Maailman vaarallisimmalla rajalla

Perjantaina 24.9.2021 Helsingin Sanomat uutisoi neljän rajan­yli­tys­tä yrit­tä­neen ihmisen palel­tu­mis­kuo­le­mis­ta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, joka on osa Suomesta aina Kreikkaan asti kulkevaa Euroopan Unionin itärajaa.

Kuolemantapaukset EU:n raja­seu­duil­la eivät ole har­vi­nai­suus: jo ennen tätä tragediaa on Euroopassa sekä Välimerellä meneh­ty­nyt Kansainvälisen siir­to­lai­suus­jär­jes­tön IOM:n mukaan seitsemän vuoden aikana ainakin 23 334 henkeä. IOM alle­vii­vaa tilas­to­jen­sa esittävän kuo­le­man­ta­paus­ten vähim­mäi­sar­vion. Rajakuolemien todel­li­nen lukumäärä on siis vielä suurempi.

Mikä tekee raja­seu­duis­ta ja rajan­yli­tyk­sis­tä yhtäältä kon­kreet­ti­ses­ti niin vaa­ral­li­sia ja toisaalta ilmiönä usein tunteita herät­tä­viä? Kun Westfalenin rauha sol­mit­tiin syksyn 1648 aikana, tultiin samalla luoneeksi pohja aja­tuk­sel­le val­tioi­den suve­re­ni­tee­tis­ta sekä kos­ke­mat­to­mis­ta rajoista, jotka tätä suve­re­ni­teet­tia suo­ja­si­vat. Valtiorajoja ei vain yksin­ker­tai­ses­ti piirretä karttaan, vaan niitä aktii­vi­ses­ti toi­meen­pan­naan ja alle­vii­va­taan niin väki­val­lan uhkan, val­von­ta­tek­no­lo­gioi­den, poli­tii­kan kuin byro­kra­tian­kin keinoin.

Rajoja myös haas­te­taan: joskus soti­laal­li­ses­ti, kuten esi­mer­kik­si viime aikoina Vuoristo-Karabahin sekä Krimin miehitys ovat osoit­ta­neet, ja joskus, kuten nyt käsillä olevassa tapauk­ses­sa, ihmisten etsiessä turvaa koti- tai asuin­maan­sa ulko­puo­lel­ta. Rajoilla on oma erityinen his­to­rian­sa ja ne ovat jat­ku­vas­sa muu­tok­ses­sa. Rajat siis ovat kaikkea muuta kuin luon­nol­li­sia ja pysyviä.

Rajakuolemia ei tule arvioida sat­tu­man­va­rai­si­na onnet­to­muuk­si­na, vaan eli­mel­li­se­nä osana niin sanottuja raja­re­gii­me­jä — rajojen hal­lit­se­mi­sen, val­vo­mi­sen ja toi­meen­pa­non koko­nai­suuk­sia. Kriittinen raja­tut­ki­muk­sel­li­nen näkökulma tulkitsee raja­kuo­le­mat raja­re­gii­mien tuot­ta­mi­na: rajan­ylit­tä­jiä esi­mer­kik­si työn­ne­tään veteen, heitä kohti ammutaan tai heidät voidaan pakottaa vaa­ran­ta­maan henkensä ylityksen onnistumiseksi.

Antropologi Nicholas De Genova on lähes­ty­nyt val­tio­ra­jo­ja ”rajas­pek­taak­ke­lin” käsitteen kautta. De Genovan mukaan ”spek­taak­ke­li­mai­suus”, kuten näyttävät sotilas- ja polii­sio­pe­raa­tiot, entistä tehok­kaam­pi ja näkyvämpi tek­no­lo­gi­nen valvonta sekä jou­koit­tain tapah­tu­vat kar­ko­tuk­set, luo sellaista mie­li­ku­vien ja puhe­ta­po­jen todel­li­suut­ta, jossa rajan­yli­tys­tä yrit­tä­vien ihmisten kuvi­tel­lus­ta ”lait­to­muu­des­ta” tulee itses­tään­sel­vä, lähes ”luon­nol­li­nen” fakta. Tässä ”luon­nol­lis­ta­mi­ses­sa” median tuot­ta­mal­la kuvas­tol­la on mer­kit­tä­vä rooli.

Yhteiskunnassa De Genovan kuvaama itses­tään­sel­vä­nä nähty ”lait­to­muus” taas toimii poliit­ti­se­na oikeu­tuk­se­na ylen­mää­räi­sel­le väki­val­lal­le ja sen jul­ki­sel­le hyväk­syn­näl­le. Yksinkertaistaen ilmais­tu­na, ihmisten tarve etsiä suojaa ei riipu raja-aitojen kor­keu­des­ta ja näin ollen aina anka­ram­mak­si muuttuva raja­val­von­ta ajaa rajan­yli­tys­tä yrittävät ihmiset entistä vaa­ral­li­sem­mil­le reiteille, entistä epä­toi­voi­sem­piin ylitysyrityksiin.

Neljän rajan­yli­tys­tä yrit­tä­neen ihmisen meneh­ty­mi­nen palel­tu­mal­la Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on surul­lis­ta ja kam­mot­ta­vaa, mutta ei tapah­tu­ma­na yllättävä tai ainut­laa­tui­nen. Rajakuolemien kyky ”torjua” muut­to­liik­kei­tä ja pelotella rajan­yli­tys­tä suun­nit­te­le­vat ihmiset toisiin aja­tuk­siin vaikuttaa olevan lähes olematon ja inhi­mil­li­nen hinta suuri, tästä huo­li­mat­ta Euroopassa vallitsee vankka usko rajojen koven­ta­mi­sen tehoon.

Maurizio Albahari: Crimes of Peace: Mediterranean Migrations at the World’s Deadliest Border. Philadelphia: University of Pennsylvania Press 2015.

Nicholas De Genova: Border, Scene and Obscene. Teoksessa A Companion to Border Studies, toi­mit­ta­neet Thomas M. Wilson ja Hastings Donnan. Chicester: Wiley-Blackwell 2012.

Ville Laakkonen: Review Essay: Borders as Practices and Processes. Suomen Antropologi 2019.

Kirjoittaja

Ville Laakkonen (YTM, MSc) sosiaaliantropologian väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee pakolaisten ja siirtolaisten katoamisia ja rajakuolemia Kreikan rajaseuduilla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kinky näyttäytyy monella tavalla ihmisten elämässä, ja se merkitsee erilaisia asioita kokijoilleen. Yhdelle kinky voi olla elämäntapa, toiselle identiteetti ja kolmannelle harrastustoimintaa – tai kaikkia näitä limittäin ja vuorotellen. Yhteistä kuitenkin tuntuu olevan, että kinky tekee elämästä mielekkäämpää.