Self-care kannustaa huolehtimaan itsestä ensin

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Vuoden pimeim­pä­nä aikana ja koronan rajoit­ta­mas­sa arjessa monella on tilaa levätä ja keskittyä omaan hyvin­voin­tiin. Hyvinvoinnin yllä­pi­tä­mi­ses­tä puhutaan paljon ja se näyt­täy­tyy tärkeänä osana elämää. Viime vuosina etenkin englan­nin­kie­li­ses­sä sosi­aa­li­ses­sa mediassa kes­kit­ty­mis­tä hen­ki­lö­koh­tai­seen hyvin­voin­tiin on ilmaistu usein käsit­teel­lä self-care, itsestä huo­leh­ti­mi­nen.


Sosi­aa­li­ses­sa mediassa jaetaan muis­tuk­sia levätä, rakastaa itseään ja hyväksyä vai­keat­kin tunteet. Äitejä keho­te­taan pitämään huolta myös itsestään ja muis­tu­te­taan, ettei huo­len­pi­to itsestä ole itsekästä. Itseä keho­te­taan arvos­ta­maan sil­loin­kin, kun sängystä ylös pää­se­mi­nen on vaikeaa. Erityisesti naiset jakavat somessa self-care ‑aiheista sisältöä, jossa huo­len­pi­to itsestä nostetaan parhaaksi tavaksi toimia yhteis­kun­nas­sa ja ihmis­suh­teis­sa.


Tämä teksti pohjaa pro gradu ‑tut­kiel­maa­ni, jossa tar­kas­te­len sitä miten sosi­aa­li­ses­sa mediassa puhutaan hyvin­voin­nis­ta ja siitä huo­leh­ti­mi­ses­ta sekä sitä, millaista minuutta näissä kes­kus­te­luis­sa luodaan. Miksi meitä täytyy muis­tut­taa pysäh­ty­mään, kuun­te­le­maan itseämme ja huo­leh­ti­maan itses­täm­me? Hyvinvointi tuntuu yksin­ker­tai­sel­ta asialta. Hyvinvoinnissa puhumme kuitenkin samalla siitä, miten ymmär­räm­me itsemme ja mil­lai­se­na näemme hyvän, tavoit­te­le­mi­sen arvoisen elämän.

Instagram-etnografia hyvinvoinnista

Havahduin self-care ‑ilmiön suosioon muutama vuosi sitten sela­tes­sa­ni omaa Instagramiani. Termi self-care oli pyörinyt syöt­tees­sä­ni jo jonkin aikaa seu­raa­mie­ni hyvin­voin­ti­vai­kut­ta­jien some­ti­leil­lä. Yhtäkkiä aloin huomata yhä eri­taus­tai­sem­pien ihmisten julis­ta­van itsestä huo­leh­ti­mi­sen sanomaa. Aloin pohtia, mitä paljon puhuttu self-care tar­koit­taa ja mitä kaikkea siihen liittyy.


Tutki­muk­se­ni perustuu keväällä ja kesällä 2019 tehtyihin havain­toi­hin self-care ‑aihei­sis­ta Instagram-pos­tauk­sis­ta ja niiden kom­ment­ti­ket­juis­ta sekä kahdeksan sisäl­lön­tuot­ta­jan kanssa tehtyihin haas­tat­te­lui­hin.


Instagram on ant­ro­po­lo­gin tut­ki­mus­kent­tä­nä mie­len­kiin­toi­nen, mutta haastava. Sosiaalisessa mediassa ei ole maan­tie­teel­li­siä rajoja, joiden avulla määrittää tut­kit­ta­va kult­tuu­ri­nen kenttä. Samalla tämä yli­kan­sal­li­nen elementti on myös se, mikä some­dis­kurs­seis­sa kiehtoo – miten tie­tyn­lai­nen tapa kes­kus­tel­la hyvin­voin­nis­ta kiertää eri­lai­sis­sa kult­tuu­ri­sis­sa kon­teks­teis­sa.


Internet-etno­gra­fia on laaja käsite, jonka piiriin mahtuu erilaisia tut­ki­mus­me­ne­tel­miä. Omassa “Instagram-etno­gra­fias­sa­ni” käytin hash­ta­ge­ja kiin­nos­ta­vien jul­kai­su­jen ja tilien etsi­mi­seen ja tallensin pos­tauk­sia ja kes­kus­te­lu­ja kes­kit­tyen eri­tyi­ses­ti self-care ‑käsitteen mää­ri­tel­miin, lai­nauk­siin ja neuvoihin. Instagramin kautta löysin myös haas­ta­tel­ta­va­ni, jotka kaikki jakavat somessa hyvin­voin­tiin liittyvää sisältöä. Kaikki haas­ta­tel­ta­va­ni ovat naisia. Miesten yllä­pi­tä­miä self-care ‑tilejä ei tullut tut­ki­muk­sen aikana montaa vastaan. Haastateltavat ovat kotoisin USA:sta, Kanadasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta, iältään noin 20 – 45-vuotiaita.

Instagram toimii self-care -kulttuurin välittäjänä. IPhonella henkilö, jonka kynnet on lakattu valkoisiksi ottaa kuvaa huoneesta, jonka seinällä lukee "Welcome to the community". Kuva piirtyy puhelimen näytölle.

Instagramissa hyvin­voin­tiin liittyvää sisältöä jakaviin kuuluu niin ammat­ti­lai­sia kuin yksi­tyis­hen­ki­löi­tä. Self-care ‑viestejä jakavat tai­tei­li­jat, yksi­tyi­sih­mi­set, tera­peu­tit, joo­gao­pet­ta­jat tai ‑studiot, hen­ki­lö­koh­tai­set val­men­ta­jat, kir­jai­li­jat ja hyvin­voin­ti­blog­ga­rit. Myös haas­ta­tel­ta­vil­la oli erilaisia moti­vaa­tioi­ta ja taustoja hyvin­voin­ti­vai­kut­ta­mi­seen. Yksi haas­ta­tel­ta­vis­ta oli par­hail­laan kehit­tä­mäs­sä self-care ‑puhe­li­nappli­kaa­tio­ta. Toinen on pää­toi­mi­sel­ta amma­til­taan tera­peut­ti ja jakaa somessa ja sivus­tol­laan eri­tyi­ses­ti mie­len­ter­vey­teen liittyvää sisältöä. Osa haas­ta­tel­ta­vis­ta oli aloit­ta­nut sisällön jakamisen omaksi ilokseen, mutta toivoi sen somessa piris­tä­vän ja auttavan myös muita.


Tämä moni­nai­nen self-care ‑sisäl­lön­tuot­ta­jien joukko jakaa rohkaisua, neuvoja ja muis­tu­tuk­sia. Kommenttikentissä jul­kai­su­jen aja­tuk­sis­ta kes­kus­tel­laan ja kiitetään. Neuvoja jaetaan arkisista self-care ‑rutii­neis­ta, kuten siitä miten aloittaa aamu hyvin. Neuvot voivat liittyä myös ihmis­suh­tei­siin tai minä­suh­tee­seen. Erityisesti mie­len­ter­vey­des­tä puhutaan paljon.


Muis­tu­tuk­set alkavat usein lausah­duk­sil­la “Friendly reminder that…” tai ”It’s okay to…”. Myös lai­nauk­set ovat suo­sit­tu­ja. Yksi haas­ta­tel­ta­vis­ta arveli lai­naus­ten suosion syyksi niiden sovel­let­ta­vuu­den eri­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin. Kuvitusten ja tekstien yhdis­tel­miä käytetään paljon, ja niiden tekijät ovat usein ammat­ti­lai­sia. Parhaat kuvat ja tekstit kiertävät monien ihmisten ja orga­ni­saa­tioi­den tileillä.


Self-care ‑ilmiö on laaja, eikä sen mää­rit­te­ly ole yksioi­kois­ta. Instagram-kes­kus­te­luis­ta voi kuitenkin hahmottaa toistuvia mää­ri­tel­miä ja piirteitä. Kehotuksilla “ladata omat akkusi ensin” luodaan käsitystä yksilön suhteesta muihin, ja siitä millaista on ideaali minuus tässä keskustelussa.

Terapeuttinen kulttuuri

Self-care ‑diskurssi asettuu osaksi laajempaa niin kutsuttua tera­peut­tis­ta kult­tuu­ria, jossa erilaisia ilmiöitä ymmär­re­tään ja seli­te­tään psy­ko­lo­gi­sin termein. Psykologiset tieteet ovat olleet suuressa osassa siinä, miten län­si­mai­set ihmiset ymmär­tä­vät itsensä. Tämä psy­ko­lo­gi­nen kat­son­ta­kan­ta on kuitenkin ver­rat­tain uusi ja vain yksi tapa ymmärtää minuus.


Antro­po­lo­gias­sa minuus ymmär­re­tään vaih­te­le­va­na käsit­tee­nä, joka syntyy kult­tuu­ri­ses­ti värit­ty­nees­sä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa muiden kanssa. Yleistäen “län­si­mais­sa” minuus hah­mo­te­taan indi­vi­du­aa­li­na. ”Itse” on jakamaton yksikkö, jolla on jon­kin­lai­nen sisin, ydin tai sielu, ja joka on itse­näi­nen ja ato­mis­ti­nen toimija.


Sosiologi Anthony Giddensin mukaan nyky-yhteis­kun­nas­sa, jossa yksi­löl­li­syyt­tä arvos­te­taan ja perinteet menet­tä­vät mer­ki­tys­tään, minuuden raken­ta­mi­nen on hen­ki­lö­koh­tai­nen ja poh­dis­ke­lua sisältävä projekti. Rakennamme jat­ku­vas­ti muuttuvaa tarinaa omasta elä­mäs­täm­me. Tarjolla on yhä enemmän valintoja siitä, miten elää. Samalla elämä näyt­täy­tyy epä­var­ma­na; media tuo kau­kai­set­kin tapah­tu­mat ja konflik­tit lähelle, ja ilmas­ton­muu­tok­sen kaltaiset suuret kysy­myk­set kos­ket­ta­vat kaikkia.


Giddensin mukaan mer­ki­tyk­sel­li­syy­den puute on mer­kit­tä­vä psyyk­ki­nen haaste nykye­lä­mäs­sä. Hän näkee tera­peut­ti­ses­sa kult­tuu­ris­sa jopa vapau­tu­mi­sen mah­dol­li­suu­den: esi­mer­kik­si self-help ‑kirjan lukeminen voi antaa tilai­suu­den oman iden­ti­tee­tin poh­dis­ke­luun ja luoda koke­muk­sen toi­mi­juu­des­ta omassa elämässä.


Toinen näkökulma tera­peut­ti­seen kult­tuu­riin on hallinnan tema­tiik­ka. Terapeuttisilla tek­nii­koil­la muokataan minä­suh­det­ta, mutta esi­mer­kik­si self-help kir­jal­li­suu­des­sa toistuva ideaalin minuuden malli on usein kapea. Siihen kuuluu yksi­lö­kes­kei­syys, oman tuot­ta­vuu­den paran­ta­mi­nen ja ongelmien ratkaisu itseen kes­kit­ty­mi­sen avulla, ei kol­lek­tii­vi­ses­ti.


Tällaisten arvojen koros­ta­mi­sen voi nähdä pal­ve­le­van kapi­ta­lis­tia yhteis­kun­tia, joissa jokainen huolehtii itse itsestään ja käyttää ener­gian­sa työn­te­koon ja itsensä kehit­tä­mi­seen. Yksilön esitetään olevan yksin vastuussa omasta hyvin­voin­nis­taan ja onnel­li­suu­des­taan, vaikka raken­teel­lis­ten ongelmien ratkaisu esi­mer­kik­si työ­pai­koil­la vaatisi yhdessä toi­mi­mis­ta.

Self-helpille keskeistä on hyvinvoinnin lisääminen ja ajatusmallien kyseenalaistaminen. Henkilö pitää kädessään kasaa polaroid-kuvia, joista päällimmäisessä henkilö seisoo kiven päällä vuoristojärven rannalla. Kuvassa lukee "uncomplicate yourself".

Yksilön vapautta ja vastuuta korostava diskurssi asettuu etenkin yhdys­val­ta­lai­seen men­ta­li­teet­tiin, josta myös self-help ‑genre on lähtöisin. Ensimmäisiä var­si­nai­sia self-help ‑kirjoja on Norman Vincent Pealen 1950-luvulla kir­joit­ta­ma The Power of Positive Thinking. Nykyäänkin vallalla olevassa posi­tii­vi­ses­sa ajat­te­lus­sa nähdään, että ajatukset tuottavat todel­li­suu­den. Positiivisesta ajat­te­lus­ta seuraa hyviä asioita, kuten vaurautta ja terveyttä. Negatiiviset ajatukset taas luovat nega­tii­vi­sen todel­li­suu­den. Tämä ajatus on myös Suomessa tuttu etenkin austra­lia­lai­sen Rhonda Byrnen self-help ‑kirjasta Salaisuus. Sen mukaan halua­man­sa asiat saavuttaa, kun kuvit­te­lee niiden olevan jo olemassa.


Self-help ‑genre on saa­vut­ta­nut maa­il­man­laa­juis­ta suosiota. Miten USA:sta lähtöisin olevat ajatukset sovel­tu­vat eri­lai­siin yhteis­kun­nal­li­siin ja kult­tuu­ri­siin kon­teks­tei­hin? Self-help ‑kir­jal­li­suut­ta ja genren lukijoita on tutkittu eri­tyi­ses­ti USA:ssa, mutta viime vuosina on julkaistu tut­ki­muk­sia myös esi­mer­kik­si venä­läi­sis­tä self-help luki­jois­ta. Kuten arvata saattaa, neu­vos­toai­kai­sen kol­lek­tii­vi­sen ajattelun muistavat venä­läi­set eivät alle­kir­joi­ta kri­tii­kit­tä ajatuksia rahal­li­ses­ta menes­tyk­ses­tä tienä onneen tai muita vahvasti yksi­lö­kes­kei­siä teesejä.


Paikal­li­ses­sa kon­teks­tis­sa kir­joi­te­tut self-help ‑kirjat ottavat yleensä maa­il­man­laa­jui­ses­ti myytyjä teoksia paremmin huomioon yhteis­kun­nal­li­set ja kult­tuu­ri­set rakenteet. Esimerkiksi poh­jois­mais­ten kir­joit­ta­jien teoksissa hyvin­voin­ti­val­tio ja sosi­aa­li­set siteet esitetään herkemmin minuutta tukevina, kun taas laa­jem­mil­le mark­ki­noil­le suun­na­tuis­sa kirjoissa yhteis­kun­nal­li­set ins­ti­tuu­tiot kuvataan useammin “autent­ti­sen” minuuden etsintää han­ka­loit­ta­vi­na.


Self-helpin lukijat ovat vali­koi­via. He valit­se­vat kirjat ja kirjojen kohdat, joista kokevat saavansa hyötyä hen­ki­lö­koh­tai­siin tilan­tei­siin. Tutkimuksissa on havaittu, että vaikkei self-help ‑tekstejä niellä koko totuuk­si­na, self-help ja vastaavat tera­peut­ti­set tekniikat tuovat toi­mi­juu­den tunnetta omaan elämään. Näin esi­mer­kik­si Venäjän kal­tai­ses­sa yhteis­kun­nal­li­ses­sa tilan­tees­sa, jossa poliit­tis­ten muutosten eteenpäin vieminen koetaan haas­ta­vak­si.


Lukiessaan self-helpiä ihmiset kokevat myös yhtei­söl­li­syy­den tunnetta toisten luki­joi­den kanssa. Vaikkei toisia lukijoita ikinä tapaisi, kirjat esittävät seli­tyk­siä ja antavat ymmär­rys­tä omiin elä­män­ta­pah­tu­miin. Samalla ne vah­vis­ta­vat, että muillakin on saman­lai­sia kokemuksia.

Minä olen tarpeeksi

Kuten self-help, self-care on keino rakentaa minä­suh­det­ta. Self-care ‑dis­kurs­sis­sa itsen ja omien tarpeiden kuuntelu on oleel­lis­ta. Omia tar­pei­taan kuun­te­le­mal­la voi päättää, mikä itselle tekisi hyvää juuri tällä hetkellä: ilta sohvalla maaten vai juok­su­lenk­ki? Haastateltavani puhuivat oman intuition kuun­te­le­mi­ses­ta ja oman olon tar­kis­ta­mi­ses­ta. Kuten self-helpissä, myös self-care ‑dis­kurs­sis­sa oma itse on tärkeä tie­don­läh­de.


Itsestä huo­leh­ti­mi­sel­le ei ole yhtä mää­ri­tel­mää. Sillä voidaan tar­koit­taa esi­mer­kik­si salilla käymistä, medi­taa­tio­ta, kas­vo­hoi­toa tai iltaa Netflixin parissa. Keskeistä on mää­ri­tel­lä tekeminen ja teon aie itsestä huo­leh­ti­mi­sek­si. Self-care on asia, jonka yksilö tekee oman hyvin­voin­tin­sa eteen.


Haas­ta­tel­ta­va­ni kertoivat, että self-care ymmär­re­tään usein pin­nal­li­se­na, kulu­tuk­seen liit­ty­vä­nä ilmiönä. Stereotyyppisesti self-care nähdään hem­mot­te­lu­na ja mani­kyy­rei­nä. Tämä liittyy ilmiön kau­pal­lis­tu­mi­seen – esi­mer­kik­si kau­neu­den­hoi­to­tuot­tei­ta mark­ki­noi­daan itsestä huo­leh­ti­mi­sen kautta. Some-kes­kus­te­luis­sa ja haas­tat­te­luis­sa tuotiin kuitenkin esille, että itsestä huo­leh­ti­mi­sel­la on syvempi ulot­tu­vuus. Se liittyy hyvän elämän ja koko­nais­val­tai­sen hyvin­voin­nin tavoit­te­luun.


Haas­ta­tel­ta­vien mukaan hyvin­voin­nis­ta puhutaan tällä hetkellä paljon ja sille on tarvetta, sillä nykyelämä näyt­täy­tyy hektisenä ja stres­saa­va­na. Saatavilla on paljon tietoa ja valin­nan­va­paut­ta. Tämä voi avata uusia mah­dol­li­suuk­sia, mutta myös lisätä epä­var­muu­den tunnetta. Self-care ‑ajattelu tarjoaa rat­kai­suk­si hidas­ta­mis­ta ja itsen kuuntelua.

Ihonhoito kuuluu itsestään huolehtimiseen. Parrakas henkilö katsoo kameraan levittäessään kasvoilleen savinaamiota.

Itsestä huo­leh­ti­mi­nen näyt­täy­tyy tärkeänä, sillä muuten omat voi­ma­va­rat menevät helposti työn­te­koon tai muista huo­leh­ti­mi­seen. Jos itselle ei jää aikaa, hyvin­voin­nil­le tärkeä minäsuhde jää työs­tä­mät­tä. Tämän vuoksi somessa itsestä huo­leh­ti­mi­ses­ta muis­tu­te­taan usein, ja kom­ment­ti­ken­tät täyttyvät kom­men­teis­ta, joissa näistä muis­tu­tuk­sis­ta kiitetään.


Self-care ‑dis­kurs­sis­sa itsestä huo­leh­ti­mi­sen nähdään olevan myös paras tapa huolehtia muista. Naisvaltaisessa kes­kus­te­lus­sa puhutaan eri­tyi­ses­ti naisia kos­ket­ta­vis­ta aiheista. Äitiys on paljon esillä – onhan äitiys pitkälti muista huo­leh­ti­mis­ta.


Some-kes­kus­te­li­jat kokevat, että yhteis­kun­ta asettaa paineita elää tie­tyn­lais­ta elämää. Täydellinen nainen näyt­täy­tyy jat­ku­vas­ti tuot­te­li­aa­na, kauniina ja sek­sik­kää­nä sekä samalla äitinä, joka antaa lap­sil­leen kaikkensa. Medialla ja sosi­aa­li­sel­la medialla on paljon valtaa. Niissä esitetty kapea täy­del­li­sen naisen muotti saa aikaan huo­nom­muu­den tunnetta. Self-care ‑sisällön jakaminen somessa olikin useam­mal­la haas­ta­tel­ta­val­la­ni alkanut halusta muis­tut­taa itseään siitä, ettei haittaa olla epä­täy­del­li­nen.


Self-love – itsen rakas­ta­mi­nen – tuodaan myös usein esiin self-care kes­kus­te­luis­sa. Itsensä rakas­ta­mis­ta ei nähdä nar­sis­mi­na, vaan eri­tyi­ses­ti naisten keinona taistella yhteis­kun­nan asettamia vaa­ti­muk­sia vastaan. Eräässä pos­tauk­ses­sa sanottiin itsensä rakas­ta­mi­sen olevan tapa vastustaa jär­jes­tel­mää joka tekee voittoa sillä, että naiset saadaan uskomaan etteivät he ole tarpeeksi. Toisia muis­tu­te­taan siitä, ettei heidän arvonsa ole riip­pu­vai­nen ulko­näös­tä, tuot­ta­vuu­des­ta tai ter­vey­den­ti­las­ta. Sosiaalista mediaa käytetään toisten voi­maan­nut­ta­mi­seen, ei vain itsen koros­ta­mi­seen. Levon tarvetta ja omien tunteiden kuuntelua korostetaan.

Hyvän elämän normit

Self-care ‑kes­kus­te­luis­sa luodaan normeja, jotka asetetaan vas­tak­kain jatkuvan suo­rit­ta­mi­sen ja menes­tyk­sen tavoit­te­lun kanssa. Kuten self-help ‑kirjoissa, näissä kes­kus­te­luis­sa raken­ne­taan tie­tyn­lais­ta käsitystä ide­aa­lis­ta minuu­des­ta. Tämä minuus muodostuu self-care ‑kes­kus­te­luis­sa usein nime­no­maan vasten yhteis­kun­nan tasolta ymmär­ret­tyä painetta olla “täy­del­li­nen”.


Toisaalta minäkuva on yksi­lö­kes­kei­nen, eikä vält­tä­mät­tä kannusta kol­lek­tii­vi­seen toi­min­taan muutosten saa­vut­ta­mi­sek­si. Myös sosi­aa­li­set suhteet ymmär­re­tään pitkälti yksilön tarpeiden kautta, joskin itsestä huo­leh­ti­mi­ses­ta puhutaan myös parhaana keinona toisista huo­leh­ti­mi­seen.


Vaikka self-care ‑kes­kus­te­lut käsit­te­le­vät enim­mäk­seen hen­ki­lö­koh­tai­sen hyvin­voin­nin yllä­pi­tä­mis­tä, niissä myös käsi­tel­lään eri­tyi­ses­ti naisten elämiä kos­ket­ta­via laajempia aiheita. Niissä saatetaan myös ottaa poliit­ti­ses­ti kantaa eri­tyi­ses­ti naisten oikeuk­siin.


Some­kes­kus­te­li­jat kokevat tärkeäksi puhua kaikista elämän eri puolista, ei ainoas­taan saa­vu­tuk­sis­ta ja suo­ri­tuk­sis­ta. Somen täy­del­li­sik­si hiottuja pos­tauk­sia elämän huip­pu­het­kis­tä halutaan moni­puo­lis­taa. Mielenterveyden kanssa kamp­pai­lus­ta ja muista hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta vai­keuk­sis­taan ker­to­mal­la somet­ta­jat muis­tut­ta­vat toisiaan siitä, ettei kenenkään elämä ole pel­käs­tään mojitojen juomista rannalla.


Tari­noi­taan jakamalla kes­kus­te­li­jat myös raken­ta­vat omaa minä­suh­det­taan ja nar­ra­tii­via omasta elä­mäs­tään. Self-care ‑dis­kurs­sis­sa ratkaisu elämän tuomiin haas­tei­siin on take care of yourself first – huolehdi itsestäsi ensin.

Aurinkoiselle rannalle on kerätty kivimuodostelma, jossa erikokoisia kiviä tasapainotellaan toistensa päälle kartion muotoon. Kivien tasapainottelua pidetään yhtenä meditaation muotona.
  1. Sannamari Kurki, 2020: “You can’t pour from an empty cup. Take care of yourself first.” : Constructing the self in online self-care discourse. Pro gradu ‑tutkielma, Helsingin yliopisto.
  2. Barbara Ehrenreich, 2009: Bright-Sided: How the Relentless Promotion of Positive Thinking Has Undermined America.
  3. The Guardian/​Arwa Mahdawi, 2017: Generation Treat Yo’ Self: The Problem with ‘Self-Care’.
  4. Suvi Salmenniemi ja Anne Pessi, 2017: ‘Herätkää Pöljät!’: Minuus, yhteis­kun­ta ja muutos self-help ‑kir­jal­li­suu­des­sa. Kulttuurintutkimus-lehti.
  5. Suvi Salmenniemi ja Mariya Vorona, 2014: Reading Self-Help Literature in Russia – Governmentality, Psychology and Subjectivity. British Journal of Sociology.
  6. NPR/​Christianna Silva, 2017. The Millennial Obsession With Self-Care.

Kirjoittaja

Sannamari Kurki on juuri valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta ja huolehtii hyvinvoinnistaan tanssin, nukkumisen, nauramisen ja Netflixin avulla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Covid-19 -pandemia on varjostanut odottavien äitien raskausaikaa ja perheen ensimmäistä vauvavuotta. Sekä pelko viruksen vaikutuksesta äidin ja vauvan terveyteen että koronarajoitukset ovat eristäneet monen äidin sosiaalisista kontakteista ja tehneet odotuksesta yksinäistä. Perheen perustamiseen liittyvien riittien puuttuminen on jättänyt useat vanhemmat tyhjän päälle ja lisännyt omillaan pärjäämisen painetta.

Body suspensionissa haastetaan koukuissa roikkumalla sekä itseä että kehoon ja kipuun liitettyjä kulttuurisia käytäntöjä. Vapaaehtoisesti valittuna kipu näyttäytyy negatiivisen ja sairauteen liitettävän aistimuksen sijaan positiivisena välineenä arkielämästä poikkeavaan keholliseen olemassaoloon. Kivun ja kehollisen leikin välisessä vuorovaikutuksessa itsestäänselvänä pidetty kyseenalaistuu ja tulee näkyväksi muodostaen näin body suspensionin haastavan hauskuuden.

Kuinka monta seksuaalirikosta vaaditaan kriisiin? Kriisit ovat aina määrittelykysymyksiä ja kriisipuhe poliittisten ja taloudellisten motiivien värittämää. Kriisipuhe hyödyttää usein esittäjäänsä, mutta tilanteen kuvaaminen kriisinä voi olla arvokasta myös laajempien yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisessa.

Steinerpedagogiset varhaiskasvattajat kokevat lasten muuttuneen viime vuosikymmenten aikana. Yhä useammat lapset “tietävät kaikesta kaiken ja puhuvat kuin pienet aikuiset” mutta eivät liity leikkiin, eivät selviä vastoinkäymisistä, eivätkä osaa käyttää käsiään. Näin käy, kun yhteiskunta keskittyy älyyn, tietoon ja tuottavuuteen.