Suomiräpin tarinoita espoolaislähiöistä

Suomiräpin yksi kantavista teemoista, paikallisuus, kuuluu räppäreiden sanoituksissa ja vilahtelee musiikkivideoilla. 1980-luvulla Suomeen rantautunut räp on noussut pienistä piireistä soittolistojen suosikkigenreksi. Miten keskiluokkaisen Espoon mielikuvat valjastetaan käyttöön usein vastarinnasta energiaa saavassa musiikissa? Miten esityksissä rakennetaan kotiseutua ja keiden ääni siinä kuuluu?

On vuosi 2017 ja istun olarilaisen baarin, Daviston, pöydässä. Siirtelen hermostuneena tallennintani ja hörpin jo hieman viilentynyttä kahviani. Olen sopinut tapaamisen olarilaisen räppärin, Ässän, kanssa ja hän on myöhässä. Työstän tutkielmani tärkeintä osaa, haastatteluja, ja jokainen aiemmin haastattelemani räppäri on suositellut Ässää tutkimukseeni. Olen tekemässä tutkimusta siitä, miten paikallisuus ja kotiseutuidentiteetti näkyvät räppäreiden esityksissä ja kerronnassa. Olen istunut pöydissä jo useamman kerran eri räppäreiden kanssa ja kuunnellut muistoja ja tulkintoja olarilaisesta kotiseudusta. 

Kun Ässä saapuu paikalle ja aloitamme haastattelun, ymmärrän, miksi niin moni on todennut hänen olevan olariräpin näkökulmasta mielenkiintoinen hahmo. Aloitamme keskustelun ja pyydän Ässää esittelemään itsensä. Hän kertoo:

Mä oon Timppa ja mut tunnetaan myös nimellä Ässä. Sillä nimellä mä teen räppiä ja oon tehny muillakin nimillä, mut Ässänä tunnetaan. Oon tällanen olarilainen paikallinen legenda, vaikka itse sanonki. Jotkut voi ehkä sanoo et paikallinen kylähullukin.

Kun puolitoista tuntia myöhemmin hyppään nyt jo lopetetun bussilinjan 121 kyytiin, olen entistä innokkaammin suuntaamassa myös väitöskirjahaaveitani räpin ja kotiseudun yhtymäkohtiin. Haastattelun aikana Ässä on avannut sukupolvien ketjua Olarissa, näyttänyt Olari-tatuointinsa ja räpännyt lopuksi tallenteelle uusimman kappaleensa alkutahdit. Kun myöhemmin nostan esille seminaareissa keskusteluni Ässän kanssa, jokaisessa yleisössä istuu vähintään yksi olarilainen kuulija, joka hymyilee kuullessaan räppärin nimen. Räpillä ja kotiseututietoisella räppärillä on suuri vaikutuspiiri, jonka laajuutta olen päässyt tutkijana tarkastelemaan.

Globaali ilmiö paikallistuu

Musiikkilajina räp on osa suurempaa kulttuurista kokonaisuutta, hiphopia, joka sai alkunsa New Yorkissa 1970-luvulla. Ruskeiden ja mustien ihmisten luoma räp alkoi levitä Yhdysvalloista eri puolille maailmaa ja paikallistui uudelleen matkallaan eri kaupunkeihin ja lähiöihin. Suomeen hiphop kulttuurin muotona rantautui 1980-luvun alkupuolella. Viimeistään 2000-luvun alussa ryhmiä oli lähes jokaisessa ilmansuunnassa, kuten Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Lahdessa. Espoossa ryhmiä syntyi muun muassa Soukkaan ja Olariin. 

Räppäreiden kappaleissa ovat kuuluneet 1990-luvun lopulta alkaen muun muassa paikalliset sanonnat ja murteet. Monet räpin yleisimmät teemat, kuten seksuaalisuus, päihteiden käyttö ja hauskanpito, saivat paikalliset muotonsa räppäreiden sanoituksissa. Esityksissä vilahteli paikkojen nimiä, ihmisiä ja tapahtumia, joiden merkityksen paikalliset osasivat tunnistaa. Paikallisuudella onkin räpin kerronnassa oma, moninainen asemansa, jonka kautta esityksiin rakennetaan aitoutta. Sillä, mistä on kotoisin, on räpin tekemisen kannalta ollut suuresti merkitystä.

Räpin tekeminen oli alusta alkaen periaatteessa kaikille asiasta kiinnostuneille (käytännössä useimmiten miehille) avointa toimintaa, jos oli valmis kirjoittamaan tai nauhoittamaan omia sanoituksiaan. Osalla tekijöistä, kuten olarilaisella BJD:llä, oli käytössään välineistöä taustojen tekoon ja tallentamiseen, mikä mahdollisti räppien nauhoittamisen ja biittien tekemisen. Tallenteita taas oli mahdollista levittää kädestä käteen ja kaupungista kaupunkiin. Paikalliset räppärit muovasivat kappaleidensa avulla mielikuvia omista lähiöistään ja niiden arjesta. Räppäri Avaimen kuvaus Roihuvuoresta lienee yksi tunnetuimmista suomalaisista mielikuvamatkoista 2000-luvun alun itähelsinkiläiseen lähiöön, jossa luokkaerot, köyhyys ja ylpeys omista juurista kaikuvat sanoituksissa. Avain maalaa sanoituksissa lähiön, josta löytyy lähinnä baareja ja päihteiden väärinkäyttöä, ja jonka poliitikot ovat unohtaneet. Vaikka Roihuvuoressa on Avaimen sanoitusten mukaan ongelmansa, siellä voi silti kokea ylpeyttä ja kotiseuturakkautta.

Espoon erilaiset mielenmaisemat

Itähelsinkiläisten lähiöiden kerronnassa korostui 2000-luvun alussa erityisesti kritiikki epäonnistunutta sosiaalipolitiikkaa kohtaan. Espoolaisuuden yleisinä stereotypioina on taas jo pidempään nähty keskiluokkainen unelma autoineen, vakaine työtilanteineen ja omistusasuntoineen. Espoo on viiden kaupunkikeskuksen, betonilähiöiden ja kansallispuiston polkujen kaupunki. Sen rajojen sisään mahtuu Suomen köyhimpiä ja rikkaimpia asuinalueita, joista kirjoitetaan raflaavia otsikoita iltapäivälehtiin. Tutkinkin väitöskirjassani räppäreiden kerrontaa espoolaisuudesta ja siitä, miten he määrittelevät kotiseutunsa modernissa kaupungissa.Tutkimukseni koostuu räppäreiden haastatteluista, heidän tekemästään musiikista, videoista ja muista esityksistä, kuten keikoista ja somepresenssistä, joita tulkitsen eräänlaisina espoolaisuuden performansseina, eli esityksinä.

Teemat kuten marginaaleista ponnistaminen, syrjinnän kokemukset ja paremman elämän tavoittelu ovat toimineet pitkään räpin käyttöenergiana erityisesti Yhdysvalloissa. Kun haastattelin olarilaisräppärinä tunnetuksi tullutta kulttuurin moniosaajaa, Edu Kehäkettusta, hän pohti musiikin tekemisen lähtökohtien olevan omassa, keskiluokkaisessa lähiössään kaikille suhteellisen samat. Siksi tekemisen ja menestymisen pakkoa ei ollut, vaan projekteja saattoi tehdä pitkään ja mielensä mukaan. Yhdysvaltalaisen räpin kontekstit ja räpin historian tunteminen ovat olarilaisilla räppäreillä olleet tiedossa ja läsnä, mutta niiden toistaminen sellaisenaan nähtiin ongelmallisena. Keskiluokkainen Olari oli yhdysvaltalaiseen, köyhien lähiöiden kontekstiin verrattuna hyvin turvallinen paikka asua ja elää. Yhtymäkohtia räpin juuriin lähdettiinkin rakentamaan huumorin, seksuaalisuuden ja päihdepuheen kautta.Kokemus espoolaisuudesta vaihtelee kuitenkin eri puolilla kaupunkia ja kytkeytyy usein alueeseen jossa yksilö asuu, tai johon kokee muulla tavoin vahvaa yhteenkuuluvuutta. Kotiseutua pidetään nykyisin muuttuvana  ja usein monipaikkaisena prosessina sekä paikallisuuksien verkostona. Kotiseudun kokemukset lähtevät yksilön lähtökohdista, kuten kotiseutututkija Sulevi Riukulehto kirjoittaa Virtuaalinen kotiseutu -teoksessa: paikassa vietetty aika, sosiaaliset suhteet ja paikan merkityksellisyys luovat kotiseutukokemuksen kehykset. Nykytutkimuksessa kotiseutu on yksilön kokemusten kautta hahmotettava merkityksellinen tila tai paikka. Espoolaisessa puheessa kaupunkiin liittyvää identiteettiä tärkeämpiä kiinnittymiskohtia ovat usein lähiöt ja asuinalueet kaupungin sisällä. 

Tehdessäni aiempaa tutkimusta ja pohtiessani kotiseudun merkityksiä, huomasin, miten eri puolilla Espoota asuvien ihmisten kokemukset asuinalueista eroavat toisistaan. Ässän kaltaiset paikalliset hahmot ovat näkyvä osa olarilaista (mielen)maisemaa. Räppärit esiintyvät paikallisissa baareissa, tekevät musiikkivideoita alueen ympäristössä ja viettävät aikaa tutuissa maisemissa. Esityksissään ja sanoituksissaan olarilaiset nostavat esiin alueen avainpaikkoja, kuten alueen ostoskeskuksen tai erilaiset kokoontumispaikkoina toimivat kalliot. Räpin avulla rakennetaan ja ylläpidetään alueen paikallisidentiteettiä ja toisaalta kuvaa omasta lähiöstä asuinalueen ulkopuolelle. Paikallistarinat taas luovat kuvaa esimerkiksi lähiön arvoista, ristiriidoista ja konflikteista. Paikan maine toimii joko vetävänä tai luotaantyöntävänä elementtinä. Mitä syvempi paikallisidentiteetti tai kotiseuturakkaus yksilölle syntyy, sitä todennäköisemmin hän haluaa palata tärkeäksi pitämälleen seudulle. Olarilaisräppäri Jeijjo kertoi suhteestaan omaan kotiseutuunsa, kun kysyin, mitä kotiseutu hänelle merkitsee:

Kyl se merkkaa paljon. Mun mielest kotiseutu on nimenomaan Espoo ja Länsiväylän molemminpuolinen Espoo oikeestaan, sinne se Latokaskikin menee. Eilen just ajoin siit ohi, ni kyl siit tulee semmonen fiilis. Ja sit tää Olarin alue. Ja tietty sit koti, joka on täl hetkel Töölössä. Mut kotiseutu on nimenomaan tääl ja kyl parin viikon välein ainaki käyn Davistossa tai vastaavassa paikassa Espoossa.

Jeijjon pohdinta kotiseudusta on monipaikkaista kotiseutukerrontaa. Paikoilla, muistoilla ja sosiaalisilla suhteilla on merkityksensä kotiseudun muodostumiselle ja sen ylläpitämiselle. Sosiologi Lotta Junnilainen on väitöskirjassaan Lähiökylä todennut aikuisten ajanviettopaikkojen, kuten baarien, olevan tiloja, joissa voi kokea olonsa tervetulleeksi. Sosiaaliset suhteet alueella ovat Junnilaisen mukaan niin suuri vetovoimatekijä, että vaikka asuinpaikka vaihtuu, entinen asukas palaa viettämään aikaa alueella. Kotiseutu voi myös muodostua monista erillisistä paikoista ja alueista. Kuten Jeijjo kuvailee, koti on yhdessä paikassa, sosiaaliset verkostot taas muualla.

Merkityksellistä ja merkityksetöntä tarinankerrontaa?

Siinä missä itähelsinkiläinen räp on vuosien mittaan nähty tutkijoiden silmissä vakavasti otettavana ja yhteiskuntaa kommentoivana musiikkina, tutkija Jan Liesaho kutsuu olariräppiä ostariräpiksi sen hedonistisen elämänasenteen vuoksi. Espoo on keskusteluissa, meemeissä ja huumorin maailmassa maalattu usein keskiluokkaiseksi kaupungiksi, jossa välimatkat ajetaan omalla autolla ja rakennushankkeet joutuvat naapurien valitusten kohteeksi. Hedonistinen lähestymistapa onkin tätä ajatusta vasten helppo tulkita espoolaislähiöiden viestiksi.

Hedonismi on osa olarilaisten sanoituksia, mutta ei esitysten koko pihvi. Ostarin korostaminen juontaa juurensa räppäreiden sanoituksiin ja Olarin ostoskeskukseen, joka on olariräpin symbolinen tapahtumakeskus. Ostoskeskuksen ympäristössä on useita baareja, ruokakauppa, evankelisluterilaisen kirkon kappeli ja kuntokeskus. Aiemmin lähistöllä toimi myös kaupungin nuorisotalo. Nuorten miesten arki pyöri siis pitkälti ostoskeskuksen ympärillä, jonka ympäristössä kokoonnuttiin ystävien kesken viettämään aikaa, käytiin kaupassa ja humalluttiin baareissa. Tutkijat Sulevi Riukulehto ja Ari Haasio toteavat, että kotiseudun käsitykset liittyvät aina kokemuksiin, jotka nostavat meissä muistoja ihmisistä, tapahtumista ja paikoista. Räpin kotiseudussa on usein kyse sekä havainnoiduista ja koetuista muistoista että rakenteilla olevista haaveista, kuten naimisiinmenosta lähikappelilla tai illanvietosta lempibaarissa. 

Arkiset rajat ylittävä kerronta on räpille ominaista ja sisältää siksi usein liioiteltuja kuvauksia aiheista. Esityksen kokonaisuus on tärkeä viestien ymmärtämisen kannalta: Tarinat eivät aina vastaa koettua todellisuutta, mutta ne voivat heijastella todellisuudessa tapahtuneita asioita, tilanteita ja tunteita. Väitöstutkimuksessani käytän John Miles Foleyn tapaan käsitettä esitysareena, joka kuvaa käsitteenä esityksen todellisuuden joustavuutta. Esityksen eri osallistujat, kuten esittäjä ja yleisö, ymmärtävät onnistuneessa esityksessä näkevänsä jotain reaalimaailmasta  poikkeavaa. Folkloristi Anna-Leena Siikala on todennut karjalaisia runokulttuureja tutkiessaan, että esitykseen vaikuttavat usein esittäjälle ominaiset käytännöt sekä sosiokulttuurinen konteksti. Esityksen ajan kaikki voi esityksen todellisuuden sisällä olla siis mahdollista. 

On siis ymmärrettävää, että olariräpin kultakaudella 2000-luvun alussa nuorten ja nuorten aikuisten elämä oli keskittynyt myös musiikin sisällä juuri ostarin ympärille. Espoolainen performanssi olarilaisittain voidaan tulkita hedonistisen keskiluokan kotiseutukerrontana, jossa alkoholilla läträäminen nähdään rappioelämän sijaan hauskanpitona ja aikuistuvien miesten yhteisenä ajanviettotapana. Vertailu 2000-luvun alun itähelsinkiläiseen, usein vahvan kantaaottavaan räppiin on tästä näkökulmasta ymmärrettävää. Itähelsinkiläisessä kerronnassa kun päihteiden käytön ongelmat korostuvat olarilaista kerrontaa enemmän.

Kartanovolvoja ja seurakunnan säbäturnauksia

Espoolaiset stereotypiat toimivat räpissä tutkijan näkökulmasta mielenkiintoisina lähtökohtina esityksille. Monissa esityksissä odotukset käännetään päinvastaisiksi, mikä tuo tilanteisiin itseironisia oivalluksia tai muita huumorin elementtejä. Latokaskelainen duo MCP & Kimbo käyttää espoolaisia paikkoja, stereotypioita ja räpille ominaisia elementtejä hyväkseen kappaleessaan Kartanovolvo. 

Kertosäkeessä otetaan hyvä asento auton kiitäessä St:n suoraa (St1 -aseman nurkilta kulkevaa tien pätkää Latokaskessa) ja takakontissa odottaa muutama laatikollinen huurteista. Phunky Mr. Olavin rennosti rullaava biitti luo pohjaa letkeälle ajanvietolle, jossa auto symboloi satumaista vapautta. Säkeistöissä käydään esimerkiksi Eestinkallion eli Eestarin lähiössä ja haetaan mukaan kaveri tämän naisystävän vastusteluista huolimatta. Vapauden jakavat siis ystävät, tutut maisemat ja kuski itse. MCP & Kimbon esityksessä yhdistyvät ganstaräpin kaltaiset representaatiot miesten välisestä ystävyydestä, paikka tiukasti kartalle määriteltynä tilana ja kerronta päihteiden vapauttavasta ja rentouttavasta vaikutuksesta.

Toinen mielenkiintoinen esimerkki paikallisuudesta, kotiseudusta ja räpin kerronnasta löytyy Leo Luthandon kappaleelta 02210: 

Katusäbät meijän, tai Oinosen pihal,

aina seurakunnan peleis oli hoidos se fila.

Tai Matinkylän kentillä pari hyvää peliä,

siit matka jatkuu Omenaan, mis Valttis kyhää settinsä.

Postinumero viittaa Olariin ja kerronnan kärki korostaa Suur-Olarin alueen olleen aina osa räppäriä itseään. Räppäri muistelee lapsuutta ja nuoruutta konkreettisten paikkojen kautta ja seurakunnan sählyturnaus viittaa lapsuuteen. Olaria kuvaillaan läpi kappaleen kotina ja siihen koetaan vahvaa yhteyttä. Muistot rakentavat mielikuvaa paikasta ja ajasta, jota räppäri pitää edelleen merkityksellisenä. “Saat mut Olarista mut et Olarii musta” alleviivaa paikan ja identiteetin merkitystä kappaleen kertosäkeessä.

Idolsistakin tunnettu Leo Luthando on asunut myös muualla Suomessa ja eri alueilla Espoossa. Suhde kotiseutuun näkyy myös toisella kappaleella Äidille, jossa räppäri pyytää anteeksi äidiltään, sillä nuorena tehdyt väärät valinnat ja pahoinvointi johtivat rajuihin seuraamuksiin. Olarin koti on kerronnassa tärkeä ja monimutkainen paikka, jota esityksissä kaivataan erityisesti äidin antaman rakkauden takia. Kotiseutu rakentuu kerronnassa kerroksiksi tapahtumia, muistoja, sosiaalisia suhteita ja paikkoja.

Espoolaisräpin kotiseutukerronta koostuu suurista ja pienistä paikan, ajan ja ihmisten verkostoista. Tämänhetkinen tutkimukseni on vasta alussa, ja on mielenkiintoista seurata, miten kerronta eroaa kaupunkikeskusten ja hiljaisempien lähiöiden kesken. Millaista on toimia räppärinä metsien ympäröimässä Pohjois-Espoossa? Entä miltä kuulostaa Westendistä nouseva räp? Miten kotiseudun kokemuksia sanoitetaan samaan aikaan useilla kielillä tai eri-ikäisten keskuudessa? Kutsunkin kaikkia teitä tätä lukevia espoolaisia räppäreitä mukaan etsimään kanssani espoolaista kotiseutua. Ota rohkeasti yhteyttä!

(Haastattelulainaukset Saaristo Annukka 2019: ”Lähiöpiknikille ostarin vieree”: Suomiräppäreiden kotiseutuidentiteettejä Espoon Olarista. Pro gradu -työ, Helsingin yliopisto.)

Toimitus

• Podcast-lukija: Nelly Staff
• Verkkotaitto: Sara Kettunen
• Artikkelikuva ja kuvitus: Unsplash (CC0)

Lukemista

Foley, John Miles 1995: The Singer of Tales in Performance. Bloomington: Indiana University Press.

Forman, Murray 2002: The ‘Hood Comes First. Race, Space, and Place in Rap and Hip-Hop. Middletown, Connecticut: Wesleyan University Press.

Junnilainen, Lotta 2019: Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Tampere: Vastapaino.

Liesaho, Jan 2004: Tiedettä, taidetta ja satuja – Lähiö suomalaisessa rap-musiikissa. Teoksessa Paju, Petri (toim.) 2004: SAMAAN AIKAAN TOISAALLA … Nuoret, alueellisuus ja hyvinvointi. Nuorten elinolot -vuosikirja IV. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. 132–143.

Rantakallio, Inka 2019: New spirituality, atheism, and authenticity in Finnish underground rap. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto.

Riukulehti, Sulevi & Haasio, Ari (toim) 2020: Virtuaalinen kotiseutu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Sykäri, Venla & Rantakallio, Inka & Westinen, Elina & Cvetanović, Dragana (toim.) 2019: Hiphop Suomessa. Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 219, sarja Kenttä. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Westinen, Elina 2014: The Discursive Construction of Authenticity: Resources, Scales and Polycentricity in Finnish Hip Hop Culture. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto.