Marshall Sahlins ja radikaalin kulttuurieron antropologia

Marshall Sahlins (1930 – 2021) oli yksi ant­ro­po­lo­gian kaikkien aikojen mer­kit­tä­vim­mis­tä ajat­te­li­jois­ta sekä peri­aat­tei­taan tarpeen tullen ärhä­käs­ti­kin puo­lus­ta­va idealisti ja aktivisti. Teoreetikkona Sahlinsia kiin­nos­ti­vat eri­tyi­ses­ti kult­tuu­rie­rot, his­to­rial­li­nen muutos, talous ja valta. Sahlins tullaan muis­ta­maan tin­ki­mät­tö­mäs­tä ant­ro­po­lo­gi­ses­ta tuo­tan­nos­taan, joka pakottaa aina lukijansa kysee­na­lais­ta­maan ennakko-oletuksensa.

Chicagon yli­opis­ton kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Marshall Sahlins kuoli 5. huh­ti­kuu­ta 2021 yhdek­sän­kym­me­nen vuoden iässä. Sahlins oli ant­ro­po­lo­gian super­täh­ti ja yksi tie­tee­na­lan kaikkien aikojen mer­kit­tä­vim­mis­tä ajat­te­li­jois­ta. Hän oli nime­no­maan ant­ro­po­lo­gian oma suurmies, profeetta omalla maallaan.

Sahlins kirjoitti sujuvaa, viih­dyt­tä­vää ja usein pii­kik­kään pro­vo­ka­tii­vis­ta tekstiä, mutta ei silti saa­vut­ta­nut saman­lais­ta mainetta ant­ro­po­lo­gian ulko­puo­lel­la kuin esi­mer­kik­si Margaret Mead, David Graeber tai Franz Boas. Vaikka hänellä oli kyky kiteyttää sano­mi­sen­sa naseviksi one-line­reik­si, eivät Sahlinsin esittämät ajatukset olleet koskaan ilmeisiä yhden rivin sitaat­te­ja, vaan hän kritisoi huo­lel­li­sen perus­tel­lus­ti erilaisia län­si­mais­sa uni­ver­saa­leik­si totuuk­sik­si aja­tel­tu­ja väittämiä tai oletuksia. 

Pitkän aka­tee­mi­sen uransa aikana Sahlins opittiin tuntemaan Tyynenmeren saarten etno­gra­fi­na ja his­to­rial­li­sen ant­ro­po­lo­gian teo­ree­tik­ko­na. Lisäksi hänet tun­net­tiin kult­tuu­ri­sia eroja bio­lo­gi­ses­ti selit­tä­vän sosi­aa­lie­vo­lu­tio­nis­min ja inhi­mil­li­sen ajattelun voi­ton­ta­voit­te­luk­si pel­kis­tä­vän talous­tie­teel­li­sen ajattelun krii­tik­ko­na sekä aktii­vi­se­na yhteis­kun­nal­li­se­na keskustelijana.

Kulttuurieron antropologia

Nimetessäni Sahlinsin ”radi­kaa­lin kult­tuu­rie­ron” teo­ree­ti­kok­si en puhu radi­ka­lis­mis­ta vaan kult­tuu­rie­rois­ta, jotka ulottuvat syvälle ajattelun raken­tei­siin. Sahlinsin ana­lyy­seis­sä koros­tu­vat toi­sis­taan poik­kea­vat kult­tuu­ri­set logiikat tai kos­mo­lo­giat, maailman ymmär­tä­mi­sen tavat. Niiden vuoksi inhi­mil­lis­tä jär­jen­käyt­töä ei koskaan voida yksin­ker­tais­taa yhteen yleis­pä­te­vään ratio­naa­li­suu­den muotoon, olipa kyse sitten talou­des­ta, hyvin­voin­nis­ta, ravin­nos­ta, ”ihmis­luon­nos­ta”, vallasta, tai jostakin muusta teorian sisään huo­maa­mat­ta livah­ta­vas­ta taustaoletuksesta.

Jo pel­käs­tään Sahlinsin 1970-luvun pää­teok­set ilmen­tä­vät hänen tin­ki­mä­tön­tä intel­lek­tua­lis­mi­aan. Vuonna 1972 julkaistu Stone Age Economics esittää huo­lel­li­sen ana­lyyt­ti­sen vasta-argu­men­tin uusklas­si­sen talous­tie­teen uni­ver­saa­lik­si olet­ta­mal­le idealle talou­des­ta. Niin anar­kis­ti­kir­jai­li­ja Hakim Bey kuin anar­kis­tiant­ro­po­lo­gi David Graeberkin ovat nimenneet teoksen yhdeksi suu­rim­mis­ta inspiraatioistaan. 

Kuitenkin vuonna 1978 ilmes­ty­nyt Culture and Practical Reason ulottaa kult­tuu­ris­ten oletusten kritiikin vielä pidem­mäl­le, poliit­ti­seen talouteen ja marxis­miin, joiden taus­tao­le­tuk­set eivät Sahlinsin mukaan kriit­ti­sis­tä läh­tö­koh­dis­taan huo­li­mat­ta lopulta juuri eroa talous­tie­teen vastaavista.

Marshall Sahlins

Marshall Sahlins. Kuva: Elkziz (CC BY 3.0)

1980-luvulla ant­ro­po­lo­gian sisällä esi­tet­tiin kri­tiik­kiä, jonka mukaan tie­tee­na­las­ta oli tullut muut­tu­mat­to­mia kult­tuu­re­ja kuvaava tiede, ja sel­lai­se­naan kyke­ne­mä­tön käsit­te­le­mään his­to­rial­lis­ta muutosta. Sahlins vastasi tähän ja hänen mukaansa ”ratkaisu” oli sinällään yksin­ker­tai­nen: Sahlins osoitti, että vaikka ainut­ker­tai­sia sosio­kult­tuu­ri­sia mul­lis­tuk­sia­kin historian saatossa tapahtuu, mer­kit­tä­vä osa kult­tuu­rien tai ihmi­syh­tei­sö­jen läpi­käy­mäs­tä muu­tok­ses­ta tapahtuu niiden omilla ehdoilla, ihmisten omista kate­go­riois­ta tai näkö­kul­mis­ta käsin. 

Sahlinsin his­to­rial­li­nen ant­ro­po­lo­gia tar­kas­te­li tätä prosessia kult­tuu­ri­kon­tak­tien kautta Tyynellämerellä: sitä, kuinka eri ihmis­ryh­mät mää­rit­te­li­vät toinen toisensa omien kult­tuu­ris­ten kate­go­rioi­den­sa, tavoit­tei­den­sa, arvojensa ja pro­jek­tien­sa kautta. Toisinaan eri ihmis­ryh­mien mer­ki­tyk­set osuivat kuin ihmeen kaupalla yksiin, kuten Uuden-Seelannin mao­ri­so­dis­sa tais­tel­lei­den osa­puo­lien kiin­to­pis­tee­nä toiminut lip­pu­tan­ko osoittaa. Islands of History ‑teok­ses­saan Sahlins kuvaa Russelin var­tio­ase­man lip­pu­tan­gos­ta käytyä tais­te­lui­den sarjaa, jossa molemmat osapuolet tun­nis­ti­vat lip­pu­tan­gon val­loi­tuk­sen merkiksi, joskin täysin eri syistä. 

Toisinaan taas vanhan käsitteen ulot­ta­mi­nen uuteen kon­teks­tiin johti laajoihin muu­tok­siin, kuten Sahlinsin mukaan tapahtui esi­mer­kik­si silloin, kun havai­ji­lai­set päälliköt ryhtyivät käyttämää tabun käsitettä mer­ki­tyk­ses­sä “yksi­tyi­so­mai­suus”.

Kapteeni Cookin kuolema

Sahlinsin tut­ki­muk­sis­ta kuuluisin lienee hänen his­to­rial­li­nen uudel­leen­tul­kin­tan­sa brit­ti­läi­sen tut­ki­mus­mat­kai­li­ja kapteeni James Cookin kuo­le­mas­ta Havaijilla vuonna 1779. Analyysissään Sahlins esitti, että Cookin vas­taan­ot­to Havaijilla vastasi pai­kal­li­sen hedel­mäl­li­syy­den jumala Lonon vuotuisia riittejä. Cook siis ikään kuin tie­tä­mät­tään astui havai­ji­lai­sen rituaalin keskiöön, kun pai­kal­li­nen papisto toivotti hänet ter­ve­tul­leek­si lahjoin ja juh­la­me­noin, kunnes Cook riittien päät­teek­si purjehti pois – juuri kuten Lonon tuleekin tehdä. Mutta kun Cook miehineen palasi takaisin laivasta kat­ken­neen maston vuoksi ritu­aa­li­kau­den jälkeen, oli vas­taan­ot­to aivan toinen: viha­mie­li­syy­det johtivat lopulta Cookin kuolemaan.

Sahlinsin Cook-analyysi johti myös tie­tee­na­lan sisällä paljon huomiota osakseen saa­nee­seen yhteen­ot­toon ant­ro­po­lo­gi Gananath Obeyesekeren kanssa. Obeyesekere näki Sahlinsin ana­lyy­sis­sä orien­ta­lis­ti­sen alavireen, joka maalasi havai­ji­lai­sis­ta kuvan irra­tio­naa­li­si­na ”toisina”, jotka olivat jopa valmiita kohot­ta­maan euroop­pa­lai­sen muu­ka­lai­sen ”juma­lak­seen”.

Sahlins vastasi kri­tiik­kiin ärhäkällä vasta-argu­ment­tien ryöpyllä kir­jas­saan How ”Natives” Think (1995). Hänen mukaansa kaikki ”natiivit” eivät ajattele keskenään samalla tavalla, emme voi olettaa kaikkien maailman ihmisten jär­kei­le­vän samalla lailla kuin euroa­me­rik­ka­lai­set. Jopa juma­luu­den kategoria oli havai­ji­lai­ses­sa kos­mo­lo­gias­sa perus­ta­van­laa­tui­ses­ti erilainen kuin kris­ti­nus­kon abstrakti, kaukainen ja kaik­ki­voi­pa Jumala. 

Tämän oppi­rii­dan taustalla voidaan nähdä Sahlinsin ajattelua ohjannut tin­ki­mä­tön kult­tuu­ri­si­don­nai­suus, jonka merkitys ulottuu syvem­mäl­le kuin Obeyesekeren kanssa käyty kiista Cookista ja juma­luuk­sien välisistä eroista. Sahlins näki havai­ji­lai­set paitsi maa­il­man­ta­lou­den ja suur­val­ta­po­li­tii­kan peli­nap­pu­loi­na, myös oman his­to­rian­sa toi­mi­joi­na. Havaijilaiset vai­kut­ti­vat oman his­to­rian­sa kulkuun niin hyvässä kuin pahas­sa­kin, eivät ainoas­taan seu­ran­neet pas­sii­vi­si­na, kuinka euroop­pa­lais­ten saa­pu­mi­nen heihin vaikutti. 

George Carterin maalaus Kapteeni Cookin kuolema vuodelta 1783.

Kulttuurin kriitikko ja yhteiskunnallinen keskustelija

Muita Sahlinsin keskeisiä teemoja olivat esi­mer­kik­si muu­ka­lai­set eri kult­tuu­reis­sa, valta ja sen oikeut­ta­vat ideo­lo­giat sekä sosio­bio­lo­gian kritiikki ja siihen kyt­key­ty­vä län­si­mai­sen ihmis­kä­si­tyk­sen kriit­ti­nen tutkimus. 

Jos minun olisi nimettävä yksi teksti, josta Sahlinsin laaja-alaisuus hahmottuu erityisen hyvin, suo­sit­te­li­sin epä­röi­mät­tä vuonna 1996 ilmes­ty­nyt­tä luentoa ”The Sadness of Sweetness: The Native Anthropology of Western Cosmology”, jossa Sahlins käy läpi talous­tie­tei­tä, sosi­aa­lie­vo­lu­tio­nis­mia, kris­ti­nus­koa ja varhaisia yhteis­kun­ta­so­pi­mus­teo­ree­tik­ko­ja yhdis­tä­vän tavan hahmottaa maailma yhdis­tel­mä­nä nautinnon tavoit­te­lua ja kär­si­myk­sen välttelyä. Artikkelin lomaan ripo­tel­tu­jen etno­gra­fis­ten esi­merk­kien kautta Sahlins osoittaa, ettei tällainen maailman ymmär­tä­mi­sen tapa ole uni­ver­saa­li ilmiö, vaan nime­no­maan euroa­me­rik­ka­lai­sel­le kult­tuu­ril­le tun­nuso­mai­nen uskomus.

Puhtaasti tie­teel­li­sen toi­min­tan­sa lisäksi Sahlins oli myös tunnettu aktivisti. Hänet muis­te­taan eri­tyi­ses­ti Vietnamin sodan aikaan syntyneen ns. teach-in ‑mie­le­nil­mauk­sen keksijänä, jossa ulos­mars­sin sijaan kes­ki­ty­tään sivis­tä­mään opis­ke­li­joi­ta ja muita tie­deyh­tei­sön jäseniä kiis­ta­na­lai­se­na olevasta asiasta, Sahlinsin ideoiman teach-in:in tapauk­ses­sa Yhdysvaltain ulko­po­li­tii­kas­ta. Teach-in on säi­lyt­tä­nyt asemansa yhteis­kun­nal­li­sen akti­vis­min muotona, viime vuosina tällaisia mie­le­nil­mauk­sia on jär­jes­tet­ty esi­mer­kik­si Occupy Wall Street ja Black Lives Matter ‑liik­kei­den toimesta.

Sahlins pysyi läpi elämänsä yhteis­kun­nal­li­ses­ti aktii­vi­se­na tasa-arvon kan­nat­ta­ja­na ja mili­ta­ris­min vas­tus­ta­ja­na. Hän osasi myös käyttää julkista asemaansa hyväkseen nos­taak­seen tärkeinä pitämiään asioita esille: Sahlins esi­mer­kik­si luopui Yhdysvaltain tie­dea­ka­te­mian jäse­nyy­des­tään vuonna 2013 pro­tes­tik­si tie­dea­ka­te­mian yhteis­työl­le Yhdysvaltain armeijan kanssa. Samoihin aikoihin Sahlins kampanjoi myös Kiinan valtion spon­so­roi­mia Konfutse-ins­ti­tuut­te­ja vastaan niiden yli­opis­toi­hin koh­dis­ta­man pai­nos­tuk­sen vuoksi. 

Viimeisinä vuosinaan Sahlins esitti myös joukon hen­ki­lö­koh­tai­sem­pia kan­nan­ot­to­ja ant­ro­po­lo­gian tilaa koskien. Näissä hän muun muassa haikaili sel­lais­ten klas­sis­ten aiheiden perään kuten animismi, suku­lai­suus­jär­jes­tel­mät, mana, potlatch, ja niin edelleen. Sahlins kutsui sosi­aa­li­ses­sa mediassa tekemiään avau­tu­mi­sia emeritus-paa­sauk­sek­si: hän oli ilmeisen tietoinen siitä, että ne saivat hänet näyt­tä­mään nykymenoa vas­tus­ta­val­ta vanhalta pierulta. Mutta ehkä juuri siksi ne tarjoavat ikkunan, jonka kautta voidaan arvioida Sahlinsin perintöä antropologialle.

Sahlinsin antropologia vuoden 2021 näkökulmasta

Sahlinsille tun­nuso­mai­nen, kult­tuu­rien­vä­li­siä eroja korostava ant­ro­po­lo­gia edustaa monella tapaa ant­ro­po­lo­gis­ta tie­tee­na­laa vah­vim­mil­laan. Sahlinsin klas­sik­ko­teks­tit, sellaiset kuten ”The Original Affluent Society” (1972), ”Cosmologies of Capitalism” (1989) tai edellä mainittu “Sadness of Sweetness” (1996) osoit­ta­vat kaikki, että ver­tai­le­val­la tut­ki­muk­sel­la voidaan nostaa esille omaa ajat­te­luam­me ohjaavia käsi­tyk­siä esi­mer­kik­si siitä, millainen ihminen on, miten epätasa-arvo tai raken­teel­li­nen väkivalta toimii, tai mitä arvo yli­pää­tään on. 

Tätä on tuskin yksikään ant­ro­po­lo­gi tehnyt Sahlinsia paremmin, ja Sahlinsin kuoleman jälkeen sosi­aa­li­ses­sa mediassa esi­te­tyis­sä muis­te­luis­sa ja kun­nia­no­soi­tuk­sis­sa toistuu paitsi syvä kun­nioi­tus hänen ajat­te­lu­aan kohtaan, myös se, kuinka Sahlins tarjosi monelle nykyään ant­ro­po­lo­gik­si iden­ti­fioi­tu­val­le varhaisen tai keskeisen sysäyksen alalle. Sahlinsilla oli ainut­laa­tui­nen kyky valjastaa käyt­töön­sä ant­ro­po­lo­gian tarjoama kriit­ti­nen näkökulma.

Mutta kult­tuu­rien­vä­li­siä eroja tie­dol­li­sen varmuuden kus­tan­nuk­sel­la korostava traditio ei ole aina ollut kaikista yhteis­työ­ky­kyi­sin. Jostain kumman syystä moni­tie­teel­li­siin tut­ki­mus­pro­jek­tei­hin tai poliit­ti­siin hank­kei­siin osal­lis­tu­vat ei-ant­ro­po­lo­git eivät ole kiin­nos­tu­nei­ta kuulemaan omien tut­ki­mustra­di­tioi­den­sa perus­ta­van­laa­tui­sis­ta vaja­vai­suuk­sis­ta tai siitä, että niiden olen­nai­set kysy­myk­set poh­jau­tu­vat län­si­mai­siin etno­sent­ri­siin harhoihin. Antropologian työllä ja tuskalla omaksutut totuudet eivät matkusta helposti yli tie­tee­na­lo­jen rajojen. 

Antropologian pain­opis­te on muuttunut 2000-luvulla. Yhtäältä kyse saattaa olla yli­opis­to­jen ja rahoit­ta­jien pai­not­ta­mas­ta moni­tie­teel­li­syy­des­tä, joka edel­lyt­tää eri tie­tee­na­lo­jen näkö­kul­mien yhteen­so­vit­ta­mis­ta. Mutta epäi­le­mät­tä kyse on vielä enemmän meidän ant­ro­po­lo­gien halusta olla mukana löy­tä­mäs­sä vas­tauk­sia oman aikamme akuut­tei­hin ongelmiin. Antropologit tutkivat yhä useammin sellaisia aiheita kuin data­fi­kaa­tio, finans­si­ta­lous, pako­lais­krii­sit tai ympä­ris­tö­ky­sy­myk­set.

Nämä ovat kas­va­vas­sa määrin muiden tie­tee­na­lo­jen kanssa jaka­miam­me tut­ki­musai­hei­ta, joiden ana­lyy­sei­hin ant­ro­po­lo­git tuovat oman tut­ki­mustra­di­tion­sa tarjoamat ainut­laa­tui­set näkö­kul­mat. Mutta tämä ei tyy­pil­li­ses­ti ole sellaista suurten itseä koskevien oival­lus­ten ant­ro­po­lo­gi­aa, jota Sahlins harjoitti koko uransa. Eräästä näkö­kul­mas­ta voidaan siis jopa kysyä, esittääkö ant­ro­po­lo­gi­nen tie­tee­na­la pienempiä kysy­myk­siä nyt kun se on saa­vut­ta­nut kuu­lu­vam­man äänen? 

Esimerkiksi Suomessa, missä ant­ro­po­lo­gi­aa ei yleensä tun­nis­te­ta osaksi kaikille tar­peel­lis­ta yleis­si­vis­tys­tä, ei ole lainkaan itsestään selvää, että kenenkään tulisi tutkia sellaisia Sahlinsin emeritus-paa­sauk­sis­saan perään­kuu­lut­ta­mia aiheita kuten afrik­ka­lai­set lin­ja­su­vut, papua-uusi-gui­nea­lai­set sika­juh­lat, kula­vaih­to, ris­tik­käis­serk­kua­vio­lii­tot, Amazonasin animismi, ašantien noituus, fidži­läi­nen kan­ni­ba­lis­mi, kwa­kiut­lien potlatch, poly­ne­sia­lai­nen mana tai sipe­ria­lai­nen sha­ma­nis­mi. Sahlinsilainen ant­ro­po­lo­gia valjasti tällaiset suuret kult­tuu­ri­set ins­ti­tuu­tiot käyt­töön­sä esit­tääk­seen fun­da­men­taa­li­sia kysy­myk­siä siitä, mikä voisi olla radi­kaa­lis­ti toisin. 

Näiden suurten kysy­mys­ten merkitys ei ole kadonnut mihinkään, mutta voi olla, että meidän ant­ro­po­lo­gien on aika pohtia entistä tarkemmin erilaisia ylei­sö­jäm­me, nyt kun meillä sellaisia on.

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Sara Kettunen
  • Artikkelikuva: Unsplash (CC0)
  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Matti Eräsaari on vuonna 2013 väitellyt antropologi, joka tutkii arvoa sen eri ilmenemismuodoissa. Viime vuodet Eräsaari on tutkinut aikaa ja sen arvoa Fidžillä ja Suomessa; aiemmin hän on kirjoittanut muun muassa muukalaisuudesta, ruoasta ja viskin symbolisesta arvosta. Matti Eräsaari työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja toimittaa Suomen Antropologi: Journal of the Finnish Anthropological Society -lehteä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Verotus on valtion asettama mittausjärjestelmä, jonka avulla punnitaan asioiden arvoa. Miksi maksamme veroja juuri rahassa? Voisiko verotuksen perusyksikkö olla euron sijasta kerta-annos ruokaa? Muun muassa näitä kysymyksiä voi tarkastella uppoutumalla arvon mittaamisen ideologisiin ulottuvuuksiin suomalaisessa ja fidžiläisessä valtionverotuksessa.