Koukuissa roikkumisen hyvä kipu ja haastava hauskuus

Body sus­pen­sio­nis­sa haas­te­taan koukuissa roik­ku­mal­la sekä itseä että kehoon ja kipuun lii­tet­ty­jä kult­tuu­ri­sia käy­tän­tö­jä. Vapaaehtoisesti valittuna kipu näyt­täy­tyy nega­tii­vi­sen ja sai­rau­teen lii­tet­tä­vän ais­ti­muk­sen sijaan posi­tii­vi­se­na välineenä arkie­lä­mäs­tä poik­kea­vaan kehol­li­seen ole­mas­sao­loon. Kivun ja kehol­li­sen leikin välisessä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa itses­tään­sel­vä­nä pidetty kysee­na­lais­tuu ja tulee näkyväksi muo­dos­taen näin body sus­pen­sio­nin haastavan haus­kuu­den.

Vatsassa lenteli perhosia ja kädet hikosivat. Jännitti. Istuuduin lävis­tys­pöy­däl­le ja aloitimme roik­ku­mi­ses­ta­ni vastuussa olevan tiimin kanssa neu­vot­te­lut siitä, mihin kohtaan koukut kan­nat­tai­si laittaa. Molemminpuolisia kysy­myk­siä ja perus­te­lu­ja säestivät käsi­var­sie­ni ihoa tun­nus­te­le­vat, puris­te­le­vat, vetelevät ja nipis­te­le­vät otteet. Auts. ”Onko tää hyvä?” Ja sitten: ”Tästä ei saa kun­nol­lis­ta otetta ja hartiat nousee korviin. Jos tosta alempaa?” Päätin hylätä omat mie­li­ku­va­ni koukkujen paikoista ja luottaa asiantuntijoihin. 

Lävistäjä otti ihostani kunnon otteen. ”No niin, ootko valmis? Hengitä syvään sisään ja puhalla ulos.” Vedin keuhkot täyteen ilmaa. Tunsin viiltävän kivun lävis­tä­vän selkäni ihon samalla, kun puhalsin voimalla ilmaa ulos. Kaikki muu ympä­ril­tä­ni katosi, eikä niiden kolmen sekunnin aikana ollut olemassa muuta kuin minä ja kipu. Kun koukku oli pai­koil­laan, alkoi lävis­tys­koh­taan hil­jal­leen levitä jomotus ja lämpö. Hengähdin. ”Kaikki hyvin?” ”Joo.” Sama prosessi toistui kunnes kaikki koukut – kaksi selkään ja kaksi molempiin käsi­var­siin – olivat kiinni. Tämä oli jo toinen roik­ku­mis­ker­ta­ni, mutta katselin silti epä­us­koi­se­na ihostani tör­röt­tä­viä koukkuja ja hymyilin. Vieressä ollut toinen osal­lis­tu­ja katseli myös kouk­ku­ja­ni ja hymyili sekä niille että minulle. Kipukin oli jo miltei laantunut pelkäksi tur­tu­muk­sek­si, vaikka tuntui silti hieman joka kerta, kun koukut kehon liikkeen voimasta heilahtivat.

Roikkumispaikalla nousun yhtey­des­sä kipu palasi sel­keäm­pä­nä. Kun köyden toisessa päässä oleva tiimin jäsen alkoi hil­jal­leen vetää köydestä, tunsin ihooni koh­dis­tu­van vedon kiris­ty­vän. Kivun yltyessä pyysin pysäyt­tä­mään köyden vetämisen. Hengittelin hetken kipuun ja kouk­kui­hin totu­tel­len, kunnes tuttu vedon tun­tee­seen yhdistyvä turtumus levisi kouk­ku­koh­tiin ja rau­hoi­tuin. Kerroin köyden pite­li­jäl­le, että voimme jatkaa. Kipu yltyi taas hieman ja hetken kuluttua pyysin pysäyt­tä­mään. Oli vaikeaa pysyä tasa­pai­nos­sa ja etsin jaloilla maasta turvaa. “Et sä voi mihinkään pudota tai kaatua.” Roikuin reunalla, mutta koko ajan tur­val­li­ses­ti ja turvassa, muiden ympä­röi­mä­nä. Nousin hil­jal­leen var­pail­le­ni, kunnes olinkin jo ilmassa ja muutaman kymmenen sekunnin jälkeen kipukin oli kadonnut ja muuttunut lähinnä vedon­tun­teek­si ihossa. Oli leikin vuoro.

Naista roikotetaan koukuista Body Suspension tapahtumassa.

Body sus­pen­sion ‑har­ras­ta­jia Oslo SusCon ‑tapah­tu­mas­sa vuonna 2015. Kuva: Leonardo Gandini

Kivun ja hymyn yhteys

Body sus­pen­sio­nia voidaan ajatella väliai­kai­se­na kehon­muok­kauk­se­na, jossa keho nostetaan ilmaan roik­ku­maan ihon lävis­tä­vis­tä koukuista ja niihin kiin­ni­te­tyis­tä köysistä. Itse koukut ovat kiinni kehossa vain roik­ku­mi­sen ajan ja yleensä kouk­ku­reiät arpeu­tu­vat noin vuodessa joko hieman koholleen nouse­vik­si tai lähes huo­maa­mat­to­mik­si pisteiksi ihossa. Säännöllisemmin roik­ku­mis­ta har­ras­ta­vil­la näky­väm­piä arpia ja jälkiä voi olla enemmän. Useimmat har­ras­ta­jat suh­tau­tu­vat arpiin tai jälkiin hienon koke­muk­sen sivu­tuot­tei­na, ja suurempi merkitys kiin­nit­tyy jälkien sijaan itse roik­ku­mi­seen. Toisille ne ovat ennemmin merkkejä posi­tii­vi­sis­ta muis­tois­ta ja hienoista kokemuksista.

Koukkuja voidaan kiin­nit­tää lähes mihin kohtaan kehoa tahansa ja rajana on oikeas­taan vain mie­li­ku­vi­tus ja roikkujan sekä roik­ku­mi­ses­ta vastaavan tiimin kokei­lun­ha­lu. Varsinainen roik­ku­mi­nen voi kestää muu­ta­mis­ta sekun­neis­ta muutamiin tunteihin riippuen lävis­tys­pai­kois­ta, koukkujen määrästä, roik­ku­mis­a­sen­nos­ta, mah­dol­li­ses­ta kipu­ko­ke­muk­ses­ta, roikkujan omasta halusta sekä muista roikkujista. 

Kiinnostuin body sus­pen­sio­nis­ta pro gradu ‑tut­kiel­ma­ni aiheena nähtyäni kuvan ystä­väs­tä­ni juuri koukuista alas otettuna. Hänen kas­voil­laan oli hymy joka loisti onnel­li­suut­ta, tyy­ty­väi­syyt­tä ja jopa euforiaa. Mielenkiintoni heräsi siitä ris­ti­rii­tai­ses­ta ensi­vai­ku­tel­mas­ta, jonka body sus­pen­sion minussa herätti. Miten kokemus, joka vaikuttaa niin kivu­li­aal­ta, voi saada aikaan tuol­lai­sen hymyn? Miten ant­ro­po­lo­gias­sa, jossa var­si­nais­ta kehol­lis­ta kipu­ko­ke­mus­ta on tutkittu län­si­mai­ses­sa kon­teks­tis­sa lähinnä kroo­ni­ses­ta, nega­tii­vi­ses­ta tai väki­val­taan poh­jaa­vas­ta pers­pek­tii­vis­tä käsin, voi­tai­siin käsitellä itse valittuja kipu­ko­ke­muk­sia? Vaikka ant­ro­po­lo­gias­sa valittua kipua onkin sivuttu osana uskon­nol­li­sia ritu­aa­le­ja tai yhtei­söl­li­siä ini­ti­aa­tio­riit­te­jä, on niistä puuttunut kipu­ko­ke­muk­seen kes­kit­ty­vä kehol­li­nen perspektiivi.

Tällaista totutusta arki­päi­väi­ses­tä todel­li­suu­des­ta poik­kea­vaa kehol­lis­ta kokemusta tut­kies­sa­ni pidin tärkeänä kokeilla roik­ku­mis­ta myös itse. Halusin ymmärtää paremmin, mistä siinä on todella kyse ja miltä se tuntuu, vaikka toki pää­tök­see­ni vaikutti myös hen­ki­lö­koh­tai­nen ute­liai­suu­te­ni. Tämä osoit­tau­tui tut­ki­muk­se­ni kannalta hyväksi valin­nak­si, sillä haas­ta­tel­ta­vie­ni oli usein vaikeaa kuvailla sanal­li­ses­ti roik­ku­mi­sen kehol­lis­ta kokemusta. Näin myös omat koke­muk­se­ni ja niiden poh­ti­mi­nen auttoivat sanoin­ku­vaa­mat­to­man sanoittamisessa.

Kysyttäessä, miksi he roikkuvat, haas­ta­tel­ta­va­ni saat­toi­vat vastata: ”Koska se on niin hauskaa!” Kenttätyöni aikana havaitsin, että body sus­pen­sio­niin liit­ty­vään haus­kuu­teen sisältyi usein sen ääneen­sa­no­ma­ton vas­tin­pa­ri, haas­ta­vuus. Se taas ei ole vain pelkkää itsensä haas­ta­mis­ta, vaan voi kivun ja kehol­li­sen leikin välisessä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa olla myös toimintaa joka paljastaa, haastaa ja kysee­na­lais­taa totuttuja ja itsestään selvinä pidettyjä kehol­li­sia käy­tän­tö­jä ja olemisen tapoja. Tätä body sus­pen­sio­niin liittyvää samaan aikaan sekä koke­muk­sel­lis­ta että yhteis­kun­nal­lis­ta ja kult­tuu­ris­ta ulot­tu­vuut­ta kutsun haas­ta­vak­si haus­kuu­dek­si.

Nainen hymyilee samalla, kun häntä roikotetaan.

Kuva: Leonardo Gandini

Roikkumisen lyhyt historia ja kulttuurinen konteksti

Erilaisia kehoa ja mieltä koet­te­le­via ruu­miil­li­sia ritu­aa­le­ja on har­joi­tet­tu kautta aikojen ympäri maailman ja myös modernin body sus­pen­sio­nin voidaan ajatella kuuluvan tähän jatkumoon. Body sus­pen­sio­nin alku­pe­räi­set vai­kut­teet ja juuret ovat Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen sekä Intian ja Bengalin hindujen ritu­aa­leis­sa. Modernin body sus­pen­sio­nin tär­keim­pä­nä perus­ta­ja­na pidetään Fakir Musafaria. Pohjois-Dakotassa inti­aa­ni­re­ser­vaat­tien lähei­syy­des­sä kasvanut Musafar kiin­nos­tui kehoa koet­te­le­vis­ta koke­muk­sis­ta muun muassa ant­ro­po­lo­gi­sia tekstejä luettuaan ja alkoi har­joit­taa näihin liittyviä ritu­aa­le­ja 1960-luvun lopulla alku­pe­räis­kan­soi­hin kuuluvien ihmisten opastuksella. 

Lävistyskulttuurin his­to­rias­ta kirjan kir­joit­ta­nut Jouni Hokkanen mainitsee, miten län­si­mai­nen lävis­tys­kult­tuu­ri kehittyi 1970-luvun alussa Yhdysvaltojen län­si­ran­ni­kon homo- ja kin­ky­pii­reis­sä, joissa myös Fakir Musafar oli osal­li­se­na. 1980-luvulle tultaessa lävis­tys­kult­tuu­ri levisi laa­jem­mal­le, mutta säilyi silti oman­lai­se­naan ala­kult­tuu­ri­na aina 1990-luvun alkuun asti. Aikojen saatossa moderni body sus­pen­sion onkin muo­to­tu­nut omaksi län­si­mai­sen lävis­tys­kult­tuu­rin sisäi­sek­si ala­kult­tuu­ri­mai­sek­si toi­min­nak­si, joka ammentaa vai­kut­tei­ta nime­no­maan län­si­mai­ses­ta lävistys- ja kult­tuu­ri­pe­rin­tees­tä. Vaikka lävis­tys­kult­tuu­ri on lähtöisin homo- ja kin­ky­pii­reis­tä, ovat body sus­pen­sion ‑tapah­tu­mat enemmän tove­ril­li­sen rentoja, eikä suu­rim­mal­le osalle haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni roik­ku­mi­seen liittynyt mitään seksuaalista.

Verrattuna alku­pe­räis­kan­so­jen siir­ty­mä­riit­tei­hin, joissa yleensä keskiössä on yhteisön vaikutus yksilöön, body sus­pen­sio­nis­sa yksilön oman koke­muk­sen koros­ta­mi­nen asettaa sen vahvasti län­si­mai­seen ja moderniin kult­tuu­ri­seen kon­teks­tiin. Tästä huo­li­mat­ta body sus­pen­sio­nis­sa yhtei­söl­li­syys on kuitenkin vahvaa sekä kehol­li­set että val­tiol­li­set rajat ylittävää yhtei­söl­li­syyt­tä. Harrastajat eri puolilta maailmaa kokoon­tu­vat con­ven­tion-tyylisiin kokoon­tu­mi­siin tai “SusConeihin” vaih­ta­maan uusinta tietoa sekä roik­ku­maan ja viet­tä­mään aikaa yhdessä.

Roikkumista har­ras­ta­vat ihmiset pitävät heitä yhdis­tä­vä­nä tekijänä saman­lais­ta epä­kon­ser­va­tii­vis­ta, avointa ja kokei­lun­ha­luis­ta arvo­maa­il­maa. Suurin osa haas­tat­te­le­mis­ta­ni ihmisistä työs­ken­te­li työ­väen­luok­kai­sis­sa amma­teis­sa tai toi­mi­hen­ki­lö­teh­tä­vis­sä, mutta mukana oli myös muutamia työttömiä, opis­ke­li­joi­ta ja joh­to­ta­sol­la työs­ken­te­le­viä. Lisäksi har­ras­ta­jis­sa on paljon lävis­ty­sa­lan ammat­ti­lai­sia ja esiin­ty­viä tai­tei­li­joi­ta. Yksi roik­ku­mis­ker­ta maksaa noin sata euroa, ja hinnalla katetaan lähinnä lävis­tä­mi­ses­tä aiheu­tu­neet kulut ja hankinnat kuten koukut, lävis­tys­neu­lat, ser­ti­fioi­dut köydet ja desinfiointiaineet. 

Hyvää kipua

Antropologisessa kipu­tut­ki­muk­ses­sa kes­ki­tyt­tiin ennen 2000-luvun vaihdetta lähinnä kroonisen kivun tut­ki­mi­seen. Näissä tut­ki­muk­sis­sa kipua käsi­tel­tiin nega­tii­vi­se­na, sai­rau­teen lii­tet­tä­vä­nä koke­muk­se­na ja ais­ti­muk­se­na. Tämä johtuu kroonisen kivun luon­tees­ta, sillä se on vas­ten­tah­toi­se­na ja pit­kä­kes­toi­se­na koke­muk­se­na täysin erilaista kuin lyhyt­kes­toi­nen ja itse valittu kipu. Vasta 2000-luvulle tultaessa myös ant­ro­po­lo­gias­sa herättiin laajemmin tutkimaan kipua nime­no­maan valittuna koke­muk­se­na ja väylänä johonkin muuhun.

Filosofi ja lää­ke­tie­teen tohtori Drew Leder tuo esille, miten varal­li­suu­teen, suojaan ja tek­no­lo­gi­aan nojaava län­si­mai­nen epä­ke­hol­li­nen elä­män­tyy­li sekä mielen ja ruumiin erot­ta­mi­nen on ollut omiaan vie­raan­nut­ta­maan län­si­mais­ta ihmistä sekä kivusta että kivu­liais­ta koke­muk­sis­ta. Tällöin kipua yritetään yleensä kaikin keinoin joko välttää tai lääkitä pois. Toisaalta taas ant­ro­po­lo­gi Jean Jackson tuo esille, miten kipuun kuuluu olen­nai­se­na osana myös sen luo­taan­työ­tä­vyys. Kipua aja­tel­laan helposti pel­käs­tään fysio­lo­gi­se­na ais­ti­muk­se­na, mutta ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na kipu on hyvin koko­nais­val­tai­nen kokemus, johon vai­kut­ta­vat niin bio­lo­gi­set, his­to­rial­li­set, kult­tuu­ri­set kuin sosi­aa­li­set­kin olo­suh­teet. Jackson kir­joit­taa, että ei ole olemassa kipua, joka olisi vain bio­lo­gis­ta, sillä kaikki kipu on kult­tuu­rin ja mer­ki­tyk­sen läpäisemää.

Myös ant­ro­po­lo­gi Mark Zborowskin mukaan kipuun lii­tet­tä­vät kult­tuu­ri­set mer­ki­tyk­set usein mää­rit­te­le­vät, onko se hyväk­syt­tä­vää vai ei, vaikka kyseessä olisikin sen­so­ri­ses­ti saman­kal­tai­nen kipu. Esimerkiksi lää­ke­tie­teel­li­sin perustein tai urhei­lusuo­ri­tuk­sen yhtey­des­sä aiheu­tu­nut kipu voi olla ”hyvää kipua”, mutta vahin­gos­sa itsensä satut­ta­mi­nen puo­les­taan ei. 

Yleensä body sus­pen­sio­nis­sa kipu tuntuu eniten lävis­täes­sä ja nostossa. Kokemusta leimaavat enemmän kivun ja tur­tu­muk­sen väliset aallot kuin yksit­täi­nen kova kipu. Kipu itse sus­pen­sio­ko­ke­muk­ses­sa eli ilmassa roik­kues­sa on puo­les­taan hyvin häilyvää ja erittäin paljon riip­pu­vais­ta asennosta, koukkujen paikasta ja roik­ku­jas­ta itsestään. Se voi joko olla todella kivu­lias­ta tai ei lainkaan. Kivun puut­tu­mi­nen voikin olla häm­men­tä­vää tilan­tees­sa, jossa ikään kuin pitäisi sattua. 

Tätä kivun puutetta ja kehon puu­tu­mis­ta har­ras­ta­jat selit­tä­vät yleensä ”kivun­lie­vi­tys­hor­mo­nien” kuten adre­na­lii­nin ja endor­fii­nin erit­ty­mi­sel­lä kovan stressin tai shokin seu­rauk­se­na. Näiden lää­ke­tie­teel­lis­ten syiden rinnalla kulkee myös tietoista ja hen­ki­lö­koh­tais­ta prosessia korostava kivun ja itsensä ylit­tä­mi­sen eetos, jossa kipua käsi­tel­lään hyväk­sy­mäl­lä se ja kehys­tä­mäl­lä se posi­tii­vi­seen kontekstiin.

Nainen nauraa, kun häntä roikotetaan veden ylläpuolella.

Body sus­pen­sion voidaan toteuttaa myös ulkoil­mas­sa. Kuva: Leonardo Gandini

Vaikka kipu nähdään suu­rim­mak­si osaksi hyvin olen­nai­se­na osana koko sus­pen­sio­ko­ke­mus­ta, useimmat haas­ta­tel­ta­vat eivät pitäneet sitä tär­keim­pä­nä vaan koros­ti­vat, etteivät ole kiin­nos­tu­nei­ta roik­ku­mi­ses­ta kivun vuoksi, tai että kipu itsessään olisi heille tavoi­tel­tua. Body sus­pen­sion näyt­täy­tyy­kin enemmän hen­ki­lö­koh­tai­seen koke­muk­seen nojaavana kamp­pai­lu­na itsensä kanssa, minkä yhtey­des­sä kipu toimii väylänä tai työkaluna saavuttaa esi­mer­kik­si sus­pen­siois­ta syntyvää euforian, vapauden, voiton tai hyvä­no­lon­tun­net­ta. Vaikka kipu­ko­ke­mus­ta ei sinänsä tavoi­tel­tu, koettiin se usein erot­ta­mat­to­mak­si osaksi koko prosessia ja sen haas­teel­li­suut­ta. Haastateltavani Juho sanoikin: ”Ei se oo siis se, et mä haluan, et se tulee sattumaan, vaan se, että se kuuluu siihen hommaan, et se on se, mistä pitää päästä yli.”

Jotkut haas­ta­tel­ta­vat saat­toi­vat puhua sus­pen­sioi­den yhtey­des­sä koetusta kivusta ”mukavana” tai sanoa pitävänsä siitä, toiset taas pitivät kipua jok­seen­kin epä­olen­nai­se­na. Jackson esit­tää­kin, että kun kipua aktii­vi­ses­ti haetaan tai etsitään, esi­mer­kik­si osana urheilua tai sek­su­aa­li­sen tai uskon­nol­li­sen ekstaasin yhtey­des­sä, voidaan kivun sanoa olevan haluttua, koska siihen asso­sioi­tuu jotain muutakin hyvää. Tässä yhtey­des­sä kipu toimii väylänä johonkin ja on haluttua sen luo­taan­työn­tä­vyy­des­tä huo­li­mat­ta, ei niinkään sen takia. 

Henkilökohtaisia mer­ki­tyk­siä sus­pen­sio­ko­ke­muk­sen yhtey­des­sä koetulle kivulle on loppujen lopuksi yhtä monta kuin on roik­ku­jia­kin, mutta kol­lek­tii­vi­ses­ti niihin kietoutuu ajatus siitä, mitä tapahtuu ensi­si­jai­sen kipu­ko­ke­muk­sen jälkeen. Tutkimukseni aikana esiin tulleita syitä roik­ku­mi­sel­le yhdis­tä­vät arkie­lä­mää rikkovan ”jotain ihan muuta” ‑koke­muk­sen hakeminen, vaikka yksi­löl­li­set syyt saat­ta­vat­kin vaihdella esi­mer­kik­si hyvin fyy­si­ses­tä suo­ri­tuk­ses­ta aina medi­ta­tii­vi­seen kokemukseen. 

Leder tuo esille miten ruti­noi­tu­nei­den, joka­päi­väis­ten toi­min­to­jen yhtey­des­sä keho yleensä katoaa, koska emme aktii­vi­ses­ti ajattele esi­mer­kik­si jal­ko­jem­me asentoa kävel­les­säm­me tai sormiemme liikkeitä johonkin tart­tues­sam­me. Kivun ja sairauden yhtey­des­sä keho ilmestyy tie­toi­suu­teen hyvin kon­kreet­ti­ses­ti, kun emme enää pystykään tekemään asioita kuten ennen. Kivulla on myös voima tuoda meidät takaisin kehoomme inten­sii­vi­sel­lä tavalla, koska se vaatii yleensä välit­tö­män kehol­li­sen huomiomme. Body sus­pen­sio­nin yhtey­des­sä kehon ilmes­ty­mi­nen tapahtuu myös muut­tu­neen keho-orien­taa­tion, huomion kes­kit­ty­mi­sen, odotuksen, objek­ti­voin­nin sekä kos­ke­tuk­sen kautta aina kivut­to­mis­ta sili­tyk­sis­tä kipua lähes­ty­viin nipis­te­lyi­hin kouk­ku­paik­ko­ja valitessa. 

Kyseenalaistava kehollinen leikki

Sosiologi Chris Shilling huo­maut­taa, että keho voi ilmestyä tie­toi­suu­teen myös luovuuden kautta, ja filosofi Kristin Zeiler tuo esille kehon ilmes­ty­mi­sen nau­tin­nol­li­ses­sa kon­teks­tis­sa esi­mer­kik­si uuden­lais­ta kehol­lis­ta taitoa ope­tel­les­sa. Tässä valossa kipu ja sairaus eivät ole ainoita tiloja, joissa keho ilmestyy tie­toi­suu­teen. Se on mah­dol­lis­ta myös inten­sii­vi­ses­sä kehol­li­ses­sa leikissä, joka eroaa tarpeeksi ”nor­maa­lis­ta olemisen tilasta”. Kun keho on yhtäkkiä ilmassa koukkujen varassa ja myös kehon totutut pain­opis­teet muuttuvat, muuttuu väis­tä­mät­tä koko keho-orien­taa­tio ja kehon tuntemus. Tällöin myös tie­toi­suus kehosta voi muuttua tai ilmestyä riip­pu­mat­ta siitä, tunteeko roikkuja sillä hetkellä kipua vai ei. 

Esimerkiksi koukuista alas tullessa saattaa pai­no­voi­ma iskeytyä kehoon voi­mak­kaas­ti pain­opis­tei­den muut­tues­sa takaisin arki­ko­ke­mus­ta vas­taa­vak­si, jolloin roik­ku­jas­ta voi tuntua siltä, kuin painuisi lattiasta läpi ja kasaan. Näin body sus­pen­sio­nis­sa itsensä haas­ta­mi­sen lisäksi haas­te­taan, kysee­na­lais­te­taan ja tehdään näkyväksi myös taval­lis­ta arki­päi­väis­tä kehol­lis­ta ole­mas­sao­loa aina pai­no­voi­man vai­ku­tuk­sia myöten.

Kivun läs­nä­olos­ta huo­li­mat­ta body sus­pen­sion ‑tapah­tu­mat sisäl­tä­vät myös paljon naurua ja hymyjä. Ilmassa ollessaan roikkujat voivat käyttää kehoaan hyväksi hyvinkin luovilla ja leik­ki­sil­lä tavoilla. He voivat esi­mer­kik­si ottaa välillä vauhtia lattiasta ja pyöriä yhdessä toisten roik­ku­jien kanssa ympäri karusel­lin lailla, ponkaista itsensä liik­keel­le ympä­röi­vis­tä seinistä ja pylväistä tai vaikka soittaa roik­ku­mi­sen yhtey­des­sä man­do­lii­nia. Uusia roik­ku­mis­ta­po­ja ja ‑paikkoja myös jat­ku­vas­ti kokeil­laan ja keksitään yhdessä ala­kult­tuu­reil­le omi­nai­ses­sa tee se itse ‑hengessä. Kenttätyöni aikana vuosina 2014 – 2015 sus­pen­sioi­ta tehtiin esi­mer­kik­si liik­ku­vas­sa metrossa samalla lehteä lukien, avantoon las­keu­tu­mal­la ja kuohuvan kosken ylä­puo­lel­la välillä vedessä jalkoja kastaen. 

Body sus­pen­sio­nis­sa voidaan ajatella olevan yhtä aikaa kyse sekä kivun että nau­tin­nol­li­sen leikin kautta tapah­tu­vas­ta kehon ilmes­ty­mi­ses­tä, tai niiden erään­lai­ses­ta väli­muo­dos­ta: haas­teel­li­ses­ta ilmes­ty­mi­ses­tä. Keho näyt­täy­tyy aktii­vi­ses­ti ja tie­toi­ses­ti valittua epä­mu­ka­vuut­ta ja kipua kokevana, mutta lopulta nämä voit­ta­va­na ja nautintoa, hyvää oloa ja onnis­tu­mis­ta tuot­ta­va­na. Näin haas­teel­li­ses­ti ilmes­ty­nees­tä kehosta tulee osa sus­pen­sio­ko­ke­muk­sen haastavaa haus­kuut­ta.

Leikkiin sisältyy ant­ro­po­lo­gi Riitta Hännisen mukaan sen koke­muk­sel­li­ses­ti leikkisän ja arkie­lä­mäs­tä irral­li­sen ulot­tu­vuu­den lisäksi myös sen nor­maa­li­kult­tuu­ris­ta tai arki­to­del­li­suut­ta kysee­na­lais­ta­va voima. Tässä mielessä body sus­pen­sion näyt­täy­tyy luovana kehol­li­se­na leikkinä ja ala­kult­tuu­ri­na, jossa vapaa­eh­toi­ses­ti valitun kivun kautta kysee­na­lais­te­taan ja tehdään näkyväksi itsestään selvinä pidettyjä asioita. Näitä voivat olla kivun nega­tii­vi­ses­ti värit­ty­nyt kult­tuu­ri­nen konteksti tai arkinen kehol­li­nen ole­mas­sao­lo, kuten esi­mer­kik­si metrolla mat­kus­ta­mi­nen tai pai­no­voi­man vaikutus. Samanlaista kysee­na­lais­ta­vaa ja pal­jas­ta­vaa voimaa on myös ant­ro­po­lo­gial­la tieteenä: näh­däk­seen lähelle on usein myös kat­sot­ta­va kult­tuu­ri­ses­ti tai jopa kehol­li­ses­ti kauas. 

Kaksi body suspension -tapahtuman osallistujaa roikkumassa koukuista.

Oslo SusConin osal­lis­tu­jia. Kuva: Leonardo Gandini

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Sara Kettunen
  • Artikkelikuva: Niina Heikkinen roik­ku­mas­sa Oslo SusCon ‑tapah­tu­mas­sa. Kuvaaja: Finsterling
  1. Manfredi, Federica. 2019. Learning to Fly: A Story Tale for My Three Year Old Son. An Unconventional Ethnographic Restitution of a Creative Investigation on Body Suspensions. Irish Journal of Anthropology 22(1): 194 – 204.
  2. Norjalaisen sus­pen­sio­ryh­mä Wings of Desiren sivut
  3. Suomalaisen Hell City Hookers ‑ryhmän Instagram-tili @hellcityhookers

Kirjoittaja

Niina Heikkinen on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Häntä kiinnostavat ristiriitaisuuksien ja kehollisuuden lisäksi kaikenlaiset liminaalitilat, rajat ja niiden ylitykset, sekä erilaiset ihmisten ja kehojen väliset yhteydet, joita rajojen ylityksissä muodostuu.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: