Suomiräpin tarinoita espoolaislähiöistä

Suomiräpin yksi kantavista teemoista, paikallisuus, kuuluu räppäreiden sanoituksissa ja vilahtelee musiikkivideoilla. 1980-luvulla Suomeen rantautunut räp on noussut pienistä piireistä soittolistojen suosikkigenreksi. Miten keskiluokkaisen Espoon mielikuvat valjastetaan käyttöön usein vastarinnasta energiaa saavassa musiikissa? Miten esityksissä rakennetaan kotiseutua ja keiden ääni siinä kuuluu?

On vuosi 2017 ja istun ola­ri­lai­sen baarin, Daviston, pöydässä. Siirtelen her­mos­tu­nee­na tal­len­nin­ta­ni ja hörpin jo hieman vii­len­ty­nyt­tä kahviani. Olen sopinut tapaa­mi­sen ola­ri­lai­sen räppärin, Ässän, kanssa ja hän on myöhässä. Työstän tut­kiel­ma­ni tärkeintä osaa, haas­tat­te­lu­ja, ja jokainen aiemmin haas­tat­te­le­ma­ni räppäri on suo­si­tel­lut Ässää tut­ki­muk­see­ni. Olen tekemässä tut­ki­mus­ta siitä, miten pai­kal­li­suus ja koti­seu­tui­den­ti­teet­ti näkyvät räp­pä­rei­den esi­tyk­sis­sä ja ker­ron­nas­sa. Olen istunut pöydissä jo useamman kerran eri räp­pä­rei­den kanssa ja kuun­nel­lut muistoja ja tul­kin­to­ja ola­ri­lai­ses­ta koti­seu­dus­ta. 

Kun Ässä saapuu paikalle ja aloitamme haas­tat­te­lun, ymmärrän, miksi niin moni on todennut hänen olevan ola­ri­rä­pin näkö­kul­mas­ta mie­len­kiin­toi­nen hahmo. Aloitamme kes­kus­te­lun ja pyydän Ässää esit­te­le­mään itsensä. Hän kertoo:

Mä oon Timppa ja mut tunnetaan myös nimellä Ässä. Sillä nimellä mä teen räppiä ja oon tehny muillakin nimillä, mut Ässänä tunnetaan. Oon tällanen ola­ri­lai­nen pai­kal­li­nen legenda, vaikka itse sanonki. Jotkut voi ehkä sanoo et pai­kal­li­nen kylä­hul­lu­kin.

Kun puo­li­tois­ta tuntia myöhemmin hyppään nyt jo lopetetun bus­si­lin­jan 121 kyytiin, olen entistä innok­kaam­min suun­taa­mas­sa myös väi­tös­kir­ja­haa­vei­ta­ni räpin ja koti­seu­dun yhty­mä­koh­tiin. Haastattelun aikana Ässä on avannut suku­pol­vien ketjua Olarissa, näyttänyt Olari-tatuoin­tin­sa ja räpännyt lopuksi tal­len­teel­le uusimman kap­pa­leen­sa alku­tah­dit. Kun myöhemmin nostan esille semi­naa­reis­sa kes­kus­te­lu­ni Ässän kanssa, jokai­ses­sa yleisössä istuu vähintään yksi ola­ri­lai­nen kuulija, joka hymyilee kuul­les­saan räppärin nimen. Räpillä ja koti­seu­tu­tie­toi­sel­la räp­pä­ril­lä on suuri vai­ku­tus­pii­ri, jonka laajuutta olen päässyt tutkijana tar­kas­te­le­maan.

Globaali ilmiö paikallistuu

Musiikkilajina räp on osa suurempaa kult­tuu­ris­ta koko­nai­suut­ta, hiphopia, joka sai alkunsa New Yorkissa 1970-luvulla. Ruskeiden ja mustien ihmisten luoma räp alkoi levitä Yhdysvalloista eri puolille maailmaa ja pai­kal­lis­tui uudelleen mat­kal­laan eri kau­pun­kei­hin ja lähiöihin. Suomeen hiphop kult­tuu­rin muotona rantautui 1980-luvun alku­puo­lel­la. Viimeistään 2000-luvun alussa ryhmiä oli lähes jokai­ses­sa ilman­suun­nas­sa, kuten Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Lahdessa. Espoossa ryhmiä syntyi muun muassa Soukkaan ja Olariin. 

Räppäreiden kap­pa­leis­sa ovat kuuluneet 1990-luvun lopulta alkaen muun muassa pai­kal­li­set sanonnat ja murteet. Monet räpin ylei­sim­mät teemat, kuten sek­su­aa­li­suus, päih­tei­den käyttö ja haus­kan­pi­to, saivat pai­kal­li­set muotonsa räp­pä­rei­den sanoi­tuk­sis­sa. Esityksissä vilahteli paikkojen nimiä, ihmisiä ja tapah­tu­mia, joiden mer­ki­tyk­sen pai­kal­li­set osasivat tunnistaa. Paikallisuudella onkin räpin ker­ron­nas­sa oma, moni­nai­nen asemansa, jonka kautta esi­tyk­siin raken­ne­taan aitoutta. Sillä, mistä on kotoisin, on räpin tekemisen kannalta ollut suuresti mer­ki­tys­tä.

Räpin tekeminen oli alusta alkaen peri­aat­tees­sa kaikille asiasta kiin­nos­tu­neil­le (käy­tän­nös­sä useim­mi­ten miehille) avointa toimintaa, jos oli valmis kir­joit­ta­maan tai nau­hoit­ta­maan omia sanoi­tuk­si­aan. Osalla teki­jöis­tä, kuten ola­ri­lai­sel­la BJD:llä, oli käy­tös­sään väli­neis­töä taustojen tekoon ja tal­len­ta­mi­seen, mikä mah­dol­lis­ti räppien nau­hoit­ta­mi­sen ja biittien tekemisen. Tallenteita taas oli mah­dol­lis­ta levittää kädestä käteen ja kau­pun­gis­ta kau­pun­kiin. Paikalliset räppärit muo­va­si­vat kap­pa­lei­den­sa avulla mie­li­ku­via omista lähiöis­tään ja niiden arjesta. Räppäri Avaimen kuvaus Roihuvuoresta lienee yksi tun­ne­tuim­mis­ta suo­ma­lai­sis­ta mie­li­ku­va­mat­kois­ta 2000-luvun alun itä­hel­sin­ki­läi­seen lähiöön, jossa luok­kae­rot, köyhyys ja ylpeys omista juurista kaikuvat sanoi­tuk­sis­sa. Avain maalaa sanoi­tuk­sis­sa lähiön, josta löytyy lähinnä baareja ja päih­tei­den vää­rin­käyt­töä, ja jonka polii­ti­kot ovat unoh­ta­neet. Vaikka Roihuvuoressa on Avaimen sanoi­tus­ten mukaan ongel­man­sa, siellä voi silti kokea ylpeyttä ja koti­seu­tu­rak­kaut­ta.

Espoon erilaiset mielenmaisemat

Itähelsinkiläisten lähiöiden ker­ron­nas­sa korostui 2000-luvun alussa eri­tyi­ses­ti kritiikki epä­on­nis­tu­nut­ta sosi­aa­li­po­li­tiik­kaa kohtaan. Espoolaisuuden yleisinä ste­reo­ty­pioi­na on taas jo pidempään nähty kes­ki­luok­kai­nen unelma autoineen, vakaine työ­ti­lan­tei­neen ja omis­tusa­sun­toi­neen. Espoo on viiden kau­pun­ki­kes­kuk­sen, beto­ni­lä­hiöi­den ja kan­sal­lis­puis­ton polkujen kaupunki. Sen rajojen sisään mahtuu Suomen köyhimpiä ja rik­kaim­pia asui­na­luei­ta, joista kir­joi­te­taan raflaavia otsikoita ilta­päi­vä­leh­tiin. Tutkinkin väi­tös­kir­jas­sa­ni räp­pä­rei­den kerrontaa espoo­lai­suu­des­ta ja siitä, miten he mää­rit­te­le­vät koti­seu­tun­sa moder­nis­sa kaupungissa.Tutkimukseni koostuu räp­pä­rei­den haas­tat­te­luis­ta, heidän teke­mäs­tään musii­kis­ta, videoista ja muista esi­tyk­sis­tä, kuten keikoista ja somepre­sens­sis­tä, joita tulkitsen erään­lai­si­na espoo­lai­suu­den per­for­mans­sei­na, eli esi­tyk­si­nä.

Teemat kuten mar­gi­naa­leis­ta pon­nis­ta­mi­nen, syrjinnän koke­muk­set ja paremman elämän tavoit­te­lu ovat toimineet pitkään räpin käyt­tö­ener­gia­na eri­tyi­ses­ti Yhdysvalloissa. Kun haas­tat­te­lin ola­ri­lais­räp­pä­ri­nä tun­ne­tuk­si tullutta kult­tuu­rin monio­saa­jaa, Edu Kehäkettusta, hän pohti musiikin tekemisen läh­tö­koh­tien olevan omassa, kes­ki­luok­kai­ses­sa lähiös­sään kaikille suh­teel­li­sen samat. Siksi tekemisen ja menes­ty­mi­sen pakkoa ei ollut, vaan pro­jek­te­ja saattoi tehdä pitkään ja mielensä mukaan. Yhdysvaltalaisen räpin kon­teks­tit ja räpin historian tun­te­mi­nen ovat ola­ri­lai­sil­la räp­pä­reil­lä olleet tiedossa ja läsnä, mutta niiden tois­ta­mi­nen sel­lai­se­naan nähtiin ongel­mal­li­se­na. Keskiluokkainen Olari oli yhdys­val­ta­lai­seen, köyhien lähiöiden kon­teks­tiin ver­rat­tu­na hyvin tur­val­li­nen paikka asua ja elää. Yhtymäkohtia räpin juuriin läh­det­tiin­kin raken­ta­maan huumorin, sek­su­aa­li­suu­den ja päih­de­pu­heen kautta.

Kokemus espoo­lai­suu­des­ta vaihtelee kuitenkin eri puolilla kaupunkia ja kytkeytyy usein alueeseen jossa yksilö asuu, tai johon kokee muulla tavoin vahvaa yhteen­kuu­lu­vuut­ta. Kotiseutua pidetään nykyisin muut­tu­va­na ja usein moni­paik­kai­se­na pro­ses­si­na sekä pai­kal­li­suuk­sien ver­kos­to­na. Kotiseudun koke­muk­set lähtevät yksilön läh­tö­koh­dis­ta, kuten koti­seu­tu­tut­ki­ja Sulevi Riukulehto kir­joit­taa Virtuaalinen kotiseutu ‑teoksessa: paikassa vietetty aika, sosi­aa­li­set suhteet ja paikan mer­ki­tyk­sel­li­syys luovat koti­seu­tu­ko­ke­muk­sen kehykset. Nykytutkimuksessa kotiseutu on yksilön koke­mus­ten kautta hah­mo­tet­ta­va mer­ki­tyk­sel­li­nen tila tai paikka. Espoolaisessa puheessa kau­pun­kiin liittyvää iden­ti­teet­tiä tär­keäm­piä kiin­nit­ty­mis­koh­tia ovat usein lähiöt ja asui­na­lu­eet kaupungin sisällä. 

Tehdessäni aiempaa tut­ki­mus­ta ja poh­ties­sa­ni koti­seu­dun mer­ki­tyk­siä, huomasin, miten eri puolilla Espoota asuvien ihmisten koke­muk­set asui­na­lueis­ta eroavat toi­sis­taan. Ässän kaltaiset pai­kal­li­set hahmot ovat näkyvä osa ola­ri­lais­ta (mielen)maisemaa. Räppärit esiin­ty­vät pai­kal­li­sis­sa baareissa, tekevät musiik­ki­vi­deoi­ta alueen ympä­ris­tös­sä ja viettävät aikaa tutuissa mai­se­mis­sa. Esityksissään ja sanoi­tuk­sis­saan ola­ri­lai­set nostavat esiin alueen avain­paik­ko­ja, kuten alueen ostos­kes­kuk­sen tai erilaiset kokoon­tu­mis­paik­koi­na toimivat kalliot. Räpin avulla raken­ne­taan ja yllä­pi­de­tään alueen pai­kal­li­si­den­ti­teet­tiä ja toisaalta kuvaa omasta lähiöstä asui­na­lu­een ulko­puo­lel­le. Paikallistarinat taas luovat kuvaa esi­mer­kik­si lähiön arvoista, ris­ti­rii­dois­ta ja konflik­teis­ta. Paikan maine toimii joko vetävänä tai luo­taan­työn­tä­vä­nä ele­ment­ti­nä. Mitä syvempi pai­kal­li­si­den­ti­teet­ti tai koti­seu­tu­rak­kaus yksilölle syntyy, sitä toden­nä­köi­sem­min hän haluaa palata tärkeäksi pitä­mäl­leen seudulle. Olarilaisräppäri Jeijjo kertoi suh­tees­taan omaan koti­seu­tuun­sa, kun kysyin, mitä kotiseutu hänelle merkitsee:

Kyl se merkkaa paljon. Mun mielest kotiseutu on nime­no­maan Espoo ja Länsiväylän molem­min­puo­li­nen Espoo oikees­taan, sinne se Latokaskikin menee. Eilen just ajoin siit ohi, ni kyl siit tulee semmonen fiilis. Ja sit tää Olarin alue. Ja tietty sit koti, joka on täl hetkel Töölössä. Mut kotiseutu on nime­no­maan tääl ja kyl parin viikon välein ainaki käyn Davistossa tai vas­taa­vas­sa paikassa Espoossa.

Jeijjon pohdinta koti­seu­dus­ta on moni­paik­kais­ta koti­seu­tu­ker­ron­taa. Paikoilla, muis­toil­la ja sosi­aa­li­sil­la suhteilla on mer­ki­tyk­sen­sä koti­seu­dun muo­dos­tu­mi­sel­le ja sen yllä­pi­tä­mi­sel­le. Sosiologi Lotta Junnilainen on väi­tös­kir­jas­saan Lähiökylä todennut aikuisten ajan­viet­to­paik­ko­jen, kuten baarien, olevan tiloja, joissa voi kokea olonsa ter­ve­tul­leek­si. Sosiaaliset suhteet alueella ovat Junnilaisen mukaan niin suuri veto­voi­ma­te­ki­jä, että vaikka asuin­paik­ka vaihtuu, entinen asukas palaa viet­tä­mään aikaa alueella. Kotiseutu voi myös muodostua monista eril­li­sis­tä paikoista ja alueista. Kuten Jeijjo kuvailee, koti on yhdessä paikassa, sosi­aa­li­set verkostot taas muualla.

james-sutton-l2trfyy9yCE-unsplash

Merkityksellistä ja merkityksetöntä tarinankerrontaa?

Siinä missä itä­hel­sin­ki­läi­nen räp on vuosien mittaan nähty tut­ki­joi­den silmissä vakavasti otet­ta­va­na ja yhteis­kun­taa kom­men­toi­va­na musiik­ki­na, tutkija Jan Liesaho kutsuu ola­ri­räp­piä osta­ri­rä­pik­si sen hedo­nis­ti­sen elä­mä­na­sen­teen vuoksi. Espoo on kes­kus­te­luis­sa, meemeissä ja huumorin maa­il­mas­sa maalattu usein kes­ki­luok­kai­sek­si kau­pun­gik­si, jossa väli­mat­kat ajetaan omalla autolla ja raken­nus­hank­keet joutuvat naapurien vali­tus­ten kohteeksi. Hedonistinen lähes­ty­mis­ta­pa onkin tätä ajatusta vasten helppo tulkita espoo­lais­lä­hiöi­den viestiksi.

Hedonismi on osa ola­ri­lais­ten sanoi­tuk­sia, mutta ei esitysten koko pihvi. Ostarin koros­ta­mi­nen juontaa juurensa räp­pä­rei­den sanoi­tuk­siin ja Olarin ostos­kes­kuk­seen, joka on ola­ri­rä­pin sym­bo­li­nen tapah­tu­ma­kes­kus. Ostoskeskuksen ympä­ris­tös­sä on useita baareja, ruo­ka­kaup­pa, evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kirkon kappeli ja kun­to­kes­kus. Aiemmin lähis­töl­lä toimi myös kaupungin nuo­ri­so­ta­lo. Nuorten miesten arki pyöri siis pitkälti ostos­kes­kuk­sen ympärillä, jonka ympä­ris­tös­sä kokoon­nut­tiin ystävien kesken viet­tä­mään aikaa, käytiin kaupassa ja humal­lut­tiin baareissa. Tutkijat Sulevi Riukulehto ja Ari Haasio toteavat, että koti­seu­dun käsi­tyk­set liittyvät aina koke­muk­siin, jotka nostavat meissä muistoja ihmisistä, tapah­tu­mis­ta ja paikoista. Räpin koti­seu­dus­sa on usein kyse sekä havain­noi­duis­ta ja koetuista muis­tois­ta että raken­teil­la olevista haaveista, kuten nai­mi­siin­me­nos­ta lähi­kap­pe­lil­la tai illan­vie­tos­ta lem­pi­baa­ris­sa. 

Arkiset rajat ylittävä kerronta on räpille ominaista ja sisältää siksi usein lii­oi­tel­tu­ja kuvauksia aiheista. Esityksen koko­nai­suus on tärkeä viestien ymmär­tä­mi­sen kannalta: Tarinat eivät aina vastaa koettua todel­li­suut­ta, mutta ne voivat hei­jas­tel­la todel­li­suu­des­sa tapah­tu­nei­ta asioita, tilan­tei­ta ja tunteita. Väitöstutkimuksessani käytän John Miles Foleyn tapaan käsitettä esi­ty­sa­ree­na, joka kuvaa käsit­tee­nä esityksen todel­li­suu­den jous­ta­vuut­ta. Esityksen eri osal­lis­tu­jat, kuten esittäjä ja yleisö, ymmär­tä­vät onnis­tu­nees­sa esi­tyk­ses­sä näkevänsä jotain reaa­li­maa­il­mas­ta poik­kea­vaa. Folkloristi Anna-Leena Siikala on todennut kar­ja­lai­sia runo­kult­tuu­re­ja tut­kies­saan, että esi­tyk­seen vai­kut­ta­vat usein esit­tä­jäl­le ominaiset käytännöt sekä sosio­kult­tuu­ri­nen konteksti. Esityksen ajan kaikki voi esityksen todel­li­suu­den sisällä olla siis mah­dol­lis­ta. 

On siis ymmär­ret­tä­vää, että ola­ri­rä­pin kul­ta­kau­del­la 2000-luvun alussa nuorten ja nuorten aikuisten elämä oli kes­kit­ty­nyt myös musiikin sisällä juuri ostarin ympärille. Espoolainen per­for­mans­si ola­ri­lai­sit­tain voidaan tulkita hedo­nis­ti­sen kes­ki­luo­kan koti­seu­tu­ker­ron­ta­na, jossa alko­ho­lil­la lät­rää­mi­nen nähdään rap­pio­elä­män sijaan haus­kan­pi­to­na ja aikuis­tu­vien miesten yhteisenä ajan­viet­to­ta­pa­na. Vertailu 2000-luvun alun itä­hel­sin­ki­läi­seen, usein vahvan kan­taa­ot­ta­vaan räppiin on tästä näkö­kul­mas­ta ymmär­ret­tä­vää. Itähelsinkiläisessä ker­ron­nas­sa kun päih­tei­den käytön ongelmat koros­tu­vat ola­ri­lais­ta kerrontaa enemmän.

peter-scherbatykh-UkLqUBDeOiE-unsplash

Kartanovolvoja ja seurakunnan säbäturnauksia

Espoolaiset ste­reo­ty­piat toimivat räpissä tutkijan näkö­kul­mas­ta mie­len­kiin­toi­si­na läh­tö­koh­ti­na esi­tyk­sil­le. Monissa esi­tyk­sis­sä odotukset kään­ne­tään päin­vas­tai­sik­si, mikä tuo tilan­tei­siin itsei­ro­ni­sia oival­luk­sia tai muita huumorin ele­ment­te­jä. Latokaskelainen duo MCP & Kimbo käyttää espoo­lai­sia paikkoja, ste­reo­ty­pioi­ta ja räpille ominaisia ele­ment­te­jä hyväkseen kap­pa­lees­saan Kartanovolvo

Kertosäkeessä otetaan hyvä asento auton kiitäessä St:n suoraa (St1 ‑aseman nurkilta kulkevaa tien pätkää Latokaskessa) ja taka­kon­tis­sa odottaa muutama laa­ti­kol­li­nen huur­teis­ta. Phunky Mr. Olavin rennosti rullaava biitti luo pohjaa letkeälle ajan­vie­tol­le, jossa auto symboloi satu­mais­ta vapautta. Säkeistöissä käydään esi­mer­kik­si Eestinkallion eli Eestarin lähiössä ja haetaan mukaan kaveri tämän nai­sys­tä­vän vas­tus­te­luis­ta huo­li­mat­ta. Vapauden jakavat siis ystävät, tutut maisemat ja kuski itse. MCP & Kimbon esi­tyk­ses­sä yhdis­ty­vät gans­ta­rä­pin kaltaiset repre­sen­taa­tiot miesten välisestä ystä­vyy­des­tä, paikka tiukasti kartalle mää­ri­tel­ty­nä tilana ja kerronta päih­tei­den vapaut­ta­vas­ta ja ren­tout­ta­vas­ta vai­ku­tuk­ses­ta.

Toinen mie­len­kiin­toi­nen esimerkki pai­kal­li­suu­des­ta, koti­seu­dus­ta ja räpin ker­ron­nas­ta löytyy Leo Luthandon kap­pa­leel­ta 02210

Katusäbät meijän, tai Oinosen pihal,

aina seu­ra­kun­nan peleis oli hoidos se fila.

Tai Matinkylän kentillä pari hyvää peliä,

siit matka jatkuu Omenaan, mis Valttis kyhää settinsä.

Postinumero viittaa Olariin ja kerronnan kärki korostaa Suur-Olarin alueen olleen aina osa räppäriä itseään. Räppäri muistelee lapsuutta ja nuoruutta kon­kreet­tis­ten paikkojen kautta ja seu­ra­kun­nan säh­ly­tur­naus viittaa lap­suu­teen. Olaria kuvail­laan läpi kappaleen kotina ja siihen koetaan vahvaa yhteyttä. Muistot raken­ta­vat mie­li­ku­vaa paikasta ja ajasta, jota räppäri pitää edelleen mer­ki­tyk­sel­li­se­nä. “Saat mut Olarista mut et Olarii musta” alle­vii­vaa paikan ja iden­ti­tee­tin mer­ki­tys­tä kappaleen ker­to­sä­kees­sä.

Idolsistakin tunnettu Leo Luthando on asunut myös muualla Suomessa ja eri alueilla Espoossa. Suhde koti­seu­tuun näkyy myös toisella kap­pa­leel­la Äidille, jossa räppäri pyytää anteeksi äidiltään, sillä nuorena tehdyt väärät valinnat ja pahoin­voin­ti johtivat rajuihin seu­raa­muk­siin. Olarin koti on ker­ron­nas­sa tärkeä ja moni­mut­kai­nen paikka, jota esi­tyk­sis­sä kaivataan eri­tyi­ses­ti äidin antaman rakkauden takia. Kotiseutu rakentuu ker­ron­nas­sa ker­rok­sik­si tapah­tu­mia, muistoja, sosi­aa­li­sia suhteita ja paikkoja.

Espoolaisräpin koti­seu­tu­ker­ron­ta koostuu suurista ja pienistä paikan, ajan ja ihmisten ver­kos­tois­ta. Tämänhetkinen tut­ki­muk­se­ni on vasta alussa, ja on mie­len­kiin­tois­ta seurata, miten kerronta eroaa kau­pun­ki­kes­kus­ten ja hil­jai­sem­pien lähiöiden kesken. Millaista on toimia räppärinä metsien ympä­röi­mäs­sä Pohjois-Espoossa? Entä miltä kuulostaa Westendistä nouseva räp? Miten koti­seu­dun koke­muk­sia sanoi­te­taan samaan aikaan useilla kielillä tai eri-ikäisten kes­kuu­des­sa? Kutsunkin kaikkia teitä tätä lukevia espoo­lai­sia räp­pä­rei­tä mukaan etsimään kanssani espoo­lais­ta koti­seu­tua. Ota rohkeasti yhteyttä!

(Haastattelulainaukset Saaristo Annukka 2019: ”Lähiöpiknikille ostarin vieree”: Suomiräppäreiden koti­seu­tui­den­ti­teet­te­jä Espoon Olarista. Pro gradu ‑työ, Helsingin yliopisto.)

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Sara Kettunen
  • Artikkelikuva ja kuvitus: Unsplash (CC0)

Foley, John Miles 1995: The Singer of Tales in Performance. Bloomington: Indiana University Press.

Forman, Murray 2002: The ‘Hood Comes First. Race, Space, and Place in Rap and Hip-Hop. Middletown, Connecticut: Wesleyan University Press.

Junnilainen, Lotta 2019: Lähiökylä. Tutkimus yhtei­söl­li­syy­des­tä ja eriar­voi­suu­des­ta. Tampere: Vastapaino.

Liesaho, Jan 2004: Tiedettä, taidetta ja satuja – Lähiö suo­ma­lai­ses­sa rap-musii­kis­sa. Teoksessa Paju, Petri (toim.) 2004: SAMAAN AIKAAN TOISAALLA … Nuoret, alu­eel­li­suus ja hyvin­voin­ti. Nuorten elinolot ‑vuo­si­kir­ja IV. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. 132 – 143.

Rantakallio, Inka 2019: New spi­ri­tua­li­ty, atheism, and aut­hen­tici­ty in Finnish underground rap. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto.

Riukulehti, Sulevi & Haasio, Ari (toim) 2020: Virtuaalinen kotiseutu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Sykäri, Venla & Rantakallio, Inka & Westinen, Elina & Cvetanović, Dragana (toim.) 2019: Hiphop Suomessa. Puheenvuoroja tut­ki­joil­ta ja teki­jöil­tä. Nuorisotutkimusseuran jul­kai­su­ja 219, sarja Kenttä. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Westinen, Elina 2014: The Discursive Construction of Authenticity: Resources, Scales and Polycentricity in Finnish Hip Hop Culture. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto.

Kirjoittaja

Annukka Saaristo (FM, folkloristi) tutkii väitöskirjatyössään Helsingin yliopistossa suomiräpin kotiseutua entisessä kotikaupungissaan Espoossa. Saaristoa kiinnostavat erityisesti elämäntarinat ihmiset tarinoiden ympärillä. Myös nuorisotyönohjaajana uran tehneen Saariston sydäntä lähellä ovat edelleen nuorisokulttuurit ja nuorten hyvinvointi.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Ob Sean 9.2.2021 klo 18:34

    Jepa jepa, nepa nepa!

    https://​youtu​.be/​F​c​D​f​2​t​x​0​77o

    Vastaa
  • ekieki 10.2.2021 klo 19:59

    Varmaan tuo Bemböle/BMXT-ryh­mit­ty­mä kannattaa myös huomioida kun Espoo on aiheena.

    Vastaa
  • Janne Rantala 15.2.2021 klo 11:17

    Moi. Tietääkö joku mistä saisin Straight Outta Tompton ‑aiheisen hienon kappaleen, joka tietenkin liittyy Espoon Tapiolaan, pös­syt­te­lyyn, kak­si­pyö­räi­siin ja koti­seu­tu­rak­kau­teen?

    Vastaa

Lue myös nämä:

Miten keravalainen nuoruus 1970- ja 1980-luvuilla liittyy 50-luvun rock ‘n’ rolliin ja Yhdysvaltojen etelävaltioiden lippuun? Lippuun yhdistyy paljon ristiriitaisia merkityksiä, joita joudutaan pohtimaan, kun lipun historiaa ja erilaisia käyttöyhteyksiä esitellään suomalaisen museon kontekstissa 2020-luvulla.

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Hiphop-kulttuuri luotiin lähes 50 vuotta sitten New Yorkin ghetoissa, josta se yllättäen levisi kaikkialle maailmaan. Kaupallisesta menestyksestä huolimatta hiphopin ytimessä on säilynyt kyky yhdistää erilaisia ihmisiä ja penseys ansaitsemattomia etuoikeuksia kohtaan.