Self-care kannustaa huolehtimaan itsestä ensin

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Vuoden pimeim­pä­nä aikana ja koronan rajoit­ta­mas­sa arjessa monella on tilaa levätä ja keskittyä omaan hyvin­voin­tiin. Hyvinvoinnin yllä­pi­tä­mi­ses­tä puhutaan paljon ja se näyt­täy­tyy tärkeänä osana elämää. Viime vuosina etenkin englan­nin­kie­li­ses­sä sosi­aa­li­ses­sa mediassa kes­kit­ty­mis­tä hen­ki­lö­koh­tai­seen hyvin­voin­tiin on ilmaistu usein käsit­teel­lä self-care, itsestä huo­leh­ti­mi­nen.


Sosi­aa­li­ses­sa mediassa jaetaan muis­tuk­sia levätä, rakastaa itseään ja hyväksyä vai­keat­kin tunteet. Äitejä keho­te­taan pitämään huolta myös itsestään ja muis­tu­te­taan, ettei huo­len­pi­to itsestä ole itsekästä. Itseä keho­te­taan arvos­ta­maan sil­loin­kin, kun sängystä ylös pää­se­mi­nen on vaikeaa. Erityisesti naiset jakavat somessa self-care ‑aiheista sisältöä, jossa huo­len­pi­to itsestä nostetaan parhaaksi tavaksi toimia yhteis­kun­nas­sa ja ihmis­suh­teis­sa.


Tämä teksti pohjaa pro gradu ‑tut­kiel­maa­ni, jossa tar­kas­te­len sitä miten sosi­aa­li­ses­sa mediassa puhutaan hyvin­voin­nis­ta ja siitä huo­leh­ti­mi­ses­ta sekä sitä, millaista minuutta näissä kes­kus­te­luis­sa luodaan. Miksi meitä täytyy muis­tut­taa pysäh­ty­mään, kuun­te­le­maan itseämme ja huo­leh­ti­maan itses­täm­me? Hyvinvointi tuntuu yksin­ker­tai­sel­ta asialta. Hyvinvoinnissa puhumme kuitenkin samalla siitä, miten ymmär­räm­me itsemme ja mil­lai­se­na näemme hyvän, tavoit­te­le­mi­sen arvoisen elämän.

Instagram-etnografia hyvinvoinnista

Havahduin self-care ‑ilmiön suosioon muutama vuosi sitten sela­tes­sa­ni omaa Instagramiani. Termi self-care oli pyörinyt syöt­tees­sä­ni jo jonkin aikaa seu­raa­mie­ni hyvin­voin­ti­vai­kut­ta­jien some­ti­leil­lä. Yhtäkkiä aloin huomata yhä eri­taus­tai­sem­pien ihmisten julis­ta­van itsestä huo­leh­ti­mi­sen sanomaa. Aloin pohtia, mitä paljon puhuttu self-care tar­koit­taa ja mitä kaikkea siihen liittyy.


Tutki­muk­se­ni perustuu keväällä ja kesällä 2019 tehtyihin havain­toi­hin self-care ‑aihei­sis­ta Instagram-pos­tauk­sis­ta ja niiden kom­ment­ti­ket­juis­ta sekä kahdeksan sisäl­lön­tuot­ta­jan kanssa tehtyihin haas­tat­te­lui­hin.


Instagram on ant­ro­po­lo­gin tut­ki­mus­kent­tä­nä mie­len­kiin­toi­nen, mutta haastava. Sosiaalisessa mediassa ei ole maan­tie­teel­li­siä rajoja, joiden avulla määrittää tut­kit­ta­va kult­tuu­ri­nen kenttä. Samalla tämä yli­kan­sal­li­nen elementti on myös se, mikä some­dis­kurs­seis­sa kiehtoo – miten tie­tyn­lai­nen tapa kes­kus­tel­la hyvin­voin­nis­ta kiertää eri­lai­sis­sa kult­tuu­ri­sis­sa kon­teks­teis­sa.


Internet-etno­gra­fia on laaja käsite, jonka piiriin mahtuu erilaisia tut­ki­mus­me­ne­tel­miä. Omassa “Instagram-etno­gra­fias­sa­ni” käytin hash­ta­ge­ja kiin­nos­ta­vien jul­kai­su­jen ja tilien etsi­mi­seen ja tallensin pos­tauk­sia ja kes­kus­te­lu­ja kes­kit­tyen eri­tyi­ses­ti self-care ‑käsitteen mää­ri­tel­miin, lai­nauk­siin ja neuvoihin. Instagramin kautta löysin myös haas­ta­tel­ta­va­ni, jotka kaikki jakavat somessa hyvin­voin­tiin liittyvää sisältöä. Kaikki haas­ta­tel­ta­va­ni ovat naisia. Miesten yllä­pi­tä­miä self-care ‑tilejä ei tullut tut­ki­muk­sen aikana montaa vastaan. Haastateltavat ovat kotoisin USA:sta, Kanadasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta, iältään noin 20 – 45-vuotiaita.

Instagram toimii self-care -kulttuurin välittäjänä. IPhonella henkilö, jonka kynnet on lakattu valkoisiksi ottaa kuvaa huoneesta, jonka seinällä lukee "Welcome to the community". Kuva piirtyy puhelimen näytölle.

Instagramissa hyvin­voin­tiin liittyvää sisältöä jakaviin kuuluu niin ammat­ti­lai­sia kuin yksi­tyis­hen­ki­löi­tä. Self-care ‑viestejä jakavat tai­tei­li­jat, yksi­tyi­sih­mi­set, tera­peu­tit, joo­gao­pet­ta­jat tai ‑studiot, hen­ki­lö­koh­tai­set val­men­ta­jat, kir­jai­li­jat ja hyvin­voin­ti­blog­ga­rit. Myös haas­ta­tel­ta­vil­la oli erilaisia moti­vaa­tioi­ta ja taustoja hyvin­voin­ti­vai­kut­ta­mi­seen. Yksi haas­ta­tel­ta­vis­ta oli par­hail­laan kehit­tä­mäs­sä self-care ‑puhe­li­nappli­kaa­tio­ta. Toinen on pää­toi­mi­sel­ta amma­til­taan tera­peut­ti ja jakaa somessa ja sivus­tol­laan eri­tyi­ses­ti mie­len­ter­vey­teen liittyvää sisältöä. Osa haas­ta­tel­ta­vis­ta oli aloit­ta­nut sisällön jakamisen omaksi ilokseen, mutta toivoi sen somessa piris­tä­vän ja auttavan myös muita.


Tämä moni­nai­nen self-care ‑sisäl­lön­tuot­ta­jien joukko jakaa rohkaisua, neuvoja ja muis­tu­tuk­sia. Kommenttikentissä jul­kai­su­jen aja­tuk­sis­ta kes­kus­tel­laan ja kiitetään. Neuvoja jaetaan arkisista self-care ‑rutii­neis­ta, kuten siitä miten aloittaa aamu hyvin. Neuvot voivat liittyä myös ihmis­suh­tei­siin tai minä­suh­tee­seen. Erityisesti mie­len­ter­vey­des­tä puhutaan paljon.


Muis­tu­tuk­set alkavat usein lausah­duk­sil­la “Friendly reminder that…” tai ”It’s okay to…”. Myös lai­nauk­set ovat suo­sit­tu­ja. Yksi haas­ta­tel­ta­vis­ta arveli lai­naus­ten suosion syyksi niiden sovel­let­ta­vuu­den eri­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin. Kuvitusten ja tekstien yhdis­tel­miä käytetään paljon, ja niiden tekijät ovat usein ammat­ti­lai­sia. Parhaat kuvat ja tekstit kiertävät monien ihmisten ja orga­ni­saa­tioi­den tileillä.


Self-care ‑ilmiö on laaja, eikä sen mää­rit­te­ly ole yksioi­kois­ta. Instagram-kes­kus­te­luis­ta voi kuitenkin hahmottaa toistuvia mää­ri­tel­miä ja piirteitä. Kehotuksilla “ladata omat akkusi ensin” luodaan käsitystä yksilön suhteesta muihin, ja siitä millaista on ideaali minuus tässä keskustelussa.

Terapeuttinen kulttuuri

Self-care ‑diskurssi asettuu osaksi laajempaa niin kutsuttua tera­peut­tis­ta kult­tuu­ria, jossa erilaisia ilmiöitä ymmär­re­tään ja seli­te­tään psy­ko­lo­gi­sin termein. Psykologiset tieteet ovat olleet suuressa osassa siinä, miten län­si­mai­set ihmiset ymmär­tä­vät itsensä. Tämä psy­ko­lo­gi­nen kat­son­ta­kan­ta on kuitenkin ver­rat­tain uusi ja vain yksi tapa ymmärtää minuus.


Antro­po­lo­gias­sa minuus ymmär­re­tään vaih­te­le­va­na käsit­tee­nä, joka syntyy kult­tuu­ri­ses­ti värit­ty­nees­sä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa muiden kanssa. Yleistäen “län­si­mais­sa” minuus hah­mo­te­taan indi­vi­du­aa­li­na. ”Itse” on jakamaton yksikkö, jolla on jon­kin­lai­nen sisin, ydin tai sielu, ja joka on itse­näi­nen ja ato­mis­ti­nen toimija.


Sosiologi Anthony Giddensin mukaan nyky-yhteis­kun­nas­sa, jossa yksi­löl­li­syyt­tä arvos­te­taan ja perinteet menet­tä­vät mer­ki­tys­tään, minuuden raken­ta­mi­nen on hen­ki­lö­koh­tai­nen ja poh­dis­ke­lua sisältävä projekti. Rakennamme jat­ku­vas­ti muuttuvaa tarinaa omasta elä­mäs­täm­me. Tarjolla on yhä enemmän valintoja siitä, miten elää. Samalla elämä näyt­täy­tyy epä­var­ma­na; media tuo kau­kai­set­kin tapah­tu­mat ja konflik­tit lähelle, ja ilmas­ton­muu­tok­sen kaltaiset suuret kysy­myk­set kos­ket­ta­vat kaikkia.


Giddensin mukaan mer­ki­tyk­sel­li­syy­den puute on mer­kit­tä­vä psyyk­ki­nen haaste nykye­lä­mäs­sä. Hän näkee tera­peut­ti­ses­sa kult­tuu­ris­sa jopa vapau­tu­mi­sen mah­dol­li­suu­den: esi­mer­kik­si self-help ‑kirjan lukeminen voi antaa tilai­suu­den oman iden­ti­tee­tin poh­dis­ke­luun ja luoda koke­muk­sen toi­mi­juu­des­ta omassa elämässä.


Toinen näkökulma tera­peut­ti­seen kult­tuu­riin on hallinnan tema­tiik­ka. Terapeuttisilla tek­nii­koil­la muokataan minä­suh­det­ta, mutta esi­mer­kik­si self-help kir­jal­li­suu­des­sa toistuva ideaalin minuuden malli on usein kapea. Siihen kuuluu yksi­lö­kes­kei­syys, oman tuot­ta­vuu­den paran­ta­mi­nen ja ongelmien ratkaisu itseen kes­kit­ty­mi­sen avulla, ei kol­lek­tii­vi­ses­ti.


Tällaisten arvojen koros­ta­mi­sen voi nähdä pal­ve­le­van kapi­ta­lis­tia yhteis­kun­tia, joissa jokainen huolehtii itse itsestään ja käyttää ener­gian­sa työn­te­koon ja itsensä kehit­tä­mi­seen. Yksilön esitetään olevan yksin vastuussa omasta hyvin­voin­nis­taan ja onnel­li­suu­des­taan, vaikka raken­teel­lis­ten ongelmien ratkaisu esi­mer­kik­si työ­pai­koil­la vaatisi yhdessä toi­mi­mis­ta.

Self-helpille keskeistä on hyvinvoinnin lisääminen ja ajatusmallien kyseenalaistaminen. Henkilö pitää kädessään kasaa polaroid-kuvia, joista päällimmäisessä henkilö seisoo kiven päällä vuoristojärven rannalla. Kuvassa lukee "uncomplicate yourself".

Yksilön vapautta ja vastuuta korostava diskurssi asettuu etenkin yhdys­val­ta­lai­seen men­ta­li­teet­tiin, josta myös self-help ‑genre on lähtöisin. Ensimmäisiä var­si­nai­sia self-help ‑kirjoja on Norman Vincent Pealen 1950-luvulla kir­joit­ta­ma The Power of Positive Thinking. Nykyäänkin vallalla olevassa posi­tii­vi­ses­sa ajat­te­lus­sa nähdään, että ajatukset tuottavat todel­li­suu­den. Positiivisesta ajat­te­lus­ta seuraa hyviä asioita, kuten vaurautta ja terveyttä. Negatiiviset ajatukset taas luovat nega­tii­vi­sen todel­li­suu­den. Tämä ajatus on myös Suomessa tuttu etenkin austra­lia­lai­sen Rhonda Byrnen self-help ‑kirjasta Salaisuus. Sen mukaan halua­man­sa asiat saavuttaa, kun kuvit­te­lee niiden olevan jo olemassa.


Self-help ‑genre on saa­vut­ta­nut maa­il­man­laa­juis­ta suosiota. Miten USA:sta lähtöisin olevat ajatukset sovel­tu­vat eri­lai­siin yhteis­kun­nal­li­siin ja kult­tuu­ri­siin kon­teks­tei­hin? Self-help ‑kir­jal­li­suut­ta ja genren lukijoita on tutkittu eri­tyi­ses­ti USA:ssa, mutta viime vuosina on julkaistu tut­ki­muk­sia myös esi­mer­kik­si venä­läi­sis­tä self-help luki­jois­ta. Kuten arvata saattaa, neu­vos­toai­kai­sen kol­lek­tii­vi­sen ajattelun muistavat venä­läi­set eivät alle­kir­joi­ta kri­tii­kit­tä ajatuksia rahal­li­ses­ta menes­tyk­ses­tä tienä onneen tai muita vahvasti yksi­lö­kes­kei­siä teesejä.


Paikal­li­ses­sa kon­teks­tis­sa kir­joi­te­tut self-help ‑kirjat ottavat yleensä maa­il­man­laa­jui­ses­ti myytyjä teoksia paremmin huomioon yhteis­kun­nal­li­set ja kult­tuu­ri­set rakenteet. Esimerkiksi poh­jois­mais­ten kir­joit­ta­jien teoksissa hyvin­voin­ti­val­tio ja sosi­aa­li­set siteet esitetään herkemmin minuutta tukevina, kun taas laa­jem­mil­le mark­ki­noil­le suun­na­tuis­sa kirjoissa yhteis­kun­nal­li­set ins­ti­tuu­tiot kuvataan useammin “autent­ti­sen” minuuden etsintää han­ka­loit­ta­vi­na.


Self-helpin lukijat ovat vali­koi­via. He valit­se­vat kirjat ja kirjojen kohdat, joista kokevat saavansa hyötyä hen­ki­lö­koh­tai­siin tilan­tei­siin. Tutkimuksissa on havaittu, että vaikkei self-help ‑tekstejä niellä koko totuuk­si­na, self-help ja vastaavat tera­peut­ti­set tekniikat tuovat toi­mi­juu­den tunnetta omaan elämään. Näin esi­mer­kik­si Venäjän kal­tai­ses­sa yhteis­kun­nal­li­ses­sa tilan­tees­sa, jossa poliit­tis­ten muutosten eteenpäin vieminen koetaan haas­ta­vak­si.


Lukiessaan self-helpiä ihmiset kokevat myös yhtei­söl­li­syy­den tunnetta toisten luki­joi­den kanssa. Vaikkei toisia lukijoita ikinä tapaisi, kirjat esittävät seli­tyk­siä ja antavat ymmär­rys­tä omiin elä­män­ta­pah­tu­miin. Samalla ne vah­vis­ta­vat, että muillakin on saman­lai­sia kokemuksia.

Minä olen tarpeeksi

Kuten self-help, self-care on keino rakentaa minä­suh­det­ta. Self-care ‑dis­kurs­sis­sa itsen ja omien tarpeiden kuuntelu on oleel­lis­ta. Omia tar­pei­taan kuun­te­le­mal­la voi päättää, mikä itselle tekisi hyvää juuri tällä hetkellä: ilta sohvalla maaten vai juok­su­lenk­ki? Haastateltavani puhuivat oman intuition kuun­te­le­mi­ses­ta ja oman olon tar­kis­ta­mi­ses­ta. Kuten self-helpissä, myös self-care ‑dis­kurs­sis­sa oma itse on tärkeä tie­don­läh­de.


Itsestä huo­leh­ti­mi­sel­le ei ole yhtä mää­ri­tel­mää. Sillä voidaan tar­koit­taa esi­mer­kik­si salilla käymistä, medi­taa­tio­ta, kas­vo­hoi­toa tai iltaa Netflixin parissa. Keskeistä on mää­ri­tel­lä tekeminen ja teon aie itsestä huo­leh­ti­mi­sek­si. Self-care on asia, jonka yksilö tekee oman hyvin­voin­tin­sa eteen.


Haas­ta­tel­ta­va­ni kertoivat, että self-care ymmär­re­tään usein pin­nal­li­se­na, kulu­tuk­seen liit­ty­vä­nä ilmiönä. Stereotyyppisesti self-care nähdään hem­mot­te­lu­na ja mani­kyy­rei­nä. Tämä liittyy ilmiön kau­pal­lis­tu­mi­seen – esi­mer­kik­si kau­neu­den­hoi­to­tuot­tei­ta mark­ki­noi­daan itsestä huo­leh­ti­mi­sen kautta. Some-kes­kus­te­luis­sa ja haas­tat­te­luis­sa tuotiin kuitenkin esille, että itsestä huo­leh­ti­mi­sel­la on syvempi ulot­tu­vuus. Se liittyy hyvän elämän ja koko­nais­val­tai­sen hyvin­voin­nin tavoit­te­luun.


Haas­ta­tel­ta­vien mukaan hyvin­voin­nis­ta puhutaan tällä hetkellä paljon ja sille on tarvetta, sillä nykyelämä näyt­täy­tyy hektisenä ja stres­saa­va­na. Saatavilla on paljon tietoa ja valin­nan­va­paut­ta. Tämä voi avata uusia mah­dol­li­suuk­sia, mutta myös lisätä epä­var­muu­den tunnetta. Self-care ‑ajattelu tarjoaa rat­kai­suk­si hidas­ta­mis­ta ja itsen kuuntelua.

Ihonhoito kuuluu itsestään huolehtimiseen. Parrakas henkilö katsoo kameraan levittäessään kasvoilleen savinaamiota.

Itsestä huo­leh­ti­mi­nen näyt­täy­tyy tärkeänä, sillä muuten omat voi­ma­va­rat menevät helposti työn­te­koon tai muista huo­leh­ti­mi­seen. Jos itselle ei jää aikaa, hyvin­voin­nil­le tärkeä minäsuhde jää työs­tä­mät­tä. Tämän vuoksi somessa itsestä huo­leh­ti­mi­ses­ta muis­tu­te­taan usein, ja kom­ment­ti­ken­tät täyttyvät kom­men­teis­ta, joissa näistä muis­tu­tuk­sis­ta kiitetään.


Self-care ‑dis­kurs­sis­sa itsestä huo­leh­ti­mi­sen nähdään olevan myös paras tapa huolehtia muista. Naisvaltaisessa kes­kus­te­lus­sa puhutaan eri­tyi­ses­ti naisia kos­ket­ta­vis­ta aiheista. Äitiys on paljon esillä – onhan äitiys pitkälti muista huo­leh­ti­mis­ta.


Some-kes­kus­te­li­jat kokevat, että yhteis­kun­ta asettaa paineita elää tie­tyn­lais­ta elämää. Täydellinen nainen näyt­täy­tyy jat­ku­vas­ti tuot­te­li­aa­na, kauniina ja sek­sik­kää­nä sekä samalla äitinä, joka antaa lap­sil­leen kaikkensa. Medialla ja sosi­aa­li­sel­la medialla on paljon valtaa. Niissä esitetty kapea täy­del­li­sen naisen muotti saa aikaan huo­nom­muu­den tunnetta. Self-care ‑sisällön jakaminen somessa olikin useam­mal­la haas­ta­tel­ta­val­la­ni alkanut halusta muis­tut­taa itseään siitä, ettei haittaa olla epä­täy­del­li­nen.


Self-love – itsen rakas­ta­mi­nen – tuodaan myös usein esiin self-care kes­kus­te­luis­sa. Itsensä rakas­ta­mis­ta ei nähdä nar­sis­mi­na, vaan eri­tyi­ses­ti naisten keinona taistella yhteis­kun­nan asettamia vaa­ti­muk­sia vastaan. Eräässä pos­tauk­ses­sa sanottiin itsensä rakas­ta­mi­sen olevan tapa vastustaa jär­jes­tel­mää joka tekee voittoa sillä, että naiset saadaan uskomaan etteivät he ole tarpeeksi. Toisia muis­tu­te­taan siitä, ettei heidän arvonsa ole riip­pu­vai­nen ulko­näös­tä, tuot­ta­vuu­des­ta tai ter­vey­den­ti­las­ta. Sosiaalista mediaa käytetään toisten voi­maan­nut­ta­mi­seen, ei vain itsen koros­ta­mi­seen. Levon tarvetta ja omien tunteiden kuuntelua korostetaan.

Hyvän elämän normit

Self-care ‑kes­kus­te­luis­sa luodaan normeja, jotka asetetaan vas­tak­kain jatkuvan suo­rit­ta­mi­sen ja menes­tyk­sen tavoit­te­lun kanssa. Kuten self-help ‑kirjoissa, näissä kes­kus­te­luis­sa raken­ne­taan tie­tyn­lais­ta käsitystä ide­aa­lis­ta minuu­des­ta. Tämä minuus muodostuu self-care ‑kes­kus­te­luis­sa usein nime­no­maan vasten yhteis­kun­nan tasolta ymmär­ret­tyä painetta olla “täy­del­li­nen”.


Toisaalta minäkuva on yksi­lö­kes­kei­nen, eikä vält­tä­mät­tä kannusta kol­lek­tii­vi­seen toi­min­taan muutosten saa­vut­ta­mi­sek­si. Myös sosi­aa­li­set suhteet ymmär­re­tään pitkälti yksilön tarpeiden kautta, joskin itsestä huo­leh­ti­mi­ses­ta puhutaan myös parhaana keinona toisista huo­leh­ti­mi­seen.


Vaikka self-care ‑kes­kus­te­lut käsit­te­le­vät enim­mäk­seen hen­ki­lö­koh­tai­sen hyvin­voin­nin yllä­pi­tä­mis­tä, niissä myös käsi­tel­lään eri­tyi­ses­ti naisten elämiä kos­ket­ta­via laajempia aiheita. Niissä saatetaan myös ottaa poliit­ti­ses­ti kantaa eri­tyi­ses­ti naisten oikeuk­siin.


Some­kes­kus­te­li­jat kokevat tärkeäksi puhua kaikista elämän eri puolista, ei ainoas­taan saa­vu­tuk­sis­ta ja suo­ri­tuk­sis­ta. Somen täy­del­li­sik­si hiottuja pos­tauk­sia elämän huip­pu­het­kis­tä halutaan moni­puo­lis­taa. Mielenterveyden kanssa kamp­pai­lus­ta ja muista hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta vai­keuk­sis­taan ker­to­mal­la somet­ta­jat muis­tut­ta­vat toisiaan siitä, ettei kenenkään elämä ole pel­käs­tään mojitojen juomista rannalla.


Tari­noi­taan jakamalla kes­kus­te­li­jat myös raken­ta­vat omaa minä­suh­det­taan ja nar­ra­tii­via omasta elä­mäs­tään. Self-care ‑dis­kurs­sis­sa ratkaisu elämän tuomiin haas­tei­siin on take care of yourself first – huolehdi itsestäsi ensin.

Aurinkoiselle rannalle on kerätty kivimuodostelma, jossa erikokoisia kiviä tasapainotellaan toistensa päälle kartion muotoon. Kivien tasapainottelua pidetään yhtenä meditaation muotona.
  1. Sannamari Kurki, 2020: “You can’t pour from an empty cup. Take care of yourself first.” : Constructing the self in online self-care discourse. Pro gradu ‑tutkielma, Helsingin yliopisto.
  2. Barbara Ehrenreich, 2009: Bright-Sided: How the Relentless Promotion of Positive Thinking Has Undermined America.
  3. The Guardian/​Arwa Mahdawi, 2017: Generation Treat Yo’ Self: The Problem with ‘Self-Care’.
  4. Suvi Salmenniemi ja Anne Pessi, 2017: ‘Herätkää Pöljät!’: Minuus, yhteis­kun­ta ja muutos self-help ‑kir­jal­li­suu­des­sa. Kulttuurintutkimus-lehti.
  5. Suvi Salmenniemi ja Mariya Vorona, 2014: Reading Self-Help Literature in Russia – Governmentality, Psychology and Subjectivity. British Journal of Sociology.
  6. NPR/​Christianna Silva, 2017. The Millennial Obsession With Self-Care.

Kirjoittaja

Sannamari Kurki on juuri valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta ja huolehtii hyvinvoinnistaan tanssin, nukkumisen, nauramisen ja Netflixin avulla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen käsitys miessukupuolen paremmuudesta on vaikuttanut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kyseenalaistetaan ja Jeesuksen hahmo puretaan miehisistä kahleistaan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.

Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asuttamiaan zapoteekkialueita on mediassa kuvattu jopa muxejen paratiisiksi. Sukupuoli, seksuaalisuus ja muxejen rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia.