Siirry suoraan sisältöön

Kuvataide ja tutkimus täydentävät toisiaan

Toisinaan elämä vetää vastakkaisiin suuntiin. Maija Lassilan uralla yhdistyvät hänen kaksi intohimoaan, kuvataide sekä antropologia. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, miten keskenään erilaiset lähestymistavat kietoutuvat yhteisen teeman ympärille.

Antropologin ura voi saada monta erilaista muotoa, sillä alan koulutus ei suoraan pätevöitä tiettyyn ammattiin. Kuvataiteilija ja antropologi Maija Lassilan rinnakkaisia uria yhdistää luova ajattelu sekä mahdollisuus määritellä oman työnteon rytmi.

Lassilan viikot kuluvat Helsingin Roihupellossa taiteilijan työhuoneella tauluja maalatessa sekä Helsingin yliopiston tutkijan työhuoneella väitöstutkimuksen parissa. Toisinaan hän viettää pitkiä aikoja kenttätyössä keräten etnografista aineistoa tutkimustaan varten. Urallaan hän pääsee yhdistämään kaksi intohimoaan.

Kenttätyö herätti sisäisen taiteilijan

Kuvataide on ollut mukana Lassilan elämässä lapsuudesta asti. Hän kertoo altistuneensa taiteelle pienestä pitäen, sillä hänen äitinsä on kuvataiteilija. Siitä huolimatta lukion jälkeen Lassila päätyi akateemiselle polulle antropologian opintojen pariin Helsingin yliopistoon vuonna 2004. Vaikka Lassila on nuoresta pitäen ollut kiinnostunut eri kulttuureista, opintojen alussa hän ei vielä tiennyt mitä antropologisella tutkimuksella on hänelle tarjottavana.

“Opintojen edetessä ymmärsin opiskelevani oikeaa alaa. Tiedon karttuessa uteliaisuus kasvoi, ja minulle syntyi halu ymmärtää erilaisia ajattelutapoja, paikkoja ja yhteisöjä.”

 

Graduaan varten Lassila teki kenttätyötä Moorean saaren kalastajayhteisössä Ranskan Polynesiassa. Hän tarkasteli saarta ympäröivän uhanalaisen laguunin suojelualuetta, jonka ranskalaiset olivat saarelle perustaneet. Kenttätyön aikana tulivat ilmi ristiriidat ranskalaisen luonnonsuojelupolitiikan taustalla vaikuttavan luontokäsityksen sekä Moorean saaren paikallisen kalastajayhteisön maailmankuvan välillä, joiden kohtaamista Lassila tarkasteli tutkielmassaan.

“Kenttätyön aikana minulle tuli vahva tunne, että haluan tehdä kuvataidetta ja luoda käsilläni jotain konkreettista. Kirjoitin siitä, mitä muut tekevät, ja koin olevani saarella ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana. Maailman tarkastelu pelkästään tieteen kautta alkoi tuntua rajoittavalta.”

Tyynenmeren saarella vietetty aika oli Lassilalle keskeistä oman taiteilijaidentiteetin löytämisen kannalta. Hän kuvailee kokemustaan vahvan asistilliseksi, mikä puolestaan vaikutti hänen haluunsa ryhtyä kuvataiteilijaksi.

“Minusta tuntui, että kenttätyön aikana aistin maailmaa paljon vahvemmin kuin kotona tutussa ympäristössä. Luonto ja sen äänet, valtameren kohina, valo ja kaikki värit tuntuivat voimakkaammilta. Kaikki oli myös todella visuaalista ja aistillista. Minusta tuntui siltä, että kuvataiteen avulla pystyin toisella tapaa tavoittamaan kaikkea mitä siellä koin.”

Maija Lassila. Kuva: Petri Luukkainen

Kuva tutkimusvälineenä

Kenttätyön aikainen voimakas kokemus sai Lassilan siirtymään kuvataiteen pariin. Hän aloitti taideopinnot Helsingissä hieman ennen maisteriksi valmistumistaan vuonna 2012, ensin taidekoulu MAAssa ja sitten Vapaassa taidekoulussa. Kolmen vuoden opintojen jälkeen Lassila pääsi opiskelemaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan kuvataiteen maisteriohjelmaan vuonna 2015.

“Kuvataideakatemian opintojen aikana minulle avautui uusi maailma. Sain valtavasti uusia ideoita ja tutustuin uusiin keskusteluihin. Tämä oli inspiroiva aikaa oman tieni löytämisen kannalta. Opin muun muassa itsenäiseen työskentelyyn kuvataiteilijana omalla työhuoneella. Koulutuksen aikana koin saavani aikaa ja tilaa itsenäiselle studiotyöskentelylle.”

Lassila valmistui taiteiden maisteriksi vuonna 2018. Kuvataideopintojen kanssa samoihin aikoihin hän aloitti antropologian väitöskirjan työstämisen globaalin kehitystutkimuksen ohjelmassa Helsingin yliopistossa. 

Väitöskirjassaan Lassila on jatkanut ympäristön, ihmisen ja luonnon välisen suhteen tarkastelua. Hän huomauttaa, että erottelu luonnon ja kulttuurin välillä on länsimaisen tietojärjestelmän piirre. Väitöskirjassaan Lassila tutkii, miten luonto–kulttuuri -jako ilmenee ekstraktivismissa eli luonnonvarojen maksimaaliseen hyödyntämiseen tähtäävässä ajattelussa, joka on ominaista kapitalistisille yhteiskunnille.

Aihettaan Lassila lähestyy suunnitteilla olevien kaivoshankkeiden kautta Saamenmaan Utsjoella sekä Sakatin hankkeessa lähellä Sodankylää. Tutkimuksesta käy ilmi, miten eri kaivoshankkeita on paikallisesti vastustettu sekä minkälaisia vaihtoehtoisia olemisen tapoja ja tietoa ihmisten suhteesta maahan kumpuaa kaivoshankkeita vasten. Suomalaisen kaivosteollisuuden ja saamelaisten sekä suomalaisten paikallisyhteisöjen välillä vallitsee syviä ristiriitoja suhteessa maankäyttöön. 

Etnografista kenttätyötä varten Lassila haastatteli paikallisia asukkaita, hallinnollisia tahoja, biologeja, poronhoitajia sekä kaivosyhtiöiden edustajia. Lisäksi kenttätyö sisälsi havainnointia suoalueella, jonka alle Sakatin kaivosta suunnitellaan. Suolla Lassila seurasi geologien työtä, paikallisen kaivoshanketta vastustavan liikkeen jäseniä ja poronhoitajia. Lassila kertoo havainnoineensa suolla myös yksin ja keränneensä sieltä visuaalista aineistoa

“Kuvasin vedenalaisten kameroiden avulla suota, jonka alle kaivoshanketta on kaavailtu. Tarkoitukseni oli päästä sisään suoympäristöön ja kuvata sen mikroskooppisia maailmoja, joita emme normaalisti näe. Tämän lähestymistavan avulla halusin nähdä suon monilajisena ympäristönä enkä vain ihmisten paikkana.”

Lassilan tekemän visuaalisen etnografian pohjalta syntyi lyhytelokuva Sakatti. Hän kertoo löytäneensä liikkuvasta kuvasta uudenlaisen välineen ei-sanallisen tiedon tuottamiseen. Kuvaaminen toimi kokeellisena ja intuitioon pohjautuvana tapana lähestyä suota ja sen lajistoa. Lassila kokee, että kuvan avulla on mahdollista luoda ymmärrystä sellaisia ei-inhimillisiä toimijoita kohtaan, joiden kanssa ei voi viestiä sanallisesti.

Kuva Lassilan Sakatti-teoksesta. Kuva: © Maija Lassila

Maailmassa olemisen tavat yhteisenä nimittäjänä

Kiinnostus ihmisen ja muun elävän maailman välistä suhdetta kohtaan on Lassilan uran kantava teema. Hän korostaa haluavansa puhua luontosuhteen sijasta maailmassa olemisen eri tavoista, joiden avulla muodostamme yhteyden muihin eläviin olentoihin ja paikkoihin. Luonnosta ja luontosuhteesta puhuminen viittaa Lassilan mukaan ihmisen ja luonnon kulttuuriseen erotteluun.

Lassila kertoo kasvaneensa paikassa, jota ympäröivät vanhat metsät. Kokemus metsästä on ollut hänelle tärkeä kasvaessaan, mitä Lassila pitää yhtenä lähtökohtana töihinsä. Lisäksi ihmisen ja muun elävän maailman suhteen tutkimisesta tuli hänelle antropologisesti kiinnostavaa ekologisen ahdistuksen myötä, jota hän kertoo kokeneensa vahvasti etenkin nuorempana.

“Tutkimus mahdollistaa ratkaisujen löytämisen ja asioiden katsomisen eri näkökulmista. Kirjoittamalla pystyn myös vaikuttamaan. Kaivoshankkeita käsittelevässä työssäni olen nähnyt, miten erilaisia lähestymistapoja kaivosteollisuuteen on olemassa. Tutkimuksen avulla voin tehdä tiettäväksi sen, ettei kaikki maa ole kaupan. Toisaalta ymmärrän myös kaivosyhtiöiden näkökulmaa. Koen, että antropologisen tutkimuksen avulla voidaan lisätä ymmärrystä ja luoda dialogia eri tahojen välillä.”

Visuaalinen antropologia tutkii, miten kuvat heijastelevat tapojamme katsoa maailmaa. Kuva vaikuttaa toimivan Lassilalle sekä visuaalisena tutkimusmenetelmänä että välineenä hänen oman luontosuhteensa pohtimiseen. Puut ja kasvikunta ovat keskeisessä osassa Lassilan maalauksissa. Hän kertoo tarinan teoksestaan Nuori Tammi.

Lassilan Nuori Tammi- maalaus. Kuva: © Maija Lassila

“Lapsuudenkotini läheisiä metsiä on hakattu paljon viime vuosina. Vanhasta, kauniista metsästä on kuitenkin säästetty pieni osa luonnonsuojelualueena. Olin jonkin aika sitten käymässä kyseisessä metsässä, ja siellä kävellessäni vastaani tuli pieni tammi, jossa oli pienet vaaleanvihreät lehdet. Jäin tarkastelemaan tammen värejä ja aistimaan sen olemusta. Lehtien väri korostui erityisen voimakkaasti oksien välistä erottuvaa vaaleansinistä taivasta vasten.”

Lassila kuvailee tammen kohtaamista mieleenpainuvaksi kokemukseksi, josta jäi vahva mielikuva. Myöhemmin Lassilan työhuoneella kokemus sai muodon maalauksessa. Hän kertoo pyrkineensä tavoittamaan maalauksessaan kokemustaan tammen kohtaamisesta ja sen elävyydestä etenkin värien avulla.

Kuvataiteessaan Lassila kertoo tavoittelevansa sanatonta kokemusta. Hän maalaa pääosin omien havaintojensa pohjalta sekä haaveen ja fantasian näkökulmasta. Värien käyttö on tärkeässä osassa Lassilan maalauksissa.

“Maalauksen kautta tavoittelen jotain, mikä on selkeästi sanoin kuvailtavan toisella puolen. Jokainen tietenkin kokee taiteen omalla tavallaan, mutta itse tekijänä pyrin ymmärtämään niitä olemisen puolia, jotka eivät ole ilmiselviä tai selkeästi selitettävissä.”

Tasapainoilua kahden luovan työn välillä

Lassila kertoo työntekonsa jaksottuvan intensiivisemmin sen mukaan, mikä työvaihe tutkimuksessa tai taiteessa on kulloinkin päällä tai mihin on rahoitusta. Arjessaan Lassila pyrkii jakamaan viikkonsa niin, että aikaa löytyy sekä kirjoittamiselle että maalaamiselle. Kesäisin Lassila maalaa ulkona, kesämökin saunan kuistilla.

“Olen havainnut tekemisten tasapainottavan toisiaan. Työskentelen tehokkaammin, kun teen molempia asioita viikon aikana. Nautin suuresti työhuoneella olemisesta ja omassa tahdissa tekemisestä. Jos on tarve, voin välillä pitää taukoa esimerkiksi jonkun maalauksen suhteen ja sitten taas palata siihen, kun on sen aika.”

Lassila kertoo työskentelyn olevan ajoittain tuskaisaa ja välillä taas todella palkitsevaa, kun hän tuntee pystyvänsä tavoittamaan jotain, mihin on itse tyytyväinen. Taiteilijuus sekä tutkijuus kumpuavat Lassille samasta lähteestä: halusta ymmärtää maailmaa ja olemassaoloa sekä mahdollisuudesta tehdä asioita mielekkäästi ja hitaasti. 

“Minua kiinnostaa merkitysten ja uusien ajattelun polkujen löytäminen. Maalaustaiteessa minulle on tärkeää etsinnän ajatus. Samalla myös tutkimuksen tekeminen on etsintää. Taiteen tekemisen erottaa tutkimustyöstä se, että maalauksessa kysymykset voivat jäädä avoimiksi, kun taas tutkimuksessa tulokset kirjoitetaan auki. Maalaustaide toimii sanattoman kokemuksen alueella, ja siihen jää enemmän avointa tulkintaa. Tutkimustyössä minua kiinnostaa asioiden ja ilmiöiden monimutkaisuus ja kysymysten esittäminen.”

Toimitus

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Minerva Aalto

Minerva Aalto on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän aikoo gradussaan erikoistua media-antropologiaan. Minervaa kiinnostavat visuaalisuus ja representaatio mediassa.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *