Tyttöjen seksuaalisuuden kontrollointia Gambiassa

#100d3d;">Gambiassa joitain vuosia sitten voimaan tullut lapsiavioliitot ja tyttöjen ympärileikkauksen kieltävä lainsäädäntö on otettu vaihtelevasti vastaan. Perinteet elävät vahvana ja lapsiavioliitot ovat yhä erityisesti köyhien perheiden tapa ehkäistä aviottomien lasten aiheuttamaa häpeää ja taloudellista taakkaa. Tyttöjen sukuelinten silpominen taas on seksuaalisen kontrolloimisen väline. Monet järjestöt tekevät parhaansa muuttaakseen käytäntöjä vetoamalla terveyteen ja äitiyden ihanteeseen, ei niinkään tasa-arvoon.

(Teksti käsittelee sukupuolistunutta väkivaltaa, mikä saattaa aiheuttaa ahdistusta joissain lukijoissa.)Matkustin vuonna 2017 erään tutkimushankkeen puitteissa kahdeksi viikoksi erääseen kaupunkiin itäisessä Gambiassa, joka on pinta-alaltaan Afrikan mantereen pienin maa, ja suhteellisen pieni myös väestöltään (n. 2,2 miljoonaa). Pienestä koostaan huolimatta Gambiassa on kymmenkunta etnistä ryhmää kielineen, suurimpina mandinkat, fulat ja wolofit, mutta myös virallista kieltä, englantia, puhutaan laajalti.

Haastattelin matkani aikana yhteensä 30 miestä ja naista eri ikäryhmistä, taustoista ja etnisistä ryhmistä ja kävin monia epämuodollisia keskusteluja paikallisten ihmisten kanssa. Suomen Akatemian tutkimushanke käsitteli naisia ja nuoria Afrikassa ja laajeni myös Gambiaan, jossa minun tehtäväni oli perehtyä kahteen yleiseen käytäntöön, tyttölasten sukuelinten silpomiseen ja lapsiavioliittoon eli käytännössä alaikäisen tytön naittamiseen vanhemmalle miehelle.

Kumpikin käytäntö, monien mielestä tärkeä perinne, oli vastikään kielletty lailla (silpominen v. 2015, lapsiavioliitto v. 2016). Lapsiavioliitto oli aiemminkin ollut kielletty, mutta sallittiin, ”jos se solmittiin tapasyistä”, eli käytännössä aina. Naisten sukuelinten silpomista laki ei kieltänyt ennen vuotta 2015. Nyt rangaistus alle 18-vuotiaan lapsen naittamisesta on enimmillään 20 vuotta vankeutta lapsen vanhemmille ja lapsen täysi-ikäiselle puolisolle. Sukuelinten silpomisesta tai siinä avustamisesta selviää maksimissaan kolmen vuoden vankeudella ja sakoilla tai pelkästään sakoilla.

Ennen haastatteluja oletin, että ihmiset perustelisivat niin silpomista kuin lapsiavioliittoakin vetoamalla uskontoon. Tiesin lukemieni kyselytutkimusten perusteella, että moni ilmoitti uskonnon vaativan sukuelinten leikkaamista, mutta ainakin kenttätyökohteessani Gambia-joen yläjuoksulla maallisemmat perustelut olivat huomattavasti yleisempiä. Vain muutama vetosi uskontoon ja hieman useampi ajatteli, että kyse oli arvokkaista perinteistä, joiden hylkääminen olisi epäkunnioittavaa esivanhempia kohtaan. Useimmat haastateltavani kuitenkin keskittyivät ”kulttuurisen kuorrutuksen” sijaan käytännöllisempään perusteluun, naisten seksuaalisuuden kontrollointiin.

Uuden lainsäädännön ja vanhojen käytäntöjen välillä ei oikeastaan ollut ristiriitaa. Moni alueen asukkaista ei ollut tietoinen lainsäädännöstä tai ajatteli, että valtion ei tule puuttua – eikä käytännössä oikeasti puutukaan – perhe-elämään. Vaikka käytäntöjen takana oli koettu tarve kontrolloida naisen seksuaalisuutta, lapsiavioliittojen takana pilkottivat myös taloudelliset syyt.

Lapsiavioliiton taloudellinen tausta

Kautta aikojen naisten seksuaalisuutta on kontrolloitu vahvemmin kuin miesten erityisesti siksi, että seksin seuraukset ovat useimmiten materiaalisesti merkittävämmät naiselle ja hänen taustayhteisölleen kuin miehelle. Miehen panos saattaa olla vain hetken hekuma ja hänen voi myös olla helppo paeta vastuutaan, varsinkin, jos raskaus on esiaviollisen seksin tulosta. Naiselle seuraukset voivat olla yhdeksän vaativaa raskauskuukautta, synnytys, lapsen ravinnosta ja muusta hoidosta huolehtiminen sekä mahdollinen työtehon alentuminen lapsen ollessa nuori.

Erityisesti niukassa ympäristössä tämä on tarkoittanut sitä, että kotitalouden naimattomiin, sukukypsiin tyttöihin kohdistuvat taloudelliset laskelmat on otettu perin vakavasti. Näiden laskelmien ympärille on myös kehittynyt kulttuurisia kerroksia, uskonnollisia ja mytologisia ihmiskuvia, häpeän ja kunnian kysymyksiä ja patriarkaalisia tulkintoja, jotka voivat jäädä elämään, vaikka taloudellisia syitä ei enää olisi.Itäisessä Gambiassa monet perheet kokevat painetta naittaa alaikäinen tytär hyvissä ajoin sopivalle sulhaselle, varsinkin, jos tyttö on sukukypsä, seksuaalisesti aktiivinen ja/tai seurustelee. Jos perhe on niin köyhä, ettei sillä ole varaa tai halua kustantaa tytön koulunkäyntiä ja jos tyttökään ei välitä opiskelusta, saattaa hän jäädä kotiin. Tällöin hänet voidaan nähdä taakkana ja naittaa vanhemmalle miehelle. Samalla toivotaan, että tyttö toisi aviomiehensä kautta perheelle rahaa, palveluksia tai muuta hyödyllistä.

Tällaisen taloudellisen kysymyksen ympärille on muodostunut myös häpeäkulttuuri, joka esimerkiksi stigmatisoi raskaana olevan naimattoman tytön siinä määrin, että hän yleensä lopettaa koulunkäynnin. Tällöin lapsiavioliitto on tärkeä työkalu perheen kunnian ylläpitämiseksi tai mainehaitan minimoimiseksi. Tässä mielessä Gambia ei ole mitenkään uniikki tapaus, sillä aviottomiin teiniraskauksiin ei suhtauduta tervetulleina tapauksina juuri missään päin maailmaa. Erityisen vakavasti niihin suhtaudutaan silti verrattain köyhissä yhteiskunnissa, joissa yleensä on myös vahvat sukupuoliroolit.

Sukuelinten silpominen: jotta miehet eivät uupuisi seksistä ja muita selityksiä

Tyttöjen sukuelinten silpominen on sekin, vielä eksplisiittisemmin, naisen seksuaalisuuden kontrollointia. Gambia-joen yläjuoksulla se sanotaan myös suoraan. Naisten seksuaalisia haluja halutaan rajoittaa leikkaamalla yleensä 0–5-vuotiaan tytön klitoris ja sisemmät häpyhuulet, sekä toisinaan ompelemalla vagina melkein umpeen.

Näin siksi, etteivät tytöt vanhempana harjoittaisi haureutta ja prostituutiota tai – kenties yllättäen – himoitsisi aviomiehiään liikaa, jolloin miehet uupuisivat vaimojensa tyydyttämisestä. Jälkimmäinen ajatus on yhteydessä Gambiassa yleisesti harjoitettuun polygyniaan eli monivaimoisuuteen. Silpomisesta huolimatta nainen voi olla seksuaalisesti aktiivinen, jolloin varhainen avioliitto toimii toisena tärkeänä kontrollimekanismina.

Moni vetoaa myös terveydellisiin käsityksiin, joiden mukaan tytön leikkaamattomat sukuelimet voivat kasvaa liian suuriksi ja aiheuttaa siten hankaumia tai hajuhaittoja. Yksi gambialainen etninen ryhmä, wolofit, ei juuri harjoita tyttöjen ympärileikkausta. Yleinen myytti wolofinaisista onkin, että heidän leikkaamattomat sukuelimensä haisevat niin paljon, että he joutuvat käyttämään voimakkaita parfyymejä ja puutereita peittääkseen hajun.Gambian lainsäätäjien lisäksi muutamat paikalliset ja kansainväliset järjestöt yrittävät vähentää niin ympärileikkauksia kuin lapsiavioliittojakin valistusprojekteilla. Jossain määrin työ on ollut hedelmällistä, ja jotkut vanhemmat ovat päätyneet jättämään lapsensa leikkaamatta tai naittamatta.

Osa gambialaisista näkee järjestöjen tavoitteet ”länsimaisena” ideologiana, joka ei sovi gambialaiseen kontekstiin. Ei kuitenkaan siksi, että länsimainen seksuaalisuus olisi jotenkin moraalitonta, vaan pikemminkin päinvastoin: “länsimainen” seksi nähdään vapaamielisyydestään huolimatta kontrolloituna toimintana, eikä se gambialaisten mukaan aiheuta samankaltaisia lieveilmiöitä kuin seksi Gambiassa. Siinä gambialaiset ovatkin oikeilla jäljillä, sillä monissa vauraammissa maissa ehkäisy on paremmin saatavilla ja sosiaaliturva takaa paremmat olot naimattomille teiniäideille.

Sen sijaan ajatukset naisen oikeudesta omaan kehoonsa, seksuaaliseen nautintoon tai ylipäätään omaehtoiseen elämään eivät Gambiassa vetoa kovin moniin, ainakaan yhtä vahvasti kuin monissa liberaalimmissa maissa. Naisen velvollisuudet miestä, perhettä ja yhteisöä kohtaan menevätkin tässä ja monissa muissa tapauksissa yksilönvapauksien ohi.

Valistuksessa vedotaan terveyteen, ei oikeuksiin

Valistustyötä Gambiassa tekevät järjestöt vetoavat naisten ympärileikkausta kritisoidessaan mieluummin terveysriskeihin kuin naisten oikeuksiin: lapsen leikkaushaava voi tulehtua vakavasti, ja ympärileikattu synnyttäjä voi saada kuolemanvaarallisia komplikaatioita. Jälkimmäinen perustelu on näyttänyt edistävän silpomiskriittisyyttä eniten, koska se vetoaa naisen päärooliin äitinä.

Hyvään äitiyteen ja vaimouteen järjestöt vetoavat myös yrittäessään vähentää lapsiavioliittojen määrää. Monet haastateltavani kertoivat kuulleensa järjestöjen edustajilta, että teiniäiti voi vanhentua ennenaikaisesti, eikä hän ylipäätään olisi niin hyvä vaimo kuin vanhempi nainen, koska hän ei ole oppinut pitämään huolta kotitaloudesta tai käyttäytymään soveliaasti aviomiehensä tai tämän lähisuvun edessä.Myös nuorten äitien fysiologia saatettiin nähdä ongelmana, koska tällaista tietoa saatiin järjestöiltä. Ajateltiin, että nuori ja siksi heikko nainen saattaisi kärsiä synnytyksessä enemmän kuin vanhempi. Tämä puolestaan voisi johtaa siihen, että fyysisesti heikentynyt  nainen ei kykenisi pitämään tarpeeksi hyvin huolta kotitaloudesta.

Tällaiset strategiat eivät välttämättä lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta Gambiassa toimivat järjestöt ovat valinneet mieluummin paikalliseen kulttuuriseen kontekstiin sopivat, pragmaattisemmat keinot kuin perustelut, joiden mukaan naisia pitäisi kohdella tasavertaisina miesten kanssa.

Koulutus ja vaurastuminen: tutut kulttuurisen muutoksen tekijät?

Tilastojen mukaan sekä silpominen että lapsiavioliitot ovat hieman vähenemään päin, ja vajaa puolet naisista ja melkein yhtä moni mies ajattelee, että silpomisperinnettä ei tulisi jatkaa. Toisaalta silvottavien tyttöjen keski-ikä on alentunut viime vuosikymmeninä, sillä pienet lapset eivät protestoi niin herkästi kuin vanhemmat.

Valistusprojektien jakaman tiedon lisäksi nuorilla on kuitenkin nykyään yksinkertaisesti enemmän koulutusta, tietoa tai uskallusta vastustaa perinteitä. Eräs haastattelemani nuori nainen kertoi vakuuttaneensa vanhempansa siitä, että hänet kannattaa ensin kouluttaa  kunnolla ja vasta sitten etsiä hänelle aviomies. Nuorempi polvi osaakin esittää oman koulutuksensa sijoituksena tulevaisuuteen. Vanhemmatkin sen toisinaan hyväksyvät, vaikkakin nurkuen, kuten eräs yli 60-vuotias rouva:

”Ennen vanhaan tytöt oppivat pitämään huolta kodista, laittamaan ruokaa ja siivoamaan, joten he olivat valmiita avioliittoon jo nuorella iällä. Nykyään monet tytöt käyvät koulua ja heillä on omat ajatuksensa.”

Lapsiavioliitto pysynee merkittävänä instituutiona niin pitkään kuin naimattomat, sukukypsät tytöt ovat taloudellinen riski, koulutus on kallis tai epävarma investointi ja kotitaloudet kamppailevat toimeentulonsa kanssa. Itse asiassa lähes kaikki haastattelemani ihmiset toivoivat, että tytöt voisivat kasvaa ja käydä ensin koulunsa loppuun, kenties hankkia ammatin, ja mennä vasta sitten naimisiin aikuisiällä. Kukaan ei pitänyt lapsiavioliittoa sinänsä arvokkaana perinteenä.

Onkin todennäköistä, että lapsiavioliitot vähenevät, kun Gambia jatkaa vaurastumistaan ja vauraus realisoituu vaikkapa gambialaisten mahdollisuutena käydä koulua ilman kirpaisevia kuluja. Koulumaksut eivät välttämättä ole suuria, mutta jos maksajan päiväpalkka on alle euron, voi siitä olla vaikea säästää koulun kuluihin. Toki kyse on myös nuorten motivaatiosta käydä koulua.

Vanhemmat perinteiden ja valistuksen ristipaineessa

Naisten sukuelinten silpominen puolestaan näyttää olevan kulttuurisesti merkittävämpi perinne kuin lapsiavioliitto. Silpominen on suoraviivaisempi vastaus huoleen naisen seksuaalisuudesta (ja miehisen kontrollin vajeesta) kuin lapsiavioliitto taloudellisine laskelmineen. Silpomisessa taloudellinen tilanne tai koulutustausta eivät näytä vaikuttavan käytännön harjoittamiseen niin selkeästi kuin ne vaikuttavat lapsiavioliittoihin.

Mielenkiintoista on, että jostain syystä silvottuja naisia on vähiten sekä köyhimpien että vauraimpien gambialaisten keskuudessa, mikä painottaa keskiluokan roolia perinteiden jatkajana. Mutta vaikka Gambiaa voi hyvällä syyllä kutsua patriarkaaliseksi yhteiskunnaksi, nimenomaan äitien varallisuus ja koulutustausta vaikuttavat eniten silpomispäätöksiin. Naiset myös suhtautuvat naisiin kohdistuvaan väkivaltaan merkittävästi myönteisemmin kuin miehet.

On syytä olettaa, että naisten koulutus- ja työllisyystason nousu voi johtaa naisten itsemääräämisoikeuden kasvuun ja lopulta myös ympärileikkaamisen vähenemiseen. Esimerkiksi työllisyyden tiedetään vaikuttavan merkittävästi gambialaisnaisten käsitykseen omasta koskemattomuudestaan. Perinteen voima on kuitenkin vahva, ja tuoreet vanhemmat kamppailevat ristipaineessa pelottavan uusilta mutta usein järkeenkäyviltä vaikuttavien näkemysten ja turvallisten perinteiden välillä. Haasteena on, että naisiin kohdistuvia käytäntöjä ei juuri nähdä tasa-arvokysymyksinä.

Kenties yllättäen tyttövauvan ympärileikkaaminen ei ole konservatiivisillekaan gambialaisille helppoa. Useampi haastateltavani kertoi, kuinka isät ja äidit surevat leikattavien lastensa kärsimystä ja empivät perinteisen toimituksen suorittamista. Erityisesti isien kerrottiin surevan tyttölastensa kokemaa tuskaa jopa siinä määrin, että äidit joutuivat toisinaan viemään vauvansa salaa leikattavaksi. Kokemus toimimisesta lapsen parhaaksi on vahva niin perinteiden kannattajilla kuin niiden vastustajilla.

Kirjoittajan kommentti: Naisten sukuelinten leikkaamiselle ei ole suomessa vakiintunutta täsmällistä termiä, vaan yleensä puhutaan joko ympärileikkaamisesta, joka on monien mielestä liian maltillinen termi tai silpomisesta, joka taas voi vaikuttaa liioittelevalta. Käytän tässä suomessa yleisempää termiä silpominen. Lapsiavioliiton sijasta puhutaan usein myös varhaisesta avioliitosta, jos halutaan välttää kulttuurisidonnaisia käsityksiä ala- ja täysi-ikäisyydestä. Käytän tässä termiä lapsiavioliitto, koska sekä Suomessa että Gambiassa täysi-ikäisyyden raja on 18 vuotta, ja tätä nuorempia on mielekästä kutsua lapsiksi.

Toimitus

• Podcast-lukija: Nelly Staff
• Verkkotaitto: Niina Ahola
• Kuvitus: Unsplash
• Artikkelikuva: Ina Rantanen (c)

Lukemista

1. Jukka Jouhki ja Laura Stark 2017: Causes and motives of early marriage in the Gambia and Tanzania: Is new legislation enough? Poverty and Development Working Papers 1.
2. Pretorian yliopisto 2018: A report on child marriage in Africa 2018.
3. Baturu Mboge ym. 2021: Female genital cutting in the Gambia: can education of women bring change? Journal of Public Health 43 (2). 
4. Immigration and Refugee Board of Canada, Gambia 2013: The practice of female genital mutilation (FGM), and the treatment of people and NGOs who oppose the practice, as well as the state protection provided to victims and to people who oppose the practice.
5. Gambia Bureau of Statistics 2021: The Gambia Demographic and Health Survey 2019─20
6. Thomson Reuters Foundation 2008: The Gambia: The Law and FGM. 
7. UNDP 2014: National Review Report on The Beijing Declaration and Platform for Action-Beijing Plus 20. Final Report. 
8. UNFPA 2020: Female genital mutilation (FGM) frequently asked questions.