Hilma Granqvist, etnografisen kenttätyön edelläkävijä

Hilma Granqvist on yksi ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn ura­nuur­ta­jis­ta, mutta hänen tut­ki­muk­sen­sa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seuran jär­jes­tä­mäs­sä tapah­tu­mas­sa sukel­let­tiin Granqvistin äskettäin digi­ta­li­soi­tuun kent­tä­työ­ar­kis­toon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansait­se­maan arvoon.

Moni tuntee ant­ro­po­lo­gi Bronislaw Malinowskin etno­gra­fi­sen kent­tä­työn isänä, mutta harva on kuullut osal­lis­tu­van havain­noin­nin äidistä. Hilma Granqvist (1890 – 1972) oli suo­men­ruot­sa­lai­nen ant­ro­po­lo­gi ja sosiologi, joka pyhitti elämänsä arki­päi­vän ilmiöiden tut­ki­mi­seen Artasin kylässä Palestiinassa.

Suomen Lähi-idän ins­ti­tuut­ti ja Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seura jär­jes­ti­vät maa­lis­kuun lopulla webi­naa­rin tutkijan elä­män­työs­tä otsikolla ‘Hilma Granqvist – Pioneeri Palestiinassa. Antropologista kent­tä­työ­tä 1920-luvulla’. Tapahtuma havain­nol­lis­ti suun­nan­näyt­tä­jän askelia aina 1900-luvun alusta nyky­päi­vään ja Granqvistin äskettäin digi­ta­li­soi­tuun kent­tä­työ­ar­kis­toon saakka. Kolmen tunnin ajaksi kokoon­nuim­me maailman eri kolkista kun­nioit­ta­maan mer­kit­tä­vän ant­ro­po­lo­gin muistoa.

Suomen Lähi-idän ins­ti­tuu­tin edustaja Pekka Lindqvist mainitsi alkusa­nois­saan, ettei webi­naa­rin tar­koi­tuk­se­na ole pel­käs­tään kun­nioit­taa Granqvistin mer­kit­tä­vää uraa. Tapahtuma tarjosi lisäksi ainut­laa­tui­sen mah­dol­li­suu­den oppia lisää tut­ki­jas­ta ja hänen työstään arkis­toi­dun mate­ri­aa­lin avulla. Ääneen pääsi niin tut­ki­joi­ta kuin vapaa­eh­toi­sia, jotka toimivat oppaina Granqvistin asunnolla Palestiinassa. Kiinnitin huomiota siihen, että Granqvistiin vii­tat­tiin webi­naa­ris­sa etu­ni­mel­lä – hän on kuin vanha ystävä, yhteinen tuttu kaikille ant­ro­po­lo­gias­ta kiinnostuneille.

Etnografisen tutkimustyön ensiaskeleet

Granqvistista elä­mä­ker­ran kir­joit­ta­nut Sofia Häggman totesi esi­tyk­sen­sä alussa Hilman olevan hahmo, jonka elämää on mah­do­ton­ta tiivistää lyhyeen esi­tyk­seen. Siitä huo­li­mat­ta Häggman onnistui luon­neh­ti­maan Granqvistin uran yti­mek­kääs­ti, korostaen tutkijan päät­tä­väis­tä luonnetta ja kykyä nähdä suurten koko­nai­suuk­sien sisällä olen­nai­sia yksityiskohtia.

Ollessaan vie­rai­le­va­na tutkijana Berliinissä vuonna 1922, Granqvist alkoi tehdä tut­ki­mus­ta Vanhan tes­ta­men­tin naisista. Hänen opintonsa olivat jo Helsingin yli­opis­tos­sa kes­kit­ty­neet uskontoon. Tavatessaan Palestiinan alueeseen eri­kois­tu­nei­ta tut­ki­joi­ta, Granqvistia alkoi kiehtoa ajatus Vanhan tes­ta­men­tin naisten tut­ki­mi­ses­ta sen­ai­kai­sen Palestiinan kontekstissa. 

Saavuttuaan Artasin kylään ensim­mäi­sen kerran vuonna 1925 Granqvist ymmärsi, ettei Palestiinaa tuli­si­kaan tar­kas­tel­la pel­käs­tään Raamatun näkö­kul­mas­ta. Ymmärtääkseen naisten elämää hänen tulisi tutkia moni­puo­li­ses­ti kaikkia elämän kult­tuu­ri­sia ulot­tu­vuuk­sia. Granqvistin väi­tös­kir­jaoh­jaa­ja Gunnar Landtman ei kui­ten­kaan hyväk­sy­nyt kent­tä­tut­ki­mus­ta ja sitä, että Granqvist halusi siirtyä raa­ma­tul­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta kult­tuu­ri­sen elämän tar­kas­te­lun suuntaan.

Professori Edward Westermarckin vankan tuen ansiosta Granqvist onnistui pysymään kan­nas­saan. Hän väitteli toh­to­rik­si vuonna 1932 avio­liit­toa pales­tii­na­lai­ses­sa kylässä käsit­te­le­väl­lä tut­ki­muk­sel­laan ohjaa­jan­sa ja mies­kol­le­go­jen epäi­lyk­sis­tä huo­li­mat­ta. Granqvistin itse­var­muus ja luottamus omiin kykyihin olivat oleel­li­sia tekijöitä hänen tut­ki­musu­ran­sa rakentumisessa.

Granqvistin työs­ken­te­ly Palestiinassa toimi suun­nan­näyt­tä­jä­nä nyky­päi­vän etno­gra­fi­sel­le kent­tä­työl­le. Hänen tut­ki­muk­sen­sa oli aikanaan esimerkki uuden­lai­ses­ta tie­don­ke­ruu­me­ne­tel­mäs­tä, jota nykyään pidetään yhtenä ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kulmakivistä. 

Päättäväinen tutkija asui, eli ja osal­lis­tui pai­kal­li­sen yhteisön elämään sen kaikissa muodoissa. Osallistuvan havain­noin­nin pioneeri ymmärsi arki­päi­vän elämän olevan yhtä mer­ki­tyk­sel­lis­tä kuin muutkin tut­ki­musai­heet. Keskittyminen naisiin ja avio­liit­toins­ti­tuu­tioon oli myös nyky­ajas­ta tul­kit­tu­na aikansa femi­nis­ti­nen kan­nan­ot­to mies­val­tai­sel­la tutkimuskentällä. 

Granqvist vieraili Palestiinassa viimeisen kerran vuonna 1959. Hän oli kii­tol­li­nen, että oli saanut löytää kut­su­muk­sen­sa Artasin kylässä: ”Jos minulla olisi kymmenen elämää, viet­täi­sin niistä jokaisen Palestiinassa,” Granqvistin todetaan sanoneen. 

Toteamus korostaa kos­ket­ta­vas­ti tut­ki­mus­työn hen­ki­lö­koh­tai­suut­ta, joka kiin­nos­taa minua opis­ke­li­ja­na. Granqvistin ajatukset tuovat esille tavan, jolla itse haluan lähestyä tut­ki­mus­työ­tä: sen ei tarvitse olla pel­käs­tään osa aka­tee­mis­ta iden­ti­teet­tiä, vaan tutkimus voi luoda ainut­laa­tui­sia mer­ki­tyk­siä myös hen­ki­lö­koh­tai­seen elämään.

Hilma Granqvistin ylioppilaskuva.

Kuva: Ateljee Nyblin/​Museovirasto (CC BY 4.0)

Arkistot osana Granqvistin perintöä

Artasissa Granqvist doku­men­toi lähes kaiken saa­ta­vil­la olevan tiedon. Hän listasi kylän avio­lii­tot, syntymät, kuolemat ja muut elämän merk­ki­paa­lut. Koostamiaan tilastoja hän käytti havain­nol­lis­ta­maan, kuinka ideaaliin avio­liit­toon ja arki­päi­vän elämän raken­tu­mi­seen voi olla useita erilaisia lähes­ty­mis­ta­po­ja. Granqvistilla oli kansiot jokai­ses­ta Artasin aikui­ses­ta yksilöstä, mitkä sisäl­si­vät teks­ti­ma­te­ri­aa­lin lisäksi noin sata kuvaa.

Vaikka Artasin kylä ja sen 400 asukasta olivat hyvin kapea tut­ki­mus­koh­de, Granqvistin tapa kerätä aineistoa ja perehtyä arki­päi­vän elämän yksi­tyis­koh­tiin oli ainut­laa­tui­nen. Hän vältti yleis­tyk­siä ja vieraan elä­män­tyy­lin ekso­ti­soin­tia, jotka asettivat esi­mer­kil­li­sen läh­tö­koh­dan uuden­lai­sel­le ant­ro­po­lo­gi­sel­le tutkimukselle.

Webinaarin yhtenä kes­kei­se­nä tar­koi­tuk­se­na oli juhlistaa äskettäin digi­ta­li­soi­tua arkistoa, johon Granqvistin elämäntyö on ikuis­tet­tu kuvineen ja muis­tiin­pa­noi­neen. Arkisto kattaa yhteensä jopa 25 000 tiedostoa. Aineistojen digi­ta­li­soin­ti on tehnyt Granqvistin elä­män­työs­tä saa­vu­tet­ta­van laajalle yleisölle, jotta hänen perin­tön­sä ei jää vain pienen ant­ro­po­lo­giyh­tei­sön sisälle.

Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seuran Patricia Berg ja Kira Pihlflyckt koros­ti­vat puheen­vuo­rois­saan sitä, kuinka Granqvistin elämäntyö on herännyt digi­ta­li­soin­nin jälkeen henkiin ennen­nä­ke­mät­tö­mäl­lä tavalla. Hänen elä­män­työ­tään voidaan hyödyntää helpommin jatkossa myös ant­ro­po­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Granqvistin muiston kun­nioit­ta­mi­sen lisäksi digi­ta­li­soin­ti edistää uuden tutkitun tiedon tuottamista.

Arkisto tuo esiin Granqvistin hen­ki­lö­koh­tai­sia koke­muk­sia elämästä Artasissa, sekä hänen itse­näi­sen ja huo­lel­li­sen tut­ki­mus­työn­sä. Arkiston laajuus ja yksi­tyis­koh­tai­suus koros­ta­vat Granqvistin asemaa sekä edis­ty­nee­nä tutkijana että poik­keuk­sel­li­sen tark­ka­sil­mäi­se­nä arkis­toi­ja­na. Nykyajasta käsin tar­kas­tel­tu­na arkis­to­jen laajuus tuntuu mie­le­no­soi­tuk­sel­li­sel­ta kan­na­no­tol­ta eri­tyi­ses­ti mies­kol­le­go­ja vastaan, jotka epäilivät aikanaan Granqvistin metodeja.

Fotografi_009

Hilma Granqvist huiveihin ja koruihin pukeu­tu­nee­na. Helwe järjestää hänen korujaan.

Kuva: Svenska lit­te­ra­tur­sälls­ka­pet i Finland (CC BY 4.0)

Nykypäivän inspiraatio, oman aikansa uranuurtaja

Granqvistin ins­pi­roi­va elä­män­ta­ri­na korostaa arki­päi­vän ant­ro­po­lo­gian kes­kei­syyt­tä mer­kit­tä­vä­nä tut­ki­musai­hee­na, joka inspiroi myös nykyajan ant­ro­po­lo­ge­ja ottamaan rohkeita askelia val­ta­vir­ta­tut­ki­musk­ses­ta vas­tak­kai­seen suuntaan. Globaalien ilmiöiden tut­ki­mi­nen vaatii edelleen rohkeita suun­nan­näyt­tä­jiä, jotka osaavat yhdistää yksi­tyis­koh­tais­ta tietoa suu­rem­paan kokonaiskuvaan.

Suomen Ramallahin suur­lä­het­ti­läs Päivi Peltokoski tiivisti webi­naa­rin lopuksi, ettei Hilma Granqvistin työ ole mer­kit­tä­vä pel­käs­tään yhteis­kun­ta­tie­teel­li­ses­tä näkö­kul­mas­ta. Granqvist oli lisäksi yksi ensim­mäi­sis­tä sil­lan­ra­ken­ta­jis­ta Palestiinan ja Suomen välillä. Peltokosken huomio korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä yli­kan­sal­lis­ten yhteyk­sien raken­ta­mi­ses­sa, rau­han­vä­li­tyk­ses­sä ja kehitysyhteistyössä. 

Palestiinan perin­tei­tä ant­ro­po­lo­gi­ses­ta ja poliit­ti­ses­ta näkö­kul­mas­ta tutkinut pro­fes­so­ri Ali Qleibo puhui vuo­ros­taan Granqvistin työstä pales­tii­na­lai­sen näkö­kul­mas­ta. Hän muistutti läm­pi­mäs­ti tutkijan työn mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä pai­kal­li­sil­le, minkä myös Granqvistin Palestiinan asuin­ta­lon vapaa­eh­toi­set puheen­vuo­ros­saan toivat esiin. He pitivät tutkijan perintöä tärkeänä, ja arvos­ti­vat eri­tyi­ses­ti sitä, että talolla käy edelleen paljon vie­rai­li­joi­ta, jotka yllä­pi­tä­vät Granqvistin muistoa. 

Webinaari oli ins­pi­roi­va, kos­ket­ta­va ja ajatuksia herättävä. Toivon olevani omassa elä­mäs­sä­ni jatkossa hieman enemmän Granqvistin kaltainen: tutkijana poik­keuk­sel­li­sen perus­teel­li­nen ja yksi­tyis­koh­tia arvostava oman tien kulkija. Ajattelevainen yksilö, joka suhtautuu työhönsä into­hi­mol­la sekä voimalla, joka jättää epäilevät äänet sanattomiksi.

Hilma Granqvistin elämäntyö on digi­taa­li­ses­ti arkis­toi­tu­na Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seuran sivuilla. Arkisto on vapaasti luet­ta­vis­sa suomeksi, ruotsiksi ja englan­nik­si. Se sisältää valokuvia, teks­ti­pät­kiä ja alku­pe­räi­siä, skan­nat­tu­ja muis­tiin­pa­no­ja. Lisäksi arkisto tarjoaa kattavan aikajanan Granqvistin elämästä.

Kirjoittaja

Miia Martikainen (VTK) on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Häntä inspiroi poikkitieteellisyys ja antropologian hyödyntäminen ihmislähtöisessä konfliktinratkaisussa. Tutkimusteemoina Miiaa kiinnostavat identiteettipolitiikka, seksuaalisen väkivallan tutkimus ja naisruumiin kansallinen symboliikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Viime marraskuussa AAA julkaisi Amerikan alkuperäiskansoille suunnatun anteeksipyynnön. Siinä antropologian ja Amerikan alkuperäisväestöjen suhdetta kuvataan hyväksikäyttösuhteena, ja pyydetään anteeksi antropologisen tutkimuksen perinnön traumaattista ja edelleen jatkuvaa negatiivista vaikutusta näihin yhteisöihin.