Himalajan ekofeministinen liike ei suostu suuryritysten kyykytettäväksi

Intian vil­je­li­jät ovat yhä riip­pu­vai­sem­pia oste­tuis­ta sie­me­nis­tä ja lan­noit­teis­ta samaan aikaan, kun maaperä köyhtyy. Tunnetun ympä­ris­tö­ak­ti­vis­tin Vandana Shivan perustama maa­ta­lou­den val­lan­ku­mous­lii­ke ajaa ”maa­de­mo­kra­ti­aa” ja kerää tie­to­tai­toa ajalta ennen teollisen maan­vil­je­lyn alkua.

Linja rätisee hetken ja katkeaa sitten. Tarvitaan toinen yritys, ennen kuin puheyh­teys avautuu. Toisessa päässä vastaa Drona Chetri, yksi Navdanya-liikkeen kes­kei­sis­tä henkilöistä.

Chetrin ase­ma­paik­ka vaihtelee ympäri Himalajaa. Nyt se on Bhutanin pää­kau­pun­gis­sa, Thimphussa.

Navdanya-liikkeen perustaja, maa­il­man­laa­jui­ses­ti tunnettu ympä­ris­tö­ak­ti­vis­ti Vandana Shiva on liian kiireinen antamaan haas­tat­te­lua, mutta Chetri on tottunut tulk­kaa­maan Shivan visiota, onhan hän toiminut liik­kees­sä jo päälle vuosikymmenen.

Vuonna 1987 perus­te­tun Navdanyan toiminta rakentuu kolmen peri­aat­teen varaan. Ensimmäinen niistä on se, että naiset ovat kaiken keskiössä. Toinen taas se, että toiminta tapahtuu vil­je­li­jöi­den ehdoilla. Ja kolmas: maademokratia.

Maademokratia tar­koit­taa sitä, että emme tee eroa luonnon ja ihmisten välille. Meillä ei ole hie­rar­kioi­ta eri lajien, rotujen tai suku­puol­ten välillä”, Chetri sanoo.

Liikkeen sydän sijaitsee Himalajan ala­rin­teil­lä, Intian Uttarakhin pro­vins­sis­sa. Sieltä löytyvät niin orgaa­ni­nen maatila kuin elon­kir­jon suo­je­lua­lue­kin. Samassa paikassa toimii myös oppi­mis­kes­kus. Lisäksi Navdanya on vastuussa Intian suu­rim­mas­ta luo­mu­ruo­an suoramarkkinasta.

Tässä kaikessa on kysymys ruo­an­tuo­tan­non val­lan­ku­mouk­ses­ta. Meidän täytyy lakata kuvit­te­le­mas­ta, että olemme ravin­to­ket­jun huipulla”, Chetri sanoo.

Navdanyan visiossa val­lan­ku­mous ei siis ala kabi­ne­teis­ta, ei edes kaduilta. Se alkaa pelloilta.

Kuvassa haas­ta­tel­ta­va ja Navdanya-liikkeen aktiivi Dorona Chetri.

Kuva: Dorona Chetri

Kvanttifysiikasta maaperään

Ruoka ei ollut se asia, jonka parissa Vandana Shivan piti tehdä elä­män­työn­sä. Kun hän teki väi­tös­kir­jan­sa kvant­ti­fy­sii­kan alalta vuonna 1978, hänen mie­les­sään oli epäi­le­mät­tä jokin aivan muu.

Intiassa oli kuitenkin alkanut niin sanottu vihreä val­lan­ku­mous 1960-luvulla. Sillä tar­koi­te­taan etenkin monissa matalan tulotason maissa tapah­tu­nut­ta mul­lis­tus­ta, jonka ansiosta otettiin käyttöön uusia, labo­ra­to­rios­sa jalos­tet­tu­ja vil­ja­la­jik­kei­ta. Sen seu­rauk­se­na ruu­an­tuo­tan­to kasvoi. Samalla viljely kuitenkin yksipuolistui.

Myös Intiassa siemeniä alettiin valmistaa labo­ra­to­riois­sa. Siinä, missä siemeniä oli ennen ollut yli kahta miljoonaa eri lajiketta, oli niitä pian enää muutamia. Viljelijöiden piti ostaa siemenet suurilta tuot­ta­jil­ta, ja samalla saapuivat lan­noit­teet ja tuholaismyrkyt.

Mikä ihmeen ‘vihreä’ val­lan­ku­mous?” Chetri kysyy. “Teollisen maan­vil­je­lyn takia maaperä oli kuolemassa.”

Himalajan naiset ovat puo­lus­ta­neet maitaan ennenkin. 70-luvulla Chipko-niminen liike suojeli metsiä hakkuilta puita halaa­mal­la. Se oli myös Shivan ensi­kos­ke­tus ympäristöaktivismiin.

Maatilkku, jossa liikkeen orgaa­ni­nen maatila nykyään toimii, oli ennen pumpattu täyteen kemi­kaa­le­ja. Alueella kasvoi vain muutamaa lajiketta, ja sen maaperä oli selvästi köyhtynyt. Kun Shiva osti maan, hän päätti elvyttää sen.

Hyödynsimme yksin­ker­tai­sia, alku­pe­räis­kan­so­jen käyttämiä vil­je­ly­me­ne­tel­miä. Vain kahdessa vuodessa maa alkoi puskea uutta elämää, ja tuot­ta­vuus monin­ker­tais­tui”, Chetri muistelee.

Navdanyassa puhutaan jat­ku­vas­ti maahan palaamisesta.

Olemme menet­tä­neet yhtey­tem­me maahan, emme osaa enää oppia siltä ja kuunnella sitä. Maahan palaa­mi­nen on hyvin käy­tän­nön­lä­heis­tä ja yksin­ker­tais­ta. Se on multaan, maaperään palaa­mis­ta”, Chetri kuvailee.

Tällä hetkellä pai­kal­li­set vil­je­li­jät ovat kuitenkin ajau­tu­neet noidankehään.

Viljelijät ovat yhä riip­pu­vai­sem­pia siementen ja lan­noit­tei­den osta­mi­ses­ta. Maaperä köyhtyy samalla, kun vil­je­li­jät velkaantuvat.”

Tilastoissa tämä näkyy traa­gi­sel­la tavalla: maan­vil­je­li­jöi­den itse­mur­hat ovat tulleet yhä yleisemmiksi.

Ei se ole pel­käs­tään vel­ka­taak­ka, joka saa heidät tekemään itse­mur­han. Se on syvä toi­vot­to­muu­den tunne siitä, kun maa käsien alla ei enää elä”, Chetri sanoo.

Ruokaa yli sukupolvien

Navdanyan filo­so­fi­aan kuuluu, että kaiken keskiössä on ruoka.

Jos katsoo mitä tahansa kult­tuu­ria, voi huomata, että ruoka kertoo kaiken oleel­li­sen tuosta kult­tuu­ris­ta ja sen eli­nym­pä­ris­tös­tä”, Chetri sanoo.

Ruoka liittyy paitsi iden­ti­teet­tiin, myös suve­re­ni­teet­tiin. Ruokasuvereniteetti tar­koit­taa sitä, että ihmisillä on mah­dol­li­suus vaikuttaa ruoan tuotannon ja jakamisen meka­nis­mei­hin. Tämä eroaa jyrkästi nyky­ti­lan­tees­ta, jossa moni­kan­sal­li­set yritykset ja ins­ti­tuu­tiot hal­lit­se­vat globaalia ruo­ka­jär­jes­tel­mää ja vil­je­li­jät joutuvat ostamaan sie­me­nen­sä suoraan niiltä.

Navdanya kuuluttaa elävien, vapaiden siementen perään. Käytännössä tämä tar­koit­taa sitä, että vil­je­li­jöil­lä on vapaus jakaa, kasvattaa ja säilöä siemeniä. Kiitos Navdanyan, Intiassa jo lähes 150 yhtei­söl­lä on omat sie­men­pank­kin­sa. Pankit ovat hyö­dyt­tä­neet yhteensä yli viittä miljoonaa vil­je­li­jää. Samalla heille opetetaan myös kestäviä viljelymenetelmiä.

Viljelijöiden kuuluu olla vapaita, ei riip­pu­vai­sia suu­ry­ri­tyk­sis­tä”, Chetri sanoo.

Juuri riip­pu­vuus pakottaa vil­je­li­jät har­joit­ta­maan mono­kult­tuu­ria, siis sitä, että suurella alueella vil­jel­lään vain tiettyä lajia. Monokulttuurinen viljely saattaa olla tehokasta hetken, mutta pidem­mäl­lä aika­vä­lil­lä se köyh­dyt­tää maaperää. Lisäksi sen kyky sopeutua muu­tok­siin on heikko.

Ilmassa on kuitenkin paljon toivoa, Chetri sanoo. Sitä luo ennen kaikkea se, että Intian ja Bhutanin kal­tai­sis­sa maissa vil­je­ly­pe­rin­tee­seen on tullut vain yhden suku­pol­ven aukko. Ihmiset muistavat elävästi ajan ennen teollista maanviljelyä.

Meillä on yhä iso­van­hem­piem­me viisaus, josta ammentaa.”

Tuota viisautta Navdanya on ottanut talteen kier­tä­mäl­lä Himalajan syr­jä­seu­tu­ja ja kerää­mäl­lä siemeniä ja tie­to­tai­toa. Liikkeen visio on yli­su­ku­pol­vi­nen: opitaan iso­van­hem­pien suku­pol­vel­ta tulevia suku­pol­via varten.

Niin kauan kuin tuo linkki on olemassa, on toivoa. Mutta jos suku­pol­vien välinen linkki katkeaa, olemme pulassa.”

Kuvassa Navdanya-liikkeen perustaja Vandana Shiva.

Kuva: Drona Chetri

Ekofeminismi – maaemon vaalimista ja elettyä tietoa

Navdanya on myös eko­fe­mi­nis­ti­nen liike. Ekofeministien mukaan naisten alis­ta­mi­nen ja luonnon tuhoa­mi­nen johtuvat samasta asiasta: pat­riar­kaa­tis­ta. Siksi femi­nis­ti­nen kamppailu ja ympä­ris­tö­tie­toi­suus kulkevat käsi kädessä.

Vandana Shiva kirjoitti eko­fe­mi­nis­mis­tä jo 80-luvulla ja oli yksi sen ensim­mäi­sis­tä ääni­tor­vis­ta. Yleensä termit ‘eko’ ja ‘feminismi’ on tapana erotella toi­sis­taan, mutta Navdanyan visio on alusta asti ollut toinen.

Meillä kyse ei oikeas­taan ole suku­puo­les­ta vaan elämän jat­ku­vuu­des­ta. Ekofeministi on kuka tahansa sellainen, joka pitää huolta maaemosta ja mah­dol­lis­taa elämää tuleville suku­pol­vil­le”, Chetri sanoo.

Toisaalta taas kyse on nime­no­maan naisista, sillä naiset ovat ruo­an­tuo­tan­non keskiössä. Heillä on se perin­ne­tie­to, jota ilman maahan palaa­mi­nen ei ole mah­dol­lis­ta. Intialainen sanonta kuuluukin: jos nainen kou­lu­te­taan, koko perhe kou­lu­te­taan samalla.

Kun puhelu on ohi, Chetri lähettää säh­kö­pos­tit­se linkin Instagram-kuvaan. Kuvassa on naisia pellolla, ja alla teksti:

Navdanyan naiset ovat kyvyk­kääm­piä tuot­ta­maan ravintoa elon­kir­joa vaa­li­mal­la kuin mitkään niistä bio­tek­no­lo­gi­sis­ta ‘ihmeistä’, joilla gee­ni­ma­ni­pu­laa­tio­ta viedään yhä pidemmälle.”

Länsimaisen tieteen valta-aseman kysee­na­lais­ta­mi­nen on yksi eko­fe­mi­nis­min kes­kei­sis­tä piir­teis­tä. Tieto on muutakin kuin län­si­mai­nen käsitys siitä, Chetri huo­maut­taa. Tiedon tulisi olla paitsi yli­su­ku­pol­vis­ta, myös pai­kal­lis­ta. Silloin se voi pohjautua elettyyn kokemukseen.

Herää kysymys: Onko liike siis glo­ba­li­saa­tion vastainen?

Ei var­si­nai­ses­ti. Navdanyassa vas­tus­te­taan glo­ba­li­saa­tio­ta siinä mielessä, ettei sen tulisi tapahtua pai­kal­li­suu­den kus­tan­nuk­sel­la. Globaaleja ongelmia tulisi ratkoa pai­kal­li­sin keinoin.

Chetri muis­tut­taa, ettei pai­kal­li­suus tarkoita tiettyyn kan­sal­lis­val­tioon lukit­tau­tu­mis­ta, vaan maailman hah­mot­ta­mis­ta eko­sys­tee­mien ehdoilla. Siksi Himalajan alueella tehdään yhteis­työ­tä Intiasta Bhutaniin.

Meillä on täällä val­ta­vas­ti koto­pe­räis­tä tietoa, joka kulkee halki kat­kea­mat­to­mien suku­pol­vien ketjun ja soveltuu juuri tähän eko­sys­tee­miin. Olisi täysin mie­le­tön­tä olla hyö­dyn­tä­mät­tä sitä.”

Artikkeli on osa Kansainvälisen soli­daa­ri­suus­työn “Yhteisiin käsiin — mitä voimme oppia soli­daa­ri­suus­ta­louk­sil­ta?” ‑hank­kees­sa toteu­tet­tua artik­ke­li­sar­jaa, joka jul­kais­taan AntroBlogissa syys-jou­lu­kuus­sa 2021.

  • Teksti: Heidi Nummi (VTM, maa­il­man­po­li­tii­kan tutkimus)
  • Podcast-lukija: Eemi Nordstrom
  • Verkkotaitto: Satu Myllymäki
  • Artikkelikuva: Drona Chetri

Kirjoittaja

Kansainvälisen solidaarisuustyön "Yhteisiin käsiin - mitä voimme oppia solidaarisuustalouksilta?" -hanke tarkastelee taloutta globaalin etelän näkökulmasta. Hankkeessa tehdään yhteistyötä paikallisten solidaarisuustalouden asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on kyseenalaistaa talouskeskustelua hallitsevia narratiiveja ja monipuolistaa kuvaa talouden mahdollisuuksista. Yhteistyötaho AntroBlogi julkaisee hankkeessa toteutetun neliosaisen artikkelisarjan syys-joulukuussa 2021.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: