Valtioita ymmärtää parhaiten länsimaiset taustaoletukset purkamalla

Valtiot ja niiden tutkimus eivät eri­tyi­ses­ti kiin­nos­ta­neet minua nuo­rem­pa­na. Antropologian ja globaalin kehi­tys­tut­ki­muk­sen opis­ke­li­ja­na halusin tutustua afro­kuu­ba­lai­suu­teen, Latinalaisen Amerikan alku­pe­räis­kan­soi­hin ja ihmisten toi­vei­siin parem­mas­ta maailmasta. 

Kuitenkin juuri kiin­nos­tus vas­ta­rin­taan sekä yhteistyö akti­vis­tien kanssa toi minut tutkijana vallan äärelle. Enkä nyt puhu vallasta vain kaik­kial­le ulot­tu­vi­na hal­lin­ta­käy­tän­töi­nä ja tiedon ja asian­tun­ti­juu­den muotoina, kuten yhteis­kun­ta­tie­teis­sä usein nykyään aja­tel­laan, vaan myös auk­to­ri­teet­ti­na, alis­ta­mi­se­na ja väki­val­ta­na, jota valtio yhä monille – esi­mer­kik­si alku­pe­räis­kan­soil­le – merkitsee. 

Liian usein suo­ma­lai­ses­sa jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa – miksei tut­ki­muk­sis­sa­kin – Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan valtioita tulkitaan yleis­tä­vän mer­ki­tys­ke­hi­kon kautta. Siinä län­si­mai­nen valtio toimii mit­ta­puu­na hyvälle ja toi­mi­val­le yhteis­kun­nal­le, kun taas ei-län­si­mai­set valtiot ovat ”kehit­ty­viä”, ”hauraita” tai jopa ”romah­ta­nei­ta”. Tästä näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na valtio on yhteis­kun­nas­ta erillinen, sel­keä­ra­jai­nen toimija ja ins­ti­tuu­tio. Kuulostaa uni­ver­saa­lil­ta ja neut­raa­lil­ta, mutta sitä se ei ole. 

Valtioiden ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen tärkein anti itselleni on ollut se, että se on laa­jen­ta­nut ymmär­rys­tä­ni val­tioi­den moni­muo­toi­suu­des­ta ja niiden eri­lai­sis­ta pai­kal­li­sis­ta his­to­riois­ta ja asemista glo­baa­lis­sa maailmassa. 

Antropologiassa valtioita tutkitaan sel­lai­si­na kuin ne ihmisille ilmenevät, ilman län­si­mai­sia taus­tao­le­tuk­sia siitä, millaisia val­tioi­den tulisi olla. 

Valtion etno­gra­fi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa pääpaino on ihmisten omissa käsi­tyk­sis­sä ja koke­muk­sis­sa valtiosta sekä siinä, miten ihmiset toimivat vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa valtion kanssa, sen sisällä ja marginaaleissa. 

Tällä hetkellä puhutaan paljon auto­ri­ta­ris­min glo­baa­lis­ta yleistymisestä. 

Silloinkin kun tutkijan omat käsi­tyk­set siitä, miten valtion ja kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan väliset suhteet tulisi rakentaa tai mitä demo­kra­tia on, ovat ris­ti­rii­das­sa sen kanssa, mitä jossain valtiossa tapahtuu, auttaa pit­kä­ai­kai­nen etno­gra­fi­nen läsnäolo ihmisten elämässä valot­ta­maan niitä arjen käy­tän­tö­jä ja poliit­ti­sia päätöksiä, joissa esi­mer­kik­si auto­ri­tää­ri­syys alkaa vahvistua. Autoritäärisyys ei ole tie­tyn­lai­sen valtion tai kult­tuu­rin luon­nol­li­nen piirre, vaan usein seurausta his­to­rial­li­sis­ta krii­seis­tä ja niissä tehdyistä pää­tök­sis­tä, jotka vai­kut­ta­vat ihmisten arkeen.

Bolivialaisilla alku­pe­räis­kan­sa-akti­vis­teil­la ja poliit­ti­sil­la päät­tä­jil­lä, joiden parissa olen tehnyt etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta, oli suuria toiveita ja odotuksia uuden­lai­ses­ta valtiosta, joka olisi talou­del­li­ses­ti, sosi­aa­li­ses­ti ja eko­lo­gi­ses­ti hyvin­voi­va ja oikeu­den­mu­kai­nen. Vuonna 2006 Boliviassa alkoi aimara-kansaan kuuluvan pre­si­dent­ti Evo Moralesin johdolla moni­kan­sai­sen alku­pe­räis­kan­sa­val­tion (Estado Plurinacional) raken­ta­mi­nen. Hankkeen yhtenä tavoit­tee­na oli alku­pe­räis­kan­so­jen entistä laajempi itse­mää­rää­mi­soi­keus perin­tei­sis­tä alueis­taan ja niiden luonnonvaroista. 

Olin prosessin alussa mukana havain­noi­mas­sa valtion vir­kai­li­joi­den intoa rakentaa uutta, joskin myös vai­keuk­sia, vas­tus­tus­ta ja rasis­mia­kin, joita val­tion­hal­lin­nos­sa ilmeni. 

Uusien ja suo­sit­tu­jen tulon­siir­to-ohjelmien rahoitus raken­net­tiin luon­non­va­ro­jen viennistä saatujen vero­tu­lo­jen varaan. Kansainvälisen talous­krii­sin jäl­ki­mai­nin­geis­sa Bolivian valtion öljy- ja maa­kaa­su­yh­tiö kiihdytti toi­min­taan­sa yhdessä kii­na­lais­ten, bra­si­lia­lais­ten ja venezue­la­lais­ten sijoit­ta­jien kanssa monilla alku­pe­räis­kan­so­jen mailla, mikä johti konflik­tei­hin ja väkivaltaan. 

Havainnoituani, miten hyvistä aikeista huo­li­mat­ta valta keskittyy pik­ku­hil­jaa, kunnes sitä on lopulta lähes mah­do­ton­ta pysäyttää, tuntuvat sel­vä­ra­jai­set poli­tii­kan analyysin kate­go­riat liian yksinkertaistavilta.

Nyt en enää vaihtaisi tut­ki­mus­koh­det­ta­ni. Valtion etno­gra­fi­nen analyysi mah­dol­lis­taa laaja-alaisen ymmär­ryk­sen vallasta, poli­tii­kas­ta ja demo­kra­tias­ta alati muut­tu­vas­sa glo­baa­lis­sa maailmassa.

Bolivian valtion toinen viral­li­nen lippu on Andien alku­pe­räis­kan­so­jen wiphala-lippu.

Ranta, Eija 2021. Kohti eko­so­si­aa­li­sen yhtei­se­lon poli­tiik­kaa: Mitä voimme oppia alku­pe­räis­kan­soil­ta valtion uudis­ta­mi­ses­ta? Teoksessa Valtion ant­ro­po­lo­gi­aa: tut­ki­muk­sia ihmisten hal­lit­se­mi­ses­ta ja vas­ta­rin­nas­ta (toim. Tammisto & Wilenius). Helsinki: SKS. https://​oa​.finlit​.fi/​s​i​t​e​/​b​o​o​k​s​/​1​0​.​2​1​4​3​5​/​s​k​s​t​.​1​4​7​0​/​r​e​a​d​/​?​l​o​c​=​V​a​l​t​i​o​n​_​a​n​t​r​o​p​o​l​o​g​i​a​a​-​1​1​.​x​h​tml

Kirjoittaja

Eija Ranta on valtiotieteiden tohtori ja globaalin kehitystutkimuksen akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita Kansalaisuusutopiat globaalissa Etelässä (2019-2023) ja Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja rodullisuus Latinalaisessa Amerikassa (2021-2026).

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: