Koukuissa roikkumisen hyvä kipu ja haastava hauskuus

Body sus­pen­sio­nis­sa haas­te­taan koukuissa roik­ku­mal­la sekä itseä että kehoon ja kipuun lii­tet­ty­jä kult­tuu­ri­sia käy­tän­tö­jä. Vapaaehtoisesti valittuna kipu näyt­täy­tyy nega­tii­vi­sen ja sai­rau­teen lii­tet­tä­vän ais­ti­muk­sen sijaan posi­tii­vi­se­na välineenä arkie­lä­mäs­tä poik­kea­vaan kehol­li­seen ole­mas­sao­loon. Kivun ja kehol­li­sen leikin välisessä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa itses­tään­sel­vä­nä pidetty kysee­na­lais­tuu ja tulee näkyväksi muo­dos­taen näin body sus­pen­sio­nin haastavan haus­kuu­den.

Vatsassa lenteli perhosia ja kädet hikosivat. Jännitti. Istuuduin lävis­tys­pöy­däl­le ja aloitimme roik­ku­mi­ses­ta­ni vastuussa olevan tiimin kanssa neu­vot­te­lut siitä, mihin kohtaan koukut kan­nat­tai­si laittaa. Molemminpuolisia kysy­myk­siä ja perus­te­lu­ja säestivät käsi­var­sie­ni ihoa tun­nus­te­le­vat, puris­te­le­vat, vetelevät ja nipis­te­le­vät otteet. Auts. ”Onko tää hyvä?” Ja sitten: ”Tästä ei saa kun­nol­lis­ta otetta ja hartiat nousee korviin. Jos tosta alempaa?” Päätin hylätä omat mie­li­ku­va­ni koukkujen paikoista ja luottaa asiantuntijoihin. 

Lävistäjä otti ihostani kunnon otteen. ”No niin, ootko valmis? Hengitä syvään sisään ja puhalla ulos.” Vedin keuhkot täyteen ilmaa. Tunsin viiltävän kivun lävis­tä­vän selkäni ihon samalla, kun puhalsin voimalla ilmaa ulos. Kaikki muu ympä­ril­tä­ni katosi, eikä niiden kolmen sekunnin aikana ollut olemassa muuta kuin minä ja kipu. Kun koukku oli pai­koil­laan, alkoi lävis­tys­koh­taan hil­jal­leen levitä jomotus ja lämpö. Hengähdin. ”Kaikki hyvin?” ”Joo.” Sama prosessi toistui kunnes kaikki koukut – kaksi selkään ja kaksi molempiin käsi­var­siin – olivat kiinni. Tämä oli jo toinen roik­ku­mis­ker­ta­ni, mutta katselin silti epä­us­koi­se­na ihostani tör­röt­tä­viä koukkuja ja hymyilin. Vieressä ollut toinen osal­lis­tu­ja katseli myös kouk­ku­ja­ni ja hymyili sekä niille että minulle. Kipukin oli jo miltei laantunut pelkäksi tur­tu­muk­sek­si, vaikka tuntui silti hieman joka kerta, kun koukut kehon liikkeen voimasta heilahtivat.

Roikkumispaikalla nousun yhtey­des­sä kipu palasi sel­keäm­pä­nä. Kun köyden toisessa päässä oleva tiimin jäsen alkoi hil­jal­leen vetää köydestä, tunsin ihooni koh­dis­tu­van vedon kiris­ty­vän. Kivun yltyessä pyysin pysäyt­tä­mään köyden vetämisen. Hengittelin hetken kipuun ja kouk­kui­hin totu­tel­len, kunnes tuttu vedon tun­tee­seen yhdistyvä turtumus levisi kouk­ku­koh­tiin ja rau­hoi­tuin. Kerroin köyden pite­li­jäl­le, että voimme jatkaa. Kipu yltyi taas hieman ja hetken kuluttua pyysin pysäyt­tä­mään. Oli vaikeaa pysyä tasa­pai­nos­sa ja etsin jaloilla maasta turvaa. “Et sä voi mihinkään pudota tai kaatua.” Roikuin reunalla, mutta koko ajan tur­val­li­ses­ti ja turvassa, muiden ympä­röi­mä­nä. Nousin hil­jal­leen var­pail­le­ni, kunnes olinkin jo ilmassa ja muutaman kymmenen sekunnin jälkeen kipukin oli kadonnut ja muuttunut lähinnä vedon­tun­teek­si ihossa. Oli leikin vuoro.

Naista roikotetaan koukuista Body Suspension tapahtumassa.

Body sus­pen­sion ‑har­ras­ta­jia Oslo SusCon ‑tapah­tu­mas­sa vuonna 2015. Kuva: Leonardo Gandini

Kivun ja hymyn yhteys

Body sus­pen­sio­nia voidaan ajatella väliai­kai­se­na kehon­muok­kauk­se­na, jossa keho nostetaan ilmaan roik­ku­maan ihon lävis­tä­vis­tä koukuista ja niihin kiin­ni­te­tyis­tä köysistä. Itse koukut ovat kiinni kehossa vain roik­ku­mi­sen ajan ja yleensä kouk­ku­reiät arpeu­tu­vat noin vuodessa joko hieman koholleen nouse­vik­si tai lähes huo­maa­mat­to­mik­si pisteiksi ihossa. Säännöllisemmin roik­ku­mis­ta har­ras­ta­vil­la näky­väm­piä arpia ja jälkiä voi olla enemmän. Useimmat har­ras­ta­jat suh­tau­tu­vat arpiin tai jälkiin hienon koke­muk­sen sivu­tuot­tei­na, ja suurempi merkitys kiin­nit­tyy jälkien sijaan itse roik­ku­mi­seen. Toisille ne ovat ennemmin merkkejä posi­tii­vi­sis­ta muis­tois­ta ja hienoista kokemuksista.

Koukkuja voidaan kiin­nit­tää lähes mihin kohtaan kehoa tahansa ja rajana on oikeas­taan vain mie­li­ku­vi­tus ja roikkujan sekä roik­ku­mi­ses­ta vastaavan tiimin kokei­lun­ha­lu. Varsinainen roik­ku­mi­nen voi kestää muu­ta­mis­ta sekun­neis­ta muutamiin tunteihin riippuen lävis­tys­pai­kois­ta, koukkujen määrästä, roik­ku­mis­a­sen­nos­ta, mah­dol­li­ses­ta kipu­ko­ke­muk­ses­ta, roikkujan omasta halusta sekä muista roikkujista. 

Kiinnostuin body sus­pen­sio­nis­ta pro gradu ‑tut­kiel­ma­ni aiheena nähtyäni kuvan ystä­väs­tä­ni juuri koukuista alas otettuna. Hänen kas­voil­laan oli hymy joka loisti onnel­li­suut­ta, tyy­ty­väi­syyt­tä ja jopa euforiaa. Mielenkiintoni heräsi siitä ris­ti­rii­tai­ses­ta ensi­vai­ku­tel­mas­ta, jonka body sus­pen­sion minussa herätti. Miten kokemus, joka vaikuttaa niin kivu­li­aal­ta, voi saada aikaan tuol­lai­sen hymyn? Miten ant­ro­po­lo­gias­sa, jossa var­si­nais­ta kehol­lis­ta kipu­ko­ke­mus­ta on tutkittu län­si­mai­ses­sa kon­teks­tis­sa lähinnä kroo­ni­ses­ta, nega­tii­vi­ses­ta tai väki­val­taan poh­jaa­vas­ta pers­pek­tii­vis­tä käsin, voi­tai­siin käsitellä itse valittuja kipu­ko­ke­muk­sia? Vaikka ant­ro­po­lo­gias­sa valittua kipua onkin sivuttu osana uskon­nol­li­sia ritu­aa­le­ja tai yhtei­söl­li­siä ini­ti­aa­tio­riit­te­jä, on niistä puuttunut kipu­ko­ke­muk­seen kes­kit­ty­vä kehol­li­nen perspektiivi.

Tällaista totutusta arki­päi­väi­ses­tä todel­li­suu­des­ta poik­kea­vaa kehol­lis­ta kokemusta tut­kies­sa­ni pidin tärkeänä kokeilla roik­ku­mis­ta myös itse. Halusin ymmärtää paremmin, mistä siinä on todella kyse ja miltä se tuntuu, vaikka toki pää­tök­see­ni vaikutti myös hen­ki­lö­koh­tai­nen ute­liai­suu­te­ni. Tämä osoit­tau­tui tut­ki­muk­se­ni kannalta hyväksi valin­nak­si, sillä haas­ta­tel­ta­vie­ni oli usein vaikeaa kuvailla sanal­li­ses­ti roik­ku­mi­sen kehol­lis­ta kokemusta. Näin myös omat koke­muk­se­ni ja niiden poh­ti­mi­nen auttoivat sanoin­ku­vaa­mat­to­man sanoittamisessa.

Kysyttäessä, miksi he roikkuvat, haas­ta­tel­ta­va­ni saat­toi­vat vastata: ”Koska se on niin hauskaa!” Kenttätyöni aikana havaitsin, että body sus­pen­sio­niin liit­ty­vään haus­kuu­teen sisältyi usein sen ääneen­sa­no­ma­ton vas­tin­pa­ri, haas­ta­vuus. Se taas ei ole vain pelkkää itsensä haas­ta­mis­ta, vaan voi kivun ja kehol­li­sen leikin välisessä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa olla myös toimintaa joka paljastaa, haastaa ja kysee­na­lais­taa totuttuja ja itsestään selvinä pidettyjä kehol­li­sia käy­tän­tö­jä ja olemisen tapoja. Tätä body sus­pen­sio­niin liittyvää samaan aikaan sekä koke­muk­sel­lis­ta että yhteis­kun­nal­lis­ta ja kult­tuu­ris­ta ulot­tu­vuut­ta kutsun haas­ta­vak­si haus­kuu­dek­si.

Nainen hymyilee samalla, kun häntä roikotetaan.

Kuva: Leonardo Gandini

Roikkumisen lyhyt historia ja kulttuurinen konteksti

Erilaisia kehoa ja mieltä koet­te­le­via ruu­miil­li­sia ritu­aa­le­ja on har­joi­tet­tu kautta aikojen ympäri maailman ja myös modernin body sus­pen­sio­nin voidaan ajatella kuuluvan tähän jatkumoon. Body sus­pen­sio­nin alku­pe­räi­set vai­kut­teet ja juuret ovat Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen sekä Intian ja Bengalin hindujen ritu­aa­leis­sa. Modernin body sus­pen­sio­nin tär­keim­pä­nä perus­ta­ja­na pidetään Fakir Musafaria. Pohjois-Dakotassa inti­aa­ni­re­ser­vaat­tien lähei­syy­des­sä kasvanut Musafar kiin­nos­tui kehoa koet­te­le­vis­ta koke­muk­sis­ta muun muassa ant­ro­po­lo­gi­sia tekstejä luettuaan ja alkoi har­joit­taa näihin liittyviä ritu­aa­le­ja 1960-luvun lopulla alku­pe­räis­kan­soi­hin kuuluvien ihmisten opastuksella. 

Lävistyskulttuurin his­to­rias­ta kirjan kir­joit­ta­nut Jouni Hokkanen mainitsee, miten län­si­mai­nen lävis­tys­kult­tuu­ri kehittyi 1970-luvun alussa Yhdysvaltojen län­si­ran­ni­kon homo- ja kin­ky­pii­reis­sä, joissa myös Fakir Musafar oli osal­li­se­na. 1980-luvulle tultaessa lävis­tys­kult­tuu­ri levisi laa­jem­mal­le, mutta säilyi silti oman­lai­se­naan ala­kult­tuu­ri­na aina 1990-luvun alkuun asti. Aikojen saatossa moderni body sus­pen­sion onkin muo­to­tu­nut omaksi län­si­mai­sen lävis­tys­kult­tuu­rin sisäi­sek­si ala­kult­tuu­ri­mai­sek­si toi­min­nak­si, joka ammentaa vai­kut­tei­ta nime­no­maan län­si­mai­ses­ta lävistys- ja kult­tuu­ri­pe­rin­tees­tä. Vaikka lävis­tys­kult­tuu­ri on lähtöisin homo- ja kin­ky­pii­reis­tä, ovat body sus­pen­sion ‑tapah­tu­mat enemmän tove­ril­li­sen rentoja, eikä suu­rim­mal­le osalle haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni roik­ku­mi­seen liittynyt mitään seksuaalista.

Verrattuna alku­pe­räis­kan­so­jen siir­ty­mä­riit­tei­hin, joissa yleensä keskiössä on yhteisön vaikutus yksilöön, body sus­pen­sio­nis­sa yksilön oman koke­muk­sen koros­ta­mi­nen asettaa sen vahvasti län­si­mai­seen ja moderniin kult­tuu­ri­seen kon­teks­tiin. Tästä huo­li­mat­ta body sus­pen­sio­nis­sa yhtei­söl­li­syys on kuitenkin vahvaa sekä kehol­li­set että val­tiol­li­set rajat ylittävää yhtei­söl­li­syyt­tä. Harrastajat eri puolilta maailmaa kokoon­tu­vat con­ven­tion-tyylisiin kokoon­tu­mi­siin tai “SusConeihin” vaih­ta­maan uusinta tietoa sekä roik­ku­maan ja viet­tä­mään aikaa yhdessä.

Roikkumista har­ras­ta­vat ihmiset pitävät heitä yhdis­tä­vä­nä tekijänä saman­lais­ta epä­kon­ser­va­tii­vis­ta, avointa ja kokei­lun­ha­luis­ta arvo­maa­il­maa. Suurin osa haas­tat­te­le­mis­ta­ni ihmisistä työs­ken­te­li työ­väen­luok­kai­sis­sa amma­teis­sa tai toi­mi­hen­ki­lö­teh­tä­vis­sä, mutta mukana oli myös muutamia työttömiä, opis­ke­li­joi­ta ja joh­to­ta­sol­la työs­ken­te­le­viä. Lisäksi har­ras­ta­jis­sa on paljon lävis­ty­sa­lan ammat­ti­lai­sia ja esiin­ty­viä tai­tei­li­joi­ta. Yksi roik­ku­mis­ker­ta maksaa noin sata euroa, ja hinnalla katetaan lähinnä lävis­tä­mi­ses­tä aiheu­tu­neet kulut ja hankinnat kuten koukut, lävis­tys­neu­lat, ser­ti­fioi­dut köydet ja desinfiointiaineet. 

Hyvää kipua

Antropologisessa kipu­tut­ki­muk­ses­sa kes­ki­tyt­tiin ennen 2000-luvun vaihdetta lähinnä kroonisen kivun tut­ki­mi­seen. Näissä tut­ki­muk­sis­sa kipua käsi­tel­tiin nega­tii­vi­se­na, sai­rau­teen lii­tet­tä­vä­nä koke­muk­se­na ja ais­ti­muk­se­na. Tämä johtuu kroonisen kivun luon­tees­ta, sillä se on vas­ten­tah­toi­se­na ja pit­kä­kes­toi­se­na koke­muk­se­na täysin erilaista kuin lyhyt­kes­toi­nen ja itse valittu kipu. Vasta 2000-luvulle tultaessa myös ant­ro­po­lo­gias­sa herättiin laajemmin tutkimaan kipua nime­no­maan valittuna koke­muk­se­na ja väylänä johonkin muuhun.

Filosofi ja lää­ke­tie­teen tohtori Drew Leder tuo esille, miten varal­li­suu­teen, suojaan ja tek­no­lo­gi­aan nojaava län­si­mai­nen epä­ke­hol­li­nen elä­män­tyy­li sekä mielen ja ruumiin erot­ta­mi­nen on ollut omiaan vie­raan­nut­ta­maan län­si­mais­ta ihmistä sekä kivusta että kivu­liais­ta koke­muk­sis­ta. Tällöin kipua yritetään yleensä kaikin keinoin joko välttää tai lääkitä pois. Toisaalta taas ant­ro­po­lo­gi Jean Jackson tuo esille, miten kipuun kuuluu olen­nai­se­na osana myös sen luo­taan­työ­tä­vyys. Kipua aja­tel­laan helposti pel­käs­tään fysio­lo­gi­se­na ais­ti­muk­se­na, mutta ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na kipu on hyvin koko­nais­val­tai­nen kokemus, johon vai­kut­ta­vat niin bio­lo­gi­set, his­to­rial­li­set, kult­tuu­ri­set kuin sosi­aa­li­set­kin olo­suh­teet. Jackson kir­joit­taa, että ei ole olemassa kipua, joka olisi vain bio­lo­gis­ta, sillä kaikki kipu on kult­tuu­rin ja mer­ki­tyk­sen läpäisemää.

Myös ant­ro­po­lo­gi Mark Zborowskin mukaan kipuun lii­tet­tä­vät kult­tuu­ri­set mer­ki­tyk­set usein mää­rit­te­le­vät, onko se hyväk­syt­tä­vää vai ei, vaikka kyseessä olisikin sen­so­ri­ses­ti saman­kal­tai­nen kipu. Esimerkiksi lää­ke­tie­teel­li­sin perustein tai urhei­lusuo­ri­tuk­sen yhtey­des­sä aiheu­tu­nut kipu voi olla ”hyvää kipua”, mutta vahin­gos­sa itsensä satut­ta­mi­nen puo­les­taan ei. 

Yleensä body sus­pen­sio­nis­sa kipu tuntuu eniten lävis­täes­sä ja nostossa. Kokemusta leimaavat enemmän kivun ja tur­tu­muk­sen väliset aallot kuin yksit­täi­nen kova kipu. Kipu itse sus­pen­sio­ko­ke­muk­ses­sa eli ilmassa roik­kues­sa on puo­les­taan hyvin häilyvää ja erittäin paljon riip­pu­vais­ta asennosta, koukkujen paikasta ja roik­ku­jas­ta itsestään. Se voi joko olla todella kivu­lias­ta tai ei lainkaan. Kivun puut­tu­mi­nen voikin olla häm­men­tä­vää tilan­tees­sa, jossa ikään kuin pitäisi sattua. 

Tätä kivun puutetta ja kehon puu­tu­mis­ta har­ras­ta­jat selit­tä­vät yleensä ”kivun­lie­vi­tys­hor­mo­nien” kuten adre­na­lii­nin ja endor­fii­nin erit­ty­mi­sel­lä kovan stressin tai shokin seu­rauk­se­na. Näiden lää­ke­tie­teel­lis­ten syiden rinnalla kulkee myös tietoista ja hen­ki­lö­koh­tais­ta prosessia korostava kivun ja itsensä ylit­tä­mi­sen eetos, jossa kipua käsi­tel­lään hyväk­sy­mäl­lä se ja kehys­tä­mäl­lä se posi­tii­vi­seen kontekstiin.

Nainen nauraa, kun häntä roikotetaan veden ylläpuolella.

Body sus­pen­sion voidaan toteuttaa myös ulkoil­mas­sa. Kuva: Leonardo Gandini

Vaikka kipu nähdään suu­rim­mak­si osaksi hyvin olen­nai­se­na osana koko sus­pen­sio­ko­ke­mus­ta, useimmat haas­ta­tel­ta­vat eivät pitäneet sitä tär­keim­pä­nä vaan koros­ti­vat, etteivät ole kiin­nos­tu­nei­ta roik­ku­mi­ses­ta kivun vuoksi, tai että kipu itsessään olisi heille tavoi­tel­tua. Body sus­pen­sion näyt­täy­tyy­kin enemmän hen­ki­lö­koh­tai­seen koke­muk­seen nojaavana kamp­pai­lu­na itsensä kanssa, minkä yhtey­des­sä kipu toimii väylänä tai työkaluna saavuttaa esi­mer­kik­si sus­pen­siois­ta syntyvää euforian, vapauden, voiton tai hyvä­no­lon­tun­net­ta. Vaikka kipu­ko­ke­mus­ta ei sinänsä tavoi­tel­tu, koettiin se usein erot­ta­mat­to­mak­si osaksi koko prosessia ja sen haas­teel­li­suut­ta. Haastateltavani Juho sanoikin: ”Ei se oo siis se, et mä haluan, et se tulee sattumaan, vaan se, että se kuuluu siihen hommaan, et se on se, mistä pitää päästä yli.”

Jotkut haas­ta­tel­ta­vat saat­toi­vat puhua sus­pen­sioi­den yhtey­des­sä koetusta kivusta ”mukavana” tai sanoa pitävänsä siitä, toiset taas pitivät kipua jok­seen­kin epä­olen­nai­se­na. Jackson esit­tää­kin, että kun kipua aktii­vi­ses­ti haetaan tai etsitään, esi­mer­kik­si osana urheilua tai sek­su­aa­li­sen tai uskon­nol­li­sen ekstaasin yhtey­des­sä, voidaan kivun sanoa olevan haluttua, koska siihen asso­sioi­tuu jotain muutakin hyvää. Tässä yhtey­des­sä kipu toimii väylänä johonkin ja on haluttua sen luo­taan­työn­tä­vyy­des­tä huo­li­mat­ta, ei niinkään sen takia. 

Henkilökohtaisia mer­ki­tyk­siä sus­pen­sio­ko­ke­muk­sen yhtey­des­sä koetulle kivulle on loppujen lopuksi yhtä monta kuin on roik­ku­jia­kin, mutta kol­lek­tii­vi­ses­ti niihin kietoutuu ajatus siitä, mitä tapahtuu ensi­si­jai­sen kipu­ko­ke­muk­sen jälkeen. Tutkimukseni aikana esiin tulleita syitä roik­ku­mi­sel­le yhdis­tä­vät arkie­lä­mää rikkovan ”jotain ihan muuta” ‑koke­muk­sen hakeminen, vaikka yksi­löl­li­set syyt saat­ta­vat­kin vaihdella esi­mer­kik­si hyvin fyy­si­ses­tä suo­ri­tuk­ses­ta aina medi­ta­tii­vi­seen kokemukseen. 

Leder tuo esille miten ruti­noi­tu­nei­den, joka­päi­väis­ten toi­min­to­jen yhtey­des­sä keho yleensä katoaa, koska emme aktii­vi­ses­ti ajattele esi­mer­kik­si jal­ko­jem­me asentoa kävel­les­säm­me tai sormiemme liikkeitä johonkin tart­tues­sam­me. Kivun ja sairauden yhtey­des­sä keho ilmestyy tie­toi­suu­teen hyvin kon­kreet­ti­ses­ti, kun emme enää pystykään tekemään asioita kuten ennen. Kivulla on myös voima tuoda meidät takaisin kehoomme inten­sii­vi­sel­lä tavalla, koska se vaatii yleensä välit­tö­män kehol­li­sen huomiomme. Body sus­pen­sio­nin yhtey­des­sä kehon ilmes­ty­mi­nen tapahtuu myös muut­tu­neen keho-orien­taa­tion, huomion kes­kit­ty­mi­sen, odotuksen, objek­ti­voin­nin sekä kos­ke­tuk­sen kautta aina kivut­to­mis­ta sili­tyk­sis­tä kipua lähes­ty­viin nipis­te­lyi­hin kouk­ku­paik­ko­ja valitessa. 

Kyseenalaistava kehollinen leikki

Sosiologi Chris Shilling huo­maut­taa, että keho voi ilmestyä tie­toi­suu­teen myös luovuuden kautta, ja filosofi Kristin Zeiler tuo esille kehon ilmes­ty­mi­sen nau­tin­nol­li­ses­sa kon­teks­tis­sa esi­mer­kik­si uuden­lais­ta kehol­lis­ta taitoa ope­tel­les­sa. Tässä valossa kipu ja sairaus eivät ole ainoita tiloja, joissa keho ilmestyy tie­toi­suu­teen. Se on mah­dol­lis­ta myös inten­sii­vi­ses­sä kehol­li­ses­sa leikissä, joka eroaa tarpeeksi ”nor­maa­lis­ta olemisen tilasta”. Kun keho on yhtäkkiä ilmassa koukkujen varassa ja myös kehon totutut pain­opis­teet muuttuvat, muuttuu väis­tä­mät­tä koko keho-orien­taa­tio ja kehon tuntemus. Tällöin myös tie­toi­suus kehosta voi muuttua tai ilmestyä riip­pu­mat­ta siitä, tunteeko roikkuja sillä hetkellä kipua vai ei. 

Esimerkiksi koukuista alas tullessa saattaa pai­no­voi­ma iskeytyä kehoon voi­mak­kaas­ti pain­opis­tei­den muut­tues­sa takaisin arki­ko­ke­mus­ta vas­taa­vak­si, jolloin roik­ku­jas­ta voi tuntua siltä, kuin painuisi lattiasta läpi ja kasaan. Näin body sus­pen­sio­nis­sa itsensä haas­ta­mi­sen lisäksi haas­te­taan, kysee­na­lais­te­taan ja tehdään näkyväksi myös taval­lis­ta arki­päi­väis­tä kehol­lis­ta ole­mas­sao­loa aina pai­no­voi­man vai­ku­tuk­sia myöten.

Kivun läs­nä­olos­ta huo­li­mat­ta body sus­pen­sion ‑tapah­tu­mat sisäl­tä­vät myös paljon naurua ja hymyjä. Ilmassa ollessaan roikkujat voivat käyttää kehoaan hyväksi hyvinkin luovilla ja leik­ki­sil­lä tavoilla. He voivat esi­mer­kik­si ottaa välillä vauhtia lattiasta ja pyöriä yhdessä toisten roik­ku­jien kanssa ympäri karusel­lin lailla, ponkaista itsensä liik­keel­le ympä­röi­vis­tä seinistä ja pylväistä tai vaikka soittaa roik­ku­mi­sen yhtey­des­sä man­do­lii­nia. Uusia roik­ku­mis­ta­po­ja ja ‑paikkoja myös jat­ku­vas­ti kokeil­laan ja keksitään yhdessä ala­kult­tuu­reil­le omi­nai­ses­sa tee se itse ‑hengessä. Kenttätyöni aikana vuosina 2014 – 2015 sus­pen­sioi­ta tehtiin esi­mer­kik­si liik­ku­vas­sa metrossa samalla lehteä lukien, avantoon las­keu­tu­mal­la ja kuohuvan kosken ylä­puo­lel­la välillä vedessä jalkoja kastaen. 

Body sus­pen­sio­nis­sa voidaan ajatella olevan yhtä aikaa kyse sekä kivun että nau­tin­nol­li­sen leikin kautta tapah­tu­vas­ta kehon ilmes­ty­mi­ses­tä, tai niiden erään­lai­ses­ta väli­muo­dos­ta: haas­teel­li­ses­ta ilmes­ty­mi­ses­tä. Keho näyt­täy­tyy aktii­vi­ses­ti ja tie­toi­ses­ti valittua epä­mu­ka­vuut­ta ja kipua kokevana, mutta lopulta nämä voit­ta­va­na ja nautintoa, hyvää oloa ja onnis­tu­mis­ta tuot­ta­va­na. Näin haas­teel­li­ses­ti ilmes­ty­nees­tä kehosta tulee osa sus­pen­sio­ko­ke­muk­sen haastavaa haus­kuut­ta.

Leikkiin sisältyy ant­ro­po­lo­gi Riitta Hännisen mukaan sen koke­muk­sel­li­ses­ti leikkisän ja arkie­lä­mäs­tä irral­li­sen ulot­tu­vuu­den lisäksi myös sen nor­maa­li­kult­tuu­ris­ta tai arki­to­del­li­suut­ta kysee­na­lais­ta­va voima. Tässä mielessä body sus­pen­sion näyt­täy­tyy luovana kehol­li­se­na leikkinä ja ala­kult­tuu­ri­na, jossa vapaa­eh­toi­ses­ti valitun kivun kautta kysee­na­lais­te­taan ja tehdään näkyväksi itsestään selvinä pidettyjä asioita. Näitä voivat olla kivun nega­tii­vi­ses­ti värit­ty­nyt kult­tuu­ri­nen konteksti tai arkinen kehol­li­nen ole­mas­sao­lo, kuten esi­mer­kik­si metrolla mat­kus­ta­mi­nen tai pai­no­voi­man vaikutus. Samanlaista kysee­na­lais­ta­vaa ja pal­jas­ta­vaa voimaa on myös ant­ro­po­lo­gial­la tieteenä: näh­däk­seen lähelle on usein myös kat­sot­ta­va kult­tuu­ri­ses­ti tai jopa kehol­li­ses­ti kauas. 

Kaksi body suspension -tapahtuman osallistujaa roikkumassa koukuista.

Oslo SusConin osal­lis­tu­jia. Kuva: Leonardo Gandini

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Sara Kettunen
  • Artikkelikuva: Niina Heikkinen roik­ku­mas­sa Oslo SusCon ‑tapah­tu­mas­sa. Kuvaaja: Finsterling
  1. Manfredi, Federica. 2019. Learning to Fly: A Story Tale for My Three Year Old Son. An Unconventional Ethnographic Restitution of a Creative Investigation on Body Suspensions. Irish Journal of Anthropology 22(1): 194 – 204.
  2. Norjalaisen sus­pen­sio­ryh­mä Wings of Desiren sivut
  3. Suomalaisen Hell City Hookers ‑ryhmän Instagram-tili @hellcityhookers

Kirjoittaja

Niina Heikkinen on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Häntä kiinnostavat ristiriitaisuuksien ja kehollisuuden lisäksi kaikenlaiset liminaalitilat, rajat ja niiden ylitykset, sekä erilaiset ihmisten ja kehojen väliset yhteydet, joita rajojen ylityksissä muodostuu.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen käsitys miessukupuolen paremmuudesta on vaikuttanut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kyseenalaistetaan ja Jeesuksen hahmo puretaan miehisistä kahleistaan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.

Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asuttamiaan zapoteekkialueita on mediassa kuvattu jopa muxejen paratiisiksi. Sukupuoli, seksuaalisuus ja muxejen rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia.

Covid-19 -pandemia on varjostanut odottavien äitien raskausaikaa ja perheen ensimmäistä vauvavuotta. Sekä pelko viruksen vaikutuksesta äidin ja vauvan terveyteen että koronarajoitukset ovat eristäneet monen äidin sosiaalisista kontakteista ja tehneet odotuksesta yksinäistä. Perheen perustamiseen liittyvien riittien puuttuminen on jättänyt useat vanhemmat tyhjän päälle ja lisännyt omillaan pärjäämisen painetta.