet esitetään herkemmin minuutta tukevina, kun taas laajemmille markkinoille suunnatuissa kirjoissa yhteiskunnalliset instituutiot kuvataan useammin “autenttisen” minuuden etsintää hankaloittavina.


Self-helpin lukijat ovat valikoivia. He valitsevat kirjat ja kirjojen kohdat, joista kokevat saavansa hyötyä henkilökohtaisiin tilanteisiin. Tutkimuksissa on havaittu, että vaikkei self-help -tekstejä niellä koko totuuksina, self-help ja vastaavat terapeuttiset tekniikat tuovat toimijuuden tunnetta omaan elämään. Näin esimerkiksi Venäjän kaltaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa poliittisten muutosten eteenpäin vieminen koetaan haastavaksi.


Lukiessaan self-helpiä ihmiset kokevat myös yhteisöllisyyden tunnetta toisten lukijoiden kanssa. Vaikkei toisia lukijoita ikinä tapaisi, kirjat esittävät selityksiä ja antavat ymmärrystä omiin elämäntapahtumiin. Samalla ne vahvistavat, että muillakin on samanlaisia kokemuksia.

Minä olen tarpeeksi

Kuten self-help, self-care on keino rakentaa minäsuhdetta. Self-care -diskurssissa itsen ja omien tarpeiden kuuntelu on oleellista. Omia tarpeitaan kuuntelemalla voi päättää, mikä itselle tekisi hyvää juuri tällä hetkellä: ilta sohvalla maaten vai juoksulenkki? Haastateltavani puhuivat oman intuition kuuntelemisesta ja oman olon tarkistamisesta. Kuten self-helpissä, myös self-care -diskurssissa oma itse on tärkeä tiedonlähde.


Itsestä huolehtimiselle ei ole yhtä määritelmää. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi salilla käymistä, meditaatiota, kasvohoitoa tai iltaa Netflixin parissa. Keskeistä on määritellä tekeminen ja teon aie itsestä huolehtimiseksi. Self-care on asia, jonka yksilö tekee oman hyvinvointinsa eteen.


Haastateltavani kertoivat, että self-care ymmärretään usein pinnallisena, kulutukseen liittyvänä ilmiönä. Stereotyyppisesti self-care nähdään hemmotteluna ja manikyyreinä. Tämä liittyy ilmiön kaupallistumiseen – esimerkiksi kauneudenhoitotuotteita markkinoidaan itsestä huolehtimisen kautta. Some-keskusteluissa ja haastatteluissa tuotiin kuitenkin esille, että itsestä huolehtimisella on syvempi ulottuvuus. Se liittyy hyvän elämän ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoitteluun.


Haastateltavien mukaan hyvinvoinnista puhutaan tällä hetkellä paljon ja sille on tarvetta, sillä nykyelämä näyttäytyy hektisenä ja stressaavana. Saatavilla on paljon tietoa ja valinnanvapautta. Tämä voi avata uusia mahdollisuuksia, mutta myös lisätä epävarmuuden tunnetta. Self-care -ajattelu tarjoaa ratkaisuksi hidastamista ja itsen kuuntelua.Itsestä huolehtiminen näyttäytyy tärkeänä, sillä muuten omat voimavarat menevät helposti työntekoon tai muista huolehtimiseen. Jos itselle ei jää aikaa, hyvinvoinnille tärkeä minäsuhde jää työstämättä. Tämän vuoksi somessa itsestä huolehtimisesta muistutetaan usein, ja kommenttikentät täyttyvät kommenteista, joissa näistä muistutuksista kiitetään.


Self-care -diskurssissa itsestä huolehtimisen nähdään olevan myös paras tapa huolehtia muista. Naisvaltaisessa keskustelussa puhutaan erityisesti naisia koskettavista aiheista. Äitiys on paljon esillä – onhan äitiys pitkälti muista huolehtimista.


Some-keskustelijat kokevat, että yhteiskunta asettaa paineita elää tietynlaista elämää. Täydellinen nainen näyttäytyy jatkuvasti tuotteliaana, kauniina ja seksikkäänä sekä samalla äitinä, joka antaa lapsilleen kaikkensa. Medialla ja sosiaalisella medialla on paljon valtaa. Niissä esitetty kapea täydellisen naisen muotti saa aikaan huonommuuden tunnetta. Self-care -sisällön jakaminen somessa olikin useammalla haastateltavallani alkanut halusta muistuttaa itseään siitä, ettei haittaa olla epätäydellinen.


Self-love – itsen rakastaminen – tuodaan myös usein esiin self-care keskusteluissa. Itsensä rakastamista ei nähdä narsismina, vaan erityisesti naisten keinona taistella yhteiskunnan asettamia vaatimuksia vastaan. Eräässä postauksessa sanottiin itsensä rakastamisen olevan tapa vastustaa järjestelmää joka tekee voittoa sillä, että naiset saadaan uskomaan etteivät he ole tarpeeksi. Toisia muistutetaan siitä, ettei heidän arvonsa ole riippuvainen ulkonäöstä, tuottavuudesta tai terveydentilasta. Sosiaalista mediaa käytetään toisten voimaannuttamiseen, ei vain itsen korostamiseen. Levon tarvetta ja omien tunteiden kuuntelua korostetaan.

Hyvän elämän normit

Self-care -keskusteluissa luodaan normeja, jotka asetetaan vastakkain jatkuvan suorittamisen ja menestyksen tavoittelun kanssa. Kuten self-help -kirjoissa, näissä keskusteluissa rakennetaan tietynlaista käsitystä ideaalista minuudesta. Tämä minuus muodostuu self-care -keskusteluissa usein nimenomaan vasten yhteiskunnan tasolta ymmärrettyä painetta olla “täydellinen”.


Toisaalta minäkuva on yksilökeskeinen, eikä välttämättä kannusta kollektiiviseen toimintaan muutosten saavuttamiseksi. Myös sosiaaliset suhteet ymmärretään pitkälti yksilön tarpeiden kautta, joskin itsestä huolehtimisesta puhutaan myös parhaana keinona toisista huolehtimiseen.


Vaikka self-care -keskustelut käsittelevät enimmäkseen henkilökohtaisen hyvinvoinnin ylläpitämistä, niissä myös käsitellään erityisesti naisten elämiä koskettavia laajempia aiheita. Niissä saatetaan myös ottaa poliittisesti kantaa erityisesti naisten oikeuksiin.


Somekeskustelijat kokevat tärkeäksi puhua kaikista elämän eri puolista, ei ainoastaan saavutuksista ja suorituksista. Somen täydellisiksi hiottuja postauksia elämän huippuhetkistä halutaan monipuolistaa. Mielenterveyden kanssa kamppailusta ja muista henkilökohtaisista vaikeuksistaan kertomalla somettajat muistuttavat toisiaan siitä, ettei kenenkään elämä ole pelkästään mojitojen juomista rannalla.


Tarinoitaan jakamalla keskustelijat myös rakentavat omaa minäsuhdettaan ja narratiivia omasta elämästään. Self-care -diskurssissa ratkaisu elämän tuomiin haasteisiin on take care of yourself first – huolehdi itsestäsi ensin.

Toimitus

Lukemista

  1. Sannamari Kurki, 2020: “You can’t pour from an empty cup. Take care of yourself first.” : Constructing the self in online self-care discourse. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.
  2. Barbara Ehrenreich, 2009: Bright-Sided: How the Relentless Promotion of Positive Thinking Has Undermined America.
  3. The Guardian/Arwa Mahdawi, 2017: Generation Treat Yo’ Self: The Problem with ‘Self-Care’.
  4. Suvi Salmenniemi ja Anne Pessi, 2017: ‘Herätkää Pöljät!’: Minuus, yhteiskunta ja muutos self-help -kirjallisuudessa. Kulttuurintutkimus-lehti.
  5. Suvi Salmenniemi ja Mariya Vorona, 2014: Reading Self-Help Literature in Russia – Governmentality, Psychology and Subjectivity. British Journal of Sociology.
  6. NPR/Christianna Silva, 2017. The Millennial Obsession With Self-Care.
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Sannamari Kurki

Sannamari Kurki on juuri valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta ja huolehtii hyvinvoinnistaan tanssin, nukkumisen, nauramisen ja Netflixin avulla.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *