Valtioita ymmärtää parhaiten länsimaiset taustaoletukset purkamalla

Valtiot ja niiden tutkimus eivät eri­tyi­ses­ti kiin­nos­ta­neet minua nuo­rem­pa­na. Antropologian ja globaalin kehi­tys­tut­ki­muk­sen opis­ke­li­ja­na halusin tutustua afro­kuu­ba­lai­suu­teen, Latinalaisen Amerikan alku­pe­räis­kan­soi­hin ja ihmisten toi­vei­siin parem­mas­ta maailmasta. 

Kuitenkin juuri kiin­nos­tus vas­ta­rin­taan sekä yhteistyö akti­vis­tien kanssa toi minut tutkijana vallan äärelle. Enkä nyt puhu vallasta vain kaik­kial­le ulot­tu­vi­na hal­lin­ta­käy­tän­töi­nä ja tiedon ja asian­tun­ti­juu­den muotoina, kuten yhteis­kun­ta­tie­teis­sä usein nykyään aja­tel­laan, vaan myös auk­to­ri­teet­ti­na, alis­ta­mi­se­na ja väki­val­ta­na, jota valtio yhä monille – esi­mer­kik­si alku­pe­räis­kan­soil­le – merkitsee. 

Liian usein suo­ma­lai­ses­sa jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa – miksei tut­ki­muk­sis­sa­kin – Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan valtioita tulkitaan yleis­tä­vän mer­ki­tys­ke­hi­kon kautta. Siinä län­si­mai­nen valtio toimii mit­ta­puu­na hyvälle ja toi­mi­val­le yhteis­kun­nal­le, kun taas ei-län­si­mai­set valtiot ovat ”kehit­ty­viä”, ”hauraita” tai jopa ”romah­ta­nei­ta”. Tästä näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na valtio on yhteis­kun­nas­ta erillinen, sel­keä­ra­jai­nen toimija ja ins­ti­tuu­tio. Kuulostaa uni­ver­saa­lil­ta ja neut­raa­lil­ta, mutta sitä se ei ole. 

Valtioiden ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen tärkein anti itselleni on ollut se, että se on laa­jen­ta­nut ymmär­rys­tä­ni val­tioi­den moni­muo­toi­suu­des­ta ja niiden eri­lai­sis­ta pai­kal­li­sis­ta his­to­riois­ta ja asemista glo­baa­lis­sa maailmassa. 

Antropologiassa valtioita tutkitaan sel­lai­si­na kuin ne ihmisille ilmenevät, ilman län­si­mai­sia taus­tao­le­tuk­sia siitä, millaisia val­tioi­den tulisi olla. 

Valtion etno­gra­fi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa pääpaino on ihmisten omissa käsi­tyk­sis­sä ja koke­muk­sis­sa valtiosta sekä siinä, miten ihmiset toimivat vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa valtion kanssa, sen sisällä ja marginaaleissa. 

Tällä hetkellä puhutaan paljon auto­ri­ta­ris­min glo­baa­lis­ta yleistymisestä. 

Silloinkin kun tutkijan omat käsi­tyk­set siitä, miten valtion ja kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan väliset suhteet tulisi rakentaa tai mitä demo­kra­tia on, ovat ris­ti­rii­das­sa sen kanssa, mitä jossain valtiossa tapahtuu, auttaa pit­kä­ai­kai­nen etno­gra­fi­nen läsnäolo ihmisten elämässä valot­ta­maan niitä arjen käy­tän­tö­jä ja poliit­ti­sia päätöksiä, joissa esi­mer­kik­si auto­ri­tää­ri­syys alkaa vahvistua. Autoritäärisyys ei ole tie­tyn­lai­sen valtion tai kult­tuu­rin luon­nol­li­nen piirre, vaan usein seurausta his­to­rial­li­sis­ta krii­seis­tä ja niissä tehdyistä pää­tök­sis­tä, jotka vai­kut­ta­vat ihmisten arkeen.

Bolivialaisilla alku­pe­räis­kan­sa-akti­vis­teil­la ja poliit­ti­sil­la päät­tä­jil­lä, joiden parissa olen tehnyt etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta, oli suuria toiveita ja odotuksia uuden­lai­ses­ta valtiosta, joka olisi talou­del­li­ses­ti, sosi­aa­li­ses­ti ja eko­lo­gi­ses­ti hyvin­voi­va ja oikeu­den­mu­kai­nen. Vuonna 2006 Boliviassa alkoi aimara-kansaan kuuluvan pre­si­dent­ti Evo Moralesin johdolla moni­kan­sai­sen alku­pe­räis­kan­sa­val­tion (Estado Plurinacional) raken­ta­mi­nen. Hankkeen yhtenä tavoit­tee­na oli alku­pe­räis­kan­so­jen entistä laajempi itse­mää­rää­mi­soi­keus perin­tei­sis­tä alueis­taan ja niiden luonnonvaroista. 

Olin prosessin alussa mukana havain­noi­mas­sa valtion vir­kai­li­joi­den intoa rakentaa uutta, joskin myös vai­keuk­sia, vas­tus­tus­ta ja rasis­mia­kin, joita val­tion­hal­lin­nos­sa ilmeni. 

Uusien ja suo­sit­tu­jen tulon­siir­to-ohjelmien rahoitus raken­net­tiin luon­non­va­ro­jen viennistä saatujen vero­tu­lo­jen varaan. Kansainvälisen talous­krii­sin jäl­ki­mai­nin­geis­sa Bolivian valtion öljy- ja maa­kaa­su­yh­tiö kiihdytti toi­min­taan­sa yhdessä kii­na­lais­ten, bra­si­lia­lais­ten ja venezue­la­lais­ten sijoit­ta­jien kanssa monilla alku­pe­räis­kan­so­jen mailla, mikä johti konflik­tei­hin ja väkivaltaan. 

Havainnoituani, miten hyvistä aikeista huo­li­mat­ta valta keskittyy pik­ku­hil­jaa, kunnes sitä on lopulta lähes mah­do­ton­ta pysäyttää, tuntuvat sel­vä­ra­jai­set poli­tii­kan analyysin kate­go­riat liian yksinkertaistavilta.

Nyt en enää vaihtaisi tut­ki­mus­koh­det­ta­ni. Valtion etno­gra­fi­nen analyysi mah­dol­lis­taa laaja-alaisen ymmär­ryk­sen vallasta, poli­tii­kas­ta ja demo­kra­tias­ta alati muut­tu­vas­sa glo­baa­lis­sa maailmassa.

Bolivian valtion toinen viral­li­nen lippu on Andien alku­pe­räis­kan­so­jen wiphala-lippu.

Ranta, Eija 2021. Kohti eko­so­si­aa­li­sen yhtei­se­lon poli­tiik­kaa: Mitä voimme oppia alku­pe­räis­kan­soil­ta valtion uudis­ta­mi­ses­ta? Teoksessa Valtion ant­ro­po­lo­gi­aa: tut­ki­muk­sia ihmisten hal­lit­se­mi­ses­ta ja vas­ta­rin­nas­ta (toim. Tammisto & Wilenius). Helsinki: SKS. https://​oa​.finlit​.fi/​s​i​t​e​/​b​o​o​k​s​/​1​0​.​2​1​4​3​5​/​s​k​s​t​.​1​4​7​0​/​r​e​a​d​/​?​l​o​c​=​V​a​l​t​i​o​n​_​a​n​t​r​o​p​o​l​o​g​i​a​a​-​1​1​.​x​h​tml

Kirjoittaja

Eija Ranta on valtiotieteiden tohtori ja globaalin kehitystutkimuksen akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita Kansalaisuusutopiat globaalissa Etelässä (2019-2023) ja Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja rodullisuus Latinalaisessa Amerikassa (2021-2026).

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Erityisesti viimeisen 10 – 15 vuoden aikana pakolais- ja siirtolaisaktivismin kentällä on entistä voimakkaammin tuotu esille valtionrajojen ja rajateknologioiden vahingollista ja syrjivää perusluonnetta. Myös monet tutkijat ovat liittyneet mukaan vaatimuksiin näiden rajojen kaatamisesta.

Huudot kaikuvat Berliinin keskustan läpi kulkevalla Unter den Lindenillä. Venäjän suurlähetystön kohdalla mielenosoitus hidastaa vauhtia, keskisormet nousevat ilmaan buuauksen säestämänä. Lauantaina 16.4.2022 Berliinissä järjestetty mielenilmaus on yksi esimerkki tavoista, joilla aktivistit ja kansalaisjärjestöt ovat yhdistäneet voimiaan.