Kuvataide ja tutkimus täydentävät toisiaan

Toisinaan elämä vetää vas­tak­kai­siin suuntiin. Maija Lassilan uralla yhdis­ty­vät hänen kaksi into­hi­mo­aan, kuvataide sekä ant­ro­po­lo­gia. Työkentällä-haas­tat­te­lus­sa hän kertoo, miten keskenään erilaiset lähes­ty­mis­ta­vat kie­tou­tu­vat yhteisen teeman ympärille.

Antropologin ura voi saada monta erilaista muotoa, sillä alan koulutus ei suoraan pätevöitä tiettyyn ammattiin. Kuvataiteilija ja ant­ro­po­lo­gi Maija Lassilan rin­nak­kai­sia uria yhdistää luova ajattelu sekä mah­dol­li­suus mää­ri­tel­lä oman työnteon rytmi.

Lassilan viikot kuluvat Helsingin Roihupellossa tai­tei­li­jan työ­huo­neel­la tauluja maa­la­tes­sa sekä Helsingin yli­opis­ton tutkijan työ­huo­neel­la väi­tös­tut­ki­muk­sen parissa. Toisinaan hän viettää pitkiä aikoja kent­tä­työs­sä keräten etno­gra­fis­ta aineistoa tut­ki­mus­taan varten. Urallaan hän pääsee yhdis­tä­mään kaksi intohimoaan.

Kenttätyö herätti sisäisen taiteilijan

Kuvataide on ollut mukana Lassilan elämässä lap­suu­des­ta asti. Hän kertoo altis­tu­neen­sa taiteelle pienestä pitäen, sillä hänen äitinsä on kuva­tai­tei­li­ja. Siitä huo­li­mat­ta lukion jälkeen Lassila päätyi aka­tee­mi­sel­le polulle ant­ro­po­lo­gian opintojen pariin Helsingin yli­opis­toon vuonna 2004. Vaikka Lassila on nuoresta pitäen ollut kiin­nos­tu­nut eri kult­tuu­reis­ta, opintojen alussa hän ei vielä tiennyt mitä ant­ro­po­lo­gi­sel­la tut­ki­muk­sel­la on hänelle tarjottavana.

Opintojen edetessä ymmärsin opis­ke­le­va­ni oikeaa alaa. Tiedon kart­tues­sa ute­liai­suus kasvoi, ja minulle syntyi halu ymmärtää erilaisia ajat­te­lu­ta­po­ja, paikkoja ja yhteisöjä.”

Graduaan varten Lassila teki kent­tä­työ­tä Moorean saaren kalas­ta­jayh­tei­sös­sä Ranskan Polynesiassa. Hän tar­kas­te­li saarta ympä­röi­vän uha­na­lai­sen laguunin suo­je­lua­luet­ta, jonka rans­ka­lai­set olivat saarelle perus­ta­neet. Kenttätyön aikana tulivat ilmi ris­ti­rii­dat rans­ka­lai­sen luon­non­suo­je­lu­po­li­tii­kan taustalla vai­kut­ta­van luon­to­kä­si­tyk­sen sekä Moorean saaren pai­kal­li­sen kalas­ta­jayh­tei­sön maa­il­man­ku­van välillä, joiden koh­taa­mis­ta Lassila tar­kas­te­li tutkielmassaan.

Kenttätyön aikana minulle tuli vahva tunne, että haluan tehdä kuva­tai­det­ta ja luoda käsilläni jotain kon­kreet­tis­ta. Kirjoitin siitä, mitä muut tekevät, ja koin olevani saarella ikään kuin ulko­puo­li­se­na tark­kai­li­ja­na. Maailman tar­kas­te­lu pel­käs­tään tieteen kautta alkoi tuntua rajoittavalta.”

Tyynenmeren saarella vietetty aika oli Lassilalle keskeistä oman tai­tei­li­jai­den­ti­tee­tin löy­tä­mi­sen kannalta. Hän kuvailee koke­mus­taan vahvan asis­til­li­sek­si, mikä puo­les­taan vaikutti hänen haluunsa ryhtyä kuvataiteilijaksi.

Minusta tuntui, että kent­tä­työn aikana aistin maailmaa paljon vahvemmin kuin kotona tutussa ympä­ris­tös­sä. Luonto ja sen äänet, val­ta­me­ren kohina, valo ja kaikki värit tuntuivat voi­mak­kaam­mil­ta. Kaikki oli myös todella visu­aa­lis­ta ja ais­til­lis­ta. Minusta tuntui siltä, että kuva­tai­teen avulla pystyin toisella tapaa tavoit­ta­maan kaikkea mitä siellä koin.”

Maija Lassilan henkilökuva

Maija Lassila. Kuva: Petri Luukkainen

Kuva tutkimusvälineenä

Kenttätyön aikainen voimakas kokemus sai Lassilan siir­ty­mään kuva­tai­teen pariin. Hän aloitti tai­deo­pin­not Helsingissä hieman ennen mais­te­rik­si val­mis­tu­mis­taan vuonna 2012, ensin tai­de­kou­lu MAAssa ja sitten Vapaassa tai­de­kou­lus­sa. Kolmen vuoden opintojen jälkeen Lassila pääsi opis­ke­le­maan Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan kuva­tai­teen mais­te­rioh­jel­maan vuonna 2015.

Kuvataideakatemian opintojen aikana minulle avautui uusi maailma. Sain val­ta­vas­ti uusia ideoita ja tutustuin uusiin kes­kus­te­lui­hin. Tämä oli ins­pi­roi­va aikaa oman tieni löy­tä­mi­sen kannalta. Opin muun muassa itse­näi­seen työs­ken­te­lyyn kuva­tai­tei­li­ja­na omalla työ­huo­neel­la. Koulutuksen aikana koin saavani aikaa ja tilaa itse­näi­sel­le studiotyöskentelylle.”

Lassila valmistui taiteiden mais­te­rik­si vuonna 2018. Kuvataideopintojen kanssa samoihin aikoihin hän aloitti ant­ro­po­lo­gian väi­tös­kir­jan työs­tä­mi­sen globaalin kehi­tys­tut­ki­muk­sen ohjel­mas­sa Helsingin yliopistossa. 

Väitöskirjassaan Lassila on jatkanut ympä­ris­tön, ihmisen ja luonnon välisen suhteen tar­kas­te­lua. Hän huo­maut­taa, että erottelu luonnon ja kult­tuu­rin välillä on län­si­mai­sen tie­to­jär­jes­tel­män piirre. Väitöskirjassaan Lassila tutkii, miten luonto – kulttuuri ‑jako ilmenee ekstrak­ti­vis­mis­sa eli luon­non­va­ro­jen mak­si­maa­li­seen hyö­dyn­tä­mi­seen täh­tää­väs­sä ajat­te­lus­sa, joka on ominaista kapi­ta­lis­ti­sil­le yhteiskunnille.

Aihettaan Lassila lähestyy suun­nit­teil­la olevien kai­vos­hank­kei­den kautta Saamenmaan Utsjoella sekä Sakatin hank­kees­sa lähellä Sodankylää. Tutkimuksesta käy ilmi, miten eri kai­vos­hank­kei­ta on pai­kal­li­ses­ti vas­tus­tet­tu sekä min­kä­lai­sia vaih­toeh­toi­sia olemisen tapoja ja tietoa ihmisten suhteesta maahan kumpuaa kai­vos­hank­kei­ta vasten. Suomalaisen kai­vos­teol­li­suu­den ja saa­me­lais­ten sekä suo­ma­lais­ten pai­kal­li­syh­tei­sö­jen välillä vallitsee syviä ris­ti­rii­to­ja suhteessa maankäyttöön. 

Etnografista kent­tä­työ­tä varten Lassila haas­tat­te­li pai­kal­li­sia asukkaita, hal­lin­nol­li­sia tahoja, biologeja, poron­hoi­ta­jia sekä kai­vos­yh­tiöi­den edustajia. Lisäksi kenttätyö sisälsi havain­noin­tia suo­a­lu­eel­la, jonka alle Sakatin kaivosta suun­ni­tel­laan. Suolla Lassila seurasi geologien työtä, pai­kal­li­sen kai­vos­han­ket­ta vas­tus­ta­van liikkeen jäseniä ja poron­hoi­ta­jia. Lassila kertoo havain­noi­neen­sa suolla myös yksin ja kerän­neen­sä sieltä visu­aa­lis­ta aineistoa

Kuvasin vede­na­lais­ten kame­roi­den avulla suota, jonka alle kai­vos­han­ket­ta on kaavailtu. Tarkoitukseni oli päästä sisään suo­ym­pä­ris­töön ja kuvata sen mik­ros­koop­pi­sia maailmoja, joita emme nor­maa­lis­ti näe. Tämän lähes­ty­mis­ta­van avulla halusin nähdä suon moni­la­ji­se­na ympä­ris­tö­nä enkä vain ihmisten paikkana.”

Lassilan tekemän visu­aa­li­sen etno­gra­fian pohjalta syntyi lyhy­te­lo­ku­va Sakatti. Hän kertoo löy­tä­neen­sä liik­ku­vas­ta kuvasta uuden­lai­sen välineen ei-sanal­li­sen tiedon tuot­ta­mi­seen. Kuvaaminen toimi kokeel­li­se­na ja intui­tioon poh­jau­tu­va­na tapana lähestyä suota ja sen lajistoa. Lassila kokee, että kuvan avulla on mah­dol­lis­ta luoda ymmär­rys­tä sellaisia ei-inhi­mil­li­siä toi­mi­joi­ta kohtaan, joiden kanssa ei voi viestiä sanal­li­ses­ti.

Kuva Sakatti teoksesta

Kuva Lassilan Sakatti-teoksesta. Kuva: © Maija Lassila

Maailmassa olemisen tavat yhteisenä nimittäjänä

Kiinnostus ihmisen ja muun elävän maailman välistä suhdetta kohtaan on Lassilan uran kantava teema. Hän korostaa halua­van­sa puhua luon­to­suh­teen sijasta maa­il­mas­sa olemisen eri tavoista, joiden avulla muo­dos­tam­me yhteyden muihin eläviin olen­toi­hin ja paik­koi­hin. Luonnosta ja luon­to­suh­tees­ta puhuminen viittaa Lassilan mukaan ihmisen ja luonnon kult­tuu­ri­seen erotteluun.

Lassila kertoo kas­va­neen­sa paikassa, jota ympä­röi­vät vanhat metsät. Kokemus metsästä on ollut hänelle tärkeä kas­vaes­saan, mitä Lassila pitää yhtenä läh­tö­koh­ta­na töihinsä. Lisäksi ihmisen ja muun elävän maailman suhteen tut­ki­mi­ses­ta tuli hänelle ant­ro­po­lo­gi­ses­ti kiin­nos­ta­vaa eko­lo­gi­sen ahdis­tuk­sen myötä, jota hän kertoo koke­neen­sa vahvasti etenkin nuorempana.

Tutkimus mah­dol­lis­taa rat­kai­su­jen löy­tä­mi­sen ja asioiden kat­so­mi­sen eri näkö­kul­mis­ta. Kirjoittamalla pystyn myös vai­kut­ta­maan. Kaivoshankkeita käsit­te­le­väs­sä työssäni olen nähnyt, miten erilaisia lähes­ty­mis­ta­po­ja kai­vos­teol­li­suu­teen on olemassa. Tutkimuksen avulla voin tehdä tiet­tä­väk­si sen, ettei kaikki maa ole kaupan. Toisaalta ymmärrän myös kai­vos­yh­tiöi­den näkö­kul­maa. Koen, että ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen avulla voidaan lisätä ymmär­rys­tä ja luoda dialogia eri tahojen välillä.”

Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia tutkii, miten kuvat hei­jas­te­le­vat tapojamme katsoa maailmaa. Kuva vaikuttaa toimivan Lassilalle sekä visu­aa­li­se­na tut­ki­mus­me­ne­tel­mä­nä että välineenä hänen oman luon­to­suh­teen­sa poh­ti­mi­seen. Puut ja kas­vi­kun­ta ovat kes­kei­ses­sä osassa Lassilan maa­lauk­sis­sa. Hän kertoo tarinan teok­ses­taan Nuori Tammi.

Nuori Tammi

Lassilan Nuori Tammi- maalaus. Kuva: © Maija Lassila

Lapsuudenkotini läheisiä metsiä on hakattu paljon viime vuosina. Vanhasta, kauniista metsästä on kuitenkin säästetty pieni osa luon­non­suo­je­lua­lu­ee­na. Olin jonkin aika sitten käymässä kysei­ses­sä metsässä, ja siellä kävel­les­sä­ni vastaani tuli pieni tammi, jossa oli pienet vaa­lean­vih­reät lehdet. Jäin tar­kas­te­le­maan tammen värejä ja aistimaan sen olemusta. Lehtien väri korostui erityisen voi­mak­kaas­ti oksien välistä erottuvaa vaa­lean­si­nis­tä taivasta vasten.”

Lassila kuvailee tammen koh­taa­mis­ta mie­leen­pai­nu­vak­si koke­muk­sek­si, josta jäi vahva mielikuva. Myöhemmin Lassilan työ­huo­neel­la kokemus sai muodon maa­lauk­ses­sa. Hän kertoo pyr­ki­neen­sä tavoit­ta­maan maa­lauk­ses­saan koke­mus­taan tammen koh­taa­mi­ses­ta ja sen elä­vyy­des­tä etenkin värien avulla.

Kuvataiteessaan Lassila kertoo tavoit­te­le­van­sa sanatonta kokemusta. Hän maalaa pääosin omien havain­to­jen­sa pohjalta sekä haaveen ja fantasian näkö­kul­mas­ta. Värien käyttö on tärkeässä osassa Lassilan maalauksissa.

Maalauksen kautta tavoit­te­len jotain, mikä on selkeästi sanoin kuvail­ta­van toisella puolen. Jokainen tietenkin kokee taiteen omalla tavallaan, mutta itse tekijänä pyrin ymmär­tä­mään niitä olemisen puolia, jotka eivät ole ilmi­sel­viä tai selkeästi selitettävissä.”

Tasapainoilua kahden luovan työn välillä

Lassila kertoo työn­te­kon­sa jak­sot­tu­van inten­sii­vi­sem­min sen mukaan, mikä työvaihe tut­ki­muk­ses­sa tai taiteessa on kul­loin­kin päällä tai mihin on rahoi­tus­ta. Arjessaan Lassila pyrkii jakamaan viikkonsa niin, että aikaa löytyy sekä kir­joit­ta­mi­sel­le että maa­laa­mi­sel­le. Kesäisin Lassila maalaa ulkona, kesämökin saunan kuistilla.

Olen havainnut teke­mis­ten tasa­pai­not­ta­van toisiaan. Työskentelen tehok­kaam­min, kun teen molempia asioita viikon aikana. Nautin suuresti työ­huo­neel­la ole­mi­ses­ta ja omassa tahdissa teke­mi­ses­tä. Jos on tarve, voin välillä pitää taukoa esi­mer­kik­si jonkun maa­lauk­sen suhteen ja sitten taas palata siihen, kun on sen aika.”

Lassila kertoo työs­ken­te­lyn olevan ajoittain tuskaisaa ja välillä taas todella pal­kit­se­vaa, kun hän tuntee pys­ty­vän­sä tavoit­ta­maan jotain, mihin on itse tyy­ty­väi­nen. Taiteilijuus sekä tutkijuus kumpuavat Lassille samasta lähteestä: halusta ymmärtää maailmaa ja ole­mas­sao­loa sekä mah­dol­li­suu­des­ta tehdä asioita mie­lek­kääs­ti ja hitaasti. 

Minua kiin­nos­taa mer­ki­tys­ten ja uusien ajattelun polkujen löy­tä­mi­nen. Maalaustaiteessa minulle on tärkeää etsinnän ajatus. Samalla myös tut­ki­muk­sen tekeminen on etsintää. Taiteen tekemisen erottaa tut­ki­mus­työs­tä se, että maa­lauk­ses­sa kysy­myk­set voivat jäädä avoimiksi, kun taas tut­ki­muk­ses­sa tulokset kir­joi­te­taan auki. Maalaustaide toimii sanat­to­man koke­muk­sen alueella, ja siihen jää enemmän avointa tulkintaa. Tutkimustyössä minua kiin­nos­taa asioiden ja ilmiöiden moni­mut­kai­suus ja kysy­mys­ten esittäminen.”

Kirjoittaja

Minerva Aalto on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän aikoo gradussaan erikoistua media-antropologiaan. Minervaa kiinnostavat visuaalisuus ja representaatio mediassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Oikea-aikaisen ja luotettavan viestinnän merkitys korostuu nopeaa reagointia vaativissa kriisitilanteissa, joita Punaisen Ristin viestintäpäällikkö, antropologi Siru Aura kohtaa työssään. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, millaista on työskennellä viestinnän parissa globaalia auttamistyötä tekevässä järjestössä.

Antropologiaa on alettu hyödyntää autenttisuuden lähteenä luovilla aloilla elokuvateollisuudesta gastronomiaan. Työkentällä-haastattelussa tutustutaan turkkilaiseen ruoka-antropologi Tangör Taniin ja siihen, mitä hän tekee istanbulilaisen huippuravintola Miklan taustajoukoissa.