Sisu on käsite ja ilmiö, joka vaikuttaa tutulta. Siitä puhutaan Suomessa paljon, ja siitä on runsaasti mielipiteitä, käsityksiä ja uskomuksia. Koska sisua pidetään keskeisenä suomalaisuuden määrittelijänä, on korkea aika pureutua siihen, mitä sisun “suomalaisuus” tarkoittaa ja millä tavoin se ilmenee. Tarkastelen kirjallisuuden alaan kuuluvassa väitöskirjatutkimuksessani sisua suomalaisessa kirjallisuudessa sekä sisupuhetta osana suomalaisuuskeskustelua.
Tuttu kulttuurinen käsite tai ilmiö ei aina ole niin tuttu kuin luulisi. Sisussakin on paljon tuntematonta, sillä tähän asti on jäänyt selvittämättä perusteellisesti, milloin ja millaisissa yhteyksissä sisu on alun perin yhdistetty suomalaisuuteen. Joka tapauksessa sisu vaikuttaa olevan monille suomalaisille sen verran tuttu, että se valittiin Suomen sanaksi itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Tuolloin Kotimaisten kielten keskus järjesti kaikille avoimen kilpailun, johon sai ehdottaa satavuotiasta Suomea parhaiten luonnehtivaa sanaa. Sisu kamppaili loppusuoralla voitosta muun muassa saunan, metsän, perkeleen ja sinivalkoisen kanssa.Sisu saa Kielitoimiston sanakirjassa ensin merkitykset ’sitkeä, hellittämätön tahdonvoima’, ’sinnikkyys’, ’lannistumattomuus’, ’uskallus’ ja ’rohkeus’. Ensimmäinen esimerkki sen käyttötavoista on ilmaus ”suomalainen sisu”. Lisäksi sisu tarkoittaa kyseisen lähteen mukaan kovaa, pahaa tai kiivasta ’luontoa’ tai ’luonteenlaatua’, jotka ovat vanhempia merkityksiä.
Suomen kielen sanojen alkuperää esittelevän etymologisen sanakirjan mukaan sisu on alun perin johdos sanasta sisä. Sisu-sanan vanhimmat merkitykset ovatkin ’sisällä oleva’ ja ’sisus’. Tiesitkö että sisu on yksi harvoista suomen kielen sanoista, joka on lainautunut sellaisenaan muihin kieliin? Se liitetään toisinaan suomalaisuuteen myös vieraskielisissä sanakirjoissa, esimerkiksi Svenska Akademiens ordbokissa ja Lexicossa.
Kielellä ja erilaisilla tavoilla puhua asioista merkityksellistetään sosiaalista todellisuutta ja rakennetaan kulttuurista kertomusta. Sisuun viitataan monissa yhteyksissä työnteosta ja urheilusta itsenäisyyden juhlintaan. Sisututkijana työni on paljastaa uutta ja olennaista sisun ja suomalaisuuden kytköksistä, joita ovat tuottaneet ja muokanneet muun muassa kirjailijat, lehtitoimittajat, kirjojen ja lehtien lukijat, kulttuurivaikuttajat, tutkijat ja poliitikot.
Tutkin sisua käsitteenä ja ilmiönä, jonka kehittymiseen ovat olennaisesti vaikuttaneet sisun varhaiset merkitykset ja varhaiset suomalaisuuden kuvaukset. Suomalaisuuden kulttuurista kertomusta on rakennettu sisulla, joka ei ole vain hyvää tai pahaa. Sisu on joukko erilaisia merkityksiä ja ihmisten tuottamia kytköksiä, jotka juontuvat satojen vuosien takaa.
Sisukkaaksi kuvailtu Siiri Rantanen Oslon talviolympialaisissa 1952. Kuva: Lahden kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Alussa oli sana – mutta minkä alussa?
”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” Näin kuvataan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin alussa suomalaisen luonnon, työn ja ihmisen kolmiyhteyttä. Torppari Jussi Koskela raivaa suota pelloksi ja luo ”maailmaa”. Hänen luomistyötään siivittää vakava katse, joka kiertää ”vuosituhantiseen hiljaisuuteensa vaipuneen suon”. Hänen ruumiissaan ”eli ja vaikutti henki, joka otti siitä kaiken irti”.
Jussi on yksi tunnetuimmista suomalaisen sisun symboleista ja suomalaisen raivaajakansan ilmentymistä, joka on tuttu myös Sisu-pastillin mainonnasta. Jussia luonnehditaan sisukkaaksi kertomuksen loppupuolella, mutta sisu-sanalla kuvataan esimerkiksi Akseli-poikaa. Häneltä livahtaa kirosanoja ”todellisen sydämen pohjasta lähteneen kiukun ja sisun ilmauksena”, ja hänessä on ”sellaista sisua” työmiehenä.
Ennen Linnaa suomalaisuuden kuvastoa synnyttivät monet muut, kuten Johan Ludvig Runeberg. Hänen 1800-luvulla ilmestynyttä runoaan Saarijärven Paavosta on pidetty sisukkaan suomalaisen talonpojan ensimmäisenä kuvauksena. Paavo ”hoiti ahkerasti maataan” ja ”kaksin verroin ojaa kaivoi”, kun sato tuhoutui.
Paavollakin on kuitenkin esikuvia. Häntä luonnehtiva kuvasto on samankaltaista kuin 1700-luvulla piispa, professori ja kirjailija Daniel Jusleniuksen teksteissä, joissa kestävä kansa tyytyy niukkaan ja kuokkii karuja peltojaan. Juslenius kirjoitti suomalaisista ”meinä” ja luetteli monia ominaisuuksia, jotka on myöhemmin liitetty sisuun: työteliäisyys, kestävyys, voimakkuus, erityinen rohkeus, äkkipikaisuus, isänmaanrakkaus, sankaruus…
Olen selvittänyt muun muassa sisu-sanan merkityksen muuttumista vanhan kirjasuomen (noin 1540–1810) ajan kirjallisuudessa ja merkityksen muutoksia varhaisen nationalismin näkökulmasta. Vanhan kirjasuomen aika oli Ruotsin vallan aikaa. Sisu merkitsi alkuaan konkreettista sisäpuolta ja asioiden ominaislaatua tai lajia (laatua, luonnetta).
Ihmistä kuvaavana sisu tarkoitti esimerkiksi Raamatussa ja sen selitysteksteissä, virsissä ja saarnoissa yleensä yksilön pahaa sisua, koska ihmisluonne leimattiin ajan kristillisessä maailmankatsomuksessa pahaksi. Paha sisu oli etenkin pahaa tai kovaa luontoa, häijyyttä, ilkeyttä ja kiivautta sekä vahingollista ”lihan sisua”. Asetuksissa 1700-luvulta sisulla kuvattiin jopa kollektiivia, nimittäin valtakunnan vihollista, jolla oli ”murhallista sisua”.
Sisu-sanalla oli kuitenkin jo 1500-luvulla Mikael Agricolan kirjoituksissa abstrakteja ja myönteisiäkin merkityksiä, jolloin se esiintyi sellaisissa ilmauksissa kuin ”tämän maailman sisu”, ”palava sisu” ja ”rakkauden sisu”. Uusia merkityksiä, kuten rohkeus ja itsepäisyys, sisu sai erityisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin mainitunlaisia ominaisuuksia alettiin yhdistää kollektiivisessa mielessä suomalaisiin. Näin sisu alkoi käsitteellistyä suomalaisuuden kuvaajaksi, ja 1900-luvulla sisulla luonnehdittiin suomalaisia yleisesti muun muassa itsepäisiksi ja rohkeiksi.
Sana sisu ei ollut kaiken alussa, vaikka se vanha onkin. Sitä ei löydy Linnan teoksen alusta, eikä lainkaan Runebergin runosta tai Jusleniuksen teksteistä. Ei ole yhtä, aitoa ja alkuperäistä suomalaisuutta vaan pikemminkin suomalaisuuksia. Niitä sisu on kuitenkin ollut rakentamassa erilaisissa kuvauksissa, tulkinnoissa ja kielellisissä artikulaatioissa. Sisu on ollut keskeinen “suomalaisuuden” kulttuurisen kertomuksen tuottaja ja muokkaaja.
Mainettaan monipuolisempi ja sukupuolittunut sisu
Monen urheiluseuran nimessä on sana “sisu”. Kuva: Väinö Kannisto (CC BY 4.0)
Suomalaista sisua yksilön universaalina ominaisuutena tarkasteleva Emilia Lahti tekee yksilön sisun tutkimusta positiivisen psykologian alalla. Helsingin yliopiston psykologian laitos ja VTT (Teknologian tutkimuskeskus) ovat selvittäneet kyselyillä ja muilla menetelmillä, että sisu psykologisena ominaisuutena voi olla yksilön hyvinvoinnin ja terveyden kannalta haitallista tai hyödyllistä, jolloin se tutkijoiden mukaan on huonoa tai hyvää. Tutkimus ja siinä käytetty sisumäärittely perustuvat Lahden tutkimukseen kuuluvan kyselyn vastauksiin, joissa vastaajat kertovat ajatuksiaan ja henkilökohtaisia kokemuksiaan sisusta. Suomalaisessa sisussa on vetovoimaa ja mediaseksikkyyttä, sillä tutkimustulosten uutisoinnissa korostetaan sisun ”suomalaisuutta”.
Suomalaisuutta koskevissa kirjoituksissa, kuten kaunokirjallisuuden kansankuvauksissa ja urheiluteksteissä, sisu katsotaan usein suomalaisuuden symboliksi ja kansanluonteen piirteeksi. Suomalaisen sisun ilmentyminä pidetään sekä fiktiivisiä hahmoja että historiallisia henkilöitä Linnan Tuntemattoman sotilaan sotamiehistä Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen kaltaisiin urheilijoihin ja muihin merkittäviin henkilöihin. Suomen Kuvalehti listasi vuonna 2013 lukijoiden ehdotuksia sisukkaiksi suomalaisiksi. Sadan sisukkaan suomalaisen joukkoon pääsivät esimerkiksi presidentit Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö samoin kuin alallaan menestyneet, julkisuudesta tutut Veikka Gustafsson, Pentti Linkola ja Kirsti Paakkanen.
Kaikenlaisessa sisupuheessa ja myös kirjallisuudessa sisu on hyvin miehinen ominaisuus. Suomalaisuuden varhainen kuvasto ja kansalliskirjallisuuden kansankuvaukset ovat suurelta osin miesten tuottamia, ja ne liittyvät monesti miehisinä nähtyihin asioihin, kuten fyysisesti raskaan työn tekemiseen tai sotaan. Pelkästään miehinen sisu ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Minna Canthia pidetään suomalaisen sisun ja kaikkien sitkeiden naisten esikuvana sekä tasa-arvon edelläkävijänä. Hänen lisäkseen sisukkaita suomalaisia kirjallisuudessa kuvaa muun muassa Hella Wuolijoki näytelmäsarjassaan Niskavuoren tarina. Urheilussa puolestaan Siiri ”Äitee” Rantanen hiihti Suomen ”sisulla voittoon”.
Sisun sukupuolittuneisuus ja merkitys Suomi-brändille näkyvät esimerkiksi suomalaisessa käsityksessä tasa-arvosta, johon usein viitataan maailmalla puhuttaessa Suomesta. Pääministeri Sanna Marin valoi keväällä 2020 uskoa siihen, että suomalainen sisu kantaa koronakriisin yli. Alkuvuodesta 2021 maailman nuorimman naispääministerin johtajuutta kiitettiin näkyvästi Time-lehdessä, jossa hänet mainitaan kansikuvansa yhteydessä nousevana johtajana.
Suomen idea -nimisessä kirjassa sisun sanotaan olevan suomalaisten myyttisin tunne ja Suomi-brändin ainutlaatuisin elementti. Yksilön hyvinvointiin liittyvästä, yhtä aikaa universaaliksi ja suomalaiseksi kutsutusta sisusta on kirjoitettu kirjoja, joita on käännetty eri kielille. Sisua on nimenä hyödynnetty lukuisissa yritysnimissä sekä kaupallisissa tuotteissa, joista tunnetuimpiin kuuluvat Sisu-pastillien ohella Sisu-kuorma-autot. Sisu onkin paitsi kokonaisen kansakunnaksi mielletyn yhteisön tunnuskuva myös markkinointi- ja vientituote.Toisaalta sisua pidetään esimerkkinä vanhanaikaisesta ajattelusta, josta pitäisi luopua. Muun muassa Oskari Onninen kirjoitti suomalaisten sisusta ja sisuttomuudesta itsenäisyyden juhlavuonna. Onnisen mielestä sisu on ”sodista selvinneen kansan ajattelumalli ja puhetapa” ja myytti, josta olisi jo aika päästä eroon. Sisu-sanan yhteys äärioikeistolaisena pidettyyn, kansallismieliseen Suomen Sisu -järjestöön saattaa sekin herättää monenlaisia ajatuksia puhuttaessa sisusta ja kansallisesta ajattelusta.
On hienoa, että sisun kaltaista käsitettä ja ilmiötä tarkastellaan eri näkökulmista. Olen edellä tuonut esiin asioita ja tutkimuksia, jotka ovat esimerkkejä sisuun liittyvästä ajattelusta ja puhetavasta. Ne eivät kuitenkaan valaise kovin tarkasti sisun ja suomalaisuuden yhteyttä tai tämän yhteyden syntymistä ja moninaisia ilmentymiä. Ne eivät siis auta ymmärtämään, mitä sisun suomalaisuus tarkoittaa ja millaisista aineksista se on muodostunut. Jostain syystä sisua ei ole aiemmin tutkittu syvällisesti suomalaisuuden kontekstissa millään tutkimusalalla.
Kirjallisuudentutkimus on joskus myös kulttuurintutkimusta. Silloin se on tutkimusta, jossa tarkastellaan vaikkapa kirjallisuuden henkilöhahmoja tai jotain kirjallisuuden kuvaamaa ilmiötä kulttuurin, identiteetin tai yhteiskunnan näkökulmasta. Oma työni on juuri tällaista. Haluan saada selville, mitä sisun moninainen rooli suomalaisen kansallisen identiteetin rakentajana sisältää. Siten hahmottuu tarkemmin sekin, mistä kaikesta oikeastaan puhutaan, kun puhutaan sisusta ja siihen liittyvistä tulkinnoista. Sisun ja suomalaisuuden kytkösten jäljittäminen, ajoittaminen ja purkaminen lisää ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Tähän kuitenkin tarvitaan pitkiä askelia menneeseen ja lisäksi vilkuilua sivuille ja palaamista lähemmäs nykyhetkeä.
Sisu-pastillien mainos vuodelta 1938. Kuva: Turun museokeskus (CC BY-ND 4.0)
Miksi uskomuksia pitää tutkia?
Mitä enemmän tutkin sisun yhteyttä suomalaisuuteen, sitä enemmän törmään uskomuksiin, luuloihin ja mielipiteisiin perustuviin näkemyksiin sekä virheellisiin käsityksiin sisusta. Tähänastisen tutkimukseni perusteella useat itsestäänselvyyksinä esitetyt uskomukset ja käsitykset sisusta eivät pidä paikkaansa. Edellä olen esittänyt, että sana sisu on merkinnyt abstrakteja ja myönteisiä asioita ja viitannut kollektiiviinkin luultua aiemmin.
Toisaalta sisu ei ole käsitteenä useita satoja vuosia vanha, saati ikivanha, vaikka niinkin on esitetty. On väitetty, että sisusta olisi tullut myönteinen ominaisuus vasta 1900-luvun alkupuoliskolla, kun kotimaisissa ja ulkomaisissa lehdissä kirjoitettiin suomalaisista urheilijoista ja itsenäisyyden puolesta taistelevista sotilaista. Sisu kuitenkin tarkoittaa muun muassa rohkeutta jo 1800-luvun teksteissä, jopa sanakirjoissa.
Esimerkiksi lehtikirjoituksessa vuodelta 1864 kerrotaan naapurinsa kanssa riitaantuneesta isännästä ja hänen nuoresta tyttärestään. Tytär kuvataan kovaluontoiseksi, mutta hän on myös rohkea, sillä hänellä oli isäänsä puolustaessaan ”pohjalaisen sisu, joka rohkeni mennä seipäällä miehen selkänahkaa wahvemmaksi tekemään”. Tässä rohkeutta ei esitetä miehisenä vaan nuorelle naiselle kuuluvana ominaisuutena.
Ilmaus ”suomalainen sisu” ei sekään ole peräisin vasta 1900-luvulta. Se näet esiintyy käsitteenomaisena sanaparina viimeistään vuonna 1897 Uusi Savo -lehdessä ilmestyneessä jutussa. Tukholman maailmannäyttelyssä esillä ollut, pettymyksen aiheuttanut suomalainen sauna sai nimimerkillä kirjoittavan suomalaismatkailijan tovereineen purkamaan ”rehellistä suomalaista sisuamme”.
Kun kulttuuriseen käsitteeseen liittyviä uskomuksia ja esimerkiksi sen käsitteellistymisen ajoittumista koskevia virheellisiä käsityksiä toistetaan totuutena tai tietona, voidaan tiedostamatta vahvistaa esimerkiksi sen sukupuolittuneisuutta. Sisututkimus, jota tehdään suomalaisuuden kontekstissa, menee myytiltä näyttävän käsitteen ja ilmiön taakse ja sisään ja purkaa sitä, jotta siitä saadaan selkeämpi käsitys. Samalla ymmärretään paremmin myös suomalaisuuden sukupuolta ja sisun ilmenemistä sukupuolittuneena käsitteenä. Näin tarkentuu ja monipuolistuu koko kuva sellaisesta kulttuurisesta merkityksenannosta, jossa sisulla ja sisupuheella on keskeinen rooli.
Pääministeri Sanna Marin kannusti suomalaisia sisukkuuteen koronapandemian aikana. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia (CC BY 2.0)
Toimitus
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Sara Kettunen
- Artikkelikuva: Keravan museo (CC BY-NC-ND 4.0)
Lukemista
- Helminen, Tanja 2019: Suomalaisen sisun jäljillä. Kielikello 1/2019. Kotimaisten kielten keskus.
- Helminen, Tanja 2020: Sanan sisu merkityksen muuttuminen vanhan kirjasuomen ajan kirjallisuudessa ja varhaisen nationalismin valossa. Avain – Kirjallisuudentutkimuksen Aikakauslehti 17(2).
- Juslenius, Daniel 1929/1700: Vanha ja uusi Turku. Porvoo, WSOY.
- Juslenius, Daniel 1994/1703: Suomalaisten puolustus. Helsinki, SKS.
- Linna, Väinö 2012/1959–1962: Täällä Pohjantähden alla. Helsinki, WSOY.
- Runeberg, Johan Ludvig 1902/1830: Idyllejä ja epigrammeja. Teoksessa Johan Ludvig Runebergin teokset (osa I). Porvoo, WSOY.
- Sanomia Turusta 1864: Kotomaalta. Sanomia Turusta 5.8.1864.
- Suomen sanojen alkuperä – etymologinen sanakirja 2012. Helsinki, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja SKS.
- Uusi Savo 1897: ”Suomalainen sauna” Tukholman näyttelyssä. Uusi Savo 24.7.1897.
