Hilma Granqvist, etnografisen kenttätyön edelläkävijä

Hilma Granqvist on yksi ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn ura­nuur­ta­jis­ta, mutta hänen tut­ki­muk­sen­sa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seuran jär­jes­tä­mäs­sä tapah­tu­mas­sa sukel­let­tiin Granqvistin äskettäin digi­ta­li­soi­tuun kent­tä­työ­ar­kis­toon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansait­se­maan arvoon.

Moni tuntee ant­ro­po­lo­gi Bronislaw Malinowskin etno­gra­fi­sen kent­tä­työn isänä, mutta harva on kuullut osal­lis­tu­van havain­noin­nin äidistä. Hilma Granqvist (1890 – 1972) oli suo­men­ruot­sa­lai­nen ant­ro­po­lo­gi ja sosiologi, joka pyhitti elämänsä arki­päi­vän ilmiöiden tut­ki­mi­seen Artasin kylässä Palestiinassa.

Suomen Lähi-idän ins­ti­tuut­ti ja Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seura jär­jes­ti­vät maa­lis­kuun lopulla webi­naa­rin tutkijan elä­män­työs­tä otsikolla ‘Hilma Granqvist – Pioneeri Palestiinassa. Antropologista kent­tä­työ­tä 1920-luvulla’. Tapahtuma havain­nol­lis­ti suun­nan­näyt­tä­jän askelia aina 1900-luvun alusta nyky­päi­vään ja Granqvistin äskettäin digi­ta­li­soi­tuun kent­tä­työ­ar­kis­toon saakka. Kolmen tunnin ajaksi kokoon­nuim­me maailman eri kolkista kun­nioit­ta­maan mer­kit­tä­vän ant­ro­po­lo­gin muistoa.

Suomen Lähi-idän ins­ti­tuu­tin edustaja Pekka Lindqvist mainitsi alkusa­nois­saan, ettei webi­naa­rin tar­koi­tuk­se­na ole pel­käs­tään kun­nioit­taa Granqvistin mer­kit­tä­vää uraa. Tapahtuma tarjosi lisäksi ainut­laa­tui­sen mah­dol­li­suu­den oppia lisää tut­ki­jas­ta ja hänen työstään arkis­toi­dun mate­ri­aa­lin avulla. Ääneen pääsi niin tut­ki­joi­ta kuin vapaa­eh­toi­sia, jotka toimivat oppaina Granqvistin asunnolla Palestiinassa. Kiinnitin huomiota siihen, että Granqvistiin vii­tat­tiin webi­naa­ris­sa etu­ni­mel­lä – hän on kuin vanha ystävä, yhteinen tuttu kaikille ant­ro­po­lo­gias­ta kiinnostuneille.

Etnografisen tutkimustyön ensiaskeleet

Granqvistista elä­mä­ker­ran kir­joit­ta­nut Sofia Häggman totesi esi­tyk­sen­sä alussa Hilman olevan hahmo, jonka elämää on mah­do­ton­ta tiivistää lyhyeen esi­tyk­seen. Siitä huo­li­mat­ta Häggman onnistui luon­neh­ti­maan Granqvistin uran yti­mek­kääs­ti, korostaen tutkijan päät­tä­väis­tä luonnetta ja kykyä nähdä suurten koko­nai­suuk­sien sisällä olen­nai­sia yksityiskohtia.

Ollessaan vie­rai­le­va­na tutkijana Berliinissä vuonna 1922, Granqvist alkoi tehdä tut­ki­mus­ta Vanhan tes­ta­men­tin naisista. Hänen opintonsa olivat jo Helsingin yli­opis­tos­sa kes­kit­ty­neet uskontoon. Tavatessaan Palestiinan alueeseen eri­kois­tu­nei­ta tut­ki­joi­ta, Granqvistia alkoi kiehtoa ajatus Vanhan tes­ta­men­tin naisten tut­ki­mi­ses­ta sen­ai­kai­sen Palestiinan kontekstissa. 

Saavuttuaan Artasin kylään ensim­mäi­sen kerran vuonna 1925 Granqvist ymmärsi, ettei Palestiinaa tuli­si­kaan tar­kas­tel­la pel­käs­tään Raamatun näkö­kul­mas­ta. Ymmärtääkseen naisten elämää hänen tulisi tutkia moni­puo­li­ses­ti kaikkia elämän kult­tuu­ri­sia ulot­tu­vuuk­sia. Granqvistin väi­tös­kir­jaoh­jaa­ja Gunnar Landtman ei kui­ten­kaan hyväk­sy­nyt kent­tä­tut­ki­mus­ta ja sitä, että Granqvist halusi siirtyä raa­ma­tul­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta kult­tuu­ri­sen elämän tar­kas­te­lun suuntaan.

Professori Edward Westermarckin vankan tuen ansiosta Granqvist onnistui pysymään kan­nas­saan. Hän väitteli toh­to­rik­si vuonna 1932 avio­liit­toa pales­tii­na­lai­ses­sa kylässä käsit­te­le­väl­lä tut­ki­muk­sel­laan ohjaa­jan­sa ja mies­kol­le­go­jen epäi­lyk­sis­tä huo­li­mat­ta. Granqvistin itse­var­muus ja luottamus omiin kykyihin olivat oleel­li­sia tekijöitä hänen tut­ki­musu­ran­sa rakentumisessa.

Granqvistin työs­ken­te­ly Palestiinassa toimi suun­nan­näyt­tä­jä­nä nyky­päi­vän etno­gra­fi­sel­le kent­tä­työl­le. Hänen tut­ki­muk­sen­sa oli aikanaan esimerkki uuden­lai­ses­ta tie­don­ke­ruu­me­ne­tel­mäs­tä, jota nykyään pidetään yhtenä ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kulmakivistä. 

Päättäväinen tutkija asui, eli ja osal­lis­tui pai­kal­li­sen yhteisön elämään sen kaikissa muodoissa. Osallistuvan havain­noin­nin pioneeri ymmärsi arki­päi­vän elämän olevan yhtä mer­ki­tyk­sel­lis­tä kuin muutkin tut­ki­musai­heet. Keskittyminen naisiin ja avio­liit­toins­ti­tuu­tioon oli myös nyky­ajas­ta tul­kit­tu­na aikansa femi­nis­ti­nen kan­nan­ot­to mies­val­tai­sel­la tutkimuskentällä. 

Granqvist vieraili Palestiinassa viimeisen kerran vuonna 1959. Hän oli kii­tol­li­nen, että oli saanut löytää kut­su­muk­sen­sa Artasin kylässä: ”Jos minulla olisi kymmenen elämää, viet­täi­sin niistä jokaisen Palestiinassa,” Granqvistin todetaan sanoneen. 

Toteamus korostaa kos­ket­ta­vas­ti tut­ki­mus­työn hen­ki­lö­koh­tai­suut­ta, joka kiin­nos­taa minua opis­ke­li­ja­na. Granqvistin ajatukset tuovat esille tavan, jolla itse haluan lähestyä tut­ki­mus­työ­tä: sen ei tarvitse olla pel­käs­tään osa aka­tee­mis­ta iden­ti­teet­tiä, vaan tutkimus voi luoda ainut­laa­tui­sia mer­ki­tyk­siä myös hen­ki­lö­koh­tai­seen elämään.

Hilma Granqvistin ylioppilaskuva.

Kuva: Ateljee Nyblin/​Museovirasto (CC BY 4.0)

Arkistot osana Granqvistin perintöä

Artasissa Granqvist doku­men­toi lähes kaiken saa­ta­vil­la olevan tiedon. Hän listasi kylän avio­lii­tot, syntymät, kuolemat ja muut elämän merk­ki­paa­lut. Koostamiaan tilastoja hän käytti havain­nol­lis­ta­maan, kuinka ideaaliin avio­liit­toon ja arki­päi­vän elämän raken­tu­mi­seen voi olla useita erilaisia lähes­ty­mis­ta­po­ja. Granqvistilla oli kansiot jokai­ses­ta Artasin aikui­ses­ta yksilöstä, mitkä sisäl­si­vät teks­ti­ma­te­ri­aa­lin lisäksi noin sata kuvaa.

Vaikka Artasin kylä ja sen 400 asukasta olivat hyvin kapea tut­ki­mus­koh­de, Granqvistin tapa kerätä aineistoa ja perehtyä arki­päi­vän elämän yksi­tyis­koh­tiin oli ainut­laa­tui­nen. Hän vältti yleis­tyk­siä ja vieraan elä­män­tyy­lin ekso­ti­soin­tia, jotka asettivat esi­mer­kil­li­sen läh­tö­koh­dan uuden­lai­sel­le ant­ro­po­lo­gi­sel­le tutkimukselle.

Webinaarin yhtenä kes­kei­se­nä tar­koi­tuk­se­na oli juhlistaa äskettäin digi­ta­li­soi­tua arkistoa, johon Granqvistin elämäntyö on ikuis­tet­tu kuvineen ja muis­tiin­pa­noi­neen. Arkisto kattaa yhteensä jopa 25 000 tiedostoa. Aineistojen digi­ta­li­soin­ti on tehnyt Granqvistin elä­män­työs­tä saa­vu­tet­ta­van laajalle yleisölle, jotta hänen perin­tön­sä ei jää vain pienen ant­ro­po­lo­giyh­tei­sön sisälle.

Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seuran Patricia Berg ja Kira Pihlflyckt koros­ti­vat puheen­vuo­rois­saan sitä, kuinka Granqvistin elämäntyö on herännyt digi­ta­li­soin­nin jälkeen henkiin ennen­nä­ke­mät­tö­mäl­lä tavalla. Hänen elä­män­työ­tään voidaan hyödyntää helpommin jatkossa myös ant­ro­po­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Granqvistin muiston kun­nioit­ta­mi­sen lisäksi digi­ta­li­soin­ti edistää uuden tutkitun tiedon tuottamista.

Arkisto tuo esiin Granqvistin hen­ki­lö­koh­tai­sia koke­muk­sia elämästä Artasissa, sekä hänen itse­näi­sen ja huo­lel­li­sen tut­ki­mus­työn­sä. Arkiston laajuus ja yksi­tyis­koh­tai­suus koros­ta­vat Granqvistin asemaa sekä edis­ty­nee­nä tutkijana että poik­keuk­sel­li­sen tark­ka­sil­mäi­se­nä arkis­toi­ja­na. Nykyajasta käsin tar­kas­tel­tu­na arkis­to­jen laajuus tuntuu mie­le­no­soi­tuk­sel­li­sel­ta kan­na­no­tol­ta eri­tyi­ses­ti mies­kol­le­go­ja vastaan, jotka epäilivät aikanaan Granqvistin metodeja.

Fotografi_009

Hilma Granqvist huiveihin ja koruihin pukeu­tu­nee­na. Helwe järjestää hänen korujaan.

Kuva: Svenska lit­te­ra­tur­sälls­ka­pet i Finland (CC BY 4.0)

Nykypäivän inspiraatio, oman aikansa uranuurtaja

Granqvistin ins­pi­roi­va elä­män­ta­ri­na korostaa arki­päi­vän ant­ro­po­lo­gian kes­kei­syyt­tä mer­kit­tä­vä­nä tut­ki­musai­hee­na, joka inspiroi myös nykyajan ant­ro­po­lo­ge­ja ottamaan rohkeita askelia val­ta­vir­ta­tut­ki­musk­ses­ta vas­tak­kai­seen suuntaan. Globaalien ilmiöiden tut­ki­mi­nen vaatii edelleen rohkeita suun­nan­näyt­tä­jiä, jotka osaavat yhdistää yksi­tyis­koh­tais­ta tietoa suu­rem­paan kokonaiskuvaan.

Suomen Ramallahin suur­lä­het­ti­läs Päivi Peltokoski tiivisti webi­naa­rin lopuksi, ettei Hilma Granqvistin työ ole mer­kit­tä­vä pel­käs­tään yhteis­kun­ta­tie­teel­li­ses­tä näkö­kul­mas­ta. Granqvist oli lisäksi yksi ensim­mäi­sis­tä sil­lan­ra­ken­ta­jis­ta Palestiinan ja Suomen välillä. Peltokosken huomio korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä yli­kan­sal­lis­ten yhteyk­sien raken­ta­mi­ses­sa, rau­han­vä­li­tyk­ses­sä ja kehitysyhteistyössä. 

Palestiinan perin­tei­tä ant­ro­po­lo­gi­ses­ta ja poliit­ti­ses­ta näkö­kul­mas­ta tutkinut pro­fes­so­ri Ali Qleibo puhui vuo­ros­taan Granqvistin työstä pales­tii­na­lai­sen näkö­kul­mas­ta. Hän muistutti läm­pi­mäs­ti tutkijan työn mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä pai­kal­li­sil­le, minkä myös Granqvistin Palestiinan asuin­ta­lon vapaa­eh­toi­set puheen­vuo­ros­saan toivat esiin. He pitivät tutkijan perintöä tärkeänä, ja arvos­ti­vat eri­tyi­ses­ti sitä, että talolla käy edelleen paljon vie­rai­li­joi­ta, jotka yllä­pi­tä­vät Granqvistin muistoa. 

Webinaari oli ins­pi­roi­va, kos­ket­ta­va ja ajatuksia herättävä. Toivon olevani omassa elä­mäs­sä­ni jatkossa hieman enemmän Granqvistin kaltainen: tutkijana poik­keuk­sel­li­sen perus­teel­li­nen ja yksi­tyis­koh­tia arvostava oman tien kulkija. Ajattelevainen yksilö, joka suhtautuu työhönsä into­hi­mol­la sekä voimalla, joka jättää epäilevät äänet sanattomiksi.

Hilma Granqvistin elämäntyö on digi­taa­li­ses­ti arkis­toi­tu­na Suomen ruot­sa­lai­sen kir­jal­li­suu­den seuran sivuilla. Arkisto on vapaasti luet­ta­vis­sa suomeksi, ruotsiksi ja englan­nik­si. Se sisältää valokuvia, teks­ti­pät­kiä ja alku­pe­räi­siä, skan­nat­tu­ja muis­tiin­pa­no­ja. Lisäksi arkisto tarjoaa kattavan aikajanan Granqvistin elämästä.

Kirjoittaja

Miia Martikainen (VTK) on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Häntä inspiroi poikkitieteellisyys ja antropologian hyödyntäminen ihmislähtöisessä konfliktinratkaisussa. Tutkimusteemoina Miiaa kiinnostavat identiteettipolitiikka, seksuaalisen väkivallan tutkimus ja naisruumiin kansallinen symboliikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tieto Kamloops Indian Residential Schoolin alueelta Brittiläisessä Kolumbiassa löytyneistä 215 lapsen jäänteistä on järkyttänyt ympäri maailmaa. Lasten henkilöllisyydestä, kuolinsyistä tai ‑ajankohdista ei ole vielä tietoa, mutta heidän oletetaan menehtyneen vuonna 1969 sulkeutuneessa koulussa.