Islamia Queeristi — haastattelussa Wisam Elfadl ja Mire Mroué

Millaista on olla muslimi ja queer? Islamia Queeristi ‑hankkeen takana oleva Wasla-kol­lek­tii­vi haluaa tuoda moni­nai­suut­ta islamin tul­kin­taan, purkaa sortavia val­ta­ra­ken­tei­ta ja tuoda queer-muslimit yhteen ja näkyviksi.

Uskonnon, sukupuoli- ja seksuaali-iden­ti­tee­tin sekä muiden yhteis­kun­nal­lis­ten erojen ja niiden ris­teys­koh­tien tar­kas­te­lu on ant­ro­po­lo­gias­sa tyy­pil­lis­tä. Tässä haas­tat­te­lus­sa annetaan puheen­vuo­ro Islamia Queeristi ‑hankkeen takana oleville Mire Mrouélle ja Wisam Elfadlille, jotka tuovat esiin islamin tul­kin­to­jen moni­nai­suut­ta taiteen ja vapaan kir­joit­ta­mi­sen keinoin. 

Elfadl ja Mroué tar­kas­te­le­vat hank­keen­sa parissa uskontoa ja moni­nais­ta iden­ti­teet­tiä inter­sek­tio­na­lis­min kautta. He haluavat puhua monesta asiasta, sillä queer-iden­ti­teet­ti ja muslimius liittyvät niin moneen elämän osa-alueeseen. Kaksikko haluaa tuoda queer-islamia lähemmäs ihmisten arkea, synnyttää ver­kos­toi­tu­mis­ta ja rakentaa alustaa kes­kus­te­lul­le. Koronan hel­lit­täes­sä tar­koi­tuk­se­na on päästä tekemään puhu­ja­vie­rai­lu­ja ja lisäksi suun­nit­teil­la on aihetta käsit­te­le­vä podcast. 

Koneen säätiön rahoit­ta­maa Islamia queeristi ‑hanketta tuottaa tuottaa Mrouén ja Elfadlin Wasla-kol­lek­tii­vi, joka on osa BuraQ-nimistä yhdis­tys­tä. Yhdistyksen tavoite on tukea Suomessa asuvien muslimien ja mus­li­mi­taus­tais­ten LHBTIQ+ ‑hen­ki­löi­den hyvin­voin­tia sekä parantaa heidän asemaansa ja näky­vyyt­tään Suomen mus­li­miyh­tei­sö­jen sisällä. 

Mroué ja Elfadl toivovat, että Islamia queeristi ‑hanke olisi läh­tö­lau­kaus suu­rem­mal­le liik­keel­le ja sille, että aiheesta alet­tai­siin puhua Suomessakin laajemmin.

Queeriys, muslimius ja ramadan

Tapaamme Wasla-kol­lek­tii­vin Mire Mrouén ja Wisam Elfadlin kanssa etäyh­tey­den väli­tyk­sel­lä huh­ti­kuus­sa, ramadan-kuun ensim­mäi­se­nä päivänä. Ramadan-kuukauden paasto on yksi islamin perus­pi­la­reis­ta. Ramadan päättyy Id al-Fitr ‑juhlaan isla­mi­lai­sen kalen­te­rin kym­me­nen­nen kuukauden alkaessa. Paastonajan lisäksi perin­tee­seen kuuluu perheen kanssa yhdessä syöminen. Ramadanin aikana ollaan harvoin yksin — se on sosi­aa­li­nen kausi, jonka aikana syödään ja rukoil­laan yhdessä sekä käydään moskeijassa.

Queer-mus­li­mil­le ramadan on usein raskas aivan muista syistä kuin pitkästä syö­mät­tö­myy­des­tä. Mrouén ja Elfadlin mukaan queer-muslimina olemiseen kuuluu paljon yksi­näi­syy­den ja häpeän tunteen kanssa kamp­pai­lua. Nämä tunteet voivat korostua ramadanin kal­tais­ten juh­la­py­hien aikana, jolloin yhtei­söl­li­syys ja per­he­kes­kei­syys koros­tu­vat. Jos ympärillä ei ole tukevaa perhettä tai tur­val­lis­ta seuraa, juhla voi olla hyvinkin raskas hieman — samaan tapaan kuin esi­mer­kik­si joulu Suomessa monille yksi­näi­sil­le tai perheettömille. 

Queer-iden­ti­tee­tin ja hyvän mus­li­miu­den tavoit­teen ris­ti­pai­ne on uuvut­ta­vaa, jos iden­ti­teet­tin­sä takia joutuu ulos­sul­je­tuk­si usko­nyh­tei­sös­tään. Elfadlin mukaan vali­tet­ta­van monilla mus­li­meil­la on se käsitys, että jos on valinnut olla jotain muuta kuin hetero, on jättänyt uskonnon.

Tätä ajatusta Mroué ja Elfadl haluavat murtaa. Se miltä enemmistö olettaa uskon näyttävän voi kuitenkin olla mah­do­ton­ta queer-mus­li­mil­le. Queeriyden ja mus­li­miu­den ris­teys­koh­taan jää monta vaikeaa asiaa, eivätkä queer-muslimit useinkaan saa tar­vit­se­maan­sa myö­tä­tun­toa ulko­puo­lel­ta. Mroué ja Elfadl koros­ta­vat itse­myö­tä­tun­non mer­ki­tys­tä hyvin­voin­nil­le etenkin ramadanin ja muiden juh­la­py­hien aikana.

Tämän artik­ke­lin ilmes­tyes­sä juhlitaan Helsinki Pride ‑viikkoa. Pridessa juhlitaan sukupuoli- ja sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jä, ja näkyvin osa juhlaa on usein juh­la­kul­kue kaupungin läpi. Vaikka ramadan ja Pride ovat hyvin erilaisia juh­lal­li­suuk­sia, myös Prideen voi liittyä ulko­puo­li­suu­den ja ulos­sul­ke­mi­sen tunteita. Hengellisyyden ja uskonnon teemat ovat edelleen toisinaan vaiettuja tai vaikeita asioita käsitellä queer-yhteisössä.

Elfadl kuvaakin sekä uskon­nol­lis­ten yhtei­sö­jen että queer-yhtei­sö­jen sulkevan pois ihmisiä, joilla on moni­nai­sem­pi iden­ti­teet­ti ja joiden yhteis­kun­nal­li­seen asemaan vai­kut­ta­vat muutkin erot kuin sukupuoli ja seksuaalisuus.

”Queer-yhtei­söis­sä on ollut melkein kiel­let­tyä puhua uskon­nos­ta ja hen­gel­li­syy­des­tä eikä uskon­nol­li­ses­sa yhtei­sös­sä ole saanut puhua sek­su­aa­li­suu­des­ta, suku­puo­les­ta tai siitä, että olisi vain kaksi suku­puol­ta. Ne ovat kaksi täysin pois­sul­ke­vaa ryhmää toi­sil­taan, kunnes jostain taivaasta on tullut ajatus, että samassa var­ta­los­sa voi olla ihminen moni­nai­sel­la identiteetillä.”

Islamia inklusiivisesti

Mrouén ja Elfadlin mukaan inter­sek­tio­naa­li­suu­des­ta ja inklusii­vi­suu­des­ta sekä quee­riy­des­tä ja sen suhteesta uskontoon on pitänyt puhua, jotta saisi itselleen maa­il­mas­sa edes hieman tilaa. Teemasta on vasta viime vuosina tullut ”trendikäs”, mutta kes­kus­te­lu ja sen kos­ket­ta­mat ihmiset ovat olleet olemassa aina. 

Mrouén ja Elfadlin mukaan Suomessa ei ole ollut kes­kus­te­lua, jossa LHBTIQ+ ‑muslimit voisivat puhua omilla äänillään, vaan heistä on kir­joit­ta­nut aina joku ulko­puo­li­nen. Se on myös yksi syy sille, miksi he ovat aloit­ta­neet Islamia queeristi ‑hankkeen ja alkaneet puhua uskon­nos­ta itse. Islamista puhuvat useim­mi­ten vain tietyt tahot niin muslimien kes­kuu­des­sa kuin medias­sa­kin – ikään kuin islam olisi mono­liit­ti, yksi muut­tu­ma­ton ja kaikille mus­li­meil­le sama.

”Jumalsuhde on mää­ri­tel­ty meidän puo­les­tam­me; mikä on oikein, mikä väärin. Me olemme halunneet ottaa sen takaisin, korjata vallan kir­jot­ta­mat nar­ra­tii­vit uudestaan ja korjata ne yleis­tyk­sis­tä ja sor­ta­vis­ta oletuksista.”

Lisäksi hankkeen taustalla on halu kertoa muille queer mus­li­meil­le etteivät he ole yksin iden­ti­teet­tin­sä ja uskonsa kanssa. Queer-mus­li­miu­teen liittyy paljon traumaa, jota Mroué ja Elfadl haluavat purkaa.

Dekolonisoivalla queer-näkö­kul­mal­la Mroué ja Elfadl tar­koit­ta­vat sitä, että islamin uskon syvimpiä opetuksia vapau­te­taan sortoa edis­tä­vis­tä tul­kin­nois­ta. Tulkinta on keskeinen osa Koraanin lukua ja siten islamia. Koraani on kir­joi­tet­tu runon muodossa ja pai­no­tuk­set ja ryt­mi­tyk­set vai­kut­ta­vat hyvin paljon siihen, miten tekstejä voi tulkita. Mrouén mukaan Koraanin tulkinnan moni­nai­suu­den tun­nus­ta­mi­nen on hyvin vapauttavaa.

”Jos aja­tel­laan Koraania, niin se on hyvin runol­li­nen ja ris­ti­rii­tai­nen. Koko teos on suuri mysteeri monella tavalla ja runol­li­sen teoksen kir­jai­mel­li­nen tulkinta on mah­do­ton­ta. Ajattelen, että samaan aikaan kun joku teos on kir­joi­tet­tu niin mys­ti­ses­ti, että sitä voi tulkita niin monella tavalla, niin siihen on sisään kir­joi­tet­tu vapaus. Tulkinta kertoo silloin meistä itses­täm­me enemmän kuin itse tekstistä. Se on samaan aikaan peili, joka heijastaa meidän sisim­päm­me, mutta myös opas. Itse teoksena, pyhänä teoksena se on komplek­si­nen ja ris­ti­rii­tai­nen, jolloin se antaa ihmis­ten­kin olla kompleksisia.”

Mrouè ja Elfadl kuitenkin koros­ta­vat, että pitävät ongelmana sitä, että islamista ja Koraanista on tehty poliit­ti­sia aseita. Heidän mukaansa Koraanin teksti on juma­lal­lis­ta alkuperää, joka ilmentää moni­nais­ta ja mää­rit­te­le­mä­tön­tä jumalaa, mutta sen pohjalta kir­joi­te­tut ihmisiä sortavat laki­teks­tit ovat koonneet aikansa uskonoppineet.

Jos laki­teks­tit ovat oikeu­den­mu­kai­suut­ta, armol­li­suut­ta, myö­tä­tun­toa ja tasa-arvoista kohtelua eli islamin kes­kei­sim­piä arvoja vastaan, voidaanko niiden kohdalla edes puhua enää islamilaisuudesta?

Monta islamia

Kaksikko korostaa islamin muut­tu­vai­suut­ta ja liik­ku­vuut­ta. Historiallisesti nähtynä uskonnot ovat aina sulau­tu­neet osaksi jo olemassa olevia uskontoja, tulleet osaksi jo val­lit­se­via usko­muk­sia ja muo­vau­tu­neet yhdessä niiden kanssa. 

Myös islam on muo­tou­tu­nut ajan saatossa, eikä sen muo­vau­tu­mi­nen ole pysäh­ty­nyt. Mrouén mukaan Euroopassa saatetaan ajatella, että islam olisi jollakin tavalla pysy­väi­nen tai yksik­kö­muo­toi­nen, mono­liit­ti. Arabiaksi islam on kuitenkin sanana monikko – se on monta ja sen tul­kin­to­ja on yhtä monia kuin muslimeja. 

Islamin näke­mi­ses­sä mono­liit­ti­na on Mrouén mukaan kysymys vallasta. Ne muslimit, jotka haluavat esittää islamin yksikkönä, ovat usein uskonnon sisällä valta-asemassa eivätkä halua asioiden muuttuvan tai uskonnon kehit­ty­vän. Nykyinen muoto hyödyttää heitä ja ylläpitää heidän valta-asemaansa.

Vaikka Elfadl ja Mroué kysee­na­lais­ta­vat uskonnon val­ta­ra­ken­tei­ta, kuvaavat he hen­ki­lö­koh­tais­ta suh­det­taan uskoon ins­pi­raa­tion lähteenä ja mie­len­ter­vey­den tukijana. Islamin tulkinta queeristi tekee tilaa moni­nai­sel­le identiteetille.

”Minulle suurimman ins­pi­raa­tion lähde on itse jumala, se mää­rit­te­le­mä­tön. Ihan yhtä lailla kuin queer, myös jumala on syvim­mil­tä ole­muk­sel­taan mää­rit­te­le­mä­tön. Arabian kielessä sana jumala ei ole feminiini- tai mas­ku­lii­ni­muo­dos­sa. Se on ainut sana Koraanissa, joka on suku­puol­ten ja suku­puo­li­mää­ri­tel­mien ylä­puo­lel­la. Mutta silti siihen useim­mi­ten viitataan mas­ku­lii­ni­sin termein. Samaan aikaan jumala kuitenkin viittaa itseensä me-pro­no­mi­nil­la ja rikkoo sitä kaikkea — se viittaa itseensä hyvin inklusiivisesti.”

Sukupuolen ja moni­nai­suu­den käsit­te­lyyn ja pur­ka­mi­seen liittyy myös paljon häpeää. Jos iden­ti­teet­ti ei ole val­ta­ra­ken­tei­den normien mukainen, on läsnä jatkuva häpeä siitä, kuka ja millainen saa olla. Sukupuolirakenteiden deko­lo­ni­soin­ti on Mrouén ja Elfadlin mukaan myös häpeästä poi­sop­pi­mis­ta, itse­myö­tä­tun­toa ja posi­tii­vi­sen itsek­kyy­den luomista. 

Uskonnossa häpeä on vahvasti läsnä. Esimerkiksi rukoi­le­mi­seen ja pukeu­tu­mi­seen liittyy häpeää siitä, ettei tee oikein tai tarpeeksi. Häpeä on myös kont­rol­lin mekanismi, johon liittyy valtaa – normeista poik­kea­mi­nen vaatii vallan kysee­na­lais­ta­mis­ta ja häpeästä irtau­tu­mis­ta. Mrouén mukaan itsensä rakas­ta­mi­nen on paras vastaisku häpeälle.

Kun koko olemassaolo on politisoitu

Elfadlin mukaan oman iden­ti­tee­tin val­jas­ta­mi­nen ulkoisen tahon rahoit­ta­maan hank­kee­seen on välillä myös raskasta. Kun omasta iden­ti­tee­tis­tä tulee työtä, siitä ei voi pitää vapaa­päi­viä tai taukoja. Elfadl näkee myös akti­vis­min olevan pakol­li­nen osa iden­ti­teet­tiä silloin, kun iden­ti­teet­ti on läpeensä politisoitu.

”Kun synnyt johonkin iden­ti­teet­tiin ja tietyillä inter­sek­tioil­la, niin ei ole varaa olla muuta kuin aktivisti. Jos on musta, nainen, queer ja mitä kaikkea muuta siihen palettiin voi kuulua, niin mitä muuta voi olla? Kun iden­ti­teet­ti itsessään on huutava huu­to­merk­ki. Vaikka en tekisi tätä hanketta niin ole­mas­sao­lo­ni olisi akti­vis­mia ja poli­ti­soi­tu täysin, ihan omista teke­mi­sis­tä­ni riisuttuna”.

Mroué ja Elfadl näkevät akti­vis­mis­sa myös omasta iden­ti­tee­tis­tä erillisen osan, jossa toi­min­nal­le on kehitetty strategia ja missio. Silloin saa käsiinsä ohjakset siitä, että voi valita miten itseä kos­ke­vis­ta asioista puhutaan: miten islamista puhutaan, kuka siitä puhuu, miten naisista tai mus­tuu­des­ta puhutaan ja miten näitä teemoja esitetään taiteessa. 

Kaksikko näkee toi­min­tan­sa vallan otta­mi­se­na omiin käsiin, koska moni­nai­sel­la iden­ti­tee­til­lä varus­te­tut ihmiset on sivuu­tet­tu niin kauan. Nyt kun inter­sek­tio­na­lis­min teemat ovat pinnalla, he aikovat käyttää tilai­suut­ta hyväkseen ja puhua teemoista, joista olisi pitänyt jo kauan puhua.

Mroué ja Elfadl haluavat puhua myös val­koi­suu­des­ta. Se on vahvasti sidok­sis­sa valtaan – kenellä on valtaa, mitä pidetään tavoi­tel­ta­va­na, millaiset kau­neusi­han­teet val­lit­se­vat ja kenen sanomista yhteis­kun­nas­sa kuun­nel­laan. Elfadlin mukaan val­koi­suus on paljon muutakin kuin vain ihonväri:

”Valkoisuudella en tarkoita pel­käs­tään sitä työtä, mitä valkoiset ihmiset tekevät itsensä kanssa ja oman etuoi­keu­te­tun asemansa kanssa. Vaan tarkoitan myös sisäis­tet­ty­jä malleja esi­mer­kik­si euro­sent­ri­ses­tä ajat­te­lus­ta, joita olen itse sisäis­tä­nyt ja sitä, miten lähden purkamaan sitä. Miten puretaan sisäis­tet­ty­jä euro­sent­ri­siä, kapi­ta­lis­ti­sia ja pat­riar­kaa­li­sia malleja?”

Mroén ja Elfadlin mielestä kes­kus­te­lu val­koi­suu­des­ta ei ole tar­koi­tet­tu ainoas­taan val­koi­sil­le, vaan sisäis­tet­tyä val­koi­suut­ta on kaikilla. Sitä voisikin kuvata sisäis­tet­tyi­nä val­ta­ra­ken­tei­na, jotka ovat historian myötä raken­tu­neet nykymuotoonsa.

Elfadlin mukaan muslimien kes­kuu­des­sa val­koi­suus­kes­kus­te­lua ei juurikaan käydä ainakaan Suomessa. Mroué toivoisi, että muslimien toisiinsa koh­dis­ta­mas­ta rasis­mis­ta puhut­tai­siin, ja käy­täi­siin ana­lyyt­tis­ta kes­kus­te­lua islamin sisäi­sis­tä valta-asetelmista.

Vaihtoehtoinen turvallinen tila

Vallan teema näkyy vahvasti Mrouén ja Elfadlin kes­kus­te­lus­sa liittyen mos­kei­joi­hin ja rukous­huo­nei­siin. He nostavat esi­mer­kik­si Helsingin suur­mos­kei­ja-hankkeen ongel­mal­li­suu­den ja rajal­li­sen kes­kus­te­lun, jossa muslimien moni­nai­suut­ta ei huomioitu. Hanke kaatui lopulta siihen, että rahoi­tuk­sen alkuperä nähtiin liian kysee­na­lai­se­na. Mroué ja Elfadl kysyvät kuitenkin, kenelle moskeija olisi ollut tur­val­li­nen? Islamin rukous­pai­kat ovat pyhiä tiloja, mutta queer-mus­li­mil­le asia ei ole niin yksinkertainen.

”On ironista, että pyhän kuukauden aikana vel­voi­te­taan yhdessä olemista ja mos­kei­jas­ta käymistä, mutta eihän queer-henkilönä tai muun­su­ku­puo­li­se­na ihmisenä voi mennä mos­kei­jaan täällä. Sen osan itsestään joutuu täysin sulkemaan pois. Ne tilat ei edusta minulle rajatonta pyhyyttä, kun jo heti portilla rajataan pois. Vaikka pääsisit sisälle, hen­ki­ses­ti sinut on rajattu ulos jo kauan aikaa sitten.”

Keskustelu tur­val­li­ses­ta paikasta har­joit­taa uskontoa on entistä ajan­koh­tai­sem­pi juh­la­py­hien aikana. Kyse on aina siitä, voiko queer-muslimina osal­lis­tua johonkin, joka on jollekin muulle hyvää ja pyhää mutta itselle ulos­sul­ke­vaa ja toksista.

Myös mos­kei­joi­den tur­vat­to­muu­den ja ulos­sul­ke­vuu­den kri­ti­soin­ti on vaikeaa, sillä toisinaan kaikki islamiin koh­dis­tu­va kritiikki pyritään näkemään isla­mo­fo­bia­na. Mroué kertoo, että monet eivät halua kri­ti­soi­da muslimien toisiinsa koh­dis­ta­maa rasismia tai uskonnon eksklusii­vi­suut­ta, sillä he pelkäävät lei­mau­tu­mis­ta isla­mo­fo­bi­sik­si. Mutta mikä on ansaittua kri­tiik­kiä ja mikä islamofobiaa?

Islamin opetusten mukaan moskeija on rau­hoit­tu­mi­sen paikka ja sosi­aa­li­nen paikka, jossa yhteisön jäsenet kokoon­tu­vat yhteen. Jos sinne ei ole ter­ve­tul­lut, voi vaih­toeh­toi­sen hen­gel­li­sen ja tur­val­li­sen tilan voi Mrouén ja Elfadlin mukaan löytää myös sisältään tai luoda itse.

”Olemme miet­ti­neet sellaista tur­val­lis­ta tilaa itsensä, oman perheen ja ystävien kanssa. Se moskeija löytyy muu­al­ta­kin kuin fyy­si­ses­ti jostakin ker­ho­huo­nees­ta. Silloin joutuu raken­ta­maan itse vaih­toeh­toi­set tur­val­li­set tilat, kun ei pääse fyysisiin kon­kreet­ti­siin tiloihin. Tällaisen vaih­toeh­to B:n on joutunut tekemään, koska joku on sulkenut oven edestä.”

Mrouén mukaan kysymys kuuluukin, kuinka pitkään uskonnon siivellä voidaan hyväksyä rasismi ja pois­sul­ke­vat tilat. Myös mediassa on viime aikoina kes­kus­tel­tu uskonnon varjolla tapah­tu­vas­ta syr­jin­näs­tä, kun kan­san­edus­ta­ja Päivi Räsänen on saanut syytteen kii­hot­ta­mi­ses­ta kan­san­ryh­mää vastaan homoutta ja uskontoa käsit­te­le­vis­tä puheis­taan ja kirjoituksistaan. 

Kristinuskon parissa Suomessa on alettu kes­kus­tel­la siitä, voiko uskon­non­va­pau­del­la oikeuttaa vähem­mis­tö­jen syrjinnän. Tätä kes­kus­te­lua tarvitaan myös muiden uskon­to­kun­tien piirissä. Jo se, että tur­val­li­sen tilan tarpeesta täytyy puhua, kertoo siitä, miten paljon tur­vat­to­muut­ta oman uskonnon har­joit­ta­mi­seen voi liittyä.

delia-giandeini-NXhA1buHh7M-unsplash-2

Islamin opetus kaipaa moninaisuutta

Uskonnon ongel­mal­lis­ten kohtien kehit­tä­mi­ses­sä todella suuri merkitys on sillä, ketkä uskontoa opettavat. Suomessa islamia opetetaan koulussa ja sillä, keitä opet­ta­jik­si valmistuu, on Mrouén ja Elfadlin mielestä suuri merkitys. Nykyään islamin opet­ta­jien ei tarvitse itse olla muslimeja ja opetuksen tulee olla tun­nus­tuk­se­ton­ta, kuten muissakin uskonnon opetuksen oppi­mää­ris­sä Suomessa. 

Mrouén ja Elfadlin mielestä ope­tuk­ses­sa ei useinkaan tuoda esiin islamin moni­nai­suut­ta. Monesti perus­o­pe­tus pohjaa totut­tui­hin näke­myk­siin siitä, mikä on oikeaa islamia. Islam esitetään edelleen osin mono­liit­ti­na ja uskonnon ope­tuk­ses­sa tuodaan esiin kapea tapa tulkita Koraania. Ajatellaan, että queer-teemat eivät kuulu uskonnon ope­tuk­seen tai islamiin, eivätkä ole osa oikeaa islamia. 

”Haluaisin, että islamin ope­tuk­seen lisät­täi­siin se, että myös queer-muslimeja on olemassa, että ei ole vain shiioja, sunneja ja suufeja. Haluaisin, että otetaan lapsen iden­ti­tee­tin kannalta laajempi ote ja näh­täi­siin, miten uskonto voi tukea sitä. Silloin kun ope­tus­suun­ni­tel­mas­sa lukee, että islamin ope­tuk­ses­sa käsi­tel­lään queer-näkö­kul­maa, femi­nis­miä ja nais­mys­tik­ko­ja, niin myös yksi­tyis­ten oppi­kir­jo­ja tekevien tahojen täytyy tuottaa kirjoja sen mukaan.” 

Elfadlin mukaan islamin oppi­ma­te­ri­aa­le­ja tulisi kehittää. Myös niissä tulisi tuoda esiin näkemystä siitä, että uskonto ei ole hete­ro­nor­ma­tii­vis­ta vaikka monesti kes­ki­ty­tään puhumaan miehenä ja vaimona ole­mi­ses­ta, lisään­ty­mi­ses­tä ja per­he­kes­kei­syy­des­tä. Mrouén ja Elfadlin mukaan olisi etu, että myös hen­gel­li­syy­del­lä voi­tai­siin tukea mie­len­ter­veyt­tä ja uskon­non­ope­tus voisi olla elä­män­kat­so­mus­ta avartavaa usealla tapaa. Uskonnonopetus voisi olla yhteis­kun­taan oppimista laajemmin. Mroué ja Elfadl toi­voi­si­vat kouluihin vie­rai­le­maan myös erilaisia muslimeja – ja menisivät itse mielellään.

Elfadlin mielestä etenkin käsitystä siitä, ketkä kaikki ovat muslimeja, täytyisi laajentaa. Jotta kenenkään ei tar­vit­si­si pelätä oman iden­ti­teet­tin­sä tai uskon­ton­sa takia syr­ji­tyk­si tulemista. Jotta riip­pu­mat­ta suku­puo­les­ta tai sek­su­aa­li­ses­ta suun­tau­tu­mi­ses­ta voisi olla muslimi ja turvassa.

Lisää tietoa Islamia Queeristi ‑hank­kees­ta löytyy hankkeen koti­si­vul­ta https://​www​.isla​miaqu​ee​ris​ti​.fi/. Hanketta voi seurata Instagramissa @islamiaqueeristi. Hanketta rahoittaa Koneen Säätiö vuosina 2019 – 2021.

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Annika Lepistö on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineesta Helsingin yliopistosta. Hän työskentelee antropologina yrityssektorilla ja tuottaa etnografista elokuvafestivaali Cultureelsia. Gradussaan Annika käsitteli queer-sukulaisuutta, intersektionaalisuutta ja sosiaalista sijaintia Meksikossa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: