Millainen on Jeesus, jonka luulet tuntevasi?

Jeesusta pidetään ole­tusar­voi­ses­ti val­koi­se­na miehenä. Tätä on perus­tel­tu kie­lio­pil­la ja evan­ke­liu­mien kuvauk­sil­la ”Jumalan Pojasta”. Myös hege­mo­ni­nen käsitys mies­su­ku­puo­len parem­muu­des­ta on vai­kut­ta­nut Jeesus-kuvaan. Mitä tapahtuu, kun tämä kuva kysee­na­lais­te­taan ja Jeesuksen hahmo puretaan mie­hi­sis­tä kah­leis­taan? Alta paljastuu Jeesus, joka on queer.

Jeesuksen nimen kuullessa monelle nousee mieleen kuva ihmisestä. Millainen on sinun kuvasi? Onko sinun Jeesuksellasi vaalea iho? Miltä hänen kasvonsa näyttävät? Onko hänellä parta vai näyttääkö hän vieläkin nuo­rem­mal­ta? Onko hänellä pitkät vaaleat hiukset ja pitkä valkoinen kaapu päällä? Vai onko hän alaston ja roikkuu ristillä?


Onko sinun Jeesuksesi hetero, homo vai jotain muuta? Oletko mää­ri­tel­lyt hänen sek­su­aa­li­suu­ten­sa? Onko hän trans­su­ku­puo­li­nen tai cis­su­ku­puo­li­nen? Onko hän queer?


Queer viittaa meihin, jotka mää­rit­te­lem­me itsemme hete­ro­sek­su­aa­li­suu­den ja/​tai cis­su­ku­puo­li­suu­den ulko­puo­lel­le. Yliopistokontekstissa queer-tutkimus tar­kas­te­lee kriit­ti­ses­ti suku­puol­ta ja sek­su­aa­li­suut­ta. Tutkimuksessa queer-teoriaa käytetään laajemmin yhteis­kun­nal­lis­ten ja eri­tyi­ses­ti suku­puo­len ja sek­su­aa­li­suu­den nor­ma­tii­vis­ten raken­tei­den pur­ka­mi­seen. Queer-tutkija voi poimia tut­ki­musai­heen­sa lähes mistä tahansa – myös Raamatusta.


Oma tut­ki­muk­se­ni pyrkii purkamaan Jeesuksen hahmoon lii­tet­ty­jä hege­mo­ni­sia mää­ri­tel­miä hänen ruu­miis­taan ja suku­puo­les­taan. En pyri mää­rit­te­le­mään Jeesuksen suku­puol­ta mihinkään tiettyyn kate­go­ri­aan, vaan pyrin purkamaan käsi­tyk­sen Jeesuksen ole­te­tus­ta miessukupuolesta.

Onko hän queer?

Sukupuolen käsite on valtava ja moni­nai­nen – täs­mäl­li­sem­pää olisikin puhua suku­puo­lis­ta monikossa. Sukupuolia nimittäin on monia, ja lisäksi yksilön sukupuoli voi olla moni­nai­nen ja muuttuva. Queeriä voidaan käyttää itseil­mai­sun terminä, jolloin se saattaa tar­koit­taa sateen­var­jo­kä­si­tet­tä kaikelle nor­ma­tii­vi­sen suku­puo­li­suu­den tai sek­su­aa­li­suu­den ulko­puo­li­sel­le koke­muk­sel­le. Queer käsit­tee­nä voi myös ilmaista yksin­ker­tai­ses­ti halua olla mää­rit­te­le­mät­tä itseään sen enempää.


Queer-teoria keskittyy suku­puo­len ja sek­su­aa­li­suu­den mää­rit­te­lyn sijaan suun­taa­maan katseensa niihin val­ta­ra­ken­tei­siin, jotka mää­rit­te­le­vät ”oikean­lai­sen” suku­puo­len ja sek­su­aa­li­suu­den. Queer-teorian perus­läh­tö­koh­tiin kuuluu kri­ti­soi­da näkemystä, jonka mukaan suku­puo­lia olisi vain kaksi ja hete­ro­sek­su­aa­li­suus olisi ainoa oikea sek­su­aa­li­suu­den muoto.


Para­dok­saa­li­ses­ti queer myös pakenee mää­ri­tel­miä ja tahtoo pysyä mää­ri­tel­mien ulko­puo­lel­la. Se tekeekin queerin tarkasta mää­rit­te­lys­tä mahdotonta.

Henkilö pitää kädessään kylttiä, jossa lukee sateenkaarivärein englanniksi kirjoitettuna: "Hello, my pronouns are ___/___"

Queer-teologiaa on har­joi­tet­tu etenkin Yhdysvalloissa yli­opis­tois­sa ja kir­kol­li­sis­sa ympy­röis­sä jo 1990-lopulta lähtien. Queer-teologian juuret ovat vahvasti vapau­tuk­sen teo­lo­gias­sa ja homo­teo­lo­gias­sa. Alkuvuosinaan queer-teologia pyrki paran­ta­maan homojen asemaa kirkossa ja esi­mer­kik­si “selit­tä­mään pois” ne kohdat Raamatusta, jotka voitiin tulkita homo­vas­tai­ses­ti.


Tämä eroaa paljon siitä, miten queer-tut­ki­muk­sen kanssa työs­ken­nel­lään suo­ma­lai­sis­sa yli­opis­tois­sa tänä päivänä. Raamattuun koh­dis­tu­va queer-tutkimus auttaa katsomaan tekstien takaa löytyviä val­ta­ra­ken­tei­ta ja hie­rar­kioi­ta ja purkamaan näitä.


Oma läh­tö­koh­ta­ni queer-tut­ki­muk­ses­ta perustuu his­to­rioit­si­ja David Halperinin mää­ri­tel­mään, että queer on ”kaikkea normaalia vastaan”. Tämä läh­tö­koh­ta laajentaa queerin hori­sont­tia myös suku­puo­len ja sek­su­aa­li­suu­den ulko­puo­lel­le ja mah­dol­lis­taa vaikkapa Jeesuksen hahmon laajemman tut­ki­mi­sen queer-näkö­kul­mas­ta käsin.


Tällöin katseen voi kohdistaa kaikkeen Jeesukseen liit­ty­vään ”outouteen” eikä pel­käs­tään sen poh­ti­mi­seen, oliko Jeesus mies vai ei. Muutenkin, ”outous”, ”vinous” ja ”pervous” ovat hyviä suo­men­kie­li­siä mää­ri­tel­miä queerille.

Onko hän valkoinen?

Taiteilijoiden luoma kuva Jeesuksesta on vai­kut­ta­nut käsi­tyk­siin Jeesuksen ulko­näös­tä ammoi­sis­ta ajoista lähtien, vaikka kir­jal­li­sia kuvauksia Jeesuksen ulko­näös­tä ei Uudesta tes­ta­men­tis­ta löydy. On selvää, että taiteen tekeminen on his­to­rias­sa ollut vain muutamien miesten etuoikeus ja näillä miehillä on ollut valta päättää, mil­lai­se­na he haluavat näyttää maailman.


Varhai­sim­mis­ta kuvauk­sis­ta lähtien Jeesus-taidetta on yhdis­tä­nyt sym­bo­li­nen kuvaus­ta­pa. Koska varmoja lähteitä ei ole, on varmempaa kuvata Jeesusta ja jumalaa sym­bo­li­ses­ti. Ikonien tarkoitus ei ole edes ollut kuvata Jeesuksen ulkonäköä vaan tehdä hänestä sen näköinen, että katsoja tunnistaa kuvan Jeesukseksi.


Kuitenkin pik­ku­hil­jaa tai­tei­li­joi­den luomat kuvat ovat vai­kut­ta­neet myös siihen, miltä Jeesuksen aja­tel­laan näyt­tä­neen. Ja nämä kuvat ovat näyt­tä­neet teki­jöil­tään. Suomalaisessa kon­teks­tis­sa valta-asemaan päässeet kuvat kuvaavat Jeesuksen hyvin val­koi­se­na.


On kuitenkin liian euro­sent­ris­tä uskotella, että taiteessa kuvattu Jeesus on aina ja kaik­kial­la val­koi­hoi­nen. Vaikka suo­ma­lais­ten lute­ri­lais­ten kirkkojen alt­ta­ri­tau­luik­si päätyneet tai museoiden klas­sik­ko­gal­le­riois­sa roikkuvat tai­de­teok­set kuvaavat Jeesuksen val­koi­se­na, ei se kerro taiteen todel­li­ses­ta moni­muo­toi­suu­des­ta. Enemmän se kertoo siitä, keiden tai­tei­li­joi­den töitä on arvos­tet­tu ja haluttu nostaa esille.


Kolo­nia­lis­min vai­ku­tus­ta ei voi kiistää, kun miettii syitä sille, miksi valkoinen Jeesus on noussut kaikkein suo­si­tuim­mak­si kuvaksi. Länsimaiset kuvat Jeesuksesta ovat saaneet suh­teet­to­man suuren jalan­si­jan euroop­pa­lai­ses­sa taiteessa — vaikka samaan aikaan kuvat mustasta Jeesuksesta ovat olleet käytössä esi­mer­kik­si mustien ame­rik­ka­lais­ten kris­til­li­sis­sä kirkkotiloissa.

Tummaihoinen, orjantappurapäinen naisoletettu Jeesus katsoo uhmakkaan ja kärsivän näköisenä eteensä. Kultaisella meikillä on maalattu kyyneliä kasvoille.

Uuden tes­ta­men­tin perus­teel­la Jeesuksen ulko­näös­tä voidaan löytää pieni vihje hänen van­git­se­mis­taan kuvaa­vas­ta koh­tauk­ses­ta. Evankeliumit kertovat, kuinka Juudas Iskariotin tuli suudella Jeesusta, jotta sotilaat pystyivät van­git­se­maan oikean ihmisen.


Tästä voidaan päätellä, että Jeesus näytti samalta kuin muut aika­lai­sen­sa noin 2000 vuotta sitten Galilean alueella. Jos Jeesuksen ulkonäkö olisi radi­kaa­lis­ti poikennut pai­kal­lis­ten ulko­näös­tä, se olisi hyvin toden­nä­köi­ses­ti kirjattu muistiin (ja van­git­si­jat olisivat välit­tö­mäs­ti tienneet, kenet pidättää).


Jeesuksen ulko­näös­tä ei kui­ten­kaan ole yhtään suoraa mainintaa Uuden tes­ta­men­tin kaanoniin pää­ty­neis­sä kir­joi­tuk­sis­sa. Näitä kir­joi­tuk­sia voidaan pitää his­to­rial­li­ses­ti kaikkein tar­kim­pi­na kuvauk­si­na Jeesuksesta, vaikkakin esi­mer­kik­si evan­ke­liu­mit ovat saa­vut­ta­neet lopul­li­sen muotonsa vasta 40 – 80 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.


Vaikka Jeesuksen ulko­näös­tä löytyisi tarkempi kuvaus, nykyisen suku­puol­ten moni­nai­suu­den ymmär­tä­mi­sen kannalta hänen suku­puo­len­sa päät­te­le­mi­nen ulko­näös­tä on yksi­se­lit­tei­ses­ti väärin. Kenenkään suku­puol­ta ei voida mää­ri­tel­lä ulkonäön perus­teel­la.


Koska his­to­rial­li­sen Jeesuksen suku­puo­li­ko­ke­muk­siin on mahdoton päästä enää käsiksi (kuinka huikeaa olisikaan raa­ma­tun­tut­ki­jal­le päästä oikeasti haas­tat­te­le­maan tut­ki­mus­koh­det­taan), tut­kit­ta­vak­si jää ainoas­taan Jeesuksen hahmo ja sen ruu­miil­li­suu­den ja suku­puo­len repre­sen­taa­tiot. Koska nämäkin löydökset ovat har­vi­nai­sia läh­de­teks­tis­sä­ni Johanneksen evan­ke­liu­mis­sa, vaih­toeh­dok­si jää pitkälti tutkia hiljaisuutta.

Onko hän maskuliininen?

Jeesus ei toistanut toi­min­nas­saan tietyn suku­puo­len rooleja. Hän siunasi lapsia, söi yhdessä monen­lais­ten ihmisten kanssa, osoitti inhi­mil­li­syyt­tä yhteisön hyl­jek­sit­ty­jä kohtaan, kes­kus­te­li kah­des­taan sama­ria­lai­sen naisen kanssa (juu­ta­lai­set eivät seu­rus­tel­leet sama­ria­lais­ten kanssa eikä yksin liikkuvan naisen tullut puhua yksin liik­ku­val­le miehelle), pelasti avio­ri­kok­ses­ta tavatun naisen kuo­le­mal­ta ja esi­mer­kik­si pesi ope­tus­las­ten­sa jalat.


Jeesuksen kerrotaan rakas­ta­neen Lasarusta ja itkeneen tämän kuolemaa. Viimeisellä ehtool­li­sel­la Jeesukselle rakas, nimet­tö­mäk­si jäävä ope­tus­lap­si on nojau­tu­nee­na Jeesuksen rintaa vasten, ja ennen kuo­le­maan­sa Jeesus määrää tämän pitämään huolta äidistään. Jeesuksen elämän rak­kaim­mas­ta ihmisestä tulee hänen kuo­le­man­sa jälkeen Jeesuksen äidin uusi poika, per­heen­jä­sen. Kyseessä täytyi siis olla todella läheinen ihminen.


Erityi­ses­ti ope­tus­las­ten jalkojen pesu aiheutti jo aika­lai­sis­sa häm­men­nys­tä, sillä rooli kuului perin­tei­ses­ti orjille tai naisille. Teko voitiin tulkita alis­tu­vak­si ja näin epä­mie­hek­kääk­si. Jeesusta ei kui­ten­kaan häiritse astua tähän alis­tu­vaan rooliin. Jalkojen pesu on hänelle rak­kau­de­no­soi­tus ope­tus­lap­sia kohtaan.


Kohtauksen voi myös tulkita niin, että Jeesus ottaa alhai­sem­man roolin osoit­taak­seen, että kaikki ihmiset ovat yhden­ver­tai­sia keskenään. Edes Jeesus, ope­tus­las­ten johtaja ja jumalan poika, ei toista val­ta­hie­rar­kioi­ta suku­puo­len ja luokan osalta. Hän purkaa ne aset­tu­mal­la itse naisen ja orjan rooliin.

Taiteilija maalaa asfaltille mallista kuvaa Jeesuksesta. Kuvan Jeesus on valkoihoinen mies, mutta melko androgyynin näköinen lukuunottamatta pientä partatupsua leuan alla. Maalatusta kuvasta on vielä vaikea nähdä Jeesuksen sukupuolta, sillä on kesken.

Sukupuolentutkimuksessa on jo pitkään käytetty suku­puo­len käsitteen mää­rit­te­lyn apuna kate­go­rioi­ta bio­lo­gi­nen ja sosi­aa­li­nen sukupuoli, mikä tekee englan­nin­kie­li­ses­sä maa­il­mas­sa selväksi käsit­tei­den sex ja gender erot. Sukupuolen jakaminen näihin kate­go­rioi­hin on kysee­na­lais­tet­tu tut­ki­muk­ses­sa vuo­si­kym­me­niä sitten, mutta Jeesuksen ja muiden jumal­hah­mo­jen kohdalla tut­ki­muk­sen avuksi voidaan lisätä ajatus kos­mi­ses­ta ruumiista.


Siinä missä bio­lo­gi­nen ja sosi­aa­li­nen ruumis ymmär­re­tään suku­puo­li­sik­si tai vähintään suku­puo­li­te­tuik­si, kosmisen ruumis ei sitä ole. Se on ruumis, joka on suhteessa jumalaan, dogmeihin ja oppeihin. Jeesuksen ruumis on kuin pro­to­tyyp­pi kos­mi­ses­ta ruumiista. Vaikka Jeesuksella oli maallinen ruumis, hän ei ollut yksi­no­maan ihminen. Häneen vaikutti aina myös juma­lal­li­nen kosminen ulot­tu­vuus.


Jeesus ei koskaan ollut joko ihminen tai jumala, hän oli aina sekä ihminen että jumala. Yhden luonnon sijaan hänellä oli kaksi erilaista luontoa, mikä teki Jeesuksesta ihmisen ja jumalan hybridin. Kuinka tällainen ainut­ker­tai­nen hybridi voi­tai­siin alistaa yksin­ker­tai­sen kate­go­rian ”mies” alle?

Onko hänellä ruumis?

Jeesuksen ruumis muuttui lukuisia kertoja hänen elämänsä aikana. Tutkimuksessa puhutaan ”siir­ty­mis­tä”, jotka kuvaavat Jeesuksen ruumiin muun­tu­mis­ta yhdestä toiseen.


Jeesus opettaa ope­tus­lap­sil­leen elämän leivästä ja kuvaa, kuinka hänen oma ruumiinsa muuntuu leiväksi, joka lopulta murretaan ja syödään. Jeesus sanoo ”Minun lihani on todel­li­nen ruoka, minun vereni on todel­li­nen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (6:55 – 56).


Tätä puhetta voidaan pitää puhtaasti sym­bo­li­se­na, kuten esi­mer­kik­si evankelis-lute­ri­lai­nen ehtool­lis­kä­si­tys opettaa. Queer-tut­ki­muk­sen näkö­kul­mas­ta asiaa voidaan katsoa myös katolisen kirkon ehtool­lis­kä­si­tyk­sen mukai­ses­ti kon­kreet­ti­se­na Jeesuksen ruumiin siir­ty­mä­nä. Jeesus voi ulottaa fyysisen ruumiinsa koskemaan sen ulko­puo­li­sia asioita, kuten leipää. Näin ollen leivästä tulee myös osa Jeesuksen ruumista.


Siinä hetkessä Jeesuksen ruumis koettelee kaikkia tun­net­tu­ja rajoja niin suku­puo­li­suu­den, ihmi­syy­den kuin juma­luu­den osalta. Jeesuksen ruumis ei kritisoi ainoas­taan binää­ri­siä suku­puo­lia vaan koko suku­puo­li­jär­jes­tel­mää – ja hylkää suku­puo­len koko­nai­suu­des­saan.


Yhdessä väi­tös­kir­jaa­ni kuu­lu­vas­sa artik­ke­lis­sa olen kehit­tä­mäs­sä ajatusta, jossa Jeesuksen ruumis nähdään poly­mor­fi­se­na (”monta muotoa”). Tämä näkökulma korostaa suku­puo­li­suu­des­ta vapaata ruu­miil­li­suut­ta, joka on liik­kees­sä eikä ole sidottu tiet­tyi­hin kate­go­rioi­hin.


Esimer­kik­si apok­ry­fi­ses­sa Johanneksen teoissa Jeesuksen ope­tus­lap­set Johannes ja Jaakob näkevät Jeesuksen saman­ai­kai­ses­ti eri hahmoina. Varhaisen kris­ti­nus­kon tutkija Istvan Czachesz onkin sanonut poly­mor­fian edustavan laajalle levin­nyt­tä ideaa, jonka mukaan juma­lal­li­sil­la olen­noil­la ei ole yhtä vakiin­tu­nut­ta ulko­muo­toa, vaan he voivat ilmentää itseään monilla eri muodoilla.

Jeesuksen liha ja veri, ehtoollisleipä ja pikari pellavaliinalla tummaa taustaa vasten. Pkarissa on sateenkaaren pää.

Esimerkkejä poly­mor­fias­ta voidaan löytää myös Johanneksen evan­ke­liu­mis­ta. Jeesuksen kuoleman jälkeiset päivät sisäl­tä­vät monia hyvin erikoisia koh­taa­mi­sia ylös­nous­seen Jeesuksen kanssa. Magdalan Maria on ensim­mäi­nen todistaja tyhjällä haudalla. Pian samassa koh­tauk­ses­sa Jeesus ilmestyy Marialle, joka ei tunnista Jeesusta vaan luulee häntä puu­tar­hu­rik­si. Kohtaus jatkuu, ja Jeesus sanoo ”Älä koske minuun. Minä en ole vielä noussut Isän luo.” (20:17). Seuraavassa hetkessä kerrotaan, kuinka ope­tus­lap­set ovat kokoon­tu­neet lukit­tu­jen ovien takana, kun Jeesus ilmestyy keskelle heitä ovien läpi. Jeesus myös näyttää ope­tus­lap­sil­le käsiensä ja kylkensä haavat.


Jeesuk­sel­la on olemassa jon­ki­nas­tei­nen ruumis, koska ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen jäljet ovat olemassa ja näh­tä­vis­sä. Kuitenkin tämä ruumis on erilainen kuin taval­li­sen ihmisen, koska se läpäisee kiinteät esteet kuten ovet. Maria ei saa koskea Jeesukseen, koska Jeesus ei ”ole vielä noussut Isän luo”.


Mitä tämä merkitsee? Onko Jeesuksen ruumis jon­kin­lai­ses­sa tran­si­tios­sa? Ei täysin tai­vaal­li­nen mutta ei täysin ihmisen ruumis? Jos edes Jeesuksen lähimmät ope­tus­lap­set eivät tun­nis­ta­neet häntä, miten kukaan muukaan voisi tietää, miltä hän näytti?


Ylös­nous­seen Jeesuksen ruumis onkin oiva esimerkki poly­mor­fias­ta. Jeesuksen sukupuoli tuntuu täysin epä­olen­nai­sel­ta kysy­myk­sel­tä, kun edes Jeesuksen ruumis tai ulkoinen olemus eivät ole määriteltävissä.

Onko hänellä sukupuolta?

Galatalaiskirjeestä löytyy vahva viittaus Jeesuksen inklusii­vi­seen ruu­mii­seen. ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kas­tet­tu­ja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juu­ta­lai­nen vai kreik­ka­lai­nen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:26 – 28).


Tähän kohtaan pohjautuu usein tulkinta, jonka mukaan Jeesuksessa yhdis­ty­vät kaikki suku­puo­let eikä suku­puo­lel­la ole min­kään­lais­ta väliä pelas­tuk­ses­sa. Jos siis ihmiset ovat ”Kristuksessa yhtä”, kuinka se vaikuttaa Jeesukseen ja hänen ruumiiseensa?


Jos ihminen ymmär­re­tään Jumalan kuvana, Galatalaiskirjeen kohta antaa ymmärtää, että kai­ken­lai­set ja kaiken suku­puo­li­set ihmiset ovat myös Jeesuksen kuvia ja Jeesuksen kuva on samoin kaikkien ihmisten näköinen. Kristinuskon oppien mukaan Jeesuksen aja­tel­laan olleen aina olemassa jumalan mielessä, joten Jeesus on ollut osallinen jo jumalan luo­mis­työs­sä. Tämäkin on osoitus siitä, että Jeesus tuntee kaikki luomansa ihmiset, joten hän varmasti tuntee myös ihmisten eri­lai­suu­den kirjon.

Vaalea, pitkähiuksinen miesoletettu, kuin Jeesuksen arkkityyppi, katsoo eteerisesti oikealle. Hän on puheutunut valkoiseen puhvihihaiseen paitaan valkoinen helminauha kaulassaan ja luomilla vaaleanpunaista glitter-väriä.

Ihmisten luontoa määrittää halu selittää asiat itselle ymmär­ret­tä­vik­si. Asioiden nimeä­mi­nen ja mää­rit­te­ly luo turvaa, sillä usein tun­te­ma­ton­ta ja nimeä­mä­tön­tä pelätään, se nähdään vieraana ja vaa­ral­li­se­na. Sama halu mää­rit­te­lyyn koskee myös jumalan ja Jeesuksen suku­puol­ta. Vaikka moni varmasti ymmärtää, että jumalan kaltainen onto­lo­gi­nen olento eroaa taval­li­ses­ta ihmisestä hyvin paljon, hänet halutaan alistaa help­poi­hin kate­go­rioi­hin. Halu kate­go­ri­soi­da Jeesuksen sukupuoli koskee myös (queer)tutkijoita. Esimerkiksi femi­nis­ti­teo­lo­gi Virginia Mollenkott on mää­ri­tel­lyt Jeesuksen tut­ki­muk­ses­saan inter­su­ku­puo­li­sek­si.


Jumalan sukupuoli ei ole yksin­ker­tai­ses­ti mää­ri­tel­tä­vis­sä. Voisi jopa sanoa, ettei sitä ole olemassa. Sama koskee Jeesuksen suku­puol­ta. Se ei ole jaet­ta­vis­sa kahteen joko-tai ‑kate­go­ri­aan, joista toinen on oikea ja toinen väärä, vaikka binää­ri­syys onkin ollut val­lit­se­va normi suku­puo­les­ta puhut­taes­sa.


Mikään ei pakota pitämään kiinni niistä käsi­tyk­sis­tä, joiden mukaan jumala ja Jeesus ovat miehiä. Ei ole olemassa yksi­se­lit­tei­siä ”todis­tei­ta” siitä, mitä suku­puol­ta jumala ja Jeesus edustavat. Ei ole olemassa heidän omia sanojaan tai edes aika­lais­ten mää­ri­tel­miä. Kaikki Jeesuksen suku­puo­leen liittyvät määreet voidaan purkaa ja kysee­na­lais­taa, ja queer-tutkimus on siihen mitä oival­li­sin keino. Kysynkin vielä uudestaan: onko Jeesus todella sellainen, kuin kuvittelit?

  1. Moona Kinnunen, 2019: Queer-tutkimus ja ekse­ge­tiik­ka. Teoksessa Sukupuoli Raamatun maa­il­mas­sa. Toim. Elisa Uusimäki ja Susanna Asikainen.
  2. Oscar Ortiz-Nieminen, 2016: Kiero katse Kristukseen. Queer-teo­lo­gi­sia näkö­kul­mia nyky­tai­teen kum­mal­li­siin Jeesus-hahmoihin. Tahiti-lehti.
  3. Petri Merenlahti, 2015: Jeesus, mas­ku­lii­ni­suus ja queer: Miestutkimuksen näkö­kul­mia Raamattuun. Teoksessa Uskonnon ja suku­puo­len ris­teyk­siä. Toim. Johanna Ahonen ja Elina Vuola.
  4. Susannah Cornwall, 2011: Controversies in Queer Theology.
  5. Helsingin Sanomat: Valkoinen vale. Mielikuva vaa­le­ai­hoi­ses­ta ja pit­kä­hiuk­si­ses­ta Jeesuksesta on kum­mal­li­sen vakiin­tu­nut taiteessa, sillä emme tiedä Jeesuksen ulko­näös­tä juuri mitään.

Kirjoittaja

Moona Kinnunen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmassa. Väitöskirjassaan Kinnunen tutkii Jeesuksen ruumiin ilmentymiä ja purkaa queer-tutkimuksen työkaluin Jeesuksen oletettua miessukupuolta. Tutkimuksellaan Kinnunen haluaa kyseenalaistaa raamatuntutkimuksen konventiot ja viedä eteenpäin suomalaista queer-tutkimusta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Biseksuaalisuus on käsitteenä vakiintunut, mutta panseksuaalisuus on monille vieras ilmiö. Millaisia kokemuksia nämä toisiinsa limittyneet käsitteet kuvaavat? Yksi keskeinen erottava tekijä on se, miten pan- ja biseksuaalit painottavat sukupuolen merkitystä itselleen.

Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asuttamiaan zapoteekkialueita on mediassa kuvattu jopa muxejen paratiisiksi. Sukupuoli, seksuaalisuus ja muxejen rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia.