Miten keravalainen nuoruus 1970- ja 1980-luvuilla liittyy 50-luvun rock ‘n’ rolliin ja Yhdysvaltojen etelävaltioiden lippuun? Lippuun yhdistyy paljon ristiriitaisia merkityksiä, joita joudutaan pohtimaan, kun lipun historiaa ja erilaisia käyttöyhteyksiä esitellään suomalaisen museon kontekstissa 2020-luvulla.1970-luvun Keravasta ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen amerikkalainen 1950-luku. USA:sta lähtenyt 50-luvun rock- ja nuorisokulttuurin uusi tuleminen oli kuitenkin 70- ja 80-lukujen keravalaista nuoruutta keskeisesti kuvaava ilmiö. Nuoret kampasivat hiuksensa tötteröille ja pukeutuivat nahkatakkeihin ja kellohameisiin, torilla nähtiin amerikanrautoja ja keravalainen rockabilly-yhtye Teddy & the Tigers nousi kansalliseksi tähdeksi. Yksi tämän rock ’n’ rollista, rhythm ‘n’ bluesista ja kantrimusiikista ammentavan suuntauksen symboleista on Yhdysvaltain etelävaltioiden lippu.
Tämän ja paljon muuta olen oppinut työskennellessäni projektitutkijana Taide- ja museokeskus Sinkan keravalaista nuoruutta käsittelevässä näyttely- ja tallennushankkeessa. Olemme haastatelleet entisiä keravalaisnuoria, kaivelleet arkistoja ja keränneet yli tuhat valokuvaa digitoitavaksi museon kokoelmiin. Hankkeen tuloksia on tarkoitus esitellä julkaisuissa, finna.fi -hakupalvelussa ja kesällä 2022 Sinkassa aukeavassa näyttelyssä. Maailma on muuttunut paljon 50 vuodessa. Amerikkalainen popkulttuuri on edelleen tärkeää nuorille, mutta monia asioita tarkastellaan toisin. Keravalaisten määrä on moninkertaistunut, väestö on moninaistunut ja teknologian myötä yhteydet maailmaan ovat kasvaneet ja nopeutuneet, ja sitä mukaa ilmiöiden tulkintakonteksti on laajentunut.
Etelävaltioiden lippu on ristiriitainen symboli, johon liitetään niin orjuus ja valkoinen ylivalta kuin ylpeys etelän omaleimaisesta kulttuuriperinnöstä ja yleinen kapinallisuus. Lipun käyttö Suomessa on pyrkinyt lainaamaan näitä merkityksiä valikoiden, mutta symbolin muuttuvat merkitykset USA:ssa vaikuttavat täälläkin, mukana tulee tavallaan enemmän kuin tilattiin. Miksi etelävaltioiden lippu kertoo näkökulmasta riippuen eri asioita, ja miten näitä näkökulmia tulisi käsitellä 2020-luvun suomalaisen museon kontekstissa?
Orjuuden perintö
USA:ssa etelävaltioiden lipun syntyhistoria liittyy vuosina 1861–1865 käytyyn sisällissotaan ja orjien vapauttamiseen. Sisällissodassa olivat vastakkain etelän ja pohjoisen valtiot, jotka suhtautuivat orjuuteen eri tavoin. Etelän maataloudessa ilmainen orjatyövoima oli keskeinen tekijä, kun taas pohjoisessa orjuudesta oli luovuttu. Kun presidentiksi valittiin orjuutta vastustava Abraham Lincoln, etelän kapinahenki ja toiveet itsenäisen valtion perustamisesta vahvistuivat.
Pohjoisen voiton jälkeen orjuus lakkautettiin, mutta yhtenäisiin kansalaisoikeuksiin oli vielä pitkä matka. Rotuerottelu kiellettiin vasta sata vuotta myöhemmin vuoden 1964 kansalaisoikeuslaissa. Sitä ennen erityisesti USA:n eteläosissa mustat ja valkoiset kävivät eri kouluja, istuivat bussien eri osissa ja käyttivät eri vesihanoja rotuerottelua ylläpitämään säädettyjen Jim Crow -lakien mukaisesti.
Näennäisestä tasa-arvosta huolimatta USA:n yhteiskunta on edelleen syvien ristiriitojen halkoma. Viime vuosien Black Lives Matter -liike pyrkii kiinnittämään huomiota siihen, kuinka usein poliisit tappavat mustia verrattuna valkoisiin. Vaikka eri alojen tutkimukset osoittavat, että ihmiset eivät jakaudu biologisiin rotuihin, ulkoisiin piirteisiin perustuvat sosiaaliset jaottelut asettavat ihmisiä yhä eriarvoiseen asemaan.
Orjuuden ja segregaation aikana muotoutuneet yhteiskunnan rakenteet, instituutiot ja toimintatavat suosivat valkoisia. Yhdysvalloissa mustat ovat todennäköisemmin köyhempiä ja sairaampia kuin valkoiset ja huono-osaisuus periytyy. Historian painolasti vaikuttaa edelleen eri tavoin ja rakenteellisen eriarvoisuuden lisäksi on olemassa erilaisia avoimen rasistisia liikkeitä. Sisällissodan jälkeen etelässä perustettiin valkoista ylivaltaa tavoitteleva Ku Klux Klan. Laittomuudestaan huolimatta liike on edelleen olemassa ja levinnyt koko maahan. Lisäksi on olemassa erilaisia uusnatsijärjestöjä. Nämä valkoista ylivaltaa kannattavat liikkeet pyrkivät mustien lisäksi tuhoamaan muut ei-valkoiset, juutalaiset ja muslimit.
Sotalippu kapinan symbolina
Lippu, joka tunnetaan USA:ssa etelävaltioiden perustaman konfederaation taistelulippuna, on kulkenut tämän historian mukana. Sisällissodan aikaan etelävaltioilla oli muitakin lippuja, nykyinen etelävaltioiden lippu oli alun perin kenraali Robert E. Leen armeijan lippu. Sodan jälkeen lippua käytti myös muun muassa vuonna 1948 etelässä perustettu rotuerottelua kannattava poliittinen puolue Dixiecrats.
Etelävaltioiden lippu ei kuitenkaan ole ollut yksiselitteisesti valkoisen ylivallan symboli. Lippu on nähty myös vähemmän uhkaavissa yhteyksissä, kuten Dukes of Hazzard -tv-sarjassa ja moottoriurheilussa sekä rockbändien kuvastoissa, viimeisestä esimerkkinä Sweet Home Alabamasta laulavan Lynyrd Skynyrd. Etelävaltioissa lippu näkyi kodeissa, autojen tarroissa ja vaatteissa. Näissä yhteyksissä lipun käyttöä on selitetty osoituksena “southern pridesta”, omaa kotipaikkaa ja elämäntapaa koskevasta ylpeydestä.
Yhdysvaltain kontekstissa etelä nähdään omaleimaisena kulttuurialueena, johon yhdistetään mielikuvia taipumattomasta itsenäisyydestä – siitä huolimatta, että sota hävittiin – sekä toisaalta kohteliaisuudesta ja vieraanvaraisuudesta. Alueella on oma ruokakulttuurinsa ja murteensa, ja etelään yhdistyy myös mielikuvia sille ominaisesta luonnosta: kuumasta säästä, magnolioiden tuoksusta ja hitaasti virtaavasta Mississippi-joesta. Osa lipun puolustajista näkee lipun edustavan tätä kulttuuriperintöä erillisenä orjuuden, rasismin ja rotuerottelun painolastista.
Lippu on kuitenkin yhdistetty yhä tiiviimmin valkoista ylivaltaa ja avoimen rasistista agendaa ajaviin tahoihin. Vuonna 2015 Etelä-Carolinassa Dylann Roof murhasi murhasi kirkossa yhdeksän mustaa seurakunnan jäsentä. Iskun taustalla oli valkoisen ylivallan edistäminen. Perustamallaan nettisivulla Roof jakoi aatteitaan kuvaavan manifestin lisäksi valokuvia, joissa hän poseerasi aseen ja etelävaltioiden lipun kanssa. Tapauksen jälkeen lippu poistettiin kaupungintalolta – tässä yhteydessä päätös näyttäytyi solidaarisuuden osoituksena uhreille.
Etelävaltioiden lipun poistamista on myöhemmin vaadittu muissakin yhteyksissä ja suuret kaupalliset toimijat kuten Walmart, Amazon, Sears ja eBay ovat ilmoittaneet, etteivät ne enää myy lipun kuvalla varustettuja tavaroita. Lippua ei myöskään enää käytetä esimerkiksi Nascar-moottoriurheilukisoissa. Viimeisin merkittävä suomalaisillekin tuttu etelävaltioiden lipun näkyminen tapahtui tammikuussa 2021, kun Yhdysvaltain kongressitalon valtaajat kantoivat lippua hyökkäyksen yhteydessä.
Symbolien merkitykset muuttuvat käytön ja ajan myötä. Käyttöyhteyden muuttuessa symboliin tarttuu uusia merkityksiä ja vanhoja putoaa pois. Palataan tähän kuitenkin hetken päästä. Siirrytään ensin Suomeen, Keravalle, ja palataan ajassa taaksepäin.
Kerava eli Sherwood
1970-luvulla Keravan valtasi rokkaribuumi. Elokuvat Svengijengi -62 ja 1950-luvulle sijoittuvat Grease ja tv-sarja Onnen päivät kuvasivat maailmaa, johon kuuluivat amerikanraudat, pirtelöbaarit ja rock ‘n’ roll. Ruotsinkielisestä nimestä Kervo tuli uusi nimitys, Sherwood. Englanninkielinen nimi toi hohtoa ja mielikuvia Robin Hoodista, Sherwoodin metsissä vapaana elävästä oikeamielisestä ryöväreiden kuninkaasta. Vaikka rokkari-ilmiöllä oli faneja ympäri Suomea, Keravalla oli erityinen sija.
Projektia varten haastattelemani vuonna 1965 syntynyt mies kuvaa kokemustaan Keravalle muutosta seuraavasti:
”Muutimme sinne 1979, kun olin 14-vuotias. Teddy and the Tigers oli lyönyt itsensä juuri läpi. [Aiemmassa asuinpaikassa] olin kiirehtinyt lauantaisaunavuoron jälkeen katsomaan tv:stä Onnen päiviä, tilaillut E-liikkeen Centti-nuorisokerhosta Eddie Cochrania, kuullut isommilta, että Grease on kova leffa. Keravalla koko tämä skene oli yhtäkkiä totta ihan arjessa. Muutos Keravalle oli positiivisella tavalla shokeeraava.”
Rockabilly-yhtye Teddy & The Tigers 1978
Kuva: Ahola Harri/Helsingin kaupunginmuseo
Siinä missä siirtymä lapsesta aikuiseksi on monissa kulttuureissa merkittävä murroskohta, nuoruus ei ole itsestään selvä osa ihmisen elämänkaarta. USA:n 1950-luku on merkittävällä tavalla nykyisen nuoruuskuvan alkulähde. Nuorille alettiin suunnata omia kulttuuri- ja kulutustuotteita, joihin liitettiin myös tiettyjä mielikuvia. Farkuista, entisistä työhousuista, tuli nuorten vaate. Elokuvat kuten Nuori kapinallinen ja Hurjapäät kuvasivat kuohuntaa, kapinaa ja uusien arvojen etsimistä. Nuoruus näyttäytyy tänäkin päivänä uhkia ja mahdollisuuksia täynnä olevana välivaiheena, joka toisaalta herättää huolta ja pelkoa uhkakuvineen väkivaltaisista jengeistä, ja jota toisaalta romantisoidaan vapauden aikana ennen työelämän ja perheen perustamisen tuomaa vastuuta.
1970-luvun Suomessa elintaso nousi ja lähiöitä rakennettiin työn perässä kasvukeskuksiin muuttaville lapsiperheille. 70-luku oli myös suomalaisen nuorisokulttuurin kukoistuksen ja erilaisten nuorisoryhmien aikaa. Rokkarit, teddyt ja diinarit kuuntelivat kaikki rock ‘n’ rollia, mutta erosivat toisistaan pukeutumisen ja vaikutteiden alkuperän suhteen. Diinarit saivat nimensä James Deanilta ja Teddyt olivat alun perin brittiläisiä rokkareita, joiden nimi ja pukeutumisvaikutteet viittasivat kuningas Edwardiin.
Nämä ja muut ryhmät, kuten rauhanaatetta kannattavat hipit, progea kuuntelevat hämyt, anarkistiset punkkarit ja hedonistiset diskohileet erottuivat toisistaan erilaisten musiikkimakujen, tyylin ja jossain määrin myös arvomaailmojen kautta. Vaikka rokkarit itse mielsivät edustavansa musiikkia ja tyyliä, varsinkin muihin ryhmiin kuuluvat nuoret näkivät 50-luvun ihannoimiseen kuuluvan myös arvoja. Rokin kapinaan yhdistyi mielikuvia konservatiivisesta maailmankuvasta ja ahdasmielisyydestä.. Stereotyyppisesti alkoholin käyttöön vapaamielisesti suhtautuneet rokkarit halveksivat hippejä ja punkkareita likaisina liimanhaistelijoina. Viihteen saralla esimerkiksi Onnen päivät korosti perheen merkitystä ja tarjosi varsin puhtoisen kuvauksen teini-iästä.
Amerikanunelmia
Eräs haastateltavani muistelee, kuinka Keravan omakotitaloalueet muistuttivat amerikkalaista esikaupunkiunelmaa. Mielikuvissa kiteytyvät nostalgiset haaveet tavallisen elämän hohdokkuudesta, elintasosta ja yhteisöllisyydestä: ”Pihoilla grillataan, lapset juoksevat ja meillä menee hyvin.” Pihoilla on sadettajia ja pieniä uima-altaita. Hän muistelee nähneensä joulun aikaan levykaupan ikkunassa Phil Spectorin tuottaman joululevyn ja miettineensä: tämä on keravalaisin asia, jonka joulusta voisin keksiä. Keravalla rassattiin autoja, hengattiin torilla ja kuunneltiin Elvistä.
“Nuoruuden parasta aikaa 70-luvun lopulla, kuunneltiin paljon rockenrollia ja cruisailtiin Sherwoodin kaduilla” toteaa DeSotoon nojaileva Ossi ” Pleiku ” Pihlaja.
Kuva: Kari Heimonen, kesä 1979, Sokoksen takana parkkipaikalla
Rockabilly-kulttuuriin kuului myös etelävaltioiden lippu. Se koristi nuorten seiniä ja näkyi Teddy & the Tigersin ja muiden rockabillylevyjen kansissa. Lippua käytettiin myös mainoksissa, vaatteissa ja kaikenlaisessa muussa kuvastossa.
Kun museohankkeen yhteydessä on haastateltu ilmiön aikana nuoruuttaan eläneitä entisiä keravalaisnuoria, yleisin näkemys on ollut, ettei lippu heidän mielissään yhdistynyt rasismiin. Se oli “rock ’n’ roll rebel” -lippu, ja erään haastateltavan kuvauksen mukaan se tuntui lähinnä versiolta Amerikan lipusta. Erilaiset “the south’s gonna rise again” -sloganit kertoivat nostalgiasta, jolla ei ollut mitään kovin konkreettista kohdetta.
USA ja sen eteläosat miellettiin rock-musiikin kehdoksi ja poliittiset jännitteet jäivät kaukaisiksi tai ne nähtiin erillisenä popkulttuurin tuotteista. Yksi haastateltava kertoi lipusta keskustellessamme, miten kaverin piirtämät Ku Klux Klan -symbolit olivat kuitenkin selvästi olleet vastenmielinen rajan ylitys tavalla, jota lippu ei ollut. 
1970- ja 80-luvun taitteen keravalaisnuorille etelävaltioiden lippu edusti rock ‘n’ rollia ja kapinaa.
Kuva: Risto K. Järvinen (kuvassa ja kuvaaja, kuva on otettu itselaukaisijalla)
Lippu nykypäivän museossa
Yhdysvaltalainen etnomusikologi Nate Gibson kuvaa hämmennystään kun hän matkusti Suomeen ja näki etelävaltioiden lipun rockabilly-festareilla vuonna 2011. Helsingin Sanomien jutun mukaan lippu todennäköisesti kulkeutui Suomeen brittibändien mukana Englannin kautta. Lippua ovat käyttäneet myös ruotsalaiset raggarit, jotka harrastavat amerikkalaisten 50-luvun autojen kunnostusta ja muuta aikakauteen kuuluvaa. Euroopassa lippua on kuitenkin nähty myös äärioikeiston symbolina esimerkiksi mielenosoituksissa Saksassa ja Puolassa – joskin sen lisäksi lippua on heilutettu Berliinissä muurin murtamisen puolesta ja Irlannissa jalkapallo-otteluissa.
Osa suomalaisista musiikinharrastajista mieluummin hylkäisi yhteyden rasismiin ja pitäisi rock ’n’ roll -kapinalippunsa. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Lippu on jo lähtökohtaisesti tietynlainen symboli, se on vakiintunut toimimaan tietyn ryhmän tunnuksena. Ryhmää yhdistävä symboli on kuitenkin samalla erottava: se vetää rajan tämän ja muiden ryhmien välille. Lipun pystyttäminen mielletään alueen haltuunottona. Näin lipussa on tiettyä voimaa, jonka eri ryhmät pyrkivät ottamaan itselleen. USA:ssa mustat rap-artistit ovat 2000-luvulla käyttäneet etelävaltioiden lippua. Kanye West, Ludacris, Andre 3000 ja Lil Jon ovat käyttäneet lippua kuvastossaan eri tavoin. Toiset ovat nähneet tämän symbolin haltuunottona, toiset taas kritisoineet lipun käyttöä rasismin symbolina.
Antropologi Webb Keane on esittänyt, että etiikassa on kyse jatkuvasta arkisesta arvioimisesta, ennemmin kuin suurista periaatteista tai perimmäisistä säännöistä. Etiikka viittaa laajemmin jaettuihin yhteisiin normeihin ja arvoihin, mutta se ilmenee myös siinä, miten tarkastelemme itseämme ja muita, ja liikumme erilaisten näkökulmien välillä.
Hahmotamme maailmaa kukin omasta näkökulmastamme, joka rakentuu sosiaalisen aseman ja henkilöhistorian kautta. Erityisesti eettisissä ja moraalisissa kysymyksissä reflektoimme omaa ja muiden toimintaa kuitenkin myös erilaisista muista näkökulmista. Tietyssä sosiaalisessa tilanteessa asetumme ainakin jossain määrin myös keskustelukumppanin asemaan.
Etelävaltioiden lipun käyttöön liittyy monia erilaisia näkökulmia – mutta miten arvioimme näiden näkökulmien eettisiä ja moraalisia ulottuvuuksia? Lippu kantaa niin raskaita merkityksiä, että niitä ei voi sivuuttaa. Tässä yhteydessä on tärkeää pohtia, miten esittää lippu museossa. Miksi se on esillä, mitä haluamme viestiä museovieraille? Kenen näkökulmat tulevat esiin ja missä valossa ne esitetään? Keravan kaupungin nettisivuilla sanotaan: “Museopalvelut tarjoavat merkityksellistä tietoa ja elämyksiä monimuotoiselle asiakaskunnalle, lisäävät ihmisten viihtyvyyttä ja tukevat hyvinvointia.”
Ymmärrän sen, että rock ‘n’ roll -nuoruuttaan muistelevat keravalaiset haluavat pitää lipun omanaan ja toivovat, että ihmiset näkisivät symbolin osana heidän nuoruuttaan, johon heillä on erityinen suhde. Lipun tuomitsemisesta seuraa tunne, että heidät on ymmärretty väärin. Toiset taas haluaisivat syyllistyneiden ymmärtävän omat etuoikeutensa ja asettuvan rasismista kärsivien asemaan. Heitä lippu muistuttaa yhtäläisten ihmisoikeuksien toteutumattomuudesta.
Nähdäkseni on tärkeää asettaa etelävaltioiden lipun käyttö 70- ja 80-luvun Keravalla historialliseen kontekstiinsa ja nähdä sen paikalliset merkitykset. Näitä merkityksiä ei kuitenkaan voi sellaisenaan siirtää nykypäivään. Symbolin merkityksen kontrollointi onnistuu ainoastaan, mikäli symbolin, tässä tapauksessa lipun, käyttöä voidaan kontrolloida. Joka tapauksessa on syytä muistaa, että lippua eivät ole yhdistäneet rasismiin rasismin vastustajat, vaan rasistit itse.
Toimitus
- Podcast-lukija: Nelly Staff
- Verkkotaitto: Satu Myllymäki
- Artikkelikuva: Sean Davis/Flickr (CC BY 2.0)
Lukemista
- https://theconversation.com/why-is-the-confederate-flag-so-offensive-143256
- https://www.nationalgeographic.com/history/article/how-confederate-battle-flag-became-symbol-racism
- John Coski 2005. The confederate battle flag: america’s most embattled emblem.
- Juho Hänninen: Rehellistä musiikkia Sherwoodissa: Skene- ja alakulttuuriteoriasta 1970- ja 1980-lukujen keravalaisen musiikkikulttuurin valossa. Musiikin suunta 1/2021.
