Marshall Sahlins ja radikaalin kulttuurieron antropologia

Marshall Sahlins (1930 – 2021) oli yksi ant­ro­po­lo­gian kaikkien aikojen mer­kit­tä­vim­mis­tä ajat­te­li­jois­ta sekä peri­aat­tei­taan tarpeen tullen ärhä­käs­ti­kin puo­lus­ta­va idealisti ja aktivisti. Teoreetikkona Sahlinsia kiin­nos­ti­vat eri­tyi­ses­ti kult­tuu­rie­rot, his­to­rial­li­nen muutos, talous ja valta. Sahlins tullaan muis­ta­maan tin­ki­mät­tö­mäs­tä ant­ro­po­lo­gi­ses­ta tuo­tan­nos­taan, joka pakottaa aina lukijansa kysee­na­lais­ta­maan ennakko-oletuksensa.

Chicagon yli­opis­ton kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Marshall Sahlins kuoli 5. huh­ti­kuu­ta 2021 yhdek­sän­kym­me­nen vuoden iässä. Sahlins oli ant­ro­po­lo­gian super­täh­ti ja yksi tie­tee­na­lan kaikkien aikojen mer­kit­tä­vim­mis­tä ajat­te­li­jois­ta. Hän oli nime­no­maan ant­ro­po­lo­gian oma suurmies, profeetta omalla maallaan.

Sahlins kirjoitti sujuvaa, viih­dyt­tä­vää ja usein pii­kik­kään pro­vo­ka­tii­vis­ta tekstiä, mutta ei silti saa­vut­ta­nut saman­lais­ta mainetta ant­ro­po­lo­gian ulko­puo­lel­la kuin esi­mer­kik­si Margaret Mead, David Graeber tai Franz Boas. Vaikka hänellä oli kyky kiteyttää sano­mi­sen­sa naseviksi one-line­reik­si, eivät Sahlinsin esittämät ajatukset olleet koskaan ilmeisiä yhden rivin sitaat­te­ja, vaan hän kritisoi huo­lel­li­sen perus­tel­lus­ti erilaisia län­si­mais­sa uni­ver­saa­leik­si totuuk­sik­si aja­tel­tu­ja väittämiä tai oletuksia. 

Pitkän aka­tee­mi­sen uransa aikana Sahlins opittiin tuntemaan Tyynenmeren saarten etno­gra­fi­na ja his­to­rial­li­sen ant­ro­po­lo­gian teo­ree­tik­ko­na. Lisäksi hänet tun­net­tiin kult­tuu­ri­sia eroja bio­lo­gi­ses­ti selit­tä­vän sosi­aa­lie­vo­lu­tio­nis­min ja inhi­mil­li­sen ajattelun voi­ton­ta­voit­te­luk­si pel­kis­tä­vän talous­tie­teel­li­sen ajattelun krii­tik­ko­na sekä aktii­vi­se­na yhteis­kun­nal­li­se­na keskustelijana.

Kulttuurieron antropologia

Nimetessäni Sahlinsin ”radi­kaa­lin kult­tuu­rie­ron” teo­ree­ti­kok­si en puhu radi­ka­lis­mis­ta vaan kult­tuu­rie­rois­ta, jotka ulottuvat syvälle ajattelun raken­tei­siin. Sahlinsin ana­lyy­seis­sä koros­tu­vat toi­sis­taan poik­kea­vat kult­tuu­ri­set logiikat tai kos­mo­lo­giat, maailman ymmär­tä­mi­sen tavat. Niiden vuoksi inhi­mil­lis­tä jär­jen­käyt­töä ei koskaan voida yksin­ker­tais­taa yhteen yleis­pä­te­vään ratio­naa­li­suu­den muotoon, olipa kyse sitten talou­des­ta, hyvin­voin­nis­ta, ravin­nos­ta, ”ihmis­luon­nos­ta”, vallasta, tai jostakin muusta teorian sisään huo­maa­mat­ta livah­ta­vas­ta taustaoletuksesta.

Jo pel­käs­tään Sahlinsin 1970-luvun pää­teok­set ilmen­tä­vät hänen tin­ki­mä­tön­tä intel­lek­tua­lis­mi­aan. Vuonna 1972 julkaistu Stone Age Economics esittää huo­lel­li­sen ana­lyyt­ti­sen vasta-argu­men­tin uusklas­si­sen talous­tie­teen uni­ver­saa­lik­si olet­ta­mal­le idealle talou­des­ta. Niin anar­kis­ti­kir­jai­li­ja Hakim Bey kuin anar­kis­tiant­ro­po­lo­gi David Graeberkin ovat nimenneet teoksen yhdeksi suu­rim­mis­ta inspiraatioistaan. 

Kuitenkin vuonna 1978 ilmes­ty­nyt Culture and Practical Reason ulottaa kult­tuu­ris­ten oletusten kritiikin vielä pidem­mäl­le, poliit­ti­seen talouteen ja marxis­miin, joiden taus­tao­le­tuk­set eivät Sahlinsin mukaan kriit­ti­sis­tä läh­tö­koh­dis­taan huo­li­mat­ta lopulta juuri eroa talous­tie­teen vastaavista.

Marshall Sahlins

Marshall Sahlins. Kuva: Elkziz (CC BY 3.0)

1980-luvulla ant­ro­po­lo­gian sisällä esi­tet­tiin kri­tiik­kiä, jonka mukaan tie­tee­na­las­ta oli tullut muut­tu­mat­to­mia kult­tuu­re­ja kuvaava tiede, ja sel­lai­se­naan kyke­ne­mä­tön käsit­te­le­mään his­to­rial­lis­ta muutosta. Sahlins vastasi tähän ja hänen mukaansa ”ratkaisu” oli sinällään yksin­ker­tai­nen: Sahlins osoitti, että vaikka ainut­ker­tai­sia sosio­kult­tuu­ri­sia mul­lis­tuk­sia­kin historian saatossa tapahtuu, mer­kit­tä­vä osa kult­tuu­rien tai ihmi­syh­tei­sö­jen läpi­käy­mäs­tä muu­tok­ses­ta tapahtuu niiden omilla ehdoilla, ihmisten omista kate­go­riois­ta tai näkö­kul­mis­ta käsin. 

Sahlinsin his­to­rial­li­nen ant­ro­po­lo­gia tar­kas­te­li tätä prosessia kult­tuu­ri­kon­tak­tien kautta Tyynellämerellä: sitä, kuinka eri ihmis­ryh­mät mää­rit­te­li­vät toinen toisensa omien kult­tuu­ris­ten kate­go­rioi­den­sa, tavoit­tei­den­sa, arvojensa ja pro­jek­tien­sa kautta. Toisinaan eri ihmis­ryh­mien mer­ki­tyk­set osuivat kuin ihmeen kaupalla yksiin, kuten Uuden-Seelannin mao­ri­so­dis­sa tais­tel­lei­den osa­puo­lien kiin­to­pis­tee­nä toiminut lip­pu­tan­ko osoittaa. Islands of History ‑teok­ses­saan Sahlins kuvaa Russelin var­tio­ase­man lip­pu­tan­gos­ta käytyä tais­te­lui­den sarjaa, jossa molemmat osapuolet tun­nis­ti­vat lip­pu­tan­gon val­loi­tuk­sen merkiksi, joskin täysin eri syistä. 

Toisinaan taas vanhan käsitteen ulot­ta­mi­nen uuteen kon­teks­tiin johti laajoihin muu­tok­siin, kuten Sahlinsin mukaan tapahtui esi­mer­kik­si silloin, kun havai­ji­lai­set päälliköt ryhtyivät käyttämää tabun käsitettä mer­ki­tyk­ses­sä “yksi­tyi­so­mai­suus”.

Kapteeni Cookin kuolema

Sahlinsin tut­ki­muk­sis­ta kuuluisin lienee hänen his­to­rial­li­nen uudel­leen­tul­kin­tan­sa brit­ti­läi­sen tut­ki­mus­mat­kai­li­ja kapteeni James Cookin kuo­le­mas­ta Havaijilla vuonna 1779. Analyysissään Sahlins esitti, että Cookin vas­taan­ot­to Havaijilla vastasi pai­kal­li­sen hedel­mäl­li­syy­den jumala Lonon vuotuisia riittejä. Cook siis ikään kuin tie­tä­mät­tään astui havai­ji­lai­sen rituaalin keskiöön, kun pai­kal­li­nen papisto toivotti hänet ter­ve­tul­leek­si lahjoin ja juh­la­me­noin, kunnes Cook riittien päät­teek­si purjehti pois – juuri kuten Lonon tuleekin tehdä. Mutta kun Cook miehineen palasi takaisin laivasta kat­ken­neen maston vuoksi ritu­aa­li­kau­den jälkeen, oli vas­taan­ot­to aivan toinen: viha­mie­li­syy­det johtivat lopulta Cookin kuolemaan.

Sahlinsin Cook-analyysi johti myös tie­tee­na­lan sisällä paljon huomiota osakseen saa­nee­seen yhteen­ot­toon ant­ro­po­lo­gi Gananath Obeyesekeren kanssa. Obeyesekere näki Sahlinsin ana­lyy­sis­sä orien­ta­lis­ti­sen alavireen, joka maalasi havai­ji­lai­sis­ta kuvan irra­tio­naa­li­si­na ”toisina”, jotka olivat jopa valmiita kohot­ta­maan euroop­pa­lai­sen muu­ka­lai­sen ”juma­lak­seen”.

Sahlins vastasi kri­tiik­kiin ärhäkällä vasta-argu­ment­tien ryöpyllä kir­jas­saan How ”Natives” Think (1995). Hänen mukaansa kaikki ”natiivit” eivät ajattele keskenään samalla tavalla, emme voi olettaa kaikkien maailman ihmisten jär­kei­le­vän samalla lailla kuin euroa­me­rik­ka­lai­set. Jopa juma­luu­den kategoria oli havai­ji­lai­ses­sa kos­mo­lo­gias­sa perus­ta­van­laa­tui­ses­ti erilainen kuin kris­ti­nus­kon abstrakti, kaukainen ja kaik­ki­voi­pa Jumala. 

Tämän oppi­rii­dan taustalla voidaan nähdä Sahlinsin ajattelua ohjannut tin­ki­mä­tön kult­tuu­ri­si­don­nai­suus, jonka merkitys ulottuu syvem­mäl­le kuin Obeyesekeren kanssa käyty kiista Cookista ja juma­luuk­sien välisistä eroista. Sahlins näki havai­ji­lai­set paitsi maa­il­man­ta­lou­den ja suur­val­ta­po­li­tii­kan peli­nap­pu­loi­na, myös oman his­to­rian­sa toi­mi­joi­na. Havaijilaiset vai­kut­ti­vat oman his­to­rian­sa kulkuun niin hyvässä kuin pahas­sa­kin, eivät ainoas­taan seu­ran­neet pas­sii­vi­si­na, kuinka euroop­pa­lais­ten saa­pu­mi­nen heihin vaikutti. 

George Carterin maalaus Kapteeni Cookin kuolema vuodelta 1783.

Kulttuurin kriitikko ja yhteiskunnallinen keskustelija

Muita Sahlinsin keskeisiä teemoja olivat esi­mer­kik­si muu­ka­lai­set eri kult­tuu­reis­sa, valta ja sen oikeut­ta­vat ideo­lo­giat sekä sosio­bio­lo­gian kritiikki ja siihen kyt­key­ty­vä län­si­mai­sen ihmis­kä­si­tyk­sen kriit­ti­nen tutkimus. 

Jos minun olisi nimettävä yksi teksti, josta Sahlinsin laaja-alaisuus hahmottuu erityisen hyvin, suo­sit­te­li­sin epä­röi­mät­tä vuonna 1996 ilmes­ty­nyt­tä luentoa ”The Sadness of Sweetness: The Native Anthropology of Western Cosmology”, jossa Sahlins käy läpi talous­tie­tei­tä, sosi­aa­lie­vo­lu­tio­nis­mia, kris­ti­nus­koa ja varhaisia yhteis­kun­ta­so­pi­mus­teo­ree­tik­ko­ja yhdis­tä­vän tavan hahmottaa maailma yhdis­tel­mä­nä nautinnon tavoit­te­lua ja kär­si­myk­sen välttelyä. Artikkelin lomaan ripo­tel­tu­jen etno­gra­fis­ten esi­merk­kien kautta Sahlins osoittaa, ettei tällainen maailman ymmär­tä­mi­sen tapa ole uni­ver­saa­li ilmiö, vaan nime­no­maan euroa­me­rik­ka­lai­sel­le kult­tuu­ril­le tun­nuso­mai­nen uskomus.

Puhtaasti tie­teel­li­sen toi­min­tan­sa lisäksi Sahlins oli myös tunnettu aktivisti. Hänet muis­te­taan eri­tyi­ses­ti Vietnamin sodan aikaan syntyneen ns. teach-in ‑mie­le­nil­mauk­sen keksijänä, jossa ulos­mars­sin sijaan kes­ki­ty­tään sivis­tä­mään opis­ke­li­joi­ta ja muita tie­deyh­tei­sön jäseniä kiis­ta­na­lai­se­na olevasta asiasta, Sahlinsin ideoiman teach-in:in tapauk­ses­sa Yhdysvaltain ulko­po­li­tii­kas­ta. Teach-in on säi­lyt­tä­nyt asemansa yhteis­kun­nal­li­sen akti­vis­min muotona, viime vuosina tällaisia mie­le­nil­mauk­sia on jär­jes­tet­ty esi­mer­kik­si Occupy Wall Street ja Black Lives Matter ‑liik­kei­den toimesta.

Sahlins pysyi läpi elämänsä yhteis­kun­nal­li­ses­ti aktii­vi­se­na tasa-arvon kan­nat­ta­ja­na ja mili­ta­ris­min vas­tus­ta­ja­na. Hän osasi myös käyttää julkista asemaansa hyväkseen nos­taak­seen tärkeinä pitämiään asioita esille: Sahlins esi­mer­kik­si luopui Yhdysvaltain tie­dea­ka­te­mian jäse­nyy­des­tään vuonna 2013 pro­tes­tik­si tie­dea­ka­te­mian yhteis­työl­le Yhdysvaltain armeijan kanssa. Samoihin aikoihin Sahlins kampanjoi myös Kiinan valtion spon­so­roi­mia Konfutse-ins­ti­tuut­te­ja vastaan niiden yli­opis­toi­hin koh­dis­ta­man pai­nos­tuk­sen vuoksi. 

Viimeisinä vuosinaan Sahlins esitti myös joukon hen­ki­lö­koh­tai­sem­pia kan­nan­ot­to­ja ant­ro­po­lo­gian tilaa koskien. Näissä hän muun muassa haikaili sel­lais­ten klas­sis­ten aiheiden perään kuten animismi, suku­lai­suus­jär­jes­tel­mät, mana, potlatch, ja niin edelleen. Sahlins kutsui sosi­aa­li­ses­sa mediassa tekemiään avau­tu­mi­sia emeritus-paa­sauk­sek­si: hän oli ilmeisen tietoinen siitä, että ne saivat hänet näyt­tä­mään nykymenoa vas­tus­ta­val­ta vanhalta pierulta. Mutta ehkä juuri siksi ne tarjoavat ikkunan, jonka kautta voidaan arvioida Sahlinsin perintöä antropologialle.

Sahlinsin antropologia vuoden 2021 näkökulmasta

Sahlinsille tun­nuso­mai­nen, kult­tuu­rien­vä­li­siä eroja korostava ant­ro­po­lo­gia edustaa monella tapaa ant­ro­po­lo­gis­ta tie­tee­na­laa vah­vim­mil­laan. Sahlinsin klas­sik­ko­teks­tit, sellaiset kuten ”The Original Affluent Society” (1972), ”Cosmologies of Capitalism” (1989) tai edellä mainittu “Sadness of Sweetness” (1996) osoit­ta­vat kaikki, että ver­tai­le­val­la tut­ki­muk­sel­la voidaan nostaa esille omaa ajat­te­luam­me ohjaavia käsi­tyk­siä esi­mer­kik­si siitä, millainen ihminen on, miten epätasa-arvo tai raken­teel­li­nen väkivalta toimii, tai mitä arvo yli­pää­tään on. 

Tätä on tuskin yksikään ant­ro­po­lo­gi tehnyt Sahlinsia paremmin, ja Sahlinsin kuoleman jälkeen sosi­aa­li­ses­sa mediassa esi­te­tyis­sä muis­te­luis­sa ja kun­nia­no­soi­tuk­sis­sa toistuu paitsi syvä kun­nioi­tus hänen ajat­te­lu­aan kohtaan, myös se, kuinka Sahlins tarjosi monelle nykyään ant­ro­po­lo­gik­si iden­ti­fioi­tu­val­le varhaisen tai keskeisen sysäyksen alalle. Sahlinsilla oli ainut­laa­tui­nen kyky valjastaa käyt­töön­sä ant­ro­po­lo­gian tarjoama kriit­ti­nen näkökulma.

Mutta kult­tuu­rien­vä­li­siä eroja tie­dol­li­sen varmuuden kus­tan­nuk­sel­la korostava traditio ei ole aina ollut kaikista yhteis­työ­ky­kyi­sin. Jostain kumman syystä moni­tie­teel­li­siin tut­ki­mus­pro­jek­tei­hin tai poliit­ti­siin hank­kei­siin osal­lis­tu­vat ei-ant­ro­po­lo­git eivät ole kiin­nos­tu­nei­ta kuulemaan omien tut­ki­mustra­di­tioi­den­sa perus­ta­van­laa­tui­sis­ta vaja­vai­suuk­sis­ta tai siitä, että niiden olen­nai­set kysy­myk­set poh­jau­tu­vat län­si­mai­siin etno­sent­ri­siin harhoihin. Antropologian työllä ja tuskalla omaksutut totuudet eivät matkusta helposti yli tie­tee­na­lo­jen rajojen. 

Antropologian pain­opis­te on muuttunut 2000-luvulla. Yhtäältä kyse saattaa olla yli­opis­to­jen ja rahoit­ta­jien pai­not­ta­mas­ta moni­tie­teel­li­syy­des­tä, joka edel­lyt­tää eri tie­tee­na­lo­jen näkö­kul­mien yhteen­so­vit­ta­mis­ta. Mutta epäi­le­mät­tä kyse on vielä enemmän meidän ant­ro­po­lo­gien halusta olla mukana löy­tä­mäs­sä vas­tauk­sia oman aikamme akuut­tei­hin ongelmiin. Antropologit tutkivat yhä useammin sellaisia aiheita kuin data­fi­kaa­tio, finans­si­ta­lous, pako­lais­krii­sit tai ympä­ris­tö­ky­sy­myk­set.

Nämä ovat kas­va­vas­sa määrin muiden tie­tee­na­lo­jen kanssa jaka­miam­me tut­ki­musai­hei­ta, joiden ana­lyy­sei­hin ant­ro­po­lo­git tuovat oman tut­ki­mustra­di­tion­sa tarjoamat ainut­laa­tui­set näkö­kul­mat. Mutta tämä ei tyy­pil­li­ses­ti ole sellaista suurten itseä koskevien oival­lus­ten ant­ro­po­lo­gi­aa, jota Sahlins harjoitti koko uransa. Eräästä näkö­kul­mas­ta voidaan siis jopa kysyä, esittääkö ant­ro­po­lo­gi­nen tie­tee­na­la pienempiä kysy­myk­siä nyt kun se on saa­vut­ta­nut kuu­lu­vam­man äänen? 

Esimerkiksi Suomessa, missä ant­ro­po­lo­gi­aa ei yleensä tun­nis­te­ta osaksi kaikille tar­peel­lis­ta yleis­si­vis­tys­tä, ei ole lainkaan itsestään selvää, että kenenkään tulisi tutkia sellaisia Sahlinsin emeritus-paa­sauk­sis­saan perään­kuu­lut­ta­mia aiheita kuten afrik­ka­lai­set lin­ja­su­vut, papua-uusi-gui­nea­lai­set sika­juh­lat, kula­vaih­to, ris­tik­käis­serk­kua­vio­lii­tot, Amazonasin animismi, ašantien noituus, fidži­läi­nen kan­ni­ba­lis­mi, kwa­kiut­lien potlatch, poly­ne­sia­lai­nen mana tai sipe­ria­lai­nen sha­ma­nis­mi. Sahlinsilainen ant­ro­po­lo­gia valjasti tällaiset suuret kult­tuu­ri­set ins­ti­tuu­tiot käyt­töön­sä esit­tääk­seen fun­da­men­taa­li­sia kysy­myk­siä siitä, mikä voisi olla radi­kaa­lis­ti toisin. 

Näiden suurten kysy­mys­ten merkitys ei ole kadonnut mihinkään, mutta voi olla, että meidän ant­ro­po­lo­gien on aika pohtia entistä tarkemmin erilaisia ylei­sö­jäm­me, nyt kun meillä sellaisia on.

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Sara Kettunen
  • Artikkelikuva: Unsplash (CC0)
  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Matti Eräsaari on vuonna 2013 väitellyt antropologi, joka tutkii arvoa sen eri ilmenemismuodoissa. Parhaillaan käynnissä olevassa tutkimuksessaan Eräsaari tarkastelee aikaa arvon välikappaleena Fidžillä; aiemmin hän on kirjoittanut muun muassa muukalaisuudesta, ruoasta ja viskin symbolisesta arvosta. Matti Eräsaari työskentelee 2015–2017 Manchesterin yliopistossa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tieto Kamloops Indian Residential Schoolin alueelta Brittiläisessä Kolumbiassa löytyneistä 215 lapsen jäänteistä on järkyttänyt ympäri maailmaa. Lasten henkilöllisyydestä, kuolinsyistä tai ‑ajankohdista ei ole vielä tietoa, mutta heidän oletetaan menehtyneen vuonna 1969 sulkeutuneessa koulussa.

Hilma Granqvist on yksi antropologisen kenttätyön uranuurtajista, mutta hänen tutkimuksensa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruotsalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen Lähi-Idän instituutin järjestämässä tapahtumassa sukellettiin Granqvistin äskettäin digitalisoituun kenttätyöarkistoon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansaitsemaan arvoon.

Miten keravalainen nuoruus 1970- ja 1980-luvuilla liittyy 50-luvun rock ‘n’ rolliin ja Yhdysvaltojen etelävaltioiden lippuun? Lippuun yhdistyy paljon ristiriitaisia merkityksiä, joita joudutaan pohtimaan, kun lipun historiaa ja erilaisia käyttöyhteyksiä esitellään suomalaisen museon kontekstissa 2020-luvulla.

Body suspensionissa haastetaan koukuissa roikkumalla sekä itseä että kehoon ja kipuun liitettyjä kulttuurisia käytäntöjä. Vapaaehtoisesti valittuna kipu näyttäytyy negatiivisen ja sairauteen liitettävän aistimuksen sijaan positiivisena välineenä arkielämästä poikkeavaan keholliseen olemassaoloon. Kivun ja kehollisen leikin välisessä vuorovaikutuksessa itsestäänselvänä pidetty kyseenalaistuu ja tulee näkyväksi muodostaen näin body suspensionin haastavan hauskuuden.