Kapinalipun alla: amerikkalainen nuoruus Keravalla

Miten kera­va­lai­nen nuoruus 1970- ja 1980-luvuilla liittyy 50-luvun rock ‘n’ rolliin ja Yhdysvaltojen ete­lä­val­tioi­den lippuun? Lippuun yhdistyy paljon ris­ti­rii­tai­sia mer­ki­tyk­siä, joita joudutaan pohtimaan, kun lipun historiaa ja erilaisia käyt­töyh­teyk­siä esi­tel­lään suo­ma­lai­sen museon kon­teks­tis­sa 2020-luvulla.

1970-luvun Keravasta ei ehkä ensim­mäi­se­nä tule mieleen ame­rik­ka­lai­nen 1950-luku. USA:sta lähtenyt 50-luvun rock- ja nuo­ri­so­kult­tuu­rin uusi tuleminen oli kuitenkin 70- ja 80-lukujen kera­va­lais­ta nuoruutta kes­kei­ses­ti kuvaava ilmiö. Nuoret kam­pa­si­vat hiuksensa töt­te­röil­le ja pukeu­tui­vat nah­ka­tak­kei­hin ja kel­lo­ha­mei­siin, torilla nähtiin ame­ri­kan­rau­to­ja ja kera­va­lai­nen roc­ka­bil­ly-yhtye Teddy & the Tigers nousi kan­sal­li­sek­si tähdeksi. Yksi tämän rock ’n’ rollista, rhythm ‘n’ bluesista ja kant­ri­musii­kis­ta ammen­ta­van suun­tauk­sen sym­bo­leis­ta on Yhdysvaltain ete­lä­val­tioi­den lippu. 

Tämän ja paljon muuta olen oppinut työs­ken­nel­les­sä­ni pro­jek­ti­tut­ki­ja­na Taide- ja museo­kes­kus Sinkan kera­va­lais­ta nuoruutta käsit­te­le­väs­sä näyttely- ja tal­len­nus­hank­kees­sa. Olemme haas­ta­tel­leet entisiä kera­va­lais­nuo­ria, kai­vel­leet arkistoja ja keränneet yli tuhat valokuvaa digi­toi­ta­vak­si museon kokoel­miin. Hankkeen tuloksia on tarkoitus esitellä jul­kai­suis­sa, finna​.fi ‑haku­pal­ve­lus­sa ja kesällä 2022 Sinkassa aukea­vas­sa näyt­te­lys­sä. Maailma on muuttunut paljon 50 vuodessa. Amerikkalainen pop­kult­tuu­ri on edelleen tärkeää nuorille, mutta monia asioita tar­kas­tel­laan toisin. Keravalaisten määrä on monin­ker­tais­tu­nut, väestö on moni­nais­tu­nut ja tek­no­lo­gian myötä yhteydet maailmaan ovat kasvaneet ja nopeu­tu­neet, ja sitä mukaa ilmiöiden tul­kin­ta­kon­teks­ti on laajentunut.

Etelävaltioiden lippu on ris­ti­rii­tai­nen symboli, johon liitetään niin orjuus ja valkoinen ylivalta kuin ylpeys etelän oma­lei­mai­ses­ta kult­tuu­ri­pe­rin­nös­tä ja yleinen kapi­nal­li­suus. Lipun käyttö Suomessa on pyrkinyt lai­naa­maan näitä mer­ki­tyk­siä vali­koi­den, mutta symbolin muuttuvat mer­ki­tyk­set USA:ssa vai­kut­ta­vat täälläkin, mukana tulee tavallaan enemmän kuin tilattiin. Miksi ete­lä­val­tioi­den lippu kertoo näkö­kul­mas­ta riippuen eri asioita, ja miten näitä näkö­kul­mia tulisi käsitellä 2020-luvun suo­ma­lai­sen museon kontekstissa?

Orjuuden perintö

USA:ssa ete­lä­val­tioi­den lipun syn­ty­his­to­ria liittyy vuosina 1861 – 1865 käytyyn sisäl­lis­so­taan ja orjien vapaut­ta­mi­seen. Sisällissodassa olivat vas­tak­kain etelän ja pohjoisen valtiot, jotka suh­tau­tui­vat orjuuteen eri tavoin. Etelän maa­ta­lou­des­sa ilmainen orja­työ­voi­ma oli keskeinen tekijä, kun taas poh­joi­ses­sa orjuu­des­ta oli luovuttu. Kun pre­si­den­tik­si valittiin orjuutta vas­tus­ta­va Abraham Lincoln, etelän kapi­na­hen­ki ja toiveet itse­näi­sen valtion perus­ta­mi­ses­ta vahvistuivat. 

Pohjoisen voiton jälkeen orjuus lak­kau­tet­tiin, mutta yhte­näi­siin kan­sa­lai­soi­keuk­siin oli vielä pitkä matka. Rotuerottelu kiel­let­tiin vasta sata vuotta myöhemmin vuoden 1964 kan­sa­lai­soi­keus­lais­sa. Sitä ennen eri­tyi­ses­ti USA:n ete­lä­osis­sa mustat ja valkoiset kävivät eri kouluja, istuivat bussien eri osissa ja käyttivät eri vesi­ha­no­ja rotue­rot­te­lua yllä­pi­tä­mään sää­det­ty­jen Jim Crow ‑lakien mukaisesti. 

Näennäisestä tasa-arvosta huo­li­mat­ta USA:n yhteis­kun­ta on edelleen syvien ris­ti­rii­to­jen halkoma. Viime vuosien Black Lives Matter ‑liike pyrkii kiin­nit­tä­mään huomiota siihen, kuinka usein poliisit tappavat mustia ver­rat­tu­na val­koi­siin. Vaikka eri alojen tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, että ihmiset eivät jakaudu bio­lo­gi­siin rotuihin, ulkoisiin piir­tei­siin perus­tu­vat sosi­aa­li­set jaottelut asettavat ihmisiä yhä eriar­voi­seen asemaan. 

Orjuuden ja segre­gaa­tion aikana muo­tou­tu­neet yhteis­kun­nan rakenteet, ins­ti­tuu­tiot ja toi­min­ta­ta­vat suosivat valkoisia. Yhdysvalloissa mustat ovat toden­nä­köi­sem­min köyhempiä ja sai­raam­pia kuin valkoiset ja huono-osaisuus periytyy. Historian pai­no­las­ti vaikuttaa edelleen eri tavoin ja raken­teel­li­sen eriar­voi­suu­den lisäksi on olemassa erilaisia avoimen rasis­ti­sia liikkeitä. Sisällissodan jälkeen etelässä perus­tet­tiin valkoista ylivaltaa tavoit­te­le­va Ku Klux Klan. Laittomuudestaan huo­li­mat­ta liike on edelleen olemassa ja levinnyt koko maahan. Lisäksi on olemassa erilaisia uus­nat­si­jär­jes­tö­jä. Nämä valkoista ylivaltaa kan­nat­ta­vat liikkeet pyrkivät mustien lisäksi tuhoamaan muut ei-valkoiset, juu­ta­lai­set ja muslimit. 

Sotalippu kapinan symbolina

Lippu, joka tunnetaan USA:ssa ete­lä­val­tioi­den perus­ta­man kon­fe­de­raa­tion tais­te­lu­lip­pu­na, on kulkenut tämän historian mukana. Sisällissodan aikaan ete­lä­val­tioil­la oli muitakin lippuja, nykyinen ete­lä­val­tioi­den lippu oli alun perin kenraali Robert E. Leen armeijan lippu. Sodan jälkeen lippua käytti myös muun muassa vuonna 1948 etelässä perus­tet­tu rotue­rot­te­lua kan­nat­ta­va poliit­ti­nen puolue Dixiecrats.

Etelävaltioiden lippu ei kui­ten­kaan ole ollut yksi­se­lit­tei­ses­ti valkoisen ylivallan symboli. Lippu on nähty myös vähemmän uhkaa­vis­sa yhteyk­sis­sä, kuten Dukes of Hazzard ‑tv-sarjassa ja moot­to­riur­hei­lus­sa sekä rockbän­dien kuvas­tois­sa, vii­mei­ses­tä esi­merk­ki­nä Sweet Home Alabamasta laulavan Lynyrd Skynyrd. Etelävaltioissa lippu näkyi kodeissa, autojen tarroissa ja vaat­teis­sa. Näissä yhteyk­sis­sä lipun käyttöä on selitetty osoi­tuk­se­na “southern pridesta”, omaa koti­paik­kaa ja elä­män­ta­paa kos­ke­vas­ta ylpeydestä. 

Yhdysvaltain kon­teks­tis­sa etelä nähdään oma­lei­mai­se­na kult­tuu­ria­lu­ee­na, johon yhdis­te­tään mie­li­ku­via tai­pu­mat­to­mas­ta itse­näi­syy­des­tä – siitä huo­li­mat­ta, että sota hävittiin – sekä toisaalta koh­te­liai­suu­des­ta ja vie­raan­va­rai­suu­des­ta. Alueella on oma ruo­ka­kult­tuu­rin­sa ja murteensa, ja etelään yhdistyy myös mie­li­ku­via sille omi­nai­ses­ta luonnosta: kuumasta säästä, mag­no­lioi­den tuoksusta ja hitaasti vir­taa­vas­ta Mississippi-joesta. Osa lipun puo­lus­ta­jis­ta näkee lipun edustavan tätä kult­tuu­ri­pe­rin­töä eril­li­se­nä orjuuden, rasismin ja rotue­rot­te­lun painolastista. 

Lippu on kuitenkin yhdis­tet­ty yhä tii­viim­min valkoista ylivaltaa ja avoimen rasis­tis­ta agendaa ajaviin tahoihin. Vuonna 2015 Etelä-Carolinassa Dylann Roof murhasi murhasi kirkossa yhdeksän mustaa seu­ra­kun­nan jäsentä. Iskun taustalla oli valkoisen ylivallan edis­tä­mi­nen. Perustamallaan net­ti­si­vul­la Roof jakoi aat­tei­taan kuvaavan mani­fes­tin lisäksi valokuvia, joissa hän poseerasi aseen ja ete­lä­val­tioi­den lipun kanssa. Tapauksen jälkeen lippu pois­tet­tiin kau­pun­gin­ta­lol­ta – tässä yhtey­des­sä päätös näyt­täy­tyi soli­daa­ri­suu­den osoi­tuk­se­na uhreille. 

Etelävaltioiden lipun pois­ta­mis­ta on myöhemmin vaadittu muissakin yhteyk­sis­sä ja suuret kau­pal­li­set toimijat kuten Walmart, Amazon, Sears ja eBay ovat ilmoit­ta­neet, etteivät ne enää myy lipun kuvalla varus­tet­tu­ja tavaroita. Lippua ei myöskään enää käytetä esi­mer­kik­si Nascar-moot­to­riur­hei­lu­ki­sois­sa. Viimeisin mer­kit­tä­vä suo­ma­lai­sil­le­kin tuttu ete­lä­val­tioi­den lipun näkyminen tapahtui tam­mi­kuus­sa 2021, kun Yhdysvaltain kongres­si­ta­lon valtaajat kantoivat lippua hyök­käyk­sen yhteydessä. 

Symbolien mer­ki­tyk­set muuttuvat käytön ja ajan myötä. Käyttöyhteyden muut­tues­sa symboliin tarttuu uusia mer­ki­tyk­siä ja vanhoja putoaa pois. Palataan tähän kuitenkin hetken päästä. Siirrytään ensin Suomeen, Keravalle, ja palataan ajassa taaksepäin.

Kerava eli Sherwood

1970-luvulla Keravan valtasi rok­ka­ri­buu­mi. Elokuvat Svengijengi ‑62 ja 1950-luvulle sijoit­tu­vat Grease ja tv-sarja Onnen päivät kuvasivat maailmaa, johon kuuluivat ame­ri­kan­rau­dat, pir­te­lö­baa­rit ja rock ‘n’ roll. Ruotsinkielisestä nimestä Kervo tuli uusi nimitys, Sherwood. Englanninkielinen nimi toi hohtoa ja mie­li­ku­via Robin Hoodista, Sherwoodin metsissä vapaana elävästä oikea­mie­li­ses­tä ryö­vä­rei­den kunin­kaas­ta. Vaikka rokkari-ilmiöllä oli faneja ympäri Suomea, Keravalla oli erityinen sija. 

Projektia varten haas­tat­te­le­ma­ni vuonna 1965 syntynyt mies kuvaa koke­mus­taan Keravalle muutosta seuraavasti:

”Muutimme sinne 1979, kun olin 14-vuotias. Teddy and the Tigers oli lyönyt itsensä juuri läpi. [Aiemmassa asuin­pai­kas­sa] olin kii­reh­ti­nyt lau­an­tai­sau­na­vuo­ron jälkeen katsomaan tv:stä Onnen päiviä, tilaillut E‑liikkeen Centti-nuo­ri­so­ker­hos­ta Eddie Cochrania, kuullut isommilta, että Grease on kova leffa. Keravalla koko tämä skene oli yhtäkkiä totta ihan arjessa. Muutos Keravalle oli posi­tii­vi­sel­la tavalla shokeeraava.” 

Rockabilly-yhtye Teddy & The Tigers 1978

Kuva: Ahola Harri/​Helsingin kaupunginmuseo

Siinä missä siirtymä lapsesta aikui­sek­si on monissa kult­tuu­reis­sa mer­kit­tä­vä mur­ros­koh­ta, nuoruus ei ole itsestään selvä osa ihmisen elä­män­kaar­ta. USA:n 1950-luku on mer­kit­tä­väl­lä tavalla nykyisen nuo­ruus­ku­van alkulähde. Nuorille alettiin suunnata omia kulttuuri- ja kulu­tus­tuot­tei­ta, joihin lii­tet­tiin myös tiettyjä mie­li­ku­via. Farkuista, entisistä työ­housuis­ta, tuli nuorten vaate. Elokuvat kuten Nuori kapi­nal­li­nen ja Hurjapäät kuvasivat kuohuntaa, kapinaa ja uusien arvojen etsimistä. Nuoruus näyt­täy­tyy tänäkin päivänä uhkia ja mah­dol­li­suuk­sia täynnä olevana väli­vai­hee­na, joka toisaalta herättää huolta ja pelkoa uhka­ku­vi­neen väki­val­tai­sis­ta jengeistä, ja jota toisaalta roman­ti­soi­daan vapauden aikana ennen työelämän ja perheen perus­ta­mi­sen tuomaa vastuuta. 

1970-luvun Suomessa elintaso nousi ja lähiöitä raken­net­tiin työn perässä kas­vu­kes­kuk­siin muut­ta­vil­le lap­si­per­heil­le. 70-luku oli myös suo­ma­lai­sen nuo­ri­so­kult­tuu­rin kukois­tuk­sen ja eri­lais­ten nuo­ri­so­ryh­mien aikaa. Rokkarit, teddyt ja diinarit kuun­te­li­vat kaikki rock ‘n’ rollia, mutta erosivat toi­sis­taan pukeu­tu­mi­sen ja vai­kut­tei­den alkuperän suhteen. Diinarit saivat nimensä James Deanilta ja Teddyt olivat alun perin brit­ti­läi­siä rok­ka­rei­ta, joiden nimi ja pukeu­tu­mis­vai­kut­teet viit­ta­si­vat kuningas Edwardiin. 

Nämä ja muut ryhmät, kuten rau­ha­naa­tet­ta kan­nat­ta­vat hipit, progea kuun­te­le­vat hämyt, anar­kis­ti­set punkkarit ja hedo­nis­ti­set dis­ko­hi­leet erot­tui­vat toi­sis­taan eri­lais­ten musiik­ki­ma­ku­jen, tyylin ja jossain määrin myös arvo­maa­il­mo­jen kautta. Vaikka rokkarit itse mielsivät edus­ta­van­sa musiikkia ja tyyliä, varsinkin muihin ryhmiin kuuluvat nuoret näkivät 50-luvun ihan­noi­mi­seen kuuluvan myös arvoja. Rokin kapinaan yhdistyi mie­li­ku­via kon­ser­va­tii­vi­ses­ta maa­il­man­ku­vas­ta ja ahdas­mie­li­syy­des­tä.. Stereotyyppisesti alkoholin käyttöön vapaa­mie­li­ses­ti suh­tau­tu­neet rokkarit hal­vek­si­vat hippejä ja punk­ka­rei­ta likaisina lii­man­hais­te­li­joi­na. Viihteen saralla esi­mer­kik­si Onnen päivät korosti perheen mer­ki­tys­tä ja tarjosi varsin puhtoisen kuvauksen teini-iästä.

Amerikanunelmia

Eräs haas­ta­tel­ta­va­ni muistelee, kuinka Keravan oma­ko­ti­ta­loa­lu­eet muis­tut­ti­vat ame­rik­ka­lais­ta esi­kau­pun­kiu­nel­maa. Mielikuvissa kitey­ty­vät nos­tal­gi­set haaveet taval­li­sen elämän hoh­dok­kuu­des­ta, elin­ta­sos­ta ja yhtei­söl­li­syy­des­tä: ”Pihoilla gril­la­taan, lapset juoksevat ja meillä menee hyvin.” Pihoilla on sadet­ta­jia ja pieniä uima-altaita. Hän muistelee nähneensä joulun aikaan levy­kau­pan ikkunassa Phil Spectorin tuottaman jou­lu­le­vyn ja miet­ti­neen­sä: tämä on kera­va­lai­sin asia, jonka joulusta voisin keksiä. Keravalla ras­sat­tiin autoja, hen­gat­tiin torilla ja kuun­nel­tiin Elvistä. 

Nuoruuden parasta aikaa 70-luvun lopulla, kuun­nel­tiin paljon roc­ken­rol­lia ja crui­sail­tiin Sherwoodin kaduilla” toteaa DeSotoon nojaileva Ossi ” Pleiku ” Pihlaja. 

Kuva: Kari Heimonen, kesä 1979, Sokoksen takana parkkipaikalla

Rockabilly-kult­tuu­riin kuului myös ete­lä­val­tioi­den lippu. Se koristi nuorten seiniä ja näkyi Teddy & the Tigersin ja muiden roc­ka­bil­ly­le­vy­jen kansissa. Lippua käy­tet­tiin myös mai­nok­sis­sa, vaat­teis­sa ja kai­ken­lai­ses­sa muussa kuvastossa. 

Kun museo­hank­keen yhtey­des­sä on haas­ta­tel­tu ilmiön aikana nuo­ruut­taan eläneitä entisiä kera­va­lais­nuo­ria, yleisin näkemys on ollut, ettei lippu heidän mie­lis­sään yhdis­ty­nyt rasismiin. Se oli “rock ’n’ roll rebel” ‑lippu, ja erään haas­ta­tel­ta­van kuvauksen mukaan se tuntui lähinnä versiolta Amerikan lipusta. Erilaiset “the south’s gonna rise again” ‑sloganit kertoivat nos­tal­gias­ta, jolla ei ollut mitään kovin kon­kreet­tis­ta kohdetta. 

USA ja sen eteläosat miel­let­tiin rock-musiikin kehdoksi ja poliit­ti­set jän­nit­teet jäivät kau­kai­sik­si tai ne nähtiin eril­li­se­nä pop­kult­tuu­rin tuot­teis­ta. Yksi haas­ta­tel­ta­va kertoi lipusta kes­kus­tel­les­sam­me, miten kaverin piirtämät Ku Klux Klan ‑symbolit olivat kuitenkin selvästi olleet vas­ten­mie­li­nen rajan ylitys tavalla, jota lippu ei ollut. 

1970- ja 80-luvun taitteen kera­va­lais­nuo­ril­le ete­lä­val­tioi­den lippu edusti rock ‘n’ rollia ja kapinaa.

Kuva: Risto K. Järvinen (kuvassa ja kuvaaja, kuva on otettu itselaukaisijalla) 

Lippu nykypäivän museossa

Yhdysvaltalainen etno­musi­ko­lo­gi Nate Gibson kuvaa häm­men­nys­tään kun hän matkusti Suomeen ja näki ete­lä­val­tioi­den lipun roc­ka­bil­ly-fes­ta­reil­la vuonna 2011. Helsingin Sanomien jutun mukaan lippu toden­nä­köi­ses­ti kulkeutui Suomeen brit­tibän­dien mukana Englannin kautta. Lippua ovat käyt­tä­neet myös ruot­sa­lai­set raggarit, jotka har­ras­ta­vat ame­rik­ka­lais­ten 50-luvun autojen kun­nos­tus­ta ja muuta aika­kau­teen kuuluvaa. Euroopassa lippua on kuitenkin nähty myös äärioi­keis­ton symbolina esi­mer­kik­si mie­le­no­soi­tuk­sis­sa Saksassa ja Puolassa – joskin sen lisäksi lippua on hei­lu­tet­tu Berliinissä muurin mur­ta­mi­sen puolesta ja Irlannissa jalkapallo-otteluissa.

Osa suo­ma­lai­sis­ta musii­kin­har­ras­ta­jis­ta mie­luum­min hylkäisi yhteyden rasismiin ja pitäisi rock ’n’ roll ‑kapi­na­lip­pun­sa. Asia ei kui­ten­kaan ole niin yksin­ker­tai­nen. Lippu on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti tie­tyn­lai­nen symboli, se on vakiin­tu­nut toimimaan tietyn ryhmän tun­nuk­se­na. Ryhmää yhdistävä symboli on kuitenkin samalla erottava: se vetää rajan tämän ja muiden ryhmien välille. Lipun pys­tyt­tä­mi­nen miel­le­tään alueen hal­tuun­ot­to­na. Näin lipussa on tiettyä voimaa, jonka eri ryhmät pyrkivät ottamaan itselleen. USA:ssa mustat rap-artistit ovat 2000-luvulla käyt­tä­neet ete­lä­val­tioi­den lippua. Kanye West, Ludacris, Andre 3000 ja Lil Jon ovat käyt­tä­neet lippua kuvas­tos­saan eri tavoin. Toiset ovat nähneet tämän symbolin hal­tuun­ot­to­na, toiset taas kri­ti­soi­neet lipun käyttöä rasismin symbolina. 

Antropologi Webb Keane on esittänyt, että etiikassa on kyse jat­ku­vas­ta arkisesta arvioi­mi­ses­ta, ennemmin kuin suurista peri­aat­teis­ta tai perim­mäi­sis­tä sään­nöis­tä. Etiikka viittaa laajemmin jaet­tui­hin yhteisiin normeihin ja arvoihin, mutta se ilmenee myös siinä, miten tar­kas­te­lem­me itseämme ja muita, ja liikumme eri­lais­ten näkö­kul­mien välillä. 

Hahmotamme maailmaa kukin omasta näkö­kul­mas­tam­me, joka rakentuu sosi­aa­li­sen aseman ja hen­ki­lö­his­to­rian kautta. Erityisesti eet­ti­sis­sä ja moraa­li­sis­sa kysy­myk­sis­sä reflek­toim­me omaa ja muiden toimintaa kuitenkin myös eri­lai­sis­ta muista näkö­kul­mis­ta. Tietyssä sosi­aa­li­ses­sa tilan­tees­sa asetumme ainakin jossain määrin myös kes­kus­te­lu­kump­pa­nin asemaan.

Etelävaltioiden lipun käyttöön liittyy monia erilaisia näkö­kul­mia – mutta miten arvioimme näiden näkö­kul­mien eettisiä ja moraa­li­sia ulot­tu­vuuk­sia? Lippu kantaa niin raskaita mer­ki­tyk­siä, että niitä ei voi sivuuttaa. Tässä yhtey­des­sä on tärkeää pohtia, miten esittää lippu museossa. Miksi se on esillä, mitä haluamme viestiä museo­vie­rail­le? Kenen näkö­kul­mat tulevat esiin ja missä valossa ne esitetään? Keravan kaupungin net­ti­si­vuil­la sanotaan:Museopalvelut tarjoavat mer­ki­tyk­sel­lis­tä tietoa ja elämyksiä moni­muo­toi­sel­le asia­kas­kun­nal­le, lisäävät ihmisten viih­ty­vyyt­tä ja tukevat hyvinvointia.” 

Ymmärrän sen, että rock ‘n’ roll ‑nuo­ruut­taan muis­te­le­vat kera­va­lai­set haluavat pitää lipun omanaan ja toivovat, että ihmiset näkisivät symbolin osana heidän nuo­ruut­taan, johon heillä on erityinen suhde. Lipun tuo­mit­se­mi­ses­ta seuraa tunne, että heidät on ymmär­ret­ty väärin. Toiset taas haluai­si­vat syyl­lis­ty­nei­den ymmär­tä­vän omat etuoi­keu­ten­sa ja asettuvan rasis­mis­ta kärsivien asemaan. Heitä lippu muis­tut­taa yhtä­läis­ten ihmi­soi­keuk­sien toteutumattomuudesta. 

Nähdäkseni on tärkeää asettaa ete­lä­val­tioi­den lipun käyttö 70- ja 80-luvun Keravalla his­to­rial­li­seen kon­teks­tiin­sa ja nähdä sen pai­kal­li­set mer­ki­tyk­set. Näitä mer­ki­tyk­siä ei kui­ten­kaan voi sel­lai­se­naan siirtää nyky­päi­vään. Symbolin mer­ki­tyk­sen kont­rol­loin­ti onnistuu ainoas­taan, mikäli symbolin, tässä tapauk­ses­sa lipun, käyttöä voidaan kont­rol­loi­da. Joka tapauk­ses­sa on syytä muistaa, että lippua eivät ole yhdis­tä­neet rasismiin rasismin vas­tus­ta­jat, vaan rasistit itse.

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopiston dosentti, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja semioottiseen antropologiaan ja sitä myötä ajautunut itse stand-up -koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina ja apurahatutkijana Helsingin yliopistossa, tuntiopettajana avoimessa yliopistossa, Aarhusin yliopistossa post doc -tutkijana ja projektitutkijana Keravan museopalveluissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen käsitys miessukupuolen paremmuudesta on vaikuttanut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kyseenalaistetaan ja Jeesuksen hahmo puretaan miehisistä kahleistaan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.

Biseksuaalisuus on käsitteenä vakiintunut, mutta panseksuaalisuus on monille vieras ilmiö. Millaisia kokemuksia nämä toisiinsa limittyneet käsitteet kuvaavat? Yksi keskeinen erottava tekijä on se, miten pan- ja biseksuaalit painottavat sukupuolen merkitystä itselleen.

Tieto Kamloops Indian Residential Schoolin alueelta Brittiläisessä Kolumbiassa löytyneistä 215 lapsen jäänteistä on järkyttänyt ympäri maailmaa. Lasten henkilöllisyydestä, kuolinsyistä tai ‑ajankohdista ei ole vielä tietoa, mutta heidän oletetaan menehtyneen vuonna 1969 sulkeutuneessa koulussa.