Islamia Queeristi — haastattelussa Wisam Elfadl ja Mire Mroué

Millaista on olla muslimi ja queer? Islamia Queeristi ‑hankkeen takana oleva Wasla-kol­lek­tii­vi haluaa tuoda moni­nai­suut­ta islamin tul­kin­taan, purkaa sortavia val­ta­ra­ken­tei­ta ja tuoda queer-muslimit yhteen ja näkyviksi.

Uskonnon, sukupuoli- ja seksuaali-iden­ti­tee­tin sekä muiden yhteis­kun­nal­lis­ten erojen ja niiden ris­teys­koh­tien tar­kas­te­lu on ant­ro­po­lo­gias­sa tyy­pil­lis­tä. Tässä haas­tat­te­lus­sa annetaan puheen­vuo­ro Islamia Queeristi ‑hankkeen takana oleville Mire Mrouélle ja Wisam Elfadlille, jotka tuovat esiin islamin tul­kin­to­jen moni­nai­suut­ta taiteen ja vapaan kir­joit­ta­mi­sen keinoin. 

Elfadl ja Mroué tar­kas­te­le­vat hank­keen­sa parissa uskontoa ja moni­nais­ta iden­ti­teet­tiä inter­sek­tio­na­lis­min kautta. He haluavat puhua monesta asiasta, sillä queer-iden­ti­teet­ti ja muslimius liittyvät niin moneen elämän osa-alueeseen. Kaksikko haluaa tuoda queer-islamia lähemmäs ihmisten arkea, synnyttää ver­kos­toi­tu­mis­ta ja rakentaa alustaa kes­kus­te­lul­le. Koronan hel­lit­täes­sä tar­koi­tuk­se­na on päästä tekemään puhu­ja­vie­rai­lu­ja ja lisäksi suun­nit­teil­la on aihetta käsit­te­le­vä podcast. 

Koneen säätiön rahoit­ta­maa Islamia queeristi ‑hanketta tuottaa tuottaa Mrouén ja Elfadlin Wasla-kol­lek­tii­vi, joka on osa BuraQ-nimistä yhdis­tys­tä. Yhdistyksen tavoite on tukea Suomessa asuvien muslimien ja mus­li­mi­taus­tais­ten LHBTIQ+ ‑hen­ki­löi­den hyvin­voin­tia sekä parantaa heidän asemaansa ja näky­vyyt­tään Suomen mus­li­miyh­tei­sö­jen sisällä. 

Mroué ja Elfadl toivovat, että Islamia queeristi ‑hanke olisi läh­tö­lau­kaus suu­rem­mal­le liik­keel­le ja sille, että aiheesta alet­tai­siin puhua Suomessakin laajemmin.

Queeriys, muslimius ja ramadan

Tapaamme Wasla-kol­lek­tii­vin Mire Mrouén ja Wisam Elfadlin kanssa etäyh­tey­den väli­tyk­sel­lä huh­ti­kuus­sa, ramadan-kuun ensim­mäi­se­nä päivänä. Ramadan-kuukauden paasto on yksi islamin perus­pi­la­reis­ta. Ramadan päättyy Id al-Fitr ‑juhlaan isla­mi­lai­sen kalen­te­rin kym­me­nen­nen kuukauden alkaessa. Paastonajan lisäksi perin­tee­seen kuuluu perheen kanssa yhdessä syöminen. Ramadanin aikana ollaan harvoin yksin — se on sosi­aa­li­nen kausi, jonka aikana syödään ja rukoil­laan yhdessä sekä käydään moskeijassa.

Queer-mus­li­mil­le ramadan on usein raskas aivan muista syistä kuin pitkästä syö­mät­tö­myy­des­tä. Mrouén ja Elfadlin mukaan queer-muslimina olemiseen kuuluu paljon yksi­näi­syy­den ja häpeän tunteen kanssa kamp­pai­lua. Nämä tunteet voivat korostua ramadanin kal­tais­ten juh­la­py­hien aikana, jolloin yhtei­söl­li­syys ja per­he­kes­kei­syys koros­tu­vat. Jos ympärillä ei ole tukevaa perhettä tai tur­val­lis­ta seuraa, juhla voi olla hyvinkin raskas hieman — samaan tapaan kuin esi­mer­kik­si joulu Suomessa monille yksi­näi­sil­le tai perheettömille. 

Queer-iden­ti­tee­tin ja hyvän mus­li­miu­den tavoit­teen ris­ti­pai­ne on uuvut­ta­vaa, jos iden­ti­teet­tin­sä takia joutuu ulos­sul­je­tuk­si usko­nyh­tei­sös­tään. Elfadlin mukaan vali­tet­ta­van monilla mus­li­meil­la on se käsitys, että jos on valinnut olla jotain muuta kuin hetero, on jättänyt uskonnon.

Tätä ajatusta Mroué ja Elfadl haluavat murtaa. Se miltä enemmistö olettaa uskon näyttävän voi kuitenkin olla mah­do­ton­ta queer-mus­li­mil­le. Queeriyden ja mus­li­miu­den ris­teys­koh­taan jää monta vaikeaa asiaa, eivätkä queer-muslimit useinkaan saa tar­vit­se­maan­sa myö­tä­tun­toa ulko­puo­lel­ta. Mroué ja Elfadl koros­ta­vat itse­myö­tä­tun­non mer­ki­tys­tä hyvin­voin­nil­le etenkin ramadanin ja muiden juh­la­py­hien aikana.

Tämän artik­ke­lin ilmes­tyes­sä juhlitaan Helsinki Pride ‑viikkoa. Pridessa juhlitaan sukupuoli- ja sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jä, ja näkyvin osa juhlaa on usein juh­la­kul­kue kaupungin läpi. Vaikka ramadan ja Pride ovat hyvin erilaisia juh­lal­li­suuk­sia, myös Prideen voi liittyä ulko­puo­li­suu­den ja ulos­sul­ke­mi­sen tunteita. Hengellisyyden ja uskonnon teemat ovat edelleen toisinaan vaiettuja tai vaikeita asioita käsitellä queer-yhteisössä.

Elfadl kuvaakin sekä uskon­nol­lis­ten yhtei­sö­jen että queer-yhtei­sö­jen sulkevan pois ihmisiä, joilla on moni­nai­sem­pi iden­ti­teet­ti ja joiden yhteis­kun­nal­li­seen asemaan vai­kut­ta­vat muutkin erot kuin sukupuoli ja seksuaalisuus.

”Queer-yhtei­söis­sä on ollut melkein kiel­let­tyä puhua uskon­nos­ta ja hen­gel­li­syy­des­tä eikä uskon­nol­li­ses­sa yhtei­sös­sä ole saanut puhua sek­su­aa­li­suu­des­ta, suku­puo­les­ta tai siitä, että olisi vain kaksi suku­puol­ta. Ne ovat kaksi täysin pois­sul­ke­vaa ryhmää toi­sil­taan, kunnes jostain taivaasta on tullut ajatus, että samassa var­ta­los­sa voi olla ihminen moni­nai­sel­la identiteetillä.”

Islamia inklusiivisesti

Mrouén ja Elfadlin mukaan inter­sek­tio­naa­li­suu­des­ta ja inklusii­vi­suu­des­ta sekä quee­riy­des­tä ja sen suhteesta uskontoon on pitänyt puhua, jotta saisi itselleen maa­il­mas­sa edes hieman tilaa. Teemasta on vasta viime vuosina tullut ”trendikäs”, mutta kes­kus­te­lu ja sen kos­ket­ta­mat ihmiset ovat olleet olemassa aina. 

Mrouén ja Elfadlin mukaan Suomessa ei ole ollut kes­kus­te­lua, jossa LHBTIQ+ ‑muslimit voisivat puhua omilla äänillään, vaan heistä on kir­joit­ta­nut aina joku ulko­puo­li­nen. Se on myös yksi syy sille, miksi he ovat aloit­ta­neet Islamia queeristi ‑hankkeen ja alkaneet puhua uskon­nos­ta itse. Islamista puhuvat useim­mi­ten vain tietyt tahot niin muslimien kes­kuu­des­sa kuin medias­sa­kin – ikään kuin islam olisi mono­liit­ti, yksi muut­tu­ma­ton ja kaikille mus­li­meil­le sama.

”Jumalsuhde on mää­ri­tel­ty meidän puo­les­tam­me; mikä on oikein, mikä väärin. Me olemme halunneet ottaa sen takaisin, korjata vallan kir­jot­ta­mat nar­ra­tii­vit uudestaan ja korjata ne yleis­tyk­sis­tä ja sor­ta­vis­ta oletuksista.”

Lisäksi hankkeen taustalla on halu kertoa muille queer mus­li­meil­le etteivät he ole yksin iden­ti­teet­tin­sä ja uskonsa kanssa. Queer-mus­li­miu­teen liittyy paljon traumaa, jota Mroué ja Elfadl haluavat purkaa.

Dekolonisoivalla queer-näkö­kul­mal­la Mroué ja Elfadl tar­koit­ta­vat sitä, että islamin uskon syvimpiä opetuksia vapau­te­taan sortoa edis­tä­vis­tä tul­kin­nois­ta. Tulkinta on keskeinen osa Koraanin lukua ja siten islamia. Koraani on kir­joi­tet­tu runon muodossa ja pai­no­tuk­set ja ryt­mi­tyk­set vai­kut­ta­vat hyvin paljon siihen, miten tekstejä voi tulkita. Mrouén mukaan Koraanin tulkinnan moni­nai­suu­den tun­nus­ta­mi­nen on hyvin vapauttavaa.

”Jos aja­tel­laan Koraania, niin se on hyvin runol­li­nen ja ris­ti­rii­tai­nen. Koko teos on suuri mysteeri monella tavalla ja runol­li­sen teoksen kir­jai­mel­li­nen tulkinta on mah­do­ton­ta. Ajattelen, että samaan aikaan kun joku teos on kir­joi­tet­tu niin mys­ti­ses­ti, että sitä voi tulkita niin monella tavalla, niin siihen on sisään kir­joi­tet­tu vapaus. Tulkinta kertoo silloin meistä itses­täm­me enemmän kuin itse tekstistä. Se on samaan aikaan peili, joka heijastaa meidän sisim­päm­me, mutta myös opas. Itse teoksena, pyhänä teoksena se on komplek­si­nen ja ris­ti­rii­tai­nen, jolloin se antaa ihmis­ten­kin olla kompleksisia.”

Mrouè ja Elfadl kuitenkin koros­ta­vat, että pitävät ongelmana sitä, että islamista ja Koraanista on tehty poliit­ti­sia aseita. Heidän mukaansa Koraanin teksti on juma­lal­lis­ta alkuperää, joka ilmentää moni­nais­ta ja mää­rit­te­le­mä­tön­tä jumalaa, mutta sen pohjalta kir­joi­te­tut ihmisiä sortavat laki­teks­tit ovat koonneet aikansa uskonoppineet.

Jos laki­teks­tit ovat oikeu­den­mu­kai­suut­ta, armol­li­suut­ta, myö­tä­tun­toa ja tasa-arvoista kohtelua eli islamin kes­kei­sim­piä arvoja vastaan, voidaanko niiden kohdalla edes puhua enää islamilaisuudesta?

Monta islamia

Kaksikko korostaa islamin muut­tu­vai­suut­ta ja liik­ku­vuut­ta. Historiallisesti nähtynä uskonnot ovat aina sulau­tu­neet osaksi jo olemassa olevia uskontoja, tulleet osaksi jo val­lit­se­via usko­muk­sia ja muo­vau­tu­neet yhdessä niiden kanssa. 

Myös islam on muo­tou­tu­nut ajan saatossa, eikä sen muo­vau­tu­mi­nen ole pysäh­ty­nyt. Mrouén mukaan Euroopassa saatetaan ajatella, että islam olisi jollakin tavalla pysy­väi­nen tai yksik­kö­muo­toi­nen, mono­liit­ti. Arabiaksi islam on kuitenkin sanana monikko – se on monta ja sen tul­kin­to­ja on yhtä monia kuin muslimeja. 

Islamin näke­mi­ses­sä mono­liit­ti­na on Mrouén mukaan kysymys vallasta. Ne muslimit, jotka haluavat esittää islamin yksikkönä, ovat usein uskonnon sisällä valta-asemassa eivätkä halua asioiden muuttuvan tai uskonnon kehit­ty­vän. Nykyinen muoto hyödyttää heitä ja ylläpitää heidän valta-asemaansa.

Vaikka Elfadl ja Mroué kysee­na­lais­ta­vat uskonnon val­ta­ra­ken­tei­ta, kuvaavat he hen­ki­lö­koh­tais­ta suh­det­taan uskoon ins­pi­raa­tion lähteenä ja mie­len­ter­vey­den tukijana. Islamin tulkinta queeristi tekee tilaa moni­nai­sel­le identiteetille.

”Minulle suurimman ins­pi­raa­tion lähde on itse jumala, se mää­rit­te­le­mä­tön. Ihan yhtä lailla kuin queer, myös jumala on syvim­mil­tä ole­muk­sel­taan mää­rit­te­le­mä­tön. Arabian kielessä sana jumala ei ole feminiini- tai mas­ku­lii­ni­muo­dos­sa. Se on ainut sana Koraanissa, joka on suku­puol­ten ja suku­puo­li­mää­ri­tel­mien ylä­puo­lel­la. Mutta silti siihen useim­mi­ten viitataan mas­ku­lii­ni­sin termein. Samaan aikaan jumala kuitenkin viittaa itseensä me-pro­no­mi­nil­la ja rikkoo sitä kaikkea — se viittaa itseensä hyvin inklusiivisesti.”

Sukupuolen ja moni­nai­suu­den käsit­te­lyyn ja pur­ka­mi­seen liittyy myös paljon häpeää. Jos iden­ti­teet­ti ei ole val­ta­ra­ken­tei­den normien mukainen, on läsnä jatkuva häpeä siitä, kuka ja millainen saa olla. Sukupuolirakenteiden deko­lo­ni­soin­ti on Mrouén ja Elfadlin mukaan myös häpeästä poi­sop­pi­mis­ta, itse­myö­tä­tun­toa ja posi­tii­vi­sen itsek­kyy­den luomista. 

Uskonnossa häpeä on vahvasti läsnä. Esimerkiksi rukoi­le­mi­seen ja pukeu­tu­mi­seen liittyy häpeää siitä, ettei tee oikein tai tarpeeksi. Häpeä on myös kont­rol­lin mekanismi, johon liittyy valtaa – normeista poik­kea­mi­nen vaatii vallan kysee­na­lais­ta­mis­ta ja häpeästä irtau­tu­mis­ta. Mrouén mukaan itsensä rakas­ta­mi­nen on paras vastaisku häpeälle.

Kun koko olemassaolo on politisoitu

Elfadlin mukaan oman iden­ti­tee­tin val­jas­ta­mi­nen ulkoisen tahon rahoit­ta­maan hank­kee­seen on välillä myös raskasta. Kun omasta iden­ti­tee­tis­tä tulee työtä, siitä ei voi pitää vapaa­päi­viä tai taukoja. Elfadl näkee myös akti­vis­min olevan pakol­li­nen osa iden­ti­teet­tiä silloin, kun iden­ti­teet­ti on läpeensä politisoitu.

”Kun synnyt johonkin iden­ti­teet­tiin ja tietyillä inter­sek­tioil­la, niin ei ole varaa olla muuta kuin aktivisti. Jos on musta, nainen, queer ja mitä kaikkea muuta siihen palettiin voi kuulua, niin mitä muuta voi olla? Kun iden­ti­teet­ti itsessään on huutava huu­to­merk­ki. Vaikka en tekisi tätä hanketta niin ole­mas­sao­lo­ni olisi akti­vis­mia ja poli­ti­soi­tu täysin, ihan omista teke­mi­sis­tä­ni riisuttuna”.

Mroué ja Elfadl näkevät akti­vis­mis­sa myös omasta iden­ti­tee­tis­tä erillisen osan, jossa toi­min­nal­le on kehitetty strategia ja missio. Silloin saa käsiinsä ohjakset siitä, että voi valita miten itseä kos­ke­vis­ta asioista puhutaan: miten islamista puhutaan, kuka siitä puhuu, miten naisista tai mus­tuu­des­ta puhutaan ja miten näitä teemoja esitetään taiteessa. 

Kaksikko näkee toi­min­tan­sa vallan otta­mi­se­na omiin käsiin, koska moni­nai­sel­la iden­ti­tee­til­lä varus­te­tut ihmiset on sivuu­tet­tu niin kauan. Nyt kun inter­sek­tio­na­lis­min teemat ovat pinnalla, he aikovat käyttää tilai­suut­ta hyväkseen ja puhua teemoista, joista olisi pitänyt jo kauan puhua.

Mroué ja Elfadl haluavat puhua myös val­koi­suu­des­ta. Se on vahvasti sidok­sis­sa valtaan – kenellä on valtaa, mitä pidetään tavoi­tel­ta­va­na, millaiset kau­neusi­han­teet val­lit­se­vat ja kenen sanomista yhteis­kun­nas­sa kuun­nel­laan. Elfadlin mukaan val­koi­suus on paljon muutakin kuin vain ihonväri:

”Valkoisuudella en tarkoita pel­käs­tään sitä työtä, mitä valkoiset ihmiset tekevät itsensä kanssa ja oman etuoi­keu­te­tun asemansa kanssa. Vaan tarkoitan myös sisäis­tet­ty­jä malleja esi­mer­kik­si euro­sent­ri­ses­tä ajat­te­lus­ta, joita olen itse sisäis­tä­nyt ja sitä, miten lähden purkamaan sitä. Miten puretaan sisäis­tet­ty­jä euro­sent­ri­siä, kapi­ta­lis­ti­sia ja pat­riar­kaa­li­sia malleja?”

Mroén ja Elfadlin mielestä kes­kus­te­lu val­koi­suu­des­ta ei ole tar­koi­tet­tu ainoas­taan val­koi­sil­le, vaan sisäis­tet­tyä val­koi­suut­ta on kaikilla. Sitä voisikin kuvata sisäis­tet­tyi­nä val­ta­ra­ken­tei­na, jotka ovat historian myötä raken­tu­neet nykymuotoonsa.

Elfadlin mukaan muslimien kes­kuu­des­sa val­koi­suus­kes­kus­te­lua ei juurikaan käydä ainakaan Suomessa. Mroué toivoisi, että muslimien toisiinsa koh­dis­ta­mas­ta rasis­mis­ta puhut­tai­siin, ja käy­täi­siin ana­lyyt­tis­ta kes­kus­te­lua islamin sisäi­sis­tä valta-asetelmista.

Vaihtoehtoinen turvallinen tila

Vallan teema näkyy vahvasti Mrouén ja Elfadlin kes­kus­te­lus­sa liittyen mos­kei­joi­hin ja rukous­huo­nei­siin. He nostavat esi­mer­kik­si Helsingin suur­mos­kei­ja-hankkeen ongel­mal­li­suu­den ja rajal­li­sen kes­kus­te­lun, jossa muslimien moni­nai­suut­ta ei huomioitu. Hanke kaatui lopulta siihen, että rahoi­tuk­sen alkuperä nähtiin liian kysee­na­lai­se­na. Mroué ja Elfadl kysyvät kuitenkin, kenelle moskeija olisi ollut tur­val­li­nen? Islamin rukous­pai­kat ovat pyhiä tiloja, mutta queer-mus­li­mil­le asia ei ole niin yksinkertainen.

”On ironista, että pyhän kuukauden aikana vel­voi­te­taan yhdessä olemista ja mos­kei­jas­ta käymistä, mutta eihän queer-henkilönä tai muun­su­ku­puo­li­se­na ihmisenä voi mennä mos­kei­jaan täällä. Sen osan itsestään joutuu täysin sulkemaan pois. Ne tilat ei edusta minulle rajatonta pyhyyttä, kun jo heti portilla rajataan pois. Vaikka pääsisit sisälle, hen­ki­ses­ti sinut on rajattu ulos jo kauan aikaa sitten.”

Keskustelu tur­val­li­ses­ta paikasta har­joit­taa uskontoa on entistä ajan­koh­tai­sem­pi juh­la­py­hien aikana. Kyse on aina siitä, voiko queer-muslimina osal­lis­tua johonkin, joka on jollekin muulle hyvää ja pyhää mutta itselle ulos­sul­ke­vaa ja toksista.

Myös mos­kei­joi­den tur­vat­to­muu­den ja ulos­sul­ke­vuu­den kri­ti­soin­ti on vaikeaa, sillä toisinaan kaikki islamiin koh­dis­tu­va kritiikki pyritään näkemään isla­mo­fo­bia­na. Mroué kertoo, että monet eivät halua kri­ti­soi­da muslimien toisiinsa koh­dis­ta­maa rasismia tai uskonnon eksklusii­vi­suut­ta, sillä he pelkäävät lei­mau­tu­mis­ta isla­mo­fo­bi­sik­si. Mutta mikä on ansaittua kri­tiik­kiä ja mikä islamofobiaa?

Islamin opetusten mukaan moskeija on rau­hoit­tu­mi­sen paikka ja sosi­aa­li­nen paikka, jossa yhteisön jäsenet kokoon­tu­vat yhteen. Jos sinne ei ole ter­ve­tul­lut, voi vaih­toeh­toi­sen hen­gel­li­sen ja tur­val­li­sen tilan voi Mrouén ja Elfadlin mukaan löytää myös sisältään tai luoda itse.

”Olemme miet­ti­neet sellaista tur­val­lis­ta tilaa itsensä, oman perheen ja ystävien kanssa. Se moskeija löytyy muu­al­ta­kin kuin fyy­si­ses­ti jostakin ker­ho­huo­nees­ta. Silloin joutuu raken­ta­maan itse vaih­toeh­toi­set tur­val­li­set tilat, kun ei pääse fyysisiin kon­kreet­ti­siin tiloihin. Tällaisen vaih­toeh­to B:n on joutunut tekemään, koska joku on sulkenut oven edestä.”

Mrouén mukaan kysymys kuuluukin, kuinka pitkään uskonnon siivellä voidaan hyväksyä rasismi ja pois­sul­ke­vat tilat. Myös mediassa on viime aikoina kes­kus­tel­tu uskonnon varjolla tapah­tu­vas­ta syr­jin­näs­tä, kun kan­san­edus­ta­ja Päivi Räsänen on saanut syytteen kii­hot­ta­mi­ses­ta kan­san­ryh­mää vastaan homoutta ja uskontoa käsit­te­le­vis­tä puheis­taan ja kirjoituksistaan. 

Kristinuskon parissa Suomessa on alettu kes­kus­tel­la siitä, voiko uskon­non­va­pau­del­la oikeuttaa vähem­mis­tö­jen syrjinnän. Tätä kes­kus­te­lua tarvitaan myös muiden uskon­to­kun­tien piirissä. Jo se, että tur­val­li­sen tilan tarpeesta täytyy puhua, kertoo siitä, miten paljon tur­vat­to­muut­ta oman uskonnon har­joit­ta­mi­seen voi liittyä.

delia-giandeini-NXhA1buHh7M-unsplash-2

Islamin opetus kaipaa moninaisuutta

Uskonnon ongel­mal­lis­ten kohtien kehit­tä­mi­ses­sä todella suuri merkitys on sillä, ketkä uskontoa opettavat. Suomessa islamia opetetaan koulussa ja sillä, keitä opet­ta­jik­si valmistuu, on Mrouén ja Elfadlin mielestä suuri merkitys. Nykyään islamin opet­ta­jien ei tarvitse itse olla muslimeja ja opetuksen tulee olla tun­nus­tuk­se­ton­ta, kuten muissakin uskonnon opetuksen oppi­mää­ris­sä Suomessa. 

Mrouén ja Elfadlin mielestä ope­tuk­ses­sa ei useinkaan tuoda esiin islamin moni­nai­suut­ta. Monesti perus­o­pe­tus pohjaa totut­tui­hin näke­myk­siin siitä, mikä on oikeaa islamia. Islam esitetään edelleen osin mono­liit­ti­na ja uskonnon ope­tuk­ses­sa tuodaan esiin kapea tapa tulkita Koraania. Ajatellaan, että queer-teemat eivät kuulu uskonnon ope­tuk­seen tai islamiin, eivätkä ole osa oikeaa islamia. 

”Haluaisin, että islamin ope­tuk­seen lisät­täi­siin se, että myös queer-muslimeja on olemassa, että ei ole vain shiioja, sunneja ja suufeja. Haluaisin, että otetaan lapsen iden­ti­tee­tin kannalta laajempi ote ja näh­täi­siin, miten uskonto voi tukea sitä. Silloin kun ope­tus­suun­ni­tel­mas­sa lukee, että islamin ope­tuk­ses­sa käsi­tel­lään queer-näkö­kul­maa, femi­nis­miä ja nais­mys­tik­ko­ja, niin myös yksi­tyis­ten oppi­kir­jo­ja tekevien tahojen täytyy tuottaa kirjoja sen mukaan.” 

Elfadlin mukaan islamin oppi­ma­te­ri­aa­le­ja tulisi kehittää. Myös niissä tulisi tuoda esiin näkemystä siitä, että uskonto ei ole hete­ro­nor­ma­tii­vis­ta vaikka monesti kes­ki­ty­tään puhumaan miehenä ja vaimona ole­mi­ses­ta, lisään­ty­mi­ses­tä ja per­he­kes­kei­syy­des­tä. Mrouén ja Elfadlin mukaan olisi etu, että myös hen­gel­li­syy­del­lä voi­tai­siin tukea mie­len­ter­veyt­tä ja uskon­non­ope­tus voisi olla elä­män­kat­so­mus­ta avartavaa usealla tapaa. Uskonnonopetus voisi olla yhteis­kun­taan oppimista laajemmin. Mroué ja Elfadl toi­voi­si­vat kouluihin vie­rai­le­maan myös erilaisia muslimeja – ja menisivät itse mielellään.

Elfadlin mielestä etenkin käsitystä siitä, ketkä kaikki ovat muslimeja, täytyisi laajentaa. Jotta kenenkään ei tar­vit­si­si pelätä oman iden­ti­teet­tin­sä tai uskon­ton­sa takia syr­ji­tyk­si tulemista. Jotta riip­pu­mat­ta suku­puo­les­ta tai sek­su­aa­li­ses­ta suun­tau­tu­mi­ses­ta voisi olla muslimi ja turvassa.

Lisää tietoa Islamia Queeristi ‑hank­kees­ta löytyy hankkeen koti­si­vul­ta https://​www​.isla​miaqu​ee​ris​ti​.fi/. Hanketta voi seurata Instagramissa @islamiaqueeristi. Hanketta rahoittaa Koneen Säätiö vuosina 2019 – 2021.

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3

Kirjoittaja

Annika Lepistö on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineesta Helsingin yliopistosta. Hän työskentelee antropologina yrityssektorilla ja tuottaa etnografista elokuvafestivaali Cultureelsia. Gradussaan Annika käsitteli queer-sukulaisuutta, intersektionaalisuutta ja sosiaalista sijaintia Meksikossa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen käsitys miessukupuolen paremmuudesta on vaikuttanut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kyseenalaistetaan ja Jeesuksen hahmo puretaan miehisistä kahleistaan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.

Biseksuaalisuus on käsitteenä vakiintunut, mutta panseksuaalisuus on monille vieras ilmiö. Millaisia kokemuksia nämä toisiinsa limittyneet käsitteet kuvaavat? Yksi keskeinen erottava tekijä on se, miten pan- ja biseksuaalit painottavat sukupuolen merkitystä itselleen.

Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asuttamiaan zapoteekkialueita on mediassa kuvattu jopa muxejen paratiisiksi. Sukupuoli, seksuaalisuus ja muxejen rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia.