Latinalaisamerikkalaisen feminismin koreografia toimii myös Suomessa

Julkiset per­for­mans­sit ja taide ovat lati­na­lai­sa­me­rik­ka­lai­sen femi­nis­min keskeinen työkalu kamp­pai­lus­sa eriar­voi­suut­ta ja naisiin koh­dis­tu­vaa väki­val­taa vastaan. Sen vaikutus näkyy nykyisin laajalti maa­il­mas­sa, myös Suomessa. 

(Teksti käsit­te­lee sek­su­aa­lis­ta ja suku­puo­lis­tu­nut­ta väki­val­taa, mikä saattaa aiheuttaa ahdis­tus­ta joissain lukijoissa.)

Sukupuoleen joh­det­ta­vis­sa olevat naisiin koh­dis­tu­vat hen­ki­ri­kok­set ovat maa­il­mas­sa niin yleisiä, että ilmiö on saanut espan­jak­si ja englan­nik­si oman terminsä: femi­nici­dio (esp.), femicide (eng.). Suomeksi ilmiöstä käytetään termiä naismurha. Kaikki hen­ki­ri­kok­set joiden uhri on nainen eivät ole nais­mur­hia. Naismurhan yhteyteen kuuluu usein sek­su­aa­lis­ta väki­val­taa ja tekijä on usein läheinen ihminen. Sukupuolistuneen väki­val­lan vähättely viral­li­sis­sa ins­ti­tuu­tiois­sa on yksi päi­vit­täi­sen väki­val­lan muoto, jota naiset ja muun­su­ku­puo­li­set joutuvat koh­taa­maan yhteis­kun­nis­sa, joissa suku­puo­let ovat eriar­voi­ses­sa asemassa. Tämä aspekti on siis olen­nai­ses­ti kyt­kök­sis­sä nais­mur­haan ilmiönä.

Miten glo­ba­li­soi­tu­nut lati­na­lai­sa­me­rik­ka­lai­nen feminismi antaa työkaluja suku­puo­lis­tu­neen väki­val­lan käsit­te­lyyn ja sitä vastaan tais­te­luun? Artikkelissa käytän havain­to­ja senaa­tin­to­rin vuoden 2020 naisten marssista, jolle osal­lis­tuin nähtyäni sosi­aa­li­ses­sa mediassa tapah­tu­ma­kut­sun. Se kehotti ottamaan huivin mukaan per­for­mans­sia varten, mikä sai minut kiin­nos­tu­maan vas­ta­rin­nan koreo­gra­fias­ta femi­nis­ti­ses­sä lii­keh­din­näs­sä. Sittemmin artik­ke­lia varten on haas­ta­tel­tu nais­ten­päi­vä­mars­sin yhden toi­meen­pa­ni­jan, Red de Mujeres Finlandia ‑järjestön kahta jäsentä, (järjestön lisäksi marssista vas­ta­si­vat Il Circulo degli Italiani ja IWWOF). Keskityn kysy­myk­seen siitä, miten lati­na­lai­sa­me­rik­ka­lai­sen femi­nis­min luomat käsitteet asettuvat Suomen kon­teks­tiin, ja miksi ne ovat tärkeitä juuri nyt.

Naisvihamieliset normit

Patriarkaatti tuomitsee ensi­hen­käyk­ses­tä mut, 

Rangaistuksenani on väkivalta kätketty, 

Patriarkaatti tuomitsee ensi­hen­käyk­ses­tä mut, 

Rangaistuksenani on väkivalta näkyvä.

Näin kaikuvat väki­jou­kon sanat Senaatintorilla vuoden 2020 nais­ten­päi­vä­nä. Ensimmäinen koro­na­ta­paus on jo ran­tau­tu­nut Suomeen, mutta moni ei vielä osaa arvata kum­mal­li­sen viruksen vaa­ral­li­suut­ta. Väkijoukko on kokoon­tu­nut Tuomiokirkon portaiden eteen kuun­te­le­maan naisten oikeuk­sien puo­les­ta­pu­hu­jia. Päivän koho­koh­ta­na toimii Chilessä syntyneen per­for­mans­sin Un Violador en tu Camino, Raiskaaja tielläsi, esit­tä­mi­nen. Senaatintorilla osal­lis­tu­jil­le jaettiin lehtiö, johon kuului per­for­mans­sin ohjeet. Sen liikkeet ja sanoi­tuk­set on helppo muistaa. 

Raiskaaja tielläsi” ‑per­for­mans­sin loi alun perin neljästä akti­vis­tis­ta koostuva chi­le­läi­nen kol­lek­tii­vi Las Tesis, ja se oli esitetty viime vuoteen mennessä ainakin 367 kertaa, 52:ssä eri maassa. Naiset esittävät per­for­mans­sin mie­le­no­soi­tuk­se­na pat­riar­kaat­tia vastaan. Patriarkaatilla tässä artik­ke­lis­sa viitataan suku­puo­lien raken­teel­li­seen ja his­to­rial­li­seen eriar­voi­suu­teen, ja siitä kum­pua­vaan väki­val­taan. Feministien kes­kuu­des­sa pat­riar­kaat­ti-sanan käyttö on tapa nimetä suku­puo­lis­tu­nut väkivalta, sitä yllä­pi­tä­vä jär­jes­tel­mä, ja täten tehdä se näkyväksi ja taistella ilmiötä vastaan. 

Raiskaaja tielläsi” ‑per­for­mans­si syntyi Chilessä, josta se on levinnyt jo kymmeniin maihin. Kuva: Paulo Slachevsky (CC BY-NC-SA 2.0)

Raiskaaja tielläsi” on saanut ins­pi­raa­tion­sa argen­tii­na­lai­sen ant­ro­po­lo­gi ja feministi Rita Segaton työstä. Segaton mukaan väkivalta naiseutta ja femi­nii­ni­syyt­tä kohtaan on sidottu pat­riar­kaa­li­seen yhteis­kun­taan pii­lo­tet­tui­hin nais­vi­ha­mie­li­siin normeihin. Segaton tulkinnan mukaan raiskaus on hal­lit­se­mat­to­man sek­su­aa­li­sen halun sijaan val­lan­käy­tön väline. Raiskaus on tapa kurittaa ja rangaista naista. 

Naisten kurit­ta­mi­nen esiintyy asen­teis­sa ja ins­ti­tuu­tiois­sa, jotka monilla tavoin vah­vis­ta­vat normeja, jotka vie­rit­tä­vät vastuun väki­val­las­ta uhrille. Las Tesis teki esityksen ensim­mäis­tä kertaa kor­keim­man oikeuden edessä Santiagossa Chilessä. Kyykkyyn meneminen symboloi tapaa, jolla chi­le­läi­nen poliisi nöy­ryyt­tää nais­pi­dä­tet­ty­jä pakot­ta­mal­la heidät menemään kyykkyyn ruu­miin­tar­kas­tuk­sen aikana. Performanssin omak­su­mi­nen koreo­gra­fi­sia yksi­tyis­koh­tia myöten Suomen kon­teks­tiin osoittaa, kuinka vas­ta­rin­nan keinot kul­keu­tu­vat maailman kolkasta toiseen naisten jär­jes­täy­tyes­sä kan­sain­vä­li­ses­ti ja maa­il­man­laa­jui­ses­ti.

Performanssin saama laaja suosio myös Latinalaisen Amerikan ulko­puo­lel­la kielii naisiin koh­dis­tu­van väki­val­lan tuntuvan glo­baa­lis­ti. Esimerkiksi koro­na­pan­de­mian aikana per­he­vä­ki­val­ta on yleis­ty­nyt useissa maissa. Euroopassa naismurha nousi pinnalle maa­lis­kuun alussa, kun 33-vuotias Sarah Avarard kid­na­pat­tiin koti­mat­kal­la ja mur­hat­tiin Englannissa. Sen seu­rauk­se­na Lontoon par­la­ment­ti­ta­lon edessä osoi­tet­tiin maa­lis­kuun puo­li­vä­lis­sä mieltä naisiin koh­dis­tu­vaa väki­val­taa vastaan kokoon­tu­mis­ra­joi­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta. Sen sijaan, että päät­tä­jien huomio olisi kiin­nit­ty­nyt nais­mur­han raken­teel­li­siin syihin, he val­mis­te­li­vat lakie­si­tys­tä, joka antaisi polii­sil­le enemmän valtaa puuttua rau­han­omai­siin mielenosoituksiin.

Esimerkkinä hai­tal­li­sis­ta raken­teis­ta voidaan Suomessa pitää oikeus­lai­tok­sen tapaa sovitella per­he­vä­ki­val­ta­ta­pauk­sia aivan liian usein. Sovittelu on (useim­mi­ten nais­puo­li­sel­le) uhrille vahin­gol­lis­ta, kuten hil­jat­tain jul­kais­tus­sa Katju Aron ja Veronika Honkasalon mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­ses­sa tuodaan esille. 

Tuomiokirkon luona per­for­mans­si jatkuu. Mielenosoittajat ovat sitoneet huivin sil­mil­leen ja lausuvat kovaan ääneen seuraavat säkeistöt liik­kei­den rytmittämänä: 

Naisen murhaaja (naiset menevät kyykkyyn ja nousevat ylös),

Koskemattomuus mun sur­maa­jal­le (naiset menevät kyykkyyn ja nousevat ylös),

Mä näkö­pii­ris­tä jään pois (naiset menevät kyykkyyn ja nousevat ylös),

Niin mut rais­ka­taan (naiset menevät kyykkyyn ja nousevat ylös).

Ei syy ollut se missä kuljin, 

ei myöskään se kuinka pukeuduin. 

Ja raiskaaja olit sä (naiset osoit­ta­vat syyt­tä­väs­ti eteenpäin),

Ja raiskaaja olet sä (naiset osoit­ta­vat syyt­tä­väs­ti eteenpäin).

Salla Kivelän Tampereen yli­opis­tol­le tehdyssä väi­tös­tut­ki­muk­ses­sa mainitaan, että Suomi tunnetaan Euroopan toiseksi väki­val­tai­sim­pa­na maana naisille. Lähes joka toinen suo­ma­lais­nai­nen on kokenut fyysistä tai sek­su­aa­lis­ta väki­val­taa 15 ikävuoden jälkeen Euroopan kes­kiar­von ollessa joka kolmas. 

Sukupuolistuneesta väki­val­las­ta kärsivät sekä naiset että miehet. Thl:n mukaan Suomessa naiset kokevat huo­mat­ta­vas­ti enemmän pari- ja lähi­suh­de­vä­ki­val­taa kuin miehet. Noin joka kuudes hen­ki­ri­kok­sen uhri on pari­suh­de­kump­pa­nin surmaama nainen. Vuonna 2016 avio- ja avo­puo­li­soi­den sekä entisten puo­li­soi­den välisessä väki­val­las­sa uhri oli nainen noin 80 pro­sen­tis­sa tapauksista. 

Kun naiset kohtaavat enemmän sek­su­aa­lis­ta väki­val­taa ja pari­suh­de­vä­ki­val­taa, miehet kohtaavat enemmän väki­val­taa jul­ki­sis­sa tiloissa. Yleisimpiä hen­ki­ri­kok­sen uhreja olivat vuosina 2010 – 2018 tuttavan tai ystävän surmaama mies (43 % uhreista), pari­suh­de­kump­pa­nin surmaama nainen (17 %), ja uhrille ennalta tun­te­mat­to­man henkilön surmaama mies (10 %). Kaikissa näissä rikos­tyy­peis­sä tekijä on ylei­sim­min mies. Miesten väki­val­tai­suus on siis vaaraksi kaikille suku­puo­lil­le. Naismurha on edellä mai­ni­tuis­ta rikos­tyy­peis­tä eri­tyi­sel­lä tavalla ins­ti­tu­tio­naa­li­sen välin­pi­tä­mät­tö­myy­den kohteena. Aktivistit katsovat suku­puol­ten eriar­voi­suu­den vai­kut­ta­van tämän asetelman taustalla.

Naistenpäivän marssi Helsingissä. Kuva: Jasmin Immonen

Patriarkaatin murtaminen kollektiivisuudella ja pedagogisella taiteella

Naistenpäivän marssi oli vain yksi useista Red de Mujeres ‑Finlandian suku­puo­lis­tu­nut­ta väki­val­taa vastaan jär­jes­tä­mis­tä tapah­tu­mis­ta. Pian nais­ten­päi­vän marssin jälkeen järjestö teki yhteis­työ­tä useasta eri ruo­hon­juu­ri­ta­son jär­jes­tös­tä koostuvan +Collectiven kanssa jär­jes­tääk­seen punaiset kengät ‑ins­tal­laa­tion kan­sa­lais­to­ril­la. Se toteu­tet­tiin kan­sain­vä­li­se­nä naisiin koh­dis­tu­van väki­val­lan päivänä viime marraskuussa. 

Installaatio sai alkunsa Meksikosta siskonsa nais­mur­hal­le menet­tä­neen Elina Chauvetin aloit­tees­ta. Guardianin pitkässä artik­ke­lis­sa uuti­soi­tiin, että Meksikossa ainakin kymmenen naista tapetaan päivässä, ja että YK:n mukaan Latinalainen Amerikka on yksi maailman vaa­ral­li­sim­mis­ta paikoista naisille sota-alueiden ulko­puo­lel­la. Ympäri maailmaa on yhdytty Chauvetin aloit­ta­maan sisa­rel­li­seen pro­jek­tiin suku­puo­lis­tu­nut­ta väki­val­taa vastaan, johon kuuluu vanhojen kenkien kerää­mi­nen vaa­te­kaa­peis­ta, niiden maa­laa­mi­nen punai­sik­si ja näytille aset­ta­mi­nen julkiseen tilaan.

Kauniisti kan­sa­lais­to­ril­le riviin asetetut punaiset kengät ovat vailla omistajaa: hän katosi liian varhain, hänet mur­hat­tiin vain koska hän oli nainen. Installaatio muis­tut­taa luke­mat­to­mis­ta pei­te­tyis­tä ja hil­jen­ne­tyis­tä tarinoista. 

Punaiset kengät ‑ins­tal­laa­tio on toteu­tet­tu myös mm. Italian Cremonassa. Kuva: ho visto nina volare (CC BY-SA 2.0)

Suomessa jär­jes­tet­tiin seitsemän työpajaa, joissa maa­lat­tiin kenkiä: kaksi niistä oli avoin kaikille, viiteen osal­lis­tu­jat kut­sut­tiin erikseen. Red de Mujeres on suo­men­net­tu­na “naisten verkosto”, joten järjestön työ keskittyy naisiin ja työpajat olivat naisille suun­nat­tu­ja. Yksi projektin vetäjistä, mek­si­ko­lais­syn­tyi­nen Rosamaría Bolom, kuuluu muun muassa “La Colectiva”- kol­lek­tii­viin, joka tekee lati­na­lai­sa­me­rik­ka­lais­ten yhtei­sö­jen muut­to­liik­keen moni­muo­toi­suut­ta Suomessa tutkivia taide- ja kir­jal­li­suus­pro­jek­te­ja. Rosamaria mainitsee, että joissain paikoissa miehiäkin on osal­lis­tu­nut työ­pa­joi­hin. Päätös siitä ketkä niihin osal­lis­tu­vat on lopulta jär­jes­tä­jien. Installaation val­mis­ta­mis­ta varten lupa täytyy pyytää Elina Chauvetilta, ja tietyt Chauvetin laatimat ehdot siitä, kuinka ins­tal­laa­tio tehdään, tulee täyttää. 

Rosamarialla on kokemusta taiteen käyt­tä­mi­ses­tä peda­go­gi­se­na työkaluna muutoksen aikaan­saa­mi­sek­si. Rosamaria on psykologi mutta ajan myötä taide on ottanut suuremman aseman hänen elä­mäs­sään. Videopuhelumme aikana hän istuu ulkona gallerian edessä, ja kysyy haittaako jos hän samalla jatkaa käsi­töi­tään. Materiaalin hio­mi­ses­ta aiheutuva raapiva ääni säestää puhelua. Rosamaria kertoo naisten pohtivan Punaiset kengät ‑työ­pa­jois­sa miksi väkivalta sallitaan ja mistä se johtuu. Naiset jakavat tari­noi­taan, joissa loistavat vahin­gol­li­set suku­puo­li­roo­lit. He myös puhuvat perheissä esiin­ty­väs­tä mik­ro­vä­ki­val­las­ta, ja kuinka välttää tilan­tei­den eska­loi­tu­mi­nen. Näin työpajat luovat kauniin ins­tal­laa­tion ja lisäksi antavat osal­lis­tu­jil­le välineitä käsitellä suku­puo­lis­tu­nut­ta väki­val­taa ver­tais­ryh­mäs­sä ja kollektiivisesti.

Elina Chauvet’n työ käsit­te­lee Meksikon nais­mur­hia, mutta kun taide kiertää ja vaikuttaa muualla, siitä tulee väis­tä­mät­tä tapa käsitellä pai­kal­li­sia ongelmia ja epäkohtia, Rosamaria toteaa. Suomen ja Meksikon välinen feminismi on hyvinkin erilaista: “kun täällä kyse on tasa-arvoi­ses­ta palkasta, siellä on kyse elämästä ja kuo­le­mas­ta”, Rosamaria naurahtaa. Meksikossa on yhä olemassa työ­paik­ko­ja, joissa naisten läsnäolo ei tulisi kuu­loon­kaan. Meksikon lisäksi maissa kuten Hondurasissa ja El Salvadorissa hil­jai­suu­den kulttuuri nais­mur­hien ympärillä on valtava. Naisen elämä painaa vaa’alla niin vähän, että nais­mur­hat jäävät tut­ki­mat­ta. Tämän vuoksi naiset kokevat vält­tä­mät­tö­mäk­si pro­tes­toi­da kaduilla, mitä Suomessa näkee hyvin harvoin. 

Mutta kun kysyn Rosamarialta onko Suomessa sitten pat­riar­kaat­tia, Rosamaria vastaa varmasti: kyllä. Termi ei kenties ole juurtunut Suomeen sillä Suomessa ollaan taisteltu oman iden­ti­tee­tin luo­mi­sek­si Venäjän ja Ruotsin vallan alta. Käsite pat­riar­kaa­tis­ta, joka ensi­si­jai­ses­ti perustuu myös kolo­nia­lis­min kri­tiik­kiin, sen sijaan vallitsee Ibeerisissä maissa. Niissä se on tuttu termi, jolla suku­puo­lis­tu­nut­ta väki­val­taa käsit­teel­lis­te­tään. Suomessa ruo­hon­juu­ri­ta­sol­la toimivat liikkeet kier­rät­tä­vät globaalia ter­mi­no­lo­gi­aa antaak­seen työkaluja myös pai­kal­lis­ten epä­koh­tien ymmär­tä­mi­sek­si ja nimeä­mi­sek­si. Rosamaria näkee tässä yhtä­läi­syyk­siä viime vuoden BLM-liik­kee­seen, joka herätti kes­kus­te­lua Suomessa esiin­ty­väs­tä rasis­mis­ta tehden sen näkyväksi aivan uudella tavalla. Samoin Me Too ‑liikkeen kan­sain­vä­li­syys sai naiset Suomessa tuomaan esille oma­koh­tai­sia koke­muk­si­aan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä. Kun eri liik­kei­den sanomasta tulee globaalia, niistä tulee tapa käsitellä pai­kal­li­sia ongelmia eri kon­teks­teis­sa. Tuen löy­tä­mi­nen kol­lek­tii­vi­ses­ti jaetussa koke­muk­ses­sa on voi­maan­nut­ta­vaa ja samalla murtaa val­lit­se­via valtasuhteita. 

Feminismin antikoloniaalisuus

Latinalaisamerikkalainen femi­nis­ti­nen ja anti­ka­pi­ta­lis­ti­nen liike pohjautuu kolo­nia­lis­min kri­tiik­kiin. Suomessa asuva peru­lais­syn­tyi­nen runoilija Roxana Crisólogo Correa näkee, että naisiin koh­dis­tu­va väkivalta täytyy ymmärtää osana systeemiä, joka tuottaa tätä väki­val­taa. Roxana on toiminut Red por la Democratización Global (NIGD) ‑jär­jes­tös­sä Limassa demo­kra­ti­soi­tu­mi­sen puolesta ja naisiin koh­dis­tu­vaa väki­val­taa vastaan. Rosamarian tavoin hän kuuluu La Colectivaan. 

Haastattelussa Roxana painottaa, että jos huomio on pel­käs­tään väki­val­las­sa eikä itse raa’assa sys­tee­mis­sä jossa elämme, suku­puo­lis­tu­neen väki­val­lan ongelman juuria ei ymmärretä. Hän lisää että tässä mielessä Latinalaisessa Amerikassa kiertänyt “Ni Una Menos”-liike eroaa Me too- liik­kees­tä. Jälkimmäinen ei vält­tä­mät­tä tuo näkyväksi suku­puo­lis­tu­neen väki­val­lan liitosta laa­jem­piin globaalin kapi­ta­lis­min luomiin val­ta­suh­tei­siin, jotka yllä­pi­tä­vät sek­su­aa­lis­ta ja suku­puo­lis­tu­nut­ta väkivaltaa. 

Suomennettuna Ni Una Menos tar­koit­taa “ei yhtäkään vähempää”, ja se vaatii että yksikään nainen ei enää joudu murhan kohteeksi. Häshtägit #NiUnaMenos ja #NosEstanMatando (meitä tapetaan) kulkevat pro­tes­tien mukana. Latinalaisen Amerikan maiden asema vien­ti­mai­na on luonut alueelle asetelman, jossa mark­ki­na­ve­toi­sen poli­tii­kan voimasta kärsivät eniten naiset. Jutellessamme Roxana viittaa argen­tii­na­lai­sen ant­ro­po­lo­gi Verónica Gagon työhön yhtenä innoit­ta­va­na vir­tauk­se­na, jota femi­nis­tit ympäri Latinalaista Amerikkaa ovat viime aikoina käyt­tä­neet pat­riar­kaat­tia vas­tus­ta­vas­sa työssä. Gago pohtii muun muassa naisten miehiä suurempaa määrää Latinalaisen Amerikan harmaassa talou­des­sa sekä siir­to­lai­si­na. Harmaa talous taas on mer­kit­tä­vä sektori, jonka epä­vi­ral­li­suu­des­ta hyötyvät lopulta eniten yhteis­kun­nan hyväosaiset. 

Yksi femi­nis­ti­sen kritiikin kohteista on kolo­nia­lis­min myötä alueelle tuodut eriar­voi­suu­det, jotka perus­tu­vat kak­si­na­pai­seen ole­tuk­seen vah­vem­mas­ta ja hei­kom­mas­ta suku­puo­les­ta. Perulainen filosofi Giuseppe Campuzano kir­joit­taa kolmannen suku­puo­len olleen olemassa ennen kolo­nia­lis­mia Andeilla olleessa filo­so­fi­ses­sa ajat­te­lus­sa. Esimerkiksi inkojen käyt­tä­mäs­sä tie­don­säi­lyt­tä­mis­jär­jes­tel­mäs­sä, joka tehtiin solmuja käyttäen (quipu), esiintyy kolmas periaate, se joka on vailla paria. Sen sijaan kolo­nia­lis­tis­ten suhteiden myötä Latinalaiseen Amerikkaan iskos­tu­nees­sa kak­si­na­pai­ses­sa femi­nii­syyt­tä ja mas­ku­lii­ni­suut­ta pai­not­ta­vas­sa sym­bo­lii­kas­sa naiset ja kolo­ni­soi­dut kansat nähtiin femi­nii­ni­si­nä, heikkoina ja alis­tet­ta­vi­na, ja kolmas sukupuoli tai muu sek­su­aa­li­nen ja suku­puo­li­di­ver­si­teet­ti kiellettiin.

Koska feminismi usein näkee suku­puo­lis­tu­neen väki­val­lan sidon­nai­suu­den kapi­ta­lis­miin, mas­ku­lii­ni­suus on sen tul­kin­nas­sa sidottu omis­ta­juu­teen. Rita Segato painottaa, että pat­riar­kaa­tin man­daa­tis­ta kärsivät myös miehet. Hän liittää naisiin koh­dis­tu­van väki­val­lan globaalin kapi­ta­lis­min luomiin kipu­koh­tiin. Segaton mielestä ongelma on omai­suu­den ker­ty­mi­ses­sä yhä kas­va­vas­sa määrin yhä pie­nem­mäl­le joukolle ihmisiä. Kylmän sodan loputtua 1990-luvulla valtaan sinetöity uus­li­be­ra­lis­mi merkitsee, että vaurauden epätasa-arvoisen kasau­tu­mi­sen myötä mie­huu­teen liittyvät sta­tus­sym­bo­lit ovat aikai­sem­paa vai­keam­min saa­vu­tet­ta­vis­sa yhä useam­mil­le miehille. Eriarvoisuus ottaa joiltain miehiltä “omis­ta­juu­den”, ja kapi­ta­lis­min kiris­täes­sä otettaan, tapahtuu ikään kuin mas­ku­lii­ni­suu­den kastraa­tio. Jotkut miehet koh­dis­ta­vat tästä seuraavan kat­ke­ruu­den ja vihan naisiin. 

Feministien aktivismi tuottaa haas­teis­ta huo­li­mat­ta tuloksia. Roxana kertoo, että eri puolilla Latinalaista Amerikkaa on havait­ta­vis­sa siir­ty­mi­nen yläluokan femi­nis­mis­tä, jota voi­tai­siin kutsua jopa “hips­te­ri­fe­mi­nis­mik­si”, tasa-arvoi­sem­mak­si koettuun kol­lek­tii­vi­seen femi­nis­miin. Sen myötä feminismi kulkee nykyisin lähes kaikkien orga­ni­saa­tioi­den ja ins­ti­tuu­tioi­den läpi. Perussa ilmaista työtä yhtei­sis­sä ollas comunes-keit­tiöis­sä tekevät naiset ovat poli­ti­soi­tu­neet ja vaativat oikeuksia ja kor­vauk­sia teke­mäs­tään työstä. 

Chilessä yli­opis­to­lii­ke on saanut aikaan tärkeitä muutoksia vuodesta 2018, kun feministi Sofia Brito teki vali­tuk­sen sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä yli­opis­tol­la. Tapahtuma yltyi yli­opis­to­jen jouk­ko­val­tauk­sek­si ja antoi lopulta tilaa mie­le­no­soi­tuk­sil­le, jotka vaativat maahan uutta perus­tus­la­kia kor­vaa­maan Pinochetin laatiman uus­li­be­raa­lin perus­tus­lain. Uuden perus­tus­lain puolesta äänes­tet­tiin loka­kuus­sa 2020

Joulukuun 2020 lopulla femi­nis­tit nousivat puo­les­taan par­ras­va­loi­hin Argentiinassa, kun femi­nis­ti­nen “vihreä aalto” sai vih­doin­kin lobattua abortin lail­li­sek­si. “Vihreä aalto” on saanut nimensä vihreän huivin mukaan, joka on otettu femi­nis­tien käyttöön ympäri Latinalaista Amerikkaa, ja se vilahti Helsingin Senaatintorillakin. Tässä näemme kuinka lati­na­lai­sa­me­rik­ka­lai­sen femi­nis­min suo­ra­su­kai­nen ja peit­te­le­mä­tön sanoma nakertaa pat­riar­kaat­tia, Suomessakin

Ni Una Menos ‑marssi Limassa, Perussa. Kuva: Kukka-Maria Ahokas

Feministit protestien etulinjassa

Latinalaisamerikkalainen feminismi mah­dol­lis­taa suku­puo­lis­tu­neen väki­val­lan nimeä­mi­sen: ongelma on pat­riar­kaat­ti. Kuten Chilen tapauk­ses­ta näemme, lati­na­lai­sa­me­rik­ka­lai­set femi­nis­tit pro­tes­toi­vat kapi­ta­lis­mis­ta juontuvaa koh­tuut­to­muut­ta vastaan ja lii­keh­din­tä saa jopa val­lan­ku­mouk­sel­li­sia piirteitä. Pandemian myötä alkaneet, riis­to­ka­pi­ta­lis­mia vas­tus­ta­vat protestit ympäri Latinalaista Amerikkaa ovat vaatineet useita kuo­lo­nuh­re­ja, sek­su­aa­lis­ta väki­val­taa ja katoa­mi­sia, kuten tällä hetkellä Kolumbiassa. Feministiset kol­lek­tii­vit ovat näissä pro­tes­teis­sa etulinjassa. 

Patriarkaatin mur­ta­mi­nen alkaa äänek­kyy­del­lä, mutta myös toi­sen­lai­sel­la teke­mi­sel­lä. Punaiset kengät ‑ins­tal­laa­tion kaltainen työ ja “Raiskaaja tielläsi” ‑per­for­mans­siin osal­lis­tu­mi­nen lisäävät kol­lek­tii­vi­suu­den tunnetta, ja ne ovat tapa tehdä mie­lek­kääm­pää joka­päi­väis­tä poli­tiik­kaa. Parhaimmillaan toiminta murtaa ste­reo­ty­pioi­ta ja antaa tilaa soli­daa­ri­suu­del­le ja toi­sen­lais­ten maa­il­mo­jen luo­mi­sel­le, edes het­kit­täi­ses­ti. Harvoinpa kukaan yksin pystyy haas­ta­maan vallalla olevia val­ta­suh­tei­ta, joiden myötä väkivalta uudistuu. Sen sijaan yhdessä jut­te­le­mi­nen, katujen haltuun ottaminen, lobbaus ja luovuus ovat väline muu­tok­sel­le. Se, että nais­ten­päi­vä­nä ei toivota ruusuja, vaan mennään mars­si­maan ja esiin­ty­mään suku­puo­lis­tu­nut­ta väki­val­taa vastaan on tärkeä askel pat­riar­kaa­tin pur­ka­mi­sek­si. Latinalaisen Amerikan femi­nis­tis­ten liik­kei­den vas­ta­rin­nan koreo­gra­fia toimii tässä innoi­tuk­se­na kan­sain­vä­li­ses­ti — meillä Suomessakin.

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Niina Paasovaara
  • Artikkelikuva: “Raiskaaja tielläsi” ‑per­for­mans­si Santiago de Chilessä. Paulo Slachevsky (CC BY-NC-SA 2.0)
  1. Campuzano, Giuseppe 2008 “Gender, identity and travesti rights in Peru”. Cornwall, A., Correa, S. and S. Jolly (eds.) Development with a body: sexuality, human rights and deve­lop­ment London, New York: Zed Books
  2. Gago, Veronica 2017 Neoliberalism from Below: popular prag­ma­tics and baroque economies Durham & London: Duke University Press
  3. Segato, Rita 2006 La escritura en el cuerpo de las mujeres ase­si­na­das en Ciudad Juárez: Territorio, soberanía y crímenes de segundo estado
  4. Serafini, Paula 2020 ‘A rapist in your path’: Transnational feminist protest and why (and how) per­for­mance matters
  5. Meksikossa kuolee kymmenen naista päivässä hen­ki­ri­kok­sen uhrina – ”Machokulttuuri ylläpitää naisia alistavia raken­tei­ta” — Ilmiöt — Ilta-Sanomat

26.05.2021 Tekstin alkuun lisättiin sul­kei­siin tarkennus, että Red de Mujeresin ohella Naistenpäivänmarssia olivat mukana jär­jes­tä­mäs­sä Il Circulo degli Italiani ja IWWOF.

Kirjoittaja

Jasmin Immonen on Goldsmithin yliopistolta väitellyt sosiaaliantropologian tohtori. Hänen väitöksensä käsitteli koulunkäyntiä ja maapolitiikkaa, ja niihin liittyviä ajatuksia kansalaisuudesta Perussa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kuukautiset olivat häpeällinen ja piilotettava asia vielä silloin, kun ensimmäisiä tehdasvalmisteisia kuukautissiteitä alettiin mainostaa Suomessa 1900-luvun alussa. Kuukautistuotteiden markkinoinnilla on ollut keskeinen rooli kuukautiskäsitysten muokkaamisessa länsimaissa ja kaupallisuus määrittää edelleen julkista puhetta asiasta. Nyt “kuukautisvallankumous” sekä murtaa tabuja että luo pohjaa uudenlaiselle bisnekselle kuukautisten ympärillä.

Naiset ovat kauan olleet pelialan sokea piste. Koska oletettu pelaaja on heteromies, ovat naiset pelihahmoina aliedustettuja ja vääristyneesti kuvattuja. Peleistä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa löytyä myös toisenlaisia naiseuden esitystapoja, kuten The Last of Us -pelisarja osoittaa.

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.