Kuvataide ja tutkimus täydentävät toisiaan

Toisinaan elämä vetää vas­tak­kai­siin suuntiin. Maija Lassilan uralla yhdis­ty­vät hänen kaksi into­hi­mo­aan, kuvataide sekä ant­ro­po­lo­gia. Työkentällä-haas­tat­te­lus­sa hän kertoo, miten keskenään erilaiset lähes­ty­mis­ta­vat kie­tou­tu­vat yhteisen teeman ympärille.

Antropologin ura voi saada monta erilaista muotoa, sillä alan koulutus ei suoraan pätevöitä tiettyyn ammattiin. Kuvataiteilija ja ant­ro­po­lo­gi Maija Lassilan rin­nak­kai­sia uria yhdistää luova ajattelu sekä mah­dol­li­suus mää­ri­tel­lä oman työnteon rytmi.

Lassilan viikot kuluvat Helsingin Roihupellossa tai­tei­li­jan työ­huo­neel­la tauluja maa­la­tes­sa sekä Helsingin yli­opis­ton tutkijan työ­huo­neel­la väi­tös­tut­ki­muk­sen parissa. Toisinaan hän viettää pitkiä aikoja kent­tä­työs­sä keräten etno­gra­fis­ta aineistoa tut­ki­mus­taan varten. Urallaan hän pääsee yhdis­tä­mään kaksi intohimoaan.

Kenttätyö herätti sisäisen taiteilijan

Kuvataide on ollut mukana Lassilan elämässä lap­suu­des­ta asti. Hän kertoo altis­tu­neen­sa taiteelle pienestä pitäen, sillä hänen äitinsä on kuva­tai­tei­li­ja. Siitä huo­li­mat­ta lukion jälkeen Lassila päätyi aka­tee­mi­sel­le polulle ant­ro­po­lo­gian opintojen pariin Helsingin yli­opis­toon vuonna 2004. Vaikka Lassila on nuoresta pitäen ollut kiin­nos­tu­nut eri kult­tuu­reis­ta, opintojen alussa hän ei vielä tiennyt mitä ant­ro­po­lo­gi­sel­la tut­ki­muk­sel­la on hänelle tarjottavana.

Opintojen edetessä ymmärsin opis­ke­le­va­ni oikeaa alaa. Tiedon kart­tues­sa ute­liai­suus kasvoi, ja minulle syntyi halu ymmärtää erilaisia ajat­te­lu­ta­po­ja, paikkoja ja yhteisöjä.”

Graduaan varten Lassila teki kent­tä­työ­tä Moorean saaren kalas­ta­jayh­tei­sös­sä Ranskan Polynesiassa. Hän tar­kas­te­li saarta ympä­röi­vän uha­na­lai­sen laguunin suo­je­lua­luet­ta, jonka rans­ka­lai­set olivat saarelle perus­ta­neet. Kenttätyön aikana tulivat ilmi ris­ti­rii­dat rans­ka­lai­sen luon­non­suo­je­lu­po­li­tii­kan taustalla vai­kut­ta­van luon­to­kä­si­tyk­sen sekä Moorean saaren pai­kal­li­sen kalas­ta­jayh­tei­sön maa­il­man­ku­van välillä, joiden koh­taa­mis­ta Lassila tar­kas­te­li tutkielmassaan.

Kenttätyön aikana minulle tuli vahva tunne, että haluan tehdä kuva­tai­det­ta ja luoda käsilläni jotain kon­kreet­tis­ta. Kirjoitin siitä, mitä muut tekevät, ja koin olevani saarella ikään kuin ulko­puo­li­se­na tark­kai­li­ja­na. Maailman tar­kas­te­lu pel­käs­tään tieteen kautta alkoi tuntua rajoittavalta.”

Tyynenmeren saarella vietetty aika oli Lassilalle keskeistä oman tai­tei­li­jai­den­ti­tee­tin löy­tä­mi­sen kannalta. Hän kuvailee koke­mus­taan vahvan asis­til­li­sek­si, mikä puo­les­taan vaikutti hänen haluunsa ryhtyä kuvataiteilijaksi.

Minusta tuntui, että kent­tä­työn aikana aistin maailmaa paljon vahvemmin kuin kotona tutussa ympä­ris­tös­sä. Luonto ja sen äänet, val­ta­me­ren kohina, valo ja kaikki värit tuntuivat voi­mak­kaam­mil­ta. Kaikki oli myös todella visu­aa­lis­ta ja ais­til­lis­ta. Minusta tuntui siltä, että kuva­tai­teen avulla pystyin toisella tapaa tavoit­ta­maan kaikkea mitä siellä koin.”

Maija Lassilan henkilökuva

Maija Lassila. Kuva: Petri Luukkainen

Kuva tutkimusvälineenä

Kenttätyön aikainen voimakas kokemus sai Lassilan siir­ty­mään kuva­tai­teen pariin. Hän aloitti tai­deo­pin­not Helsingissä hieman ennen mais­te­rik­si val­mis­tu­mis­taan vuonna 2012, ensin tai­de­kou­lu MAAssa ja sitten Vapaassa tai­de­kou­lus­sa. Kolmen vuoden opintojen jälkeen Lassila pääsi opis­ke­le­maan Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan kuva­tai­teen mais­te­rioh­jel­maan vuonna 2015.

Kuvataideakatemian opintojen aikana minulle avautui uusi maailma. Sain val­ta­vas­ti uusia ideoita ja tutustuin uusiin kes­kus­te­lui­hin. Tämä oli ins­pi­roi­va aikaa oman tieni löy­tä­mi­sen kannalta. Opin muun muassa itse­näi­seen työs­ken­te­lyyn kuva­tai­tei­li­ja­na omalla työ­huo­neel­la. Koulutuksen aikana koin saavani aikaa ja tilaa itse­näi­sel­le studiotyöskentelylle.”

Lassila valmistui taiteiden mais­te­rik­si vuonna 2018. Kuvataideopintojen kanssa samoihin aikoihin hän aloitti ant­ro­po­lo­gian väi­tös­kir­jan työs­tä­mi­sen globaalin kehi­tys­tut­ki­muk­sen ohjel­mas­sa Helsingin yliopistossa. 

Väitöskirjassaan Lassila on jatkanut ympä­ris­tön, ihmisen ja luonnon välisen suhteen tar­kas­te­lua. Hän huo­maut­taa, että erottelu luonnon ja kult­tuu­rin välillä on län­si­mai­sen tie­to­jär­jes­tel­män piirre. Väitöskirjassaan Lassila tutkii, miten luonto – kulttuuri ‑jako ilmenee ekstrak­ti­vis­mis­sa eli luon­non­va­ro­jen mak­si­maa­li­seen hyö­dyn­tä­mi­seen täh­tää­väs­sä ajat­te­lus­sa, joka on ominaista kapi­ta­lis­ti­sil­le yhteiskunnille.

Aihettaan Lassila lähestyy suun­nit­teil­la olevien kai­vos­hank­kei­den kautta Saamenmaan Utsjoella sekä Sakatin hank­kees­sa lähellä Sodankylää. Tutkimuksesta käy ilmi, miten eri kai­vos­hank­kei­ta on pai­kal­li­ses­ti vas­tus­tet­tu sekä min­kä­lai­sia vaih­toeh­toi­sia olemisen tapoja ja tietoa ihmisten suhteesta maahan kumpuaa kai­vos­hank­kei­ta vasten. Suomalaisen kai­vos­teol­li­suu­den ja saa­me­lais­ten sekä suo­ma­lais­ten pai­kal­li­syh­tei­sö­jen välillä vallitsee syviä ris­ti­rii­to­ja suhteessa maankäyttöön. 

Etnografista kent­tä­työ­tä varten Lassila haas­tat­te­li pai­kal­li­sia asukkaita, hal­lin­nol­li­sia tahoja, biologeja, poron­hoi­ta­jia sekä kai­vos­yh­tiöi­den edustajia. Lisäksi kenttätyö sisälsi havain­noin­tia suo­a­lu­eel­la, jonka alle Sakatin kaivosta suun­ni­tel­laan. Suolla Lassila seurasi geologien työtä, pai­kal­li­sen kai­vos­han­ket­ta vas­tus­ta­van liikkeen jäseniä ja poron­hoi­ta­jia. Lassila kertoo havain­noi­neen­sa suolla myös yksin ja kerän­neen­sä sieltä visu­aa­lis­ta aineistoa

Kuvasin vede­na­lais­ten kame­roi­den avulla suota, jonka alle kai­vos­han­ket­ta on kaavailtu. Tarkoitukseni oli päästä sisään suo­ym­pä­ris­töön ja kuvata sen mik­ros­koop­pi­sia maailmoja, joita emme nor­maa­lis­ti näe. Tämän lähes­ty­mis­ta­van avulla halusin nähdä suon moni­la­ji­se­na ympä­ris­tö­nä enkä vain ihmisten paikkana.”

Lassilan tekemän visu­aa­li­sen etno­gra­fian pohjalta syntyi lyhy­te­lo­ku­va Sakatti. Hän kertoo löy­tä­neen­sä liik­ku­vas­ta kuvasta uuden­lai­sen välineen ei-sanal­li­sen tiedon tuot­ta­mi­seen. Kuvaaminen toimi kokeel­li­se­na ja intui­tioon poh­jau­tu­va­na tapana lähestyä suota ja sen lajistoa. Lassila kokee, että kuvan avulla on mah­dol­lis­ta luoda ymmär­rys­tä sellaisia ei-inhi­mil­li­siä toi­mi­joi­ta kohtaan, joiden kanssa ei voi viestiä sanal­li­ses­ti.

Kuva Sakatti teoksesta

Kuva Lassilan Sakatti-teoksesta. Kuva: © Maija Lassila

Maailmassa olemisen tavat yhteisenä nimittäjänä

Kiinnostus ihmisen ja muun elävän maailman välistä suhdetta kohtaan on Lassilan uran kantava teema. Hän korostaa halua­van­sa puhua luon­to­suh­teen sijasta maa­il­mas­sa olemisen eri tavoista, joiden avulla muo­dos­tam­me yhteyden muihin eläviin olen­toi­hin ja paik­koi­hin. Luonnosta ja luon­to­suh­tees­ta puhuminen viittaa Lassilan mukaan ihmisen ja luonnon kult­tuu­ri­seen erotteluun.

Lassila kertoo kas­va­neen­sa paikassa, jota ympä­röi­vät vanhat metsät. Kokemus metsästä on ollut hänelle tärkeä kas­vaes­saan, mitä Lassila pitää yhtenä läh­tö­koh­ta­na töihinsä. Lisäksi ihmisen ja muun elävän maailman suhteen tut­ki­mi­ses­ta tuli hänelle ant­ro­po­lo­gi­ses­ti kiin­nos­ta­vaa eko­lo­gi­sen ahdis­tuk­sen myötä, jota hän kertoo koke­neen­sa vahvasti etenkin nuorempana.

Tutkimus mah­dol­lis­taa rat­kai­su­jen löy­tä­mi­sen ja asioiden kat­so­mi­sen eri näkö­kul­mis­ta. Kirjoittamalla pystyn myös vai­kut­ta­maan. Kaivoshankkeita käsit­te­le­väs­sä työssäni olen nähnyt, miten erilaisia lähes­ty­mis­ta­po­ja kai­vos­teol­li­suu­teen on olemassa. Tutkimuksen avulla voin tehdä tiet­tä­väk­si sen, ettei kaikki maa ole kaupan. Toisaalta ymmärrän myös kai­vos­yh­tiöi­den näkö­kul­maa. Koen, että ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen avulla voidaan lisätä ymmär­rys­tä ja luoda dialogia eri tahojen välillä.”

Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia tutkii, miten kuvat hei­jas­te­le­vat tapojamme katsoa maailmaa. Kuva vaikuttaa toimivan Lassilalle sekä visu­aa­li­se­na tut­ki­mus­me­ne­tel­mä­nä että välineenä hänen oman luon­to­suh­teen­sa poh­ti­mi­seen. Puut ja kas­vi­kun­ta ovat kes­kei­ses­sä osassa Lassilan maa­lauk­sis­sa. Hän kertoo tarinan teok­ses­taan Nuori Tammi.

Nuori Tammi

Lassilan Nuori Tammi- maalaus. Kuva: © Maija Lassila

Lapsuudenkotini läheisiä metsiä on hakattu paljon viime vuosina. Vanhasta, kauniista metsästä on kuitenkin säästetty pieni osa luon­non­suo­je­lua­lu­ee­na. Olin jonkin aika sitten käymässä kysei­ses­sä metsässä, ja siellä kävel­les­sä­ni vastaani tuli pieni tammi, jossa oli pienet vaa­lean­vih­reät lehdet. Jäin tar­kas­te­le­maan tammen värejä ja aistimaan sen olemusta. Lehtien väri korostui erityisen voi­mak­kaas­ti oksien välistä erottuvaa vaa­lean­si­nis­tä taivasta vasten.”

Lassila kuvailee tammen koh­taa­mis­ta mie­leen­pai­nu­vak­si koke­muk­sek­si, josta jäi vahva mielikuva. Myöhemmin Lassilan työ­huo­neel­la kokemus sai muodon maa­lauk­ses­sa. Hän kertoo pyr­ki­neen­sä tavoit­ta­maan maa­lauk­ses­saan koke­mus­taan tammen koh­taa­mi­ses­ta ja sen elä­vyy­des­tä etenkin värien avulla.

Kuvataiteessaan Lassila kertoo tavoit­te­le­van­sa sanatonta kokemusta. Hän maalaa pääosin omien havain­to­jen­sa pohjalta sekä haaveen ja fantasian näkö­kul­mas­ta. Värien käyttö on tärkeässä osassa Lassilan maalauksissa.

Maalauksen kautta tavoit­te­len jotain, mikä on selkeästi sanoin kuvail­ta­van toisella puolen. Jokainen tietenkin kokee taiteen omalla tavallaan, mutta itse tekijänä pyrin ymmär­tä­mään niitä olemisen puolia, jotka eivät ole ilmi­sel­viä tai selkeästi selitettävissä.”

Tasapainoilua kahden luovan työn välillä

Lassila kertoo työn­te­kon­sa jak­sot­tu­van inten­sii­vi­sem­min sen mukaan, mikä työvaihe tut­ki­muk­ses­sa tai taiteessa on kul­loin­kin päällä tai mihin on rahoi­tus­ta. Arjessaan Lassila pyrkii jakamaan viikkonsa niin, että aikaa löytyy sekä kir­joit­ta­mi­sel­le että maa­laa­mi­sel­le. Kesäisin Lassila maalaa ulkona, kesämökin saunan kuistilla.

Olen havainnut teke­mis­ten tasa­pai­not­ta­van toisiaan. Työskentelen tehok­kaam­min, kun teen molempia asioita viikon aikana. Nautin suuresti työ­huo­neel­la ole­mi­ses­ta ja omassa tahdissa teke­mi­ses­tä. Jos on tarve, voin välillä pitää taukoa esi­mer­kik­si jonkun maa­lauk­sen suhteen ja sitten taas palata siihen, kun on sen aika.”

Lassila kertoo työs­ken­te­lyn olevan ajoittain tuskaisaa ja välillä taas todella pal­kit­se­vaa, kun hän tuntee pys­ty­vän­sä tavoit­ta­maan jotain, mihin on itse tyy­ty­väi­nen. Taiteilijuus sekä tutkijuus kumpuavat Lassille samasta lähteestä: halusta ymmärtää maailmaa ja ole­mas­sao­loa sekä mah­dol­li­suu­des­ta tehdä asioita mie­lek­kääs­ti ja hitaasti. 

Minua kiin­nos­taa mer­ki­tys­ten ja uusien ajattelun polkujen löy­tä­mi­nen. Maalaustaiteessa minulle on tärkeää etsinnän ajatus. Samalla myös tut­ki­muk­sen tekeminen on etsintää. Taiteen tekemisen erottaa tut­ki­mus­työs­tä se, että maa­lauk­ses­sa kysy­myk­set voivat jäädä avoimiksi, kun taas tut­ki­muk­ses­sa tulokset kir­joi­te­taan auki. Maalaustaide toimii sanat­to­man koke­muk­sen alueella, ja siihen jää enemmän avointa tulkintaa. Tutkimustyössä minua kiin­nos­taa asioiden ja ilmiöiden moni­mut­kai­suus ja kysy­mys­ten esittäminen.”

Kirjoittaja

Minerva Aalto on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän aikoo gradussaan erikoistua media-antropologiaan. Minervaa kiinnostavat visuaalisuus ja representaatio mediassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Yksikielisyys ja kielten erottelu toisistaan ovat kouluissa vaikuttavan kielipolitiikan lähtökohtia. Kasvatustieteiden tohtori Tuuli From tutki etnografisessa väitöskirjassaan kysymyksiä kielipolitiikasta, tilasta ja vallasta kaksikielisissä kouluympäristöissä Suomessa ja Ruotsissa. Fromia kiinnostivat erityisesti koulujen toimintaa ohjaavan virallisen kielipolitiikan päämäärät ja miten ne heijastuvat koulujen arkisiin tiloihin.

Ilmastonmuutos on paitsi ekologinen, myös perustavanlaatuinen yhteiskunnallinen kriisi, joka liittyy erityisesti vauraiden teollistuneiden maiden kestämättömiin elintapoihin. Ilmastonmuutoksen antropologia lähestyykin ilmastonmuutosta suhteessa rakenteelliseen epätasa-arvoon.